A/N: laitan nyt A/Nin vain tähän alkuun kun tuo betaseni pisti tuonne loppuun oman notensa.
Tämän osan betasi siis hienosti emmöö, kiitos hänelle siitä.<3 Tämä osa on mielestäni ainakin aivan erilainen kuin ensimmäinen, vähän enemmän fluffy kuin tuo eka. Ja asiat menevät ehkä vähän liian nopeasti kuin olisi hyvä, mutta muuten tulisi niiiin pitkiä lukuja eikä aika riitä kirjoittamaan niin pitkiä. Joten tässä se tulee, nauttikaa, ja kommenttia olisi tietysti taas kiva saada!
Luku 2Harry asteli varovaisesti Malfoyta kohti. Poika istui kylmässä maassa aivan hiljaa, nojaten päätään polviinsa, vaaleat hiukset
kehystäen hänen päätään. Poika näytti uskomattoman söpöltä, se Harryn oli pakko myöntää, vaikka outoa se hänestä olikin.
Kun Harry oli ehtinyt lähemmäs, hän huomasi että pojan vaaleita käsiä pitkin valui hiljaa kyyneliä. Malfoy itki.
“Malfoy?” Harry kysyi varovasti ollessaan vain muutaman askelen päässä toisesta pojasta. Tämä säpsähti ja kohotti itkun punertamat
silmänsä, kohdaten Harryn katseen. Malfoy yritti esittää ilkeän viileää, kivahtaen Harrylle: “Mitä sinä täällä teet?” niin kuin hänen
rooliinsa kuului, mutta se ei oikein onnistunut. Hänen suojamuurinsa oli pettänyt. Kohta hän nyyhkytti kahta kauheammin kastellen
kaapunsa helman pyyhkiessään silmiään. Harry astui hiljaa vielä lähemmäs, ja istahti maahan vihamiehensä viereen.
“Malfoy, mikä on?” Harry kuiskasi varovasti, peläten toisen yhä torjuvan hänet. Malfoy kaivoi jotain kaapunsa taskusta, se oli
lehtileike Päivän Profeetasta.
“Tiedätte-kai-kuka murhasi oikean kätensä, ja tämän vaimon!” kirkui otsikko kissankorkuisin kirjaimin. “Tiedätte-kai-kenen
murhaamien velhojen ruumiit löydettiin tänä aamuna kartanostaan Englannin laitamilta. Lucius Malfoy, sekä hänen vaimonsa
Narcissa Malfoy, olivat tapettu avada kedavra -kirouksella, ja sitä ennen heitä oli kidutettu. Syytä tähän murhaan emme tiedä.
Sekä Lucius että Narcissa Malfoy olivat kuuluisia kuolonsyöjiä. Pariskunnalla oli yksi poika, joka opiskelee tällä hetkellä Tylypahkassa.”
Järkyttyneenä Harry laski lehtileikkeen kädestään kaapunsa helmalle, ja paperissa välkkyivät Narcissa Malfoyn kauniit kasvot. Luciuskin luimisteli kuvassa vaimonsa vieressä.
“Malfoy, olen pahoillani!” Harry sanoi Malfoylle, ja hänen äänestään kuulsi suru toisen pojan puolesta. Harry tiesi miltä tuntui
menettää vanhempansa.
Malfoy nyyhkytti yhä, hän oli kuin ei olisi nukkunut viikkoon, ja näytti muutenkin olevan luhistumaisillaan. Harry kietoi varovasti
käsivartensa Malfoyn ympärille, lohduttaakseen tätä, kun ei muutakaan keksinyt. Poika nojasi päätään Harryn rintaan ja itki
katkerasti, niin että myös Harryn kaapu kastui.
Harry puristi Malfoyta sylissään, ja antoi tämän itkeä. Hän tiesi kokemuksesta että vaikeassa paikassa itku todella helpotti, ja sellaiset
kommentit kuin “Älä itke” tai “Kaikki kääntyy kyllä hyväksi ihan pian” eivät sopineet tällaisiin tilanteisiin. Oli parasta vain olla hiljaa,
lohduttaen teoilla, pikemminkin kuin sanoilla.
Tilanne oli kyllä Harryn mielestä aivan liian outo. Hän, Harry Potter, halaamassa pahinta vihamiestään Voldemortin jälkeen. Joka oli
kaiken lisäksi poika. Mutta Harry pudisti tämän ajatuksen pois mielestään, sillä hän ymmärsi että Malfoy tarvitsi nyt kaiken
mahdollisen tuen, ja koska ketään muuta ei ollut paikalla, oli Harryn annettava se.
Kymmenen minuuttia tai enemmän oli kulunut, kun Malfoy näytti ikään kuin heräävän transsista. Hän riuhtaisi itsensä irti toisen
otteesta, ja nousi kiivaasti ylös, napaten lehtileikkeen mukaansa.
“Draco?” Harry säpsähti käyttäen ensimmäistä kertaa Malfoyn ensimmäistä nimeä. Draco katsahti häneen vielä kerran ja lähti sitten
juoksemaan kohti linnaa.
Harry istui puun alla ihmeissään vielä hetken, tuntien yhä Dracon painon kyynelten tahrimalla rinnallansa. Harry huokaisi hiljaa ja
nousi sitten hänkin ylös märästä maasta, ja lähti astelemaan hitaasti kohti linnaa.
“Harry, herää!” Ron huusi melkein kiinni Harryn korvassa. “Lähdetään aamupalalle, Hermione odottaa jo!” Ron vetäisi verhot Harryn
vuoteen ympäriltä, päästäen inhottavat auringonsäteet loistamaan suoraan Harryn silmiin.
“Äh, anna olla. Mene sinä vain. Minä tulen sitten perästä,” Harry mutisi ja upotti päänsä tyynyihinsä. Ron kohautti harteitaan ja lähti
alakertaan. Portaiden juurella odotti Hermione, joka antoi suukon Ronin poskelle, tarttui tätä kädestä ja lähti vetämään kohti
muotokuva-aukkoa.
Harrya ei näkynyt aamiaisella, ja päivän ensimmäiselle tunnillekin, liemiin, hän tuli myöhässä. Muut istuivat jo luokassa kun Harryn
onnistui pujahtamaan sisään Kalkaroksen huomaamatta. Harryn silmät tavoittivat nopeasti vaalean hiuspehkon luokan edestä. Draco
vilkaisi taakseen, aivan kuin olisi tuntenut jonkun katseen niskassaan, ja ihme ja kumma, poika hymyili Harrylle. Harry vastasi
pikaisesti hymyyn ja istahti alas paikalleen Ronin ja Hermionen viereen.
Tunnin jälkeen Harry viivytteli tahalleen korjatessaan tavaroitaan pois, siitä syystä, että hän halusi tietää sanoisiko Draco hänelle
jotain.
“Kuuraannu”, Harry mutisi hiljaa tähtäillen noidankattilaansa sauvallaan. Kattila puhdistui, ja Harry ryhtyi täyttämään sitä
liemiaineksillaan, heittäen päällimmäiseksi liemikirjansa. Tällä välin Malfoy oli jo saanut omat tarvikkeensa pakattua, ja vilkaistuaan
ympärilleen, Harry huomasi että he olivat kahdestaan kolkossa tyrmässä.
Samaan aikaan Draco - tai Malfoy, miten vain - vilkaisi olkansa ylitse Harryn suuntaan, ja heidän katseensa kohtasivat. Malfoyn
silmistä kuvastui suru, olihan hän kokenut raskaan menetyksen vasta päivää sitten, joten ei ihmekään. Nyt oli Dracon vuoro astella
varovasti Harrya kohti. Kun hän oli vain muutaman askelen päässä, Harry kuuli pojan lausahtavan hiljaa sanan, minkä Harry kuuli
ensimmäisen kerran Dracon suusta niin että siitä kuuli, että hän myös tarkoitti sitä.
“Kiitos.”
Dracon silmät kostuivat taas, mutta hän pyyhkäisi kyynelet vihaisesti pois.
“Miten jaksat?” Harry kysyi hiljaa, myötätuntoisella äänellä.
“Kyllä se siitä”, Draco yritti sanoa välinpitämättömän kuuloisena, mutta murtui taas, ja nyyhkäisi hiljaa.
“Vaikka en minä jaksa, en ollenkaan. En tiedä miten selviän tästä...” Draco puhui nopeasti, hänestä melkein näki sen ettei hän ollut
voinut kertoa kenellekään sitä, miltä hänestä oikeasti tuntui.
“En tiedä miksi minä teen tämän”, Draco jatkoi hiljaa. “Siis kerron tunteistani sinulle, Rohkelikolle, jota olen vihannut ensimmäisestä
luokasta asti.”
Harry katsahti Dracoon aika yllättyneenä siitä, että toinen puhui tuollaisia, vaikka tottahan se tietysti oli.
“Sanoit että olet vihannut”, Harry heitti Dracolle kysymyksen. “Etkö sitten enää vihaa?”
Nyt oli Dracon vuoro katsoa Harrya yllättyneenä, hän taisi itsekin hämmästyä sanavalinnastaan.
“Niin, ehken enää. Vihaa, siis”, poika vastasi varovaisesti. “Oli hienoa kun tulit lohduttamaan minua vaikken pyytänytkään, ja
vaikkemme olekaan mitään parhaita kavereita, edes sinne päin, vaikka voisimme olla”, Draco jatkoi puhuen yhä hyvin nopeasti, aivan
kuin häpeäisi sanojaan.
Harry astahti vielä askelen häntä kohti niin että Draco nojasi tyrmän kalseaan kiviseinään, ja Harry hänen edessään. Heidän väliinsä
mahtui vain pari askelta.
“Niin”, Harry sanoi käheästi katsoen toista tiukasti silmiin. “Niin voisimme, miksemme ole?”
Draco räpsäytti kiivaasti silmiään, ja pyyhkäisi vielä kerran kyyneleitä silmistään kaapunsa hihaan.
“Niin”, hän vastasi poissaolevasti. “Miksi ei?” Draco nojautui eteenpäin, niin että heidän nenänsä koskettivat toisiaaan, tuijottaen Harryn kirkkaanvihreisiin silmiin.
“Suutele häntä, NYT!” kiljui joku outo ääni Dracon aivoissa.
Hitaasti Draco kohotti kätensä Harryn niskan taakse, ja veti pojan pään vielä lähemmäs hänen omaansa.
Heidän pehmeät huulensa
koskettivat toisiaan. Harry vastasi suudelmaan ja kietoi kätensä Dracon ympärille.
Draco leikitteli Harryn sekaisella mustalla tukalla, samalla kun livautti kielensä toisen suuhun. Harry avasi silmänsä jotka oli jossain välissä sulkenut, ja huomasi katsovansa suoraan Dracon koleanharmaisiin silmiin, jotka olivat melkein liian lähellä. Harry pystyi näkemään jokaisen pilkun ja pisteen toisen silmissä.
Parin minuutin päästä Harry säpsähti, ja irrottautui toisesta pojasta. Nyt oli Dracon vuoro jäädä katsomaan toisen perään, kun Harry kiiruhti tyrmistä ulos.
Seuraavalla tunnilla Rohkelikoilla oli muodonmuutoksia.
"Se tarkoittaa sitä, että Draco ei ole samassa luokassa. Ei koko loppupäivänä", Harry ajatteli huoahtaen. “Onkohan hän kamalan
vihainen minulle kun lähdin niin? Mutta se tilanne oli aivan liian outo! Ensinnäkään, minä EN ole homo, ja toiseksi, minä EN ole ihastunut Dracoon. Vaikka käytänkin hänen etunimeään.” Harryn ajatukset pyörivät ympyrää hänen kävellessään yhdessä Ronin ja Hermionen kanssa kohti muodonmuutosten luokkaa.
“Herra Potter, keskity, äläkä uneksi!” Professori McGarmiwa lausahti vihaisesti Harrylle, joka jo ties monettako kertaa oli vaipunut haaveisiinsa, eikä ollut osannut vastata kysymyksiin. Harry säpsähti, ja melkein pomppasi ilmaan tuoliltansa.
“Joo se vastaus oli kaksitoista”, hän mutisi, yrittäen pelastaa 'kunniansa'.
“Harry, me puhuimme tuosta noin viisitoista minuuttia sitten", Professori vastasi Harrylle puhuen hyvin rauhallisesti, ja alistuneella äänensävyllä. “Ja muutenkin vastaus oli kaksi, ei kaksitoista. Sauvaa ei näpäytetä kahtatoista kertaa kun halutaan taikoa hiuksensa vihreiksi.”
Harry oli kiitollinen kun tunti loppui, ja hän saattoi lähteä päivälliselle. Harry yllättyi kovin kun Hedwig liihotteli hänen luokseen
kantaen pientä lappusta. Kuka hänelle kirjoitti? Ja miksi Hedwig tuli vasta nyt, eikä aamulla muiden pöllöjen kanssa? Eihän hän edes ollut lähettänyt Hedwigiä kenenkään luokse.
Harry nappasi pöllönsä kiinni, ja irrotti pienen pergamentin palasen tämän jalasta.
“Tähtitornissa kello 24?” siinä luki suttuisin kirjaimin, aivan kuin se olisi kirjoitettu kiireessä.
“Mikä se on Harry, keneltä?” Hermione kysyi kiinnostuen lappusesta enemmän kuin olisi ollut suotavaa, sillä kirje oli allekirjoitettu,
Draco.
“Se oli vain Hagridilta", Harry valehteli nopeasti. “Hän luuli ettei meillä olisi enää tuntia nyt, ja pyysi käymään. Mutta meillähän on vielä suojautumista pimeyden voimilta.” Hermione tyytyi tähän selitykseen ja jatkoi lounastaan. Ronia eivät kaiken maailman pikkulappuset kiinnostaneet.
Harry odotteli malttamattomana että kello lähenisi puolta yötä. Ron ja Hermione istuivat samassa nojatuolissa sylikkäin, ja Harry itse heidän vieressään toisessa nojatuolissa, yrittäen tehdä läksyjään. Yhden vaalean Luihuisen kuva kuitenkin häiritsi häntä, pomppaamalla koko ajan hänen mieleensä. Yhdentoista aikaan hänen ystävänsä nousivat ja ilmoittivat lähtevänsä nukkumaan, jos se ei Harrya haitannut. Eipä tietenkään, joten pari hiipi hiljaa kohti poikien makuusalia, yhdessä. Harry huokaisi ja jäi tuijottamaan tulta, unohtaen kokonaan läksynsä.
Kello oli jo kymmentä vailla kaksitoista, kun Harry heräsi säpsähtäen lämpimästä tuolista tulen äärestä. Huomatessaan kuinka paljon kello jo oli, hän hypähti pystyyn, nappasi näkymättömyysviittansa, jonka oli jo valmiiksi pakannut laukkuunsa, samoin kuin Kelmien kartan. Hiljaa hän avasi muotokuva-aukon ja kiipesi ulos. Hän veti viitan päällensä, ja tarkastettuaan kartasta ettei ketään ollut lähettyvillä, hän lähti astelemaan kohti tähtitornia.
Kiivetessään viimeisiä portaita tornin laelle Harry huomasi että Draco oli jo siellä. Hän istui lattialla ikkunan alla, ja kuun valo heijastui hänen vaaleista hiuksistaan. Harry riisui näkymättömyysviitan yltään. Huomatessaan Harryn lähestyvän, Draco kohensi ryhtiään mutta ei noussut ylös. Hän vain viittasi kädellään Harrya istumaan viereensä.
“Miksi pyysit minut tänne?” Harry avasi keskustelun kun oli istahtanut lattialle Dracon viereen. Draco näytti häkeltyvän kysymystä, eikä osannut aivan heti vastata. Lopulta hän huokaisi.
“En minä tiedä, ehkä halusin vain jutella”, Harry naurahti ja sanoi sitten kiusoittelevaan sävyyn: “Aijaa, Luihuisten prinssi haluaa jutella.” Dracon silmät tummuivat, ja hän viittasi kädellään Harryn olemaan hiljaa.
“Älä viitsi, se oli, tai on, kaikki vain kuorta. En minä oikeasti ole sellainen”, hän jatkoi itse hiljaa. “En tiedä mistä se johtuu, mutta haluaisin että sinä oppisit tuntemaan sen oikean Draco Malfoyn. Haluaisin olla ystäväsi”, Draco jatkoi yhä vain hiljaisemmalla äänellä, niin hiljaisella että Harry ei meinannut edes erottaa sitä.
“Millainen sitten on oikea Draco?” Harry kysäisi varovasti.
“En minä tiedä, oikeastaan. En tunne häntä vielä. Mutta haluaisin tutustua. Haluaisin rikkoa tämän kuoren minkä olen rakentanut ympärilleni. En kestä olla tällainen”, Draco selitti. “Haluaisitko olla minun ystäväni?” Draco jatkoi, kysyen tämän kysymyksen ensimmäistä kertaa vilpittömästi.
“Ehkä, jos oikea Draco on sellainen kuin kuvittelen”, Harry vastasi hiljaa, ihmetellen yhä näiden Dracon kanssa vietettyjen tilanteiden outoutta. Pojat juttelivat vielä hetken ja lähtivät sitten yhdessä astelemaan portaita alas. Harry tarttui Dracon kapeaan käteen, ja puristi kevyesti. Sitten molemmat pojat lähtivät nukkumaan, toivottaen ensin toisilleen hyvät yöt.
Seuraavien päivien aikana Harry ei puhunut Dracolle mitään, mitä nyt hymyili tälle joskus kesken tunnin, ja ajatteli tätä melkein aina. Jopa Ron, joka leijaili pilvissä Hermionen takia, oli ruvennut huomaamaan että Harry käyttäytyi oudosti.
“Mikä sinulla oikeasti on?” hän tiukkasi seuraavana iltana tähtitorni-episodin jälkeen. Harry hätkähti hereille unelmistaan.
“Ei mikään, ei yhtään mikään”, hän väitti melkein liian viattomalla äänellä. Ron kohautti olkiaan ja jatkoi liemiesseensä kirjoittamista.
“Ei sitten jos et halua kertoa”, hän tuumi.
Päällimmäisenä Harryn ajatuksissa pyöri se, että kohta olisi taas lauantai, ja se tarkoitti uimatuntia yhdessä Dracon kanssa. Ties mitä silloin tapahtuisi.
Lauantaiaamuna Harry pomppasi pirteänä sängystä, nappasi pyyhkeensä, ja oli jo matkalla kohti suurta salia, ennen kuin Ron oli edes ehtinyt nousta. Aamupalan jälkeen Harry, Ron ja Hermione kulkivat yhdessä kohti tyrmää, jossa tunti pidettiin.
“Mitähän me tällä kertaa teemme?” Hermione pohti. “Olisi kiva oppia sukeltamaan. Ja toivottavasti saan taas käyttää sitä Barbie -uimarengasta”, hän kiljui jo aika innoissaan. Harry peitti hymynsä, samalla kun seurasi Ronia pukuhuoneisiin.
Harry näki Dracon vasta altaalla.
“No, Potter, montakos ihmistä olet tänään vetänyt altaaseen?” Draco lausahti tavalliseen inhottavaan tyyliinsä. Harry ehti jo säpsähtää, ei kai Draco ollut muuttunut takaisin huonoon suuntaan, mutta rauhoittui kun Draco vinkkasi hänelle silmää ja hymyili.
“En yhtään, voisin vaikka aloittaa sinusta”, Harry virnisti ja kippasi Dracon altaaseen.
“Apua!” Draco kiljui muka tosissaan, ja pärskytti vettä Harryn päälle niin, että sekä Harry, että tämän pyyhe kastuivat litimäriksi.
Sitten Draco kuitenkin kipusi nopeasti ylös altaasta ennen kuin opettaja ehti tulla.
“Etkö sinä tajua? Ota tuosta kiinni!” Draco kiljui Harrylle kun tämä ei saanut uimalaudasta millään kiinni. “Emmehän me edisty yhtään jos et sinä osaa”, Draco tiuskahti, teeskennellen vihaista. Pojat olivat koko ajan muka tapelleet täysillä, niin kuin heidän rooliinsa kuului, mutta aina vinkanneet silmää, tai virnistäneet toisilleen niin etteivät muut huomanneet. Tunti oli edistynyt ja nyt he harjoittelivat toisen pelastamista hukkumiselta.
“Minä en kyllä ikinä pelastuisi jos sinun pitäisi pelastaa”, Harry tuhahti Dracon vetäessä häntä eteenpäin korvasta. “Leuan alta kuuluu vetää, ei korvasta”, hän kiljui otteen sattuessa jo hiukan. Draco päästi nopeasti irti.
Viimein tunti oli lopussa. Oppilaat riisuivat kikattaen uimavälineitään, ja keskustelivat vielä tunnin tapahtumista. Ron ja Hermione olivat jo lähteneet pukuhuoneita kohti, koska Hermione halusi välttämättä salakuljettaa pois rakastamansa Barbie -uimarenkaan.
Harry oli pyöritellyt silmiään ajatukselle, mutta Ron oli suostunut auttamaan.
“Kai meidänkin pitäisi lähteä vaihtamaan vaatteita?” Harry vilkaisi Dracoon, ja vetäisi tätä käsivarresta kohti pukuhuoneita. Siellä he erosivat kumpikin omaan suuntaansa. Ron oli jo valmis, kun Harry vasta veti paitaa housuja jalkaansa. Hänellä ei ollut vielä edes paitaa päällään.
“Mene vain!” Harry kehotti Ronia. “Hermione varmaan jo odottaa, kyllä minä pärjään”, hän jatkoi.
“Oletko varma?” Ron kysyi kohottaen kulmakarvojaan hiukan.
“Tietenkin!” Harry vastasi, ja niin Ron hyppeli oven toiselle puolelle, jossa Hermione tosiaan odotteli.
Harry veti kaikessa rauhassa sukkia jalkaansa. Pukuhuone oli jo tyhjentynyt, Harry oli juuri nähnyt kun Neville ja Seamus kävelivät ulos ovesta. He olivat pyytäneet Harrya mukaansa, mutta tämä oli kieltäytynyt. Tasan yhdestä syystä. Eräs tietty blondi ei ollut vielä kulkenut ovesta.
Juuri kun Harry oli aikeissa vetää paitaa päällensä, hän tunsi jonkun kädet olkapäillään. Hän sävähti kosketusta paljaalla ihollaan.
Hän käännähti ympäri ja kohtasi Dracon jäänharmaat silmät, vain parin sentin päässä omista smaragdinvihreistään.
Pian Dracon pehmeät huulet painuivat Harryn omille, ja hän vastasi suudelmaan. Harry kiersi kätensä Dracon ympärille, tuntien Dracon pehmeän ihon käsiensä alla. Kun suudelma loppui Harry kohotti katseensa ja kysäisi Dracolta:
“Tekevätkö kaikki ystävät tällaista?” Draco virnisti ja vastasi Harryn katseeseen värähtämättä.
“Joo, kai ne tekee.” Harry kohotti kulmakarvojaan.
“Ei tee, tiesitkö. Me taidetaan olla homoja.”
B/N: Tykkäsin tästä luvusta ihan yhtä paljon kuin ensimmäisestäkin. Tosi kiva (: Ei mielestäni kulkenut liian nopeasti, mutta silti mennään asiaan, kun luvut ovat kuitenkin suhteessa aika pitkiä. Virheistä sen verran, että niitä ei ollut paljon, voitte sanoa hogille, että hän on hyvä kirjoittaja. Vain esim. 'lauantai' ja 'liemi' olivat kirjoitettu isolla, ja liemiessee yhteen tms. Kaikki puhe oli laitettu aina samalle riville, kun puhuja vaihtuu.
“Minä en kyllä ikinä pelastuisi jos sinun pitäisi pelastaa”, Harry tuhahti Dracon vetäessä häntä eteenpäin korvasta. “Leuan alta kuuluu
vetää, ei korvasta”, hän kiljui otteen sattuessa jo hiukan. Draco päästi nopeasti irti.
Tässä ja samanlaisissa kohdissa, kun sama puhuja jatkaa kertojan lauseen jälkeen, hog laittoi pilkun kertojan lauseen perään. Ja
ennen kertojan lausetta, pilkku oli lainausmerkin väärällä puolella. Ei vakavampia. (:
On tosi kiva betata hogwartsille!
Juu, tämä B/N on minun ja hogwartsin 'keksimä' juttu, betan kirjoittama loppujuttu, ei siis A/N..
Toisin sanoen betan kirjoittama
pikku pätkä kommentista tms. Toivottavasti tykkäätte! c(:
