A/N: Kahdestoista luku vihdoinkin valmis, kesti hieman kauemmin tämän kirjoittaminen, lukaiskaapa niin luultavasti ymmärrätte miksi!
Ai niin, kommenttejakin on tullut...
Yuki: Mahtavaa, että olet sitä mieltä, olen niiiiin iloinen!
Kiitos paljon!
vaniliakastike: Vou
Kiitos
todella paljon!
*
Luku 12.“Minä en voi tajuta mikä teitä kahta vaivaa”, McGarmiwa sanoi ja viittoi poikia istumaan.
Kalkaros asteli seinän vierustalle mustat silmät poukkoillen ympäriinsä. Mies oli lopulta päättänyt lähettää Harryn ja Dracon McGarmiwan luokse, koska ei itse saanut mitään tolkkua poikien käyttäytymisestä.
Harry istuutui kovalle puutuolille ja näki silmäkulmastaan Dracon tekevän samoin hänen oikealla puolellaan.
“Olen kuullut opettajilta paljon valituksia tällä viikolla, ja ne ovat melkeinpä aina liittyneet teihin kahteen, välillä toki Weasleyn kaksosiinkin”, McGarmiwa sanoi ja istuutui työpöytänsä taakse. “Ihme kyllä teihin kohdistuneet valitukset ovat olleet valituksia liiallisesta nauramisesta.”
Harry pysyi vaiti, mutta Draco aukaisi suunsa: “Ethän vain laita meitä jälki-istuntoon? Meillä on tarpeeksi jo tekemistä tuntien jälkeen, professori!”
McGarmiwa katsahti Kalkarokseen ja pudisti sitten päätään. “Ei, en laita teitä jälki-istuntoon, mutta minusta olisi parasta, että me kaikki neljä lähtisimme rehtorin luokse.”
*
“Kas, Minerva”, Dumbledore sanoi ja siirsi katseensa Harryn kautta Dracosta Kalkarokseen. “Meillä on selvästi jotain keskusteltavaa, joten istukaa kaikki alas.”
Jälleen kerran Kalkaros hivuttautui seinän viereen seisomaan, ja Harry ja Draco istuutuivat vierekkäin Dumbledoren pöydän eteen. McGarmiwa jäi myöskin seisomaan.
“Olen saanut paljon valituksia Harrysta”, McGarmiwa sanoi vakavasti.
“Ja minä Dracosta”, Kalkaros murahti.
“Vai niin”, Dumbledore sanoi ja alkoi pyöritellä yhtä sormuksistaan. “Mitä he ovat tehneet?”
”He häiritsevät tunteja nauramalla”, McGarmiwa selitti tiukkana.
Dumbledore kohotti katseensa sormuksestaan ja lävisti Dracon katseellaan. Draco käänsi katseensa polviinsa.
”Vai niin”, Dumbledore toisti.
”Eikö sinulla todellakaan ole muuta sanottavaa Albus?” Kalkaros kysyi.
”Mitä jos te kaksi -” Dumbledore sanoi ja osoitti kädellään Harrya ja Dracoa, ”- jäätte tänne, minulla on teille asiaa. Minerva ja Severus, voisitteko mennä?”
McGarmiwa ja Kalkaros näyttivät molemmat hieman ärtyneiltä ja kävelivät kansliasta kierreportaikkoon.
”Harry, sinä olet varmaan ihmetellyt verikyyneleitäsi?” Dumbledore kysyi.
”Vielä kysyt! Minä en tiedä yhtään mitä tapahtuu!” Harry huudahti ja laittoi kätensä tiukasti puuskaan.
”Olen pahoillani tästä kaikesta salailusta, Harry.”
”Tiedätkö sinä sitten jotain, rehtori?” Harry äyskähti.
Dumbledore vaihtoi omituisen katseen Dracon kanssa ja nyökkäsi.
”Tiedän, ja minusta olisi paras, että Draco kertoisi sinulle kaiken mitä hän tietää.”
*
”MITÄ?!”
”Harry, rauhoitu…”
”ETTEKÄ KERTONEET MINULLE MITÄÄN!”
”Harry…”
”Teillä kummallakaan ei ole mitään aavistusta miltä minusta tuntuu! Kaikki odottavat minun olevan niin vahva ja tietävän kaiken! Ihmiset luulevat etten pelkää mitään! Ja se ei ole reilua!” Harry huusi ja nousi ylös.
”Harry, kukaan ei odota sinulta mitään, sinä olet vain ihminen -”
”IHANKO TOTTA?!”
”Ole jo hiljaa ja lopeta tuo huutaminen!” Draco sanoi kovaan ääneen Harryn huudon päälle.
Harry käänsi katseensa Dracoon ja antoi vihreiden silmiensä kohdata toisen pojan harmaat, ja sillä hetkellä kovin kosteat silmät.
”Hetkinen nyt!” Harry huudahti ja valahti istumaan tuolille. ”Minun siis pitäisi rakastua, jotta pelastuisin? Kehen minun pitäisi rakastua?”
Dumbledore ei sanonut mitään, Draco huokaisi kovaan ääneen.
Harry näytti hetken hämmentyneeltä, mutta sitten pojan kalpeille kasvoille levisi ymmärrys.
”Sitäkö tämä on ollut?” Harry kysyi ääni täristen.
”Mikä, Harry?” Dumbledore kysyi hiljaa.
”Dracon äkillinen muutos. Onko se ollut vain teidän kahden sairasta peliä?”
”Ei tietenkään, minä oikeasti pidän sinusta!” Draco sanoi järkyttyneenä.
”Tiedätkö mitä,
Malfoy? Minä en nyt ihan usko sinua”, Harry sanoi ja nousi jälleen seisomaan.
”Ja sinä! Kuinka sinä voit kohdella minua näin? Eikö juuri minun kuuluisi tietää tällaiset asiat ensimmäisten joukossa?!” hän huusi ja osoitti sormellaan Dumbledorea.
”Sinä et ole nyt oma itsesi, kuuntele minua, istu alas”, Dumbledore sanoi ja kuulosti yllättävän väsyneeltä.
Harryn sisällä kuohahti. ”Oma itseni?! Miten voisin olla oma itseni kun en tunne itseäni enää?” poika huusi jälleen ja ryntäsi kanslian ovelle, tarttuen kullattuun kahvaan. ”Aivan kuin kaikki muut tuntisivat minut paremmin kuin minä itse!”
”Harry, tule tänne, sinun on pakko kuunnella!” Draco sanoi ja nousi seisomaan.
”Kuule Malfoy, minä tulen luoksesi vasta kun tunnen Harry Potterin!” Harry huusi kasvot irveessä ja paiskasi oven voimakkaasti kiinni rynnätessään ulos kansliasta.
Hän juoksi kovaa eteenpäin, raivon syödessä häntä sisältä päin.
Draco ei pidä minusta, kaikki on ollut vain teeskentelyä! Kaikki suudelmat, läheisyys… kaikki valetta? Kääntyessään nurkan taakse, Harry ehti nähdä vain pilkahduksen vaaleista hiuksista ennen kuin löysi itsensä makaamasta lattialta. Hän hieroi takaraivoaan ja nousi kankeasti ylös, huomatakseen vain tuijottavansa suoraan Lucius Malfoyn kasvoihin. Miehen kasvot olivat hätkähdyttävästi samanlaiset kuin Dracolla. Vaalea iho, ylpeät kasvonpiirteet, Luciuksella oli vain hieman jykevämpi leuka kuin pojallaan. Se ei kuitenkaan kiinnittänyt Harryn huomiota, vaan harmaat silmät, jotka hän oli nähnyt viimeksi kuolonsyöjän maskin takana, hautausmaalla päivänä jona Cedric Diggory oli kuollut. Jäätä syöksyi Harryn suoniin.
”SINÄ!” hän sylkäisi suustaan ja veti taikasauvansa esiin.
”Sinuna en tekisi tuota”, Lucius Malfoy sanoi viileästi ja viittoi kädellään Harrya laskemaan sauvansa.
”Ai miksen?” Harry kysyi raivoissaan eikä laskenut sauvaansa.
”Koska tuskinpa sinä haluat minua satuttaa.”
”Oliko tuo vitsi?”
”Harry, me olemme samalla puolella”, Lucius sanoi vakavana ja ojensi kätensä kätelläkseen.
Harry hätkähti järkytyksestä. ”Mi-mitä sinä yrität?”
”Me olemme samalla puolella. Olin juuri tulossa tapaamaan Dumbledorea siinä uskossa että poikani ja sinä olette hänen kansliassaan. Ilmeisesti olin väärässä?”
Harryn kasvoille nousi lievä puna, mutta syynä oli vain se, että Dumbledoren ja Dracon maininta sai Harryn taas raivon valtaan. ”Sinä olet siis myös mukana tässä sairaassa pelissä?”
”Tämä ei ole peliä. Minusta tuntuu, että sinä et ole taaskaan kuunnellut sinua paljon viisaampaa Dumbledorea”, Lucius sanoi ja laski kätensä.
Sanat saivat Harryn sanattomaksi.
Ehkä minun olisi todellakin pitänyt kuunnella…”No - minä - menemmekö sitten?” hän sopersi ja työnsi sauvansa viittansa sisätaskuun.
Lucius Malfoy nyökkäsi ja lähti astelemaan suurin harppauksin kohti rehtorin kansliaa Harry vierellään.
*
”Isä! Mitä sinä täällä teet?” Draco huudahti ja jäi tuijottamaan isänsä perässä tulevaa Harrya.
”Kuulet pian. Albus, aloitammeko?”
Dumbledore nyökkäsi ja katsoi uteliaasti Harrya, joka seisoi vaivaantuneena puuoven edessä.
”Käykää istumaan, ja Harry, toivoisin, että kuuntelet nyt loppuun asti.”
Harry nyökkäsi nolona, ja meni taas istumaan Dracon viereen. Lucius taikoi itselleen tummansinisellä maalilla maalatun puutuolin ja istuutui poikansa viereen. Harry lepuutti käsiään polvillaan, ja tunsi pian Dracon viileän käden kätensä päällä. Hän katsoi Dracoon, joka hymyili melko surullisesti. Kultaisen kattokruunun valosäteet kimmelsivät Harryn kaulalla roikkuvassa sormuksessa kun Harry tarttui Dracon kädestä kiinni.
”Hyvä. Aloitan kaiken nyt aivan alusta, toivon, että te olette kärsivällisiä, ja puhutte vasta kun olen lopettanut”, Dumbledore sanoi ja loi melko tuiman katseen puolikuulasiensa takaa.
”Okei”, Harry sanoi ja Draco nyökkäsi.
”Kuten jo tiedättekin, Voldemort on palannut. Hän yrittää tunkeutua Harryn mieleen, mutta koska hänen suonissaan virtaa Harryn verta, se on hyvin vaarallista. Aina, kun Voldemort katsoo Harryn mieleen, Harry itkee omaa vertaan, joka siis tulee Voldemortista. Tämän te tiesittekin?” Dumbledore selitti ja odottamatta vastausta jatkoi: ”Lopulta Voldemort tajusi, että verikyyneleet heikentävät Harrya, joten hän yrittää sillä tavalla tappaa.”
”Saisinko jatkaa tästä, Albus?” Lucius Malfoy kysyi hienotunteisesti.
”Ole hyvä vain.”
”Eli nyt päästään minun osuuteeni. Olen toiminut Severuksen tavoin kaksoisagenttina joulusta saakka ja -”
”
Mitä?!” Draco parkaisi.
”Ole hiljaa ja kuuntele. Kuten olin sanomassa ennen kuin minut keskeytettiin, minun tehtäväni on saada selville Voldemortin suunnitelmat. Olisi hengenvaarallista jos äitisi saisi tietää, joten tästä ei sitten puhuta kenellekään, Draco, ymmärrätkö?”
”Ymmärrän.”
”Ja nyt Voldemort on turhautunut. Hän on itsekin heikentynyt, ja koska Harry ei heikkene tarpeeksi nopeasti, hän yrittää turvautua taas vanhaan keinoonsa, eli hän yrittää saada Harryn luokseen tappaakseen tämän.”
Harry ei voinut kuin tuijottaa. Kaikki oli kääntynyt päälaelleen alle puolessa tunnissa. Kaikki Hermionen aavistukset, Ronin järjettömät arvaukset, Harryn mietiskelyt; mikään ei vetänyt vertoja totuudelle.
”Tärkein ja kaikkein vaarallisin asia kuitenkin on, että Voldemort on lähettänyt jonkun kuolonsyöjistään Tylypahkaan esiintymään oppilaana, ja tämä oppilas on edelleen täällä. Ja nyt Voldemort on alkanut epäilemään luotettavuuttani, Merlinille kiitos, että osaan okklumeusta hyvin, eikä hän ole kertonut minulle vähään aikaan mitään. En tiedä kuka oppilaista on kuolonsyöjä. Se voi olla ensiluokkalainen, se voi olla seitsemäsluokkalainen, se voi olla joku ystävistänne, se voi olla joku vihollisistanne. Pahinta on, että tämä soluttautuja on saanut varmasti paljon tietoa sinuun liittyen, Harry, ja hän yrittää lähiaikoina saada sinut Voldemortin luokse”, Lucius kertoi ja mies näytti vanhemmalta kuin koskaan.
”Harry, sinun täytyy olla varuillasi”, Dumbledore lisäsi vakavana.
Harry nielaisi ja tunsi Dracon puristavan kättään lujasti.
”Tämä tuntuu niin epäuskottavalta… tarkoittaako tämä nyt, että en enää itke verikyyneleitä? Voldemort ei enää yritä tappaa minua sillä tavoin?”
”Hyvä, ymmärsit asian ytimen”, Dumbledore sanoi ja hymyili surullisesti.
”Mutta entä Draco?” Harry kysyi.
”Mitä minusta?”
”Miksi sinä - öh, muutuit?”
”Äh, onko minun ihan pakko tässä nyt tilittää sinulle kaikkea?” Draco ärähti ja pojan kasvoja alkoi kuumottaa.
”No, minusta sinä olet sen minulle velkaa.”
”Hyvä on, hyvä on… Diggoryn kuolema avasi silmäni neljännen vuoden lopussa. Olin jo vähän aikaa miettinyt kummalla puolella oikeasti haluan olla, ja koska minä - miksi tätä on niin vaikea sanoa - pidän sinusta kovasti, kallistuin vakaasti tälle puolelle.”
”Ai”, Harry sanoi typerästi ja katsoi Dracoa silmiin. ”Se selittääkin sitten ihan kaiken.”
Draco hymyili Harrylle ja Harry hymyili leveästi takaisin.
”Entä se sinun suunnitelmasi, rehtori?” Draco kysyi yhtäkkiä.
”Sitä ei enää tarvita.”
”Mikä suunnitelma?” Harry ja Lucius kysyivät yhtä aikaa.
”Minun piti saada sinut rakastumaan johonkuhun”, Draco sanoi ja punastui isänsä katseen alla.
Harry siveli peukalollaan Dracon kämmenensyrjää eikä sanonut mitään. Hän ymmärsi vihdoinkin kaiken.
Jäljellä on enää kaksi kysymystä: kuka oppilaista on oikeasti kuolonsyöjä, ja miten tämä soluttautuja yrittää saada Harryn Voldemortin luokse?
*
A/N: Kolahtiko? Muista jättää kommentti. ^^
