Koulu koukuttaa (Hermione/Ron, k-11)

[Mustalupiini]

Nimi: Koulu koukuttaa
Kirjoittaja: Minä, Mustalupiini
Tyylilaji: Romanssidraama
Paritus: Hermione/Ron
Ikäraja: k-11 //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Yhteenveto: Toisinaan kouluintoilija unohtaa, mikä on tärkeämpää kuin opiskelu.
Vastuuvapaus: Pottermaailma on edelleen Rowlingin, minä en saa tästä rahaa.
Haasteet: Het10, Perspektiiviä parittamiseen (canon), Kerää kaikki hahmot (Hermione Granger), Turnajaiset # 10 (Ensimmäinen koulupäivä)

KK: Turnajaisia vartenhan tämä syntyi. Kommenttia otan mielelläni vastaan

            Koulu koukuttaa


Kun toiset tytöt heräsivät aikaisin aamulla, että he ehtisivät laittautua näteiksi ennen aamupalaa ja ensimmäisiä tunteja, Hermione heräsi vielä  aikaisemmin, että hän ehtisi lukea päivän oppitunneilla todennäköisesti käsiteltävät kappaleet uudestaan kirjoistaan.
Muiden panikoidessa hukattuja ja unohdettuja tavaroitaan ja valittaessa miten kauheaa oli kun oli taas koulua, Hermione istui rauhallisena nojatuolissa jalat nostettuna kippuraan istuimelle, hymyillen kevyesti. Tylypahkan ilma, kirjasto, käytävät , uuden oppiminen... Voi miten hän olikaan kaivannut niitä kesällä.

Hymy leveni tytön kasvoilla kun hän kuvitteli miten kaivautuisi tuntien jälkeen kirjastoon loppuillaksi. Miten hän lukisi ja lukisi ja opiskelisi ja kirjastossa olisi hiljaista ja rauhallista ja syksyn lehdet kieppuisivat ulkona tuulessa. Voi kyllä, se olisi onnellista.
”Hei, Hermione! Aamupala kutsuu”, kuului läheltä Harryn ääni. Tyttö hätkähti.
”Ai, huomenta pojat”, hän vastasi ja nousi ylös.
Kolmikko lähti oleskeluhuoneesta, ja matkalla alakertaan Harry ja Ron keskustelivat huispauksesta ja siitä, miten karsinnat järjestettäisiin pian, eikä Hermione kuunnellut lainkaan.

Aamupala sujui samaan malliin. Päivän Profeetassa ei ollut mitään kiinnostavaa, joten selattuaan sen Hermione vaipui taas seesteisiin haaveisiinsa. Kun pojatkin olivat syöneet, hän nousi innoissaan ylös ja suuntasi kohti liemien luokkaa. Jos joku muukin oli ollut innoissaan kouluun palaamisesta, Kalkaroksen läpeensä tympiintynyt, kostoa tihkuva ilme oli kyllä karkottanut sen, mutta Hermioneen hänen murjotuksensa ei tehonnut. Hän valmisti täydellistä nukkujuomaa ja palautti näytepullonsa siististi openttajanpöydälle ollen ensimmäisenä valmis.
Yrttitiedon tunnilla Hermione osasi helposti luetella noidanhatun tunnusmerkit, ja lounaan jälkeen seuranneella muodonmuutosten tunnilla hän puhkui intoa McGarmiwan kertoessa, että tänä vuonna he kohtaisivat huomattavasti aiempia haastavampia muutoksia.

Viimeinen tunti oli loitsuja, ja professori Lipetit antoi Rohkelikolle roppakaupalla pisteitä Hermionen ollessa niin aktiivinen.
”Hieno päivä, eikö vain? Menen kirjastoon”, Hermione hymyili Harrylle ja Ronille heidän päästyään tunnilta ja kiiti jo käytävän toisessa päässä kun he ehtivät tajuta mitä hän oli sanonut.
Ron huokaisi.
”Miten hän jaksaa?”
”Ehkä sinun pitäisi puhua hänelle”, Harry ehdotti ja pukkasi Ronia selkään. ”Mene nyt.”
”En oikein tiedä... Tai siis, eihän se minun asiani – jos hän ei enää halua niin – en minä voi – ”
”Ron. Mene. Nyt”, Harry sanoi tiukasti ja katsoi ystäväänsä merkitsevästi. Toinen meni.
Hermione istui kirjastossa pöydän ääressä, kirjapinon keskellä kuten aina. Ron istui hänen viereensä ja työnsi muutaman kirjan sivuun.
”Hei. Tarvitsetko apua läksyissä? Minä en –”
”Hermione. En minä tarvitse apua vielä. On ensimmäinen koulupäivä.”
”Niin, eikö ole ihanaa?”
”On, todellakin. Kuule, Hermione, minä vain...”
”Anteeksi, voitko toistaa? Olin niin uppoutunut tähän etten –”
”Hermione. Voitko pysähtyä hetkeksi?”
”Pysähtyä? En tajua mitä –”
”Voi, kyllä sinä tajuat. Mieti nyt vähän aikaa”, Ron sanoi, ja vihdoin Hermione pysähtyi miettimään. Miksi Ron oli noin hapan? Eikö se ollut hienoa olla taas koulussa? Tyttö ei ymmärtänyt. Eihän Ronilla ollut mitään syytä –
”Voi ei”, hän parahti, ja Ron kohotti katseensa hänen silmiinsä.
”Ron, anna anteeksi. Minä olen niin pahoillani, nämä kaikki uudet kirjat vain huumasivat minut ja –”
”Ei se mitään, Hermione”, Ron vastasi.
”Voisitko sinä antaa minun sanoa edes kerran lauseeni loppuun? Ron, anna minulle anteeksi, että olin typerä ja unohdin sinut”, Hermione pyysi ja nousi seisomaan. ”Tule”, hän kuiskasi ja tarttui Ronin käteen, kiskoen tämän sitten pois pöydän luota, hyllyjen hämäriin välikköihin.

Siellä Hermione hymyili pojalle kujeilevasti – Ron mietti, mistä lähtien Hermione oli hymyillyt kujeilevasti – ja suuteli häntä poskelle. Sitten tyttö kietoi kätensä Ronin niskaan kääntäen pojan sydämen pikajuoksuvaihteelle, ja nousi varpailleen ylettääkseen  kuiskailemaan tämän korvaan anteeksipyyntöjä.
”Hermione, kyllä minä sinut tunnen, saat anteeksi sen, että olit koulufriikki ja unohdit poikaystäväsi täysin ensimmäisen päivän huumassa”, Ron sanoi hiljaa naurahtaen. ”Yhdellä ehdolla.”
”Mitä vain”, Hermione myöntyi, ja Ron virnisti. Hän kietoi vuorostaan kätensä tytön vyötäisille, kiusoitteli häntä kutittelemalla kevyesti kylkiä ja alaselkää, ja Hermionen ilmeen huokuessa tyytyväisyyttä Ron kumartui hieman ja suuteli tyttöä. Suuteli pitkään, pitkään, pitkään.
”Ron... Tule. Mennään, minä korvaan sinulle kaiken”, Hermione kuiskasi, tarttui Ronin käteen ja kiskoi tämän pois kirjastosta. Heidän mentyään hiljaisesta kirjastonnurkasta kuului tuhahdus.
”Enpä olisi tuosta tytöstä uskonut. Saakoon anteeksi tämän kerran kun on yleensä käyttäytynyt niin moitteettomasti, mutta jos hän vielä toiste harrastaa moraalittomuuksia täällä niin...” matami Prilli mutisi.