Tässä olisi 7. luku. Siitä oli tarkoitus tulla pidempi kuin muista, mutten sitten tiedä.
Vähän sekava voi olla, pahoittelen sitä syvästi
Mutta olkaa hyvä ja nauttikaa!
7. luku
Tunnelma oleskeluhuoneessa oli jännittynyt. Erityisesti Jamesin ja Siriuksen osalta, sillä tänään käytäisiin suuri Rohkelikko-Luihunen huispausottelu.
Pojat pitivät kiirettä aamiaiselle, eivätkä puhuneet varmaan puoliakaan siitä mitä yleensä. Se oli heiltä todella harvinaista, mutta toisaalta kyllä ymmärrettävääkin.
Aamiaisella kaikki rohkelikot vislasivat ja taputtivat käsiään Jamesin ja Siriuksen astuessa saliin. Se näytti tuovan hieman väriä poikien poskille.
“Joukkue, puolen tunnin päästä kentällä!” James ilmoitti saaden vastaukseksi jonkinlaista myöntyvää mutinaa.
Syötyään pojat kiirehtivät kentälle. Otteluun oli enää muutama minuutti, ja suurin osa luihustenkin pelaajista oli jo valmiina. Katsomot olivat jo täynnä oppilaista jotka huusivat jo nyt kannustushuutojaan, minä ja ystäväni muun muassa.
Kun pillin vihellys kuului pelin alkamisen merkiksi, kaikki pelaajat syöksyivät huimaavaa vauhtia ilmaan. James alkoi tähystämään sieppiä, samalla kun luihusten etsijä, Regulus Musta kiersi kenttää toisesta päästä. Sirius toimi lyöjänä, ja olikin jo täydessä vauhdissa.
Pian kuului ääni, joka ilmoitti rohkelikkojen johtavan, mutta peli oli pian tasoissa. Kukaan ei ollut loukkaantunut vielä vakavasti, onneksi, joten peli pyöri täyttä häkää.
Rohkelikko johti pian 70-50, mikä ei ollut Jamesin mielestä tarpeeksi hyvä. Hän oli näkevinään kultaisen vilahduksen, mutta huomasi sen nopeasti vain joksikin heijastukseksi, joka oli peilautunut auringosta jonkun puuskupuhin silmälaseista.
Kun James seuraavan kerran kiinnitti huomiota pisteiin, hän huomasi ikäväkseen luihusten johtavan 140-90. Hän ei voinut käsittää miten joukkueella meni yhtäkkiä näin huonosti, sillä harjoitukset olivat sujuneet aivan loistavasti. Jännitin rohkelikkojen pelaajien puolesta, sillä olin päässyt kunnolla mukaan pelin ideaan ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni.
Pian James huomasi siepin vilahtavan korpinkynsien katsomon luona. Tällä kertaa hän tiesi ettei ollut erehtynyt, ja suuntasi sinne. Hän tiesi Reguluksen huomannen siepin myös, joten yritti kiihdyttää mahdollisimman nopeasti vauhtiaan. Toinen poika oli häntä aivan aavistuksen edellä, ja James oli juuri ohittamassa tämän, kun joutui väistämään ryhmyä, jonka ilkeästi virnuileva Bellatrix oli lyönyt häntä kohden. Olin kiljaissut säikähdyksestä, ja sain tuntea häpeällisesti varmasti jokaisen rohkelikon silmät selässäni. Ainakin Alice ja Jessy virnuilivat ilkeästi.
Pienoisesta viivästyksestä huolimatta James saavutti nopeasti poikaa. Hän oli kadottanut siepin, mutta paikansi sen nopeasti katsomalla Reguluksen suuntaan. James päätti kokeilla syöksyä suoraan alaspäin, jotta pääsisi ohittamaan pojan alapuolelta. Sivuilta se ei olisi onnistunut, sillä kummallakin puolella lenteli luihusten pelaajia.
James kohottautui taas syöksyyn, ja huomasi päässeensä melkein vaivatta toisen eteen. Hän oli tyytyväinen kuultuaan rohkelikkojen hurraukset katsomosta. Sitten hän huomasi siepin vaihtaneen suuntaa, joten James joutui tekemään jyrkän käännöksen. Regulus oli seurannut perässä, mutta Jamesilla oli etulyöntiasema. Hän kurkotti…
“Sieppi on James Potterilla! Rohkelikko voittaa pistein 240-180!” Kuulutti Remuksen ääni, joka oli juontamassa peliä.
Koko katsomo lukuun ottamatta luihusia räjähtivät yhteen suureen hurraahuutoon. James oli erittäin tyytyväinen peliin, vaikka eroa pisteiden määrässä olisi voinut olla enemmänkin.
Illalla oleskeluhuoneessa oli taas vaihteeksi juhlat. Kaikki juhlivat oikein olan takaa voittoa, jota varten oli harjoiteltu ehkä enemmänkin kuin yleensä. Tai mistäs minä sen tiesin, en ollut kovin kummoisesti perehtynyt koskaan huispauksen ihanuuksiin.
Viikko oli kulunut normaaliin tahtiin, jos ei lasketa pieniä muutoksia, joita kurpitsajuhlien odotus ja mennyt huispauspeli oli tuonut tullessaan. Oppilaat saivat hieman vähemmän läksyjä, jotta opettajillekin jäisi enemmän aikaa suunnitella juhlallisuuksia. Koulun jälkeen niitä vähiäkin läksyjä sitten tehtiin ystävien kanssa, eikä niissä kauaa nokka tuhissut.
“Kaikkia vapaaehtoisia salin koristelijoita pyydetään saapumaan aulaan puolen tunnin päästä. Kaikki loppupäivän tunnit on peruttu koristeluiden takia”, Kuului Dumbledoren syvä ääni kuulutuksessa.
Kaikki oppilaat ryhtyivät kiljumaan ja pakkasivat nopeasti laukkunsa ja tarvikkeensa kiirehtien pois luokasta ennen kuin opettajat ehtisivät jakaa läksyjä.
“Menettekö koristelemaan salia?” Kysyin tytöiltä ja kelmeiltä kulkiessamme pois luokasta.
“Totta kai!” Kaikki sanoivat yhteen äänen.
“Hienoa! Mutta Alice, tulisitko kanssani ensin kirjaston kautta, sillä minun pitää palauttaa aikamoinen kasa kirjoja.”
“Okei.”
“Me menemme jo edeltä”, muut ilmoittivat, “nähdään aulassa!”
“Joo”, huusin Alicen kanssa samaan aikaan.
“Lily, haittaako paljon jos menen jo edeltä?” Alice kysyi, sillä olin juuttunut ikävästi jonoon.
“Ei, mene vain”, sanoin. Eihän jono hänen syynsä ollut.
“Kiitos.”
Kun pääsin viimein pois jonosta, suuntasin kohti aulaa. En ymmärtänyt, miten kaikki koulun oppilaat olivat sattuneet samaan aikaan kirjastoon. Kaipa hekin olivat ajatelleet hankkiutua kerralla koulutöistä eroon.
Kävelin porraskäytävää alaspäin. Tai oikeastaan se oli laahustamista, sillä minua vaivasi aivan kauhea väsymys. Eilen oli tullut valvottua aivan liikaa, sillä olimme jääneet tyttöjen kanssa pelaamaan jotain outoa peliä kelmien kanssa. Mutta hauskaa se oli ollut.
Astuin viimeiselle askelmalle - ja vain voidakseni lentää nenälleni. Kirosin siinä itsekseni jonkin aikaa, kun päätin, ettei yksinvalittamisesta olisi kuitenkaan mitään hyötyä. Niinpä nousin takaisin ylös ja jatkoin matkaani aulaa kohden.
“Lils, hei! Voisitko jelpata vähän?” Jessy kysyi painavannäköisen laatikon takaa. Huomasin, että muutkin kantoivat laatikoita saliin, eivät aivan yhtä suuria tosin.
“Totta kai, mutta mitä ihmettä sinulla oikein on siinä?”
“Hmm, vain joitain tarvikkeita kurpitsajuhlaan. Koristeita kai.”
“Miksi et leijuta sitä?”, Kysäisin hieman ihmetellen.
“Ääh. Tiedät, miten huolimaton olen loitsiessani. Laatikko voisi silloin löytyä jonkun varpaiden päältä.”
Autoin Jessya mukisematta, sillä minua ei todellakaan huvittanut alkaa korjailla ja selitellä mahdollista vahinkoa.
“Hyvä on, otan toiselta puolelta kiinni.”
“Kiitos.”
Ponnistelimme yhtä aikaa, mutta laatikko ei hievahtanutkaan.
“Äh, yritetään uudestaan. Lasken kolmeen”, Jessy ilmoitti.
“Okei.”
“yksi, kaksi, kolme - nyt!”
“Ei voi mitään, ei liikahdakaan…”
“Hei, mitäs sinä nyt?” Jessy parahti, kun näki minun repivän laatikkoa auki.
“Kunhan tarkistan, mitä täällä on…”
Pian sain viimeinkin laatikon auki, ja kurkotin reunan yli nähdäkseni sisälle.
“IÄÄKK!” Kirkaisin, sillä olin saada sydänkohtauksen.
“Hitto“, Kuulin Siriuksen valittavan noustessaan ulos.
“Ei onnistunut tällä kertaa, anturajalkasein”, James haukotteli suoristautuessaan jaloilleen.
“Mitä helvettiä te siellä teitte?” Jessy rääkyi.
“Kunhan ajattelimme yllättää teidät”, Sirius virnisti.
“No siinä te todella onnistuitte”, marisin. Sydän tykytti yhä todella lujaa.
“Anteeksi, Lily. Sirius pakotti”, James pahoitteli.
Ratkesin nauruun, James oli kuulostanut niin säälittävältä, ja sitä paitsi koko tilanne oli aivan hulvaton.
Huomasin joidenkin luovan huvittuneita katseita meitä kohden, ja pian kaikki aulassa katsoivat meitä neljää, kun nauroimme aivan kippurassa.
“No niin, etteköhän ole nauranut jo aivan tarpeeksi, voisitte tulla auttamaan koristelussa”, Alice huikkasi salin ovelta.
“Joo”, vastasin kuin pikkulapsi riemuiten ja riensin saliin. Olin aina tykännyt koristella paikkoja, koska pääsi heti näkemään luomaansa tunnelmaa.
Sali oli mahtavan näköinen, kaikki olivat keskittyneet koristeluun, eikä sitä ollut tunnistaa samaksi paikaksi. Kurpitsoita ja himmeitä, oransseja lyhtyjä oli ripustettu seinille, ja niiden liekit elävöittivät salia tuomatta kuitenkaan liikaa valoa, vaan juuri sopivasti. Lisäksi sinne oli taiottu melkein aidon näköisiä lepakkokoristeita lentelemään. Tekohämähäkinseitit - vai oikeat, en tiennyt kummat - olivat laitettu nurkkiin ja muihin tarpeeksi syrjäisiin mutta kuitenkin näkyviin paikkoihin niin, etteivät ne vahingossa pääsisi rikkoutumaan.
“Vau”, henkäisin. Katselin lumoutuneena salia, jossa oppilaat, professorit ja kotitontut häärivät sulassa sovussa.
“Eikö vain”, James hymyili vieressäni. Hän laski kätensä hartioilleni, mutten ravistanut sitä pois.
Pian huomasin Doran, joka tuli täysin oranssihtaviin koristenauhoihin sotkeutuneena luokseni.
“Oletteko nähneet Remusta?” Hän kysyi.
“En”, vastasin jatkaen kysymyksellä, “miten olet noin pahasti solmuun päätynyt?”
“En ole ihan varma… Kunhan etsin kaikkia söpöjä koristeita ja löydyin sitten yhtäkkiä laatikoista. En pistä pahakseni jos haluatte auttaa…”
Aloin selvittämään sotkua, kun huomasin Remuksen astelevan erään koristekasan takaa. James oli huomannut myös hänet, sillä huusi ystävälleen:
“Kuutamo hei, sinua kaivataan!”
Remus tuli luoksemme, ja kun hän alkoi selvittelemään nauhoja Dorasta, päätin kylmästi hylätä heidät Jamesin kanssa.
“Julmaa”, kuulin Remuksen mutisevan, mutta luulen ettei poika pistänyt yhtään pahakseen.
Ilta oli mennyt nopeasti, ja pian sali olikin valmis. En halunnut jäädä tarkastelemaan sitä sen paremmin, säilyisipähän jotakin yllätystä huomisellekin.
Illalla päätin ottaa vielä kaikki vaatteet ja muut valmiiksi huomiselle, etten varmasti unohtaisi mitään. Suihkuunkin olin päättänyt mennä vielä ennen nukkumaan menoa, ettei aamulla tulisi liian kiire. Ilmeisesti muut tytöt olivat päätyneet samaan ratkaisuun, ja pian vaatteet lentelivätkin pitkin makuusalia.
“Mitkä vaatteet laitan?” Kysyi Jessy turhautuneen kuuloisena vaatekaapin luota.
“Laita se kaapu, jonka ostit Tylyahosta”, ehdotti Alice.
“Mitä, mikä kaapu”, kysyin, sillä en ollut tiennytkään.
“Äh, ostin yhden juhlakaavun, mutten oikein tiedä…” Jessy sanoi kaivaen kuitenkin vaatemöykyn kaapistaan.
“Ihana!” Henkäisin Jessyn levitettyä mekon eteensä.
“Laita se”, sanoi Dorakin omalta vaatekaapiltaan.
Kaapu oli tehty pääosin harmaanoranssista sametista joka ei kiiltänyt. Se sopi erittäin hyvin mekkoon, jossa oli sitten vielä himan tummempaa harmaata liukuvärjätyssä helmassa. Harmaa ja oranssi oli sekaisin, mikä korosti ja pehmensi kumpaakin väriä. Mekko oli kauniisti muotoilu. Hieman oikean puolen takaa lähti kauniisti tehty koristelu helmaan, joka oli pelkästään tummasta harmaasta.
Jessy näytti pukua vielä päällänsä, ja huomasin sen korostavan hänen parhaita puoliaan. Se teki Jessysta myös hieman pidemmän näköisen, mikä minua vähän harmitti, hän oli muutenkin ollut aina minua pidempi.
“Kai minä otan sitten tämän”, Jessy sanoi. Dora ja Alicekin olivat saaneet pukunsa valittua. Minä olin päättänyt laittaa huomenna punertavan juhlakaavun jossa oli mustat, leveät hihat ja korsettiosa.
Aamulla heräsimme ajoissa, ja koska olimme käyneet eilen pesulla, jäi meille vain hiustenlaitto ja meikkaaminen tehtäväksi. Minä värjäsin huuleni mekon sävyisellä punaisella ja kiedoin hiukseni hieman sotkuiseksi nutturaksi. Jessy taas oli suoristanut hiuksensa aivan suoriksi, ja ne laskeutuivatkin sileänä verhona alaselkään. Doralla oli hiukset taas aivan päinvastoin. Hänen ruskea polkkatukkansa oli tupeerattu aivan pörröiseksi, mutta se sopi todella hyvin tytölle, joka oli muuten meikannut aivan minimaalisesti.
Jessy oli päässyt vauhtiin, hän oli laittanut aivan tulipunaista huulipunaa, mustaa kajalia, harmaata luomiväriä sekä vaaleaa puuteria.
“Taidat todella pitää Siriuksesta”, sanoi Alice hymyillen peilin kautta samalla kun laittoi itselleen ripsiväriä.
“Miten niin”, kysyi Jessy.
“Koska laittaudut häntä varten noin hyvin.”
“No itse et laittaudu paljoa vaikka sinulla on jo Frank.”
“Ei Dorakaan. Mutta sinä laitat kaiken peliin kiinnittääksesi hänen huomionsa.”
“Ehkä.”
Tässä vaiheessa kaikki meistä alkoivat puhumaan päällekkäin niin, ettei siitä saanut mitään selvää. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja lähdin oleskeluhuoneeseen.
Alhaalla oleskeluhuoneessa James oli jo valmiina. Hän oli odottamassa minua, ja kun tulin hänen luokseen kysyen missä muut kelmit olisivat, hän vastasi:
“Jäivät valmistautumaan. Herätin muut vasta kun olin valmis, joten sain tehdä kaiken rauhassa.” Naurahdin Jamesille.
“Meillä muut jäivät vielä säheltämään, mutta ovat luultavasti aivan pian valmiit.”
Pian poikien makuusalin ovi aukesi.
“Hiton sarvihaara, et sitten yhtään aikaisemmin viitsinyt herättää?”
“Pahoittelen. Ei ollut vahinko.” Sirius mulkaisi ystäväänsä todella ilkeällä katseella, muttei jaksanut alkaa vänkäämään enää asiasta. Ihmettelin, miten hän saattoi olla näin nopeasti valmis, mutta luulen hänen vain luulleen, että Jessy olisi jo valmis…
Kun viimeisetkin olivat valmiit, lähdimme kohti suurta salia, joka takuulla vastaisi kaikkien odotuksia. Kun sitten astuimme sisään, saimme hämmästyä valtavasti. Pitkiä pöytiä ei ollut jätetty edes aamiaiselle, vaan tilalla oli pieniä, neljän hengen pöytiä. Istuin Jamesin, Doran ja Remuksen kanssa samaan pöytään, kun Peter, Tina, Jessy ja Sirius istuivat viereiseen.
Alice oli lähtenyt heti aamulla. Hän oli muuttanut viimehetkessä suunnitelmia pojan kanssa, ja he olivat menossa käymään pienellä risteilyllä. Dumbledore oli myöntänyt hieman ylimääräistä vapaata, sillä oli kuitenkin viikonloppu. Alice palaisi siis jossain puolenpäivän paikkeilla huomenna.
***
“Hei, Frank!” Kiljuin ihmismassan yli. Siitä tuntui olleen ikuisuus kun olin viimeksi nähnyt pojan.
“Alice, ihana nähdä sinua pitkästä aikaa”, Frank sulki minut syliinsä ja painoi suudelman huulilleni päästyään ihmismassan läpi. Suudelma oli pitkä ja siinä tuntui molemminpuolinen kaipaus.
“Tule, laiva lähtee tunnin päästä”, sanoi Frank, ja minä tartuin hänen oikeasta käsivarrestaan kummillakin käsilläni.
“Vain jos saan vielä yhden suudelman”, sanoin pojalle. Frank painoi suudelman suulleni ja lähdimme kulkemaan kohti satamaa.
Jouduimme kävelemään pitkää tunnelia laivaan, joka tuntui kestävän melkein loputtomiin.
“Mitä vanhempasi sanoivat kun kerroit, että lähdemme yhden yön risteilylle?”
“En kertonut. He eivät olisi välttämättä pitäneet ideasta, että lähden jästien risteilylle kanssasi. Vaikka siis muuten ovat aivan myytyjä sinulle. Koko sen ajan kun olit koulussa he vain jankkasivat, että ‘olisipa kiva nähdä taas sitä tyttöä’ ja ‘harmi kun hän ei päässyt samaan aikaan kanssasi Tylypahkasta’, Olet vieläpä kuulemma aivan liian vastuullinen minunlaiselleni tohelolle.
En ehtinyt vastata, kun saavuimme viimeinkin laivaan. Päätimme ensiksi viedä varusteemme hyttiin, jotta voisimme lähteä käymään ravintolassa, josta meille oli varattu lounas.
Hytti oli tilava ja oikein viihtyisän näköinen. Siellä oli valtava sänky, yhdistetty WC ja suihku sekä jästien televisio.
“Voi ei, taisit käyttää aivan liikaa rahojasi tähän”, sanoin pojalle. Minulla oli hetken huono omatunto, sillä en halunnut Frankin joutuvan käyttämään liikaa rahaa minuun.
“Noo, aloittelevanakin aurorina tienaa ihan mukavasti, sitä paitsi mikään rahamäärä ei ole liikaa maksettu, jos vain saan viettää sillä ostetun ajan sinun kanssasi”, Frank vastasi, ja aloin melkein itkemään, niin kauniisti se oli sanottu.
“Rakastan sinua”, kuiskasin.
“Niin minäkin sinua, hassu”, Frank vastasi pörröttäen hiuksiani ja painaen suukon päälaelleni.
Laiva lähti pian ja saimme seurata sen lähtöä ravintolan ikkunasta. Kiitin onneani, että olin täyttänyt jo 17.
“Ottaisimme lasilliset viiniä, jotain mikä ei ole liian hapanta muttei liian makeaakaan. Jokin puolihapan”, sanoi Frank tarjoilijalle, joka kantoi pian lasit pöytään.
“Sinulle”, Frank sanoi nostaen maljan.
“Meille”, vastasin, ja hörppäsimme samaan aikaan laseista.
Lounaan jälkeen menimme ulkokannelle. Nojasin kaiteeseen, ja tuuli pörrötti hiuksiani.
“Onko sinulla kylmä”, kysyi Frank vierestäni.
“Ei oikeastaan”, vastasin hänelle.
Frank tuli viereltäni taakseni ja painoi minut syliinsä. Seisoimme siinä pitkän aikaa, kunnes päätimme, että voisimme kiertää laivalla olevia pieniä liikkeitä.
Ilta sujui meiltä myös todella hyvin. Vietimme aikaa kierrellen ja käyden kaupoissa, ja Frank osti minulle yhden avattavan kaulakorun, johon laittoi sitten oman valokuvansa. Minä ostin hänelle muuten samanlaisen, mutta siinä missä minun kaulakorussani oli kaksi kyyhkyä, hänen kaulakoruansa koristi leijona.
Ravintoloissakin kävimme, ja niissä soitettiin rauhallista musiikkia, jonka mukaan ihmiset tanssivat. Mekin kokeilimme käydä tanssimassa, ja kun pääsimme vauhtiin, emme halunneetkaan enää lopettaa. Frank oli todella hyvä tanssija, ja uppouduin täysin hänen ruskeisiin silmiinsä.
Kello oli ylittänyt puolenyön jo reilusti, kun päätimme viimein suunnata hyttiimme. Laiva ei ollut onneksi keinunut paljoakaan, joten minulle ei ollut tullut huono olo.
“Kiitos kun olet olemassa, rakastan sinua todella paljon”, kuiskasin Frankille hänen kainalostaan kun olimme käpertyneet sänkyyn.
“Minäkin sinua, Alice. Hyvää yötä”, Frank kuiskasi painaen huulensa huulilleni ennen kuin nukahdin.
***
“No niin, arvoisa juhlaväki”, Dumbledore aloitti puheensa, “Tänään kuuluu pitää hauskaa, joten ette joudu tyytymään tavalliseen puuroon ja paahtoleipään. Hyvät neidit ja herrat, Olkaa hyvä ja käykää kiinni!”
Päädyssä oleva suuri pöytä alkoi täyttyä kaiken sorttisesta ruoasta; se notkui piirakoiden, hienojen leipien ja niiden täytteiden, erilaisten suolaisten alkupalojen sekä kaikenlaisten juomien painosta. Kuten arvata saattaa, kaikki oppilaat lähtivät ryntäämään sitä kohden.
“En taida lähteä vielä hakemaan ruokaa, siellä on niin kova tungos”, sanoin Jamesille. Perhoset lensivät vatsassani kun ajattelin, että saisin olla koko päivän hänen kanssaan. Hetkinen, saisin?
Kun kaikki kelmit olivat rynnänneet hakemaan aamiaista aloin ajattelemaan, Jamesia lähinnä. Annoin ajatuksieni vaellella pojan ruskeissa silmissä, mustissa ja sotkuisissa hiuksissa sekä vahvassa, lihaksikkaassa vartalossa.
“Dora… James…” Aloitin vaikeana, en oikein tiennyt miten päin olla.
“Niin, mitä hänestä?” Dora kysyi lempeästi. Tiesin voivani luottaa häneen sataprosenttisesti, Jessylle en olisi ikimaailmassa mennyt sanomaan seuraavaa asiaani, onneksi hänkin oli hakemassa ruokaa.
“Taidan olla ihastunut häneen.”
“Jatka vain”, Dora kehotti.
“Tai… Tai… rakastunut häneen…”
“Keneen Lily on rakastunut?” Kuulin äänen takaani. Tunnistin sen olevan katsomattakin James. Muutuin kasvoiltani tulipunaiseksi, ainakin siitä kuumottelusta päätellen. Toivoin, ettei James ollut kuullut yhtään enempää keskustelustamme.
“En, tuota… ei mitään sinulle kuuluvaa…” Sanoin kasvot mahdollisimman poispäin käännettyinä.
Jessy, joka oli tullut muiden kelmien perässä, huusi varmaan niin kovaa kuin pystyi:
“Jes! Olen niin odottanut tätä!”
“Ja odotukseksi saa jäädäkin…” Mumisin, “Ainakin jos se minusta riippuu.”
“Tässä, Lily. Ole hyvä”, sanoi James ja laski lautasen eteeni.
“Miksi…?”
“Ajattelin tuoda sinulle aamupalan, koska olisit joutunut muuten odottamaan niin kauan”, James sanoi, ja olin näkevinäni hänen silmissänsä kyyneleen, ennen kuin hän käänsi kasvonsa ja pakotti ne hymyyn, jonka vain minä huomasin olevan väärä, ei onnellinen. Kuinka olisinkaan vain halunnut painaa huuleni hänen huulilleen ja suudella hänen huolensa pois, mutta kaiken jälkeen en voinut olla edes varma siitä, että rakastiko hän minua enää. Eihän hän edes surrut välttämättä sanojeni takia. Kaiken minun kylmyyteni takia.
“Kiitos”, sanoin hiljaa pojalle kun kaikki muutkin olivat istuneet paikoilleen. Remuskin oli tuonut Doralle aamiaisen, samaten Peter Tinalle, Jessyhän oli ollut hakemassa omaansa Siriuksen kanssa.
“Ei se mitään”, James vastasi hymyillen. Minä kärsin, olisin halunnut itkeä Jamesin puolesta. Ei ollut oikein, että hän joutui kärsimään tuskaa, jota hän ei ollut ansainnut.
Kyynel vierähti poskelleni, mutta kuivasin sen heti toivoen, ettei kukaan ollut ehtinyt nähdä sitä ja keskityin ruokaani.
James oli koonnut lautaselleni kaikkea mahdollista, joten maistelin kaikkea. Lautasella oli niin paljon ruokaa, että jaksoin hädin tuskin syödä puolet siitä ennen kuin olin aivan täynnä.
“Etkö syö enempää?” James kysyi minulta lopetettuani ruokailun.
“En, anteeksi, mutta olen aivan täynnä.”
“Voinko minä sitten ottaa siitä?” James kysyi.
“Totta kai, ole hyvä vain”, sanoin hymyillen hänelle pienesti. James noukki haarukallaan ruokaa lautaseltani, ja saatoin vain ihmetellä hänen ruokahaluaan. Mutta aina kun poika vilkaisi minuun hymyillen, sisältäni vihlaisi. Miksi hän hymyili jos joutui kärsimään, ajattelin toistamiseen jokainen kerta hänen hymyillessään. Se ei ollut oikein.
Kun kaikki olivat saaneet vatsansa täyteen, Dumbledore alkoi puhumaan. Samalla hetkellä kaikki lautaset ja juomalasit pöydistä katosivat.
“No niin, seuraavaksi olisi vuorossa hieman ohjelmaa pareittain. Pyytäisinkin nyt jokaista paria tulemaan vuorotellen lavalle. Kukin pari vuorollaan saa esittää aivan minkälaisen esityksen tahansa, ja paras esitys valitaan voittajaksi. Siis aivan mitä vain. Ketkä haluaisivat aloittaa?”
Muutama käsi nousi ylös salissa, ja ensimmäinen pari koostui puuskupuhien Ninasta ja Danielista. He esittivät jonkin kappaleen jota en tuntenut, mutta heidän lauluäänensä oli loistava. Pari saikin aivan suunnattomat suosionosoitukset, ja he kävelivät tyytyväisinä pois lavalta.
Ensimmäisen esityksen jälkeen todella moni muukin pari oli vapaaehtoinen, ja pian lavalla olikin käynyt jo todella monta laulavaa tai jotakin ohjelmaa muille vetänyttä paria. Jessy ja Sirius olivat pyytäneet musiikkia ja tanssineet sitten sen tahdissa. Kaverina nolottaa ehkä myöntää, mutten olisi ikinä uskonut Jessyn osaavan tanssia niin hyvin.
Kun tuli Doran ja Remuksen vuoro, he lausuivat yhdessä runon, joka oli todella kaunis. Jos sen olisi lukenut jostakin, ei olisi ikinä pystynyt arvaamaan, että sen oli tehnyt kaksi eri henkilöä, niin hyvin sen säkeet sointuivat toisiinsa.
Viimein meidätkin otettiin lavalle. En olisi oikeasti halunnut, mutta James oli yli-innokkaana viitannut koko ajan. Me emme olleet suunnitelleet mitään, joten seisoin vain hieman nolostuneena lavan reunalla katse Jamesin silmissä. Yhtäkkiä James alkoi laulamaan. Koko laulun ajan hän piti katseen tiukasti silmissäni. En ollut ikinä kuullut mitään niin kaunista. Hän lauloi minulle pitkään jotakin herkkää kappaletta, ja kun se viimein loppui, minä itkin liikuttuneena. Kuulin, kuinka moni muukin salissa itki.
“Kiitos”, kuiskasin itkusta käheällä äänellä ja minun oli pakko halata häntä. Hän ei vastannut halaukseeni.
“Kiitos”, kuiskasin kuitenkin vielä uudestaan. Ja koko sali huokaisi yhdestä suusta.
Vilkaistessani opettajien pöytään päin huomasin myös Minervan pyyhkäisevän silmäkulmaansa.
“Kaunista. Vaikka tarkoituksenahan oli nimenomaan pariesitys, antakaamme poikkeuksen vahvistaa tällä kertaa säännön”, Dumbledore sanoi, ja pyysi pian uuden parin lavalle. Se oli Peter ja Tina. He lauloivat, eikä Peterin ääni ollut oikeasti yhtään hassumpi. Jamesin oli kuitenkin paljon parempi.
Jäljellä oli enää muutama pari, ja kun kaikki olivat viimein saaneet esityksensä esitettyä, oli palkintojen jako:
“Koska kaikki parit olivat mielestäni todella hyviä, en ala jakamaan kenellekään mitään erityistä palkintoa. Joten palkinnoksi saatte koko maanantain ylimääräiseksi vapaapäiväksi.” Joka ikinen noita ja velho opettajia lukuun ottamatta hurrasi salissa. Ketään - joitain luihusia lukuun ottamatta - ei näyttänyt haittaavan, ettei mitään yksittäistä palkintoa jaettu.
Ohjelman jälkeen meillä oli juhlapäivällinen, jonka jälkeen meillä oli pari tuntia vapaata. Minä vietin oleskeluhuoneessa jutellen muiden rohkelikkotyttöjen kanssa, sillä Jessy oli jäänyt johonkin Siriuksen kanssa ja Remus sekä Dora olivat menneet poikien makuusaliin. Tina ja Peter olivat puuskupuhien luona, ja James oli luultavasti muiden rohkelikkojen poikien luona.
***
“Jessy, tulisitko käymään täällä?” Huusi Sirius minua.
“Selvä, anteeksi, Alex”, hyvästelin korpinkynsikaverini ja Seurasin Siriusta tarvehuoneeseen. Olin tytöistä varmasti ainut, joka siitä tiesi, ja Sirius selvästi ihmetteli, kun en kysynyt mikä se oli. Ikävä tuottaa pettymys, ajattelin.
“Niin?” Kysyin pojalta, sillä hän ei ollut sanonut vielä mitään.
“Tuota… Oletko Alexin kanssa hyväkin ystävä?” Sirius kysyi.
“Jos ajattelit tarkoittaa, että onko meidän välillämme jotakin, niin ei ole”, vastasin hieman närkästyneenä jatkaen, “Sitä paitsi, se ei kuulu herralle millään muotoa, vaikka välillämme olisikin jotain, koska mielestäni en ole velvollinen selittämään sinulle mitään. En ole tyttöystäväsi.”
“Mutta entä jos haluaisin, että olisit?” Sirius kysyi, enkä todella ymmärtänyt, mitä hän haki sillä.
“Mitä tarkoitat?” Kysyin.
“Tätä”, Sirius sanoi painaen huulensa omilleni. Aluksi menin aivan lukkoon, mutta vastasin lopulta suudelmaan. En osannut sanoa kuinka kauan olin halunnut maistaa hänen huulensa omillani, ja painauduin tiukemmin häntä vasten.
“Sitten se kuuluu sinulle”, mumisin suudelman lomasta, ja hän naurahti kevyesti.
***
Viimein koitti illallinen, jonka jälkeen olisi luvassa tanssiaiset. Illallinen sujuikin oikein nopeasti, ja pian kaikki pöydät olivat kadonneet tieltä. Kun elävä orkesteri alkoi soittamaan, James tuli hakemaan minua tanssiin. Suostuin heti, ja tanssimmekin niin monta kappaletta kuin jaksoimme ennen kuin päätimme hakea juotavia. James ei ollut puhunut minulle mitään ylimääräistä, ja syytin siitä itseäni. Mutta ystävänähän minä olin häntä parikseni pyytänytkin, yritin lievittää syyllisyyden tuntoani.
Kun tanssiaisia oli jatkunut pari tuntia, Dumbledore sulki valtavat verhot orkesterin edestä ja alkoi puhumaan:
“Kiitos paljon kaikille juhlallisuuksiin osallistuneille. Nyt pyytäisin kaikkia 14-vuotiaita ja nuorempia siirtymään omiin oleskeluhuoneisiin, joissa heillä jatkuu omat juhlat.” Pikkuiset lähtivät kiltisti tuvanjohtajien perään vanhempien jäädessä vielä saliin.
“Sitten, arvoisat oppilaani, rokataan!” Dumbledore huusi innoissaan kuin pikkulapsi, ja lähestulkoon kaikki oppilaat alkoivat kieppumaan villisti sen tahdissa. Huomasin myös, kuinka James oli muiden kelmien seurassa ja yritti pitää hauskaa. Minua sattui, vaikka luulin kyllä ettei hän enää edes muistaisi aamuista asiaa. Oliko hän luullut, että todella rakastaisin jotakin toista?
Yhtäkkiä kyyneleet vain alkoivat valua silmistäni. En tiennyt mitä tehdä, en saanut niitä loppumaan, joten päätin juosta nopeasti pois salista. Suuntasin ulos, sillä halusin raikasta ilmaa. Ulkona oli pimeää ja synkkää. Siellä satoi kaatamalla, mutten antanut sen haitata kompuroidessani ulkona. Olin juuri tulossa rannalle, kun joku tarttui käteeni.
“Lily, mikä sinulle tuli äsken? Lähdit noin vain kesken juh-”
“Päästä minut!” Huusin kurkku käheänä Jamesille.
“En ennen kuin olet kertonut mikä sinulle tuli.” James pysyi lujana ja tiesin, ettei minulla olisi muuta vaihtoehtoa kuin kertoa.
“Aamulla siellä pöydässä”, aloitin itkien, “Minä satutin sinua todella pahasti-”
“Et sinä”, James sanoi, mutta hän oli kääntänyt kuitenkin kasvonsa poispäin.
“Kuuntele. Tiedän, että satutin sinua. Eikä ollut oikein, että yritit nauraa ja olla kuin mitään ei olisi sattunut vaikka sydämesi varmasti oli halkeamaisillaan. Sinä vain nauroit vaikka kannoit tuskaa sisälläsi. En ymmärrä, mikset voinut vain antaa kyyneleiden tulla, huutaa ja raivota minulle, sillä se todella olisi ollut oikein. Miksi?” Kysyin itkien. Kyyneleni vain purkautuivat, enkä saanut niitä hallittua.
“Usko jo, sinä et-” James aloitti mutta keskeytin hänet:
“James, minä satutin sinua, ei voi olla niin vaikeaa ymmärtää! Helvetti minä olen ollut tyhmä, James. Minä RAKASTAN sinua!” Huusin kyynelteni seasta ja painoin huuleni suoraan hänen huulilleen, ehkä hieman liian rajusti, mutten voinut mitään.
Sade ja myrsky riehuivat ympärillämme, mutta me emme edes huomanneet sitä. James tuoksui todella hyvälle, ja hiuksistamme valui vettä, mutta mikään ei pystynyt keskeyttämään sitä suudelmaa, joka syveni koko ajan. James painautui paremmin minua vasten ja tiesin, että hän rakasti minua. Hän antoi jokaisen sisälleen patoamansa päivän, kuukauden ja vuoden jona rakasti minua vapautua suudelmassamme. Ja minä todella rakastin häntä.
Siitä sateisesta illasta lähtien tiesin, että joka ikinen elämäni päivä tulisi kuulumaan hänelle.
Ikuisesti.
