Name: Liian myöhään
Author: minä
Beta: Kalju
Fandom: Me kolme ja jengi
Disclaimer: En omista tapahtumia enkä kirjaa. Kirja kuuluu S.E Hintonille. Lekin vain Darryn ajatuksilla.
Genre: drama
Pairing: noup
Rating: K-11
Words: 659
Summary: Mä en ollu itkeny edes sillo ku faija ja mutsi kuoli auto-onnettomuudessa.
A/N: Mun oli ihan pakko kirjoittaa tästä fandomista ficci. Tää kirja on tosi hyvä, vaikka alussa ärsyttikin puhetyyli. Tämä on Darryn näkökulmasta. Tapahtumat eteni ehkä hiukan nopeesti, mutta sitä oli vaikee pitkittää. Enjoy!
Mä tuijotin mun kättä. Se oli tullu punaseks siitä kun mä olin lyöny Ponya. Sit mä katoin Ponya.
”Ponyboy…” mä sanoin mut se juoksi ulos ovesta. Mä juoksin sen perään. ”Pony, en mä tarkottanu!” mä huusin sille, mut se oli jo tontin kohdalla.
Johnny nousi maasta ja ne lähti molemmat juoksee. Mä en voinu ymmärtää et mä löin Ponya. Kukaan meidän perheest ei ollut koskaan lyöny sitä. Ei edes mutsi tai faija.
Mä en enää viittiny juosta sen perään. Se oli kuitenkin jo kaukana. Se oli helvetin nopee juoksija. Mä palasin takas himaan Sodan luo. Oikeastaan Soda oli seurannu mua, mut tullu takas himaan. Se istu sohvalla ja odotti mua.
”Se lähti vek”, mä sanoin Sodalle. ”Mä ajoin sen vek. Se oli mun syyni. Sori, kun mä huusin sullekin”, Soda nyökkäs mulle. Mä tiesin, että se oli yhtä huolissaan Ponysta kun mäkin.
Yö kulu ja aurinko nous eikä Ponysta kuulunu mitään. Mä yritin esittää et se ei haitannu mua, mut oikeesti se paino mun mieltä, ku mä en tienny missä se oli. Sodaki oli yhtä huolissaan. Me yritettiin kysyy muilta jengiläisiltä mut ne ei tienny mitään. Uutisis puhuttiin tapetusta snobbarista joka oli löytyny puistosta. Se oli tapettu samaan aikaan ku Ponyboy oli lähteny vek. Se nimi tais olla Bob. Se kuulu siihen jengiin joka oli hakannu Johnnyn. Must tuntu yhä enemmän et Ponylle oli tapahtunu jotain kauheeta.
Kulu monta päivää eikä Ponysta kuulunu vieläkään mitää mut nyt se ja Johnny oli etsintä-kuulutettuja sen snobbarin murhasta. Jeparit etti niitä Texasista. Dallykin oli nyt kadonnu, se varmaan meni niiden luokse. Nykyään me oltiin vaan oltu Sodan kanssa himassa. Mä en ollu pystyny nukkumaan kunnolla kun mua huolestutti yhä enemmän Ponyn kohtalo. Sodakin kieriskeli kaikki yöt sen sängyssä. Jeparit on haastatellu meitä, mut eihän me mitään tiedetä. Tuntu jotenkin niin avuttomalta.
Ku oli kulunu viikko siitä et Pony oli lähteny vek ni me kuultii Two-Bitiltä et Pony oli sairaalaas Dallyn ja Johnnyn kaa ku ne oli pelastanu jotain kakrui palavasta kirkost. Se myös kehotti meit katsomaan huomenna otsikot. Me lähettiin Sodan kanssa heti sairaalaan. Soda ajo. Me etittiin sieltä lääkäri ja kysyttiin Ponyboyta, sanottiin et me oltiin sen veljii. Se kävi Ponyn huonees ja sit se sano meil et me voitiin mennä sisään.
Heti kun Soda avas oven Pony näki meidät ja ryntäs halaamaan Sodapopia, joka pyöritti sitä ympäri ja sit se päästi sen alas ja katto sitä.
”Ponyboy, sun tukkas… sun nasta tukkas” Soda sanoi. Nyt mäkin huomasin sen. Ponyn tukka oli lyhyt ja vaaleennettu.
Sit se näki mut. Mä näytin varmaa aika säälittävältä ku mä nojasin ovenpieleen ja mun nyrkit oli taskussa ja mä vain toivoin ettei Pony haukkuis mua siihen paikkaan. Se tuijotti mua ja mä sanoin sille aika käheellä äänellä. ”Ponyboy…”
Pony irrotti Sodasta ja seisoi siinä. Mä en yhtään tienny mitä se ajatteli, sen kasvoilt ei voinu lukee mitään, ku kyyneleet alko valuu mun silmistä. Mä en ollu itkeny edes sillo ku faija ja mutsi kuoli auto-onnettomuudessa.
Tuntu oudolta itkee. Mä ihan oikeesti välitin Ponysta. Kun se tuli kotiin myöhään, mä karjuin sille vaikka enhän mä sitä tarkottanu. Mä välitin sitä. Mä vaan halusin et siitä tulis jotakin.
Mä tuijotin maahan ja käännyin poispäin Ponysta.
”Darry!” Pony kiljasi ja ryntäs mun luo silmäräpäyksessä. Se puristi mua vyötäisiltä ja mun oli melkeen vaikee hengittää. ”Darry”, se sano. ”Mä olen pahoillani…”
Mä silitin sen tukkaa ja mä tärisin kun mä pakosta yritin estää etten alkais kunnol parkuu. ”Pony, mä luulin että me oltiin menetty sut… nii kuin me menetettii äiti ja isä…” salaa mä olin pelänny sitä, et menettäsin jonkun mulle tärkeen. Mä olin ollu läheinen faijan kanssa, en mä halunnu menettää Ponyboytakin. Mä vaan tajusin sen liian myöhään, me oltiin melkeen jo menetetty se. Niin kuin mä mä tajusin liian myöhään et mä olin lyöny sitä. Tätä mä en haluais tajuu liian myöhään, mä en ollu tunteeton. Mullakin oli tunteet, mut en mä ulkaltanu näyttä niitä. Ennen kun nyt, toivottavasti tajusin sen ajoissa, ettei ollu vielä liian myöhäistä.