Nimi: Hukutan katseeni utuisuuteen
Kirjoittaja: Ruskapoika
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Pansy/Luna ykspuolinen
Genre: Romance, haikeus, Femme
Haaste(et): Femme10, raapalehtinen, Kerää kaikki hahmot [Luna Lovekiva]
Varoitukset: Yksi pieni kirosana
Vastuuvapaus: En valitettavasti omista ketään näistä hahmoista, vaan he kaikki kuuluu muun Potterversumin kanssa jumalaiselle naiselle nimeltä J.K. Rowling. Minä ainoastaan leikin ja omistan juonen.
A/N: No hömm... Ömm... Tää nyt vaan on tämmönen, johon piti purkaa tunteita, kun kaikki menii taas persiilleen. Tai tuntuu siltä :'DD Ei tästä sitten mitään angstia tullukaan, vaikka piti, mutta siitä Ginny/Lunasta minkä teen vielä, niin siitä tulee angstia! Ainakin toivottavasti... Nimi oli muuten ihan hirmu vaikee keksiä! Mikään ei meinannu kuvata tätä tarpeeks ja sitten meinas mennä hermo kaiken lisäks kun en meinannu keksiä ;__; *sekavat selityksen num. 286.*
Hukutan katseeni utuisuuteen
Utuinen maailma. Haaveileva katse. Ohuet vaaleat huulet; eivät punaiset, vaaleaa ihoa vain hieman tummemmat.
“Pansy!”
Havahdun Daphnen vaativaan tuhahdukseen. Hänen aamiaislautasensa on täysin puhdas, vaikka tulimme jo kauan sitten aamiaiselle. Itse syön salaattia, ei liian raskasta aamiaista minulle. Daphnen katse on pistävä. Mitä minä nyt taas olen tehnyt?
“Miksi ihmeessä sinä tuijotat korpinkynsiä kohti?”
Äänensävy on vaativa. Ihan kuin olisin tehnyt suuremmankin rikkeen. Jäin kiinni? Hitto. Hän kohottaa vaativana kulmaansa. Mitä minä vastaan?
“En minä sinne tuijota. Jäin vain kiinni ajatuksiini.”
Valhe; se tulee automaattisesti. Pieni ja viaton. Ei se ketään satuta. Daphnen katse on epäilevä, mutta tyttö kerää kuitenkin tavaransa ja mulkaisee minua. Mistä hyvästä tuo nyt oli?
Likaisen vaaleat hiukset. Ystävällinen hymy. Oudot puheet.
Työnnän lautasen sivuun ja jään tuijottamaan sitä itsepintaisesti, kuin se oli tehnyt jotain; se on tehnyt jotain. En ole vain keksinyt vielä mitä, mutta aion keksiä jonkin syyn sen murhaamiseen. Ehkä voisin leikkiä ajatuksella, että se yrittää hyökätä kimppuuni ja räjäyttää sen. Ehkä sitten eivät opettajat alkaisi valittamaan mitään turhaa. Haluan purkaa turhautumiseni.
Katseet… En halua paljastua. Hän on vuoden nuorempi kuin minä. Hän on korpinkynsi, minä luihuinen. Vaikka luihuinen saa arvostaa korpinkynttä. He sentään eivät ole idiootin rohkeita rohkelikkoja tai tyhmiä puuskupuheja. Heillä sentään on älyä korvien välissä. Välillä liikaakin. Luihuisen lisäksi Korpinkynsi on hyväksyttävä tupa.
Tosin minun omassa maailmassa kulkijallani taitaa olla oma käsitys järjellisyydestä. Puheet , mitä ne ovat? Silmät hakeutuvat tuijottamaan suloiseen hymyyn kääntyneitä huulia. Lusikka kuljettaa laiskasti puuroa suuhun ja kupissa höyryää teetä. Hän ei juo kahvia, vain minttuteetä. Kaukaakin pystyy havaitsemaan monta asiaa. Laihat sormet pitelevät lusikkaa tavallisesti, silti minusta se näyttää elegantilta.
Katse kohtaa, ja väistää. Kivikova muuri muuraa silmistäni paistavat tunteet piiloon päivänvalolta. Niitä ei kuulu näyttää. Niitä ei kuulu nähdä. Vain salattua rakkautta, en halua pilata tätä tunnetta kertomalla ihmisille tästä asiasta. En edes hänelle.
Outo. Arvoasteikolla syrjäytetty. Utuinen; Luna Lovekiva.