Anoa | S, Sirius/Severus, angs

[magrat]

:Sallittu
:Angst
:Sirius/Severus
:Severus muistelee elämäänsä Siriuksen kuoltua.

Anoa

Severus näkee äkkiä kaiken.
Hän on hiljainen pieni ja kolmentoista, on maailman vaarallisinta olla kolmentoista ja pelokas.
Ja Sirius leikkii. Hän tulee Severuksen luokse ja puhaltaa tämän niskaan ja silittää tämän jalkaa pulpetin alla ja on siinä aina läsnä kaikkialla ja Severus pelkää jo tulleensa hulluksi. Ja Sirius nauraa, sanoo ressukka ja uhkaa kertoa kaikille ja pitää häntä ällöttävänä. Eikä sitten pidäkään.
Kahden päivän Severus pelkää tosissaan, pelkää kuollakseen. Hän ei nuku eikä syö, hän ei käy tunneilla, ei tapaa ihmisiä, sillä hän on varma, että Sirius kertoo. Sirius kertoo kaikille ja kaikki saavat tietää että hän on vajaa, ällöttävä, saastainen ja hänet saa hakata ja hänen päälleen saa sylkeä, että hän on sellainen.

Ja lopulta - ei mitään. Severus kulkee edelleen koulun käytävillä rauhassa, kukaan ei osoita sormella eikä naura perään.

Myöhemmin Sirius etsii hänet ja tulee viereen ja nojaa päätään hänen kylkeensä ja itkee eikä Severus tiedä mitään. Hän katsoo ilmeettömänä eteensä, odottaa, pidättää henkeään ja odottaa, että kohta joku tulee. Ja nauraa. Koko koulu astuu sisään tyhjään taikuudenhistorian luokkaan, niin että seinät pullistelevat ja perspektiivi katoaa, ja he katsovat häntä, ja he nauravat.
Mutta minuutit kuluvat, eikä kukaan tule. Sirius istuu kiinni hänen kyljessään ja itkee, hieroo päätään vasten hänen rintaansa ja itkee. Ja lopulta Severus tekee sen, mitä on aina halunnut. Hän kiertää kätensä Siriuksen ympärille.

Sitten he ovat kaksin. Severuksella on Sirius, hänellä on kaikki.
He ovat kaksin vastaan muu koulu, koko maailma ja heillä on salaisuus, jota kukaan ei tiedä.
Sirius muuttuu, totta kai, ja Severus muuttuu, mutta heillä on aina toisensa.

Koulu loppuu ja Sirius suuttuu hänelle kun hän makaa Luciuksen kanssa.
Severus nauraa.
“Minun koirankieleni on mustasukkainen”, Severus sanoo käyttäen lempinimeä, sitä ainoaa joka saa Siriuksen näkemään punaista.

Mutta Severuksella on vain Sirius. Siriusta hän rakastaa, Sirius on hänen omansa ja hän on Siriuksen.

Vasta kun Sirius kuolee, Severus menettää kaiken. Hän menettää elämän ja rakkauden. Ja silloin hän näkee kaiken.  

[Kukkamaaria]

Tämä oli kiva ficci Omalla tavallaan tämä oli surullinen ja haikea mutta se oli kai tarkoituskin

hän on _sellainen.

Hän on - sellainen. Tuo oli ainoa kirjoitusvirhe, jonka bongasin.

Parituskin on yksi suosikeistani Severus ja Sirius ovat vain jotenkin niin söpö pari

[magrat]

Kiitos Kukkamaaria!

Ja argh, mä tiesin jo kirjoittaessa että unohtaisin ton muoksia tuolta!!
mutta nyt siis korjattu.

kiva että pidit.

mag

[Carolynne]

Minä pidin tästä paljon. Severus/Sirius ei yleensä kuulu lempiparituksiini, sillä sen toteuttaminen uskottavasti on minusta mielettömän vaikeaa. Tässä en kuitenkaan jumittunut parin epäuskottavuuteen, vaan sait minut imaistua Severuksen tunteisiin ja vain luin ja samaistuin.

Ihastuin tässä hahmoihin - siihen, kuinka Sirius päästi tunteensa näkyviin ja välillä itki, välillä flirttaili, ja kuinka Severus kammosi kiusaajia ja naurajia. Ja koska Sirius on Sirius, hän oli minusta uskottava tällaisena hetkessä eläjänä, joka ei pohdi liikoja syitä tai seurauksia, ja nimenomaan se teki tästä parituksesta uskottavan.
Severuksen hämmennys ja pelko omista tunteistaan puolestaan oli samaistuttavaa ja realistista, ja tykkäsin siitä, kuinka seitsemänkymmentäluvun ilmapiiri heijastui ficciin. Kaikki ei ollut suvaitsevaista ja nuorelle pojalle mikään ei ollut kamalampaa kuin olla sellainen.

Tykkäsin jotenkin siitä, että Lucius vain ilmestyi ja katosi ficistä, että Severus vain makasi tämän kanssa ilman sen suurempia selityksiä. Se antoi kuvan siitä, että tämä ficci ei sisältänyt koko maailmaa vaan vain ja ainoastaan Siriuksen ja Severuksen rakkaustarinan. Sitä sai sitten itse täydentää, lisätä puuttuvia osia ja pohtia. Tykkään, kun ficit antavat rivinväleillään mahdollisuuden tähän, minusta se tuo lukijaa ja tekstiä lähemmäs toisiaan.

Minusta ficin rakenne toimi hyvin, tykkäsin lyhyistä riveistä, joilla saattoi olla vain yksikin lause.

Sirius muuttuu, totta kai, ja Severus muuttuu, mutta heillä on aina toisensa.

Minusta tämä on hirveän kaunis lause. Muutenkin koko ficci oli kaunis ja haikea, kuten Kukkamaaria sanoi. Sanavalinnoista tykkäsin, erityisesti seinien pullistelusta ja perspektiivin katoamisesta. Niin ja joko mainitsin, että itkevä Sirius vei sydämeni? ♥ En yhtään ihmettele, että Severus rakastui häneen.

//Niin ja tykkäsin kovasti myös lempinimestä Koirankieli!

Kiitos tästä!