Kirjoittaja Aihe: Twilight: What is wrong? K-11 | 5.luku  (Luettu 8157 kertaa)

N1gg1h

  • ***
  • Viestejä: 53
  • So little nd still so cold
Twilight: What is wrong? K-11 | 5.luku
« : 29.10.2010 10:32:07 »
Ficin nimi: What is wrong?
Kirjoittaja: Minä eli N1gg1h
Oikolukija/Beta:  Classick
Fandom: Twilight
Tyylilaji/Genre:  angst, romantic
Ikäraja:  K-11
Paritus/Päähenkilöt: Normit + All human
Summary: 12 vuotias tyttö, nimeltään Bella, joutuu muuttamaan äitinsä kanssa Los Anglesiin. Hän kuitenkin joutuu palaamaan vielä kolmen vuoden päästä takaisin Forksiin, isänsä luo, joka on jo saanut uuden, ihanan perheen. Kuinka paljon Bella onkaan ehtinyt muuttua? Entäs kaikki muu?
Varoitukset: Kiroilua ja pahoinpitelyjä

A/N: Toivoisin, että olette armollisia kun tämä on ihka ensimmäinen ficcini. Joten ei ehkä mitään huippu luokkaa. ;)


TRAILERI:



Alussa oli pieni tyttö…

“M-m-mä o-oon Bella”
“145 senttii! Iih!”

Hän joutuu hylkäämään kaiken…

“Mä en haluu muuttaa Forksista!”
“Anteeksi Isabella, mutta meidän on pakko.”
“EI!!”

Aina uudestaan…


“Ei, mä en muuta siihen paskaan Forksiin takasin!”
“Mutta sinähän rakastat Forksia!”
“Älä jaksa! Mä olin hölmö sillon ja nyt mä oon viisaampi ja tiiän, et vihaan sitä paikkaa!”

Hän on muuttunut paljon kolmessa vuodessa…

“Painu vittuun!”
“Mitä sanoit?”
“Sä oot polttanut tupakkaa!”
“Niin?”

Eikä hän ole ainut…

“Mikä sitä vaivaa?”
“Ei kait mikää, se on aina tollane”

N1gg1h ylpeänä esittää…

“Älä jaksa!”
“Mitä sä oikein teet?!”
“Friikkii..”

…What is wrong?

“Täh?”
“Mwahahahaa… Köh köh!”
“Emmet, turpa kiinni nyt!”
“Mitä mä nyt taas tein?”

kommenttii pliis...
« Viimeksi muokattu: 29.11.2014 18:00:22 kirjoittanut Beyond »

annamaU-

  • ***
  • Viestejä: 22
  • 🖤❤️🤍🖤❤️🤍
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #1 : 29.10.2010 10:35:42 »
kuulostaa hyvältä, kiinnostuin !  ;) Lukuja vaan tulemaan !
“It takes a great deal of bravery to stand up to our enemies, but just as much to stand up to our friends.” - Albus Dumbledore

DRAMIONE

Classick

  • Pelinrakentaja
  • ***
  • Viestejä: 1 137
  • Because of you, I’m becoming ruined
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #2 : 29.10.2010 14:45:01 »
Pengoin hiukan, käytin päätäni ja ymmärsin, että tämä taitaa olla ensimmäinen ficcisi. Ainakin oletan niin, koska en löytänyt mitään muuta julkaistuna ainakaan tällä nimimerkilläsi, joten oletan, että tämä on ensimmäisesi. Hups, tuollahan se lukeekin... Heh :D

Idea on tavallaan hyvin kliseinen ja kulutettu (Bella muuttaa Forksiin), mutta toisaalta tässä on uutta näkökulmaa (hän on käsittääkseni "pikkupahis" ja muuttunut). En ole ennen törmännyt tällaiseen ficciin ja se on hyvin, koska olen lukenut paljon ficcejä tällä fandomilla.

Trailerissa oli yksi pikkuruinen kirjoitusvirhe:

Alussa oli pienityttö…

pieni tyttö? Ehdottaisin jo näin alussa hankkimaan betan, joka korjaisi tuollaiset virheet ja antaisi rakentavaa palautetta. Voit etsiä sellaista sulkakynän etsitkö betaa -topicista.

Trailerin "kertojakohdat" oli myös voinnut jotenkin tummentaa (mikä-se-sana-nyt-on) tai kursivoida, jolloin se olisi selkeentynyt. Muuten vaikutti todella lupaavalta ja kaikki alkutiedot olivat oikein. Eikun nopeasti vaan ensimmäinen osa kehiin!

Hän joutuu hylkäämään kaiken…

“Mä en haluu muuttaa Forksista!”
“Anteeksi Isabella, mutta meidän on pakko.”
“EI!!”

Aina uudestaan…

“Ei, mä en muuta siihen paskaan Forksiin takasin!”
“Mutta sinähän rakastat Forksia!”
“Älä jaksa! Mä olin hölmö sillon ja nyt mä oon viisaampi ja tiiän, et vihaan sitä paikkaa!”

Tu oli hauska ja hyvin keksitty kohta, joka osoittaa, että ihmiset todellakin muuttuvat. Loistavaa! Pian laitat vaan jatkoa, jookos?

~Classick
scars  are  only  skin  deep
beauty  comes  from  within

mordelove

  • ***
  • Viestejä: 152
  • But it's hockey
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #3 : 29.10.2010 15:04:07 »
tykkäsin :)
ei oikee voi viel sanoo muuta ku et traileri oli kiva ja jatkoo vaa toivon :D

dramaqueen

  • Work In Progress
  • ***
  • Viestejä: 709
  • Good at being weird
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #4 : 30.10.2010 19:56:36 »
uuh hyvältä vaikuttaa! Oon ite miettinyt monta kertaa, millasta olisi kirjottaa Bellasta, jolla on enemmän selkärankaa muttei kumminkaan poikkee täysin hahmosta. En usko, että ite osaisin, mutta on hyvä että joku kirjottaa! Tosinaan Bellan hiljasuus ja sellanen ottaa päähä.

               Ava: Herkkuoone
               Banneri: Ingrid

Aimtist

  • raremagneetti
  • ***
  • Viestejä: 448
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #5 : 30.10.2010 20:10:25 »
Ilmoittaudun lukiaksi!

En oo missää nähny tälläst ficcii. Tää siis alko heti kiinnostaa. Traileri oli oikeesti kiinnostava ja todellakin odotan ekaa lukua.

Hän joutuu hylkäämään kaiken…

“Mä en haluu muuttaa Forksista!”
“Anteeksi Isabella, mutta meidän on pakko.”
“EI!!”

Aina uudestaan…

“Ei, mä en muuta siihen paskaan Forksiin takasin!”
“Mutta sinähän rakastat Forksia!”
“Älä jaksa! Mä olin hölmö sillon ja nyt mä oon viisaampi ja tiiän, et vihaan sitä paikkaa!”

Itsekin tykkäsin tost kohasta :)

Eipä tässä muuta. Et odotellaa jatkoa.
Aimtist

Vain minä kärsin.
Keskellä kirsikankukkien,
vuodatan katkeran kyyneleen.
Valheitasi, siedä en.

N1gg1h

  • ***
  • Viestejä: 53
  • So little nd still so cold
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #6 : 30.10.2010 23:22:00 »
A/N: Päätin nyt olla kiva ja lisätä tän ekan luvun.

Aimtist,  kiitos paljon ja toivottavasti eka luku on mieleen!
dramaqueen, kiitos! (minuakin alko tympiä se Bellan ujous)
mordelove, kiitos ja toivottavasti tykkäät!
Classick, suurkiitos! (valitettavasti en ole vielä saanut betaa)
annamaU-,kiitos ja toivottavasti on mieleen


Luku 1:


Bpov:

“Ei, ei, ei ja vielä kerran EI!” huusin tai okei, kiljuin äidilleni. Ja minähän en Forksiin muuttaisi! Siitä hän voi olla varma.
“Sinähän rakastat Forksia!“ äiti intti.
“Älä jaksa, mä olin hölmö sillon ja nyt mä oon viisaampi ja tiiän, et vihaan sitä paikkaa. Minähän en siihen paskaan Forksiin takaisin muuta!“
“Ja kyllä muuten muutat! Et ole nähnyt isääsi kolmeen vuoteen, etkä edes vaivaudu vastaamaan, kun hän soittaa! Aivan, sitten sisko- ja velipuolesi asuvat siellä myös! Ja tiedätkös mitä minä olen kyllästynyt tuohon sinun sekoiluusi!” äiti huusi takaisin. No oliko se nyt niin paha, jos en pariin kertaan tullut takaisin aivan minuutilleen siihen aikaan, kun olisi pitänyt.
“Niin kolmen ihanan, eipäs kun täydellisen vuoden aika ei ole tarvinnut nähdä sitä… sitä… sitä tyyppiä?” nyt huutoni laantui loppua kohden ja lauseeni onnistui kuulostamaan loppujen lopuksi aivan kysymykseltä. Olin unohtanut hänen nimensä. Se oli… oli… äsh en minä muista mitään niin tarpeetonta.
“Charlie.” äiti sanoi rauhallisemmin ja kuulosti pettyneeltä. Charlie? Kuka, mitä, häh? “Tyypin, jota myös isäksesi kutsutaan, nimi on Charlie.” Aha. Katseeni näyttävästi kavalsi. Kiitti vaan minä.
“Noh… Kyllähän mä nyt sen tiesin!” enkä tiennyt, mutta äitihän ei sitä tiennyt. “Mutta mitä sekoilua sä tarkotat? En mä mitään oo sekoillu! Pari kertaa oon ollu myöhäs muutaman hassun tunnin.”
“Muutaman tunnin? Pari kertaa?” Oh no, taas se alkaa. “Tarkoitit kai paria päivää ja joka kerta! Eikun paria viikkoa, joskus parhaimmillaan! VIIKKOA, BELLA, VIIKKOA !” Reneé huusi kovempaa, kuin koskaan ennen. Voi olla, että saatoin hieman vähätellä sanoessani, että pari kertaa ja pari tuntia, mutta ihan vähän vain.

“Mutta minä en halua muuttaa Forksiin siellä on kylmä ja sataa!” vinguin äidille. Ei hän kauaa ole vihainen.
“Sori, mutta lento on jo varattu…  Huomiseksi…” hän mumisi. En kuitenkaan kuullut häntä.
“Kiitos, äiti! Tiesin, että tulet järkiisi!” huudahdin ja halasin Reneétä. Pian kuitenkin aivoni alkoivat toimia ja tajusin mitä hän oli juuri sanonut.  “Sori lento on jo varattu… Huomiseksi…” Tunsin kuinka kasvoni valahtivat kalpeiksi ja veri pakeni niistä. Ei!
“3,2,1..” hän laski hiljaa itsekseen. En saanut muuta ulos kuin: “EEEIIIH!”



Pian löysin itseni kuitenkin pakkaamasta. Petturi, petturi, petturi! huusin päässäni samalla, kun heitin itseni kalliolta alas, kohti pimeyttä. Se olisi oikein minulle. Okei keskity pakkamiseen!
Olin saanut äidin luottokortin lainaksi, kun menin ostamaan Forks-vaatteita. Ilmiselvä sovittelu yritys. No, saattoi olla, että vingutin sitä turhankin paljon ja ostelin kaiken mahdollisimman kalliin ja muodikkaan. Oma vikansa. Mitäs annat 15-vuotiaalle tytölle luottokorttisi.

Olin ostanut kenkiä. Ja paljon. Koulu vaatteita. Todella paljon ja bileasuja. Vielä enemmän. Nyt olin pakannut kolme isoa matkalaukkua räjähtämispisteeseen ja silti kaikki vaatteet ja kengät eivät mahtuneet. Eivät läheskään, vielä tulisi ainakin kaksi isoa matkalaukullista. Pakottaisin Jasperin kantamaan laukkuni. Jasper oli ainoa, jolle saatoin puhua avoimesti. Hän ei ikinä kertoisi asioitani eteenpäin. Hän oli ainut jonka kanssa olin edes hiukan normaali. Kyllä Rosekin jotain ymmärsi, hän oli ollut joskus pari vuotta sitten kuulemma samanlainen. Juonut, ollut myöhässä, polttanut ja noh… yleisesti katsoen… no, sekoillut. Hän vain aina sanoi, että se oli vaikeaa, kun Cherlie… ei kun Charlie on poliisi. Jouduin lunttaamaan hänen nimensä kädestäni. Joo, olin joutunut kirjoittamaan sen siihen, kun en millään muistanut sitä. Eikä se ollut minun syyni.

Vihdoin sain kaikki pakattua ja kävin nukkumaan. Minua ahdisti jo ajatella minkälainen paikka se oli. Pieni, tunkkainen, kyläpahanen. Siitä ei päästy yli, eikä ympäri.
Mutta olihan minulla aina: Jasper ja Rose. He olivat asuneet Forksissa jo ennen kuin vanhempamme menivät naimisiin. Olimme olleet kavereita kaikki kuusi: Minä, Jasper, Rose, Alice, Emmet ja… Edward. Itse asiassa en ollut varma olivatko Charlie ja Victoria naimisissa vai kihloissa. Toivottavasti naimisissa. En millään haluaisi sanoa Roselle ja Jasperille hyvästi vain sen takia, että isä oli sellainen vätys, ettei voinut naida Victoriaa.



Nukahdin jossain vaiheessa, koska seuraava muistikuvani oli, kun Reneé koputti oveeni ja tuli herättelemään minua.
“Herätys!” hän hihkui.
“Ääh…” mumisin, kun hän avasi sälekaihtimeni. “Voi vittu…” jatkoin muminaani samalla, kun vedin peiton pääni yli.
“Sanoin, että herätys. Myöhästyt muuten lennolta.” hän sanoi hieman tympääntyneeseen sävyyn.
“Ai no sitten…” hihkaisin tekopirteästi ja nousin istumaan. Kasvot tekaistun aurinkoisesti hymyillen. “EI!” jatkoin tympeästi. Lyssähdin takaisin makuulleni ja vedin peiton pääni yli. Reneé mumisi jotain. Oli tullut hyvin hiljaista. Ihanaa! Vihdoin! Samassa jokin hyvin ilkeä ja paha otus, ryösti peittoni ja heitti vielä ämpärillisen kylmää vettä päälleni. Tarkoitin siis Reneétä. Huomasin hänen ilmeensä se oli juuri sellainen: teet-kuten-sanoin-tai-muuten. Pelottavaa.
“Okei, okei!”

Laitoin päälleni ja menin vessaan laittautumaan. Meikatessani käytin paljon ripsaria ja kajaalia. Tiesin näyttäväni pelottavalta pikkukaupunkilaisen mielestä, mutta täälläpäin sitä kutsuttiin seksikkyydeksi. Otin sakset, ilkeästi virnuillen, käteeni ja aloin leikkelemään kerroksia, muuten todella tylsiin ruskeisiin hiuksiini. Sekin oli äidin syy, mitäs ei vienyt minua kampaajalle, silloin kun sanoin. Suoristin vielä lopuksi hiukseni. Kun tulin ulos vessasta, Phil näytti vaikuttuneelta nähdessään minut.
“Hyvältä näyttää”, hän mumisi. Minulla oli päälläni musta niskalenkki toppi ja punamusta skottiruudullinen minihame. Jalassa minulla oli valkoiset hieman polven yläpuolelle ylettyvät saapikkaat, joissa oli noin 15 cm korot. Otin myös mustan nahkatakkini vielä mukaan varmuuden vuoksi jos siellä vaikka tuulisi. Vilkaisin murhaavasti äitiäni, joka näytti nyt anteeksipyytävältä. Myöhäistä. Otin myslipatukan, jonka söin kolmella haukulla ja päälle kulautin maitoa.

“Valmis?” Phil kysyi varovasti.
“En!” tiuskaisin ja pyöräytin silmiäni.
“Hyvä ja sitten lähdetään!” Reneé huudahti. Eikä muuten varmaan… Eipäs kun joo lähdetään vaan…
“Okei” sanoin tyytyväisesti hihkaisten. Hän pysähtyi ovelle ja kääntyi hitaasti minua kohden, silmät sirissä. Hän tiesi, että minulla oli jotain mielessä. Hymyilin äidille ja rynnin hänen ohi, kadulle ja lähdin kulkemaan poispäin autosta.
“Bella väärä suunta.” Phil totesi.
“Väärin. Tämä on juuri oikea! Menkää te sinne Forksiin minä jään tänne! Etkö näe Phil kuinka innoissaan äiti on Forksista?” naurahdin ja samassa äiti tajusi mitä ajoin takaa. Ennen kuin huomasinkaan Reneé oli nostanut minut olkapäälleen ja piteli vain polvistani kiinni.
“Laske mut alas hullu!” kiljuin hänen korvaansa.
“Kuulen kyllä, vähemmälläkin.” hän totesi yksinkertaisesti.
“No mikset sitten LASKE?” huusin edelleen.
“Koska ei huvita!” hän sanoi nokkavasti, kimakalla äänellä.
“Hahah. Just joo. Mä käytin tota toissapäivänä. Kyll mä tiiän.” mumisin.
“Toissaviikolla!” hän ärähti. Okei, voi olla, että olen kadottanut minun ajantajunnan. Reneé laski minut autoon ja lukitsi sen oven perässään.

Muuten ajomatka meni ihan hyvin. Rummutin äidin selkänojaa koko matkan valitsemani biisin tahtiin. Kun vihdoin olimme lentokentällä ja minun lentoani kuulutettiin, äiti alkoi nyyhkiä.
“Vihaan sinua, vaikka kuinka itkisit!” sähisin hänen korvaan samalla kun halasimme. Nyyhkytys lakkasi.
“Minäkin rakastan sinua!” hän sanoi ilkikurisesti hymyillen. Hahah hän oli kuullut kun sanoin noin kaikille, jotka sanoivat minulle, että vihaan sinua.
“AAAAAHH!” kiljuin samalla, kun kävelin porteista sisään kohti… Forksia.



Naputin kengän kärjelläni lattiaa. Tulkaa jo, te senkin hölmöt laukut! Minulla oli jo matkalaukkujani varten jokin kärry. Pian ilokseni tunnistin räikeän pinkit matkalaukkuni ja aloin lastata niitä kärryihini. Auts, auts… Painaa, painaa, painaa… Jasper saisi todellakin nostaa nämä autoon. Vihdoin sain kaikki laukut mukaan ja työnsin niitä parkkipaikalle. Missä? Jasperia ei ollut helppo tunnistaa. BMWhen hän katseli ympärilleen etsiskellen, välilä hän vilkaisi kädessään olevaa kuvaa ja sitten taas ympärilleen. Hänen katseensa kävi minussa, mutta hän ei tunnistanut minua. Hölmö. Kävelin hänen eteensä ja jäin tuijottamaan häntä. “Oliko jotain asiaakin?” hän kysyi hieman tylysti. Miten hän kehtasi? Hän mittaili minua katseellaan hieman, sillä tavalla. Okei, minä perun tuon äskeisen ja nyt voisi tulla, että: ‘Miten hän kehtasi?’

“Idiootti!” hihkaisin ja löin häntä takaraivoon.
“Etsin pikkusiskoani, joten tappele jonkun toisen kanssa.” hän vastasi ärsyyntyneenä, pienen tauon jälkeen.

“Vau, tuo kuva on aika vanha…“ mutisin katsellessa kuvaani, jossa olin peräti seitsemän vanha.
“Joo… Niin on, mutta hän ei koskaan muutu. Itse asiassa muistutat hieman häntä”, hän sanoi hymyillen. Naamani kavalsi minut.

Hänellä meni hetki tajuta asia.
“Bella?”
“Niin?”
“Hitto vie, Bella!” en aina oikein tajunnut häntä ja hänen ajatusten juoksua, kuten nyt.
 “Bella!” hän huusi ja nosti minut maasta, kuin olisin ilmaa. “Moi Jazz!” sanoin ja suukotin hänen poskeaan.

Hän katsoi minua hetken, ja hänen päänsä yläpuolella saattoi, jopa nähdä kysymysmerkit.
“Mitä? Kuinka? Hitsit näytät hyvältä!” hän sai viimein sanottua. “Tiedän!” sanoin venyttäen, joka tavua. Hän tuijotti minua vielä hetken suu auki.

“Ja sitten mennään!” hän sanoi, varmaan viidentoista minuutin kuluttua. Huomasin, että hänelle tuotti vaikeuksia nostaa laukkuni takakonttiin. Olisin kyllä voinut auttaa, mutta hän sanoi selviävänsä aivan hyvin itsekin. Hän avasi minulle vielä oven ja sulki sen perässäni.

“Joten… Mitäs on tullu tehtyy, ku potkastii iha pihalleki?” hän kysyi ja koitti kovasti olla vakavissaan.
“Ei mitään… Eihän Rose tiedä, et oon tulos?”
“Ei, me ei kerrottu äidin ja Charlien kaa kellekään. Muuten Charlie on ‘vähän’ remontoinu sitä taloo.” saatoin jopa kuulla lainausmerkit hänen lauseestaan. “Okei-i…” kuulostipa pahalta. Charlie on…



Kun pääsimme pihaan, leukani putosi melkein maahan asti. Se ei todellakaan ollut sama talo kuin ennen. Se ei ollut talo, se oli pienikartano. Se oli valkeaakin valkeampi ja todella paljon suurempi kuin viime näkemältäni, siinä oli nyt kolme kerrosta ja erillinen autotalli, pihaakin oli vielä runsaasti jäljellä. Kun paiskoin kengät jaloistani sain huomata, että se oltiin myös sisustettu uudelleen. Esme.

“Jasper, mitä hittoa sä paiskot?” Rosen kimakka ääni kantautui korviini. Pian hän hyppelehti rappuset alas ja katsoi minua, kuin olisin kovinkin vastenmielinen.
“Ootas, kun Alice kuulee!” hän uhosi ja Jasper vain nauroi ratketakseen.
“Ros-… Rose…” muuta hän ei kyennyt naurultansa sanomaan. Rosen ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, hän oli samaan aikaan raivostunut, hämmentynyt, turhaantunut ja pettynyt. Tirskahtelin vähän väliä hänelle ja joka kerta sain tympeän mulkaisun.
“Hitto Rose, se on Bella!” Jasper sai viimein sanottua. Nyt Roseakin alkoi naurattaa.
“Joo niin tietenkin… hah, totta kai… Jasper, hei c‘mon en mäkään mikään tyhmä oo!” hän vastasi silmiään pyöritellen. Vaihdoimme Jasperin kanssa tympääntyneitä katseita. Pian Jasper sai tarpeekseen ja otti passini kädestäni, hän näytti sitä Roselle. Rosen nauru alkoi pätkiä ja hän alkoi näyttää huolestuneelta ja nololta.
“Bella!” hän viimein huudahti ja syöksyi kaulaani. “Bella, Bella, BELLA!” hän huusi, kuin hengenhädässä.
“Rose, Rose, iisisti!” koitin rauhoitella häntä.
“Mutta…” hän mumisi. “Öö… Bella haluaisi kaiketi purkaa laukut ja käydä nukkumaan?” se kuulosti kysymykseltä.
“Juuri niin!” huudahdin.
“Rose? Bellan huone?” Jasper vihjasi, hitaalle, mutta rakkaalle siskolleni.
“Ai, joo!”

Pian kuljimme käsikkäin portaita aina kolmanteen kerrokseen asti. Jasper-parka kantoi urhoollisesti kaikki laukkuni sinne.
“Hyvää yötä Jazz ja Rose!”
“Hyvää yötä Bella!” he toivottivat saman aikaisesti. Eli Charlie ja Victoria olivat yövuorossa. Hyvä! En jaksanut purkaa laukkujani, joten pengoin yöpukuni ja heivasin laukkuni suuren vaatekaappini perälle. Kun olin tehnyt kaiken. Lysähdin vain pehmeälle sängylleni ja laitoin silmäni kiinni. Eikä aikaakaan kun jo nukahdin.



A/N: Ei ollu tarkotus tehä näin pitkää. Mut kommentit ois kuitenkin kivoi! :)
« Viimeksi muokattu: 17.02.2011 19:26:18 kirjoittanut N1gg1h »

dramaqueen

  • Work In Progress
  • ***
  • Viestejä: 709
  • Good at being weird
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #7 : 31.10.2010 13:26:49 »
IIK! ;D Nauroin katketakseni Roselle ja Jasperille! Millanen Bella ennen olikaan ollu jossei sitä kerra kukaan tunnista? On tainnu muuttuu melkosesti?! Anna mennä bad ass Bella!

               Ava: Herkkuoone
               Banneri: Ingrid

mordelove

  • ***
  • Viestejä: 152
  • But it's hockey
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #8 : 31.10.2010 14:21:06 »
tykkäsin, mut tuli semmone deja vu et oisin lukenu jo tällästä? ??? no en tiedä, mutta hyvä oli!
jatkoo odottaen :)

Ashmett

  • ***
  • Viestejä: 10
  • When a picture is worth a thousand words!
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #9 : 31.10.2010 15:02:30 »
Hyvä ficci :D eikä todellakaan liian pitkä :) että mun mielestä hyvän mittainen luku on Wordissa about 6-7 sivua ...
Ja tosiaan, lentokenttä kohtaus toi mieleen sweet, sweet revengen - varsinkin kun Jazz kuvailee siskoaan - mutta ihmiset saa inspiksiä toisista ficeistä - olen itsekin saanut :D
Selkeämmäksi tuota saisi, jos tekisi kappalejakoja useammin - kappale on yleensä 2-3 virkettä. Hitusen omituisesti joissakin kohdissa juoni kulki ja jotenkin muutenkin ... en tiedä :D en varmaan ole vain tottunut lukemaan ficcejä joissa B on tuollainen bad-girl  ::)
Kuitenkin vielä kerran sanon, että hyvä ficci - juoni on myös ja niin edes päin :D

Ashmett
Marketing is not everything but everything is marketing!

En-nu

  • Vieras
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #10 : 01.11.2010 19:06:00 »
Ihana : D ihan ok pitune voi olla mun makuun vähän pitempi, mutta ihan siun asia se on : D jatkoa kiitos

N1gg1h

  • ***
  • Viestejä: 53
  • So little nd still so cold
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #11 : 03.11.2010 22:31:25 »
LUKU 2:




Bpov:

Heräsin siihen, kun kuulin Jasperin ja Rosen kinastelevan jostain, taas.
“Se oli minun latte, MINUN!” Rosalie huusi.
“Eipä ole enää! Rose sinun kuuluisi oppia jakamaan… Muutakin, kuin persettäsi!” huikkasi olohuoneesta keittiössä aamupalaa laittavalle Roselle.
“Ensiksikin: se ei ole perse jota jaan, ja toiseksi: AAAAAHH!” kuului Rosen vastalause. En voinut olla nauramatta heille.

“Ai… Huomenta, Bella!” Jasper toivotti ja samalla naureskeli siskolleen.
“Että sellaista…” mumisin Jasperille, joka vain virnisteli vastaukseksi.
“Minä tapan sin-!” Rosen huuto keskeytyi, heti kun hänen katseensa osui minuun. “Huomenta Bella!” hän hihkaisi reippaasti heti.
“Huomenta Rose!” katselin Rosea, joka mussutti nyt jotain leipää. Hänellä oli näyttävästi kyky saada ihmiset voimaan pahoin, monilla eri tavoilla.

“Aamiaista?” hän kysyi ja ojensi leipäänsä.
“E-ei kiitos!”
“Bella paastoatko sinä vai mikä on? Et syönyt eilen etkä nyt. Oletko sairas?” kysymys tulvan aikana isä ja Victoria olivat ilmestyneet ovelle. Mahtavaa! Voiko enää huonommin mennä?
“Mitä oletko kipeä? Koskeeko vatsaan? Entä päähän? Monta sormea? Ethän vain pyörry? Ethän?” isä aloitti nopealla syötöllä ja Victoria jatkoi.
“Eihän hän pyörry, vai mitä?”
“Onko sinulla kuumetta? Koskeeko kurkkuun, päähän, vatsaan? Onko se vatsaflunssaa? Onko se paha? Tuntuuko oudolta?” Charlien kysymykset hädin tuskin erotti toisistaan. Ja minulla vain napsahti, kun hän vain jatkoi ja jatkoi.
“HILJAA! Helvetti! Minua ei mikään vaivaa, ei vain ole nälkä! Vittu!” kirosanat jotenkin vain tulivat ja Charlie jähmettyi paikoilleen. Hän ei ikinä voinut edes kuvitella, että minä, pieni Isabella, voisin kiroilla. “AAAAAAHH!” nyt oli minun vuoro kiljua. Tömistelin  portaat ylös, omaan huoneeseeni.

Nyt tarkastelin sitä tarkemmin. Siellä oli valkoiset seinät, punertavasta, varmaan kirsikkapuusta, tehty parisängyn runko, jonka päällä oli myllätyt kirkkaan punaiset peitto ja tyynyt. Niissä luki pinkillä ja hienolla kiekuraisilla kirjaimilla: Love. Huoneen suuren ikkunan alla oli työpöytä, joka oli tehty samasta puusta kuin sängyn runko. Vaatehuoneeni ovet olivat nekin samaa puuta ja ovien vieressä oli kokovartalopeili. Sen reunat olivat valkoiset ja niissä oli kiemurtelevia kuvioita. Lattialla oli pinkki pörrömatto. Huoneen nurkassa oli pinkki säkkituoli ja sen vieressä musta hyvin kutsuvan näköinen sohva. Ei hassumpaa.

Huomasin heti, etten ollut edes raottanut tummanpunaisia verhojani. Menin heti avaamaan ne. Näky sai minut järkyttymään. Huonettani vastapäätä oli Ed- hänen huoneensa. Ei kiva! Ei ollenkaan. Ainut mistä enää edes tunnistin hänet oli hänen harakanpesää muistuttava pronssinen hiuspehko. Muuten hän oli täysin erilainen. Hänen kasvonsa eivät enää olleet pyöreät kuten lapsilla, hänen piti selvästi ajaa partansa ja hänellä oli lihaksia. Ooh yummy! Kuolasinko sen idiootin perään? En! Oma vikansa mitäs ei soittanut koskaan, vaikka lupasi. Ja se mitä silloin kesällä kävi… En takulla anna anteeksi kerjätköön, vaikka polvillaan. Hetki! Oliko siellä joku muukin? Tosiaan hänen rintansa ympärille kietoutuivat kädet, raapien tekokynsillään hänen rintaansa anelevasti. Miksi katsonkaan tätä? Ai niin en voi kääntää katsettanikaan. Voiko niskakipu tulla yhtään täydellisempään aikaan. Kun kysyin voiko pahemminkaan enää mennä, niin kyllä näköjään voi!

En voinut ajatella muuta, kuin, että näin hän korvasi siis siskoni, veljeni ja minut. Säälittävää! Jos hän on tuollainen player, niin miksen minäkin! Hetkinen! Kaivoin matkalaukusta esiin kolme kuvaa. Ensimmäisessä kuvassa seison entisen kouluni lavalla ja minulla hartijollani on valkoinen nauha, missä lukee punaisella: BITCH. Toisessa kuvassa minulla on taas valkoinen nauha, jossa lukee nyt: Man eater. Kolmannessa minulla on musta nauha, jossa lukee nyt: Vuoden ämmä ja sydänten murskaaja. “No niin, paljon kodikkaampi olo!” hihkaisin itsekseni.

Charlie ilmestyi ovelleni ja tutki hetken kuvia.
“Vai niin…” kuulin hänen mumisevan.
“Oliko ihan asiaakin, kun tulit tänne asti?” kysyin tylyyn sävyyn.
“Joo… oli itse asiassa… Ensiksi haluaisin pyytä anteeksi tuota äskeistä ja toinen asiani on… Tai siis, niin anteeksi!” hän sönkötti.
“Saat anteeksi ja kaiketi minunkin pitäisi pyytää anteeksi, sitä kielen käyttöä…” mumisin ja koitin kuulostaa, edes vähän pahoittelevalta.
“Saat anteeksi, mutta nyt! Minulla on sinulle lahja!” Charlie melkein kiljui. Ja minä kun luulin, että se remontointi juttu  oli pelottava…
”No, missä se on?” kysyin innoissani. Rakastin lahjoja, jos ne olivat joltain, kuten Charlie, eli rikkaalta ja kohtalaisen turhalta ihmiseltä.
“Pihalla.” hänellä oli selvästi vaikeuksia pitää äänensä normaalina.

Pian hän lähti vetämään minua portaita alas.
“Friikkii…” sanoin heti, kun pääsin Jasperin ja Rosalien rinnalle. Charlie kuitenkin kyllästyi hitauteemme ja alkoi työntää meitä eteenpäin.
“Vauhtia! Vauhtia nyt!” hän hihkui samalla, kun hän juoksi meidän ohi pihalle.
“Pelottavaa. Tiedättekö mikä se lahja on?” kummatkin vain pudistelivat päätään.

Kun vihdoin olimme pihalla. Charlie osoitti suoraan kohti punaista Porchea.
“Char- isä en näe mitään, kun autosi on edessä.” marisin.
“Väärin! Ei minun, vaan sinunautosi!” hän hihkui taas. Minun autoni? Minun hopeinen Porsche 911 turbo.
“Oijh! Kiitos, kiitos, kiitos!” huusin ja hypin Charlien kaulaan. Hän valahti korviaan myöten punaiseksi. Nolo tapa. Itsekin joskus kauan aikaa, sitten olin punastellut, mutta olin jo päässyt siitä yli.

“Ole hyvä! Kröhm… Kiva jos tykkäät…” hän  aloitti taas mumisemaan.
“Ööh… Jos? Tykkään? Ennemminkin kun rakastan!” kiljuin ja hypin tasajalkaa noin metrin korkeuteen. Hyppäsin suoraan, parin metrin päässä olevan, Jasperin kaulaan.
“Mulla on auto! Mulla on PORCHE!” kiljuin vaihteen vuoksi. Japer vain hymyili ja mumisi jotain sen tyylistä, että hyvästi tärykalvot. Ei sen puoleen, että minua olisi kiinnostanut.

Charlie heitti avaimet minulle ja hetken näytti, että hän olisi katunut päätöstä heittää ne, mutta minä koppasin ne taidokkaasti.
“Olet todellakin muuttunut!” hän sanoi yllättyneeseen sävyyn. Minä vain tyydyin tuhahtamaan. No, hei daa! Adjektiivi 'muuttunut' on aika laimea ilmaisu. En ollut enää Bulla-Bella (Jonkun einsteinin keksimä lempinimi ala-asteelta) tai mikään muukaan sellainen. En ollut pullea enää ollenkaan… okei en ollut vain vähän pullea. Silloista minua kuvasi enemmänkin sana: läski, mutta nyt se oli historiaa. En ollut läski, en muotitiedoton, en kömpelö, en punasteleva, en ole huono valehtelija ja en ole edes hidaskaan enää. Kaikki oli hyvin nyt. Ei, kaikki oli paremmin nyt. Varsinkin kun saisin kostaa parille lapsuuden 'ystävälleni' ja toisin kouluun hieman uusia tapoja ja ne eivät takuulla olleet hyviä tapoja. Ainakaan opettajien ja vanhempien mielestä. Niin, ne eivät olleet hyviä, mutta hyödyllisiä tapoja kylläkin. Hemmetti! Huomenna alkaa koulu!

Syöksyin kohti ovea ja olin unohtanut kaiken muun ympäriltäni.
“Bella! Mihin sinulla on noin kiire?” Victoria naurahti, siinä vaiheessa olin jo melkein kerinnyt juoksemaan kolmanteen kerrokseen.
“Huomenna… Koulu… Alkaa… Ei… Vaatteita…” puuskutin kolmannen kerroksen puolivälistä.
“Jaaha.” Charlie töksäytti väliin. “Naiset.” kuulin hänen manaavan. En jaksanut välittää hänestä. Kiskoin laukusta esiin paljon vaatteita. Lyhyt musta minihame, punainen tuubitoppi, musta nahkatakki ja punaiset, todella pitkä korkoiset, korkokengät. Hah! Sydänten murskaaja iskee nyt myös Forksiin!

Kun olin saanut kaiken valmiiksi lähdin koeajamaan autoani. Porcheni oli ihanan hiljainen ja kulki todella nopeasti. Se oli täydellinen. Ajelin siellä, täällä ympäri Forksia ja kävin kaupassa. Ollessani siellä minua vastaan tuli monta tuttua. En vaivautunut edes tervehtimään, ja miksi olisin kun ei kukaan edes tunnistanut minua. Sen jälkeen olisin joutunut selittämään heille, että oli Isabella, Charlien tytär, sitten siitä tietäisi koko hikinen pikkukylä jo ennen kuin olisin koulussa. Joten ei.

Ihmiset tuijottivat minua ja tiukkoja pillifarkkujani. Heidän mielestään näytin pelottavalta tai prostituoidulta. Se on seksikkyyttä ihmiset! Ei sillä, että te tietäisitte siitä jotain.
Lopulta en ostanut muuta kuin myslipatukoita ja energiajuomaa. Kun tulin kotiin Charlie katsoi minun vaatteitani hetken, mutta ei viitsinyt sanoa yhtään mitään. Sen sijaa Rose näytti tyytyväiseltä nykyiseen tyyliini.
“Hyvää yötä!” huusin portaista.
“Öitä!” kuului neljä ääntä eri puolilta taloa. Huominen on vasta alkua! Se oli minun viimeinen ajatukseni, ennen kuin nukahdin.



Vetäisin eilen huolella valitsemani vaatteeni päälleni. Hyvältä näyttää! Käytin paljon kajaalia ja ripsiväriä. Se korosti silmiäni kivasti. Lopuksi laitoin vielä puuteria ja huulikiiltoa. Valmista. Hyppelehdin alakertaan ja pyörähdin Rosen valvovien silmien edessä. Hetken ehdin jo masentua. Eikö hän pitänyt näistä? Tunsin kuinka naamani venähti.
Vau!” hän henkäisi. Tunsin kuinka naamani vääntyi takaisin iloiseen hymyyn.
“Luulin… Ei kun, pelkäsin jo hetken, etten ikinä voisi näyttää sinua Alicelle, mutta olin todella pahasti väärässä. Nyt saatan tuntea jo ylpeyttäkin, että olet siskoni!” hän sanoi hieman pöyristynyt ilme kasvoillaan.
“Kiitos!” hihkaisin.

Seuraavaksi Jasper tuli alakertaan. Kävin pyörähtämässä hänenkin silmien alla.
“Mitäs pidät?” kysyin pirteään sävyyn.
Vau!” hän henkäisi.
“Kiitos.” hihkaisin ja halasin häntä hetken aikaa tiukasti.
“Mennäänkö jo? Mennään! Pliis…” tilitin. Koulun alkuun oli enää neljä varttia ja kouluun ajamiseen menee noin kaksikymmentä minuuttia. Rosalie ja Jasper nauroivat.
“Joo mennään vaan.” Rose viimein sanoi. Siinä vaiheessa kun hän lopetti lauseensa, minä olin jo ovella takki niskassa.
“Jasper ja minä tullaan sun kyydilläsi, jotenka odota meitä!” Rosalie koitti epätoivoisesti rauhoitella minua.
“Mähän oon oottanu teit jo kakskymment minaa…”
“Kakskymmentkaks.” Jasper totesi samalla kun katsahti seinäkelloon.
“Pilkunnussija…” mumisin itsekseni.



Kun astuin ulos autosta tein sen todella harkitusti ja sulavasti, koska tiesin jo katsomattakin, että kaikki tuijottivat minua. Uutta tyttöä. Tyttöä, joka tiesi miltä aurinko näytti. Ihmiset töllistelivät, aukoivat suutaan ilman minkäänlaista ääntä, jotkut pojat vislasivat ja tytöt ihailivat tyyliäni. Kun lähestyimme kansliaa, Rose oikealla ja Jasper vasemmalla puolellani, huomasin, että meitä seurattiin. Tosiaan, kaikki kerääntyivät koulun nurkalle, nähdäkseen minne menimme ja mitä teimme.

Sain kansliasta lapun, mihin piti pyytää kaikkien opettajien allekirjoitukset. Lähestyessämme koulun kolmosrakennusta tunnistin väen keskeltä erään ihmisen. Hahmosta ei vain voinut erehtyä, niin keijukaismainen. Alice. Hän tuijotti minua vihaisesti, tuhahti ja käänsi selkänsä meille. Jasper näytti surulliseslta, mutten välittänyt, vain yhdelle ajatukselle oli tilaa päässäni: Oliko Alice vihainen minulle?

Ruokatunti. Vittu. Otin vain kokiksen ja menin istumaan Rosen ja Jasperin väliin. Hetken kuluttua huomasin Alicen taas. Nyt Jasper käveli hänen luokseen. Hän sanoi jotain, mikä sai Alicen tuhahtamaan, mutta hän suostui näköjään istumaan samaan pöytään kanssamme. Jasper hykerteli ja Alicesta huomasi, ettei hänestä se ollut hauskaa. Oli pitkä hiljaisuus, jonka Alice vihdoin rikkoi.
“Jasper mitä sinä odotat? Siunaustani teille? Ette tule ikinä saamaan sitä. Ja Rose minä vihaan sinua saatanan petturi!” hän sylki suustaan  ja kyynel valui hänen poskelleen. Jokainen meistä kolmesta näytti suurelta kysymysmerkiltä.
“Saatanan lutka…” hän manasi minua.

Pian Emmett tuli meidän pöytään myös.
“Mitäs täällä on?” hän viittasi suuntaani.
“Se on Bella, meidän Bella!” Jasper ja Rosalie huusivat. Rose lähinnä Emmetille ja Jasper Alicelle.
“Hahahh!” Emmett nauroi. Alice tuijotti minua siristellen silmiään.
“Mikä vitsi… Alice… ajattele… Ne… Kusettaa… meit…” Muuta hän ei sitten saanut naurultaan sanottua.
“Bella?” Alice muisti!
“Joo?” Emmett oli ottanut juuri väärään aikaan juomista ja nyt hän oli tukehtua siihen. Me kaikki nauroimme Emmettille, hän näytti niin hulvattomalta, kaikki paitsi Alice ja Emmett itse. Alice oli hiippaillut taakseni ja kuulin vain hänen pienen nyyhkytyksen. En voinut muuta kuin nousta ylös ja halata häntä.
“O-olet mu-muuttunut.” hän nyyhkytti olkapäätäni vasten.
“Kaikki muuttuvat joskus.” sanoin hänelle.
“Minä tulen tänään teille!” Alice komensi. Kuinka olinkaan kaivannut häntä.
“Paras lukion aloitus lahja ikinä!” hän hihkaisi ja antoi Jasperille pusun.

Nyt Emmett tuli luokseni ja kaappasi minut yläilmoihin.
“Hitto, Bella! Me luultiin ettet tulis ollenkaan takas!” Emmett naurahti haikeasti.
“Joo, miten vaan. Mut missäs Emmett on?” kysyin ja olin etsiskeleväni häntä.
“Aattelin et ois kiva nähä, sitäkin. Eikä vaan jotain himo treenattuu kaappii.” sanoin naurahtaen.
“Haista!” hän sanoi ja halasi minua tiukasti.

Kun viimein istuin turvallisesti tuolilla Alice aloitti heti.
“Bella, mitä sä oot sitten tehnyt siellä Losis?”
“Muakin kiinnostais tietää!” Jasper syyllisti.
“Muaki!” Rose huudahti toiselta puolelta, hänkin syyttävään sävyyn.
“En mä paljoo mitään. Kunhan vaan olin ja kävin koulus ja niin edelleen.” Jasper tirskahti.
“Joo aivan varmasti!” hän huudahti. Kello soi juuri sopivaan aikaan.

“Pitää mennä. Biologiaa.” sanoin ja kiirehdin viemään tarjottimen jossa oli, avaamatta jäänyt limsapullo. Jouduin juoksemaan luokkaan, jotta ehtisin. Olin siellä täpärästi ennen opettajaa. Ojensin opettajalle lapun.
“Tuossa kirjasi ja paikkasi on arvaapa missä.” hän sanoi ja huomasin vain yhden tyhjän paikan. Pörröiset pronssiset hiukset.
“Uff!” se oli ainut mikä pääsi suustani.
“No, niin luokka hiljaisuutta pyydän! Tässä on uusi oppilaamme, joku teistä tuntee hänet aivan varmasti! Hän on Isabella Swan!” Kaikkien suut loksahtivat auki. Matkasin kohti paikkaani. Edwardin järkyttänyt katse seurasi minua, aina hänen viereensä asti.
“Mahtavaa…” manasin ja esitin keskittyväni. Edward ei edes vaivautunut esittämään, muuta kuin järkytystä.
“Olet hieman karmiva!” sihahdin hänelle hampaitteni välistä.
“Mutta si-sinä… B-Bella…” hän änkytti.
“Osaat olla todella rasittava. Tiesitkös” tiuskaisin. Syytin häntä siitä, että olin katkera, vihainen, tottelematon. Hän ei koskaan soittanut tai tullut käymään. Se oli syy.


Epov:


Tänään hän tulisi. Uusi tyttö. Toivottavasti hän oli pantava.

Seisoskelimme siinä koulun kulmalla Jaken, Miken, Tanyan ja Jessican kanssa. Tanya roikkui minussa, vain koska oli saanut minulta yhtenä yönä, ja kuvitteli nyt liikoja.
“Hitto mikä misu! Enkä muuten puhu ainoastaan autosta!” Jake sanoi ja tökkäsi Mikea ja minua kylkeen. Nyt näin hänet. Henkäisin. Hän oli hieman ruskettunut, pitkät jalat ja muodot olivat enemmän kuin vain kohdallaan. Kaikki kolme meistä vihelsi kuuluvasti hänen mennessä ohi.
“Vittu mikä misu!” totesin. “Ja perse!” huusin ehkä hieman liian kovaa. Tanya näytti pettyneeltä.
“Mitä? Luulitko tosissas et pitäisin sut enemmän ku yhen päivän?  Miksi olisit erilainen kuin muut lutkatkat?” kysyin ilkeästi naurahtaen häneltä. Nyt hän purskahti itkuun ja juoksi vessaan.



Biologiaa. Tylsää. Istuskelin jo valmiina aloittamaan. Se tyttö käveli suoraan ohitseni ja opettaja sanoi, että hänen tulisi istua vieressäni. Samassa aloin ajatella toisella tavalla.
” …Isabella Swan!” opettaja julisti ja tunsin jäätyväni. Bella? Minun paras ystäväni Bella? Minun Bellani? Täällä? Tuijotin häntä. Hän ei ollut enää kömpelö ja poikamainen. Ei, hän ei ollut minun Bellani! Hän oli uusi, muuttunut Bella. Hän oli koko tunnin minulle todella vihainen, hän sylki kommentteja ja hänen äänensä oli täynnä myrkkyä. En tiennyt, että hän osasi olla ilkeä.

Kun tunti vihdoin päättyi hän ei sanonut mitään. Hän oli ennätys ajassa kerännyt tavaransa ja luokan ovella. Hän ei edes katsonut taakseen, kun hän pyyhälsi ulos luokasta. Se siitä sitten!


Bpov:

Vihdoin kotiin! Odottelin vielä Rosea ja Jasperia autollani. Saisivat pitää vähän vauhtia. Katseeni kohdistui väkisinkin Edwardiin ja hänen jengiinsä, jotka hengasivat vähän matkan päässä minusta. Vaikka hän nauroi, siltikin hän näytti niin erilaiselta, Ilkeältä ja … Noh… Ilkeältä. Hän on niin muuttunut.
[/quote]



A/N:Kommentit olisi ihania<3
« Viimeksi muokattu: 29.11.2010 12:36:48 kirjoittanut N1gg1h »

nnora

  • neiti Lupin
  • ***
  • Viestejä: 484
  • ava by raitis
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #12 : 05.11.2010 15:59:28 »
Tosi kiva fic, kirjoitus(/ajatus-)virheitä oli mielestäni muutamia, mutta muuten hyvin sujuvaa kieltä. :) En tykkää hirveästi siitä, että ficeissä käytetään muuta kuin kirjakieltä, ja joitakin kohtia tuolta olisi mielestäni voinut muuttaa kirjakielimuotoon. Eipä siitä sen enempää, jään odottamaan jatkoa... :)
suurin aarre on ymmärrys rajaton

N1gg1h

  • ***
  • Viestejä: 53
  • So little nd still so cold
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #13 : 09.11.2010 19:45:26 »
dramaqueen kiitos ja toivon, ettäon vieläkin mieleen
mordelove Kiitos!
Ashmett Kiitos ja saan inspiksiän eri ficceistä, mutta pyrin olemaan omaperäinen!
En-nu Kiitos!
nnora Kiitos!

N1gg1h

  • ***
  • Viestejä: 53
  • So little nd still so cold
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #14 : 10.11.2010 22:31:36 »
A/N: Oheinen laulu on Eric Saade- Break of Dawn

LUKU 3:

Bpov:


Makailin huoneeni sohvalla lukien Cosmoa. Viime viikko meni samaan tapaan kuin ensimmäinen päivä, ainut vaan, että onnistuin saamaan kolme kertaa jälki-istuntoa ja en puhunut Edwardille ollenkaan. Ensimmäinen jälki-istuntoni tuli siitä kun liikunta tunnilla olin niin tympääntynyt Tanyaan ja hänen ainaiseen minä-olen-tämän-koulun-kunigatar lässyn, lässyn olemukseen, saatoin vähän niin kuin tahallani lyödä lentopallon suhteellisen kovaa hänen otsaan, toinen tuli siitä kun kiroilin käytävällä opettajan kävellessä takanani, ja kolmas tuli polttamisesta koulu-alueella. Jälki-istunnot ovat niin syvältä!

I don't wanna wake up lonely
I can't stand another night alone in my bed
Missing, hoping
At the break of dawn
I won't let go
Won't give up no

Minä olin luovuttanut hänen suhteensa jo kauan aikaa sitten. Niin kuin hänkin, minun suhteen.
Tunsin kuinka pala nousi kurkkuuni. Hiton Edward!

Think about home when you're far away
Think about me when I wake up and you're gone
At the break of dawn
Think about us when we said forever
Think about me and remember I'm alone
At the break of dawn
At the break of dawn

I keep dreaming you'll be with me
I believe that somewhere down the line you'll be mine
In the twilight
I feel your beating heart
I won't let go
Won't give up no

Think about home when you're far away
Think about me when I wake up and you're gone
At the break of dawn


Think about us when we said forever

***

Kaksi noin kymmenen vuotiasta lasta, tyttö ja poika. On joulu ja tytön punaruskeat hiukset heiluvat tuulessa. Pojan pronssiset hiukset ovat sekaisin, vaikka äiti oli käskenyt laittamaan ne hyvin ja kyllähän ne hyvin olivatkin kestäneet… Ööh viisi sekuntia. Tyttö oli hankkinut kaiverruksen ’Edward ja Bella aina ystäviä, nyt ja ikuisesti. Poika halasi tyttöä, jonka posket helottivat nyt kirkkaan punaisina. ”Aina.” hän sanoi ja ojensi kätensä. ”Aina.” tyttö kuiskasi ja puristi pojan kättä.


***

Pala kurkussani oli nyt niin iso, että happi ei tuntunut kulkevan laisinkaan. Kyyneleet ryöppysivät yli, ja valuivat tiuhaan poskilleni.


Think about me and remember I'm alone
At the break of dawn
At the break of dawn

My hands were cold and dry
Your cheeks were red
We promised that we'd love forever
That's what we said
That's what we said


***
Tyttö ja poika noin 13-vuotiaina. Oli ystävänpäivä. Poika pussaa tyttöä poskelle. ”Rakastan sinua, aina!” hän vannoo loukkaantuneeseen sävyyn.
***

Hymyilin haikeasti samalla kun itkin hysteerisesti pidellen tyynyä suuni edessä. Sehän tästä nyt vielä puuttuisikin, että Rose tai Jasper kuulisivat hysteerisen nyyhkytykseni ja tulisivat katsomaan miksi itkin.
Nyt kun ajattelee… Milläköhän tavalla hän tarkoitti sen ’Rakastan sinua’?



Think about home when you're far away
Think about me when I wake up and you're gone
At the break of dawn
Think about us when we said forever
Think about me and remember I'm alone
At the break of dawn
At the break of dawn
At the break of dawn



Voih! Kun laulun sanoja alkoi ajatella, niin muistot vain sattuivat enemmän.
Kyyneleet kastelivat tyynynikin, muistellessani kuinka aina vannoimme ikuista ystävyyttä ja nyt kaipasin vain hetken unohdusta. Melkein runollista. Hetken unohdusta. Ilkeä hymyni levisi todella nopeasti kasvoilleni. Eikös Mike pitänytkin bileet tänään. Katsoin hänen antamaa käyntikorttia. Aloin näppäillä numeroa. ”Mike!” huudahti pojan ääni puhelimeen. ”No, moi Mike!” sanoin viettelevään sävyyn. ”BELLA?!” hän melkein huusi. ”Jep. Ajattelin vaan onks se sun kutsu niihin bileisiin vielä voimassa? Kun ei mull oo täss muutakaan…” jätin lauseen roikkumaan. Hän ei ikinä voisi sanoa ei. ”Ainahan sä oot tervetullu beibi!” Hän varmaan koitti kuulostaa hyvältä, mutta se kuulosti ainakin minun korviin tosi, tosi ääliömaiselta. ”Noh, kerro paikka ja aika.” sanoin edelleen viettelevään sävyyn. ”Kello kymmenen illalla…” Illalla? No totta helvetissä illalla! Eiks se oo itsestään selvyys? Ai niin nyt ollaankin Forksissa… Hän kertoi vielä avuliaasti osoitteen ja varoitti, että siellä on alkoholia. Hän puhu minulle kuin jälkeenjääneelle idiootille. Tuon olisi voinut ottaa loukkauksena!


Kello oli kymmenen, vihdoin. Päälläni oli musta minihame, josta roikkui pari ohutta, hopeista ketjua, punaiset korkokengät, joista lähti kaksi punaista, leveää satiininauhaa pitkin säärtä, olin laittanut ne menemään joistain kohtiin ristiin, ne olivat oikein kivat, päällä minulla oli punainen tuubitoppi, josta lähti rintojen välistä vetoketju aina alas asti. Vielä vähän lisää kajaalia ja valmis! Otin sängyltäni vielä mustan nahkatakkini. Jasper odotti valmiina Rosen kanssa alhaalla, Jasper heitti minut ja Rosen sinne ja saimme tulla omin kyydein pois. Olimme Rosen kanssa varmoja, että sieltä löytyy kyllä tarpeeksi avuliaita miehiä heittämään meidät takaisin.


Mike tuli avaamaan ovea ja näytti, että hän ilahtui vähän liikaa. ”Rose ja BELLA!” hän huusi korvia huumaavasti. Enkö minä soittanut hänelle, että olin tulossa? Kaikki näyttivät jäätyvän katsomaan minua. ”Niin? Eikös teillä muilla ollut jotain kesken?” kysyin koppavasti. Kaikki alkoivat vähitellen liikkua, mutta vilkuilivat aina vähän väliä minun suuntaan. ”Bella, en tiennyt, että halusit oikeasti tulla.” Mike sanoi alentelevaan sävyyn. ”No, hän on nyt täällä, joten voisitko päästää meidät sisään?” Rosalie äyskäisi. ”Joo, totta kai!” Mike näytti nololta. Heitin takkini johonkin naulakon tapaiseen. Otin topan takkini taskusta. ”Onko tulta?” kysyin Mikeltä ja lähdin kävelemään jo parvekkeelle. Kuulin Miken hölkkäävän perääni. ”Tuossa.” Hän heitti sytkärin minulle. ”Kiitos.” Puhaltelin siinä ihan rauhassa ja Mike oli lähtenyt jo takaisin sisälle, häntä kuulemma tarvittiin siellä. Ja paskat, hän oli vain niin kiusaantunut siitä hiljaisuudesta meidän välillä ettei viitsinyt vain seisoa siinä, kun tiesi kavereiden kyttäävän ikkunan takana. ”Millos sitä polttamaan ruvettu?” kysyi tuttu, liian tuttu ja liian ärsyttävä ääni takanani. En vastannut. En ollut mitään velkaa hänelle. ”Tiesitkös, että on kohteliasta vastata.” Hän ärsytti minua varmasti tahallaan. ”En ole tietääkseni vastausvelvollinen kenellekään kuten sinä, Cullen.” Kuten sinä eli paskiaisille, toisten elämän pilaajille, huoraaville pojille… Lista voisi jatkua loputtomiin. ”En ole huomannutkaan. Muuten milloin sinusta tuli noin kylmä?” hän kuulosti surulliselta. Hän niin teki tuon tahallaan, koitti saada minut säälimään häntä ja antamaan anteeksi ehkä, sitten saisi minut sänkyynsä. ”Milloin sinusta tuli huora?” heitin takaisin. Nyt hän ei vastannut, vaan tuli viereeni, otti sytkärin kädestäni ja sytytti oman tupakkansa. Hän vain virnuili. Luultavasti lasin takana kuolaaville kavereilleen, joiden kanssa oli lyönyt vetoa, että hän saa minut sänkyynsä tänään. Toivottavasti hän on valmis häviämään. Lähdin takaisin sisälle. ”Mitä teet?” hän kysyi vielä ennen kuin kerkesin sisälle asti. ”Pakenen.” vastasin tympeästi.
“Senhän sinä parhaiten osaatkin.” kuulin hänen mumisevan. Hän saisi katua syntymäänsä vielä joku päivä. Katselin ympärilleni, mutta muut pojat eivät naureskelleetkaan ikkunassa… Ehkä he olivat keittiössä naureskelemassa. “VIIMEINEN PYSTYSSÄ -KISAN AIKAA!!” huusi tuttu ääni megafooniin, Emmett. “Kaikki osallistujat tänne lavan luokse ja nimi alle!” hän lisäsi. Vai, että Viimeinen pystyssä… Hehheh… Juoksin nopeasti Emmettin luokse. Hän katsoi minua kysyvästi. “Kisa?” sanoin. Pian hän näytti kiusalliselta. “Ööö… Entä Jasper?” hän kysyi hieman arasti. “Mitä, pitääkö täällä soittaa äidille ja kysyä lupa? Oot sä joku mamis vai mitä? Häh?” härnäsin, näin hänen olisi pakko antaa minun osallistua. “No, ei tietenkään tarvis!” hän karjaisi nopeasti. Hän antoi kynän ja lehtiön mihin voisin kirjoittaa nimeni. “KISAT ALKAKOON!!” Emmett jyrisi megafooniin. Hän selitti vielä säännöt kaikille. Sitä pelattiin eri tavalla kuin tavallisesti. Täällä sitä pelattiin niin kauan, kunnes vastustajan puhe sammalsi kunnolla. “Ensimmäisenä Eric ja… ja…” Hän näytti katuvalta. “ja Bella!” loppu osan hän sanoi hieman hiljempaa. Kaikki löivät vetoa Ericin puolesta ja hän itsekin näytti itsevarmalta. Joku kumartui laittamaan ison tukun rahaa pöydälle, en nähnyt väen tungoksessa kuka. Kaikki hiljentyivät nähdessään rahatukun, siinä oli monta satasen seteliä. “Bellan puolesta.” sanoi taas liian ärsyttävä ja liian tuttu ääni. Mietin hetken kumpi: Cullenin rahat ja kunnia vai Cullen saa kaikki rahansa ja minä lisää kunniaa. “Juokaa!” Emmet kähisi. Eric oli helppo peitota. Hän hävisi 100-0. Edward haali rahansa takaisin ja minulla ei edes tehnyt tiukkaa, oloni oli kuin olisin juonut vasta vettä. Peittosin myös Benin, Miken, Jacobin, Paulin ja pian olin jo finaalissa. ”Seuraavaksi finaalissa ovat Bella ja…” Dramaattinen tauko. “Edward!” MITÄÄH?! Istuin pöytää ja kaikki löivät vetoa Edwardin puolesta. Hiton Cullen! “Juokaa!” huusi Emmett, hänkin oli varmasti ottanut parisen juomaa aina hävinneeltä. Edward oli selvästi omahyväisen näköinen. Viiden minuutin päästä hän kuitenkin luovutti. “Jess! Hyvä Bella! Go Bella, Go!” Rose huusi samalla kun keräsin kaikki rahat pöydältä. Näytin L-merkkiä otsallani Edwardille kun menin alas. Edwardia buuattiin ja hän näytti alistuneelta ja selitteli, että viinapääni kesti varmasti huumeitakin. Huonoin tekosyy ikinä!


Epov:

Menin auttamaan Mikeä jo yhdeksältä. Kun kaikki oli saatu valmiiksi, vieraat jo saapuivatkin. “Rose ja BELLA!” hän huusi. Bella? Täällä? Olin tänään juuri saanut pari takaumaa meistä. Kuinka olimmekaan vannoneet ikuista ystävyyttä ja minä vannoin, että rakastan. Myönnetään olin lukinnut oveni juuri sen takia, sillä sen muistelu tuotti tuskaa. Saatoin vain omassa huoneessani ottaa tuon player maskin pois ja olla tavallinen, normaali, kuten silloin joskus Bellan kanssa. Saatoin tirauttaa pari kyyneltä niiden aikojen perään ilman, että sinua olisi haukuttu homoksi tai säälitty. Ja nyt hän seisoi tuossa noin. Varsin seksikkään näköisenä. Hän meni parvekkeelle askin kanssa. Polttiko hänkin? Bellani? Minun lapsen mielinen ja aina hyväntuulinen Bellani poltti. Mike näköjään kuolasi hänen peräänsä. Helvetin Mike, jos kosketkin häneen, niin olet kuollut! Menin katsomaan ettei Mike tekisi mitään Bellalleni. Olkoot kuinka muuttunut tahansa, hän on silti aina minun! Ja vain minun! Hän puhalteli rauhallisesti savua ulos ja katseli savun kiekuroita leikkisästi. Leikkisä katse oli tuttu minulle. En voinut mitään, mutta näin hänet aina vain minun sylissä, aina vain itkemässä minua vasten ja aina vannomassa minulle kuinka olisimme aina ystäviä, en kyennyt ajattelemaan siihen hänen luokseen ketään muuta kuin itseni. En Mikeä, en Ericiä, en ketään muuta kuin itseni. Mike lähti pian kiusaantuneena hiljaisuudesta. “Eiks sun pitäny kaataa se tänään?” Eric ilkkui. “Turpa kiinni! Mä saan sen vielä!” Mike sähisi. Etkä muuten saa mä pidän siitä huolen! Menin parvekkeelle hänen kanssaan. Otin askistani yhden tupakan. Ei sytkäriä, hitto! Tämähän alkaa hyvin. ”Millos sitä polttamaan ruvettu?” kysyin ja huomasin kuinka hän ei pitänyt siitä, että olin siellä tai, että puhuin hänelle. Ei vastausta. ”Tiesitkös, että on kohteliasta vastata.” Häntä selvästi ärsytti kyselyni. ”En ole tietääkseni vastausvelvollinen kenellekään kuten sinä, Cullen.” hän äyskäisi. Auts, tuo sattui. ”En ole huomannutkaan. Muuten milloin sinusta tuli noin kylmä?” sanoin kuin ohi mennen ja hetkeäkään hän ei näyttänyt surulliselta tai katuvalta. ”Milloin sinusta tuli huora?” hän heitti takaisin. Hitto, tuo sattuu. Menin hänen luokseen ja otin sytkärin hänen kädestään. En voinut kuin hymyillä muistellessani, miltä hän ennen näytti mököttäessään. Nyt söpöstä ilmeestä ei ollut mitään jäljellä. Hän lähti kävelemään pois. ”Mitä teet?” kysyin pelästyneenä. En halunnut hänen lähtevän. ”Pakenen.” hän tiuskaisi taas ja jatkoi kävelyään sisälle. ”Senhän sinä parhaiten osaat.” lipsahti suustani, mutta hän ei välittänyt. Hän ei välittänyt enää mistään.

Näin sivusilmällä, kuinka hän osallistui Viimeinen pystyssä kilpailuun. Kaikki löivät Ericin puolesta vetoa. Löin seteli tukkuni pöytään ja kaikki hiljenivät. “Bellan puolesta.” sanoin hänen takaansa. Vaikken nähnyt hänen kasvojansa tiesin, että hän oli hyvin ärsyyntynyt.
Bella peittosi kaikki vastustajansa ja minä tein saman. Bellan vuoksi! Bellan parhaaksi. En halunnut, että joku juottaisi hänet finaalissa totaaliseen känniin ja Mike pystyisi kaatamaan hänet sänkyynsä sen avulla. ”Seuraavaksi finaalissa ovat Bella ja…” Dramaattinen tauko. “Edward!” Seurasin taas hänen ärtymyksen leviämistä. Kaikki löivät puolestani vetoa. Sori kaverit! Parin juoman jälkeen nostin käteni ilmaan luovutuksen merkiksi. Kaikki aloittivat buuaamaan minulle. En välittänyt näin vain Bella hyppivän innoissaan ja hän kääntyi vielä näyttämään L-merkkiä hänen otsallaan.

***
“Voitin, voitin! Minä voitin!” pieni tyttö kiljui onnessaan. “Niin taisit voittaa. Otetaan uudestaan! Olen varma, että huijasit! Kukaan ei voi olla noin hyvä!” ylistin Bellaa. Hän näytti kieltää ja L-merkkiä otsallaan. “Ei oteta!” hän julisti ja aloitti taas kiljumaan. Häntä oli niin mukava katsoa onnellisena.
***

Hän näytti taas samalta. Onnelliselta. Nyt hänen silmissään paistoi myös rahan kiihko. Hän oli onnellinen. Minun Bellani oli taas onnellinen. Koitin selittää, että hänen päänsä kestäisi varmasti jopa huumeita. “Kokeillaanko?” Mike sanoi ja näin hänen silmistään, mitä hän ajatteli. Hän aikoi huumata Bellani, minun Bellani. Jokin vain napsahti ja löin juopunutta Mikeä turpaan, minkä jaksoin. “Et vitussa kokeile!” huusin. “Niin just! Muuten se veto ei oo reilu!” Eric huusi ja oli valmiina lyömään Mikeä uudemman kerran. Onneksi kukaan ei tajunnut, että minulla oli omat syyni. “Okei, okei. Ei sitten!” hän nosti käsiään eteensä. Eric laski nyrkkinsä. Hyvä kun hän sentään tajusi.


Kello oli kaksi bileet olivat vielä pystyssä. Litkin kahvia pysyäkseni hereillä. En halunnut nukahtaa ja jättää Bellaa vartioimatta. Hän nojaili kutsuvan näköisenä, jokseenkin juopuneena, tiskipöytään. Mike tuli hänen luokseen juttelemaan. Muuta en sitten nähnytkään kun Emmett päätti tukkia näkö yhteyteni.  “Hei Eddie mikset juhli? Onks joku misu taas kiikaris?” Emmett kysyi ja vilkaisi taakseen. “Ei ketään. Jätkä tuijottaa tyhjyyteen. Aika syvältä.” Hei hetkinen! Ei ketään? Vilkaisin nopeasti hänen taakseen. Helvetti! Missä Bella oli? Katseeni alkoi hakea häntä uudestaan ja uudestaan. Juoksin ympäri taloa, mutta Bella ei ollut missään. Miken veto! Ei saatana! Juoksin suoraan rappusille. Olin lähdössä kapuamaan niitä ylös kun kuulin musiikin pauheen läpi jotain… Tukahtunut kirkuminen? Se oli Bella, sen tiesin. Katsoin vasemmalle, mistä ääni oli kuulunut, näin Miken vanhempien makuuhuoneen oven. Tietysti! Avasin sen kuuluvasti....

A/N: Kommetteja!!! ;)
« Viimeksi muokattu: 15.11.2010 15:39:45 kirjoittanut N1gg1h »

mordelove

  • ***
  • Viestejä: 152
  • But it's hockey
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #15 : 11.11.2010 19:02:43 »
oooh! joku pahoinpidellään??!! ;D
en tiedä, mut  pidin PAALJON  :D
joo jatkooa vaan odotan ;)

N1gg1h

  • ***
  • Viestejä: 53
  • So little nd still so cold
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #16 : 14.11.2010 21:13:41 »
mordelove kiitokset kommentista ja ihanaa, että pidit! Piristää kummasti kun saa palautetta!  :D

aurore

  • Vieras
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #17 : 15.11.2010 15:26:48 »
Ihan mukava ficci :--)
Kirjoitusvirheitä on, ja kuten joku aikaisemmin sanoikin jo, niin se betan hankkiminen olisi hyvä juttu, koska tekstiä on paljon mukavampi lukea ilman virheitä. Jotkut kohdat olivat myös hieman sekavia ja nopeatempoisia, muuten teksti oli ihan hyvää. Muuten, kun näitä lukuja olen tarkemmin lukenut, olen huomannut paljon mm. 'lutka' ja muita sen tyylisiä sanoja, joten jos aiot pitää tämän k-13-tasoisena, vältä niiden käyttöä, koska muuten tämä varmaan olisi sitten k-15 tekstiä (korjatkaa jos olen väärässä !).
On itseasiassa hyvä juttu, että tässä ficissä Bella on vähän badass. Plussaa siitä :--)

Lainaus
“Pikkusiskoa.” hän vastasi pienen tauon jälkeen. “Minkä näköinen? Nimi?” kysyin ja minulla oli vaikeuksia pitää naamani peruslukemilla. “Tummat, ruskeat, lainehtivat hiukset. Vaalea iho. Lyhyt ja hieman pullea. Ja nimi oli Isabella Swan.” Nyt jo tirskahdin hieman. Hän katsoi minua, kuin vähä-älyistä. Aloin peilata itseäni hänen autonsa sivupeilistä. “Oih, minä nään hänet!” huudahdin. Jasper alkoi hakemaan minua katseellaan, vimmatusti. “Tuolla noin, Jasper!” ärähdin ja osoitin peiliä. Hänellä meni hetki tajuta asia.
Tämä kohta oli melkein suoraan kopioitu ficistä Sweet, Sweet Revenge ja olen huomannut, että tässä ficissä on melko samanlainen juoni kuin siinä, joten ehdotan, että muuntelet sitä hieman etkä tee siitä samanlaista, koska kaksi samanlaista ficciä olisi melko tylsä juttu. Nuo punaisella väritetyt kohdat olivat kohtia, joita muokkaisin hieman. Tuo lause, jonka otin, olisi parempi näin: Jasper alkoi vimmatusti etsiä minua katseellaan.

En jaksa etsiä kaikkia virheitä, joten etsin nyt vain kolmosluvun typot.
Lainaus
siitä kun liikunta tunnilla
Liikuntatunnilla yhteen.

Lainaus
Kaksi noin kymmenen vuotiasta lasta, tyttö ja poika. On joulu ja tytön punaruskeat hiukset heiluvat tuulessa. Pojan pronssiset hiukset ovat sekaisin, vaikka äiti oli käskenyt laittamaan ne hyvin ja kyllähän ne hyvin olivatkin kestäneet… Ööh viisi sekuntia. Tyttö oli hankkinut kaiverruksen ’Edward ja Bella aina ystäviä, nyt ja ikuisesti. Poika halasin tyttöä, jonka posket helottivat nyt kirkkaan punaisina. ”Aina.” hän sanoi ja ojensi kätensä. ”Aina.” tyttö kuiskasi ja puristi pojan kättä.
En oikein ymmärrä tuon ensimmäisen lauseen ideaa ? Kymmenvuotiasta yhteen. Toi 'ööh viisi sekuntia' särähtää ikävästi korvaan, joten muokkaileppa sitäkin hieman. Halasi-verbissä oli yksi n-kirjain liikaa.

Lainaus
noin 13-vuotiaina.
13-vuotiaina.

Lainaus
nähdessään raha tukun
Rahatukun.

Lainaus
Peittosin myös: Benin, Miken, Jacobin, Paulin ja pian olin jo finaalissa.
Kaksoispisteet pois.

Lainaus
MITÄÄH??
MITÄH?! - olisi ehkä parempi, kysymysmerkkien liikakäyttö saa tekstin näyttämään tyhmältä.

Lainaus
Minun lapsen mielinen
Lapsenmielinen.

Lainaus
kuin ohi mennen
ohimennen.

Lainaus
Viimeinen pystyssä-kilpailuun.
Viiva tuonne väliin.

Lainaus
Löin seteli tukkuni
Setelitukkuni yhteen.

Lainaus
Kello oli kaksi bileet ja olivat vielä pystyssä.
Lisääppäs tuonne ja-sana.

Lainaus
Mike tuli hänen luokseen juttelemaan. Muuta en sitten nähnytkään, kun Emmett päätti tukkia näkö yhteyteni.
Mike meni hänen luokseen juttelemaan. Näköyhteyteni yhteen.

Lainaus
Tukahtunut kirkuminen? Se oli Bella, sen tiesin. Katsoin vasemmalle, mistä ääni oli kuulunut, näin Miken vanhempien makuuhuoneen oven. Tietysti! Avasin sen kuuluvasti....
Tukahtunut kirkaisu tai tukahtunutta kirkumista. Ja loppu voisi olla ehkä mielummin, että 'Kiskaisin oven auki' tms, tai no joo. Kyllä se menee tuollaisenakin.

Olen huomannut, ettei luvuissa ole kuvailua kovin paljoa, ja siksi suosittelen jälleen kerran betaa, koska hän auttaisi sinua rakentavasti ja poistelisi noita pieniä virheitä tuolta tekstin joukosta.
Olen pahoillani, jos saat kommentistani kauhean negatiivisen kuvan, mutta kyllä tästä vielä hyvä tulee :--)

~ aurore
« Viimeksi muokattu: 16.11.2010 15:37:40 kirjoittanut aurore »

N1gg1h

  • ***
  • Viestejä: 53
  • So little nd still so cold
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #18 : 24.11.2010 16:12:05 »
aurore Kiitos ja koitan korjailla noit virheitäni.  ;D Ja beta on hakusessa..... Koitan hieman parantaa ensi luvussa!

Joo... Eli siis jatkoo pitäis tulla täll tai ens viikol. Koitan saada mahd nopeesti ja tota 1. lukuu muoksin äske vähän...
Sitä jos voisitte vähän vilkasta     ;D
Mut siis niin täll tai ens viikol ois jatkoo luvassa, johan täss oliki aikamoinen tauko   :D

//nami yhdisti tuplapostauksen.
« Viimeksi muokattu: 19.02.2011 20:19:41 kirjoittanut nami »

N1gg1h

  • ***
  • Viestejä: 53
  • So little nd still so cold
Vs: What is wrong? K-13
« Vastaus #19 : 21.02.2011 13:24:24 »
A/N: vähän lyhyt, mut täs ois! Enjoy!

4. Luku:

Heräsin auringon paisteeseen, se osui suoraan silmiini. Päänsärky oli valtava. En enää ikinä joisi. Okei, tiedän etten voi koskaan pitää tuosta kiinni.

Käännyin ympäri ja tajusin, että sänkyni olisi pitänyt loppua noin metri sitten.

Käännyin hädissäni takistamaan, missä olin. Sänky ei todellakaan ollut minun. Katselin ympärilleni, eikä tämä huonekaan ollut minun. Hienoa, kerrassaan hienoa, Bella!

Koitin keskittyä siihen, etten menisi paniikkiin, mutta se sujui suhteellisen huonosti. Entä, jos olen raskaana? Mitä Charliekin sanoisi? Entä äiti? Rose ja Jasper? Kauheaa! Olen aina kauhistellut niitä onnettomia, jotka ovat saaneet lapsia ja nyt saisin itse! Kehittelin kauhu kuvia päässäni siitä, kuinka minusta tulisi pyöreä kuin ilmapallo.

Okei, Bella, keskity! Ensiksikin minun oli pakko päästä ulos täältä, mutta sitä ennen halusin tietää, missä olin. Katselin ympärilleni. Huone ei ollut ollenkaan tuttu.

Kävelin kirjoituspöydän luokse ja tutkin, mitä kaikkea sen päällä oli.
”Bella?” kuulin raivostuttavan äänen ovelta.
”SINÄ?!” kiljaisin pari oktaavia liian korkealta. Käännyin katsomaan häntä ja varmasti ensimmäistä kertaa näiden vuosien aikana hän näytti katuvalta. Mitä Edward edes teki täällä?

Hän käveli sisään huoneeseen, eikä sanonut sanaakaan. Hän kävi istumaan sängylle ja minä istuin kirjoituspöydän luona, sukimassa hiuksiani edes jonkin laiseen kuntoon.

“Ajattelin ettet ehkä halua, että Charlie näkee sinut tuollaisessa kunnossa…”, hän aloitti. Nyökkäsin. Kumpikaan meistä ei sanonut enää mitään. Hän katsoi, kun pyyhin silmieni alta vanhoja ja valahtaneita ripsivärejä pois.

Kävelin ovelle lähteäkseni, pidin jo kättäni oven kahvalla, kun hän avasi suunsa.
“Olen pahoillani”, hän kuiskasi. Nipistin silmäni kiinni ja hengitin syvään. Tiesin ettei hän tarkoittanut tätä ja tiesin, mitä hän tarkoitti.
“Olet hieman myöhässä nyt”, sanoin kylmästi ja painoin oven kahvan alas. Pujahdin talosta niin nopeasti kuin kykeni. Se talo vain muistutti minua asioista, mitä en halunnut muistaa. Nyt, kun vihdoin tiesin, missä olin.

Kyyneleet vierivät poskiani pitkin ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen itkin. Kiihdytin tahtiani juoksuksi. Halusin pois, halusin kotiin, Phoenexiin.  

Pamautin oven auki ja juoksin ylös kohti huonetta. En välittänyt Rosesta, joka oli valmis läksyttämään minut siitä etten ollut kertonut etten tule tänne yöksi, mutta perui sen nähdessään minun itkevän.
“Bella!” hän yritti huutaa perääni, mutta jatkoin juoksuani. En halunnut kuulla, en vain halunnut. Ylös päästyäni lämäytin oven kiinni ja lukkoon. Istuin sängylleni ja vedin polvet rintaani vasten.

Yksi lause pyöri päässäni. Olen pahoillani.

---

“Edward!” kuulin Esmen huutavan pihalla. ‘Vihdoin!’ Hän oli poissa jo kaksi tuntia kauemmin, mitä piti. Juoksin ulos, mutta huomasinkin, että hänen kasvonsa olivat täynnä ruhjeita ja mustelmia.
“Edward, mitä kävi? Kuka tämän teki?” Carlisle kysyi hyvin isällisesti. Edward empi hetken. Hän katsoi minua silmiin surullisesti hetken ja osoitti sitten minua.
“Ei! En ole tehnyt mitään!” huusin, mutta kukaan ei kuunnellut.

---

Muistin kaiken niin selvästi. Kaiken, minkä yritin unohtaa, mutta en pystynyt.

Olin halunnut jo monta vuotta kysyä häneltä,  miksi, miksi minä, mutta olen varma etten saa koskaan vastausta kysymykseeni.

Tuon illan jälkeen hän ei enää ollut yhteydessä minuun, koskaan enää. Hän ei katsonut minua koskaan enää, ei edes vilkaissut, ei puhunut, hän ei edes ollut samoissa porukoissa kuin minä. Hän vältteli minua parhaansa mukaan.

Nyt hän oli niin välittävinään. Ei häntä kiinnostanut silloin, eikä kiinnosta nytkään, se oli varmaa. Kyyneleet kastelivat paitani, nyyhkäykset vapisuttivat kehoani.

Katsoin ulos koittaen rauhoittua, mutta katseeni osui johonkin. Edward istui sängyllään ja katsoi tyhjää seinää. Hetken katsottuani häntä, hän laski katseensa surullisena lattiaan. Hän nousi ylös ja potkaisi lattialla olevaa roskista niin, että se lensi seinään. Näin hänen lähtevän huoneesta.

Kävin makaamaan sängylle ja koitin lopettaa tämän tyhmän nyyhkyttämisen.

A/N: kommentit vois piristää <3<3<3
« Viimeksi muokattu: 22.02.2011 21:03:16 kirjoittanut N1gg1h »