Tässä nyt sitten 1o. luku, olkaa hyvät<:
pitää tähän mainitsemani, että tämä teksti on betattu, ja tästä eteenkin päin sitten<:
ja betanahan toimii mi-ra !!<:en oikein tiedä, miten se pitäisi ilmoittaa, kun kesken ficin nyt tuli, mutta hmm teen sen nyt näin ... :DD
xoxoxo
insatiable*
1o. Sanoja
Harry käveli päätään ravistellen ulos suuresta salista. Kello oli nyt seitsemän, joten edellinen peli oli siis kestänyt puolitoista tuntia. Hän oli kärsinyt lopulta murskatappion Zabinille, mutta oli tyytyväinen suoritukseensa, hän kun ei ollut kuitenkaan mikään maailman paras shakin pelaaja.
Harry haukotteli astellessaan Rohkelikon muotokuva-aukkoa kohti ja oli jo sanomaisillaan salasanan, kun häntä kutsuttiin sukunimeltä.
Hänen kasvoilleen nousi pieni hetkellinen hymy, kun hän kääntyessään näki hoikan, vaaleahiuksisen pojan lähestyvän häntä hämärässä.
"Niin?" Harry kysyi, kun Draco pääsi hänen luokseeen.
"Miten peli meni?"
Harry pyöräytti silmiään. "Sain melko pahasti turpiini", hän sanoi tutkaillen Dracoa. Pojan olemus oli oudon rento. Harry oli koko kuluneen päivän miettinyt pojan reaktiota Sairaalasiivessä, muttei oikein osannut ottaa asiaa puheeksi.
Dracoa tuntui vaivaavan sama asia, koska hän avasi suunsa aiheesta.
"Onko kaikki ihan niin kuin okei?" Draco kysyi hieman vaivaantuneena.
Harry nosti kulmiaan. "Hmm. Siihen nähden, että lähdit luotani pois mitään sanomatta ja en tiennyt mitä pitäisi ajatella, niin ei. Mutta siihen nähden, että näköjään kuitenkin vielä tulit näkemään minua, niin kyllä. Joten se on vähän niin ja näin", hän sanoi miettien.
Draco näpräsi paitansa helmaa ja näytti hivenen vaivaantuneelta. "Minä vain menin vähän paniikkiin. En tiedä, kuinka nyt ihmiset tähän suhtautuisivat, niin jos pidettäisiin vähän pienenpää ääntä ainakin jonkin aikaa?" Tämä sanoi hyvin nopeasti ja nosti katseensa pois paidasta.
Harry huokaisi. "No en minäkään tätä ajatellut kaikille kuuluttaa. Se, että Seamus sai tietää, oli silkka vahinko."
Draco nyökkäsi lyhyesti ja tavoitteli arkaa hymyä. Harryn mielestä se oli kovin epämalfoymaista.
Harry hymyili. "Eiköhän. Kunhan et vastedes tee tuollaista, jooko?" Hän sanoi vakavoituen hieman.
Draco pudisti päätään.
Harry nojautui antamaan tälle pienen suukon poskelle. Sitten hän katsoi Dracoa kysyvästi. "Haluatko tehdä nyt jotain, vai menenkö jo nukkumaan?"
Draco tyrskähti. "Nukkumaan? Tähän aikaan?" hän kysyi huvittuneena.
"Minulla on hyvät unenlahjat", Harry puuskahti, mutta naurahti hänkin.
Draco loi Harryyn viekkaan katseen. "Se ei kuulosta ollenkaan hyvältä idealta", tämä sanoi ja heilautti kättään lähtiessään astelemaan pois päin muotokuva-aukon luota.
Harry kääntyi Dracon perään ja otti tämän kiinni. "Minne olet menossa?" Harry kysyi häivähdys epäilyä äänessän.
Draco hymähti. "Sitten näet", hän sanoi ja vinkkasi vaivihkaa silmää.
Harry naksautti niskansa ja seurasi poikaa pitkin hämärää käytävää.
***
"En tiedä, Draco, onko kukaan koskaan kysynyt sinulta, mutta oletko oikeasti tyhmä?!" Harry sihisi Dracolle heidän saapuessaan
Luihuisten oleskeluhuoneen suuaukolle.
"Tiedätkö, yllättävän moni on. Silloin tällöin mietin, antaako ulkonäköni olettaa aivan väärin", Draco sanoi ja kääntyi Harryyn. "Mutta nyt ihmettelen, miksi sinä kysyt sitä?"
Harry viuhtoi vimmatusti eteensä ja aukaisi suunsa, mutta sieltä ei tullut ääntä.
Draco katsoi häntä huvittuneena. "Minä puolestani voisin kysyä, oletko vähän vajaa", hän sanoi. "Mutta ymmärrän toki pointtisi.
Ideanani on salakuljettaa sinut makuusaliin ja pussailla kanssasi kiihkeästi, koska muunlainen ajanviete kanssasi tällä hetkellä tuntuisi hyvin turhalta", tämä jatkoi ilmeekään värähtämättä.
Harry lopetti huitomisen ja sulki suunsa hetkeksi. "Hmm. Kuinka aiot toteuttaa tuon?"
Draco kohautti harteitaan. "Kävellään vain oleskeluhuoneen läpi. Ei sen kummempaa", hän sanoi ja kääntyi taas suuaukkoon päin.
"En oikein tajunnut, että 'pitää pienempää ääntä', tarkoittaa 'kerro kaikille luihuisille'. Taidamme olla vähän eri aaltopituudella", Harry
puuskahti.
Draco kääsi päänsä Harryyn ja näytti kieltä. "Ei siellä kuitenkaan ole ketään", hän vastasi ja lausui salasanan. Kivinen ovi aukeni ja esiin
tuli Luihuisten oleskeluhuone. Draco otti Harrya kädestä kiinni ja veti tämän perässään sisään.
"Katso nyt. Ei ketään", Draco sanoi ja lähti taluttamaan Harrya kohti suoraan oleskeluhuoneen perällä sijaitsevaa ovea.
Oven takaa paljastui makuusali. Draco asteli Harry vanavedessään perimmäiselle sängylle, johon rojahti. "Aaah", tämä huokaisi ja sulki
silmänsä. Hän painoi kätensä kasvoilleen ja hieroi hetken silmiään.
Harry ei oikein tiennyt mitä tehdä, joten hän tyytyi seisomaan hivenen vaivaantuneena paikallaan ja tuijottamaan ympärilleen.
Draco nosti kätensä silmiltään ja katsoi Harrya kulmiensa alta hymyillen vähän. "Miksi seisot siinä?" Hän kysyi ja nousi istumaan.
Harry puri huultaan. "Tämä nyt sattuu olemaan melko outoa. Viimeinen paikka, jossa usein veikkaan itseni olevan, on tämä", hän sanoi
ja raapi kaulaansa. Jostain syystä aina hermostuneena hänen kaulaansa alkoi kutittaa aivan vietävästi.
Draco nauroi hieman. "Saat tottua täällä olemiseen, jos Merlin soikoon meinaat kanssani olla", hän sanoi ja otti Harryn kädestä kinni
vetäisten tämän viereensä.
"Mutta entä jos joku tulee?" Harry kysyi pientä arkuutta äänessään. Hän yskäisi peittääkseen sen.
Draco teki välinpitämättömän ilmeen kasvoillaan. "Pyh. Ei tänne ketään tule ainakaan ennen kymmentä. Ellei joku sitten kaipaa minua aivan mielettömän kovasti. Jota epäilen", hän sanoi ja kävi taas makuulleen.
Harry tunsi olonsa hyvin oudoksi, eikä uskaltanut edes koskettaa Dracoa. Sen sijaan hän ryhtyi näpräämään hiuksiaan yrittäen hieman siloitella niitä.
Draco huokaisi ärtyneenä. "Perkele, Potter. Olet ihan tikku perseessä", hän sanoi ja vetäisi Harryn puolittain päälleen. Harry yllättyi
Dracon voimasta, eikä hän ehtinyt reagoida mitenkään, ennekuin huomasi huulensa liimautuneen toisiin.
"Paljon parempi", Draco sanoi pitkän suudelman jälkeen.
Harrynkin kasvoille nousi vaivihkaa hymy.
Draco silitti Harryn päätä, joka lepäsi hänen rinnallaan. "Pakko sanoa, Potter. Vaikka en osaa vieläkään oikein hahmottaa koko
tilannetta, nautin siitä suuresti. Tällä hetkellä varsinkin", hän sanoi hiljaa.
Harry hymähti. "Niin minäkin. Vain yksi asia häiritsee", hän sanoi nostaen päänsä pois ja kääntyen katsomaan Dracoa.
"No?" Kuului Dracon suusta.
Harry irvisti. "Onko sinun pakko kutsua minua koko ajan sukunimellä?"
Draco virnuili ilkeästi, mutta vakavoitui sitten. "Olen niin tottunut siihen. Mutta voin yrittää jotain muuta. Kävisikö hanibani?"
"Heh heh", Harry nauroi kolkosti, ja kumartui antamaan Dracolle pusun.
"Pläh. On vaikea päästä tavoistaan. Ainakin tässä vaiheessa joudut tyytymään sukunimikäytäntöön", Draco sanoi virnistäen.
Harry huokaisi. "Okei", ja painoi taas päänsä Dracon rinnalle. Hän sulki silmänsä ja hymyili. Hänen olonsa oli onnellisempi kuin todella
pitkään aikaan. Onnellisuutta oli monenlaista, mutta tämä tuntui jotenkin niin aidolta. Koko kyseisen olotilan aiheutti hänen vieressään hiljaa hengittävä ja hieman tuhiseva Draco Malfoy, jonka Harry oli villeimmissäkin unissaan viimeisimpänä lähelleen kuvitellut. Toki niinkin oli joskus käynyt. Ennen kuin Harry ehti edes tajuta, oli hän jo vaipunut uneen.
***
Draco katseli rintansa päällä nukkuvaa Harrya ja hymy nousi tahtomattakin hänen kasvoilleen. Ei vain sen tähden, että Harry oli juuri se, johon hän oli mieltynyt, jostain kumman syystä. Eikä se, että hetket, joita he olivat viettäneet muussa mielessä, kuin vihamielisinä sylkien kuraa toistensa päälle, olivat olleet Dracon mieleen hyvin paljon. Vaan tällä hetkellä suurin syy oli se, kuinka mielettömän hyvältä Harry näytti tuossa.
Draco nosti kulmaansa miettien, kuinka joku pystyikin näyttämään niin seksikkäältä jopa nukkuessaan. Harryssa oli muutenkin joku sellainen, mikä teki tästä jotain, mitä muut eivät olleet. Tarkoittaen näin ulkonäköön katsoessa. Sen takia Draco olikin päättänyt pitää tästä kiinni kynsin ja hampain. Hän oli varma, että jos koko Tylypahkan tietoisuuteen tulisi Harry Potterin kiinnostus myös poikiin, olisi hänen päänsä ensimmäisenä pölkyllä.
Draco vilkaisi kelloa. Se oli jo puoli yhdeksän. Kauanko hän oli oikein maannut tässä?
"Merlin", hän sanoi itsekseen ja nosti Harryn päätä hieman.
Harry murahti ja kääntyi toiseen suuntaan venyttäen itseään hieman.
Draco kampesi itsensä Harryn yli ja kipusi pois sängystä. Hän halusi jotain hieman mukavampaa päälleen ja alkoi tonkia vaatteitaan.
Voisi kuvitella, että Draco oli siisti ihminen, mutta vaatteiden kanssa hän oli kovin neuroottinen, joten ne löytyivät mikä milloin mistäkin kasasta. Koskaan ei voinut tietää, mikä näyttäisi juuri sinä aamuna hyvältä.
Nyt hän nosti kasasta vihreän Adidaksen paidan. Draco katsoi sitä arvioiden. "Kai tämä menee", hän sanoi itsekseen.
Draco oli juuri heittänyt paidan päältään, kun sängystä kuului Harryn matala ääni. "Täytyy sanoa, Draco. Vaikka en ole sinua ennen
pahemmin miettinyt, olen aina ollut varma, että sinulla on perkeleen hyvät vatsalihakset. Ja nyt näen olenko oikeassa."
Draco kääntyi Harryyn päin ja virnisti itsetyytyväisesti. Sitten hän levitti kätensä ja antoi Harryn ihailla itseään. "No?"
Harry katsoi Dracon vatsaa silmä kovana ja lipaisi huuliaan. Hän todella piti näkemästään. Poika oli juuri sopiva. Ei liian laiha, ei liian paksu, vaan juuri niin kuin pitikin. Lihakset näkyivät selvästi, mutteivät liian selvästi. Harry nielaisi hieman.
"
Wau. Olet todella..." Harry sanoi, mutta lauseen loppu jäi matkan varrelle. Hän pystyi vain katsomaan.
Draco laski kätensä, ja ujutti paidan päälleen. Hän hymyili edelleen itsetyytyväisen ilmeen vallitessa hänen naamallaan.
Harry nousi istumaan sängyllä ja haroi hiuksiaan.
"En todella tiedä, mitä olet tehnyt minulle, Draco. Mutta pidän siitä todella", Harry sanoi kiskaistessaan Dracon päälleen.
***
Harry ei tasan tarkkaan tiennyt, kuinka hänen oli onnistunut livahtaa Luihuisten tiloista pois aina Rohkelikon tuvan eteen kenenkään
huomaamatta, mutta hän oli kiitollinen huomatessaan onnistuneensa tehtävässä. Harry oli pakotettu lähtemään Blaise Zabinin saapuessa makuusaliin, jossa Draco ja Harry olivat parastaikaa viettämässä hyvin kehittävää ja intiimiä hetkeä kahdestaan. He olivat hätäisesti sopineet tapaavansa huomenna
jossain välissä.
Nyt Harry kuitenkin seisoi muotokuva-aukon edessä ja lausuttuaan salasanan, hän pääsi sisään lämpimään oleskeluhuoneeseen. Ei ollut
yllätys löytää Ronia ja Hermionea takan edestä istumasta. Heidän kanssaan olivat myös Dean Thomas, Seamus Finnigan (Harryn ilme valahti hieman) sekä Parvati Patil.
"Mitä täällä?" Harry kysyi heittäydyttyään sohvalle, jota kukaan ei jostain syystä ollut vallannut.
"Ai katsos, Harry", Seamus sanoi kääntyessään Harryn äänen suuntaan. "Missä olet ollut?"
Harry pyöräytti silmiään tälle niin, etteivät muut huomanneet. "Kunhan kiertelin", Harry yritti sanoa mahdollisimman normaalisti.
Hermione rykäisi. "Luuletko tosiaan, että nuo selitykset menevät läpi ikuisesti?" Tämä sanoi Harrylle hivenen masentavalla äänensävyllä. Ron, Dean ja Parvati kääntyivät hekin Harryyn päin uteliaina.
"Kerro vain kuka on tämä onnekas", Dean kannusti ja virnuili leveästi.
Harry ponkaisi istualleen. "Seamus!" Hän huudahti.
"Niin?"
"Älä vain sano, että olet sanonut -"
"Sanonut mitä, Harry?" Seamus kysyi viattomana. "Kerro toki."
"Tiedät kyllä, sinä senkin -"
Harry tunsi silmiensä pullistelevan. "Minä... AAAGH!" hän sanoi ja hengitti syvään.
Muut seurasivat tilannetta hivenen pelästyneinä. Harry kääntyi heihin päin ja väänsi kasvoilleen hymyn. Sitten hän näytti peukkua.
"Kaikki hyvin. Ei ole ketään onnekasta", hän sanoi, nousi ylös ja lähti siltä seisomalta harppomaan makuusaliin.
Hän tunsi ohimonsa sykkivän uhkaavasti ja kiitti luojaansa sillä hetkellä, ettei ollut verisukulainen Vernon-sedälleen.
***
"Harry?" Kuului Hermionen ääni Harryn takaa.
Harry ynähti vastaukseksi. Hermione istui hänen sängylleen Harryn kääntyessä tähän päin.
"Mitä nyt?" Harry kysyi leukaansa naksautellen.
Hermione katsoi häneen huolestuneena. "Onko kaikki hyvin?" hän kysyi laskien kätensä Harryn reidelle.
Harry huokaisi. "On ja ei", hän sanoi.
Hermione katsoi häneen odottaen selitystä, jota ei tullut. "Liittyykö tämä siihen, että sinä hmm... Pidät pojista?" Hän kysyi arasti.
Harry vilkaisi sivulle ahdistuneesti ja nyökkäsi. Hän oli lähes kokonaan unohtanut, että oli sanonut Hermionelle tuntemuksistaan.
"No onko se mennyt mihinkään päin?" Hermione kysyi rauhallisesti.
Harry nosti katseensa Hermioneen ja katsoi tämän silmiin. Ne olivat täynnä luottamusta ja ystävällisyyttä sekä lojaaliutta. Harry tiesi, ettei Hermione ikinä pettäisi hänen luottamustaan.
"On. Eteenpäin. Parempaan päin", Harry sanoi huulta purren.
Hermione hymyili. "Mutta se on hyvä, eikös?"
Harry kohautti harteitaan ja hän tunsi olonsa koko ajan vain ahdistuneemmaksi. "En oikein tiedä itsekään. Se ei ainakaan ole hyvä, että
Seamus tietää. Hän tietää myös, kuka tämä minun - mikä ikinä onkaan - on", Harry sanoi hiljaa.
Hermionen kulmat kohosivat. "Ai", tämä sanoi hämmästyneenä.
"Joo. Ne kirjeet, mitä nyt olen saanut, ne ovat tältä henkilöltä. Ja Seamus sai yhden käsiinsä, joten. Niin", Harry sanoi.
Hermione näytti miettiväiseltä. "Minä en edes aio kysyä, kuka hän on, koska selvästikin juttunne on vielä niin alussa, ettet tahdo siitä puhuttavan. Mutta pidän salaisuutesi, lupaan sen", hän sanoi ja antoi Harrylle pienen pusun otsalle.
Hermionen kävellessä pois, Harrylle tuli hyvin tyhjä olo. Hän tunsi myös syyllisyyttä itsessään. Millainen ystävä hän oikein oli, kun ei parhaalle kaverilleen voinut kertoa poikaystävänsä nimeä? Mutta toisaalta, asiat voisivat olla huonomminkin, ja luultavasti sinne suuntaan ne menisivät, mikäli Harry alkaisi ilmoittaa ihmisille seurustelevansa Draco Malfoyn kanssa.
***
Alhaalla tyrmissä Draco makasi sängyssään ja oli jo ryhtymässä nukkumaan. Hänen sisällään kyti kuitenkin ärtymys, joka ei hellittänyt, joten uni ei ottanut tullakseen. Blaise oli suorittanut ristikuulustelun Dracon rakkauselämästä, luultavasti Pansyn pakottamana. Kuten tavallista, Draco oli sanonut kaiken olevan kuten ennenkin.
Lisäksi Draco oli joutunut kuuntelemaan oleskeluhuoneeseen jäätyään viidesluokkalaisten jorinoita. Ne eivät kuitenkaan saaneet Dracoa happamaksi, vaan puheenaihe. Porukan tytöt huokailivat hänen, Dracon, poikaystävän perään. Dracon sisällä oli alkanut sykkiä kuullessaan eräänkin toivottoman tapauksen suunnitelman Harryn viettelyn varalle. Draco oli jo meinannut hyökätä kyseisen tytön kimppuun, mutta oli onnistunut hallitsemaan itsensä ajattelemalla sitä suurta mielihyvää, jonka hän koki tietäessään, ettei tuollaisilla hapsihiuksilla ollut mitään jakoa häntä vastaan taistelussa Harrysta. Sellaista kun tuskin edes koskaan tulisi.
Draco oli aina ollut hyvin varma itsestään ja oli edelleenkin. Hän ei osannut oikeastaan kuvitella, miltä tuntuisi menettää jotain omaa.
Kyllä, hän tunsi Harryn tällä hetkellä omakseen. Harry oli kutsunut häntä poikaystäväkseen, ja se lieni tarkoittavankin jotain. Toki hän olisi ollut mustasukkainen, jos joku muu olisi liehitellyt Harrya, mutta tällä hetkellä kukaan ei niin tehnyt, joten se siitä. Draco hymyili pimeässä itselleen.
Tietystikään asiat eivät ole aina niin yksinkertaisia, kuin miltä näyttää. Aina on joku tai jokin tiellä. Kenties Dracokin oppisi sen lopulta, ettei elämä aina ole helppoa.
the end of chapter ten
*
