Kirjoittaja Aihe: Olethan totta? 2o/2o + epilogi (K-11)  (Luettu 65391 kertaa)

Feliicia

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 817
  • Hobitti
Vs: Olethan totta? 18/2o, 18.o1.2o11.
« Vastaus #180 : 19.01.2011 18:11:51 »
Ihanaa kun vihdoinkin tuli uusi luku! Sitä olen kaipaillut. :D

Draco on niin ihana ja miten se kerto ettei se halua Harrya pois sen elämästä. Aivan ihana. :-* Tuleeko tähän enää kaksi lukua?? Voi ei, miksi kaiken hyvän pitää aina loppua? No, kuitenkin turhia murehtimatta toivon uutta lukua :D


ava by Raitakarkki
banneri by Pyry

Cynder

  • ***
  • Viestejä: 115
Vs: Olethan totta? 18/2o, 18.o1.2o11.
« Vastaus #181 : 19.01.2011 22:18:16 »
Ihanaa! Jatkoa  :-*

Jee ne sopi riidan! Hyvä pojat (ja varsinkin Harry), nyt ette sitten ikinä enää riitele! :) Thihihi sovinto seksiä ;D

Lainaus
Huulet tavoittivat toisensa ja tuulenvire ja sen suhina katosivat heidän ympäriltään, samoin kuin pihaa peittävä lumivaippa ja taivaan pienet valotäplät miljoonien kilometrien päässä.
Tää oli niin kaunista, varsinkin nuo valotäplät :)

Tykkäilen kovasti, odotan jatkoa (kiitos nopeammin kuin viimeksi :D)

Cynder
OOH SHE WANTS ME
OOH SHE'S GOT ME
OOH SHE HURTS ME

I'm so OVERDOSED♥

insatiable

  • ezion salarakas
  • ***
  • Viestejä: 1 342
  • koska ezio on ihkudaa
    • FINI
Vs: Olethan totta? 18/2o, 18.o1.2o11.
« Vastaus #182 : 20.01.2011 00:24:27 »
MissWeasley: Kiitän kovasti sinua jälleen kommentistasi <3'

Natural: Kiitän !<3'

HarryPotterFan4Ever: Kiitän sinuakin !<3'

Cynder: Kiitän !<3' sovintoseksi on aina jees <;;

Jooo, eli siis ficci loppuu pian, tarkoitus oli saada viimeiset kaksi lukua + epilogi postattua tänne viimeistään kahden viikon kuluessa <!

Merrrí

  • ***
  • Viestejä: 577
Vs: Olethan totta? 18/2o, 18.o1.2o11.
« Vastaus #183 : 20.01.2011 00:46:15 »
Lainaus käyttäjältä: insatiable
Jooo, eli siis ficci loppuu pian, tarkoitus oli saada viimeiset kaksi lukua + epilogi postattua tänne viimeistään kahden viikon kuluessa <!
Tiäks minkälaiset paineet sie nyt loit tälle beta rukalle? :DD Kahdessa viikossa betata kaks lukua. Köh köh, ei varmasti vaikeaa :D Ai niin, onko epilogi vielä samanlainen? :3

Ja jotta ei mene ihan täysin offiksi, sie tiät että mie rakastan tätä yli kaiken, ja tuo viiminen lause oli hieno tuossa luonnoksessa jajaja.. kyllä se noinkin erottuu, keskitettynä ja kursivoituna se oli kans hieno mutta tuo on varmaan vielä parempi ja mie olen ihan sekasin tästä ficistä, ja sen varmaan huomaa näistä jättivirkkeistä :D
Joooooo..
Betasi Merrrí odottaa innolla sitä uutta lukua laatikkoon ja lähtee katsomaan jos saisi kirjoitettua jotaki siihen haasteeseen (mulla on tosi hienot ideat päässä mutta yritäpä saada niitä paperille järkevästi ja ei- angstisesti...). ♥

insatiable

  • ezion salarakas
  • ***
  • Viestejä: 1 342
  • koska ezio on ihkudaa
    • FINI
Vs: Olethan totta? 18/2o, 18.o1.2o11.
« Vastaus #184 : 20.01.2011 09:20:31 »
Ahaha :D Pyydän anteeksi :'> Jos yrittäisin vaikka lähettää molemmat luvut yhdellä kertaa, niin voisi helpottaa, ja epilogi on edelleen samanlainen, en ole halunnut muuttaa sitä suuntaan enkä toiseen :)

Kiitän sinua pitkistä virkkeistäsi Merrríseni <3'

Trixie

  • Vieras
Vs: Olethan totta? 18/2o, 18.o1.2o11.
« Vastaus #185 : 20.01.2011 17:01:39 »
Huomasin etten ole kommentoinut tätä pitkään aikaan.
Pidän tästä edelleen, onneksi pojat sopivat tuon riitansa.
Olet selvästi kehittynyt kirjoittajana tämän ficin aikana   :)
Onko tähän tosiaan tulossa enää kaksi lukua ja epilogi, nyyh.

Jatkoa odotellen,
Trixie

insatiable

  • ezion salarakas
  • ***
  • Viestejä: 1 342
  • koska ezio on ihkudaa
    • FINI
Vs: Olethan totta? 18/2o, 18.o1.2o11.
« Vastaus #186 : 21.01.2011 15:41:53 »
Kiitos paljon !<: joooo, on tosiaan tulossa vain niin vähän <3'

SWEETLITTLECUPCAKE

  • ***
  • Viestejä: 56
Vs: Olethan totta? 18/2o, 18.o1.2o11.
« Vastaus #187 : 21.01.2011 19:30:52 »
iiiiiiiii, ihana (: ♥

no jatkoa varmaan näkyy piakkoin, teheeee (;
ja anteeksi, että tuli nyt näin lyhyt kommentti o: perjantai fiilis nääs ♥

-SWEETLITTLECUPCAKE
Our love would be forever, and if we die, we die together. And I, I said never, 'cause our love would be forever.

insatiable

  • ezion salarakas
  • ***
  • Viestejä: 1 342
  • koska ezio on ihkudaa
    • FINI
Vs: Olethan totta? 18/2o, 18.o1.2o11.
« Vastaus #188 : 23.01.2011 18:38:48 »
Tässä 19. luku, olkaa hyvä !<: Varoituksen sanasena ; tiedossa pientä draamaa !!


*


19. Tumma taivas tanssii totuuden tahtiin


Sovinnon jälkeisen yön ja siitä seuraavan hyvän olon tunteen ja rentouden aiheuttaman välinpitämättömyyden jälkeen Harryn ja Dracon välillä ei ilmennyt suurempia konflikteja. Tylypahkalaiset olivat ilmeisen pettyneitä tähän poutaiseen ilmapiiriin, joka koulussa vallitsi, ja yksi jos toinenkin oppilas yritti vähän väliä pistää jonkinlaisen skandaalin pystyyn, usein siinä onnistumatta. Koulun ehdoton ykkösseuranta keskittyi edelleen Harryn ja Dracon suhteeseen ja aina, kun jotain siihen liittyvää tapahtui, tieto levisi päätä huimaavaa vauhtia jokaiselle koulun jäsenelle, aina henkilökuntaa ja kotitonttuja myöten. Ainoa suuri tappelu vähän ajan sisään käytiin Dracon ja Theodore Nottin välillä, joka huhujen mukaan päättyi siihen, kun Draco usutti huispauskentällä vuorenpeikon Theon kimppuun, joka säikähtäneenä pakeni Kiellettyyn metsään, jossa kentaurit potkivat hänen naamansa ruhjeille. Totuus ei mennyt aivan näin, mutta kukaan ei suostunut kuuntelemaan, että todellisuudessa Draco oli heittänyt Nottiin polttoherjan, joka oli tästä järkyttyneenä juossut luutavajaan, jossa hän vahingossa tönäisi luudat päälleen suurella kolinalla.

Draco ei ollut saanut Nottista mitään irti, vaikka oli kuinka uhkaillut tätä. Nott oli pysynyt visusti hiljaa ja todennut vain, ettei ollut tehnyt mitään muuta, kuin vieraillut sairaan tätinsä luona. Vaikka Draco ei suostunut uskomaan häntä, ei hän jaksanut vaivata päätään asialla enää lainkaan, koska mitään pahaa ei ollut ainakaan vielä ilmaantunut. Ehkä Nott todella ei ollut vain uskaltanut sanoa mitään, tai sitten kukaan ei uskonut häntä.

Tiistaiaamuna, ensimmäinen päivä maaliskuuta taivas oli päättänyt, ettei kukaan tule unohtamaan tätä talvea. Pakkanen oli laskenut yöllä kolmenkymmenen asteen huonommalle puolelle, ikkunasta katsoessaan näki vain valkeaa tuprutusta eikä sisälle linnaan tullut minkäänlaista valonsädettä vielä puolenpäivän jälkeenkään. Jopa Hagrid oli joutunut raivaamaan tiensä itselleen ja Toralle sisälle linnaan, koska hänen oma mökkinsä oli joutunut armottomasti lumen valtaamaksi, osittain myös sisäpuolelta. Oppilaiden päivää se ei kuitenkaan liiemmin haitannut. Koska tie Hagridin mökille ja samaten kasvihuoneille oli tukossa joka puolelta, ei yrittitiedon tunneista tai taikaeläinten hoidon opetuksesta ollut tietoakaan. Tyrmissä järjestettävät liemien tunnit oli myös peruttu, koska lämpö luokassa oli kymmenen pakkasastetta, ja tunnista olisi mennyt puolet ainoastaan ainesten sulattamiseen. Opettajat tuntuivat myös potevan jonkinasteista lumimasennusta, joten koska kolmen muun opettajankaan tunteja ei voinut pitää, eivät loputkaan vaivaantuneet saapumaan opetusta varten paikalle. Joka puolelle linnaa oli vain aamunaikana ilmestynyt satakunta julistetta, joissa pahoiteltiin opetuksen vajavaisuutta tänä maaliskuun ensimmäisenä päivänä.

Varsinkin Harry ja Draco olivat postiviisesti yllättyineitä tästä yhtäkkisestä pakastumisesta ja lumen tulosta. He olivat edellisenä yönä raahautuneet rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen viiden aikaan aamulla. He olivat harrastaneet tätä jo jonkin aikaa, aina sovinnostaan asti. Edellisenä iltana he olivat aikoneet juoda vielä kupilliset kaakaota ja mennä sitten nukkumaan Harryn sänkyyn, mutta suunnitelmassa oli suuri porsaanreikä, joka esiintyi nimellä väsymys. Ensimmäisenä heistä oli herännyt Draco, joka alkoi erottaa ympäröiviä ääniä noin kahdeksan aikaan. Hän herätti samalla Harryn, ja he tajusivat olevansa edelleen oleskeluhuoneessa sillä samalla sohvalla, jossa olivat yön pikkutunneilla hetkeksi sulkeneet silmänsä.

"Pirhana", Harry sanoi ääni painoksissa. "Mitä kello on?" hän kysyi ja hapuili silmälasejaan, joita ei kuitenkaan erottanut tai saanut käsiinsä. Koko ympäröivä maailma oli valitettavan sumea.

Harry tunsi Dracon liikahtelevan vieressään, kun tämä nousi istumaan. "Hoi! Sinä! Juuri sinä! Mitä kello on?" Harry kuuli Dracon huutavan jollekulle.

Pienestä äänestä ja vingahtamisesta päätellen se oli ykkös-, tai kakkosluokkalainen tyttö, joka kertoi kellon olevan viisi yli kahdeksan.

Harry tunsi vihdoin silmälasinsa kätensä kohdalla lattialla napaten ne nopeasti käteensä ja työnsi ne heti päähän. Hän räpytteli hetken ja erotti sitten Dracon, joka istui naama häneen päin.

"Tunnit alkaa alle tunnin päästä! En jaksa, minua väsyttää..." Draco marisi ja pöyhi hiuksiaan.

Harry haukotteli ja nyökytteli näyttääkseen olevansa samaa mieltä. Hän katsoi Dracoa tarkemmin, ja tämän silmänalusia koristivat tummat varjot. Hän kuitenkin hymyili suloisesti.

"Viime yö oli... Aika kiva", Draco sanoi hiljaisesti ja nuolaisi ylähuultaan.

Harry vilkaisi olkansa yli. "Siinä olet totta vie oikeassa", hän sanoi ja huokaisi sulkien silmänsä. "Tästä alkaa tulla jo tapa", hän sanoi ja hymyili.

Draco nosti itseään hiukan jotta ylettyi suutelemaan Harrya.

Heti heidän irrottauduttuaan, vähän matkan päästä kuului korviahuumaava huuto.

"TÄMÄ EI SIIS NIIN OLE TOTTA EI VITTU OLE TOTTA!"

Heti huudon jälkeen kuului järkyttävää töminää, kun joku juoksi portaat alas. Harry ja Draco käänsivät päänsä äänen suuntaan ja pian
Ron syöksähti portaikosta oleskeluhuoneeseen ja riensi ympäriinsä pomppien ja hyppien. Harry ja Draco eivät saaneet sanaa
suustaan. Ron huomasi heidät ja pysähtyi niin äkkiä, että se näytti pelottavalta.

"Onko jokin hätänä?" Ron kysyi leveä hymy huulillaan.

Harry pyöritti päätään. "Ei tässä mitään. Meinasin kysyä sinulta, että onko sinulla kaikki kunnossa?"

"Minulla on kaikki enemmän kuin kunnossa! Etkö ole jo kuullut? Tänään ei ole oppituntuja ollenkaan!" Ron huudahti ja riensi muotokuva-aukolle. "Ja muista mikä päivä tänään on!" hän sanoi ja oli jo astumassa ulos, kun hän äkkiä käännähti nopeasti poikiin päin. "Kysyisin, mitä tuo tekee täällä, mutta tarkemmin ajateltuna en ehkä haluakaan tietää", hän sanoi kuin itsekseen viitaten Dracoon, ja paineli sitten ulos.

"Jes", Draco sanoi hiljaa ja ponkaisi ylös sohvalta. "Enää ei väsytä ollenkaan!" hän sanoi ja lähti kohti suuaukkoa hänkin. Harry sen sijaan istui sohvalla ja mietti.

"Mitä nyt?" Draco kysyi kärsimättömästi.

Harry pyöritti päätään. "Mitähän helvettiä minun pitäisi muistaa..." hän sanoi ja yritti pinnistää muistiaan, jotta muistaisi päivän merkityksen. Sitten hän äkkiä hätkähti ja löi itseään päähän niin, että jysähti. Draco säikähti, ja syöksähti lähemmäs Harrya, joka sen sijaan ponkaisi ylös sohvalta. "Ron täyttää tänään seitsemäntoista !" hän huudahti kauhuissaan.

Draco kohautti harteitaan ja katsoi Harrya kysyvästi. "Niin?" hän kysyi ja otti Harrya kädestä vetäen tämän ylös.

Harry katsoi Dracoa kauhuissaan. "No onhan hän sentään paras ystäväni, jos et muista?" hän sanoi ja katsoi Dracoa nyt kuin tämä olisi
ollut tyhmä.

Draco nosti kätensä ilmaan. "Anteeksi, anteeksi", hän sanoi ja suuteli Harrya hellästi.

Harry kiemurteli pois Dracon halauksesta ja lähti kävelemään ajatuksiinsa hautautuneena ulos oleskeluhuoneesta. Draco näytti kieltä hänen selkänsä takana ja lähti perään.

"Typerä Weasley pilaa aina kaiken..." Draco marisi ja työnsi kädet syvälle taskuihinsa.


*

Päivä kääntyi iltaan. Ron oli toitottanut kaikille syntymäpäivästään, tai kaikille niille, jotka jaksoivat niitä riemunkiljahduksia kuunnella. Täysi-ikäisyys oli Ronille iso asia, ja hän oli päättänyt näyttää sen vetäisemällä yksinään pullollisen tuliviskiä. Harryn onneksi hän ei ollut tietoinen syntymäpäivälahjastaan, jonka vuoksi hänen ei tarvitsisi juhlia ja juoda yksin. Harry oli häthätää päättänyt järjestää Ronin kunniaksi juhlat Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa. Siispä, kun ilta tuli houkutteli Hermione Ronin pois tornista sillä verukkeella, että hän tarvitsi apua kotitonttujen auttamisessa. Ron oli marissut, ettei tahtonut viettää iltaa kotitonttujen kanssa, muttei kuitenkaan kehdannut laittaa enää vastaan, kun Hermione tirautti muutaman krokotiilin kyynelen.

Harry säntäili edes takaisin oleskeluhuoneessa järjestellen laseja, pulloja, ruokia ja juomia sekä koristeita paremmin. Draco ei edes viitsinyt esittää kiinnostunutta, joten sen sijaan, että olisi auttanut Harrya tai edes jutellut muiden kanssa, hän oli jo aloittanut omat juhlansa epäilyttävän näköisen pullon kanssa. Harry ei ehtinyt sen kummemmin kiinnittää asiaan huomiota, koska kellon viisari näytti uhkaavasti kahta minuuttia vaille yhdeksää. Hermionen oli määrä tuoda Ron takaisin tasan kello yhdeksän.

"Harry! Harry!" kuului hätääntynyt ääni jostain, ja Harry kääntyi salamannopeasti äänen suuntaan huomaten Colin Creeveyn juoksevan häntä kohti kamera kaulallaan villisti pomppien.

"Niin, Colin?" Harry kysyi ja asetti taas pari pientä lasia nurkassa seisovalle pöydälle.

"Saanko minä kuvata, saanhan?" Colin kysyi kovin pikkupoikamaisesti.

Harry kohautti harteitaan ja hymyili hermostuneesti. "Sen kuin vaan, ei kukaan sitä kiellä", hän sanoi.

"Poikaystäväsi kielsi kyllä", Colin sanoi ja kääntyi pois mumisten itsekseen.

Harry pyöräytti silmiään ja käänsi vihaisen katseensa Dracoon, joka istui takan edessä nojatuolilla ja oli ilmeisen syventynyt omiin ajatuksiinsa. Harry lähti astelemaan rivakasti hänen luokseen, muttei ehtinyt pitkälle, kun muotokuva-aukon toiselta puolelta kuului kova pamaus.

"Se oli merkki! He tulevat!" Harry huudahti ja kaikki hiljenivät kääntyessään aukon suuntaan.

Harry oli suunnitellut juhlat erään jästielokuvan mukaan, jonka oli nähnyt joskus nuorempana Dursleyillä. Siinä ja monessa muussakin heidän katsomassaan elokuvassa juhlat järjestettiin niin, ettei itse juhlakalu tiennyt siitä etukäteen mitään. Harry veikkasi, että vaikka oli ollut ilmeisen selvää, että jotain oli ollut tekeillä, ei Ron silti osannut aavistaa mitään. Osittain Harry oli käyttänyt apunaan myös muistoaan juhlista, jotka oli järjestetty häntä varten neljäntenä vuonna, kun hänet oli valittu koulun neljänneksi kolmivelho-ottelijaksi. Niitä juhlia hän ei kuitenkaan tahtonut muistella.

Muotokuva-aukko heilahti auki, ja Ronin naama putkahti esiin. Koko huone tuntui räjähtävän, kun kaikki huusivat kuka mitäkin, josta tuloksena syntyi vain yhtä sanojen sekamelskaa.

Harry riensi Ronia vastaan, joka näytti kuin puulla päähän lyödyltä. "Mitä helvettiä?" hän sai kähähdettyä, kun Harry oli halannut häntä. Hermione astui heidän takaansa ja hymyili Harrylle säteilevästi.

"Ajattelin, ettei sinun tarvitsisi juhlia ihan yksin", Harry hymyili, ja Ron katsoi häntä hento hymy huulillaan.

"En tiedä mitä sanoa.... Harry. Kiitos", Ron sanoi ja halasi Harrya niin lujaa, että hänen selkänsä rasahti ilkeästi, ja palleasta karkasi ilma. Hermione naurahti ja taputti Harrya olkapäälle kävellessään kohti muita, jotka olivat jo aloittaneet pidot.

Harry työnsi Ronin irti itsestään.

"Nauti nyt", Harry sanoi ja viittasi Ronia menemään muiden onniteltaviksi. Ron teki työtä käskettyä ja juoksi joukon keskelle villisti huutaen. Harry katsoi hetken hänen peräänsä ja nauroi.

Sitten hän kääntyi taas Dracoon päin. Hän käveli tämä luokse ja istahti viereiseen tuoliin.

"Onko jokin hätänä?" Harry kysyi ottaen Dracoa kädestä kiinni.

Draco hymähti ja pudisti päätään katsoessaan Harrya. "Ei, ei ollenkaan", hän sanoi ja antoi Harrylle pusun poskelle. "On ihanaa nähdä, kuinka paljon näet vaivaa tuon -" hän osoitti Ronia, "- eteen", hän jatkoi ja katsoi Harrya ihastuksen täyttämällä katseella.

Harry hymyili hiukan vaivaantuneesti. "Tekisin sinun eteesi yhtä paljon, ja vielä enemmän", hän sanoi ja puristi Dracon kättä.

Draco hymyili. "Haluatko sinä?" hän kysyi ja nosti pulloa kädessään.

Harry katsoi hieman epäröiden pulloa. "Hmm. Mitä se on?" hän kysyi.

"Se on jotain jästien juomaa, jota kutsutaan rummiksi tai jotain sellaista, en ole aivan varma, mutta alkoholia siinä on", hän sanoi katsellen pulloa tarkasti. "Nappasin sen Deanilta, taitaa olla jo tarpeeksi päissään. Aika paskaa tämä on..."

Harryn ilme kirkastui. "Aa! Tarkoitat varmaan rommia!" hän sanoi ja vetäisi pullon Dracon kädestä. Ja totta tosiaan, pullossa luki 'rommi'.

Draco katsoi Harrya kysyvästi. "Miten sinä sen tiedät?" hän kysyi.

Harry loi Dracoon tyhmän katseen. "Minä olen asunut koko pienen elämäni jästien keskellä, jos et muista", hän sanoi ja otti pullosta huikan. Se oli lähes yhtä pahaa kuin tuliviski, mutta hän ei antanut sen haitata, vaan yritti näyttää siltä, kuin nauttisi siitä.

"Ai niin", Draco sanoi ja nyppäisi rommin itselleen nielaisten sitä ahnaasti.

Harry katsoi Dracoa, kun tämä nieli rommia, kuin vanhakin tekijä. Jostain hänen sisältään huokui lämmön tunne, joka antoi hänelle käskyn sanoa Dracolle jotain. Hän ei kuitenkaan saanut suutaan avattua ja kakistettua ulos niitä kolmea sanaa, jotka hänen sisimpänsä käski. Hänen suunsa ja järkensä harasivat vastaan. Hän kävi hyvin pienen, mutta hyvin todellisen hetken taistelua päänsä sisällä. Hetki oli ohi, kun Draco nosti pullon pois huuliltaan. Harry hymyili taas normaalisti.

"Käyn katsomassa, miten Ronilla menee", Harry sanoi ja antoi tuolista noustessaan Dracolle hennon pusun otsalle.

Draco jäi katsomaan Harryn menoa. Hänellä oli aivan ihanaa juhlissa, ja aina niin epätodellisen hauskaa ja täydellistä Harryn kanssa.
Hänen teki niin mieli tunnustaa tälle tunteensa, muttei pystynyt siihen. Hänen kuorensa oli yhä liian kova ja ylpeä. Jos hän koskaan sanoisi, mitä tunsi, täytyisi Harryn sanoa sen ensin.

Draco nousi tuolista ja käveli ikkunan luo. Lumisade oli hellittänyt aivan pikkuisen, ja taivaasta saattoi erottaa jo pienen kaistaleen sieltä täältä. Hän nojautui ikkunalautaa vasten ja tuijotti lumisadetta. Juuri sillä hetkellä tuntui, ettei mikään voisi mennä pieleen.
Aivan kuin mikään ei koskaan voisi erottaa häntä Harrysta. Kaikki tuntui olevan niin helppoa juuri nyt.

Tunne oli hyvin lyhytkestoinen, sillä pian hän kuuli takaansa äänen, joka kuului Harrylle, ja joka tärisi raivosta.

"Draco. Mitä nämä ovat?"

Draco kääntyi katsomaan kysyvästi ja näki Harry pitelevän oikeassa kädessään pergamenttinippua. Siinä oli ainakin kaksitoista
pergamentinpalaa.

"Mitä ne ovat?" Draco kysyi Harrylta myös.

Harry katsoi Draco hyvin paha katse silmissään. "Minä kysyin sitä juuri sinulta", hän sanoi ääni raivoa tihkuen.

Draco kohautti harteitaan. "En ole koskaan nähnytkään", hän sanoi.

Harry naurahti pilkallisesti, ja Draco kavahti hieman kauemmas. Hän oli oppinut, että tuo naurahdus tiesi vain todella suurta
raivonpurkausta. "Sinä et siis tiedä, kuka on Honey Derval? Etkö todella tiedä?" hän kysyi ja astui yhden uhkaavan askelen lähemmäs, kun huomasi Dracon silmien laajentuvan.

"T-tiedän kyl-lä", Draco sanoi ja nielaisi kauhuissaan. "Tämä ei ole mahdollista", hän sanoi hyvin hiljaa, kuin itsekseen. Ei Harrylla voinut olla...

"Mikä ei ole mahdollista? Nämä kirjeet?" Harry kysyi äänen käydessä aina vain raivokkaammaksi ja se myös koveni pikkuhiljaa.

Draco ei tiennyt mitä sanoa tai tehdä. Totta oli, että hän tiesi, kuka on Honey Derval. Totta oli, että hän tiesi, mitä nuo kirjeet pitivät sisällään. Totta oli, että jokainen sana niistä oli täyttä todellisuutta. Mutta se mitä hän ei tiennyt, oli, kuinka Harry oli saanut kirjeet käsiinsä.

"No?" Harry kysyi hänen silmiensä lyödessä liekkiä ja heilutellessaan pergamentin palasia kärsimättömänä.

Draco haukkoi henkeään ja puri huultaan. Hän tunsi kyyneleiden tekevän tuloaan, joten hän käänsi päänsä pois päin Harrysta. Tuska korvensi hänen sisintään. 

Honey Derval oli Dracoa vuoden vanhempi tyttö, jonka isä oli Dracon isän lähimpiä ystäviä. Draco ja Honey olivat tutustuneet jo kolmen vuoden iässä, ja heidän vanhempansa olivat jo luultavasti lasten ollessa leikki-ikäisiä, päättäneet näiden yhteisestä tulevaisuudesta. Honey ja Draco olivat ikäänkuin kasvaneet toisiinsa kiinni, ja heillä oli hyvin tiivis suhde, joka oli edellisenä kesänä syventnyt muuksikin kuin ystävyydeksi, enemmän kylläkin Honeyn puolelta. He olivat viettäneet neljä yhteistä yötä juuri ennen Dracon paluuta Tylypahkaan, ja Honeyn paluuta Yhdysvaltoihin, jossa hän opiskeli Connecticutissa sijaitsevassa taikakoulussa. He olivat käyneet koko vuoden kirjeenvaihtoa, eikä Dracolla ollut missään vaiheessa ollut rohkeutta kertoa Harrysta. Hän oli pitänyt Honeya siinä uskossa, että seuraavana kesänä he tapaisivat jälleen, ja jatkaisivat siitä, mihin olivat jääneet. Draco oli ehtinyt jo
unohtaa Honeyn lähes kokonaan, mutta joku muu oli ilmeisemmin päättänyt, että asiaa ei unohdeta näin helpolla.

"Ha-Harry minä voin selittää..." Draco aloitti anelevasti kääntyessään taas Harryyn päin.

Mutta Harry näytti armottomalta. "Ei Draco. Et voi", hän sanoi ja katsoi kirjeitä vihaisena. "Mutta sen minä voin sanoa, että mahtaa olla muija, kun hän 3.11. lähettämässään kirjeessä sanoo 'en voi odottaa, että saan painaa huulesi omillesi ja hyväillä -", hän lopetti kesken lauseen ja sulki silmänsä.

Harry viskasi kirjeen kädestään lattialle ja vetäisi nipusta uuden. "Viikkoa myöhemmin hän taas sanoo 'kuinka ihanaa kuulla, että ikävöit minua' ja plaa plaa ja sitten 'minäkö seksikkäin koskaan tapaamasi? Älä naurata...", hän luki kirjettä sanasta sanaan ja viskasi senkin lattialle.

Harry vetäisi taas uuden kirjeen. "Tämä lienee ehkä paras", hän sanoi, ja näytti kirjettä, johon oli päivätty 11.2. Kun Harry alkoi taas lukea, Draco erotti hänen äänensä tuskaisen värinän. "En voinut uskoa, kun luin kirjeestäsi, ettet ole koskaan tuntenut ketään muuta kohtaan näin. Voi Draco, olet koko elämäni", Harry päätti kirjeen ja katsoi sitä hetken. Sitten hän nosti katseensa Dracoon, joka seisoi edelleen kuin jähmettyneenä paikoillaan sanomatta sanaakaan.

 "En tiedä, kuka tämä Honey on, enkä haluakaan tietää", hän sanoi ja paiskasi kirjeet Dracon käteen. "En nyt, enkä koskaan", hän päätti kohtalokkaasti, ja astui pois Dracon edestä.

Draco katsoi Harrya voimattomasti, ja armoa pyytäen. "M-mutta... En ole voinut muuta", hän sanoi ääni katkonaisena ja karheana. "S-sinä et tie-dä millaista tämä on..."

Harry pudisti päätään. "Enkä voi tietääkään, jos et koskaan kerro minulle", hän kuiskasi. "Mene pois", hän jatkoi ääni tutkimattomana. Se ei ollut vihainen, eikä suuttunut. Se ei ollut rakastava eikä lämmin. Se oli pettynyt.

Draco yritti tutkia Harryn silmiä, mutta ne tuijottivat häntä säälimättömänä ja kylmästi. Hän ei edes yrittänyt tehdä mitään. Hän vain seisoi ja katsoi Dracoa kylmästi.

Draco yritti vielä. "Olen meinannut tehdä koko jutusta lopun, eikä se merkkaa mitään, Harry... Minä olen sinun kanssasi, vain sinun," hän sanoi epätoivoisesti ja yritti ottaa Harryn kädestä kiinni, mutta tämä vetäisi omansa pois hyvin nopeasti.

"Näyttää siltä, ettet ole koskaan ollut vain minun kanssani", Harry sanoi ja puraisi huultaan. Ei seksikkäästi, vaan vihaisesti ja pettyneesti, joka kieli siitä, että hän voisi pian hyökätä Dracon kimppuun. "En tiedä, mitä nämä kirjeet tekivät minun sängylläni, mutta näyttää siltä, että joku todella halusi näyttää minulle todellisen luontosi", hän jatkoi, muttei katsonut Dracoon päin.

Draco tuijotti Harrya erottaen silmäkulman kimalluksen. Draco tunsi kosteuden myös omissa silmissään, mutta kyynelet eivät edes yrittäneet valua alas. Ne aivan kuin pidättelivät itseään. Tuska Dracon sisällä ei olisi pystynyt purkautumaan edes kyynelvuon saattelemana.

"Mutta onneksi näin sen nyt", Harry sanoi vielä.

Sen koomin, mitään muuta enää sanomatta Harry kääntyi ympäri häipyen nopeasti muiden rohkelikkojen sekaan.

Draco yritti erottaa Harrya muiden seasta, muttei erottanut edes mustia hiuksia tai otsan arpea. Hän kääntyi muotokuva-aukolle päin
lähteäkseen. Hän käveli hitaasti, kuin odottaen, että Harry ottaisi hänet vielä kiinni.

Draco otti viimeisen askelen aukolle, jolloin se heilahti auki. Hän pysähtyi vielä, muttei katsonut taakseen, koska osasi odottaa Harrya.

Hän odotti turhaan. Harry ei tullut, ei ottanut Dracoa hartiasta kiinni, eikä kääntänyt häntä ympäri. Hän ei tullut pyytämään selitystä, eikä kysymään, oliko Draco ollut todella tosissaan hänen kanssaan.

Tämä oli se hetki, josta tiesi, ettei mitään enää ollut tehtävissä. Se hetki elämässä, kun tietää jonkin olevan ohi. Kun luottamus, usko, toivo ja muu on menetetty. Jos Harrya ja Dracoa oli koskaan todella ollutkaan, ei ollut enää.

*

Lumisade oli heikentynyt jo hyvin pieneksi tihkutukseksi. Taivas pysyi kuitenkin tummana, ja tuuli oli viileää ja hentoa. Linna oli pimeä ja äänetön.

Draco seisoi Tähtitornissa ikkunalautaa vasten ja tunsi tuulen henkäyksen poskellaan. Se silitti hänen sileitä kasvojaan, ja nosti yksittäisiä hiuksia tanssimaan hänen otsallaan.

Draco vilkaisi alaspäin, muttei erottanut maata. Oli liian pimeää, maankamara oli liian kaukana, ja hän seisoi liian korkealla.

Draco nosti kätensä, jossa hän piteli edelleen Honeyn kirjeitä. Hän rutisti niitä. Hän ei tahtonut enää koskaan kuulla Honeysta. Ei enää koskaan. Eikä myöskään siitä henkilöstä, joka oli kirjeet Harrylle toimittanut.

Mutta sehän oli päivänselvää. Ei Nott ollut Pimeyden Lordille kielinyt, eikä sen koomin myöskään muille kuolonsyöjille. Ei. Hän oli astellut Dracon isän puheille ja kertonut. Kukaan muu ei tiennyt Dracon ja Honeyn kirjeenvaihdosta kuin Dracon isä. Hän lieni kertonut Nottille kirjeistä, mutta vahingossa. Nott oli niin läpeensä mätä ja paha ihminen, eikä hän koskaan iloinnut muiden onnesta.
Draco nosti leukaansa ja sulki silmänsä.

Hän ojensi kätensä, jossa kirjeet olivat. Hän nosti käden ikkunan ulkopuolelle ja avasi nyrkkinsä. Tuuli repäisi kirjeet hänen kädestään ja Dracon avatessa silmänsä, oli se kuljettanut ne jo kauas Dracon silmien kantamattomiin.

"En voi nähdä, mutta en myöskään unohtaa", Draco kuiskasi pimeyteen.

*

Kukaan ei sitä nähnyt, eikä tiennyt, ei osannut aavistaa, kun Lucius Malfoy istuutui vaimonsa viereen pehmeälle sohvalle, takkaa vastapäätä.

"Teimmekö oikein, Lucius?" Narcissa kysyi kääntämättä katsettaan mieheensä.

Lucius piti päänsä yhtä lailla takkaan päin vastaten eleettömästi. "Näin on parasta", hän sanoi pitäen pienen tauon. "Parasta meille kaikille", hän jatkoi hiljaisella, käskevällä äänellään ja kohensi tulta taikasauvallaan.

Narcissa huokaisi niin hiljaa, ettei edes Lucius kuullut sitä.

"Haluan vain, että Draco on onnellinen", hän sanoi hiljaa ääni väristen hennosti.

Lucius otti vaimoaan kädestä kiinni katsomatta kuitenkaan vieläkään häneen. "Niin minäkin. Eikä hän koskaan olisi sitä Potterin kanssa."

Narcissa nyökkäsi vaiteliaana. "Mistä keksit tämän?" hän kysyi pieni epävarmuuden häivähdys äänessään.

Lucius puristi vaimonsa kättä hieman kovempaa. "Nott. Dracon tupakaveri. Kelpo lähetti ja kotitonttujen lahjoja
."


the end of chapter nineteen

*

Natural

  • Ravenclaw
  • ***
  • Viestejä: 690
  • ... and yet i smile.
Vs: Olethan totta? 19/2o, 23.o1. !!
« Vastaus #189 : 23.01.2011 19:07:38 »
OMG!

Tykkässin luvusta todella paljon! Argh! Oon vihanen Nottille >:(! Just ku Harryllä ja Dracolla alko mennä hyvin.
Oottelen jatkoa ja yhyy tää loppuu kohta :'(.

Kiittäen ja kumrtaen,
Natural

P.S Rakentava karkas taas.
« Viimeksi muokattu: 23.01.2011 23:52:25 kirjoittanut Natural »


"Greed may not be good, but it’s not so bad, either. You humans think greed is just for money and power! But everyone wants something they don’t have."

Ava & Bannu By: Odo

carr0t

  • Vieras
Vs: Olethan totta? 19/2o, 23.o1. !!
« Vastaus #190 : 23.01.2011 23:47:41 »
No voi paska. Ei noin saa tehdä. Paitsi että ihan hyvä kuitenkin, kun teit niin saadaan vähän mutkia matkaan. Ja mikäs sen parempaa.
Jotenkin tosi luciusmaista yrittää tuhota Dracon ja Harryn suhde ja tuo Narcissan kommentti sopi niin sille. Äitimäinen ja huolehtivainen, mutta toimi kuitenkin kuin Malfoy.
Paitsi että voisi ajatella, että Lucius olisi pistänyt Harryn lihoiksi jos kerran suhde tuhotaan. Tai ei ehkä kuitenkaan. Heh.
Nuo Honeyn kirjeet tuli vähän liian äkkiä. Olisi ollut parempi, jos ne olisi mainittu jossain aiemminkin.

Ron oli kyllä niin IC ainakin minun mielestäni. Kyllähän siitäkin omahyväisyyttä löytyy, kun aihe löydetään.

insatiable

  • ezion salarakas
  • ***
  • Viestejä: 1 342
  • koska ezio on ihkudaa
    • FINI
Vs: Olethan totta? 19/2o, 23.o1. !!
« Vastaus #191 : 24.01.2011 00:11:45 »
Natural: tack soooo mycket för dig !<3'

carrot: Oh no ! Laitoin tarkoituksella koko Honeyn vasta nyt, mutta ää :( toivottavasti koko idea ei ole nyt ihan ruined :) Kiitän kommentistasi, ja ihanaa, kun rakentaavakin löytyi !<3'

Cynder

  • ***
  • Viestejä: 115
Vs: Olethan totta? 19/2o, 23.o1. !!
« Vastaus #192 : 24.01.2011 17:50:16 »
Niisk..  :'( tää oli tosi surullinen luku. Alku ei niinkään, mutta loppu senkin puolesta.

Lainaus
"En voi nähdä, mutta en myöskään unohtaa", Draco kuiskasi pimeyteen.
Voih tää oli niiiin kauniisti sanottu! Jotenki sillee nii haikee ja surulline ja sitte toisaalt toooooosi kaunis! En oikee osaa sanoin kuvailla tätä, mutta meni kylmät väreet ja kaikke ja yhyy, oon nii huono kuvailee :D:D

Lainaus
"Minulla on kaikki enemmän kuin kunnossa! Etkö ole jo kuullut? Tänään ei ole oppituntuja ollenkaan!"
Varmaan kumminkin oppitunteja.

Tykkäilen superisti ja kohta tulee itku, kun tämä loppuu! :( voisiko tätä jatkaa vielä toisilla kahdellakymmenellä luvulla  ;D

Juu sellaista tällä kertaa kiitos kiitos tästä!

Cynder
OOH SHE WANTS ME
OOH SHE'S GOT ME
OOH SHE HURTS ME

I'm so OVERDOSED♥

Merrrí

  • ***
  • Viestejä: 577
Vs: Olethan totta? 19/2o, 23.o1. !!
« Vastaus #193 : 24.01.2011 18:08:15 »
Lainaus
"Minulla on kaikki enemmän kuin kunnossa! Etkö ole jo kuullut? Tänään ei ole oppituntuja ollenkaan!"
Varmaan kumminkin oppitunteja.
Arh! En olekaan täydellinen, damn >:

Komppaan muuten Cynderin ajatusta :D Hyvä ajatus, jos vain olisi ideaa siihen :D

Ai niin, mie olen taas täällä häiriköimässä >: Mutta kuiten, mie lupaan taas sellaisen jättipitkän kommentin, kunhan tämän saat loppuun saakka, yritän kehitellä sitä tässä omissa ajatuksissa, paitsi ei onnistu.
"Pientä" draamaa - olisi parempi kuvaus tälle luvulle. Ainakin minun mielestä, tässä sitä oli varmaan eniten kuin muihin lukuihin vertaa. Mutta ei haittaaaaaa!
Eh.. Joo, voisin taas hiipiä nurkkaan kirjoittamaan tuota mikä jäi äsken kesken.. :D
Din beta Merrrí (kolmea kieltä, jei! :D)

//HÄPEÄN! >: Spinoff, joo! Kirjoitat sellaisen tosi söpöstysficin ja sitten me muut saadaan palvoa sitä! :D
« Viimeksi muokattu: 24.01.2011 18:33:53 kirjoittanut Merrrí »

insatiable

  • ezion salarakas
  • ***
  • Viestejä: 1 342
  • koska ezio on ihkudaa
    • FINI
Vs: Olethan totta? 19/2o, 23.o1. !!
« Vastaus #194 : 24.01.2011 18:30:46 »
Kiitän teitä !!<3' Hehhee, mistähän saisin idean jatkoficciin ? :'> Spin off - fic tms :D

Ootsä kyl aika huono ku et huomannu tota virhetä, sanotko itseäsi betaksi, häpeä .... EI VAA !! :D Korjailen tuon tuonne kaikessa hiljaisuudessa ^^

MissWeasley

  • Rohkelikko
  • ***
  • Viestejä: 483
  • Too cute to be straight.
Vs: Olethan totta? 19/2o, 23.o1. !!
« Vastaus #195 : 24.01.2011 22:58:45 »
Oioi, eiei, aiai!
Voi Luciusta, Voi Dracoa, Voi Harrya :(

Kyllä Harry ja Draco palaa yhteen, jaksan uskoa parempaan huomiseen :)

Jatkoa äkkiää, enää yks luku ja epilogi? :o

Eiei, ei kyllä hyvä heilu, jos Draco ja Harry ei sovi ja palaa yhteen eiei!!

Anteeks kauhiasti tää sekava kommentti, mutta mutta...

Tykkäsin ihan hirveesti tosta sun kuvailusta varsinkin tuolla alussa, ihana varsinkin toi "Talvi oli päättänyt, että kukaan ei unohtaisi tätä taleva..." tai jotenkin noin :D

Vielä noi puheenvuorot vähän tökkii, mutta eiköhän sekin siitä parannu ajan myötä ;)

Jatkoa odotan! ♥ :)

~Missy~
Every time a child says
'I don't believe in fairies'
there's a little fairy somewhere
that falls down dead.

Feliicia

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 817
  • Hobitti
Vs: Olethan totta? 19/2o, 23.o1. !!
« Vastaus #196 : 25.01.2011 16:55:02 »
Tä on maailman paras ficci!  :DUusi luku oli toosi hyvä :-*. Tyhmä Lucius ja Nott kun meni pilaamaan Harryn ja Dracon suhteen kokonaan >:(
Mäkin uskon parempaan huomiseen kuten MissWeasley. Kyllä ne palaa yhteen, muuten on eieieieiei, epätoivoinen olo.
Mutta kirjoita jatkoa niin pääsen jännityksestä. Voisitko alottaa toisen jatkoaficin??*koiranpentuilme* :D




ava by Raitakarkki
banneri by Pyry

insatiable

  • ezion salarakas
  • ***
  • Viestejä: 1 342
  • koska ezio on ihkudaa
    • FINI
Vs: Olethan totta? 19/2o, 23.o1.
« Vastaus #197 : 26.01.2011 18:39:21 »
MissWeasley: salee kaikki vihaa mua jos tää ei pääty onnellisesti, nouuuu !! jatkoa laitan hyvin, hyvin pian kunhan saan betaltani tarkastetun version; siihen asti kiitän kommentistasi <3'

HarryPotterFan4Ever: ähm, kiitos !!<3' heh, odottakaa hetki niin tiedätte kuinka käy ! :) Siis toinen jatkoficci ? Hmm, sellaisia on tekeillä yksi jos toinenkin ;)

insatiable

  • ezion salarakas
  • ***
  • Viestejä: 1 342
  • koska ezio on ihkudaa
    • FINI
Vs: Olethan totta? 19/2o, 23.o1.
« Vastaus #198 : 26.01.2011 23:56:58 »
*

A/N: Noniin ! Tämä ficci on tehnyt matkan tiensä päätökseen, ja olen osittain helpottunut. Tämä on vienyt paljon aikaa, mutta se on ollut sen arvoista. Tahdon sydämestäni kiittää teitä, jotka olette ahkerasti lukeneet tätä ja kommentoineet ja ja ja antaneet palautetta!<3'

Tämä luku, ja epilogi myös on omistettu korvaamattomalle ja käsittämättömän ahkeralle betalleni, jonka ansiosta - vaikken ole hänelle myöntänyt - olen osittain jaksanut kirjoittaa tämän loppuun. Hän on jaksanut potkia p*rseelle, eli kysellyt milloin tulee uusi luku, joka on pistänyt vähän vauhtia<3'

Eli kiitos sinulle, Merrrí <3'

Mutta pidemittä puheitta, olkaa hyvät tässä 2o. luku + epilogi,


xoxoxo insatiable

*


20. Kyyneltä vailla, vierailla mailla


Lucius Malfoy hymyili pidellessään käsissään pojaltaan saamaa kirjettä. Se oli saapunut puoli minuuttia sitten. Sillä oli ollut ilmeisen kiire, koska sen tuonut pöllö oli väsähtänyt sen tien lehahtaessaan avoimesta ikkunasta sisään.

"Hae minut. En enää tahdo olla täällä. Pyydän sinua, isä."

Lucius sulki silmänsä ja nautti hetkestä. Hän antoi mielensä käydä läpi muiston.

"Kehitystä on havaittavissa, vai kuinka Lucius?" tummanpuhuva mies kysyi toiselta vieressään.

Lucius Malfoy hymähti tyytyväisenä katsellen puutarhassa kuljeksivaa kahta siluettia. "Kieltämättä taitaa olla", hän sanoi hyväksyvän kuuloisella äänellä. Hänen toinen toinen kätensä oli siististi tummien housujen taskussa, kun toinen piti kevyesti kiinni taikasauvasta.

Toinen mies nyökkäsi hymyn poikanen huulillaan. "Heistä tulee vielä jotain todella suurta", hän sanoi utuinen katse silmissään.

Kimakka nauru kiiri puutarhan perältä, ja sen jälkeen kajahti matalampi huudahdus.

Lucius viittasi heidän jatkavan matkaansa puutarhan lävitse. Toinen mies otti neuvon vastaan ja asteli Luciuksen rinnalle.

"Oletko varma halustasi jatkaa prosessiamme, Chuck?" Lucius sanoi pintä pisteliäisyyttä äänessään. "Et ole vaikuttanut viime aikoina kovinkaan innostuneelta", hän sanoi ja loi toiseen mieheen arvioivan katseen.

Chuck katsoi Luciusta hivenen kylmä katse silmissään. "Kyllä. Siitä ei ole epäilystä", hän sanoi kääntäen katseensa taas eteenpäin.

"Tämä on parasta. Parasta kaikille", hän jatkoi amerikkalaisesti laiskalla aksentillaan.

Lucius käänsi myös katseensa eteenpän tarkkaillen kuitenkin Chuckia koko ajan sivusilmällä. "Niin on, on aina ollut ja tulee olemaan. Vanhoja velhosukuja ei ole enää liikaa pystyssä ja niiden vaaliminen vaatii uhrauksia, niin aikuisten -" hän sanoi ja katsahti puutarhaan päin jälleen. "- kuin lapsien osalta", hän päätti lauseensa. Olisi voinut kuvitella, että hänen äänessään olisi häivähtänyt epävarmuus, mutta se oli liian ylpeä näyttääkseen sitä. Kylmäkiskoinen ilme kasvoilla kertoi, että epäilystä ei ollut.

Chuck nyökkäsi taas. "Ainoa ongelma on välimatka. Honey ei suostu vaihtamaan koulua edelleenkään. Ja vaikka suostuisi, ei Ginger suostuisi", hän sanoi hyvin hiljaa, koska lähellä oli avonainen ikkuna. Koskaan ei tiennyt kuka kuunteli.

"Vaimosi on aina ollut hiukan... vaikea", Lucius sanoi kohteliaasti.

"Kyllä. Tiedän sen", Chuck sanoi äänellä, joka kertoi keskustelun hänen vaimostaan loppuneen ennen kuin se ehti alkaakaan.

Lucius vaikeni hetkeksi, kuten myös Chuck hänen vieressään. Sitten hän avasi jälleen suunsa. "Älä huoli kuitenkaan. Koskaan ei tiedä mitä käy", hän sanoi miettimisestä kielivällä sävyllä.

Chuck katsahti Luciukseen päin nopeasti, kuin kysyen.

"Teen mitä täytyy, eikä Draco ole koskaan ollut helpoin mahdollinen poika. Ennen pitkää hän tekee virheen, joka auttaa koulunvaihdoksessa", hän sanoi kylmällä äänellä.

Chuckin silmät laajenivat hetkeksi. "Mitä tarkoitat?"

Luciuksen äänetömät askelet pysähtyivät ja hän kääntyi Chuckiin päin. "Tarkoitan, että hän on nyt kaikkein kapinallisimmassa iässä. Ja sinä olet tehnyt paljon uhrauksia Honeyn kohdalla", hän sanoi pitäen pienen tauon ja nuolaisten huuliaan. "Tiedän, että pian koittaa aika, kun minun täytyy tehdä niin Dracon kohdalla", hän jatkoi.

Chuck katsoi häntä hiljaa kertoen, että ymmärsi.

Lucius nosti vasenta suupieltää hiukan, mutta se ei kertonut hymystä. "Hän aloittaa ensi viikolla kuudennen vuoden, ja voisin vannoa Pimeyden Lordin nimeen, että tänä vuonna jotain ratkaisevaa tapahtuu", hän sanoi hiljaa.

"Toivon niin", Chuck sanoi tutkien Luciuksen kylmiä kasvoja. "Entä oma vaimosi?"

"Narcissan ei tarvitse vaivata päätään näillä asioilla. Olen osannut aina hoitaa asiat niin, ettei hänen tarvitse huolestua", hän sanoi.
Hänen äänensä sävy muuttui ohikiitäväksi hetkeksi, hänen lausuessaan Narcissan nimen.

"Hyvä", Chuck vastasi. "Me hoidamme tämän. Draco ja Honey tulevan olemaan upeat yhdessä, aivan kuten olemme aina toivoneet", hän jatkoi nostaen oikean kätensä rintakehälleen. "Niin varmasti, kuin nimeni on Derval", hän sanoi hiljaisesti, mutta tarkoittavasti.

Lucius nosti myös kätensä samoin ja katsoi Chuckia silmiin. "Niin varmasti, kuin nimeni on Malfoy", hän kuiskasi.

*

Vellottuaan itsesäälissä mielestään tarpeeksi kauan, Draco Malfoy hiipi luihuisten oleskeluhuoneen kautta omaan makuusaliinsa ja siellä oman sänkynsä luokse.

Draco laskeutui sängylle ja hautasi kasvonsa tyynyjen sekaan. Hän oli aivan hiljaa, lähes hengittämättä, mutta tuoksuja hän ei voinut estää. Tuttu tuoksu leijaili hänen nenäänsä tyynyistä. Draco puristi tyynyä kovasti, mutta hän ei itkenyt. Vain ikävä kalvoi hänen mieltään, eikä hän edes osannut ajatella kyyneleitä.

Draco työnsi matka-arkkunsa nurkkaan ja heittäytyi sängylle. Tältäkö tuntui epäonnistua, menettää luottamus, tuntea itsensä täydeksi luuseriksi? Millä sanalla tätä kaikkea kutsuttiin?

Draco puristi kätensä nyrkkiin.

Kyllä hän sen sanan tiesi, mutta suustaan hän ei sitä saanut. Se oli kuin syöpä, joka oli vallannut hänen mielensä, mutta ei suostunut tulemaan ulos. Vastedes se saisi siellä pysyäkin.

Draco nosti itsensä istumaan ja nosti katseensa. Hänen peilikuvansa tuijotti vastapäiseltä seinältä.

"Kuka sinä oikein olet?" Draco kuiskasi peilikuvalleen.

Se katsoi takaisin samalla ilmeellä kuin Draco sitä, pysyen koko ajan hiljaa. Draco pyöritti päätään. "En tunne sinua enää", hän kuiskasi ja hautasi kasvot käsiinsä.

Vain kaksi tuntia sitten hänellä oli ollut poikaystävä, luottamus ja onni. Nyt hänen sisintänsä kalvoi vain tyhjyys. Hän ei kaivannut muuta kuin Harrya.

Mutta Harry oli jo mennyt.

Laskiessaan päänsä tyynylle Draco ei edes huomannut vaipuvansa uneen.

Raollaan olevasta ikkunasta kuului vieno tuulahdus, joka kantaen raikasta ilmaansa Dracon ympärille tanssitti hänen hiuksiaan hyvin pienen hetken. Se melkein kuin yritti kertoa uudesta.

Mutta aamun tullessa kaikki olisi samoin. Vain paikka vaihtuisi.

*

Kullanruskeat hiukset valuivat Honey Dervalin olkapäitä pitkin selkään. Tytön kasvoja koristi leveä hymy ja hänen suuret, ruskeat
silmänsä nauroivat hänen katsoessan Dracoa silmiin huoneen toiselta puolelta. Myös Dracon huulilla kareili pieni hymy.

"Odotatko jo kouluun paluuta, Draco?" rikkoi Chuck Dervalin ääni hiljaisuuden, joka vallitsi massiivisesti sisustetussa takkahuoneessa. Marmorinen takka koristi takaseinää, ja siinä leimuava kirkas valkea toi lämpöä huoneeseen.

Draco kohautti hartioitaan. "Siinä määrin, kuin on tarpeen. Kaikessa on puolensa", hän sanoi mitäänsanomattomalla äänellä. Honey naurahti ja nosti lasin käteensä.

Lucius Malfoy hymähti niin, että vain hän itse kuuli. "Niin... Draco ei ole koskaan oikein viihtynyt Tylypahkassa", hän sanoi kuin lukien poikansa ajatukset.

Draco katsoi isäänsä turhautuneena. "Sitä ei tarvitse kuuluttaa kaikille", hän sanoi ja käänsi sitten katseensa muihin huoneessa oleviin.

"Tai siis. Ei ole hyvä tapa sanoa niin", hän sanoi miellyttävällä äänellä.

Ginger Derval naurahti nurkassa. "Mutta Draco-kulta. Olemme ystäviäsi, kaikki me. Ei sinun tarvitse meidän seurassamme noudattaa etikettiä", hän sanoi heleällä äänellä laskien käden hellästi aviomiehensä hartialle.

Narcissa ja Lucius vaihtoivat katseita. He istuivat kireästi vierekkäin tummalla sohvalla, osoittamatta hellyyden merkkejä. Draco tarkkaili vanhempiensa kireitä ilmeitä.

Honey naurahti vieläkin heleämmin kuin äitinsä, jonka ääni oli jo hiukan ajan saatossa kärsinyt. "Draco on aina niin kohtelias, mutta eikö se ole vain hyvä?" hän kysyi ja iski Dracolle silmää, johon Draco ei vastannut.

Chuck Derval loi Dracoon hyväksyvän katseen. "Aivan, tottakai se on", hän sanoi ja nosti lasin huulilleen kulauttaen mallasviskiä kurkustaan alas.

"Draco on aina ollut kelpo poika. Isäänsä tullut siinä mielessä, että kohteliaisuutta löytyy, samoin kuin tyyliä ja klassisuutta", sanoi Narcissa Malfoy melkein mainostavalla äänellä.

Draco oikoi valkoista kauluspaitaansa verukkeena, jottei joutuisi kohtaamaan muiden katseita. Tilanne oli melko nolo. "Vaikka olenkin Malfoy, ja kieltämättä todella ihana, tuo on liikaa, äiti", Draco sanoi korostaen viimeistä sanaa.

Lucius Malfoy päästi taas tyytyväisen äänen. "Näille ihmisille sinua on syytä kehua", hän sanoi ja kohotti kätensä kurottamaan lasiaan.
Draco huomasi Chuckin silmien tekevän pienen kauhistuksen eleen, kun Luciuksen vaalasta kädestä erottui pääkallo, jolla suusta kielen sijaan luikersi käärme.

*

Draco käveli hiljaisin askelin kohti kylpyhuonetta. Koko kartanoi oli pimeä ja hiljainen. Tai niin Draco luuli, kunnes näki valon kajastavan huoneesta käytävän toisessa päässä. Sieltä kuului myös vaimeaa puhetta.

Draco hiipi hiljaa aivan raollaan olevan oven viereen ja pysähtyi kuuntelemaan hiljaisia ääniä. Toinen kuului Luciukselle, toinen Chuckille.

"Tämä sujuu oikein hyvin", sanoi Lucius kuulostaen tyytyväiseltä.

"Honey ainakin on aivan hulluna Dracoon", Chuckin ääni vastasi.

Lucius naurahti. "Miksei olisi? Ajan myötä myös Draco varmasti lämpenee Honeylle", hän sanoi edelleen samalla äänensävyllä.

"Mitä vittua?" Draco kuiskasi itsekseen.

"He valmistuvat samaan aikaan. Ehkä siitä kaksi vuotta, niin voimme tanssia häitä", Chuck sanoi ja hänen askelensa kaikuivat huoneesta.

Lucius oli hetken hiljaa. "Kuulostaa paremmalta kuin hyvältä", hän sanoi ottaen hänkin pari askelta.

Draco oli pyörällä päästään, eikä tahtonut kuunnella enää lainkaan. Hän jätti miehet puhumaan keskenään ja vannoi, että vaikka Honey olikin taivaallisen hyvä sängyssä, ei hän koskaan menisi tämän kanssa naimisiin. Sen hänen isänsä oli juuri varmistanut.

*

Honeyn silmät kimmelsivät auringossa, kun hän irrottautui Dracon syleilystä.

"Minun tulee sinua ikävä", Honey kuiskasi hyvin hiljaa.

Draco hymyili hivenen väkinäisesti. "Minunkin sinua", hän sanoi yrittäen kuulostaa mahdollisimman luontevalta.

Honey antoi nopean pusun Dracon sileälle poskelle. "Kirjoitellaan. Niin paljon ettei ehdi tulla ikävä!" hän sanoi ja hymyili hänkin nyt.

Draco levensi hymyään myöntymyksen merkiksi.

Honey kääntyi lähteäkseen vanhempiensa perään. "No, hei sitten! Nähdään ensi kesänä Draco!" hän huudahti vielä.

Draco huokaisi. "Todella toivon, että ei", hän sanoi hyvin hiljaa, mutta tiesi, ettei voisi tuottaa isälleen pettymystä ennen täysi-ikäisyyttään.

*

"Etkö ole jo kuullut...?"

"Hän lähti..."

"Potter ja Malfoy, kyllä..."

"Sanotaan, että..."

"Kyllä, he ovat eronneet...."

Harry yritti sulkea korvansa kuiskuttelulta ja juoruilta, jotka seurasivat häntä alituiseen. Oli kulunut viikko, yksi tuskallinen viikko
Tylypahkan seuratuimman parin erosta. Harry olisi saattanut nauttia tästä kaikesta, jos hän ei itse olisi ollut parin toinen osapuoli. Hän ei ollut nähnyt Dracoa viikkoon, ei vilaukseltakaan. Hän ei ollut puhunut Dracosta, eikä kuullut muuta kuin supattelua, johon hän ei ollut kiinnittänyt huomiota. Tänä aamuna olisi luultavasti pakko, koska tämä aamu oli ensimmäinen laatuaan, jolloin hän uskaltautui Suureen Saliin heidän eronsa jälkeen.

Harry yritti peitellä päätään uteliailta katseilta, jotka seurasivat hänen kulkuaan koko matkan paikalleen rohkelikkojen tupapöytään.
Hän yritti pitää naamansa niin peruslukemilla kuin koskaan oli mahdollista. Hän ei antanut epävarmuuden ja tuskan näkyä kasvoiltaan. Tosiasia oli kuitenkin se, ettei hän ollut pystynyt nukkumaan, syömään, opiskelemaan tai tekemään ylipäätään mitään eron jälkeen. Hänen mielensä ei jättänyt häntä rauhaan. Se pakotti hänet ajattelemaan Dracoa herkeämättä. Missä hän oli? Mitä hän teki? Ei, hän ei saanut hetkenkään rauhaa.

Harry oli ollut myös tunneilla kuin haamu. Hän ei katsonut ympärilleen, ei kuunnellut, ei puhunut sanaakaan. Hänen katseensa oli muutenkin muuttunut tyhjäksi tuijotukseksi, aivan kuin hän olisi aivan muualla, ei tässä maailmassa. Iltaisin hän ei jäänyt oleskeluhuoneeseen muiden kanssa, vaan laahusti makuusaliin ja käpertyi peiton alle. Hän saattoi maata tunteja hereillä huomaamatta ajan kulkua.

Mutta se, mitä Harry ei ollut koko viikkona tehnyt, oli surun näyttäminen. Hän ei ollut vuodattanut ainoatakaan kyyneltä Dracon takia. Se oli hämmästyttänyt häntä. Tuska tuntui olevan niin syvällä, ettei edes itku veisi sitä pois. Harry oli jopa yrittämällä yrittänyt saada itsensä itkemään, mutta se ei onnistunut.

Harry istuutui paikoilleen Ronin viereen. Hän veti teekupin ja Päivän Profeetan eteensä ja oli lukevinaan sitä. Heidän aamiaisensa olivat olleet hyvin hiljaisia. Hermione ja Ron näyttivät kunnioittavan Harryn suruja eivätkä puuttuneet niihin sen koomin.

Lehden etusivulla oli suuri uutinen, jota Harry tuijotti. Todellisuudessa hän ei nähnyt mitään. Hänen silmänsä olivat kiinni. Dracon kasvot pomppasivat jälleen hänen mieleensä, ja hän yritti karistaa ne pois.

"Harry?"

Ronin ääni herätti Harryn jälleen todellisuuteen. Hän nosti katseensa Roniin.

Ron näytti epäröivältä. "Oletko kuullut Mal- siis Dracosta mitään?" hän kysyi hyvin varovaisesti.

Harryn ilme oli kireä ja tutkimaton. "En ole", hän sanoi ääni samanlaisena kuin kasvonsa.

Hermione rykäisi. "Eikun siis... Draco on lähtenyt pois", hän sanoi hyvin hiljaa.

Harry käänsi katseensa hitaasti Hermionen epävarmuudesta ja huolestuksesta vääristyneisiin kasvoihin. "Mitä? Minne?" hän kysyi. Hänen äänensä oli erittäin käheä, koska hän ei ollut juurikaan käyttänyt sitä.

"Pois. Hän lähti heti keskiviikkoaamuna pois. Hänen isänsä ja äitinsä hakivat hänet. Kotiin kai", Hermione sanoi ja näytti yhä enemmän huolestuneelta ilmeisesti Harryn reaktiota peläten.

Harry tuijotti Hermionea hetken ja nyökkäsi sitten. "No, eihän se enää minun asiani ole", hän sanoi erottaen katkeruuden omasta äänestään ja laski katseensa teemukista nouseviin kiemurteleviin höyryihin.

Draco oli siis poissa. Kuinka hän ei ollut kuullut mitään? Suurilta osin se johtui ehkä siitä, ettei hän ollut käynyt keskustelua kenenkään muun kuin itsensä ja oman mielensä kanssa. Oli kuitenkin outoa, ettei kukaan ollut maininnut asiaa hänelle. Ei hän sentään niin
epävakaa ja haavoittuvainen ollut, etteikö hänelle voisi kertoa totuutta entisestä poikaystävästään.

Toisaalta. Kaikki olivat kysyneet syytä heidän eroonsa, mutta näytti siltä, ettei se ollut vuotanut kenenkään korviin. Harry ei ollut maininnut syytä edes Ronille eikä Hermionelle, eikä Draco ollut luultavimminkaan edes ehtinyt mainita mitään ystävilleen, jos hän oli jo keskiviikkoaamuna lähtenyt pois.

Harry oli vannonut itselleen unohtavansa Dracon ja Honeyn sekä koko tämän asian, mutta se ei ottanut onnistuakseen. Mutta kenellekään hän ei siitä tahtonut kertoa. Hän ei ollut valmis.


*

Draco istui kotonaan Malfoyiden kartanossa omassa huoneessaan kirjoituspöytänsä ääressä. Hänen edessään oli pergamenttia ja mustepullo. Kädessään hänellä oli sulkakynä. Kasvoillaan hänellä oli murheellinen ilme, joka ei tuntunut pyyhkiytyvän millään pois.

Draco ei ollut uskaltanut jäädä enää Tylypahkaan. Hän oli lähettänyt heti yöllä vanhemmilleen kirjeen, jossa vaati heitä tulemaan hakemaan hänet.

Harryn läsnäolon tunteminen hänen lähellään teki hänet levottomaksi, eikä hän olisi pystynyt kestämään sitä enempää kuin sen yhden yön.

Draco laski sulkakynän kädestään ja katsoi pergamenttia. Kirje oli ainoa keino, jonka hän oli enää keksinyt. Hän tiesi, että oli liian myöhäistä, mutta Harryn oli oikein saada tietää totuus.

Draco toivoi, että Harry ymmärtäisi hänen tapansa pyytää anteeksi ja kertoa tunteistaan. Teksti oli hänen mielestään hiukan ontuvaa, mutta hän ei ollut kirjailija. Tämä kelpasi oikein hyvin.


   Harry,

Sinä tiedät, etten ole monisanainen mies, jos lienen mies ollenkaan, mutta yritän sanoa sen, minkä tahdon.

Aloittanen tämän sillä olennaisimmalla, anteeksipyynnöllä. Joten siis, anteeksi. Ei ole sanoja kertomaan, kuinka pahoillani olen tästä. Koskaan ei ollut sopivaa hetkeä, enkä nähnyt asiaa tarpeelliseksi, koska en tunne Honeya kohtaan mitään. Vain ystävyyttä. Sinua kohtaan tunnen enemmän kuin ketään muuta, Harry, olet minulle kaikki.

Tiedän, ettet voi koskaan ymmärtää millaista elämäni on. Nimeni mukana tulee vastuuta. Olen yrittänyt kapinoida sitä vastaan, mutta juuristaan ei koskaan pääse eroon.

Toivon, että joskus pystyt suodattamaan aiheuttamani surun, mutta siihen asti pysykäämme eri poluilla. Tiedän, että ne kohtaavat vielä joskus, mutteivat ennen kuin olemme ottaneet aikamme. Haluaisin pyyhkiä sinulta tuskasi pois, ja sinut pyyhkimään omani, mutta tiedä, ettei se ole mahdollista.

Lähden huomenna pois, pois Britanniasta. En voi olla lähelläsi, vaikka tahtoisin. Siksi jätin Tylypahkan. Mutta uskon, että polkumme kohtaavat vielä. Se tapahtukoon silloin, kun vähiten sitä odotamme.

      Vilpittömästi sinun,

         D.M.


*

Harry sulki silmänsä ja puristi Dracon kirjeen sydäntään vasten. Hän halusi antaa anteeksi enemmän kuin mitään maailmassa, mutta hänen sisimpänsä kielsi häntä tekemästä niin.

Dracon kirjoittamat sanat osuivat luihin ja ytimiin, eikä Harry koskaan ollut nähnyt hänessä tätä puolta. Tyytymättömyys ja pettymys kalvoivat häntä.

Suru nousi pintaan, eikä kyynelten edessä enää ollut esteenä.


*

'Niin kuin kuluvat päivät, eikä ole aikaa,
ei ole yhteyttä, ei välillämme taikaa.
Tahdon näyttää sinulle tien,
kädestäni otat, sydämeeni vien.

Kuin päättyy päivä, tulee ilta,
on tähtiin kirjoitettu elämän silta.
Otit elämäni, hoivasit hetken,
minä en ottanut, päätin retken.

Auringon alla ja veden lailla,
aaltojen pärskeet, henkeä vailla.
Ruumiini riutuu, kuin aavikon kukka,
muistini pettää, kuin katkeilee tukka.

Tahdonvoimaa alla maan,
sieluni saapuu satamaan.
Ei ole muuta kuin hengähdys,
taivaalla valon välkähdys.

Haen sulle taivaalta tähdet ja kuun,
annatko anteeksi, pelastat mun?
Unohduksen liekki sydäntäni riepoo,
silmäni pettävät kuin luminen tienoo.

Vaikka edelleen näen auringon,
olen kadottanut armon valon.
En saata enää nähdä eteeni nähdä.
en osaa pimeässä tultakaan tehdä.

Tahtoisin sanoa, että löydämme sen,
avulla toisemme onnen ikuisen.
Tie sydämeeni on valaistu kuin kuu,
vaan avaimen tiedät sinä, ei kukaan muu.

Muistele päivää, kuin haimme tähdet,
en osannut aavistaa, että joskus lähdet.
Aurinko nousi ja kohtasimme sen,
toisiamme kädestä pidellen.

Olithan totta, tahdon kysyä,
koska vierelläni et voinut pysyä.
Vastauksen kenties kuulen,
vierelläin liitävän tuulen.

Tahdon sinulta anteeksi pyytää,
syyllisyyteni kaivoon syytää.
Vaan kalvaa nimeni sielussain,
muuttumaan en pysty lain.



the end of chapter twenty


*


Epilogi

Draco Malfoy seisoi kotonaan suuren, vaalean marmorisen takan edessä. Tuli leikki liekeillään ja yritti kohota aina vain ylemmäs.

Draco nosti katseensa takan yläpuolelle. Siinä komeili Malfoyn suvun vaakuna.

Draco inahti. Hän oli aina inhonnut tuota vaakunaa. Ja itse asiassa hän oli aina inhonnut koko Malfoy- asiaakin, mutta kun sukuun kerran kuului, oli pakko elää sen mukaisesti. Hän oli nähnyt ja kuullut itsekin, kuinka suvun- ja verenpettureille kävi.

Draco laski katsettaan takanreunukselle, jossa seisoi kolme valokuvaa, joissa kaikissa oli kirkkaan puhtaat hopeakehykset.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa hymyilivät hänen nuoret vanhempansa vastavihittyinä kartanonsa takapihalla. Hänen isänsä kasvot olivat sileät ja niissä loisti hymy. Tämä näytti onnelliselta. Hän oli laskenut kätensä vaimonsa olkapäälle. Dracon äiti hymyili ja katsoi kohti taivasta. Hänen silmänsä loistivat ja hänen oikea kätensä oli kietoutunut uuden aviomiehensä lantiolle.

Oikeanpuoleisesta kuvasta katsoi koko heidän perheensä. Draco tunnisti yksitoista kesäisen itsensä. Kuva oli otettu iltana, jona hän oli saanut kutsun Tylypahkaan. He olivat juhlineet Dracon puhdasverisyyttä tuona iltana. Monien muiden iltojen lisäksi. Kuvasta katselevan Dracon huulilla oli hymy, mutta jo silloin hänen silmänsä olivat näyttäneet harmailta ja ilottomilta.

Keskimmäisessä kuvassa istui vasta kuukauden ikäinen Draco pienessä nojatuolissa ruskea nalle sylissään. Se oli ollut Dracon lempinalle pienestä pitäen.

Draco astui lähemmäs keskimmäistä kuvaa. Sen kehykset olivat suuret, melkein valtavat, ja niihin oli kaiverrettu runo, joka jo Dracon kastajaisissa oli lausuttu.

Draco luki runon hiljaa mielessään ja laski päänsä.

Nyt oli joulu, ja Dracon loman aika. Hän oli palannut hetkeksi uudesta koulustaan Yhdysvalloista Britanniaan viettämään ajan perheensä kanssa. Hänen olonsa oli ollut niin yksinäinen.

Yksinäinen hän oli nytkin.

Tämä oli ensimmäinen kerta moneen kuukauteen, kun hän antoi Harryn palata mieleensä.

Hän tiesi tehneensä Harrya kohtaan väärin.

Syyllisyys kalvoi häntä.

Draco loi vielä silmäyksen takan yläpuolella olevaan vaakunaan.

Sitten hän kääntyi kannoillaan ja lähti huoneesta tuntien kyynelen valuvan vasemmasta silmäkulmastaan.

Dracon päässä pyöri hänen kasterunonsa. Hän ei pääsisi siitä koskaan eroon.


”Malfoyn veri sisältää puhtautta, rikkautta ja valtaa,
ei rakkautta, rumuutta eikä kuraa.
Jos Malfoyn vereen muuta sekoitat,
se olkoon sen arvoista, ei muuta kuin puhdasta.
Ulkokuoresi on vaalea, sielusi musta,
sisimmässäsikään et tunne katumusta.
Unohda tunteet, unohda muut,
on käsissäsi valta, toinen ulottuvuus.
Näin Malfoyksi sinut kastan, lapseni, seuraajani,
 Malfoyn suvun kunniallisen veren jatkajani.”

*

la fin de tell me you're true

merci
« Viimeksi muokattu: 27.01.2011 00:33:36 kirjoittanut insatiable »

Merrrí

  • ***
  • Viestejä: 577
Vs: Olethan totta? Valmis; 2o/2o + epilogi, 26.o1.
« Vastaus #199 : 27.01.2011 00:03:33 »
Ensimmäinen!! Tulen kommentoimaan vähän myöhemmin ku olen saanut itseni koottua vähän kokoon :D