Kirjoittaja Aihe: FMA, Mieleen kaiverrettuja sanoja, ahdingon täyttämiä hetkiä, K-11, 7/7  (Luettu 3328 kertaa)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 846
  • "Dream life over real life, that's my motto."
// Alaotsikko: FMA: raapalesarja, Jean Havoc/Roy, Jean/?, angst, H/C

Fandom : Full metal alchemist (manga)
Diclaimer : Hiromu Awakawa omistaa mahtavan alkemistiversumin ja kaikki hänelle kuuluvat hahmot, ainoastaan juoni ja nimetön henkilö kuuluvat minulle, kaikki muu olkoon hänen nyt ja aina. En saa rahnuuksia hahmojen tunteilla leikkimisestä.

Title : Mieleen kaiverrettuja sanoja, ahdingon täyttämiä hetkiä
Author : It's mii, Odoshi

Genre : Angst, H/C, slash, raapaleketju
Paring : Jean/?, Jean/Roy
Raiting : max. K-11
Warning : kielenkäyttö, ahdistus, keskustelua sodasta, tupakointi, kuoleman mainitseminen, sisältää spoileria  mangan osa 10 tapahtumista

A/N : Kaikkihan lähti sitten siitä, että innostuin lähtemään mukaan spurttiraaplehaasteeseen, vaikka on jo torstai. Hurjaahan tämä on, mutta toisaalta Ruskapoika yllytti, kiitoksena omistan tämän hänelle, auttoi myös fandomin kanssa!  :-* Hmm, mitään erikoista sanottavaa minulla ei ole, angst25 sanat lopulta antoivat minulle paljon apua tähän, samoin eräs toistaiseksi nimeltä mainitsematon kappale, jonka on esittänyt neljä ruusua. Kommentteja odotellaan, viimeinen osa tulee muuten 31.10.

Haasteet : FF50 sanalla #5 päivät, Angst25 sanalla #22 puhe  ja OTP10 haasteeseen Jean/Roylla, Spurttiraapale II



Ensimmäinen päivä, se  jolloin sinä saavuit 100 sanaa

Kellon tikitys kantautuu vaimeana äänenä uupuneisiin korviin, jotka eivät enää jaksa välittää äänistä ympärillään, kuuluvimmistakaan. Äänettöminä, samaa liikettä toistavat huulet puhaltavat ulos harmaita savukiehkuroita antaen niiden sekoittua tunkkaiseen ilmaan huoneessa. Elämälle sokeentunut katse harhailee ulos ikkunasta, katsoen varoen, kääntäen sen sitten taas ympärillä kohoaviin harmantuneisiin seiniin.

Halvaantunut – hän ei kävele enää koskaan, lääkärien sanat syövyttävät mieltä, ovat tehneet niin jo viikkoja. Hän ei tulisi koskaan parantumaan, ei koskaan.

Tunnottomat jalat makasivat sängyllä, kuin odottaen kaiken päättymistä, seinien kaatumista päälle. Tukehduttamista niiden suomaan turvaan, sillä ulos ei voinut mennä, sisältä ei päässyt pakoon.

Minä en jaksa enää…

”Jean, sinulle on vieras.”
« Viimeksi muokattu: 07.06.2015 20:54:41 kirjoittanut Beyond »
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 539
  • Mock me.
Minä mitään yllyttänyt ::) ...ainakaan kovin paljoa. Kiitti mussukka ommauksesta :-*

Tuli jotenkin surullinen olo. Tossa ensin luin Pyhmyn yhden raapaleen mikä sai vedet silmiin ja nyt vielä tää päälle. Itken :'(

Ja sitten siihen parempaan kommaamiseen. Hyvin siulta se raapaleiden kirjottaminen sujuu. Kuvailua on kaunista. Se soljuu hienosti lauseesta toiseen ja ihan sitä olin sillein perhänä, se loppui, kun tosiaan loppuun asti pääsi. Mutta tuo kohta mihin jätit, tulijan on pakko olla Roy tai mie itken hieman lisää (ai miten niin kiristän ainakin jollain tasolla?). Kursiivit on painottettu ihaniin kohtiin ja oon täällä ihan :3 Tuli niin paha olo Jeanin puolesta. Halvaantunuminen, se on iso juttu ja sitä kantaa koko loppu elämänsä mukanaan. Mie kuolisin henkisesti, jos halvaantuisin. Ei sillä, etteikö silloinkin pärjäisi, mutta olisi niin monta asiaa mitä ei enää pystyisi tekemään.

Angst on <3 ja tää on <3 ja paritus on <3. Tarvitteeko min paremmin itteeni vielä ilmasta?

Mie kiitän ja kumarran :-*
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 846
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Aw, tuommosia kommentteja saa jättää - toisaalta, alan ymmärtää sua mun kommenttejeni kanssa, mutta kun sun jutut on oikeasti hyviä! Toisin ku nämä minun tuherteluni....>_<' Mutta, aww suuri kiitos sinulle tästä kommentistasi ja tuosta mitä tuolla ihmettelit ja päätelit ja surit ja kaikkea en kerro vielä mitään lopusta, vaikka tää on periaatteessa jo päätetty miten loppuu. :)

Ja niin, mulle ois halvaantuminen liian rankka paikka, vaikka en sitä osaakkaan nyt kuvitella. Aktiiviselle sotilaalle se on kauheaa, mangassa tuli itku ku se kohta tapahtu, joten sitä ei saa jättää niin pieneen arvoon "no heippa, mun taistelu loppu"; ei niin. Pitää siis yrittää jotain muuta, angstia<3 Ja, mitähän vielä.. Jean/Roy on tosiaan ihana paritus<3 Tykkään siitä itseasiassa jopa enemmä, kun Ed/Roysta, mutta kun kovin monet ei oikein innostu kirjoittamaan tätäkään, juuri E/R:n takia, hmm...  ::)

Mutta, äw Kiitussuuresti palleroiseni.  :-* Ja ollos hyvä ommauksesta, sä ansaitset sen!
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 846
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Modet anteeksi tuplapostaus.

A/N : Jeap, pitää kiriä, koska olen 4 päivää jälessä spurtista ja tottakai mä kirin minkä kerkiän. Parhaani mukaan, toivottavasti ei tule ihan kaameaa tekstiä, vaikka tuskin se sen parempaa olisi, vaikka aikaa olisikin enemmän, kun idea on jo valmis. :)

Toinen päivä, oletko sinä todellinen? 200 sanaa

”Hei”, kuului pehmeä miesääni vuoteen viereltä. Jean ei vastannut, hän ei halua. Ääni kuulosti tutulta tai vieraalta, Jean ei osannut päättää. Siitä oli liian kauan aikaa, että hän voisi muistaa, hän oli sulkenut korvansa pahoilta ääniltä. Sodan ääniltä, jotka kaikuivat kaukaisina.

Kuka  olet?

Pehmeä puhe kiiri korviin, soiden kauniisti. Jean jäi hetkeksi vain kuuntelemaan ääntä, antaen ajatuksiinsa tulvia kaikki ne muutkin äänet, joilta oli kauan sitten sulkenut mielensä. Lintujen laulu kantautui avautuneesta ikkunasta, lintujen laulusta pystyi aistimaan kesän. Roudan täyttämä syksy oli hetken poissa. Tulija tarkasteli Jeanin synkistyneitä kasvoja, väsyneitä piirteitä ja tummentuneita silmänalusia.

”Miten voit?”

”Ihan hyvin”, Jean vastasi päästäen savupilvien lomasta valheen, joka on huterampi kuin aikaisemmin. Hän ei halunnut antaa kenellekään kannettavaksi taakkaa, hänen oli kannettava tämä yksin, eikä suru poistaisi sotaa. Oli taisteltava.

”Hyvä niin”, kuului vastaus. Ei sanaakaan vastaan, ei mitään ylimääräistä. Puhdas ymmärtävä vastaus, äänessä se pehmeys, joka herätti kaikki ne pimeyteen hukkuneet aistit. Puhe, jota vielä  väsynyt vänrikki jaksaisi kuunnella.

Oletko sinä todellinen?

Silmät edelleen suljettuna maailmalta. Vain ääni on sama, näytätkö sinä häneltä? Oletko sinä hän?

”Haluatko savukkeen?” kuului kysymys, joka jäi hetkeksi kaikumaan saaden ahdistavaan hiljaisuuteen pienen vastauksen, virnistyksen, joka ei ollut hukkunutkaan vielä syvimpään mereen, josta se ei enää nousisi.
« Viimeksi muokattu: 28.10.2010 23:43:46 kirjoittanut Odoshi »
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 539
  • Mock me.
Mums<3

[vastaukseesi turhaa löpinää]Sinä älä väitä yhtään vastaan siellä, etteivätkö siunkin tekstit ois muka hyviä, ihania ja aaws <3 Jättelen siulle tästä lähtien tollasia kommentteja enemmänkin, niin alkaa siullekin upota päähän, että nää ei oo mitään tuherteluja, vaan upeita ficcejä. Siulla on kirjotustaitoo, Ficit on eläväisiä, sopivasti kuvailtuja. Ja Jean/Roy on sin kirjottaman todella kaunis paritus ja tykkään tästä yhtä paljon kun Ed/Roysta, ellen jopa enemmänkin <3 :-*[/turha löpinä loppuu]

Pidän siitä ehdottomasti, ettei tuota vierailijaa ole paljastettu. Vaikka toisaalta tuon parituksissa killuvan Jean/Royn takia sen voisi päätellä Royksi, mutta äääh, en osaa sanoa. Tuntuu siltä, että olen väärässä ja se on oikeasti joku täysin muu, eikä Roy. Vaikka kuvittelenkin suurissa kuvitelmissä täällä, että se on Roy <3 Sin kuvailu on lääh. Semmonen pieni utunen tunnelma tähän on iskeytyny ja mie oon ihan :-* täällä. Jeanin angstisuus, haikeus ja se henkinen kipu mikä tulee tässä hyvin esille on niin surullista ja ylitse pääsemätöntä. Säälin raasua :(

Tää lähtee ottamaan unta palloon, että jaksaa jutella aamulla psykologin kanssa ja matikan kokeessa sitten päivällä.
Kiitän ja kumarran siuu palleroinen :-*
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 846
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Ruskapoikaseni, koskaan ei ole turhia pölinöitä, höpsistä! :D Ja kyllä ihuna paritus on.<3
Ja kiva, että pidät, ettei vierailijaa paljastettu. :) En osaa nyt mitään höpistä ja suihkusta just tulin ja äw, kiitti kommentista poikaseni!<3

A/N : Jep, nyt siis keskiviikon rääppäletti puolentoista rääpäleen voimin väkertämässä ja sitten saattaa tulla vielä se torstainkin rääpäle tähän, tai sitten huomen aamulla. Muutkin rohkeasti kommentoimaan ja seuraamaan, vaikka tää tuleekin pikajuna vauhtia. :)



Kolmaspäivä, sinun suojeleva kosketuksesi 150 sanaa

Käsi tunsi kosketuksen, lämpimän ja huolehtivaisen vastaavanlaisen koskettaessa sitä varovasti. Hellä ote silitti nukkuvan miehen kämmenselkää, toinen kuiskatessa pehmeitä sanoja uniensa välistä.

”Roy”, sen nimen mies saattoi kuulla Jeanin sanovan, ilme oli synkkä ja vaitonnaiset kasvot jatkoivat piirteiden, uurteiden ja ripsien katselemista, pienimmänkin yksityiskohdan tarkkaan mieleensä painaen.

”Sinä et saa kuolla”, Jean mutisi jälleen unissaan, puristaen kätensä nyrkiin, silmien mennessä tiukemmin kiinni kulmat kurtistuvat. Painajaisia, niitä ne olivat. Varjoja, jotka pitivät sotilaan kiinni mennessään, nykyisyyden kulkiessa hitaasti omia polkujaan suljettujen silmien valoisammalla puolella.

Uusi nimi, kuuntelija oli tarkka – painoi nimen tarkasti mieleensä, toistaen sen hiljaa ääneen: ”Solaris”.


Jean avasi silmänsä raukeana, kirkkaiden auringonsäteiden kirmatessa avonaisesta ikkunasta hänen silmiinsä. Sininen katse on avautunut, katsomaan häntä, mutta näkee vain auringonsäteiden tanssin vasten seiniä, luoden pikkuisia varjoja. Ei varjoa valon edessä, ei hahmoa, jonka piti olla siinä.

Missä olet? Tunsin, että olit siinä…

Hän muisti sen kosketuksen, suojelevan, jota sai kuitenkin aina suojella.
« Viimeksi muokattu: 29.10.2010 00:52:48 kirjoittanut Odoshi »
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 539
  • Mock me.
Usko poies, mie osaan kyllä turhia höpistä, jos haluan :D ;D

Sie jatkat edelleen samaa hienoo linjaa. Toi kuvailu on jotain niin sulosta, että pyörryn tänne luokan lattialle. Silti tekis mieli pyöriä ympyrää turhautumisesta (en viitti ku nyt oon koulussa ja ympärillä kaikkia kusipäitä, jotka ei pelkäis arvostella haukkumisen kera :'DD), kun sitä vierailijaa ei kerrottu. Haluun niin tietää, kuka toi salattu paritus on, kun tiedoissa lukee selvästi Jean/?... *sekoaa henkisesti ja odottaa neljä tuntia, että on kotona, että voi seota täysin vapaasti*

Lainaus
Hän muisti sen kosketuksen, suojelevan, jota sai kuitenkin aina suojella.
Aaaws <3 Ilmoitan vaan, että kuolin aawwitukseen :-*

Ai, mikä rakentava? Mie söin sen välipalaks ^^ Lisää mussukkani :-*
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Yukimura

  • Mrs. Kurosaki
  • ***
  • Viestejä: 1 554
  • Ava by Tuhkatriinu
Mä tuun ilkeänä ihmisenä pilaamaan sun ketjun huonolla kommentilla. :D Mä en vain osaa kommentoida rakentavasti, mutta jotain mä kuitenkin kommentoin. ^^

Mä tykkään sun kirjoitustyylistä. Kirjoitat tosi hienosti, osaat kirjoittaa kuvailevaa tekstiä tosi hyvin. Mitään kirjoitusvirheitäkään en bongannut. Mä arvostan sitä, että joku jaksaa kirjoittaa FMA ficcejä joissa ei ole Ed/Roy -paritusta. Aivan ihania nää, varsinkin kun näiden aihe ei ole mikään loppuun kulutettu. Omaperäisiä kaikki. Tykkään näistä. :)

Tuun lukemaan vielä ne 4 raapaletta ja kommentoimaan jokaista. Jos et siis välitä hyvin huonosta kommentista. Mä en vain osaa kommentoida rakentavasti. :'D

Norsuntappaja

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 846
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Ruskapoika, aww ihanaa oot taas kommentoinut<3 Ja kyllä, siinä lukee selvästi Jean/?, mutta se oikeastaan selviää vasta ihan lopussa. Ja vierailija pysyy edelleen anonyymina, vaikka toisaalta pikkuhiljaa asioita voi rueta päättelemään, mutta toisaalta ei, koska olen epäarvattava ihminen. :D Älä tapa mua, se tyyppi on vieläkin anonyymi, Roy tai ?, ken tietää. Ellei sitten vielä joku  kolmas tyyppi!  :D

Norsuntappaja, menin ihan sekaisin, että joku toinenki oli tullut kommentoimaan tätä! Ja mitään vikaa sun kommentissasi ole, mun puolesta voit kirjoittaa vaikka PÖÖ, jokaiseen kommenttiisi, jos et muuta keksi, aina on kivaa saada kommenttia ja nuo sun kehut oli ihania, aww. :3 Ja jes, vieläkin yksi, joka ymmärtää Jean/Royn päälle! Kiitos kommentistasi. :)

A/N : Tässä vaiheessa voisin sanoa sellaisen pikkujutun, joka toisaalta ei spoilaa juonta, mutta on rakenteellisesti merkittävä, jotkut ehkä jopa huomanneetkin sen. Mutta idea alkoi oikeastaan muodustua lukiessani FF50 sanalistaa, aistit. Ensimmäinen oli plaaplaa, toinen kuulo, kolmas tunto. Neljännen ehkä huomaatte ja lopuista en sano mitään. ^^ Ja tämä vierailija, vieras oikeammin. No pikkuinen paljastus tulee olemaan, mutta en vieläkään kerro mitä pienessä päässäni liikkuu. ;)



Neljäspäivä, jolloin ilmasta tuli kevyempää 200 sanaa

Sängyn lakana tuntui pehmeältä, tuoksui erilaiselta kuin ennen. Muutamat päivät olivat muuttaneet Jeanin käsitystä maailmasta, sen olemassa olosta. Hän kykeni taas kuulemaan puheen, joka oli pehmeämpi kuin kenenkään muun. Iloa korville.

Vakavia asioita, mutta älä lopeta puhumista. Puhu minulle.

Mies puhui rauhoittavasti, repien vanhoja haavoja auki, saaden muistot tulvimaan ylitse, toisinaan tuntemaan. Jean pystyi jälleen tuntemaan muutakin, kuin patjan kovuuden allaan, hän kykeni tuntemaan toisen kosketuksen, lämmön, mutta myös kaiken pahan. Sekään ei saanut miestä lannistumaan, kuin hän olisi herännyt kuolleista värikkääseen mailmaan.

Sodassa, jossa he olivat olleet oli paljon muistoja, jotka repivät heidän ihonsa kappaleiksi, viiltäen, polttaen ja tuhoten, jättäen jäljelle arpia – sellaisia, jotka eivät koskaan katoaisi. Ne olivat kirjoitettuina mieleen, piirrettyinä iholle, veripisaroiden noustessa pinnalle.

Ihmisiä kuolee, syyttömiä tapetaan. Sen  kohtalon heistä molemmat olivat valinneet, eikä toinen enää kyennyt jatkamaan sitä yhteistä helvetin polkua.

Voiko sota koskaan loppua?

Jean käänsi katseensa kohti tyynyä, antaen sen tuoksun painautua mieleensä. Se ei enää tuoksunut tunkkaiselta, ei tupakalta vaan tuolta mieheltä, joka oli nukkunut viime yön hänen vierellään.
Huoneen tunkkainen ilmakin, painostavakin, oli muuttunut elollisemmaksi, kun ikkunan oli annettu olla raollaan muutamia päiviä, kesän tuoksun tulviessa sisään.

”Minun on palattava palvelukseen”, mies sanoi ja käveli pois huoneesta.
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Yukimura

  • Mrs. Kurosaki
  • ***
  • Viestejä: 1 554
  • Ava by Tuhkatriinu
Mulle tulee kauhean huono omatunto kun luen tätä. Mun pitäis ittekin kirjoittaa muutama raapale, enkä saa mitään aikaan. Sä vaan kirjoitelet ja loistat näillä kun mä en saa mitään aikaiseksi. :D

Heh. Kyllä mä slashin päälle ymmärrän. Jean/Roy on tosi ihana paritus sen tavallisen Ed/Royn rinnalla. Harva vain kirjoittaa siitä, mutta onneksi meillä on sut. :D

Onnistuit taas tosi hyvin. Mä tykkäsin tästäkin raapaleesta tosi paljon. Tää oli söpö, varsinkin kun ajattelen tuon mystiseen vieraan olleen Roy. Aww.. Jatka samaan malliin. Ihania nää sun raapaleet.

Argh, raapaleissa on se vika, että niitä on tosi vaikea kommentoida. Hah, olin eka. Vielä yksi juttu pakko kirjoittaa.

PÖÖ. :P

Norsuntappaja

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 846
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Norsuntappaja, aw taas kommentoimassa ja näinkin pian! :) Haha, kiva olla hyödyksi ja Jean/Royta tulee tosiaan tulemaan lopuissa seitsemässä OTPssa (ja varmasti myös sen jälkeen) muutenkin kuin tämmöisissä epämääräisissä muodoissa, sellaisissa, hmm lähemmissä. ;) Heitä on hauska kirjoittaa, vaikka angstin häivää mulla näihin on eksynyt, etenkin Olin sinun sateenvarjosi fikissä, mutta kyllä tuota paritusta tullaan näkemään ja on hienoa huomata, että sillä on lukijoita, kun aika harvalle jäänyt kommenttejen saanti, ehkä juuri Ed/Royn sekaan hukkumisen takia. :D

Ja todella, olit ensimmäinen ja lupasin itselleni, että kun tähän tulee kommentti julkaisen jo kirjoitetun viidennen osan. ^^
Eli tässä tulisi nyt sitäkin, älä sä mieti sitä, jos et saa aikaiseksi, ideata syntyy sillon kuin syntyy. :) Ja ei nää loistavia ole, taas tuommoisia kehuja. :33 Ja, kun muutenkin kehuit tätä lukua ja ääw. Kiitus! PÖÖ. :P

(Aika pitkä vastaus tuli, mutta ei se ketään haittaa!)

A/N : Tää on todellakin spurtti, raapaleita sataa kuin vettä taivaalta ja sieniä sateella. ;D Onneksi sain tän idean, tää on toisaalta hauskaa. ^^ Jatkoa jälleen, eikä sitä sitten tulekkaan seuraavan kerran kuin vasta 31.10., jolloin ilmestyy lauantain ja sunnuntain raapaleet; eli viimeiset. Kommentteja odotetaan saapuvaksi ainakin 2, vaikka tämä olisin hirveetä kauheeta. :D Okei, en esitä vaatimuksia, mutta olisi teiltä kiva saada kommenttia! Muiltakin sitten kanssa!



Viidespäivä, saatan maistaa syksyn tulevan 150 sanaa

Huulet koskettivat toisiaan, varoen, sitten tuttavallisemmin. Suudelmista pystyi maistamaan kesän lämmön, mutta niistä uupui jotain, ehkä pieni kahvinmaku, joka yleensä korosti miehen huulien makua. Suudelmista, pienistä ja varovaisista Jean saattoi tuntea palan tulevaa, viileää syksyä, joka palauttaisi pimeyden hänen ympärilleen. Kietoen syleilyynsä, pelkoon ja ahdistukseen.

Maistan.

Aurinko oli laskeutunut jo tunteja sitten, eikä varjoisasta huoneesta saattanut erottaa kasvoja, vain tummat piirteet, jotka näkyivät raotettujen silmien välistä.

”Jean, mitä sinä haluat?” mies kysyi, vakaalla äänensävyllään, ei uteliaana vaan kysyvänä. Tiedonhaluisena.

Nähdä hymyn, voimakkaan olemuksen, joka on rakennettu sulavaan vartaloon, vaaleaan ihoon ja mustiin tarkkaavaisiin silmiin.

”Tupakan”, Jean vastasi, kurottaen kättään kohti yöpöytää hänen vasemmalla puolellaan. Ei ylety, kymmenisen sentin päässä häämöttäisi aski, liian kaukana.

Auttavainen käsi laskeutuu hitaasti kulkien Jeanin kättä pitkin, kumartuen kohden pöytää. Lähemmäs työnnetty aski ylettyi miehen sormille, puristettuna käteen.

”Kiitos”, pieni virnistys kohoaa kaatuneen sotilaan huulille. Kaatunut; sellainen hänestä oli tullut, menettänyt itsensä sodassa, jatkaen silti elämäänsä.
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 539
  • Mock me.
Möh, en kerennyt kommentoida tuota edellistä. Itken... D':

Turha kuvitellakaan, etten olisi pitänyt tuosta neljännestä raapaleesta. Se jatkoi hienosti samaa linjaa edellisten kanssa ja tuo kuvailu. Niin suloista ja hentoisen tuntuista jossain kohdissa, siitä pääsee hyvin eläytymään tekstiin mukaan, vaikka puhutaankin raapaleesta. Edelleen se salaperäinen tunnelma, josta tyksin liikaakin. Olin niin niuuuuuuuuu taas täällä, kun se loppui, suunnittelin kirjottavani oikein pitkän ja hienon analysoivan kommentin siitä, mutta sitten jotenkin juutuin tekemään muuta ja sitten en ehtinyt kommentoida väliin, ennen kuin julkaisit uuden (olen hidas kommentoija!) D: Joten älä siellä yhtään luule, että nämä olisivat mitenkään hirveän kauheaa, koska nämä ovat ihania <3
Lainaus
Jean/Roy on tosi ihana paritus sen tavallisen Ed/Royn rinnalla. Harva vain kirjoittaa siitä, mutta onneksi meillä on sut.
Oon Norsuntappajan kanssa erittäin samaa mieltä. Onneks meillä on sut, joka kirjottaa ihania raapaleita Jean/Roysta :-*

Sitten tuohon viidenteen raapaleeseen. Pusuja jo, iik <3 (okei, pitäis kai mennä nukkumaan, kun alan kiljua pususta... Ô.o) Mennään jo viidennessä päiväässä ja ei tiedetä kuka tuo salaperäinen ihanuus on. Ajattelit sie kiduttaa minut hengiltä, kun mietin kuka se voi olla! \o/ Kuvauksesta päätellen se vois olla Roy, mutta ääh, sinut tuntien tai kun lähtee ajattelemaan niin ei se varmastikaan ole, mikä on väärin, väärin, väärin! Mövh. Tein päätökseni. Se on väärin. Piste. ^^ (moi oon terve 15 vee, jota just päivällä sanoit poikkeukseks, alan epäillä, että olisin poikkeus :'DD) Ja me saadaan meidän jatko vasta 31. päivä :'( Tämä on selkeää kidutusta. Kansanmurha tai vastaavaa (hmm.... kansanmurha? yksi ihminen? alan oikeesti epäillä itteeni taas)
Lainaus
”Kiitos”, pieni virnistys kohoaa kaatuneen sotilaan huulille. Kaatunut; sellainen hänestä oli tullut, menettänyt itsensä sodassa, jatkaen silti elämäänsä.
Tässä tuli erittäin haikee olo, vaikka virnistys oli aidontuntuinen tekstin läpi ja siinä on jo, että aikoo jatkaa elämää. Silti, kaatunut, menettänyt itsensä. Pakostakin sitä hieman säälii Jeania. Raukka ei liiku enää kunnolla koskaan, ei ylety siihen tupakka-askiin ilman apua, jos se on liian kaukana.

Tykkään näistä edelleen mussukka :-* Lisää sitten 31. päivä, tuun kinuumaan niitä siulta koko sen päivän sitten ;)
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 792
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Joskus aina tekee mieli hypätä ihan vieraaseen fandomiin ja tehdä satunnainen kurkkaus. Tämä sinun ficcisarjasi houkutteli siihen, vaikka en oikein tunne henkilöitä tai alkuperäistä sarjaa ennestään kuin ihan vähän; mangaa en lue juuri lainkaan, ja olen tainnut katsoa sitä animesarjaa ehkä kuutisen jaksoa jostain keskeltä välistä enkä oikein päässyt siihen kiinni joten se jäi siihen. Googletin nämä henkilöhahmot ennen kuin luin tekstisi, että pysyisin vähän paremmin kärryillä, ja minulla on mielikuva että olen ne nähnyt ennenkin vaikkakaan en muista yhtään millaisessa yhteydessä. Tämä siis johdannoksi kommentilleni; suurimmaksi osaksi mielikuvani hahmoista on nyt siis sinun varassasi eli tästä tuli nyt minulle sitten canonia, heh. :)

Ihailen yleensäkin ihmisiä, jotka onnistuvat ilmaisemaan enemmän kuin sanamääränsä verran, kertomaan kokonaisen tarinan yhden raapaleen sisällä. Minulta se ei oikein onnistu, joten siksi on hieno lukea raapaleita, jotka ehkä sisältävät vain sen sata sanaa, mutta jättävät tarinan elämään lukijan mieleen ja kasvavat siellä moninkertaiseen mittaan. Sinä saat tämän raapale-jatkoficcisi toimimaan hienosti, ja pidän siitä että tarina kuitenkin jatkuu seuraavissa osissa, ettei se kumminkaan jää ihan vain siihen yhteen lyhyeen pätkään, kuin myös siitä, ettet ole jumittunut ajatukseen, että sadasta sanasta ei saisi yhtään joustaa, vaan mennyt sen mukaan miten teksti toimii parhaiten.

Aloitit koskettavalla halvaantumisen jälkeisellä kohtauksella, joka kosketti ja veti mukaan tunnelmaansa. Halvaantuminen on raskas kohdata kenelle hyvänsä, ja fyysiselle, liikkuvalle henkilölle erityisen kova kolaus. Oli uskottavaa ja ymmärrettävää, että toisessa osassa Jean kieltäytyi kohtaamasta totuutta, pysytellen mieluummin muistoissa ja ajatuksissa, jotka pitivät etäällä siitä, mitä oikeasti tapahtui. On myös hyvin luonnollista, että sotilas pitää tunteensa tiukasti itsellään eikä tahdo niitä jakaa. Niin miesten tapaista vaatia itseltään että oma raskas taakka kannetaan yksin. Ensimmäinen ja toinen osa ovat oikeastaan johdanto tarinaan ja jatkoa sille.

Kolmannessa osassa sotilas ei ole läsnä vaan unessa, ja se onkin heti herkempi ja jopa hellyttävä. Kuvailet kauniisti, ja kontrasti sotilaan herkempään puoleen on tosi suloista, kuten moni on kommentoinut edelläkin.

Neljäs osa herättää Jeanin, ja tunnelma muuttuu jälleen uudeksi, kun hän viimein päästää irti muistoista ja unista ja kohtaa todellisuuden. Pakollinen pysähtyminen onkin tehnyt hyvää, saanut hänet ajattelemaan ja oivaltamaan asioita. Muutos on myös saanut hänet toimimaan, passiivinen ajanjakso päättyy. "Talvilevon" jälkeen on tullut kevät, joka elvyttää hänet tuoksuillaan jälleen elämään.

Viides osa on tilannekuva, joka osoittaa, että sotilaankaan ei tarvitse olla yksin. Pieni ele, tupakka-askin siirtäminen toisen puolesta toimii hienovaraisena vertauskuvana siitä, että avun vastaanottaminen ei tee ihmisestä heikkoa. Jean on hyväksynyt tilansa ja alkanut elää eteenpäin. Se tuntuu lohdulliselta ja hyvältä; kriisikään ei kestä ikuisesti, ihminen toipuu ja jatkaa eloaan, vaikka sitten kokemusten arpeuttamanakin.

Tämä tuntui loppuvan kesken, nyt kun vauhtiin pääsin! Luen mielelläni tarinan loppuun saakka, kunhan se etenee sinne asti.

Tuntuu kummalta, ettei tätä ficcisarjaasi ole kommentoitu kovin monen toimesta. Moni tykkää tästä FMA-fandomista, ja vaikka en itse ole siihen niin perehtynyt, voin todistaa että tunnelmaan pääsee helposti mukaan ja tekstisi on mukavaa luettavaa.

Pidän kovasti siitä, että otit teemaksi aistit, sillä se elävöittää tekstiä ja saa lukijan tuntemaan, haistamaan, aistimaan ja jopa näkemään lukemansa eri tavoin.

Sitten lisään vielä muutamia rakentavaksi tarkoitettuja havaintojani.

Ensimmäisen osan "Elämälle sokeentunut katse" -lauseessa tuntui että sokeutunut olisi osuvampi sana.

Toisessa osassa "Jean ei vastannut, hän ei halua." tuntuu preesens-muoto haluamisessa vähän töksähtävälle, kun muuten kuitenkin käytetään mennyttä muotoa.

Kolmannessa osassa "ilme oli synkkä ja vaitonnaiset kasvot", vaitonaiset-sanassa on yksi n liikaa. 
"Hellä ote silitti nukkuvan miehen kämmenselkää, toinen kuiskatessa pehmeitä sanoja uniensa välistä." - tässä lauseessa on jotain hieman hämäräksi jäävää, kuuluisiko siinä olla "toisen"? Lopun herkässä kuvailussa ollaan taas hetkellisesti preesensissä, mutta tällä kertaa ehkä tarkoituksella?

Mietin myös, oletko kirjoittanut tahallaan sanat yhteen otsikoissa, kuten "viidespäivä"? Todennäköisesti et, koska ensimmäisissä osissa ne ovat erillään.

Nämä eivät ole moitteeksi tarkoitettuja, vaan jalostamaan tätä ficcisarjaasi kenties vielä viimeistellympään muotoon. Tykkään kirjoitustavastasi ja tällaiset pikkuasiat eivät häiritse lukemista, mutta halusin mainita kun kerran kuitenkin tulin kiinnittäneeksi niihin huomiota.

Jatkoa odotellen siis, kiitokset tähänastisesta. Ja ai niin. Ilkeänkö sanoakaan, mutta luulin ihan ensiksi, että Jean on nainen. ;D Ennen sitä googlettamista siis.

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 846
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Ruskapoika, ihana et oot jaksanu kommentoida tätä.  :-* Ja se lupaamani jatkokin tulee nytten, vaikka kovasti olotila onkin sellainen ollut koko pivän, että meinasin jättää kokonaan kirjoittamatta tänään yhtään mitään. ^^ Ja ei mitään, vaikket sitä yhtä kerinnykään kommentoida, kaikkea muuta oletkin kommentoinut ja susta on ollut paljon iloa tätä jatkaessani.  :-*

Fiorella, kun huomasin kommentin tulleen yllätyin melkoisesti sen pituudesta! Vau, en oikein osaa vastata noin pitkään kommenttiin, mutta mukavaa, että olet pitänyt ja kiitokset todella noiden muutamien virheiden pongailuista, pitää korjata kunhan kerkiän. :) Ja kiva, että innostuit tästä sen verran, että jäät vielä seuraamaankin. Kommenttisi todella piristi iltaani/päivääni! Kiitokset. // Ja tosiaan nauratti tuo, kun sanoit luulleesi, että Jean on nainen. No sattuuhan niitä erehdyksiä tuntemattomista fandomeista. ;D

A/N1 : Ollaan sit päästy jo toisiksi viimeiseen raapaleeseen ja viimeisinkin pitäisi tulla vielä tämän yön aikana, viimeistään huomenna kolmen jälkeen. Pahoittelen, jos se venähtää huomiseen asti, mutta mulla on ollu huono-olo koko päivän ja meinasin jättää tämänkin kirjoittamatta, mutta kirjoitin silti! Jollain tapaa jopa ehdin kiintyä tähän tekstiin, olisin halunnut sisällyttää siihen vielä paljon ja toisaalta, olen pettynyt itse tähän kuudenteen lukuun. >_< Sen piti olla parempi, mutta no.. kuulkaamme ensin teidän kommenttinne, joita siis toivoisin edelleen. ;)



Kuudes päivä, kun silmäni avautuivat sinulle 200 sanaa

Jean oli avannut silmänsä päivälle, joka tulisi olemaan heidän viimeisensä. Hän saattoi nyt erottaa kasvot, joita varjot ja silmiä peittävä verho olivat piilotelleet. Mies istui hänen sänkynsä reunalla, puhuen tulevaisuudesta. Jean erotti miehen tummanvihreät silmät, niissä oli hieman ruskeaa – ei, ne eivät olleet mustat, kuten kuului.

”Minä lähden huomenna takaisin keskukseen”, mies ääni sanoi ja Jean kiinnitti siniset silmänsä miehen valkoisessa takissa olevaan pieneen kylttiin, sotilaslääkäri. Miehen pyöreillä kasvoilla oli pieni hymynkare, Jeanin vastatessa toteamukseen vastaavalla omallaan.

Nytkun näen sinut, tiedän, ettet sinä vieläkään ole hän.

Katse kiertelee, tekee arvioita – he todella näyttävät samalta, erityisesti kuulostavat samalta. Päivien aikana Jean oli saanut tuntea taas tunteita, aistia maailman ympärillään. Mies oli tuonut ne takaisin, palauttaen hänet nyt takaisin omaan synkkään varjoilla pilattuun maailmaansa.

”Vointisi vaikutti jälleen paremmalta kuin viimeksi”, mies totesi lyhyesti, sulkien silmänsä hetkeksi. Jean kurotti kätensä miehen poskelle, sivellen sitä sormillaan, painaen ne sitten tummanruskeisiin hiuksiin.

”Käytkö täällä vielä huomenna?”

”Käyn nopeasti ennen kuin lähden.”

Jean sulki silmänsä, antoi itsensä kaatua sängylleen, painaen päänsä vasten tyynyä. Toinen jatkoi puhettaan, laskien kätensä vasten toista. Sormet kietoutuivat yhteen, pidellen tiukasti kiinni.

Ei saa päästää irti.

Valheet Jeanin mielessä muuttivat todellisuutta ja nykyisyyttä sekoittaen ne menneisyyteen ja epätodellisuuteen.

Lääkäri ei ollut Roy.



A/N2 : Ja tosiaan, kuten Ruskaseni epäilikin, mies ei ole missään vaiheessa ollut Roy muualla kuin Jeanin mielikuvituksessa. :( Oikeastaan suunnitelinkin tälläistä alusta asti ja ensi luvussa tulee selvennystä siihenkin, siitä tulee taas semmoinen enemmän vaan tunnelmointi luku, joka ei kuulu millään tavalla aisteihin. Vähän kuin ensimmäisestäkin. Tai jotain.
« Viimeksi muokattu: 31.10.2010 22:48:12 kirjoittanut Odoshi »
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 539
  • Mock me.
Ite oot ihana kun kirjotat tätä :-* Ja onneksi et jättänyt tätä kirjoittamatta. Tää oli nimittäin ihan mahdottoman suloinen luku ja olin ihan aaws täällä tuolle kuvailulle ja Jeanille ja sitten itkin sydän verta (vaikka osasin varautua tähän) kun se mies ei ollutkaan Roy. So wrong, so wrong. I'm crying here woman, do you understand what that mean? Että tykkään tästä aivan hilmuisen paljon, vaikka se mie sie ollutkaan Roy vaan joku random ukkeli jostain jostain ;D Ihanaa, että Jean on alkanut taas kommunikoida enemmän. Se olis ollu niin sääli, jos se olis masentunut siitä halvaantumisesta niin paljon, että se olis ollu niin hirveetä. Koska Jean on muuten niin söppänä hahmo huumorillaan ja rennolla asenteellaan. Tässä  se tulee jollain kierolla tavalla esiin, että oon täällä ihan lumoissani.

Lainaus
Sormet kietoutuivat yhteen, pidellen tiukasti kiinni.

Ei saa päästää irti.
Sulin märäks lätäköks, vaikka se mies ei ollut Roy! Kiitos tästä mussukka :-*
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 846
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Ruskapoika, aww en oikeastaan taaskaan osaa vastata mitään tuohon sinun kommenttiisi, joten tyydyn vain kiittämään suuresti ja pahoittelen, ettei se tosiaan ollut Roy - paitsi Jeanin mielessä, kuvitelmissa, joka ilmeisesti välittyi ainakin osan ajan tekstistä myös lukijoillekin. :) Ja nyt viimeinen osa, anteeksi, ettet saanut tätä silloin 31. päivä, toivottavasti ei tapahtunut sitä kansanmurhaa! :D

A/N : Kiitän näin ensimmäisenä kaikkia lukijoita todella paljon, samoin kommentoijia. :) Erityinen kiitos Ruskapojalle, joka on jaksanut innostaa minua tämän kanssa eteenpäin ja sain kuin sainkin tämän melkein ajallaan valmiiksi. Vain päivän myöhässä, kun spurttihan loppui eilen. Silti olen tyytyväinen, koska aloitin spurtin keskiviikkona eli puolesta välistä, joten tahti on ollut kova, mutta idea on elänyt mielessäni ja toivon, etteivät ihmiset nyt kovin kauheasti ole tähän pettyneet. :D Uudesta luvusta sen verran, että toisaalta minua harmittaa, että tämä loppui tähän seitsemänteen osaan, samalla myös se, että epäilen sainko viimeiseen osaan niin paljon tunnetta kuin halusin...  ::) No kuitenkin, viimeinen osa on nyt täällä! Kommentteja otetaan vieläkin vastaan.<3



Seitsemäs päivä, saan jälleen sanoa hyvästit 300 sanaa

”Minä lähden nyt.”

”Milloin tulet taas käymään?”

”Puolen vuoden kuluttua, viivyn täällä taas tovin.”

”Sano terveisiä keskuksessa.”

Lääkäri nousi ylös sängyn reunalta, otti naulakosta takin ylleen ja nyökkäsi. Jean katseli toisen oven raosta loittenevaa selkää, odottaen oven kolahtamista kiinni miehen takana. Ovi sulkeutui rauhallisesti, kolahti pienesti.

Jätit minut taas yksin.

Jean käänsi katseensa ikkunaan, mies oli jättänyt sen raolleen. Hän antoi hymyn nousta huulilleen, vain pienen haikean hymyn.

Toit taas tullessasi hänet takaisin, kuten aina puolen vuoden välein tullessasi.

Tuulen vire puhalsi ikkunasta tuulahduksena leikitellen vaaleilla hiuksilla, jättäen huoneeseen raikkauden, joka pian taas katoaisi.
Mies kurotti kätensä yöpöydälleen, ottaen tarpeeksi lähelle jätetyn topan käteensä. Hän puristi askia kädessään, otti sieltä savukkeen. Sytkärin napsautus rikkoi hiljaisuutta, saaden pienen liekin palamaan sammuen sitten, kadoten kokonaan. Tupakka syttyi, Jean veti syvään kitkerää savua, katsellen sytytintään, josta liekki oli kadonnut hänen päästäessä otteensa irti mustasta napista.

Ei olisi uskonut, että tulikin voi sammua niin pienestä, kun vain päästää irti. Minä päästin irti sinusta, tulialkemisti. Olen pahoillani.

Jeanin kasvoille palasi haikeus, silmät muuttuivat taas sumeiksi.Verkkokalvoille piirtynyt kuva mustahiuksisesta nuorukaisesta piti ne avonaisina, silti niin sokeina maailmalle. Ylpeä katse, särkymätön voima katseessa.

Katse kiertää pikkuhiljaa takaisin ovelle, nähden edessään loittenevan selän univormupukuisesta miehestä, täydellisestä ryhdistä kädet laitettuina taskuihin. Sekin oli vain harhaa, kuten kaikki ne hetket sen miehen kanssa, josta hän oli oppinut pitämään, kiintynyt häneen.

Hän ei voi koskaan olla sinä, etkä sinä ole hän.

Kyynel valui poskelle yksinäisenä ja suolaisena kostuttaen huulia. Jean ei tiennyt olivatko hänen kaikki tunteensa harhaa, kuten myös Royn tunteminen hänen rinnallaan aina niinä pieninä hetkinä.

Tulialkemisti Roy Mustang oli kuollut jo neljä vuotta sitten pelastaessaan hänet. Jean ei ollut koskaan saanut sanoa hyvästejä rakkaalleen, ei niitä sanoja, jotka nyt painautuivat mieleen kuin arvet hänen kehossaan. Anteeksi.

”Hyvästi Roy, minä rakastan sinua”, Jean sanoi, nostaen kätensä kohti ovea, armeijan tervehdykseen.



A/N2 : En tiedä tajusiko kovin moni, mitä hain jo siinä Jeanin unijutusta asti. "Solaris" on Lust ja tavallaan hain tässä sitä, kun Roy pelasti Jeanin ja canonin mukaan myös pelastui itse. Nyt hän on kuollut, eli AU:tahan tämä periaatteessa on, vaikka tämän tosin voi ajatella niinkin monella tapaa, että missä ja milloin Roy on kuollut etten ole sitä erikseen minnekään merkinnyt. Olen kamala, tapoin sen.  :'( Voi Jean rukkaa. <3 Toivottavasti teillä on ollut mukavaa lukea tätä, tai edes kohtalaisen mukavaa, etten ole kenellekkään aiheuttanut pettymystä. Vielä kerran kiitos kaikille.<3
« Viimeksi muokattu: 01.11.2010 23:03:59 kirjoittanut Odoshi »
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 539
  • Mock me.
Kyllä, olet kamala kun tapoit Royn! Olen ehdottomasti sitä mieltä ;;____;; Täällä valuu kyyneleet poskilla (en tiiä millä herkkistuulella olen taas, mutta kuitenkin) ja oon ihan sanaton tästä lopusta. Joten jos jätetään tää kommentti tähän? Koitan kuitenkin kirjottaa jotian järkevää siulle palautteeks :-* Ja min kommentteihin ei kuulukaan osata vastata mitään järkevää, koska ne ei koskaan ole itekään mitään järkeviä. Ne on tynnä turhaa hölinää ja ihkuttamista ja asian sivuteille ajautumista. Ja se todellakin välittyi tekstistä, että Jean kuvitteli siinä olevan Royn. Ihailen siuu kirjottajana (ja tähän et ala väittää mitään vastaan tai tuun ja kutitan siuu [en viitti syyä, koska sitten en pääse höpöttää siulle mesessä]!), ksoka sie saat semmosen sopivan tunnelman tekstiin mukaan ja erikoisemmatkin hahmot omaan ruotuunsa.

Tunnelma kokosi hienosti kaikki edelliset kuusi raapaletta yhdeksi kokonaisuudeksi ja tuo luopumisen tunnelma. Oon pitäny tästä raapalesarjasta heti alusta lähtien ja oon ylpee jopa ittestäni, että oon kommentoinu miltei joka raapaletta aina heti niiden ilmestyttyä, ja sain siut yllytettyä innostettua mukaan, vaikka spurtti oli jo sillon keskiviikossa menossa. Kuten sanoin tuolla, täällä valuu oikeasti kyyneleet. (Ei olisi pitänyt kuunnella tätä samalla kun luki.) Oli pakko lukea heti saman tien pari kertaa putkeen läpi, että sai kaiken mahdollisen irti ja Jeanin ajatuksen, tunteet tunsi koko ajan niin hyvin ja liikkeet näki silmiensä edessä selkeinä. Se on parasta. Kun näkee selkeänä jotain edessään mitä lukee, pystyy ajattelemaan sen ja itse hahmottamaan. Kaikista ficeistä sitä ei saa irti ja näistä raapaleista sen sai niin aidosti.

Lainaus
Toit taas tullessasi hänet takaisin, kuten aina puolen vuoden välein tullessasi.
Ihastuin tähän lauseeseen ikihyviksi. Tässä tulee jotenkin se luovuttaminen ja suru niin vahvasti esille. Varsinkin kursivoituna, jos kursiivia ei olisi ollut, niin lauseesta jokin tunne olisi varmasti jäänyt uupumaan. Mies (kuka lie olikaan sitten) oli siis tavallaan terapeuttinen suhde Jeanille, kun mies toi Royn mieleen. Ja toi tätä mukanaan puolen vuoden välein. Vaikka sitten vei mukanaan aina kun lähti takaisin rintamalle. :'( Tyhmä sota, tyhmä homonculus, tyhmä kuolema. Niin väärin, että Roy kuoli ;_;

Lainaus
Jeanin kasvoille palasi haikeus, silmät muuttuivat taas sumeiksi.Verkkokalvoille piirtynyt kuva mustahiuksisesta nuorukaisesta piti ne avonaisina, silti niin sokeina maailmalle. Ylpeä katse, särkymätön voima katseessa.

Katse kiertää pikkuhiljaa takaisin ovelle, nähden edessään loittenevan selän univormupukuisesta miehestä, täydellisestä ryhdistä kädet laitettuina taskuihin. Sekin oli vain harhaa, kuten kaikki ne hetket sen miehen kanssa, josta hän oli oppinut pitämään, kiintynyt häneen.
Laittoman pitkä lainaus. Saa haukata palan rangaistukseksi, mutta ei voi mitään. Tämä kohta jäi niin elävästi mieleen. Tuli itselle semmoinen olo, että Roy seuraisi jollain tasolla Jeania ja varmistaisi, että tällä on kaikki hyvin. Ja Jean <3 ;_; Itken täällä silmät päästäni ton raasun puolesta. Ensin joku tyhmä homoculus yrittää tappaa ja melkein onnistuu siinä, halvaantuu tämän seurauksena ja sitten vielä menettää rakkaan. *hankkii nenäliinoja räkäänsä varten, joka valuu uhkaavasti nenästä itkemisen takia* Haikeet ja sumeat silmät sai tän tytön rakastumaan ruudun tällä puolen. Vien tuon Jeanin tuosta itelleni ja herätän jollain poppaskonsteilla sille Royn eloon <3

Lainaus
”Hyvästi Roy, minä rakastan sinua”, Jean sanoi, nostaen kätensä kohti ovea, armeijan tervehdykseen.
Riittääkö, että kerron, että sulin täällä erittäin pieneksi ja vahamaiseksi lätäköksi tänne sängylle (kone edelleen tässä :'D) ja nyt mietin miten saan itteni kasattua aamuks, että koulussa en ihkutata tätä jokaiselle vastaan tulijalle.

Aaws, sain erityiskiitoksen. Sen kunniasta sait erityis pitkän kommentin (joka sisältää sitä kaikkee turhaa hölinää aivan liikaa). Toivottavasti saat tästä jotain irti sienimussukkani :-* Mie kiitän ja kumarran aivan upeasta raapalesarjasta, jota jää todella ikävä. Tuun lukemaan tän vielä joskus uudestaan monta kertaa ja jos saan jotain uutta itestäni irti niin kommentoin vielä järkevämmin kun tää <3

PS. Haluun, että kirjotat enemmänkin tämmöstä haikeilua :-*
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 846
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Ruskapoika, suurin kiitos sinulle!
Kauheta, ihanaa jotain en osaa sanoa. Oon sanaton, tää on tosiaan yberpitkä kommentti ja täynnä vaan tuommosta ihkuttamista ja kehumista ja kaikkea ja nyt musta oikeasti tuntuu, että onnistuin ja wääh. ;____;<3 Mä muuten kuuntelin tuota biisiä, kun luin tätä sinun kommenttiasi siitä linkistä asti. Loppu just, kun rupesin kirjoittaa tätä ja nyt oon ihan Leijonakunkku musiikeissa täällä ja tiedän vielä vähemmän mitä mun pitäis vastata.

Mutta tosiaan oli julmaa tappaa Roy, mutta julmasti suunnittelin sitä alusta asti. Jean on yksi omista suosikeistani, ellei jopa suosikkihahmo ja rakastan kirjoittaa siitä ja toisaalta on vaikeaa kirjoittaa siitä tämmöinen surullisempi hahmo, kun se mangoissa on semmoinen höppänä, uskomattoman hieno hahmo. Ihanaa, etten ole pilannut sitä tai Royta tällä rääpälesarjallani, vaan olen jopa onnistunut ja se innsotaa aina kirjoittamaan lisää. Ja onhan mulla muutenkin se OTP10ssa parituksena. Samalla päästään tuohon sinun peeässääsi, haikeutta tulee olemaan lisääkin, sillä Angst25 olen FMAlla ja oikeastaan nytkin suunnittelin siihen kirjoittamista, vaikka pitäisi korjata tuota kaamosta, muttei innosta yhtään. D; ja, oon iha fiiliksissä tuosta sun kommentistasi ja ihan itketin ja kaikkea ja oon sanaton ;_;<3 kauhiata.

Mutta koska en osaa sanoa mitään, tyydyn vain kiittämään mahdollisimman suuresti, kun en keksi miten voisin kiittää tarpeeksi suuresti! Tarvitset todella ison kiitoksen seuraamisesta, innostamisesta, kommentoimisesta ja tästä jumalattoman ihanasta ja piristävästä kommentistasi. <3 :-* aww.

Ja tosiaan oli pakko nauraa siinä kohdassa, missä kerroit ettet voi syödä minua ja koska nauratti, en pysty väittämään vastaankaan, vaikka minsuta tuntuu todellakin hurjalta kuulla sinulta, että sinä ihailet minua, kun minä ihailen sinua todella suuresti kirjoittajana ja ääw. o-o<3 Kiitokset, en tiedä olen yliotettu.
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 792
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Minäkin pidin kokonaisuudesta, vaikka loppu sitten kääntyikin haikeaksi. Tuntui kuitenkin siltä, että vaikka Jean joutui kohtaamaan totuuden Royn kuolemasta, hänellä oli silti jo voimia jaksaa eteenpäin elämässä ja ammentaa muistoista henkistä vahvuutta eikä musertua niiden taakan alla. Se oli oikein kaunista. :)

Vaikuttaa siltä, että tämä projekti oli sinulle itsellesikin iso juttu, ja on se selvästi tuottanut iloa myös muille. :) Kirjoittaminen kannattaa, ja kiitänkin sinua siitä että tutustutit minut tämänkin ennen lähes tuntemattoman fandomin yhteen osa-alueeseen. :)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 846
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Ihanaa kommentti, kiitos Fiorella! Mukavaa, että luit loppuun asti ja tutustuit uuteen lähes tuntemattomaan fandomiin, FMA on tutustumisen arvoinen fandom ja itse ainakin yritän pyrkiä kirjoittamaan tekstejä, joissa fandomin tuntemattomuus ei hirmuisesti haittaa, vaikka onhan siinä aina omat puolensa, tunteeko sarjaa vai ei. :) Kuitenkin ihanaa, että seurasit ja tuo sinu kommenttisi piristi, ihana kuulla, että tämä on tuonut myös muille hyvää lukukokemusta koska tästä todella muodustui jollain tapaa semmoinen omaan mieleeni painautunut raapalesarja. Jouduin miettimään niin monenlaisia asioita, yrittää löytää tunnetta ja siihen sitten muodostui jonkinasteinen side, harmi, että tämä loppui (vaikka itse sanonnkin, mutta kirjoittaminen oli kivaa).  :D

Nyt ennenkun höpisen hirveästi muuta kiitän suuresti kommentistasi, kuten myös aikaisemmastakin. :)
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me