Kirjoittaja: Resonanssi
Ikäraja: K-11
Genre: Angst, Romance
Paritus: Draco/? (selviää lukiessa)
Summary:
Ei ikinä, ei koskaanViimeiset sanat tuuleen
[/b]
Se oli liemitunti, taas.
Sinä istuit yhden pöydän minua edempänä.
Professori Kalkaros oli antanut meille pergamentteja kirjoitusta varten, mutta minä muotoilin niistä paperipalloja.
Olin niin lähellä sinua, että olisin voinut nuolaista niskaasi, maistaa toffeen maun.
Mutta mistä sen tiesin, mille maistut? Nooh, rakastan sinua, ja lemmenjuoma tuoksuu minulle toffeelta ja Irlannin nummilta.
Sinä vähät välitit minusta, juttelit Weaselin kanssa, verenpetturikakara.
Minä olen sentään puhdasverinen.
Mutta koskapa ihmiset ovat arvostaneet puhdasta verta? Kuraveriset ja verenpetturit ovat aina edellä.
Olen sanonut tuhat kertaa haluavani Dumstrangiin, koska Tylypahkassa saastainen veri on vallalla.
”Paska koulu”, minä totean aina, ja Pansy nauraa.
Heitän paperipallolla Rotta-Ronia päähän ja hän kiroaa minulle, ja saa tietenkin jälki-istuntoa.
Sinä katsot minua, ja inho näkyy katseestasi, särjet jälleen sydämeni, niin kuin aina ennenkin.
Isket sen lattialle palasiksi, murskaat sen ja kidutat minua katseellasi, eikä sydämeni ikinä korjaannu, pidit siitä huolen.
Olet matkalla Hunajaherttuaan kuraveri-Dean Thomasin kanssa.
Hän naurattaa sinua, ja vannot Kenmaren Kanahaukkojen voittavan huispauskisoissa Skotlannin.
Et näe minua, miksi näkisitkään? Olen puhdasverinen ja silti pohjasakkaa, Dean on kuraverinen ja paras ystäväsi.
Minun kanssani sinä tuntisit olevasi voittaja, saisit oikeaa hellyyttä ja rakkautta, olisin yöt läpeensä valmis auttamaan sinua, Dean ei.
Minä olisin halunnut olla vieressäsi naurattaa sinua Potan silmälaseilla, jotka iskin rikki viime viikolla.
Olisin halunnut kietoa käteni ympärillesi, suudella sinua, huumaantua aksentistasi.
Sinä et, ja voit uskoa, se satutti minua pahemmin kuin mikään, kuin edes miten katsot minua.
Minä ostin sinulle sen korun, jota näytät juuri nyt Lavender Brownille.
Minä tuhlasin 200 kaljunaa, etkä edes tiedä, keneltä se on.
Mutta tiesin sinun pitävän siitä, ihailit sitä ja nauroit.
Tein sinut onnelliseksi, mutta se ei tehnyt minua onnelliseksi.
Rakastin sinua mutta et tiennyt sitä, eikä meillä ei ikinä olisi yhteistä tulevaisuutta.
En halunnut olla tässä koulussa, nähdä sinua joka päivä, tietää, että "Rohkelikko + Luihuinen = särkyneitä sydämiä"-homma olisi ikuista.
Kiehnäsit Lavenderin kainalossa, joka ei ollut muuta kuin verenpetturi, mutta minä kannatin puhdasverisyyttä, olinhan Malfoy.
Siinä korussa, joka oli sydämen muotoinen, oli sydämen keskellä iso "L"-kirjain.
Se merkitsi Luihuista.
Olit kauniimpi kuin se koru, kauneinta mitä ikinä olen nähnyt, enkä häpeä myöntää sitä... enää.
Sinä käännyt ja sanot halveksuen: "Mitä tuijotat, Malfoy?".
Sinua minä katson, rakas.
En sitä miten Lavender on sinulle tärkeämpi, vaan sinun hymykuoppiasi, silmiäsi ja huuliasi.
Irlannin ruusuketta kaavussasi.
Murskaat sydämeni jälleen, ja se sulaa katseestasi lammikoksi.
Ammuit rintaani nuolen, ja se tuotti elämäni ihanimman tuskan...
Se oli ainoa kerta jolloin nautin siitä.
Ja nyt, koulun päätyttyä, löydät tämän kirjeen matka-arkkusi päältä, ja tiedät.
Minä vihasin koulua, en halunnut nähdä sinua, halusin unohtaa.
Ja kuiskaan nämä viimeiset sanat tuuleen, ja kuitenkin, revin kirjeen.
Ei silloin, ei ikinä, et saa ikinä tietää, enkä minä unohda koskaan.
Ikuisesti sinun, Seamus.
...Draco Malfoy
