Peter Pan: Palapeliksi liian yksinkertainen, K-11, traileri + 20/? (Jatkoa tullut 11.9. kolmen vuoden tauon jälkeen!)

[Odo]

Fandom : Peter Pan (Disney)
Disclaimer : Disneylle kunnia ihanasta animaatiosta, hahmoista, maailmasta sekä alkuperäisestä tarinasta piirroselokuvassa. Minä en saa rahaa tai muutakaan korvausta hahmoilla leikkimisestä.

Title : Palapeliksi liian yksinkertainen
Author : Odoshi, it's me!
Rating : korkeintaan K-11, muuten vaihtelee S-K-11 välillä
Genre : adventure ja angst, +sekametelisoppa romancea, humouria, draamaa
Paring : Leena/Peter, muita
Summary : Peter Pan palaa takaisin Lontooseen tapaamaan Leenaa, vanhaa ystäväänsä, huomaten ettei kaikki oli kohdallaan. Hänen lentokykynsä on poissa, eikä hän kykene palaamaan takaisin Mikä-mikä-maahan, täysin uusi maailma näkyy hänen edessään kaikkine erikoisuuksineen ja kummallisuuksineen!
A/N1 : Ensimmäinen raapale ficletkokoelmani, vai sarjani kuinka se nyt tahdotaankaan ilmaista. Halusin siis tehdä jotain, noh, useita raapaleita sisältävän pidemmän tarinan ideasta, joka minulle tähdessä heitettiin, ideasta siis kiitokset Eeyorelle mahtavista fikki ideoista joista ensimmäinen oli että poika kadottaa lentokykynsä ja toinen, ettei hän pääsekkään takaisin Mikä-mikä-maahan. Nämä kaksi aihetta yhdistämällä syntyy tämä osittain valmiiksi ideoidulla ja improvisoidulla raapale ficletketjulla rakentuva tarina Lontooseen jumahtaneesta Peteristä. Idea on oikeastaan mielenkiintoinen ja ideoita putkahtelee pilvin pimein, hassua tosin, etten tiedä mistä aloittaa. Toivon kuitenkin, että tekin pidätte, tästä alkuperäisesti tähteen väkerretystä tarinasta, joka on ensimmäinen raapaleilla/ficleteillä rakennuttu minun teokseni. Hmm, mitähän muuta? Halusin kokeilla ensimmäistä kertaa trailerin tekemistä (en tee enää ikinä tasan 200-sanaista traileria!). Siitä nyt tuli mitä tuli, koettakaa kestää. Jatkoa tulee kyllä.
Haasteet : Genrehaaste vol 2 : adventure, Multifandom vol. 2 peter panilla

A/N 2014: Luin tämän ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen. Pidin ideasta jo aloittaessani 2010, mutta syystä tai toisesta se jäi kesken. Muistaakseni vastaan iski ensimmäinen pidempi blokkini ja sen jälkeen tämä on vain pölyttynyt finissä. Uudelleen luettuna, virheilleni naurettua, päätin että tämä ansaitsee päästä kunnialla loppuun asti. Pahoittelen oikeasti, miten kamala kirjoittaja olen ollut 2010-2011! Jos siitä jotain positiivista pitää löytää niin olen ainakin kehittynyt vuosien aikana.


Tarina jatkui 3 vuoden tauon jälkeen 11.9.2014
Tähän mennessä ilmestynyt:

Osa 1 : Takaisin kaupunkiin
Osa 2 : Ehdotus
Osa 3 : Kun tuulet kääntyvät, taivas muuttuu mustaksi
Osa 4 : Kohti myrskyä, nyt tai ei koskaan
Osa 5 : Varjojen tanssiessa muistot kirkastuvat
Osa 6 : Kirkkaat valot suoraan edessä
Osa 7 : Lelukauppa kadulta löytyneet
Osa 8 : Ikuisesti lapsi, silti jo kolmentoista
Osa 9 : Leikki, joka ei loppunutkaan nauruun
Osa 10 : Liian monta kysymystä, liian vähän vastauksia
Osa 11 : Maukasta sosekeittoa ja sovittua puhumattomuutta
Osa 12 : Kaksi, jotka häntä ikävöivät
Osa 13 : Huoneen nro. 11 uusi asukas
Osa 14 : Piilopullo ja pakoreittejä
Osa 15 : Pullopostia Mikä-Mikä-Maahan
Osa 16: Enkä pysty puoliani pitämään
Osa 17: Laukaus! Koukku on saapunut Englantiin
Osa 18: Eksynyt kaupungissa, kadoksissa maailmassa
Osa 19: Peter Pania etsien
Osa 20: Painajainen

Traileri

~*~

Ikuisesti nuori – poika, joka osaa lentää - on tullut takaisin

”Katsokaa taivaalle!”
”Se on Peter Pan! Hän on palannut.”

Lontoon ylle laskeutuu varjo, joka muuttaa kaiken

”Miksi taivas on noin pimeä? Minua pelottaa…”
”Myrsky on nousemassa”

…ja menneisyys palaa takaisin…

”Minä muistan tämän paikan.”
”Kuinka? Et ole käynyt täällä ennen!”

Mitä tapahtuu, kun näkymättömät siivet eivät enää kanna…

”En pysty enää lentämään!”
”Mahdotonta!”

…eikä kukaan enää usko rakkaimpiinsa?

”Helinän valo heikkenee koko ajan!”
”Silloinhan hän kuolee!”

Voiko sankari syntyä uudelleen…

”Vain sinä pystyt siihen!”
”Minusta ei ole sellaiseen, olen vain poika! Tavallinen, kuten kaikki muutkin!”

...kun kaikki on muuttunut erilaiseksi?

”Usko jo, enää ei ole paluuta vanhaan”
”Sinä et saa luovuttaa.”

Taival on vasta alkamassa

”Keitä te olette?”
”Me olemme sinun vanhempasi. Viemme sinut kotiin.”
”Ette voi viedä häntä mukananne, hän ei kuulu tänne! Peter sano jotain, et voi noin vain lähteä!”

Tarina valinnoista…

”Oletko sinä nyt aivan varma tästä?”
”Jommankumman vaihto-ehdon on oltava oikea.”

…rohkeudesta…

”Sinuna tappelisin oman kokoistesi kanssa”
”Nyt olet pulassa”
”Älä pelkää minä suojelen sinua.”

…ystävyydestä…

”Sinun on palattava takaisin.”
”En voi jättää sinua yksin.”

..sekä viisaudesta.

”Onko tämä nyt aivan viisasta?”
”Ei tietenkään ole!”

Nyt se alkaa!

”Oikeasti?”

Odoshi ylpeänä esittää

Palapeliksi liian yksinkertainen

Syksyllä 2010

~*~

[Odo]

Kerkesit kirjoittaa tänne, kun olin kommentoimassa sinut fikkiäsi EpikFeil!
Ja ehdit sitten mennä nukkumaankin, kun olin vielä jotain ehkä selittämässä sulle.. ? 8D

Kiitukset Epik, nyt kun tännekkin kerkesit ja vielä pidit tästä väännöksestäni. Onhan se totta, että trailereita on vaikea kommentoida, mutta kirjoittajallahan nousee jotain ihan ylimääräistä hattuun, jos kuulee heti näin positiivista palautetta ja koukuttuneisuutta, haha! Mutta, mutta hyvä, että koukutuit onpahan ainakin yksi lukija! (Muutkin rohkeasti kommentoimaan).

Ja totta, julkaisen tätä tähden lisäksi täälläkin (Potterifoorumilla), mutta ehe...

Niin ja sitä K-18 materiaalia ei ole tosissaankaan tulossa, eikä varsinkaan Koukku/Peteriä (ehkä sitten joskus ), mutta nyt kun asiaa paremmin pohdin voin ehkä jopa vilautella väläytellä Koukkua jossain kohtin fikkiä, ehkä. Suuriin rooleihin se herranen ei kuitenkaan voi päästä tämänkaltaisessa kokoelmassa.

Noh, nyt sinne nukkumaan ettei mene koko yö kirjoittamiseen!
Voisinko muuten pyytää vielä yhtä juttua, Epik? Haluaisitko sitten jatkossa, lukiessasi huudella virheistä kovaan ääneen? 
Luulisin kyllä selviäväni kohtalaisen hyvin raapaleen mittaisista virheistä, eiku. 8D

[Odo]

A/N : Noniin, sainhan minä tämän lystin vihdoin aloitettua. Tarkoitus olisi saada ihan hyvään tahtiin näitä raapaleita etenemään, mutta no ensimmäisen kanssa oli hankaluuksia. En oikein tiennyt miten aloittaa, joten teinpä sitten jotain yksinkertaista ja puoliksi pakkoväännettyä tekstiä, kun haluan päästä eteenpäin, kun asiat alkavat loksahdella paikoilleen jne. He, tässäpä nyt ensimmäinen rääpäle, se tasan satanen.

Title : Takaisin kaupunkiin
Rating : S
Genre : Laitetaan nyt vaikka se adventure

~*~

Takaisin kaupunkiin 100 sanaa

Alapuolella avartuva kaupunki näytti uskomattoman pieneltä pilviverhon toiselta puolen.

Tuikkivat tähdet ja kuu loivat omaa valoaan muuten lähes pimeään kaupunkiin, kellotornin suurien viisarien siirtyessä minuutti kerrallaan lähemmäs puolta yötä. Katseen kierrettyä jo jonkun aikaa poika näki edessään samaisen talon, jonka ikkunalle oli laskeutunut monia kertoja ennenkin. Viimeisimmästä kerrasta oli jo aikaa, mutta poikaa asia ei näyttänyt hetkauttavan. Ikuisessa nuoruudessa ei haittaisi, vaikka maa ehtisi kiertää auringon kymmenen kertaa. Siitä nuorukainen oli varma.

Ikkuna rävähti auki paljastaen kirkkaat ja tutut äänet hiljaiseen yöhön.

”Katsokaa taivaalle!”
”Se on Peter Pan! Hän on palannut.”

Taivas täyttyi riemusta. Peter virnisti ystävilleen.

”Olen  tullut takaisin.”

~*~

[Hiluzuki]

Olen pienestä asti rakastanut Peter Pan -elokuvaa ja viimein päätin ulkaltautua lukemaan tästä aiheesta ficciä.

Hmm, tuo traileri oli hyvin mielenkiintoinen. Hahaha, rakastan varmaan trailereita enemmän kuin itse ficcejä. :'DD

Oikein mukava tapa kirjoittaa raapaleina, koska niitä on mukava lukea. (8 En nimittäin usein jaksa lukea pitkää tekstiä. Tai ainahan se riippuu aiheesta ja siitä millä tuulella olen. Raapaleissa on vain se paha puoli, että sillon kun haluaa lukea paljon tekstiä, niin joutuu tyytymään vain pieneen pätkään.

No, mutta kuitenkin odotan innolla jatkoa. Toivottavasti sitä tuleekin piakkoin! (;

ps. Anteeksi tällainen töksähtelevä kommentti, jossa ei rakentavaa ole.

[Odo]

Yhteisesti iso kiitos kaikille lukijoille, toivottavasti niitä on jatkossakin.  

Hiluzuki, Peter Pan on kyllä ihana leffa, toivottavasti nyt et joudu pettymään tämän raapalekokoelmani myötä Peter Pan-aiheisiin fikkeihin, ehe. Hyvä kuitenkin, että olen ainakin tähän asti onnistunut, ja kyllä tähän mennessä pidän itsekkin kaikkein eniten trailerista.! Siitä tuli hyvä, vaikka itse sanonkin. :> Ja voin kertoa, että kun päästään näistä alku liirumlaarumeista niin alkaa mennä raapaleetkin (toivon mukaan) jännittävämmiksi.  Ja lisään kyllä varmasti väliin myös triplaraapaleita, että ainakin pikkuisen pidempää on jossain vaiheessa tulossa! Ja tässä sitä jatkoa nyt tuleekin...

EpikFeil, punastun ihan..., ihanaa kun jaksat lukea ja kommentoida tätä, vaikka no hitaastihhan tämä nyt tässä on edistynytkin ja varsin öhöm tylsällä aloituksella (omaan mieleeni ainakin). Ja tosissaan korjasin nuo virheet, mitkä kerroit, hyvä vaan kun jaksat ilmoitella. 8') Ja jatkoa kyllä tulee koko ajan, hitaasti, mutta varmasti! Kiitus<3


A/N : Kiitoskiitos kaikille, anteeksi, että tässä kestää aina näin kauan saada yhtä pientä rääpälettä lisättyä tai kirjoitettua. Olen vain ihan jumissa tämän alun kanssa, sanottaisiinko, että minulla on oikein pitkälle kaavalle suunniteltu juttu, johon nyt onneksi päästään jo pikkuisen maistelemaan kolmannessa raapaleessa ja neljännessä raapaleessa sitten enemmän! :> Tämäkin jatkaa tuota ykkösen, miten sen sanoisi yksinkertaista kaavaa, mutta kuten sanoin enemmän asiaa tulossa jatkossa! Nyt yritän olla nopeampi, seuraavan osaan lupaan ennen viikonloppua.  

Title : Ehdotus
Rating : S
Genre : drama?

~*~

Ehdotus  200 sanaa

”Ehei, en minä ole tullut jäädäkseni!”, Peter selittää useaan otteeseen ympärillä pyöriville ystävilleen saaden Leenalta silmien pyöräytyksen vastaukseksi, Jukan ja Mikon jankuttaessa ankarasti syitä Peterin jäämiseksi. Vastahan hän oli tullut, lentänyt suoraan sisään ikkunasta! Pojat pystyivät luettelemaan ainakin sata ja yksi syytä, joiden takia Peterin tulisi jäädä, sisältäen jokaisen syyn omenapiiraan syömisestä merirosvoleikkeihin. Olihan heillä nyt jopa ikiomat miekatkin – tosin ne oli valmistettu aidosta muovista.

”Sinun pitää jäädä”, kuului veljeksistä vanhemman aneleva pyyntö. Peter pudisti rivakasti päätään ja loi haaveilevan katseen kirkkaalle tähtitaivaalle. Toinen tähti oikealle ja suoraan aamuun olisi heidän määränpäänsä.

”Minulla on ehdotus?”
”Millainen saanen kysyä?”

Leena oli vihdoin puuttunut puheeseen, kysyvällä hieman pisteliäällä äänellä. Hetkeksi kaikki muuttui painostavan hiljaiseksi poikien odottaessa Peterin vastausta vähintäänkin haltioissaan.

”Lähdette mukaani Mikä-mikä-maahan”, innostunut ehdotus, kerrottuna kuin itsestään selvyys.
”Ei”, tyrmistynyt hiljaisuus täyttää huoneen veljesten tuijottaessa vanhinta sisartaan epäuskoisena ja Peterin pyöritellessä heitäkin yllättyneempänä päätään puolelta toiselle, hänen varjonsa tanssiessa lasten huoneen tyhjillä seinillä.

”Leena, mitä sinä nyt?”
”Tottakai me lähdemme!”

Leena katsoo veljiään kummissaan, eivätkö he koskaan ymmärrä? He olivat löytäneet oman paikkansa täältä – Lontoosta. Peter kuului Mikä-mikä-maahan kadonneiden poikien ja Helinä-keijun kanssa!

”Kuinka me pääsemme sinne?” Leena yrittää epävarmana aloittaa keskustelua, mielessään salaa miettien, kuinka ihana olisikaan taas palata Mikä-mikä-maahan.

~*~

[Odo]

EpikFeil, ihanaa että oot taas käynyt kommentoimassa.<3 Ja ihana, että oot piristänyt iltaa ja mitäs vielä tuota uskomatonta, että oon onnistunut pitää hahmot IC:nä, kun tätä kirjoittaessa tuntuu että on ikuisuus kun olen viimeksi katsonut Peter Panin... En oo katsonut kuplettia? Mikä se on..eh...? Ja tuota niin kiitokset paljon kommentistasi, jatkoa saat nyt!  

A/N : Hei taas kaikki! Ensinnäkin aloitetaanko vaikkapa sillä, että raapalesarja toimii nyt ficlet sarjana. Eli kaikki tulevat olemaan joko raapaleita tai ficlettejä, kai tämä on vähän molempia kun en minä tiedä. Katsoo miten saan asioita mahdutettua pakettiin, suunnitelmia on liikaa, joten vähän vaikaa pätkittää tätä tälleen, mutta toisaalta se on kivaa! Joten, sen pidemmittä puheitta nyt päästään jo lähemmäs asiaa...tai tapahtumia... Olkaa hyvät 3 rääpäle on täällä, 300 sanaisena! ~


Title : Kun tuulet kääntybät, taivas muuttuu mustaksi
Rating : S edelleen
Genre : drama kai se on

Kun tuulet kääntyvät, taivas muuttuu mustaksi 300 sanaa

Ruskeiden silmien katse vastasi siniseen ja niiden välillä olevan jännitteen olisi voinut melkein tuntea. Veljekset tuijottivat vieressä ystävänsä ja yllättävän itsepäisen siskonsa sanatonta väittelyä kunnes…

”Hyvä on! Me lähdemme”, Leena tiuskaisi vihdoin nostaen kätensä ilmaan luovutuksensa merkkinä. Peter lennähti huoneen poikki spiraalin hurraten kovaan ääneen veljeksien kanssa kuorossa.

”…mutta meidän pitää palata sieltä sitten ennen syysloman loppumista”, Leena huikkasi veljeksille kurtistaen kulmiaan siihen malliin, ettei pojilla varmasti olisi varaa sanoa kielteistä vastausta siskonsa katseeseen. Kaksi nyökkäystä ja Peterin ymmärtämätön pään kallistus.

”Mikä on syysloma?”
”Se on viikko, jolloin meidän ei tarvitse mennä kouluun”, Jukka selitti ymmällään olevalla Peterille.
”Kouluun?” Peter tunsi itsensä hieman typeräksi, muttei jaksanut peitellä uteliaisuuttaan.
”Joo. Se on paikka, jossa lapset opiskelevat eli opettelevat lukemaan ja kirjoittamaan”, Leena selittää Jukan jatkaessa reippaana perästä, ottaessaan lattialta matematiikan kirjan ”ja laskemaan plus ja miinus laskuja”.
”Lukemista? Matematiikkaa? Kuulostaa tylsältä”, Peter heitti ja antoi suupieliensä nousta leveään hymyyn.

”Joko lähdetään?” Peter kysyi seuraavaksi kärsimättömänä tuijotellen ulos pimeään syysyöhön. Tuuli ravisutteli lehtiä ja useat sadepisarat ropisivat vasten ikkunaa. Kuu loisti kuitenkin edelleen kirkkaana pilvien lomasta. Leena lähti etsimään itselleen ja veljilleen tarpeeksi lämpimää päälle pantavaa, koska he takuulla vilustuisivat tuossa säässä pyjamoissaan. Villasukka, lapanen, paksu kaulaliina ja joukko muita vaatteita lensi hyllystä yksi toisensa jälkeen lattialle.

Lapsilla kesti jonkun aikaa pukea vaatteet päälleen ja Leena jatkoi vielä poikien ollessa valmiina tavaroidensa etsimistä, mutisten tarvikkeita, joita tarvitsisi mukaan. Matametiikan kirja, laskin, kyniä ja paperia, muutama satukirja kadonneille pojille iskeytyväit ruskeaan kangaslaukkuun Leenan touhutessa huoneessa.

”Mikä tuo on?” kuului Peterin kysymys huoneessa, jossa muut olivat keskittyneet muihin askareisiin. Pojat nostivat katseensa taivaalle ja Mikon ilme synkkeni.

”Miksi taivas on noin pimeä? Minua pelottaa…” hän kuiskasi hiljaa takertuen Peterin vihreän paidan helmaan. Taivas oli todellakin synkentynyt nopeasti mustien pilvien peittäessä taivaan.

”Myrsky on nousemassa”, Leena totesi hieman huolissaan mentyään itsekkin ikkunan ääreen tuijottamaan taivasta.

[Odo]

EpikFeil, ihanaa, että sä jaksat lukea ja kommentoida tätä.   Ja vielä innostut noin paljon jatkosta! Ihanhan tässä tulee semmoinen "jee olenko sittenkin onnistunut"-olo... Eikä haittaa, että oon hukuksissa! Hieno myös kuulla, että oon onnistunut tuossa IC hommassa, kun siitä on oikeasti ikuisuus, kun oon Peter Panin viimeks kattonu! Jossain vaiheessa ne kyllä muuttuu hieman noh, OOC:ksi, mutta siihenkin on syynsä.   Jatkoa saat... NYT! Voin vielä luvata, että yön aikana tulee lisää!


Title : Kohti myrskyä, nyt tai ei koskaan
Rating : S
Genre : superminimaalista horroria, adventure
A/N : Nyt alkaa jo pikkuisen tapahtua, seuraavassa osassa päästään asiaan! Sekin oikeastaan jo hyvällä alulla ja saatte sen jopa tämän yön aikana, samaa rataa yritän jatkaa kuin aikaisemminkin, mutta no sanotaanko, että nyt kaikki vasta alkaa. Toivottavasti olette jaksaneet tänne asti ja jaksette myös tämän jälkeenkin, kun olen pitänyt teitä vähän odotuksissa. Kommetit piristää ja saa aina innostumaan kirjoittaa jatkoa nopeammin! Sori muuten et taas on kestäny...

+Meni vähän yli triplaraapaleen, mutta eiköhän tää nyt ficletiksi mene (vaikka nekin alle 300 sanaa..., hupsista)


Kohti myrskyä, nyt tai ei koskaan 313 sanaa

Veljekset istuivat sängyillään vilkuillen koko ajan vain tummuvampaa taivasta, se oli muuttunut jo lähes mustaksi eikä kuluisi kauaakaan, kun ukkonen jyrähtäisi heidän yläpuolellaan. Niin he ainakin uskoivat. Leena vaelteli huoneessa miettien ääneen heidän vaihto-ehtojaan; pitäisikö jäädä vai lentää myrkystä huolimatta. He olivat päättäneet lentää tänään kohti Mikä-Mikä-Maata ja enää pystyi vain odottamaan sään kirkastumista auringonnousuun mennessä.

Toisinkuin muut Peter vaikutti pitävän sen hetkisiä luonnonvoimia vain suurena vitsinä ja vihelteli onnessaan jotain itse säveltämäänsä kappaletta, josta selvästi huokui rohkeus ja ilkkuva nauru heitä odottavalle esteelle.

Tunnit kuluivat…

Kello lähestyi seitsemää. Syysmyrsky oli selvästi heidän yläpuolellaan, ilman ukkosenjyrähdykiä tai salamoiden välkettä. Kummallisinta kaikessa oli se, ettei edes satanut ja se sai Leenan hämilleen ja tarkastamaan tilanteen  joka kolmas sekunti. Tuuli riepotteli ulkona puiden viimeisetkin lehdet irralleen, pudottaen ne vasten asfalttia.

”Aurinko nousee!” Peter hihkaisi Leenan mutinan yli ja pojat hyökkäsivät ikkunaan. Pilviverhon takaa näkyi pieni säde nousevaa aurinkoa, joka kuitenkin katosi nopeasti pilviverhon taakse.

”Lähdetään, nyt tai ei koskaan!” Peter henkäisi riemukkaana kuin odottaen myrskyn kasvamista. Jokainen heistä tiesi, että nyt oli aika lähteä, ainut reitti oli suoraan auringonnousuun, eikä matkustaminen onnistuisi enää päivällä tuohon salaperäiseen maahan.

Yhteisen nyökkäyksen myötä heistä jokainen kiipesi ikkunalaudalle, toivoen, että matka menisi hyvin. Peterin itsevarma virnistys antoi heille rohkeutta ja jokaisen päälle ripoteltiin hieno annos keijupölyä.

”Kolmosella? Yy – kaa – koo – lentäkää!” kuului Peterin huudahdus ja jokainen hyppäsi rohkeasti toisenkerroksen ikkunasta kaartaen läheltä maan pintaa kuin pääskyset. Pojat kiljuivat riemusta, eikä Leenakaan voinut olla hymyilemättä.

Lontoosta näkyi enää muutamia valotäpliä heidän alapuolellaan, kun kaikki muuttui kerralla. Heitä vastaan lensi suuri valkoinen muuri kuin salamaniskusta ja kylmät räntähiutaleet iskeytyvät heidän kasvoihinsa. Joukko ajatui erilleen, veljekset toiseen suuntaan, Peter ja Leena toiseen.

”Lumimyrsky! Meidän on laskeuduttava! Mikko ja Jukka missä olett- ”

Lause keskeytyi voimakkaan tuulen repäistessä Leenan mukaansa. Peter lensi hänen peräänsä ja tarttui tytön käteen kiinni – liian myöhään. Molemmat iskeytyivät vasten kylmää ruohikkoa ja märkää lehtikasaa.

Tuuli humisi molempien korvissa.


A/N2 : Voi ei, Mikko ja Jukka jäi ihan yksin myrskyn armoille!   Oon julma.

[Odo]

A/N : Sainkuin sainkin tämän toisen tänne vielä tämän päivän sisällä. Hups, tai siis seuraavanpäivän sisällä kun kello on jo noin paljon. Tiedättekö, mua alkaa pikkuhiljaa harmittaa, että rupesin tekeen tätä raapeleittain/ficleteittäin, koska mulla ois paljon enemmän asiaa.   Joten varoitus, tästä saattaa tulla vielä normaali jatkoficci raapale/ficlet kokoelman sijaan.  ^^''

Psst. Ja anteeksi tuplapostaus, mutta haluan nämä erillisiksi linkkauksen vuoksi.


Title : Varjojen tanssiessa muistot kirkastuvat
Genre : adventure, drama
Rating : S edelleen, tahtoo isompia ikärajoja jo!

Varjojen tanssiessa muistot kirkastuvat 300 sanaa

”Leena! Herää!” pojan ääni kantautui tytön korviin, lehtien rapistessa hänen alapuolellaan, märkä nurmikko tuoksui syksyltä ja kylmä räntäsade pisteli kasvoja.
”Peter Pan?” Leena ynähti hiljaa ja huomasi makaavansa pojan käsivarsilla, jotka tärisivät voimakkaasti. Viileä syysilma oli muuttunut purevaksi pakkaseksi ja maata alkoi pikkuhiljaa peittää hento lumikerros.

”Sinä heräsit! Mitä oikein tapahtui?” Peter antoi hymyn nousta huulilleen sen valahtaessa nopeasti pois seuraavan lauseen kohdalla. Leena siristi silmiään hieman ja antoi ajatuksiensa kulkea hetken, katsellessa pojan ruhjeita saaneita kasvoja.

”Minä lensin ja sitten alkoi satamaan lunta ja tuuli repi meidät erilleen –” Leena aloitti silmien rävähtäessä auki hänen muistaessa kaikkein tärkeimmän. Miten hän saattoi unohtaa?

”Mikko ja Jukka!” hän huudahti hypähtäen pois Peterin sylistä rojahtaen samointein kasvoilleen ruohikkoon. Peter hyökkäsi hänen vierelleen.

”He katosivat myrskyyn… Mutta me löydämme heidät”, Peter selitti varovasti Leenalle, mutta normaalisti niin rennosta nuorukaisesta huokui nyt huolestuneisuutta, ehkä hivenen pelkoakin. Hän ei ollut koskaan eksynyt Lontooseen ja luotti siihen, että Leena tietäisi heidän sijaintinsa.

”Katosivat? Lähdetään etsimään… Voitko auttaa minua?” Leena osoitti turvonnutta nilkkaansa, joka oli pettänyt hänen allaan. Poika nyökkäsi ja kaartoi kätensä tytön ympärille tukevasti.
”Mennään, heidät on löydettävä nopeasti”

He lähtivät vaitonnaisia kulkemaan eteenpäin toivoen, että veljekset olisivat laskeutuneet varovasti jonnekin lähistölle. He kulkivat katulamppujen valaisemaa tietä ja Leena pujotti kaulaliinansa heidän molempien kasvojen suojaksi. Tuuli puhalsi kylmästi.

Yht’äkkiä Peter pysähtyi jääden tuijottamaan korkeaa taloa, joka avartui heidän edessään. Se oli vanha ja kuluneen näköinen rakennus, jonka asuttavuudesta kertoivat ainoastaan muutamat lyhdyt ikkunoiden takana ja oven vieressä oleva kyltti – orpokoti.

”Minä muistan tämän paikan”

Leena jähmettyi ja jäi tuijottamaan rakennusta, johon Peterin katse oli nauliutunut.

”Kuinka? Et ole käynyt täällä ennen!”

Peter pudisti päätään. Hän ei muistanut kunnolla, mutta jokin hänen muistissaan kirkastui. Hän näki joukon lapsia, kuluneissa vaatteissa ja hän itse oli yksi heistä.

Menneisyyden edessä oleva verho avartui hieman, mutta sulkeutui sitten uudelleen.


A/N2 : Joo Jukka ja Mikko edelleen kateissa, mutta palat alkavat loksahdella paikoilleen, jeh?   Tai sit ne vaan sekoittuu, emmä tiedä olen vaan kirjoittaja! Haha, improvisointia pitkälti suunnitellun juonen pohjalta tosiaan.

[Hiluzuki]

En ole paljoa käynyt finissä tässä lähiaikoina ja pääsenkin lukemaan monta osaa. ♥

Kirjoitat oikeesti tosi hyvin. Näitä on sen takia kiva lukea. Hahmotkin ovat sellaisia kuin pitää. Peter varsinkin on tosi söötti. ♥  

Mutta siis, jatkoa odottelen!
Hilu~

[Odo]

Epik, aww taas oot käynyt kommentoimassa. <3 Mä oon itekkin huomannu sen, että oon kehittynyt kirjoittamisessa ihan yleensäkkin ja voin sentään pikkusen olla ylpeä! Tosin siinä on hirmuisesti vielä vaihteluita ja näin, mutta yritän kehittyäkkin! Ihana kuulla, et joku muukin on sen huomannu ja sitten vielä kehutkin... äww :33 Kiitus Epik<3 Muuta en sitten osaakkaan sanoa...haha :''D Joo ja hahmojen kanssa tosissaan ollu vääntöö ja kääntöö, et ihanaa et tää IC linja onnistuu! Kun miettii, etten aluks ees muistanut kumpi on Jukka ja kumpi Mikko.... :''DD Tai piti varmistaa (ja sulta musitaakseni varmistin), että hyvä et oon silti onnistununna. Ja Peter on vaikea hahmo, huhhuh pelottaa ihan mitä tulee tulevaisuudessa, kun periaatteessa tää muuttaa hahmoo, mutta silti pitäis pitää se IC ja äää, pilaan sen ihan varmasti! ;oo No toivottavasti en, yritän parhaani! Ja jatkoa saat tosissaan nyt!

Ja korjasin sen Syysmyrksky kohdan, sen siitä saa kun väsyneenä kirjoittaa :''D Ja kyllä se oli syysmyrsky :''D

Hilu, ooi kiitus! Kiva, että tykkäät ja että hahmot on onnistunut. Kiitos kommentista, ja jatkoa tosiaan saat nyt! 


A/N : Oikeesti oon liian tän kanssa, yrittäkää potkia mun nopeemmaks! Tai jotain, lukijat teistä on oikeesti ollunna iloa ja piristystä aina lukea noita ja silleen jaksaa kirjoittaakkin, kun tietää, että tekee tätä muillekkin, eikä vaan ittelle. Suuri kiitos kaikille lukeneille ja etenkin kommentoineille! Nyt saatte sitten tämmöisen sekavan jatko-osan, josta piti tulla rääpäle, mut no venähti 2xrääpäleeseen.

Title : Kirkkaat valot suoraan edessä
Genre : drama (?), angst, näitä on liian vaikea määritellä
Raiting : S

Kirkkaat valot suoraan edessä  200 sanaa

Kummalliset asiat kulkivat kuin filminauhana kelaten asioita taaksepäin ja palaten eteenpäin. Ne olivat sekavia paloja, joissa oli joukko lapsia nuhjuisissa vaatteissa, katsellen ikkunasta kadulla käveleviä ihmisiä sateenvarjojensa kanssa. Seuraavaksi välähti hämäriä kuvia sekalaisista ihmisistä ja Mikä-Mikä-Maasta. Hohde kertoo Peterille yhden olevan Helinä, mutta missä he nyt ovat? Keitä ovat nuo muut lapset? Hän ei voinut ymmärtää hiljalleen kulkevia muistoja, jotka sekoittuivat nopeaan.

Mitä tämä kaikki oli? Leenan ääni kantautuu kauempaa pehmeänä ja hento lumisäde hivelee kasvoja. Kaikkialla vaikuttaisi olevan hämärää. Kirkkaat valot, punaiset ja vihreät.

”Peter, pysähdy!” Peter kuuli Leenan äänen selkeästi ja pysähtyi siltäseisomalta tämän vierelle, huomaten, että suuri kokoinen alus ajoi heidän ohitseen hurjalla vauhdilla muutaman kirkkaan valon saattelemana. Muistot olivat taas poissa.
”Mikä tuo oli?” Peter kysyi vähintäänkin säikähtäneenä ja tipahtaneena jostain hyvin kaukaa tai läheltä. Hän ei ollut yhtään varma. Leena katsoi häntä hieman huolestunut ilme kasvoillaan, heidän ylittäessä tietä, jolta tuo kummallinen alus oli tullut.

”Se on auto. Niillä on hyvä matkustaa, mutta niitä pitää varoa”
”Auto? Matkustaa niin kuin laivalla?”
”Jotain sen tapaista”, Leena sanoi hieman huvittuneena Peterin uteluista, mutta laski hymynsä huomatessaan Peterin punoittaville kasvoille nousseen kalpeuden.

Peterin silmät sulkeutuivat, hän näki kirkkaita valon välkähdyksiä ja kuuli rysäyksen.
Autot törmäsivät toisiinsa, kauan sitten.

[Odo]

Epik, aww tuo sun kommenttis on jotain semmosta, että mää täällä kuolen o_o <3 oon ihan yli liian otettu tästä, mutta ylpeä ettei ole virheitä, oot sä hyvin mua neuvonukkin noiden kanssa! :> Ihanaa, et tykkäät ja jaksat kommentoida ja kehuakkin ja kaikkea innostuu kirjoittamaan aina vaan enemmän, joten sanattomana kommenistasi saat uuden luvun nyt! ~<3 Tosin tää on ihan laimee, edelliseen verrattuna, mutta ... :''DD


A/N1 : Joo, sain uutta lukua kirjoitettua töiden jälkeen väsyneenä ja kärsineenä, joten tässäpä tämä nyt olisi. :> Mielestäni jäi vähän laimeeks, mutta piti taas pitää tämmöinen stoppi luku, ettei tää ala vyörymään eteenpäin... :''D En osaa sanoa tästä oikein mitään, rakastan lukijoita! Tykkään teistä kaikista, etenkin Epikista ja Hilusta, jotka jaksaa olla kommentoimassa<3 Ja tosiaan tää on nyt ensimmäinen, joka ei mee raapaleesta eli ficletti, 185 sanaa! :>

Title : Lelukauppa kadulta löytyneet
Genre : eiköhän tää oo osa sitä niiden pikku adventuree : D
Raiting : S

Lelukauppa kadulta löytyneet 185 sanaa

Peter kulki loppumatkan vaisuna Leenan perässä ja katseli taivaalla olevia tummia pilviä, ne olivat jo hieman raottuneet auringon edestä. Siltikin heidän ympärillään oli synkähköä, jota jäätävä tuuli ja lumipyry eivät yhtään auttaneet. Hän yritti päästä takaisin ajatuksiin, muttei muistanut muuta kuin joukon valoja, ensin kirkkaita sitten punaisia ja sinisiä, jotka välkkyivät nopeasti.

Huuto, sen hän oli kuullut myös. Kaukaisen kirkuvan huudon. Hän hätkähti kuullessa nykyisyydestään korotetun äänen, mutta se sai hänet vain ilahtumaan ja palaamaan maanpinnalle. Leena huitoi käsiään ilmassa kahden pojan viilettäessä heidän luokseen.

”Mikko! Jukka!”

”Leena ja Peter! Olette kunnossa!”

Veljekset hyppäsivät Leenan kaulaan ja Mikon poskella saattoi huomata pienen jäätyneen kyyneleen.
”Me päästiin laskeutumaan jonkun puiston leikkimökin katolle, mutta kuinka teidän kävi?” Jukka kysyi hieman vavahtaessa Peterin poskessa olevaa ruhjetta ja Leenaan tummuneita mustelmia.

”Rymähdettiin pusikkoon”, Peter vastasi mutkattomasti katsoen ympäristöään uteliaana. Hän näki useita taloja ympärillään, muutamien ikkunoissa näkyi paljon erilaisia pehmeän näköisiä eläimiä nappisilmineen ja erivärisiä häkkyröitä, joiden käyttö tarkoituksesta Peter ei tiennyt mitään.

”Hyvä, että tekin olette kunnossa, ette saa enää kadota. Mennään kotiin”, Leena sanoi kolmelle pojalle, Peterin nyökätessä hieman ja veljeksien tarttuessa siskonsa vaaleanpunaisiin lapasiin molemmin puolin.


A/N2 : Joo mun oli pakko saada Mikko ja Jukka taas mukaan, joten tää on periaatteessa niiden löytymis luku :3 Ei ne pikkuset saa olla ihan yssin siellä pimmeessä. Sitä paitsi oon ihan armoton Mikko-fani..Kirjoittajanpaljastuksia :''DD Nyt nekin on löytynynnä ja Peterillä taas menee vähän aikaa noiden ajatuksiensa kanssa, ja periaatteessa kohta aletaan päästä tähän itse kokoelman nimeenkin, koska kyllä silläkin on merkityksensä tavallaan ja mä mietin sitä pitkään... :3 Oon toivoton otsikoiden kanssa, mutta jotenkin hassusta mä tykkään tästä, vaikka kuitenkaan kukaan muu ei oo samaa mieltä. XD Palapeliksi liian yksinkertainen on vaan jotenki kiva.

Kommentoitaa muutkin, jos niitä muita lukijoita on! Ihan vaan, vaikka "luin.", jossette muuta keksi tai haukkukaa pystyyn tai kehukaa taivaisiin tai rakentavasti tai ihan miten vaan kuhan kommentoitte vähintään yhdellä sanalla :''D

[Odo]

Epik, ihuna oli ttaas käynynnä  kommentoimassa<3 Niin pyrin edelleen siihen ICmäisyyteen, mutta siis Peter muuttuu äkkiä OOCksi ja alkaa olla vaikeeta ees yrittää pitää sitä ICnä, kun sen muistot vaivaa sitä ja sitten kun kaikki muuttuu ja ääww.   Mutta nyt se taas palaa, ehkä, vähän ICmäisemmäksi.


A/N1 : Joo uus osa, taas alkaa tämmöinen laimee ja kaikkea, mutta seuraavassa osassa sit tulee semmoinen ybersuperpaljon asia tiivistys, koska se ei mahtunutkaan enää tähän mitä ois pitänyt laittaan. :''D Tai seuraavasta osasta alku soittoperiaatteessa semmosella isolle jutulle enpäs paljasta enempää! :3 Onneks kukaan ei ymmärär mua :'3 ku mun tekis mieli jo nyt selittää kaikkea, eli seuraava osakin tulee pikapikaa! Tässä osassa mainittu Peterin ikä, 13-vuotta on oikeastaan heitto, tai arviointi, vaikka todellisuudessahan Peterin ikä on heitellyt 10-14 eri versioissa ja Disneyn versio on (kai) se 13-vuotta. Itse olisin halunnut laittaa iäksi jo 15, mutta en voinut niin paljoa hypätä kuitenkaan fandomista... : D

Title : Ikuisesti lapsi, silti jo kolmentoista
Genre : drama
Raiting : S

Ikuisesti lapsi, silti jo kolmentoista 300 sanaa

Peter soitti Jukan sängyllä ja pojat pelasivat yhdessä tuhannen palan palapeliä edistyen siinä Leenan mielestä jopa yllättävän hyvin. Leena itse selaili matematiikan kirjaansa ja teki silloin tällöin pieniä Peterin mielestä hassuja merkintöjä vihkoonsa.

Peterin soittamat soinnut, vihkon kahina ja palojen napsahtelu rikkoi hiljaisuutta, joka vallitsi jokaisen välillä. Osittain se johtui siitä, että jokainen heistä oli väsynyt valvotun yön jäljiltä, mutta myös ankealla säällä oli merkityksensä ja kaikenlisäksi Peter osoitti Leenalle mieltään siitä, ettei hän halunnutkaan enää lähteä Mikä-Mikä-Maahan. Myrsky oli luultavasti säikäyttänyt hänet pahemmin kuin muut, vaikken hän sitä päällisinpuolin näyttänytkään.

”Minulla on tylsää”, Peter hihkaisi ja soitto loppui.
”Tule pelaamaan meidän kanssa tätä peliä?” Jukka ehdotti ja näytti lattialla olevia paloja ja pikkuhiljaa muodostuvaa kuvaa leijonasta ja magnustista. Kolmanneksi eläimeksi kuvassa Peter olisi voinut vaikka vannoa ruskean elefantin, mutta pojat olivat väittäneen aiemmin sen olevan pahkasika, kun Peter oli kysynyt.

”Joo”, Peter vastasi ja hyppäsi vaivattomasti lattialle virnistäen toispuoleisesti katsellessaan pääkallellaan muodostuvaa kuvaa. ”Mitä pitää tehdä?”

Jukka ja Mikko katsoivat Peteriä kummissaan ja Leena nosti katseensa Peteriin. Miten saattoi olla noin paljon yksinkertaisia asioita, joita nuori poika noin kolmentoista kesäinen ei ymmärtänyt. Huvittavaa.

”Ensin etsit itselllesi jonkun palan”, Mikko selitti, ottaen käteensä palan, jossa oli hieman ruskeaa ja sinistä. Peter seurasi perästä mallia ja otti käteensä yhden irtonaisista paloista.
”Sitten vain kokeilet sopiiko se johonkin valmiiksi koottuun osaan, kaikki ovat erimuotoisia ja kokoisia – Peter ei  siihen!” Jukka selitti innostuen  Peterin vängätessä väkisin yhtä palaa paikoilleen.

”Katso kuvaa, sinun palasi kuuluu tuon leijonan päähän. Siinä palassa on selvästi silmä eikä magnustin käsi”, pojat ohjeistivat Peteriä, joka alkoi pikku hiljaa tajuta jutun jujua. Leena tuijotteli heidän tekemisiään, miettien samalla kaikenlaista. Vaikka Peter tuli toimeen hyvin poikien kanssa ja leikki heidän kanssaan hän oli silti saman ikäinen kuin hän ellei jopa vanhempi.

Kohta jo murrosikäinen Peter nosti kädet ilmaan.
”Tylsää! Miekkaillaanko, pojat?”


A/N2 : Hee, kommentit on jälleen toivottuja. Sori ku olin taas näin tylsä ja sillailla, mutta kuinka moni huomas piilotetun fandomin taustalla? Tuli sellainen ihan pakko listätä-olo! ^^

[Hiluzuki]

Taas sain lukea muutaman osan kerrallaan. =) Ja tämä on aivan ihanaa luettavaa joka kerta. ♥

Hahmot ovat sellaisia kuin pitää (olen tainnut mainita tämän jo moneen kertaan). Paitsi, että en voi ajatella Peteriä 13-vuotiaaksi... Minusta hänen pitäisi olla 10 tai 11.

Nojaa, aivan ihana tämä kuitenkin on ja toivottavasti jatkuu samaan malliin.

Kiitos!

Hilu~

[Odo]

Epik, mä tykkään hirmuisesti kun sä jaksat kommentoida tätä ja tykkäätkin tästä! Ja kiitoksena siitä, omistan tämän seuraavan osan sulle! Koska, sinä olit ihana ja piristit mun aamua raapaleella, niin minä toivottavasti piristän tällä sinun, jos kerran tykkäät tästä noin paljon. <3 Ja pitää korjata se mangusti oon aina luullu et se on magnusti! Joo hahmot yrittää kovasti olla IC, mutta koska tässä tapahtuu kakenlaista se tulee sävyttämään hahmoja hirmuisesti. Ja sovitaan, että se soitin oli kitara niin sopii ne soinnutkin! Se voisi soitella sitä joskus uudestaankin, jotain pirteämpää ei niin angstista. :> Rakkauslauluja, ehkäpä. Naaw ei se sovi Peterillä, mutta ei sitä koskaan tiedä mitä mä sen keksin laittaa tekemään.. :''DD Kiitus jälleen kommentistasi<3

Hilu, ihanaa oot sinäkin käyny kommentoimassa! Kivaa, että on lukijoita, jotka tykkää tästä! :3 Ja tuo Peterin ikä vaihtelee tosissaan monissa eriversioissa ja päätin, että tähän sopii se 13-vuotias parhaiten. Se on silti lapsi ja sitäkin tullaan pohtimaan vielä, että se on 13-vuotias, mutta silti vielä ihan lapsi, huomattavasti ikäistään nuorempi henkisesti. Henkisestihhän se on 10, mutta fyysinen kasvu on taas eriasia ja tätä eroa tullaan vielä käsittelemään, että toivottavasti se ei hirmuisesti häiritse. ;> Kiitukset kommentistasi.


A/N : Tämä on omistettu Epikille! Se ihuna oli kirjoittanut mulle (tai ehkei mulle vaan kaikille, mutta... :''D) uuden rääpäleen pätmäniin ja mä olin ihan onnessani, joten omistan tän sille ja toivottavasti se tykkää! Se antoi mulle raapaleen aamuiseksi riemuksi niin mä annan sille, toivottavasti tykkää. Ja mitäs muuta, sen sijaan, että olisin edennyt jutussa kuin luotijuna, en edennytkään vaan tein silleen jännästi, lukekaa niin tiedätte! Jatkoa luultavasti tulossa piakoin. :> Ikärajat nostoa! Jesh!

Title : Leikki, joka ei loppunutkaan nauruun
Genre : toiminta (?), het
Raiting : K-11

Leikki, joka ei loppunutkaan nauruun 299 sanaa

Miekat kalahtelivat vaimeasti, eihän muovimiekoista muuta oikein voinut odottaakkaan. Mikko ja Jukka olivat sitoneet päähänsä huivit ja nuoremman toista silmää koristi silmälappu. He olivat merirosvoja ja kamppailivat nyt kovaan ääneen Peteriä vastaan, joka hyppeli sängyltä toiselle.

Leena oli kieltäytynyt osallistumasta leikkiin, eikä miekkojakaan olisi riittänyt jokaiselle. Niitä oli vain kolme, Jukan ja Mikon merirosvo miekat, sekä  Leenalle ostettu pidempi miekka. Tyttö ei ollut kertaakaan leikkinyt omallaan, ehkä hän oli kasvanut siitä elämäntilanteesta jo yli täyttäessään kaksitoista vuotta. Toisaalta hänkin oli vielä lapsi, mutta koulukaverit olivat vieneet voiton.

”Hahaa, ette saa minua koskaan kiinni!” Peter huusi kovaan ääneen naurun säestäessä hänen hyppyään tukevan lipaston päälle ja pojat juoksivat kiireesti hänen peräänsä huitoen miekoillaan.

”Saammepas! Leena tule auttamaan”, Jukka säesti Mikon hyppiessä korkean lipaston edessä ylettämättä edes miekallaan Peteriin, jonka kasvoja korosti voitonvirne.
”En tule, en ole enää lapsi”, Leena sanoi tylsistyneenä, vaikka toisaalta hänestä olisi ollut mukavaa vielä leikkiäkkin. Peterin tyrmistyneeksi muuttunut ilme vaihtui nopeasti leikkisäksi hänen loikatessa lattialla istuvan Leenan taakse kietoen kätensä tämän ympärille.

”Minulla on panttivanki!”
”Epäreilua”, pojat hihkaisivat yhteen ääneen Peterin peruuttaessa avonaiselle ikkunalle vastaan pyristelevä Leena mukanaan.
”Tämä ei ole hauskaa, Peter”, Leena tuhisi ääneen tuntien yllättävän vahvat käsivarret ympärillään, pieni puna kasvojaan korostaen.
”Ei panttivangeilla kuulukkaan olla hauskaa”, Peter nauroi ja veti tytön mukanaan ikkunan luokse taitellen itse leveällä ikkunalaudalla. Jukka juoksi kovaa sotahuutoa huutaen kohti kaksikkoa, Mikon kipittäessä perästä. Peter virnuili voitakkaana.

Sitten – muutamassa sekunnissa tapahtui enemmän kuin heistä kukaan olisi uskonut tapahtuvan.

Leena repäsi itsensä irti Peterin otteesta molempien veljeksien törmätessä heihin, Peter horjahti ja hänen jalkansa lipsahti ikkunalaudalta pojan heilahtaessa selkä edellä ulos ikkunasta.

”Mitä ihmettä”, kuului Peterin hieman säikähtänyt huudahdus Leenan kiljaistessa säikähtäneenä. Veljekset juoksivat ikkunaan ja heidän huutonsa ”Lennä, Peter”, ei kantautunut enää vanhemman pojan korviin.

Peter makasi maassa tajuttomana  jalka omituiseen asentoon vääntyneenä, kaunis valkea lumi värjäytyneenä punaiseksi.


A/N2 : Joo oon kamala, pudotin sen ikkunasta ja myönnän vielä suunnitelleeni sitä alusta asti!  Ja ikäraja on tosissaan tuo, kun K-11 veren pitää pysyä suonissaan ikäraja oppaan mukaan... Mutta kommentit taas toivottuja, jatkoa tulee viikonlopun aikana. ;>

[LOO]

Vannoutuneena Peter Pan fanina oli pakko lukee tää ja tää on hyvä Jotenki tykkään tavastas kirjottaa ja sen, miten oot kehittyny ekasta osasta tähän viimesimpään huomaa. Hahmot on just omia ittejään eli Leena tyylsimys! Juoni etenee sillee mukavasti, ettei liian hitaasti tai nopeasti.

Apua, en osaa nyt kommentoida muuta, mutta luen kyllä jatkoakin mielelläni =)

[Odo]

LOO, ihanaa saada uusi lukija! Kiva, että oot tykännynnä ja oon mielestäsi onnistunut! Kommenttisi piristi päivää, joten kommentoi toki jatkossakin jos ajattelit seurata. Kehittymiseni huomataan, jeij!

Epik, vakiokommentoijani, jesh! Ja tottakai minä sinulle tulen näitä omistelemaan, kun aina jaksat olla niin aktiivisena kommentoimassa ja innostumassa ja kaikkia! ~ :3 Joo minäkin tykkäsin nimestä ja toisaalta pelkäsin, että se on liian spoilaava, mutta annoinpa sen sitten olla koska se kuulostaa kivalta, ja mä harvoin tykkään omista otsikoistani, koska oon huono keksimään niitä, haha. : D Ja jatkoa tulee nyt, ei tosin oikeastaan mitään ihmeellistä tälläkään kertaa, mutta niin. Vähän sentään jotain edistystä, seuraavaa raapaletta yritän kirjoittaa nopeasti nopeasti.! Ja pitää korjata nuo virheet, niitä on ollu joskus ennenkin, mutta kun puhekielestä aina tulee tuo tupla-koo, hupsista!   Kiitus jälleen kommentistasi<3


A/N1 : Enpä tässä nyt osaa sanoa oikeastaan mitään, mikä on ihme, kun aina mulla ois ihan liikaa asiaa! Kiitokset kaikille lukijoille ja kommentoineilla jne. :3 Jatkoa tulee tämmöisessä sekavassa milloin päivän aikana kaksi, milloin kahden viikon aikana yksi, mutta en tuu unohtaa tätä, koska tätä on oikeastaan hauska kirjoittaa! Eikä loppua näy ainakaan ihan heti, he. Kaikkea rakentavaa otetaan vastaan juu. Mut joo tää on nyt jo kymppi, jes!<3

Title : Liian monta kysymystä, liian vähän vastauksia
Genre : draama taas, yhyy
Raiting : eiköhän se oo tuo S

Liian monta kysymystä, liian vähän vastauksia n. 300 sanaa

Kummallisia kysymyksiä sateli yksi toisensa jälkeen pojan korvaan, eikä hän osannut vastata niistä yhteenkään sen jälkeen, kun oli kertonut oman nimensä lääkäriksi kutsutulle henkilölle. Jostain syystä Leena ja veljekset eivät olleet hänen rinnallaan, vaikka juuri heitä hän olisi kaivannut tällä hetkellä kaikkein eniten, sekä tietysti Helinää. Jopa Kapteeni Koukun seura olisi tehnyt pojan sillä hetkellä kurjan olon vähän iloisemmaksi, kiusoitellessa vanhaa kunnon kapteenia Mikä-Mikä-Maasta.

”Missä vanhempasi ovat?” kuului jälleen lääkäreiden useaan otteeseen toistama kysymys, vaikka tämä kyseinen tapaus oli kutsunutkin itseään lastenspygolokiksi tai joksikin muuksi vastaavaksi, josta Peter ei ollut enää ollenkaan varma. Hän tyytyi kohauttamaan harteitaan yrittäessään nousta pois sängyltä, hyvin paketoidun jalkansa estäessä häntä. Murtunut – niin lääkärit olivat sanoneet.

”Ehkä sinun on parempi levätä, Peter”, nainen sanoi vihdoin huolestunut ilme kasvoillaan. Peter oli jo tympääntyneenä painamassa päänsä vasten tyynyä vain osoittaakseen mieltään siitä, ettei päässyt liikkumaan, kun huomasi naisen lähtevän rauhallisesti pois valkoisesta huoneesta.

”Täti, voitko tuoda Leenan ja pojat tänne?” hän huudahti naisen perään, joka hymyili kohteliaasti. Nainen nyökkäsi ja Peter tunsi vihdoin olonsa hieman raukeammaksi, kun saisi edes muutaman ystävistään vierelleen. Hetkeen ei kuulunut mitään, oven pamahtaessa kiinni naisen lähdettyä, mutta hetken odottaminen palkittiin Leenan juostessa kiljuen halaamaan Peteriä, oven melkein lentäessä saranoiltaan kolmikon saapuessa vauhdilla sisään.

”Olet kunnossa”, Leena toisteli uudelleen ja uudelleen, poikien vain nyökytellen vieressä ja Mikon katsellessa samalla Peterin paketoitua jalkaa. Peter antoi kasvoilleen nousta leveän virneen, mutta laski sen nopeasti pois kasvoiltaan ruhjeiden kiristäessä ihoa epämukavasti.

”Miksi et vain lentänyt?” Jukka oli kysynyt kysymyksen, jota Peter sillä hetkellä pelkäsi eniten, tottakai heitä kiinnosti miksei hän hänelle siunattua taitoaan ollut käyttänyt pudotessaan muutaman metrin korkeudesta routaiselle maanpinnalle.
”En pysty enää lentämään!” Peter pakotti itsensä huudahtaamaan turhautuneena, pienen pieni pelko kaikuessa hänen äänestään. ”Mahdotonta”, kuului kaikkien kolmen yhteen henkeen vetävä vastaus, joka jäi kaikumaan pojan mieleen.

”Huomasin sen jo silloin, kun paiskauduimme myrskystä maahan.”


A/N2 : Epikille kapteeni Koukun maininta. Ja sitä on itse asiassa jopa tulossa lisää, kun keksin miten saan sen mukaan tähän (itsekkin siis kuulun Koukun-kavereihin, merirosvot<3). Eipä siitten muuta, kommentteja otetaan vastaan.

[Odo]

Epik Feil, ei haittaa jos vähän myöhässä silti tulit kommentoimaan! <3 Ja se on tärkeintä. Ja mulla on sulle yllätys tulossa, periaatteessa sain jopa ideankin sulta, mutten kerro vielä sen enempää. ;3 Ja pikku-Peter ei voi tietää vielä kaikkea, eihän se oo ku käynyt Lontoossa, mutta silti oli vaikeeta kuvata sitä sairaalassa, joten poispois sairaalat. Nimimerkillä inhoan-sairaaloita-Odoshi. Ja kämäisyys ei haittane, hyvä kommentti oli, ei aina tarvii olla romaani! :3


A/N : Jep, lupasin EpikFeilille uuden osan ja tässäpä tämä nyt tulee. Ei mitään kovin erikoista, oikeastan vaan tämmöinen eteenpäin vievä juttu johon piti tulla muutakin, mutta se venyi seuraavaan osaan, joka kyllä myös tulee ihan kohta. Olin ahkera ja julkaisen samantien molemmat ,hee. Eipä mulla muuta, tylsä luku älkää tappako.

Title : Maukasta sosekeittoa ja sovittua puhumattomuutta
Genre : dramakaiseon
Raiting : S,... kirottu ässä

Maukasta sosekeittoa ja sovittua puhumattomuutta 188 sanaa

Oli kulunut jo viikko siitä, kun Peter oli joutunut sairaalaan ja paljastanut tiedon siitä, ettei enää kyennyt lentämään. Se teki heistä jokaisen olon hieman haikeaksi ja sanattomalla sopimuksella kukaan siitä ei maininnut ennen kuin…

”Minun on saatava lentokykyni takaisin”, Peter totesi lusikoiden kilistessä vasten posliinisia lautasia Leenan perheen ruokapöydässä. Sisarus kolmikon vanhemmat olivat yllättyneet siitä, että lapsilla oli ystävä, jollaista minkäänlaisten dokumenttejen mukaan ei ollut olemassakaan, mutta silti he hyväksyivät uuden tulokkaan luokseen asumaan. Toistaiseksi ainakin. Silti he eivät voineet välttää sitä asiaa, mikä sairaalassa oli kerrottu. Peter siirrettäisiin orpokotiin elleivät vanhemmat adoptoisi Peteriä ja monien taisteluiden jälkeen oli niin päätetty, ettei poika voisi asua heillä ikuisesti.

Vanhemmat luulivat monesti lentämisen ja Mikä-Mikä-Maan olevan yhteinen leikki, johon lapset eivät ikinä kyllästyisi, joten keskustelut voitiin rohkeasti puhua puhtaaksi jopa ruokailun yhteydessä, joka Leenasta toisaalta oli kummallista. Hän ei osannut kuvitella tilannetta, jossa tälläkin hetkellä istui.

”Tiedän”, Leena mutisi vastaukseksi, veljiensä odottaessa Peterin kertovan asiasta lisää. Puhumattomuus oli saanut heidän hämilleen ja haikea Peter Pan tuntui heistä vieraalta, melkein tuntemattomalta.

”Tarvitsen Helinää”, Peter totesi antaen pienen haikeuden nousta kasvoilleen laskiessaan lusikkansa vasten tyhjäksi syötyä lautasta. Keitto oli ollut uskomattoman hyvää.


A/N2 : Siinä teille, kommentteja otetaan vastaan ja anteeksi todellinen tylsyyteni, sorisori, mutta oli pakko vetää tämmöinen selitänpä nyt asiaa luku. Tai sitten oon vaan tylsällä tuulella, emt.

[Odo]

Epik, sä olit nopee kommentoimaan tai mä liian hidas lisäämään tätä. Kentietää, mutta Barbi ei. Eikun siis, ihanaa, että laitoit kommentin, etkä pitänyt tuota lukua tylsänä, musta se jäi vähän liian latteaksi. Ja niin, mihin se tarvitsee Helinää? Enpäs kerro, en vielä tässäkään luvussa.

Tästä saat, osittain sulle ommattu!  <3 Lue A/N2.


A/N : Koska olin ovela kettu ja en saanut mahdutettua kaikkea yhteen lukuun tein sitten samantein kaksi, jotka tosin oli kirjoitettu alun alkaen yhdeksi hieman erilaisella alulla, mutta siis tuota joo. Mulla ois nyt vähä kiire niin en kerkeä teille suurimpia syvällisyyksiä kertoa, että ehe. Tässä tapahtuu taas jänniä, tai ei oikeastaan, mutta he. Osittain pidän ideasta, mutta toteutus pissii ja periaatteessa Epik tiedostamatta antoi tähän ideaa, vaikka osa tästä olikin jo ennestään suunniteltua ja näin. Lukekaamme.

Title : Kaksi, jotka häntä ikävöivät
Genre : jännitys, adventure
Raiting : kirottu superässä (Sallittu)

Kaksi, jotka häntä ikävöivät 195 sanaa

Illan hämärtyessä yöksi Mikä-Mikä-Maassa Helinä pohti yksinäisenä oksalla istuen ikäväänsä tuota ruskeatukkaista poikaa kohtaan, josta piti hyvinkin paljon. Poika oli viipinyt Lontoossa tytön mielestä jo aivan liian kauan. Siitä oli varmasti jo ikuisuus, kun Peter oli lähtenyt ja nyt oli aika lähteä etsimään hänet. Sen typerän tytön luokse Peter oli sanonut menevänsä ja Helinä oli arvokkaasti kieltäytynyt itse lähtemästä kolmenneksi pyöräksi. Tuolle lausahdukselle Peter oli nauranut, kolmaspyörä.

Ikuisuutta Helinä ei jaksaisi odottaa. Ei enää hetkeäkään.

Lähtiessään liikkeelle siipien iskut pyristelivät vasten hyytävää tuulta, jollaista Mikä-Mikä-Maassa ei oltu nähty aikoihin ja hän kiisi yli meren kohti tähteä, joka veisi hänet määränpäähänsä. Alhaalla merellä muuan joukko katseli keijun katoamista tummalle yötaivaalle.

”Oliko tuo Panin keiju-ystävä?”

”Luulisin niin Kapteeni…”

”Minusta tuntuu, että meidän on aika nostaa purjeet, vai mitä Simo?”

Smeeksi kutsuttu merirosvo värähti kapteeninsa ilkeälle hymylle, joka tuijotti taivasta ahnain ilmein.
”Kyllä, kapteeni”, Simo totesi ääni hieman väristen miehen pelottavalle innolle.

Mies katseli hopeisena hohtavaa koukkuaan.

”Nostakaa purjeet!”

Hän ei voinut edes itse ymmärtää kierolla tavalla sisällään vellovaa kaipuuta tuota ärsyttävää poikaa kohtaan. Hänen oli löydättevä kadonnut Peter, vaikka meren raivo veisi hänen miehistönsä.

Tuuli oli yltynyt ja otti nopeasti purjeisiin vieden laivan kohti myrskyäviä aaltoja.


A/N2 : Koukku on omistettu Epikille, se silloin joskus totesi, että tää on hyvä vaikkei olekkaan meidän puhumaamme K-18 Koukku/Peteriä. Ja nyt, toin sittenkin himoitsevan kiinnostuneen Kapteenin mukaan iloiseen joukkoomme, he! Ja ihan kiva on saada Helinäkin mukaan, se on kiva. Omalla tavallaan tosin. Ellei sitten tapahdu jotain kamalaa! Mistä mä voisin tietää? ^^

[Odo]

Epik! Mistähän mä tuon Smeen repäisin, taisi olla wikipedia tai jotain, kun en muistanut tai sitten se on joku englannin kielisten versioiden juttu tai jotain. Pitää jatkossa muistaa, että se on Simo suomennoksissa, niinkuin kaikki muutkin, mutta kai se on sitten englantilaisissa nimissä Simon? En tiedä, jostain minä sen revin, kun en muistanut.

Ja tosiaan, vastailen paremmin fanityttökuolemaasi kun kirjoitan seuraavan luvun, tai julkaisen tällä hetkellä se on kirjoitettuna kännykkääni, kun en päässyt sitä eilen illalla koneelle kirjoittamaan.

Kiitukset suuresti kommentistasi jälleen kerran.
Tunnen itseni kyllä lievästi tyhmäksi...

/Enpä vastaillut sitten paremmin, kun en enää muistanut mitä minun piti sanoa, mutta siis kiitus jälleen Epik<3 Kiva, että tykkäsit viime luvusta ja Helinänkin tunteet on olleet toimivat, pelkäsin niiden olleen hieman latteita?..


A/N1 : Kirjoitusmaratoonin viimeisellä tunnilla sain tämän kirjoitettua, sentään jotain julkaistavaa siitäkin maratoonista, josta mulle jäi aikaa vain tunti, mutta no. Jotain sentään! Tästä luvusta enemmän A/N2ssa, kun ei olisi mikään järkispoilata vielä. Inhoan muuten otsikkoa, mutta saa luvan kelvata. Ja jatkossa tulee ainakin muutamia lukuja, joissa ikäraja nousee taas!

Title : Huoneen nro. 11 uusi asukas
Genre : Angst
Raiting : S

Huoneen nro. 11 uusi asukas 299 sanaa

Se päivä oli koittanut, Leena painoi kasvonsa vasten pojan lämmintä olkapäätä nyyhkyttäen pienesti.

”Tule Peter. Tämä on nyt sinun kotisi”, harmaahiuksinen nainen totesi viileästi, jättäen lasten hyvästelyt omaan arvoonsa. Pienen nyökkäyksen saattelemana Peter lähti nousemaan ylös portaita kohti orpokodin ovea.

”Leena, pojat… Me tavataan vielä, saatte tulla käymään ja…” Peter sanoi siirtäen katseensa poikiin, pysähtyen uudemman kerran Leenan kohdalla ”nähdään siellä koulussa, Leena”.

Leena ei kyennyt sanomaan mitään, mutta nyyhkytyksen takaa saattoi erottaa hänen tärisevän puheensa.

”Mutta sinä et kuulu tänne.”

Peter astui sisään ovesta, tunkkaiseen eteiseen, jota kattolamppu valaisi heikosti. Eteinen oli täynnä lapsien kenkiä ja naulakossa roikkui muutamia talvitakkeja. Poika tyytyi pudistamaan päätään tädin tarjoamalle iltapalalle, suunnistaen sitten tutustumiskierrokselta tutuksi tullutta reittiä omaan huoneeseensa.
Varovasti narahtaen huoneen numero 11 ovi aukesi ja Peter astui sisään tyhjänpuoleiseen huoneeseensa.

”Täällä kai pitäisi jaksaa asua - toistaiseksi”, Peter totesi joko itselleen tai tyhjille seinille ympärillään.

Heittäydyttyään kovan näköiselle sängylleen poika ojensi kätensä penkomaan pikkuisen yöpöytänsä laatikkoa löytäen melkein tyhjästä laatikosta nopeasti etsimänsä.

Onneksi Leena oli ehtinyt opettaa hänelle hieman kirjoittamista parin viikon aikana, joten kirjeen kirjoittaminen Helinälle ei voinut olla vaikeaa ja pulloposti oli valitettavasti ainut keino saavuttaa Mikä-Mikä-Maa lentämisen lisäksi, sillä meren oli aina loputtava rantaan.

Tarvitsen apua, Helinä
Peter

Sotkuiset harakanvarpaat painautuivat paperille ja Peter toivoi mielessään Helinän ymmärtävän hänen pyyntöstä, vaikka ei ollut varma siitä osasiko Helinä edes lukea. Koukku ainakin osasi eli miksei sitten Helinäkin? Varmuuden vuoksi Peter kuitenkin otti taskuunsa rypistetyn paperin, johon Leena oli piirtänyt kuvan Big Benistä, jonka Helinän luulisi tunnistavan.

”Nyt pitää vain toivoa, että Helinä saa tämän”, Peter mutisi laittaessaan rullalle käärittyä viestiään ja piirustusta pieneen pulloon, joka olisi heitettävä merelle mahdollisimman nopeasti.

Tekniikka oli epävarma ja Jukan laskemien onnistumis-prosenttien mukaan lähes mahdoton, mutta jotain oli yritettävä. Peter laittoi pullon lipastoon, lukiten sen ihan vain varmuuden vuoksi pikkuruisella pronssi avaimella.


A/N2 : Joo, eli lupasin sanoa muutaman sanasen tässä an2ssa, joten sanotaanpa sitten. Tästä tuli tämmöistä kevyttä angstia, toisaalta olisin halunnut tuoda tunnetta enemmänkin esille, mutta toivottavasti se nyt välittyi edes jotenkin. Peter ei vaikuta olevan lähellekkään yhtä surullinen kuin Helinä ja veljekset, mutta kyllä pientä surumielisyyttä on havaittavissa, eikö?

Ja huono nro. 11, periaatteessahan se olisi vain voinut olla huone, mutta jostain syystä halusin Peterin huoneen erottuvan jollain tapaa, joten päätin numeroida lasten huoneet. 11 numerolla taas ei ole ainakaan vielä mitään merkitystä, se vain on.. ? Kommentteja muuten odotellaan taas jälleen.

[Odo]

Epik, olet kommentoinut ja mitä muuta sulta voikaan odottaa! <3 Ja kiva saada taas tuommosta piristävää kommenttia ja mulla on kriisi angstisen Peterin kanssa, koska se ei ole IC, mutta tässä siitä on pakko tehdä moniulotteisempi hahmo, raukka tyrkätty suoraan Lontooseen! Huhhuh... odottakoon poika, kun keksii mikä on liikenneruuhka! Kuitenkin jatkoa tullut, eikä liikenneruuhkia ole tiedossa, päinvastoin ICmäisempää Peteriä, toivottavasti. Kiitukset hirmuisesti kommentistasi. <3

ps. Smee oli siis melkein oikein, mutta muuttuu Simoksi seuraavan kerran esiintyessään (koska muutkin hahmot ovat suomeksi). ^^


A/N : Uutta lukua jälleen, tai vihdoin. Kuinka sen nyt sanoisikaan. Onhan edellisestä jo jonkun aikaa ja näin, mutta kuitenkin jatkoa syntyy ja nyt ollaan päästy jo ensimmäiseen asiaan, mitä olen aikaisemmin hakenut ja odottanut orpokoti. Ikärajasta ei tuu oikeastaan kuin silloin tällöin K-13, mutta no, sen pitää olla ylimmillään pääotsikossa, joten.. Taas ässää, kirottua.

Title : Piilopullo ja pakoreittejä
Genre : seikkailu
Raiting : Sallittu

Piilopullo ja pakoreittejä 277 sanaa

Leveä virne, oikein leveä, sellainen, että suupielet ovat lähes korvien korkeudella kuvasi parhaiten Peter Panin kasvoja hänen istuessaan risti-istunnassa pikkuisen huoneensa sängyllä.

”Pan, taisitte huomatakin jo, että Leena-neiti on saapunut vieraillakseen parin tunnin ajan”, äänensävy oli tiukka, kuin toruva orpokodin johtajan saattaessa tytön pojan huoneeseen. Tietenkin Peter tiesi, eikä jaksanut välittää panittelusta, jolla orpokodin tädit häntä kutsuivat. Sukunimeksi olivat sitä väittäneet.

Leena astui varovasti huoneeseen, näyttäen siltä, ettei tietäisi miten reagoida. Tämä oli hänen ensimmäinen kertansa orpokodissa, eikä hän voinut kuvitella Peterin asuneen siellä jo syysloma viikon loppuun asti.

”Mikset ole käynyt täällä?” Peter kysyi, kurtistaen kulmiaan kuin olisi vihainen. Todellisuudessa hän puhkui riemua, vaikka viimeiset päivät olivatkin olleet surulliset, yksinäiset.

”Sinulla oli tutustumisviikko, jolloin et saa tavata ystäviäsi”, Leena totesi hiljaa oven kalahtaessa kiinni takanaan, lukittuna. Miksi?

”Ai se, olisit tullut ikkunasta”, Peter naurahti ja suuttunutta näyttänyt ilme oli muuttunut takaisin virneeseen, siniset silmät tuikkien pienesti.

”Ikkunasta?”

”Jep”, Peter tokaisi lyhyesti vilkuillen lukitsematonta ikkunaansa, hän oli tarkkaillut sitä siitä asti, kun hänet ensimmäistä kertaa oli teljetty huoneeseensa, varmuuden vuoksi, koska jotkut uudet lapset karkailivat. Niin tädit tosin tekivät koko ikänsä laitoksessa asuneille lapsillekin.

”Ja siitä me menemme nyt ulos”, Peter jatkoi ja Leenan huulille kiri hymyntapainen, toisen suupielen noustessa ylös. Saattoiko Peter todella luulla heidän karkaavan – nyt?

”Ei me voida karata, Peter”, Leena totesi ääneen, antaen toisen kulmansa laskeutua arvioivaan kulmaan.

”Voidaan – katso”, Peter heilautti itsensä ketterästi ikkunan vierelle sängyn päädyssä olevan kaiteen ylitse.

Ennen kuin Leena ehti väittää toistamiseen vastaan oli ikkuna auennut juuri heidän sopivaksi aukoksi, ei kokonaan vain puoliksi ja poika heilutteli kädessään lasipulloa.

”Onko tämä nyt ihan viisasta?”

”Ei tietenkään ole!”

Yhdessä he kipusivat ulos ikkunasta, tömähtäen hiljaa vasten roudan taivuttamaan nurmikkoa.