Fandom : Full metal alchemist
Title : Hirsimökki (/Lämmin kosketus, Lumihiutaleet, Vain me kaksi)
Author : Odoshi
Rating : K-11
Genre : fluff, slash, 14xraapale (1400 sanaa)
Paring : Jean/Roy
Disclaimer : Kunnia Hiromu Arakawalle FMA-universumista.
Summary : Joulua ei kuulu viettää yksin, silti Roy Mustang viettää joulua töissä yksinään.
A/N (2016): Tämä on vanha kuin taivas, mutta ekoja vai ensimmäinenkin jopa tällä fandomilla. :> Nurisin alkuperäisessä A/N:ssä, etten tykkää tästä ja pyh sellaiset, tästä on noustu ja tällä on nostalgia merkitys. <3
Osallistuu fandom10, full metal alchemistilla
sekä FF50; Mustangin joukot sanalla 034. Lumi
sekä Vuodenaika-haasteeseen talvella.
sekä OTP10
Kiitos, kommentit myös piristäisivät.
Hirsimökki
Lumihiutaleet laskeutuivat vasten ikkunaa, jääden makaamaan kevyenä valkoisena peittona ikkunalaudalle. Roy Mustang istui työhuoneessaan tuijottaen ulos kylmään talvipakkaseen lämmitellen käsiään. Autiossa huoneessa oli ikävä työskennellä, mutta jokaisen oli saatava viettää oma joulunsa kotona, läheistensä kanssa. Edes Maes ei ollut soittanut hänelle, eikä Roy voinut olla vilkaisematta hiljaisena pysyvää puhelinta syrjäsilmällä jokaisen minuutin välein.
”Vieläkin töissä?” kuului rento kysymys hänen olkansa yli painaen leukansa vasten hänen hartioitaan. Lämmin hengitys tuntui hyvälle viileällä kaulalla, huoneen ollessa kolea ja yksinäisyyden täyttämä. Roy hätkähti tuttua ääntä takanaan, muttei kääntynyt katsomaan. Hän antoi toisen olla siinä.
”Kyllä, vielä on hoidettavana muutama paperityö. Mikset itse ole viettämässä talvilomaasi?” Roy kysyi pehmeällä syvällä äänellään antaen lumisen kaupungin hämärtyä hetkeksi katseestaan. Tässä oli lämmin, ei tarvitsisi miettiä talvenpakkasia. Vaikka hän kysyikin ’miksi’, hän ei halunnut kuulla vastausta kysymykseensä. Ajatus siitä, että hän lähtisi pian painoi häntä. Edes pieni hetki.
”Lomasuunnitelmat epäonnistuivat. Ajattelin mennä laskettelemaan, mutta no jotenkin päädyin takaisin töihin.” mies naurahti rennolla äänellään, Roy pystyi haistamaan tupakan kitkerän tuoksun ja näkemään mielessään miehen huolettoman ilmeen, sekä pörröiset vaaleat hiukset.
”Laskettelemaan? Olisit vain mennyt, Jean.”
”Mieluummin vietän joulun täällä.” Jean Havoc vastasi äänestä kuultaen itsevarmuus. Niin hänen tapaistaan. Roy Mustang hymyili tuntiessaan lämpimät kädet olkapäillään, jotka laskeutuivat tuolin kaiteen yli vasten hänen rintakehäänsä.
”Ei onnea naisten kanssa?” Roy naurahti huvittuneesti irrottautuen otteesta kääntyen tuolillaan ympäri katsomaan kollegansa sinisiin silmiin. Jean kohotti kulmakarvaansa kysyvään sävyyn, mutta naurahti sitten huoletta ottaen tupakan samalla suustaan vasempaan käteen.
”Ei taida olla sinullakaan, eversti?” Roy raotti hieman suutaan kuin sanoakseen jotain saaden huuliaan vasten blondin pehmeän suudelman. Lämpö levisi hänen lävitseen kulkien pitkin koko kehoa suudelman jatkuessa pidämmäksi, pehmeämmäksi ja syvemmäksi. Siniset silmät katsoivat vasten Royn tummia silmiä, jotka hän sulki hetkeksi antaen maailman vain viedä lumihiutaleiden sataessa taivaalta.
Kädet laskeutuivat hänen lantiolleen silitellen niitä varmoin, mutta hellin ottein vetäen hänet lähemmäs itseään, vasten sinistä uniformua. Omat kätensä mies nosti vaaleille hiuksille, silittelemään niitä hellästi ja leikittelemään niillä kietoen lyhyitä hiustupsuja sirojen sormiensa ympärille.
He irrottautuivat suudelmasta sanomatta mitään hymyillen, Royn kalpeille kasvoille noustessa häivä punaa. Heitettyään hymyn rakastajalleen Jean kaivoi taskusta tavalliseen tapaansa askin, josta otti esille savukkeen laittaen sen vasten huuliaan hymyillen. Roy virnisti ja napsautti sitten sormillaan varoen sytyttäen pienen liekin heidän välilleen. Tupakka suhahti hiljaisesti palamaan, savun leijailessa vasten ikkunaa.
”Tuletko?” Jean kysyi vedettyään muutamat savut tupakastaan rauhallisesti henkeensä. Roy häkeltyi kysymyksestä ja onnistui vain tuijottamaan miestä omituinen ilme kasvoillaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mistä mies hänen edessään puhui tuijottaen niin kauniilla vaalean sinisillä silmillään häntä kysyvästi. Odottaen hyväksyvää vastausta.
”Tietenkin.” Roy sai sanottua saamatta edelleenkään selvyyttä vänrikin esittämään kysymykseen. Hän lähtisi mukaan, oli tuo mies viemässä hänet minne vain. Joulusta toiseen ei ollut mukava olla yksin, miettimässä asioita, vuosia vuosi vuodelta eteenpäin ja taaksepäin.
”Hyvä. Jätetään paperityöt ensivuoteen!” Jean naurahti tarttuen oikealla kädellä reippaasti Royn käsivarresta, ottaen toisella kädellä takkinsa mukaan heidän kulkiessa yhdessä ulos heidän yhteisestä työhuoneestaan. Roy kulki kiltisti perässä pidellen tiukasti vänrikin kädestä yrittäen laittaa samalla takkia ylleen. Rappuset alas, kohti ulko-ovia kuullen perästä huutoja ”hyvää joulua” tai ”joko lähdet, Mustang?”. Heidät pysäytti vasta viimeisenä kuuluneet huudot, jotka kantautuivat heidän takaansa juoksu askelten saattelemana.
”Roy! Odota!” hengästyneet huudot saivat heidät pian kiinni Jeanin pidellessä edelleen omistavasti Royn rannetta omanaan, mies oli hänen eikä kenenkään muun. Ei edes Maes Hughes heidän edessään saisi jaettua Royta hänen kanssaan. Maes katsoi heitä hetken, hymyillen sitten hyväksyen tilanteen naurahtaen lopuksi, haroessa mustia hiuksiaan. Roy tervehti häntä iloisesti irroittaen otteensa Jeanin otteesta.
”Maes! Et soittanut, vaikka olet soittanut jokainen joulu.” Roy totesi paikalle saapuneelle eversiluutnantille muka ankaraan sävyyn.
”Tulin toivottamaan sen sinulle henkilökohtaisesti.” Miehen lausumat sanat saivat Jeanin tumppaamaan tupakkansa käytävän lattialle ja ottamaan uuden tilalle, sytyttäen sen omalla sytkärillään edes pyytämättä apua tulialkemistilta. Roy hymyili Maesille lämpimästi tummien silmien säihkyessä iloa.
”Hyvää joulua, Maes.”
”Sitä samaa sinullekkin, Roy. Minulla on täällä sinulle jotain –” Maes pysähtyi kaivamaan jotain takkinsa taskusta Jeanin kohottaessa kasvonsa savupilven takaa katsomaan everstiluutnantin antamaa lahjaa. Kuinka tyhmä hän oli ollutkaan unohtaessa ostaa Roylle lahjan. Mutta toisaalta, ei hän uskonut Royllakaan olevan lahjaa hänelle. Ajatus pisti hänet vetämään useat henkoset syvään savukkeestaan.
”ELYSIA TOIVOTTAA HYVÄÄ JOULUA! EIKÖ OLE IHANA, SULOINEN MINUN PIKKU ELYSIANI!” Esille taskusta kohotettu valokuva tyttö lapsesta sai Royn kurtistamaan kulmiaan ja Jeanin naurahtamaan ääneen leveän hymyn levitessä kasvoille Maesin hehkuttaessa hänen edessään suloista, 3-vuotiasta tytärtään. Jean nauroi Maesin normaalille käytökselle, eikä voinut olla säälimättä Royta, joka joulunakin joutui kuuntelemaan samaa vanhaa säveltä kuvankauniista vaimosta ja ihanasta lapsesta.
Perhe, sitä heistä kahdesta ei ollut perustamaan; ei Roysta eikä Jeanista.
”Kiitos, Maes… Sano hyvää joulua Elysialle ja Gracialle.” Roy heilautti kättään Maesin nyökätessä hänelle hymyillen. Jean heilautti myöskin kättään Measille tarttuen jälleen Royn kädestä heidän jatkaessa matkaansa kohti raikasta ulkoilmaa, jonka pakkanen pistelisi kasvoja kevyesti.
Oven avaus ja molempien kasvoille lensi joukko kauniita lumihiutaleita takertuen everstin mustiin hiuksiin kimmeltävinä tähtinä. Roy pudisti päätään ja loi katseen kirkkaalle yötaivaalle antaen lumen laskeutuessa kasvoilleen Jeanin silittäessä hiutaleita hänen hiuksistaan.
”Minne me menemme?” Roy kysyi käskevällä äänellä alaiseltaan, joka vain hymyili vetäen hänet mukanaan kohti armeijan autoa, joka ennenkin oli ollut useasti miehen käytössä. Lumimyskykään ei voisi estää matkaa jatkumasta.
”Se on yllätys.” Jean vastasi virnistäen avatessaan everstille auton oven nousten itse ohjaajan paikalle. Roy nousi kyytiin jäädäkseen siihen niin pitkäksi aikaa kuin oli tarve. Aivan sama minne hän päätyisi, hän halusi löytää perille yhdessä Jean Havocin kanssa.
Hiljaisuuden vallitessa he nousivat autoon sen hurahtaessa kevyesti käyntiin Jeanin startatessa kerran. Auto lähti vaimeasti liikkeelle kohti hämärtyvää iltaa pois keskuksesta ajaen vain eteenpäin ja eteenpäin Royn väsyessä pikku hiljaa jatkuvaan matkaan.
”Olemme ajaneet ainakin tunnin?”
”Puolitoista.”
Pitkän työpäivän tehneen everstin luomet laskeutuivat kiinni hänen nukahtaessa vasten auton kylmää ikkunaa, Jeanin pitäessä tarkasti katseensa tiessä. Hän laski kätensä Royn käsille jotka tuntuivat kylmille, autossa oli viileää, kun lämmitystä ei ollut. He jatkoivat matkaansa pitkin muhkuraista tietä kohti pohjoista, jossa lumen määrää ei voinut edes verrata keskusksen heppoisiin lumikinoksiin. Nyt lumi hallitsi maisemaa, kaunis valkoinen peite metsien ja peltojen päällä.
Toisenkin tunnin kuluttua he viimein saapuivat metsän reunalle pienen hirsimökin pihaan Jeanin parkkeeratessa auton auratulle pihalle. Roy nukkui edelleen sikeästi ja Jeanin oli painettava hellä suudelma vasten viileää poskea sekä lausuttava hento kuiskaus miehen korvaan ennekuin tämä heräsi.
”Olemme perillä” Roy kuuli kuiskauksen lähellä korvaansa ja nosti kätensä kietoakseen ne ympärilleen. Kylmän tunne palasi nopeasti hänen herättyään, mutta onneksi he viimein pääsisivät sisälle lämpimään. Roy nousi itse ylös autosta Jeanin jo mentyä ulko-ovelle kääntäen kevyesti lukkoa sen napsahtaessa kevyesti auki. Miehen kulkiessa sisälle Roy seurasi häntä unisin askelin lämpimään tupaan, joka avartui heidän edessään.
Tupaan oli viety oikein kauniin vihreä joulukuusi, se oli koristeltu valmiiksi punaisin ja kultaisin koristein, muutamien jouluvalojen lisätessä hämärää tunnelmaa. Tuvassa oli pöytä, sen äärellä kaksi tuolia. Kynttilöitä oli aseteltu pöydälle ja ikkunalaudalle. Eikä Roy voinut olla vetämättä iloisena syvään henkeä huomatessaan huoneessa olevan korean takan ja kaksi suurta pehmeän näköistä vanhaa nojatuolia.
”Tervetuloa”, Jean totesi laskiessa takkinsa oven vierellä olleeseen naulakkoon ja kumartui ottamaan takin myös mustahiuksiselta seuralaiseltaan. Nostettuaan molemmat takit naulakkoon hän huomasi jo Royn kumartuneen takan ääreen muutaman puukalikan kanssa.
”Laitan tänne hieman lisää lämpöä, Jean. Mistä muuten olet saanut tälläisen mökin käyttöösi?” Roy kysyi asetellessa puita mahdollisimman hyvin takkaan, jotta liekistä saataisiin korkea ja lämmin. Jean kohautti harteitaan katsellessaan toisen touhuja.
”Sanoinhan meneväni laskettelemaan, tässä on ihan hyvät rinteet lähellä...” hän vastasi Royn saaden yhdellä sormien napsauksella tulen takkaan. Hän kääntyi katsomaan jälleen sinisiin silmiin mustia kulmiaan kurtistaen ”Luulin, että matkasi epäonnistui?”.
”Ei mitään sellaista. Sanoin, että lomasuunnitelmat epäonnistuivat.”
”Mitä eroa niillä asioilla on?”
”Matka olisi onnistunut yksinkin, mutta suunnitelmana oli ottaa sinut mukaani. Mörököllinä kuitenkin päätit mennä töihin, josta sinut sitten sai tulla hakemaan, kun itse et osannut tulla.” Jean nauroi miehelle laskeutuen polvilleen lattialla olevan miehen eteen tarttuen tätä molemmista käsistä painaen huulensa vasten toisia lämmittäen enemmän kuin tuli heidän takanaan.
He kietouvat vasten toisiaan käsien kosketellen selkää, vatsaa ja kasvoja suudelmien painautuessa huulilta kaulalle vaatteiden vähentyessä kuuman takan äärellä Jeanin kaataessa Roy selälleen lattialle. Uniformun alta paljastui lihaksikas rintakehä, joka kohoili hengityksen tahtiin ylös ja alas Jeanin painaessa huulensa vasten rintakehää laskeuduttuaan hitaasti kaulalta alaspäin.
Roy hengitti tasaisesti katsoen mustilla silmillään vasten sinisiä, jotka nousivat katsomaan häntä hetkeksi revontulien alla lepäävässä syrjäisessä mökissä. Royn raollaan olevat huulet saivat Jeanin painamaan omansa vasten Royta vaativammin päästäen kielensä tanssimaan toisen kanssa hellästi kierrellen ja kosketellen suudelman muuttuessa vaatimmaksi, irrottautuen useiden sekuntien kuluttua katseiden kohdatessa uudelleen. Jean painautui lähemmäs selällään makaavaa Royta laskien päänsä lähelle toisen korvaa silittäen samalla mustia hiuksia. Hiljaa hän lausui kuiskauksen rakkaalleen;
”Hyvää joulua, Roy.”
”Hyvää joulua, Jean.”
He voisivat jäädä siihen koko jouluksi kenenkään häiritsemättä.
Vain he kaksi.