Nyt
vihdoin sain laitettua tän viidennen luvun tänne !<:
Tämä luku on aika dialogipainotteinen, mutta toivon mukaan se ei haittaa . Jotenkin sillä hetkellä olin hyvin dialogimaisella tuulella, joten tulos on sen mukainen . Toivon, että pidätte !<3'
*
5.
Ero
Harry saapui suuren salin kaksoisoville, kun kuuli jostain huudettavan omaa nimeään. Hän käännähti äänen suuntaan ja huomasin kahden parhaan ystävänsä kiiruhtavan häntä kohti.
”Missä sinä olet ollut? Et ollut makuusalissa?” Ron tivasi hämmentyneenä.
Harry kelaili hätävalhetta nopeasti päässään. ”Kävin vain tuota, sairaalasiivessä.”
Hermione kallisti päätään. ”Oletko kipeä, vai?”
Harry yskäisi. ”Pientä flunssaa on joo, ei sen kummempia.” Hän väläytti hymyä muulle kahdelle.
Ronin maha päästi suuren kurnaisun ja rikkoi samalla hieman vaivaantuneen hiljaisuuden.
”Jos ruokaa?” Ron kysyi kärsivällä äänellä.
He kävelivät yhdessä saliin.
”Oho. Aika vähän on jäänyt kouluun lomaksi”, Harry haukotteli tassutellessaan toisen kahden perässä pöytään istumaan.
Hermione nyökkäsi. ”Tänään ihan aamusta lähti juna Tylyahosta”, tämä päti.
”RIISIPUUROA!” Ron huusi ja veti kattilan eteensä.
Kaksi kolmosluokkalaista tyttöä katsoi Ronia halveksuen. Ron katsoi takaisin.
”No olisi teidänkin hyvä syödä, luurangot. Yök.” Hän lappoi puuroa suuhunsa Harryn pyöräyttäessä silmiään tytöille. Tytöt naksauttivat niskojaan ja kävelivät pyllyt pyörien pois salista.
”Siis kuka nyt ei haluis olla luuranko, daa?” Harry kuuli toisen sanovan pistävällä nenä-äänellä. Toinen nyökkäili vimmatusti.
Ron tuhahti. ”Mitä tyhjäntoimittajia.”
Hermione mulkaisi häntä äkäisesti. ”Mitä pahaa siinä on, jos joku haluaa näyttää omasta mielestään hyvältä?”
Ron nielaisi puuroa. ”No mitä pahaa siinä on, jos joku rakastaa ruokaa, ja sitä pitää arvostella, jos nyt itse haluaa syödä kaksi juustonpalaa päivittäin?”
Hermione kurtisti kulmiaan. ”Hyvä pointti”, hän sanoi ja alkoi häkin kerätä lautaselleen kananmunaa ja makkaraa.
Harry liotti teepussiaan kuumassa vedessä. Hän nosti katseensa toiveikkaana Luihuisten pöytään. Hänen suupielensä kääntyivät hymyyn. Draco tuijotti häntä Blaise Zabinin ja Gregory Goylen välistä. Hänkin liotti teetään. Draco väläytti hänelle hymyn ja vinkkasi silmää. Sitten Dracon ilme muuttui hämmentyneeksi, kun käsivarret ilmestyivät hänen hartioilleen. Harryn ilme valahti. Pansy Parkinson istuutui juuri Dracon viereen ja näytti kehräävän tavallistakin kovemmin. Harry ryysti kitkeränä teetään ja mulkoili Pansya.
Hermione, joka istui Harrya vastapäätä, käänsi katseensa Harryn lailla Luihuisten pöytään. Hänen silmänsä viirustuivat ja tämä tuhahti. Seuraavan minuutin hän mulkoili vihaisena ympärilleen mutristellen huuliaan.
”Kaikki kunnossa, Hermy?” Harry kysyi epäröiden.
Hermione vilkaisi häneen äkäisesti, mutta muutti ilmeensä nopeasti normaaliksi. ”On, toki. Voisin mennä kirjastoon, jos teitä ei haittaa?”
Ronilta kuului suurta helpotusta kuvaava huokaus. ”Harry, tiedätkö tämä tarkoittaa, että saan kerrankin viettää koko aamupäiväni aina puoli yhteentoista täällä, jolloin voin pitää pienen ruokalevon”, Ron haukkasi palan leipää ja jatkoi, ”Shen jälkeen-” hän nielaisi, ”voin tulla puoli kahdeltatoista jälleen syömään lounasaikaan. Mikä autuus! Etkä sinä voi estää minua millään verukkeella.”
Harry ja Hermione katsoivat Ronia masentuneena. Hermione kallisti päätään sivulle. ”Tarkemmin ajatellen voisin nyt opettaa niitä
loitsuja sinulle”, hän virnisti häijysti.
”Turhuutta…”
***
”Mikä kesti?” kuului huuto Harryn edessä avautuvan tyrmän sisältä. Hän astui tyrmään, ja samalla hetkellä ovi rämähti kiinni.
”Tulin niin pian kuin pääsin,” Harry vastasi edessään rennosti seisovalle Dracolle. ”Mikä oli niin kiireistä, että piti laittaa joku random luihuistyttö perääni?”
Draco vilkaisi olkansa yli. ”No asia on tärkeä,” hän sanoi vakavana.
Harry kohotti kulmiaan, ”No?”
Draco käveli Harrya kohti. ”Minun täytyy lähteä Lontooseen. Tänään,” hän sanoi hiljaa ja katsoi Harrya vaaleanruskeiden kulmiensa alta. Harry oli aina miettinyt, kuinka ne olivat noin tummat, vaikka poika muuten oli lähes albiino.
”Niin? Onko se joku ongelma?” Harry kysyi huolestuneena.
Draco rapsutti hajamielisesti päätään. ”No on,” hän lähes kuiskasi. Hän laski katseensa katonrajan sijaan Harryyn. ”Vaikka nyt emme ole sillä tavalla mitenkään sopineet mitään, tiedäthän niin haluaisin silti – niin kuin – tiedätkö… ettet sinä aikana tapailisi hmm… muita,” hän sai kakistettua itsestään ulos pienen pakotuksen näköisen ilmeen jälkeen.
Harry naurahti hivenen. ”Ketä minä muka tapailisin?”
Draco katsoi häntä hivenen järkyttyneenä. ”Tiedätkö kuinka moni vain tästäkin koulusta juoksisi kimppuusi, jos tietoon tulisi sinun
seksuaalinen suuntautumisesi?”
”Ei yksikään?”
Draco mietti hetken aikaa. ”No näin suoralta kädeltä osaan mainita jo neljä – itseni lisäksi.”
Harryn leuka loksahti hivenen, kun hän sulatteli kuulemaansa.
”No hei, et voi väittää ettet tiedä velhojen olevan vähän, no homppelimpia kuin ne juntit jästimaailmassa?”
”No voin?” Harry sanoi raapien kaulaansa.
Oli Dracon vuoro nauraa. ”No, niin se nyt vaan on. Ja tuntuu, että varsinkin nykyään nuorilla on joku muoti kokeilla samaa sukupuolta,” hän sanoi ja kohautti olkiaan. ”Niin, mutta siis, täälläkin puhutaan ja puheet liikkuvat, joten tiedän aika varmasti kuka tykkää minkäkinlaisesta.”
Harry raapi kaulaansa yhä raivokkaammin tilanteen alkaessa tuntua hänen mielestään varsin ahdistavalta. ”Okei,” hän sanoi hämillään heikolla äänellä.
Draco hymyili rohkaisevasti. ”Mutta minä aion pitää salaisuutesi,” hän sanoi silittäen Harryn poskea oikean käden etusormellaan.
Harry nyökytteli mykkänä.
Draco otti sauvansa takataskustaan ja heilautti sitä nopealla vedolla ilman halki. ”Minun pitää pian mennä.”
Harry nyökkäsi taas. ”Mitä sinä sinne muuten menet?” hän sai vihdoin kysyttyä.
Draco hieraisi niskaansa vasemmalla kädellään. ”Se on meidän suvun asioita. Voin selittää tarkemmin kun tulen takaisin.”
”Milloin siis tulet?”
”No. Viikon päästä tulen.”
”Viikon?!”
”Niin, Potter. Se tekee yhteensä seitsemän päivää.”
Harry pyöräytti silmiään. ”Se on vain pitkä aika…” hän sanoi arasti.
Draco virnisteli Harrylle. ”Sinun taitaa tulla minua ikävä,” hän härnäsi.
”Eikö sinulle sitten minua?”
”En myönnä mitään.”
Harry kohotti kulmiaan. ”No sittenhän voin ihan hyvin hypätä johonkin toiseen suuntaan, mikäli puheisiisi on luottaminen,” Harry heitti takaisin.
Draco vakavoitui. ”Sinähän sanoit - ?”
”Minä en sanonut vielä mitään.” Harry tokaisi hymyillen.
”No voitko sanoa?”
”Okei. En tapaile ketään viikkoon. Asia selvä.”
Draco hymyili maireasti saatuaan tahtonsa läpi. Yhtäkkiä Harryyn syöksähti tunne siitä jos heidän ”jutustaan” kehittyisi jotain vakavampaakin, hän tulisi todennäköisesti olemaan se tossun alla viihtyvä osapuoli. Hän yritti kohottaa itsetuntoaan omissa silmissään, ja rohkaistui.
”Ennen kuin lähdet, minä haluan pusun, joka riittää seuraavaksi viikoksi. Minä vaadin.”
Draco puraisi huultaan. ”No, jos kerran vaadit…” Ja hän työnsi oikean kätensä Harryn hiuksiin, toisen hänen niskaansa ja antoi huultensa vapautua Harryn huulilla. Hetken päästä Harryn suusta purkautui huokaus, kun Draco siirsi huulensa hänen kaulalleen ja vasenta kättään alaspäin. Harry veti Dracoa yhä enemmän kiinni itseensä.
Sitten jostain oven takaa kuului kolaus.
Salamannopeasti he irrottautuivat toisistaan.
”Mikä se oli?” Harry kuiskasi.
Draco viittasi häntä olemaan hiljaa, ja hiipi ovelle. Hän raotti ovea hieman, mutta käänsi katseensa nopeasti takaisin Harryyn. Hän kohautti olkiaan. "Olemme ihan turhaan kusi sukassa. Ei tänne kukaan eksy."
Harry huokaisi, tällä kertaa helpotuksesta, ja rentoutti itsensä.
”No, oletko valmis kokonaiseen viikkoon ilman minua?” Draco kysyi vihjaavasti ja asteli Harryn luokse.
Harry kohautti olkiaan. ”No, olenhan minä ennen pärjännyt kokonaisen kesälomankin, joten tämä tuskin tuottaa ongelmia.”
Draco mutristi huuliaan. ”Taidat puhua asiaa.”
He katsoivat toisiaan hetken ja purskahtivat sitten yhtä aikaa nauruun.
Draco pudisti päätään yhä hekottaen. ”Tämä on ihan käsittämätön tilanne. Sinä? Minä? Jos tämä on totta, niin kaiken maailmassa täytyy olla mahdollista.”
Harry nauroi hänkin yhä ja raapi taas kaulaansa. ”Älä muuta sano…”
***
Kaksi päivää tyrmän tapahtumien jälkeen Harry istui väsyneenä Rohkelikon oleskeluhuoneen nuhjuisessa nojatuolissa vakiopaikallaan takan ääressä ja seurasi Hermionen tuhoon tuomittua yritystä opettaa Ronille Oppugno-loitsua. Hermionen (puhumattakaan Ronista) hermot olivat kireällä kahden päivän tuloksettoman harjoittelun jälkeen.
”Tauko!” Hermione huusi ja rysähti nojatuoliin.
Ron heittäytyi sohvalle ja pyöritteli taikasauvaansa sormien välissä, samaan tapaan kuin jästit rumpukapuloita. ”Oletko huomannut
Harry, ettei Malfoy ole ollut koululla pariin päivään?” Ron kysyi.
Harry säpsähti ja katsoi Ronia hätäillen. ”Mitä? Miksi olisin huomannut? Miksi kiinnostaisi?”
Ron vaihtoi oudoksuvia katseita Hermionen kanssa. ”Ihan rauhassa vaan. Mietin vaan, kun ei ole näkynyt, että onko sinulla ollut yhtään rauhallisempi olo ilman sen herjoja.”
Harry rentoutui. ”Joo. Joo on ollut. Kyllä. Itseasiassa joo.”
Tosiasiassa hän oli läpeensä ahdistunut tiedostaessaan tosiasian, ettei ollut kuullut Dracosta mitään kahteen päivään. Eiväthän he mitään syvää rakkaussuhdetta vaalineet (ainakaan vielä, Harry mietti toiveikkaana), mutta olivathan he silti sopineet, etteivät tee mitään. Ja kaikista Harryn tuntemista tunteista päätellen hänellä oli ikävä Dracoa.
Samalla hetkellä avoimesta ikkunasta liihotti sisään suuri, ruskeanharmaa pöllö, joka heitti kirjeen Harryn syliin, kaarsi huoneen poikki ja syöksyi takaisin tummaan yöhön. Kaikki tapahtui parissa sekunnissa.
”Tämä meni nyt vähän ohi,” Harry sanoi ja pudisti päätään.
”Kuka sinulle kirjoittaa tähän aikaan? Yleensä pöllöt tulevat vasta aamulla,” Hermione tivasi.
Harry otti kuoren sylistään ja repi sen auki. Sisältä paljastui kullanruskea pergamentti, jossa oli kaksi sanaa ja nimikirjaimet. Harryn suu levisi hymyyn. Hän virutteli ja nousi tuolista. ”Taidan mennä nukkumaan,” Harry haukotteli ja lähti astelemaan kohti makuusalia.
”Mutta kuka kirjoitti?” Ron huikkasi.
Harry hymyili heille häijysti. ”Saatte joskus
ehkä tietää!”
***
Sänkyyn päästyään Harry taitteli pergamentin taas auki ja syvä lämpö levisi häneen.
"Olet mielessäni,
D.M.”***
the end of chapter five
