Natural, kiitokset kovasti kommentistasi ja huomautuksesta, että Simo kutsuu tosiaan Koukkua Kapuksi, eikä Kapteeniksi. Itse tykkään enemmän ihan vain Kapteenista - se kuulostaa arvokkaammalta meidän pikkukoukkumukselle.
Ja niin, Lontoossa ja Lontoossa - huomatkaamme, ettei Lontoo ole meren rannalla!
EpikFeil, aww! Kiva, että oot innostunut ja emmä sua sentään tappaa halua, mutta hienoa, että tykkään Koukusta... mulla on aina paineita sen kanssa, ku se on niin mahti ja sitten en tiedä uskallanko/osaanko kirjoittaa siitä. :''D Ja Disneymeininki on unohdettu toisinaan ihan tarkoituksella, koska Koukko on paha - halusivatpa Disneyntekijät sitä tai ei... :''> Mutta, kyllä jatkoa seuraa! ~
Genre: draama, kai
Raiting: S (ihan vaan varmuudella)
A/N: Spurttiraapeleeseen Maanantailla, kierros 11.
Eksynyt kaupungissa, kadoksissa maailmassa 300 sanaa”Kartta?”, Kapteeni murahti katsellen ympärillään kohoavia taloja uteliaana. Hän oli matkustanut satamissa vuosia ennenkuin katosi taivaalle – Mikä-Mikä-Maahan, mutta tämä paikka oli vieras ja kummallinen! Vanhat rakennukset olivat muuttuneet, taiteellisesti veistetyt puurakennukset tiessään ja jäljellä vain mielinmäärin betonia. Betonia! Laivatkin olivat rautaa täällä.
Simo ojensi Kapteenille kartan ja sai miehen tuijottamaan sitä uteliaana. Teiden solmut ja mutkat saivat silmät liikkumaan ylös, alas, vasemmalle ja oikealle. Sama uudestaan ja vain yhdestä asiasta saattoi olla varma; he olivat eksyneet.
”Keijuseni, etkö vieläkään haluaisi olla meille avuksi? Rakas Peterisi saattaa olla, miten sitä nyt sanotaan – pulassa”, Koukun katse kiinnittyi lyhtyyn, jonne Helinä oli vangittu. Pienen tyttösen silmät paloivat tulta, mutta jostain hyvin syvältä saattoi huomata pilkahduksen epätoivoa. Koukku puhui totta; avunpyyntö, johon hän ei päässyt vastaamaan oli merirosvolla ja vain merirosvojen kanssa hän pääsisi perille.
”Miten on?” kysymys nosti hymyn huulille ja sai merirosvot pidättämään hengitystään, katse kohdistettuna tarkkaavaisesti lyhtyyn, jossa pieni Keiju-tyttö nyökkäsi.
”Hienoa! Kerrassaan loistavaa, Simo, tuo keiju tänne.” Lyhtyä kantanut Simo otti pari askelta lähemmäs Kapteenia ja ojenti lyhdyn hänelle.
* * *
”Peter, Peter!” Leena yritti herätellä ystäväänsä, joka oli kaatunut vasten nurmikenttää. Komea ruhje sai kasvot näyttämään ehkä jopa hiukan rujoilta, mutta se ei ollut saanut Jonia jäämään auttamaan Leenaa pojan pois viemiseen. Hän jäi yksin katsomaan Jonin loittonevaa selkää.
”Herää, ole kiltti. Sinä tarvitse apua...”, Leenalta pääsi itku.
”Yhn. Leena?” Peter vaikersi hiljaa avaamatta silmiään tytön maatessa puoliksi hänen päällään lämmittäen pakkassäässä. Leena vavahti äkillistä hiljaista ääntä.
”Mitä ihmettä tapahtui, olisit joussut pois! Joni on aina niin ilkeä.” Leena selitti nopeasti huojentuneena Peterin heräämisestä.
”Joni?” Peter kysyi kuin tajuamatta kenestä oikein oli puhe ja sai Leenan hämmästymään. Eikö Peter muistanut, mitä oli tapahtunut? Pojat riitelivät – tai Joni riiteli ja löi Peteriä. ”Päähän koskee.”
”Varmasti. Pystytkö kävelemään?” Leena kysyi pojan yrittäessä nousta.
Peter nyökkäsi ihmetellen ääneen: ”Etkö sinä kuullut heitä?”
