A/N: Taas pukkaa uutta lukua. Tässä saatte jo vähän esimakua tulevasta. Nauttikaa!
Joulukuu
Bella PoV
Ajoin varovasti pitkin liukkaita katuja, kohti Charlien taloa. Washingtonin osavaltiokin oli saanut lumipeitteen pari viikkoa sitten. Suurin osa ihmisistä oli ollut iloisia, kun joulusta oli tullut valkoinen. Itse olin ennemminkin pahoillani siitä, että ulkonaliikkumisesta tulisi taas hankalampaa ja vaarallisempaa.
Katselin ohivilisevien talojen jouluvaloja, jotka valaisivat pimeitä katuja. Olin viettänyt joulun äidin ja Philin kanssa Olympiassa. Nyt viettäisin tulevan uudenvuodenaaton ja päivän Charlien luona. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tulin hänen luokseen omasta tahdostani enkä siksi, että Phil ja äiti olisivat poissa kotona. Äiti oli ihmetellyt valintaani, mutta selitin, että Forks oli jo tavallaan toinen kotini. Niin kuin se melkein olikin.
Ajoin Charlien talon pihaan ja astuin ulos autosta. Ihailin hetken Charlien koristeluja. Talon räystäistä roikkui pieniä tuikkivia valoja ja talon edustalla kasvava kuusikin oli saanut koristeita osakseen. Rakastin joulua ja kaikkea siihen liittyvää; koristeita, valoja, ruokaa, lahjoja, tunnelmaa ja ennen kaikkea sen odotusta. Sitä tunnetta, kun herää aamulla ja iloitsee siitä, että on taas yksi päivä vähemmän jouluun.
"Hei, Bells. Odotin sinua vasta aatoksi", kuulin Charlien sanovan ulko-ovelta. Irrotin katseeni valoista ja havahduin ajatuksistani.
"Päätin lähetä jo hiukan aikaisemmin", selitin ja kaivoin autoni takapenkiltä pienen paketin.
"Hyvää joulua", sanoin pirteästi ja ojensin paketin Charlielle. Hän hymyili herttaisesti ja halasimme.
"Samoin sinulle, kulta."
"Pidätkö valoista?" Charlie kysyi, kun huomasin katseeni kiinnittyneen taas pihan valoihin. Nyökkäsin ja ihailin taas loistoa, joka tulvi jokaisen talon pihalta kadun varrella.
"Ajattelin ottaa ne jo pois, mutta annankin niiden olla sitten uudenvuoden yli", hän sanoi hymyillen ja menimme sisään.
Sisältä talo oli aivan samanlainen lukuunottamatta paria koristetta siellä täällä.
"Lahjasi on huoneessasi", Charlie ilmoitti ja lähti olohuoneeseen katsomaan televisiota.
Juoksin portaat ylös ja avasin huoneeni oven. Kaikki näytti täysin samalta, mutta sänkyni päällä lepäsi suurehko paketti. Istuin sängylleni ja otin sen käteen. Tarkastelin sitä ensin eri kulmista ja ravistin pienoisesti. Sitten ujutin sormeni jouluisen punaisen paperin alle ja repäisin. Paperin alta paljastui mustalla pojalla lepäävä teksti,
Apple. Paljastuksesta järkyttyneenä revin nopeasti kaiken punaisen pois pahvisen laatikon päältä. Laskin laatikon syliini lepäämään ja tutkin kannessa komeilevia sanoja. Apple, kannettava tietokone, Macbook air. Sanat alkoivat vähitellen upota tajuntaani, kun avasin pahvilaatikon ja näin vitivalkoisen kannettavan tietokoneen kaikkine lisävarusteineen sen sisällä.
Tuijotin tietokonetta ja laskin pahvilaatikon takaisin sängylleni ennen kuin juoksin alakertaan.
"Ostit minulle läppärin?" kysyin varovasti sillä en ollut vielä aivan varma, että paketti oli oikeasti minulle eikä jollekulle muulle.
"Niin kai", Charlie vastasi hymyillen. Tunsin kuinka virne levisi kasvoilleni ja juoksin halaamaan häntä.
"Oho, Bells. En olisi uskonut, että yllätyt noin paljon", Charlie mutisi halauksen lomasta.
"Ostit minulle ikioman läppärin" toistin ikionnellisena, kun irroittauduin halauksesta.
"Menepä testaamaan sitä. Myyjän mukaan se on valmiiksi ladattu", Charlie neuvoi ja lisäsi volyymia televisioon.
Avasin tietokoneen kannen varovaisesti ja painoin virtapainiketta. Se hurisi hiljakseen ja näytölle ilmestyi harmaa omena, josta oli puraistu pala. Sen jälkeen avautui näkymä, josta valittiin haluttu käyttäjä, jolla kirjauduttiin sisään. Vaihtoehtoina olivat 'Bella' ja 'Vieras'. Napsautin Bellaa ja odotin. Sininen taustakuva valtasi ruudun. Katselin näytön vasemman laidan kuvakkeita haltioissani.
"Pidätkö siitä? Myyjä teki sinulle valmiiksi käyttäjän, jotta kone olisi heti hyötykäytettävissä", Charlie selosti ovelta hymyillen.
"Pidän", vastasin ja suljin koneen läpän.
"Voisit pitää huomenna pienet pikkujoulut", Charlie ehdotti. "sinullahan on paljon uusia ystäviä täällä." Sulattelin ideaa hetken. Ei olisi hullumpaa viettää hieman myöhästyneitä pikkujouluja Culleneiden, Halejen ja Angelan kanssa.
"Voisihan sitä kokeilla", sanoin olkiani kohauttaen ja otin kännykkäni esiin. Valitsin nopeasti Alicen numeron ja soitin siihen. Alice oli antanut minulle numeronsa hiukan ennen kuin lähdin Culleneilta edellisellä kerralla. Hän oli ollut oikeassa sanoessaan sen tulevan tarpeeseen.
"
Alice", hän vastasi pirteästi.
"Hei, Bella täällä. Ajattelin pitää huomenna pienimuotoiset myöhästyneet pikkujoulut. Haluaisitteko tulla koko porukalla?" kysyin. Vasta kysymyksen esittämisen jälkeen mieleeni pulpahti ajatus siitä, etteivät kaikki välttämättä halunneet tulla.
"
Rose ja Jasper ovat menossa katsomaan mummoaan, joten he eivät pääse. Me muut voimme kyllä tulla.""Hienoa! Tuokaa mukananne hiukan piparkakkutaikinaa ja lämpimät ulkoiluvaatteet. Älkääkä unohtako pieniä lahjoja, jotka arvotaan myöhemmin kaikkien kesken", sanoin pirteästi ja kiitollisena siitä, että he olivat tulossa.
"
Selvä. Tulemme joskus puolilta päivin", Alice sanoi pirteästi ja lopetti puhelun.
Soitin vielä Angelalle ja hänkin lupautui tulemaan. Mietin sängylläni, mitä antaisin lahja-arvotaan enkä keksinyt mitään. Sen pitäisi olla jotain pientä, omaperäistä eikä kamalan kallista. Pahimman epätoivon keskellä keksin sen.
Juoksin portaat alas eteiseen ja avasin toisen lattiasta kattoon ulottuvista puisista kaapeista. Se oli siellä, mihin olin sen pienenä jättänytkin. Aivan alimman hyllyn nyrkassa lepäsi kaunis savinen sydän. Se oli lasitettu ja maalattu punaiseksi ja myöhemmin siihen oltiin lisätty kultainen nauha. Täydellistä.
*****
Olin juuri valmistelemassa keittiötä kaikkien saapumiseen, kun ovikello soi. Riensin ulko-ovelle ja näin,että Alice oli jo avannut sen.
"Bella!" hän huudahti ja syöksyi halaamaan minua. "Minulla oli niin ikävä." Järkytyin hiukan Alicen yhtäkkisestä tunteenpurkauksesta.
"Niin minullakin", sain soperrettua ennen kuin hän irroitti otteensa minusta. Huomasin, että Culleneiden lisäksi myös Angela seisoi eteisessä.
"Aloitetaanko?"
Menimme keittiöön ja levitimme kaikkien tuomat piparkakku taikinapaketit pöydälle. Meitä oli viisi ja paketteja oli kolme, joten jokainen sai hiukan yli puolikkaan taikinalevyn. Laitoin uunin lämpenemään ja aloitimme työt.
"Oletko huomannut, että tapaamme melkein aina juhlissa?" Edward kysyi ohi mennen ja paineli muottejaan taikinaan.
"Minkä luulit vetävän minua tänne?" kysyin pilaillen "Forksissahan ovat kaikki parhaat bileet." Nauroimme molemmat ja aloin siirtämään pipareitani suurelle pellille paistoa varten. Alicekin nosti tasolta kauniin hevosen muotoisen piparin ja oli varovasti kannattelemassa sitä kohti peltiä. Juuri kriittisellä hetkellä Emmett juoksi hänen ohitseen ja tunki omat ympyränsä pellille. Alice kirkaisi ja pudotti hevosensa. Katsoimme kaikki kuinka se tippui kuin hidastetusti keittiön parketille.
"Minun kova työni",Alice sanoi järkyttyneenä ja tuijotti lattialla kaksinkerroin makaaavaa taikinaklönttiä.
"Olen niin pahoillani" Emmett yritti, mutta hänen samanaikainen virnuilunsa pyyhki kaiken anteeksipyytävän äänen rippeet pois.
"En voi uskoa, että teit noin" Alice murahti ja otti yhden suurista puukaulimista käteensä. "Tule vielä kerrankin lähelle minua tai pipareitani ja saat katua sitä hartaasti." Emmett astui säikähtäneenä poispäin Alicesta, takaisin omalle paikalleen. Me muut kolme nauroimme vedet silmissä huvittavalle näylle.
Piparien leivonta sujui nopeasti eikä aikaakaan, kun ensimmäinen pelti tuli uunista.
"Ne ovat kauniita", Angela totesi hymyillen.
"Mitä helvettiä noille minun omilleni on tapahtunut?" Emmettt kysyi kauhuissaan ja tuijotti pellin laidassa olevia ympyröitä, jotka olivat paljon paksumpia ja vaaleampia kuin muut.
"Olen pahoillani, mutta ne olisivat tarvinneet lisää paistoaikaa, koska ne ovat niin suuria", vastasin ja jatkoin taikinani kaulimista.
"Laita ne sitten takaisin uuniin", hän käski kuin pikkulapsi.
"Emmett, hän ei voi. Muut piparit olisivat palaneet. Tee ensi kerralla hiukan ohuempia", Edward neuvoi silmiään pyöritellen.
Lopulta kaikki olivat tehneet taikinansa ja toinen pelti oli uunissa. Odotimme kärsimättöminä sen valmistumista.
"Vihdoinkin", Emmett henkäisi, kun otin pellin pois uunista. Kaikki oli taaskin täydellistä. Lukuunottamatta pipareita vasemmalla sivulla, jotka olivat käristyneet.
"Miten tämä on mahdollista?" Emmett ruikutti ja muut yrittivät pidätellä nauruaan.
"Taisit mennä liiallisuuksiin sen ohuuden kanssa", Angela sanoi ja kaikki repesivät nauruun. Emmettin ilme oli murtunut kunnes Alice jalomielisesti lupasi hänelle osan omista pipareistaan.
Seuraavaksi lähdimme pulkkamäkeen läheiseen metsään. Vein kaikki paikkaan, jossa olin usein Charlien kanssa laskenut mäkeä, kun olin pieni. Se oli pieni aukeama keskellä metsää. Parasta siinä oli, että mäki alkoi keskeltä puista metsää ja päättyi aukealle.
"Oletko aivan varma tästä?" Alice kysyi istuessaan sylissäni pienessä sinisessä pulkassa.
"Tietenkin", vastasin hymyillen ja muistelin tunnetta, joka tuli aina pulkalla laskiessa.
"Oletko koskaan törmännyt puuhun?" hän kysyi taas ja vilkuili hermostuneesti kymmeniä puita, jotka olivat meidän ja aukion välissä.
"En", vastasin ja kuulin hänen huokaisevan helpotuksesta, "mutta muutamaan kiveen kyllä." Työnsin hiukan vauhtia ja aloimme liikkua.
Kiisimme ohi puiden ja kinosten. Alice kiljui satunnaisesti, kun meinasimme törmätä johonkin. Itse vain nautin matkasta. Lopulta olimme aukion alalaidassa. Alice irrotti varovaisesti otteensa pulkan laidoista ja kikatti melodisesti. Muukin laskivat pulkillaan meidän perässämme.
"Se oli MAHTAVAA!" Emmett huudahti ja nosti pulkan olalleen laskeakseen uuelleen. Angela nousi varovaisesti ylös pulkasta, jolla hän oli laskenut Edardin kanssa.
"Enpä nyt tiedä",hän sanoi ääni väristen. "Minusta se oli aika kamalaa."
Illan pimetessä palasimme Charlien luo. Keräännyimme olohuoneeseen lahjojen jakoa varten. Kaikilla oli pipareita ja teetä ja istuimme mukavasti lämpimässä.
"Jokaiselle on yksi paketti. Omaa ei saa ottaa, paketteja ei saa tunnustella ja kurkkiminen ei ole sallittua", kerroin ja osoitin sanani ettenkin Emmettille. Hän nyökkäsi innoissaan ja juoksi luokseni.
"Alice saa aloittaa", sanoin ja kävelin hänen ohitseen.
Vuorotellen kaikki saivat paketin ja viimeiseksi annoin Emmettin valita kahdesta jäljellä olevasta. Otin itse viimeisen ja aloimme availla pakettejamme. Oma pakettini oli hiukan voipakettia pienempi ja kilisi hiljaisesti ravistettaessa. Avasin varovaisesti kääreen ja paljastin ruskean pahvilaatikon. Avasin laatikon ja sen sisältä paljastui kaunis lumisadepallo. Se oli täynnä leijailevia pieniä lumihiutaleita, jotka laskeutuivat hiljalleen pienen lumiukon päälle. Henkäisin ihastuksesta ja ravistin palloa yhä uudestaan ja uudestaan. Huomasin silmäkulmastani kuinka Edward katseli minua hymyillen.
"Tämä on kaunis", Alice sanoi ihastuneena ja tutki lasitettua sydäntä. Angelakin katseli sitä ihaillen.
Kun kaikki olivat lähdössä, Alice pysähtyi vielä ovelle.
"Haluaisitko tulla meille huomenna ampumaan raketteja?" hän kysyi pirteästi.
"Tietenkin", vastasin pirteästi. Alice, Emmett ja Edward lähtivät kävelemään kotiin ja minä aloin valmistaa Charlielle kunnon iltapalaa. Hän oli kohteliaasti ollut ystävällään, Billyllä, koko illan ja tulisi luultavasti kohta kotiin.
*****
Kelloi oli yksitoista, kun ovikello soi. Avasin oven ja näin Edwardin autonsa edessä.
"Hei", tervehdin ja puin ulkovaatteeni päälle.
"Hei", hän vastasi ja avasi matkustajan puoleisen oven. Oli typerää mennä autolla parin korttelin matka, mutta oli niin kylmä, etten valittanut.
"Rose, Emmett, Jasper ja Alice haluavat ampua raketit takapihallamme, joten voimme katsella niitä parvekkeelta", Edward ehdotti hymyillen. Hymyilin itsekin muistolle viime kerrasta, kun olin Culleneilla.
"Hyvä on, jos otat avaimet."
Esme ja Carlisle olivat kuulemma syömässä kaupungilla, joten saimme koko talon käyttöömme. Talo oli samanlainen kuin muistinkin, mutta tällä kertaa se oli täysin pimeä. Taivaalla räjähtelevät raketit valaisivat satunnaisesti koko talon loistollaan. Suurista ikkunoista oli ihanteellista katsoa ulkona tuikkivaa väriloistoa.
"Menemme jo ampumaan", Emmett ilmoitti juuri, kun pääsin sisälle.
"Luulet ehkä, että olet nähnyt kauniita raketteja, mutta et ole nähnyt vielä mitään", Jasper sanoi vihjailevasti ja astui ulos ovesta muiden perässä. Emme ottaneet ollenkaan ulkovaatteita pois vaan siirryimme suoraan yläkerran kautta parvekkeelle.
Edward oli raahannut jostain suuren penkin keskelle parveketta. Se oli juuri niin korkea, että näimme vaivattomasti koko synkän taivaan. Parvekkeella oli myös pientä naposteltavaa, juotavaa ja vilttejä.
"Mitä Jasper tarkoitti sanomisillaan?" kysyin uteliaasti. Edward naurahti kevyeesti ja katsoi minua suoraan silmiin. Hänellä oli täyteläisen vihreät ja pohjattomat silmät.
"Sanotaanko, että meillä on aina parhaat raketit, koska Carlisle valmistaa ne itse", hän paljasti ja käänsi katseensa taivaalle.
Juuri silloin näin valojuovan, joka syntyi ylöspäin lentävästä raketista. Kun se oli tarpeeksi korkealla se räjähti ja muuttui kauniiksi siniseksi valopilveksi. Sitä seurasi monta valkoista paukahdusta, jotka peittivät pilven ja lähtivät valumaan kohti maata.
"Vau", totesin ja tuijotin nyt täysin tyhjää taivasta.
"Omatekemä voittaa aina valmiskaman", Edward sanoi hiukan ylpeästi ja katsoi minua hymyillen. Minun täytyi katsoa pois, koska punastuin.
Kello läheni kahtatoista ja olimme nähneet monta erilaista ja kaunista rakettia. Edwrd oli samalla kysellyt kaikkea perheestäni ja elämästäni. Olin vastannut hänelle mahdollisimman todenmukaisesti ja rehellisesti. Kaikkialla syttyi tiuhaan tahtiin uusia raketteja, jotka vangitsivat katseen. Muutkin kuin Cullenit pistivät parastaan ja yrittivät valaista taivaan.
"Kello on melkein kaksitoista", Edward ilmoitti ja katsoi pihalla seisovaa Jasperia. Hän näytti katsovan kelloaan. Emmett seisoi suuren raketin vieressä ja näytti kärsimättömältä.
"Kuinka niin?" kysyin ja katselin kiinnostuneena pihalle.
"Kohta näet", Edward vastasi. Samassa Jasper antoi merkin veljelleen ja tämä sytytti raketin. Edward alkoi laskea:
"Kymmenen, yhdeksän, kahdeksan..." Emmettin ampuma raketti räjähti taivaalla tuhanisksi valoiksi, jotka hallitsivat muuta näkymää. Vanhat räjähdykset aktivoivat uusia ja taas uusia taivaan valaisevaksi ketjureaktioksi. Kuuntelin puolella korvalla Edwardin laskemista keskiöyhön ja katselin haltioituneena taivasta.
"Kaksi, yksi, nolla", Edward henkäisi ja taivas räjähti loistoonsa. Suuri valo kirkasti aluksi kaiken ja poiki lisää räjähdyksiä. En ollut ennen nähnyt niin kaunista rakettia.
"Hyvää uuttavuotta", Edward henkäisi ja tuijotti minua jälleen silmiin. Juuri, kun luulin, että hän kääntyisi pois, hän suuteli minua. Se oli kaikista kaunein ja hellin suudelma maailmassa. Tuntui kuin koko maailma olisi heittänyt kuperkeikkaa. Kun lopulta palasin maan pinnalle ja irroittauduin suudelmasta, menin paniikkiin. En ollut vielä valmis. En viime kerran jälkeen. Kaikki kamalat muistot palautuivat mieleeni ja vavahdin.
"Ei, ei ei", mutisin ja työnisin Edwardin kauemmas.
"Anteeksi", hän mutisi eikä katsonut minuun päin. Nousin seisomaan ja lähdin parvekkeelta.
"Bella odota! Olen pahoillani!" Edward huusi ja lähti perääni. Juoksin nopeasti portaat alas ja ovesta ulos. Päässäni ei pyörinyt muuta kuin tuskallisia muistoja.
Älä mene. Pikku juttuhan tämä vain on...Juoksin kovempaa ja kovempaa. Kompastelin useita kertoja ja kaaduinkin kerran. Silti juoksin hyisen kylmässä ilmassa koti Charlien taloa. Kotiin päästyäni ainoa päämääräni oli päästä mahdollisimman nopeasti pois Forksista.
A/N: Kiitos, kun luit ja toivon, että kommentoitkin! Kaikki kommentit ovat ihania ja tarpeellisia
