Nimi: Kirotun ikuisuus
Kirjoittaja: Deph
Ikäraja: S
Fandom: Twilight
Paritus: Alice/Jasper
Tyylilaji: fluff, angst, tuplaraapale
Vastuuvapaus: Kaikki mitä tunnistat, on S. Meyerin omaisuutta, mutta loppu on mielikuvitukseni tuotetta.
A/N: Osallistuu OTP10 ja Fandom10 haasteisiin. Ja jos olet sitä mieltä, ettei pikkuinen keijukainen voi angstata, kannattaa jättää lukematta ;’D
Kirotun ikuisuus
Rosalie oli aina ollut meidän perheessä se valittaja. Se, joka olisi tahtonut olla ihminen. Se, joka olisi tahtonut elää muutaman vuosikymmenen ja kuolla. Se, joka oli tahtonut pois tästä pakotetusta ikuisuudesta.
Minäkin tahdoin sitä. Tiesin tarkalleen mitä olin menettänyt, vaikken omaa ihmiselämääni muistanutkaan. Sillä kun katselin, miten Bella puhui Renéelle puhelimessa tai kiusoitteli Charlieta, näin mitä olin menettänyt. Perheen. Olihan minulla muut Cullenit, mutta meitä ei yhdistänyt sama liha ja veri. Emme olleet tunteneet toisiamme syntymästä lähtien, kuten Bella oli tuntenut vanhempansa ja olisi tuntenut sisaruksensa, jos hänellä olisi niitä ollut.
Minua ja Jasperia ei yhdistänyt Culleneihin edes
myrkky. Jasperia se ei vaivannut, mutta minua vaivasi. Hän sentään tiesi, kuka oli riistänyt hänen ihmisyytensä, mutta Jasper ei ollut katkera. Minä en edes tiennyt. Toisaalta, olisiko se ollut yhtään sen helpompaa, vaikka olisinkin tiennyt, kuka oli riistänyt elämäni? Olisin vihainen hänelle. Todella vihainen. Mutta sekään ei auttaisi. Mikään ei enää auttaisi minua, sillä olin jämähtänyt kiveksi, eikä paluuta ollut. Sydämeni oli pysähtynyt, ihoni jähmettynyt, vereni haihtunut ja elämäni kadonnut. Edward oli ollut aina oikeassa. Olimme sieluttomia hirviöitä, jotka eläisivät pitkän, kirotun ikuisuuden.
Tunsin äkkiä vahvojen käsivarsien kiertyvän ympärilleni ja huulien painautuvan niskaani. Sormet hivelivät kylkiäni ja huulet kuiskasivat: ”Älä sure, rakkaani.”
A/N2: Kommentti ois kiva
