Title: Laulu rakkaudelle
Author: Penber
Raiting: S
Genre: Romance, Het
Fandom: Twilight
Pairing: Jacob/Alice
Disclaimer: S. Meyer omistaa nämä hahmoset! Mie vain leikin omiani :3
Song: Ewan Mcgregor- Your SongSummary: Alice huomaa tuntevansa Jacobia kohtaan jotain muutakin kuin toverillisuutta.
A/N: Lukiessani BD:tä näin jokseenkin pienen välähdyksen tästä parista! Jotenki se kai liitty just siihen aikaa ku Nessie ei ollu vielä syntyny ja Alice sanoi, että häntä ärsyttää kun ei tuon "olennon" takia nähnyt tarpeeksi hyvin ja sai sitten päänsärkyjä. Ja jotain sitten siinä Alicen ja Jaken keskustelut vaa sai minut ajattelemaan, että hetkonen täähä vois olla toimiva paritus!
Tämä tosiaan on ensimmäinen Tvaikku-ficcini, joten olkaa armeliaita! n__n Tuo Your song on muuten aivan ihana biisi ja vaikka tosiaan sehän taitaa alkuperäisesti olla Elton Johnin biisi, nii mie tyksin ihan kettuna tuosta Mcgregorin esittämästä versiosta ja siitähä tämä kirjoituskin syntyi!
~
My gift is my song
And this one's for you
Alice säpsähti. Aivan kuin hän olisi juuri tuntenut oudon värähdyksen kulkevan ruumiinsa läpi. Vai oliko mokoma kuitenkin pelkkää mielikuvitusta? Jo jonkin aikaa oli vampyyri tuntenut itsessään jotain
kummallista. Jotain, mitä hän ei millään voinut selittää taikka nähdä. Johtuiko kaikki se sokeus todellakin vain Culleneiden taloa ympäröivistä susista sekä siitä
oliosta, joka Bellan sisällä kasvoi?
Vai kenties… jostain aivan muusta?
Alice nousi ylös tuolilta, jossa hän oli istunut jo tunnin sekä toisenkin. Istunut ja miettinyt. Culleneiden talo tuntui sillä hetkellä jokseenkin aavemaiselta. Muut olivat juuri sillä hetkellä yläkerrassa hoivaamassa Bellaa. Alice pysyi mieluummin näistä kinkereistä erossa. Hän saisi niistä vain ylimääräistä päänsärkyä.
And you can tell everybody
That this is your song
It maybe quite simple
But now that it's done
Hope you don't mind
I hope you don't mind
That I put down in words
How wonderful life is now you're in the world
Alice pudisti päätään. Hän ei voinut enää kieltää, etteikö olisi tuntenut jotain. Tai pikemminkin
kuullut jotain. Ehkä se oli metsä. Puut ja tuuli, joka niiden välissä kiemurteli, puhuttelivat häntä. Ne esittävät omaa mestariteostaan, jossa hiljaiset soinnut kantautuivat vain Alicen korviin.
Vain pelkästäänkö Alicen korviin?
Nainen puri huultaan. Hän aavisti, ei vaan tiesi, ettei olisi ainut. Joku toinen kuunteli samaa säveltä juuri parhaillaan. Joku jota Alice ei voinut nähdä. Ja se joku oli juuri se, ketä tämä kaunis vampyyri oli pyöritellyt mielessään viimeiset pari päivää.
Jacob Black.
Sat on the roof
And I kicked off the moss
Well some of the verses well
They got me quite cross
But the sun's been kind
While I wrote this song
It's for people like you that
Keep it turned on
Nuori ihmissusi istui rauhallisena katonharjalla. Hän piteli päätään ylhäällä, imien itseensä ilta-auringon viimeisiä säteitä, sekä haistellen metsästä tulevia hentoja tuoksuja.
Tuulen henkäys puissa soi Jacobin korviin kuin musiikki. Ja yllättäen jokin keskeytti nuorukaisen haaveilut. Susipojan ei tarvinnut edes silmiään avata, sillä hän saattoi jo nenään pistävästä hajusta sanoa kuka vampyyreista oli hänen seuraansa liittynyt.
Ja vaikkei Jacob halunnutkaan sitä itselleen myötää, syttyi pieni lämmönkipinä häneen Alicen istahtaessa vain muutaman sentin etäisyydelle.
So excuse me for forgetting
But these things I do
You see I've forgotten
If they're green or they're blue
Anyway the thing is well I really mean
Yours are the sweetest eyes I've ever seen
“Kuulitko säkin metsän kutsuvan?” Jacob kysyi rikkoen heidän kahden välillä olleen hiljaisuuden. Nuorukainen ei kuitenkaan katsonut Aliceen. Vielä.
“Kuulin”, Alice vastasi ykskantaan, vilkaisten vieressään istuvaa alta kulmain. “Mutta se ei ole ainoa syy, miksi tulin… Ja uskon, että tiedät sen.”
Pieni hymynkare hypähti Jacobin kasvoille. Hän kurkisti pienesti toisella silmällään pientä vampyyria, sulkien kuitenkin silmänsä tiiviisti pian sen jälkeen.
“Senkin kettu”, Alice ärähti, vaikka hymy kiirikin salakavalasti myös hänenkin kasvoilleen. “Taidat nauttia siitä, että saat minun hämmentyneeksi?”
“Susi.”
“Anteeksi?”
“Olen susi. En kettu.”
Alice muksautti Jacobia hellästi olkapäähän. Nuori mies laski katseensa vihdoin taivaanrajasta. Hän kääntyi vierustoverinsa puoleen lempeästi hymyillen. Kaksikko katsoi toisiaan pitkään, tuulen puuskuttaessa uusia sävelmiään heitä ympäröivässä metsässä.
“Vanhan tarun mukaan tuuli kutsuu meitä”, Jacob sanoi. “Se ohjaa meitä oikealle polulle, kun olemme eksyneitä.”
“Niinkö?” Alice kuiskasi. Jos nainen olisi millään enää voinut, olisi hän juuri sillä hetkellä varmasti punastunut. “Valaisiko tuuli sinulle polkuasi?”
Hiljaisuus. Pienen hetken, aivan täydellisen syvä hiljaisuus. Jopa metsä kunnioitti katolla istujia vaientamalla laulunsa. Jacob katsoi syvälle Alicen kuparinvärisiin silmiin ja siirsi sitten lämpöä hohkavan kätensä naisen kylmälle, kiviselle kädelle.
Jacob siirtyi varovasti lähemmäs Alicea, kuin olisi pelännyt tämän pelästyvän nopeita liikkeitä. Toinen lämmin käsi eksyi kylmälle poskelle. Kasvot lähestyivät toisiaan, kunnes kahdet huulet kohtasivat toisensa.
Ja silloin heistä kumpikin tiesi vastauksen.
And you can tell everybody
This is your song
It may be quite simple
But now that it's done
I hope you don't mind
I hope you don't mind that I put down in words
How wonderful life is now you're in the world
I hope you don't mind
I hope you don't mind that I put down in words
How wonderful life is now you're in the world