Kirjoittaja: Rins
Ikäraja: K-11
Genre: Fluff, songfic
Paritus: Neville/Hermione
Haasteet: Vuodenaika (kevät), Yhtyeen Tuotanto (Avril Lavigne - Contagious), Perspektiiviä parittamiseen (ystävät).
A/N: Menschen tosiaan haasto mut kirjottaan Neville/Hermionee. Nimi tuli Neriahilta, kiitos <3
-----
Pohjasta mustaksi palanut noidankattila löysi jälleen kerran tiensä luokan nurkkaan. Hermione huomasi, kuinka Neville koetti painaa päätänsä alaspäin, suojaten itseään kaikilta niiltä sanoilta, mitä Kalkaros hänelle suolsi.
Hermione olisi halunnut käskeä miestä lopettamaan. Hän ei kestänyt nähdä, kuinka tämä satutti Nevilleä. Mutta juuri nyt hän ei uskaltanut pistää vastaan. Jos haukut olisivat koskeneet häntä itseään, hän olisi. Mutta riski siitä, että Nevillekin saattaisi joutua vielä pahempiin hankaluuksiin, se olisi ollut Hermionelle liikaa.
Sillä sen tyttö oli huomannut. Niin paljon, kuin Kalkaros vihasikin rohkelikkoja yleensä, hänen vihansa kohdistui enemmän Harryyn ja Hermioneen, kuin keneenkään muuhun. Mies antoi muille jälki-istuntoa paljon harvemmin.
Sen takia Hermione pysyi hiljaa. Piti suunsa kiinni, vaikka olisi halunnut lausua kaikki tuntemansa loukkaukset, vain nähdäkseen, miten Kalkaros reagoisi. Mutta hän ei voinut. Suu oli kiinni näkymättömällä lukolla.
Kului sekunteja. Pikkuhiljaa sekunnit muuttuivat minuuteiksi. Luokka oli käsketty tekemään tehtäviä, mutta Hermione tuijotti Kalkaroksen vihaisia kasvoja herkeämättä. Käännellessään päätänsä tyttö huomasi sen, että jokainen muukin teki samoin.
”Sinä ääliö! Jos teet vielä yhdenkin kerran noin, lähetän sinut Pimennon luo, ymmärrätkö?” Kalkaros kysyi, ja Neville yritti sanoa jotain vastaukseksi. Sanat jäivät kuitenkin joka kerta kiinni hänen kurkkuunsa, ja sieltä tuli ulos vain vaimeaa rahinaa.
”Minä en oikein kuullut! Vastaisitko kysymykseeni?” Kalkaros miltei karjui. Neville nyökytti raivokkaasti päätään. Kalkaros tuijotti poikaa vielä muutaman sekunnin, ennen kuin antoi olla ja käveli luokan eteen.
”Nautitteko?” Mies kysyi huomatessaan, että joka ainoa silmäpari seurasi häntä. ”Hyvä. Sillä tästä huvituksesta joudutte maksamaan. Kolmen jalan esitelmä siitä, että mihin liemiin voi käyttää peikonräkää, ja mitä reaktioita se niissä aiheuttaa. Palautus perjantaina.” Hänen ilkeä katseensa kiersi luokkaa, kun monet alkoivat vääntelehtiä tuoleissaan. Kaikki tiesivät, että Kalkaros oli epäreilu, mutta useimmiten hän antoi aineisiin enemmän tekoaikaa kuin kaksi päivää.
”Onko jollain jotain valitettavaa?” Hän kysyi ivaa äänessään, mutta kukaan ei sanonut mitään. Jos olisi katsonut tarkemmin, olisi todennäköisesti nähnyt höyryn, joka kohosi miehen päästä. Kenellekään ei siis olisi tullut mieleen väittää vastaan.
Kaikki tiesivät, että Kalkaros oli epäoikeudenmukainen. Jos kuka tahansa luihuinen olisi esitelmänsä kanssa myöhässä, hän saattaisi torua muutamalla lauseella. Rohkelikko saisi tästä huudot ja käskyn kirjoittaa tuplasti pidempi aine. Ei, Kalkaros ei todellakaan ollut heistä kenenkään lempiopettaja.
Oppilaat keräsivät nopeasti tavaransa, ja lähtivät kävelemään pihalle. Hermione kiiruhti Nevillen pöydän viereen, ja otti pojan puolesta tämän tavarat.
”Mennään”, hän sanoi hellästi, ja otti kiinni Nevillen lämpimästä kädestä.
”Mitä ainetta sinulla on seuraavaksi?” Hermione kysyi heidän ollessaan aulassa. Hän yritti tavoittaa pojan katseen, mutta tämä oli kääntänyt päänsä poispäin ja irrottanut kätensä.
”Ei mitään. Minulla on hyppytunti.”
”Siinä tapauksessa me menemme pihalle”, Hermione ilmoitti ja otti jälleen Nevillen kädestä kiinni.
”Mutta sinullahan on numerologiaa?” Neville kysyi ihmeissään, ja hämmennys paistoi selvästi hänen silmistään.
”Ei se mitään”, Hermione sanoi ja hymyili. Hän lähti johdattamaan heitä ulko-ovelle, ja siitä ulos.
Ilmassa oli jo selvä odotuksen tuoksu, kevään tuoksu. Se tuntui leijuvan joka puolella, ja se sai Hermionen jälleen hymyilemään. Ruoho näytti taas hieman vihreämmältä kuin aikaisemmin, kai sekin oli onnellinen saatuaan painavat lumimassat pois päältään. Se oli vielä hieman kostea, mutta todennäköisesti se sai silti hengitettyä.
Maassa oli pieniä nuppuja, ne saisivat olla sellaisia vielä tovin. Mutta pian tulisi kesä. Silloin ne viimeinkin saisivat täyttää tehtävänsä. Niistä tulisi kauniita, ja ne voisivat saada onnellisiksi ne ihmiset, jotka kaikista pahimmin olivat talvesta kärsineet. Synkkä ja pitkä talvi – se oli vihdoinkin täysin ohi!
Neville irrotti kätensä Hermionen omasta, kun kävi poimimassa yhden nupuista. Se yritti olla ensimmäinen. Kevään ensimmäinen kukka. Neville pujotti sen Hermionen hiuksiin.
”Kiitos”, hän sanoi tytölle, ja suukotti tämän poskea.
”Mistä hyvästä?” Hermione kysyi hymyillen, ja samalla silitti pientä kukanalkua hiuksissaan.
”Että jätit takiani menemättä tunnille. Että olet olemassa. Koska jos et olisi… En tiedä. Silloin osaa minustakaan ei olisi. Hermione – minä taidan rakastaa sinua.”
Hermione tuijotti poikaa pitkään. Tämä oli viimeinkin saanut selitettyä sen, mitä tyttö oli tuntenut. Mitä tarkoitti pistävä tunne rinnassa, mitä tarkoitti kihelmöinti sormenpäissä Hermionen koskettaessa Nevillen poskea. Mitä tarkoitti kutitus vatsassa.
Hän olisi voinut kertoa pojalle kaiken tämän. Mutta edes kaikista monimutkaisemmat, kaikista tarkimmat sanat eivät pystyneet selittämään tunnetta juuri sellaisena, kuin Hermione sen tunsi.
Jotta hän saisi selitettyä tästä kaikesta edes puolet, edes pienen osan, hänen oli painettava huulensa pojan omille.
Ja Neville ymmärsi.
*
Hermione oli aina rakastanut sitä, että hänen ei koskaan tarvinnut selittää kenellekään, mitä teki. Sitä, että sai keskittyä hyvään kirjaan koko päivän, ilman että joku olisi tullut viereen kyhnäämään. Se oli suurin syy siihen, miksi hän ei koskaan ollut halunnut seurustella. Tietenkin hän oli huomannut, kuinka muutama poika katseli häntä pitkään. Hän oli imarreltu siitä. Samalla tavalla, kuin silloin, kun Viktor Krum oli Tylypahkassa ja vielä seuraavanakin kesänä lähetti kirjeitä ja halusi tietää tytön kuulumisia. Hermione rakasti poikien huomiota. Aivan kuten kaikki muutkin tytöt. Hän ei vain ollut valmis seurustelemaan, ja jos häneltä olisi kysytty, niin hän olisi sanonut, ettei jatkossakaan haluaisi ketään.
Myös sen Hermione tiesi, että mikäli hän joka päivä päättäisi toisin, koko Tylypahkasta ei löytyisi yhtäkään poikaa, jonka kanssa hän halusi aikaansa viettää. Muuten kuin ystävänä – siis. Ja niin se lähti Nevillenkin kanssa.
Hän oli ehkä ainoa poika, jota kiinnosti koulu. Hän saattoi tulla Hermionen seuraksi kirjastoon, aina välillä tekemään läksyjä, ja aina välillä vain istumaan, jottei tytön tarvitsisi olla yksin.
Ja päivä päivältä Hermione piti näistä tapaamisista enemmän. Hän saattoi puhua Nevillen kanssa useitakin tunteja. Hermionelle selvisi, että poika ei todellakaan ollut sellainen, mitä tyttö oli hänestä ajatellut. Hänellä oli paljon mielipiteitä, ja ennen kaikkea hän oli kiltti. Hermione oli jo aivan kyllästynyt poikiin, jotka olivat kaikista kiinnostuneimpia itsestään. Neville oli tähän täysi muutos.
Oikeastaan kului muutama kuukausi, ennen kuin Hermione sai Nevillen luottamaan itseensä – ja sen jälkeen pikkuhiljaa muihin ihmisiin. Hermione lupasi Nevillelle, että tämä sai tulla puhumaan tytölle ihan koska halusi, mistä halusi.
Ja tästä syntyi ystävyys.
Tunne, joka kyti Hermionen rinnassa, sai pian vastakaikua.
Syntyi ihastus.
Tätä vaihetta kesti kauan. Ron ja Harry tiesivät, että juttu oli melkein valmis. Loput rohkelikot tiesivät sen. Hermione oli melko varma, että jopa kaikki luihuiset tiesivät sen. Oli vain ajan kysymys, koska Hermione ja Neville pystyivät itse tajuamaan sen.
Ja lopulta niin kävikin.
*
Hermione rakasti jokaista hetkeä poikaystävänsä kanssa. He saattoivat vain makoilla vierekkäin useita tunteja, ilman puhetta, ilman mitään sen kummempaa.
Eivätkä he olleetkaan menneet sen pidemmälle, eivät vielä. Hermione kyllä halusi, mutta hän ei halunnut painostaa Nevilleä. He olivat muutaman kerran puhuneet asiasta sivumennen, mutta poika ei vaikuttanut olevan vielä valmis.
Kuitenkin, heidän maatessaan siinä kostealla ruohikolla, Hermione liu’utti kättänsä pitkin Nevillen vartaloa. Ensin kasvoilla, sitten kaulalla, rintakehällä, alavatsalla ja lopulta hieman alempana.
Poika ei sanonut mitään, kun Hermione avasi tämän housujen vetoketjun. Neville suukotti tyttöä hellästi ja antoi ensimmäistä kertaa tälle luvan jatkaa.
*
Ensimmäinen kevätpäivä. Ja Hermione oli varma, että kaikki oli jollain tavalla muuttunut. Tämä oli ensimmäinen kevät, jota hän todella rakasti.
Neville teki siitä täydellisen.
When you're around I don't know what to do
I do not think that I can wait
To go over and to talk to you
I do not know what I should say
And I walk out in silence
That's when I start to realize
What you bring to my life
Damn this guy can make me cry
It's so contagious
I cannot get it out of my mind
It's so outrageous
You make me feel so high
All the time
They all say that you're no good for me
But I'm too close to turn around
I'll show them they don't know anything
I think I've got you figured out
So I walk out in silence
That's when I start to realize
What you bring to my life
Damn this guy can make me smile
It's so contagious
I cannot get it out of my mind
It's so outrageous
You make me feel so high
I'll give you everything
I'll treat you right
If you just give me a chance
I can prove I'm right