Kirjoittaja Aihe: Twilight: Sanattomat, 6.luku 2.12 (VALMIS) | E/B K-11 6/6 osat  (Luettu 13554 kertaa)

Prumrose

  • Vieras
Vs: Sanattomat, 3.luku 23.7
« Vastaus #20 : 23.07.2010 12:13:17 »
Oh my Edward !
Tää on yksinkertaisesti IHANA ! <3<3
Mä melkein itkin.. Tää on sanoin kuvaamaton! Täydellinen! Ihana!
Mä olen kirjaimellisesti sanaton ! :D
KIITOS KIITOS !
Tää on niiiiiiiiin
ihana !
Äkkiä sitä jatkoa ala olla jo pelottavan riippuvainen !
Kiiiiiiiiiiiiiiiiiitos ! <3<3<3

~Prumrose

// hihi, enkka xd, pakko muuten luksee uudestaan ! <3 :p

GoldenSunset

  • ***
  • Viestejä: 55
Vs: Sanattomat, 3.luku 23.7
« Vastaus #21 : 23.07.2010 15:32:12 »
Luku oli niiiiiin ihana!
Äkkiä lisää:)

Classick

  • Pelinrakentaja
  • ***
  • Viestejä: 1 137
  • Because of you, I’m becoming ruined
Vs: Sanattomat, 3.luku 23.7
« Vastaus #22 : 23.07.2010 19:20:13 »
Heips, olen uusi lukija.
Miten en oo huomannu tätä aikasemmin?! Täähän on aivan mahtava!!
Niin suloinen ja koskettava.
En pysty kommentoimaan mitään järkevää.
Jatkoa, kiitos.

~Classick
scars  are  only  skin  deep
beauty  comes  from  within

Chcy

  • ***
  • Viestejä: 97
Vs: Sanattomat, 3.luku 23.7
« Vastaus #23 : 23.07.2010 19:37:00 »
Kiitos kommentista kaikille (=
Seuraava luku tulossa piakkoin.

-Chi

Rayne Francis

  • ***
  • Viestejä: 12
  • MItä näet, kun katsot Iseeviot -peiliin?
Vs: Sanattomat, 3.luku 23.7
« Vastaus #24 : 23.07.2010 19:57:38 »
Tämä oli mahtava luku, uutta vaan uunista ulos! Hop hop leipuri!
Olen ihastunut.

Love, Rayne
>>Päästä hänet tai suutun, koipeliini.>>
- Samvais Gamgi (Sam)

miss i

  • ***
  • Viestejä: 73
Vs: Sanattomat, 3.luku 23.7
« Vastaus #25 : 24.07.2010 10:48:12 »
tää on niin sairaan ihana fic♥ toi ol nii söpöö ku Bella tiadusteli osaaks vampyyrit suudella ♥
äkkiä jatkoo toivoisin  ;D

Chcy

  • ***
  • Viestejä: 97
Vs: Sanattomat, 3.luku 23.7
« Vastaus #26 : 25.07.2010 20:57:49 »
Kiiiitos kaikki kommenteista<33
Saatte mut kirjoittamisen innon heräilemaan. Olen todella otettu!
5.luku on jo ajatuksissa, huomenna aloitan kirjoittamaan.
Nauttikaa 4.luvusta. Tuli liikaa vuorosanoja... Mutta, jotain alkaa tapahtua...



4.luku

Hurrikaanin keskellä seison, sade piiskaa samalla selkääni. Valitsin väärän tien, valitsin sinut.



Edwardin näkökulma:


”En koskaan ole voinut sanoa sitä ääneen...”, Bella kuiskasi, kun olin kyydittänyt hänet takaisin huoneeseensa.
”Niin?” kuiskasin.
”Minä välitän sinusta, liiankin paljon,” hän tunnusti. Se oli kuin piston vatsaan. Tabu, josta kielsin hänen puhuvan. En halunnut tätä, en ajatellut tämän menevän näin. En todellakaan.
Kuvittelin sen olevan vain ystävyyttä, helppoa ja luonnollista. Minä olisin siellä missä hän minua tarvitsee ja hän siellä, missä minäkin. Voisimme pitää hauskaa, nauraa samoille asioille. Kuunnella toisiamme vaikeuksien tullessa. Se ei enää ollut sitä.
Miksi hän pitää minusta? Se on väärin. Tiedän sen syvällä kuolemattomassa sydämessäni.
"Milloin pystyit taas puhumaan?", kysyin konemaisesti. En löytänyt sanoja torjumaan häntä, en halunnut torjua häntä. Silti, minun täytyi tehdä se.
"Muutama päivä sitten", hän kertoi. Yllätyin. Olin elänyt koko ajan siinä uskossa, että välillämme ei olisi mitään tapaa kommunikoida.
"Miksi et kertonut?", ihmettelin.
"Halusin löytää jonkun hetken, ainutlaatuisen. Halusin sinun olevan ensimmäinen", Bella sanoi ja siirsi surun murtaman katseensa minuun. Hän ei ymmärtänyt, miksi olin niin estynyt. Minähän olin ollut se, joka oli vastannut suudelmaan. Antanut huulien painua yhteen. Minähän olin ollut se, joka kietoi kädet hellästi hänen ympärilleen. Juuri se, joka nosti hänet istumaan polvelleni, jotta hän ylettyisi paremmin huulilleni.
"Ei", henkäisin. Katse välähti salamana minuun.
"Mitä?"
"Tämä ei onnistu näin. En halua tätä näin", sanoin. Milloin kaikki se onnellisuus ja ilo oli kadonnut?
"Mutta me-", Bella aloitti.
"Ei ole mitään meitä!", karjaisin.
"Edward", Bella henkäisi. Hän ei ollut nähnyt minua koskaan vihaisena.
"Kaikki tietävät meidän olevan läheisiä. Kaikki odottava-", Bella sopersi.
"Niinpä! Kaikki odottavat. Minä en odottanut. En halua sinua samanlailla kuin sinä minua.   Seisomme kuin näyteikkunassa tälläkin hetkellä. He odottavat sitä, he haluat sitä. En pidä sinusta sillä tavoin, Bella", selitin. Ääneni lähti murtumaan viimeisessä lauseessa.
"Minä-"
"Ei se johdu sinusta, vain minusta", toistin tutun lauseen ääneen. Samalla tavalla, mitä monet muutkin eronneet parit olivat toistaneet. Nyt olin taas yksi heistä.

**

"Taasko lähdet?", Sharon kysyi tiskinsä takaa illalla.
"Esme odottaa minua kotiin", sanoin.
Heti sen jälkeen, kun paljastui, että Bella voi taas puhua., kaikki oli muuttunut. Me emme puhuneet, hän ei puhunut minulle, enkä minä hänelle. Meiltä oli kadonnut se hauras suhde. Kaikki se välillämme väreilevä kiintymys oli kadonnut.
En edes tarkkaan tiennyt mistä se johtui. Sillä minä olin pitänyt siitä, tarkoitan suudelmaa. Olin tahtonut hänet lähemmäksi. Tahdoin häntä edelleen, ja se tuntui niin epäreilulta. Kun oma tahto katoaa. Jokin muu päättää minun asiani. Bella luuli minun vihaavan häntä. Se ei ollut totuus, ja vaikka olin luullut sitä kaikki nämä viikot, se ei vieläkään voinut todistaa kaikkea. Olin oppinut pitämään hänestä. Minun tytöstäni. Bellan nauru, hymy, ääni. Hänen hiuksensa, poskensa, silmänsä, huulensa... En vain voinut saattaa häntä sellaiseen vaaraan. Kuin olisin antanut hänen vapaaehtoisesti hyppäävän sairaalan katolta, en saanut tehdä niin. Näin pystyin vain pidättelemään häntä, pitämään vähäisesti hänestä kiinni. Näin oli parempi.
Ja hän vihaa minua juuri siksi.

Ulkona satoi. Oli juuri samanlainen ilma kuin silloin kun Bella joutui onnettomuuteen. Muistelin haikeasti sitä päivää, siitä tuntui olevan ikuisuus. Oli kevät ja kaikesta siitä oli kulunut jo reilusti yli puoli vuotta. Minä annoin itseni ymmärtää, että aikani oli mennyt vain hukkaan. Olin särkenyt kaksi jo muutenkin yksinäistä sydäntä. Silti totuus oli, ettei elämäni aikana ollut ollut mitään samanlaista. Yhtä upeaa aikaa. Ja täällä minä odotin omaa henkilökohtaista helvettiäni ja toivoin tämän loppuvan pian. En enää jaksanut miettiä mitä saisinkaan aikaan täällä liikkuessani.
Sain oveni auki ja kiihdytin pian autollani kohti valtatietä. Volvoni kulki allani tasaiseen tahtiin, se ei huomannut yhtään töyssyä tai kuoppaa. Olin siitä kiitollinen. Pääni tuntui räjähtävän. En ollut koskaan kärsinyt vampyyrinä pääkivuista. Se johtui Bellasta ja minun omista virheistäni.

Esme seisoi odottamassa minua jylhän valkoisen talomme edustalla. Pieni, väsynyt katse kertoi kaiken, ennen kuin edes uskalsin luikerrella hänen ajatuksiinsa. Esme ei pitänyt siitä, kun jätin Bellan. Hän toivoi meistä niin kovasti paria. Hän halusi minun olevan onnellinen.

”Tulit taas”, hän sanoi kun nousin autostani.
“Niin tulin”, sanoin vihaisesti.
“Mikset jäänyt taaskaan?” hän vingahti. Ärsyyntyneenä paiskasin autoni oven vihaisesti kiinni. Oli lähellä, ettei se irronnut.
“Edward”, Esme torui. Käänsin katseeni takaisin häneen.
“Minä en halua puhua siitä!”
“Mitä teidän välillä on tapahtunut? Olitte aina niin läheisiä. Miksi ettei enää juttele. Odotin, että olisi ollut iloisempi kun hän pystyy taas puhumaan”, Esme selitti.
“Niinpä! Te kaikki vain odotatte. Minä en odottanut mitään”, karjuin ja talsin Esmen ohitse portaita ylös ovelle.

Kaikki olivat siellä. Kaikki paitsi Carlisle. Ainoa, jolle olisin halunnut puhua. Rosalie Emmettin kainalossa. Hänen ajatuksensa olivat niin likaisia, että hylkäsin ne jo heti kättelyssä. Emmettinkin ajatukset kulkivat samaa rataa. Murahdin. Jasper käänsi päänsä kasvoihini yllättyneenä. Hän vaistosi tunteeni. Alice istui nurkassa katsellen minua. Hän etsi tulevaisuuttani, tiedottomana tulevasta. Se sai hänet kiusaantuneeksi.
“Terve, Edward!” Emmett huudahti. Pyöräytin silmiäni kyllästyneenä.
“Hei”, vastasin. Kiirehdin yläkertaan. Muistin kuitenkin, että vanha valkoinen pianoni oli siirretty jonkin muuttomme aikana ullakkohuoneistoon. Päätin suosiolla jättää aikomukseni syventyä johonkin vanhaan kirjaan huoneessani. Annoin nyt oman tahtoni valita ja kiirehdin ullakolle. Lupauduin pitkästä aikaa soittamaan pianoa. Aivan uuden inspiraation saattelemalla.

**

Istuimme taas kahden Bellan kanssa hänen huoneessaan. Bella piti katseensa tiukasti ikkunassa, minä tuijotin lattiaa. Tätä mykkäkoulua oli kestänyt viikkoja. Se alkoi tuntua jo ahdistavalta. Halusin puhua hänelle. Edes kerran. Selittää näkökulmani. Mutta hän ei edes voinut kuunnella. Halusin myös paljastaa ajatukseni. Kertoa, että välitin hänestä.

Bella oli ottanut vampyyrijuttuni melkein täydellisesti. Hän ei koskaan voisi paljastaa salaisuuttani. Hän ymmärsi täysin myös veren tarpeeni ja sen, että metsästin vain eläimiä. Olin siitä kiitollinen. En vain voinut kertoa kiitollisuudestani hänelle. Ei Bella olisi voinut sitä uskoa. Minä olin vain pettänyt häntä. Ensin uskotellut kaikkea, antanut suhteemme voimistua. Mutta sitten olin vain laittanut poikki. Heti, kun hän oli alkanut luottaa minuun.

“Edward”, Carlisle kysyi ovelta. Hän oli huomaamattomasti saapunut sinne. Bellakin käänsi katseensa häneen.
“Tulisitko tänne?”, hän pyysi. Nyökkäsin ja nousin seisomaan. Katsahdin Bellaan. Hän katsoi minua kylmästi.

Päästyäni käytävään, Carlisle odotti jo minua. Yritin etsiä ajatuksista, mitä oli tapahtumassa. Minulle tuli pieni uudelleenkokemisen tunne. Hän ei tälläkään kertaa kertonut mitä oli meneillään.
“Mitä sinulla oli?” kysyin väsyneenä.
“Bella lähetetään Phoenixiin äitinsä luokse. Hän menee kuntoutukseen erääseen sairaalaan. Siellä on paljon enemmän taitavia lääkäreitä. Bella tule loistavaan kuntoon”, Carlisle paljasti viimeinkin.
“Mitä?”
“En tiedä vielä, aikooko hän palata takaisin ollenkaan Forksiin”, Carlisle sanoi. Minä olin jähmettynyt. En saanut sanoja suustani. Ne olivat jumittuneet jonnekin keuhkojeni paikkeille. Siksi hengittäminen oli vaikeaa. Se oli mahdotonta. En voinut jättää tätä tähän. Meidän täytyy sopia nämä ongelmat. Hän ei voinut lähteä nyt.
“Toivoisin sinun kertovan sen hänelle”, Carlisle kuiskasi. Hän katsoi minua hetken silmiin, kääntyi sitten ja käveli pitkin käytävää poispäin. Minä jäin hetkesi tiedottomuuteen. En todellakaan tiennyt mitä hänelle sanoisin.

Kun olin tullut takaisin huoneeseen. Bella odotti jo kärsimättömänä minun kertovan, mitä asiaa Carlislella oli ollut.
“Mitä hän sanoi?”, Bella kysyi. Pitkästä aikaa kuulin hänen äänensä. Se sai sydämeni särkymään uudelleen. Jouduin jättämään hänet, uudelleen.
“Sinut lähetetään äitisi luokse Phoenixiin kuntoutukseen”, sanoin suoraan. Bellan ilme tyhjeni. Hän oli odottanut jotain aivan muuta.
Kun laskenut leuka napsautettiin takaisin kiinni, hän avasi suunsa.
“Ei minua voida pakottaa”, hän sanoi.
“Olet seitsemäntoista. Äitisi voi päättää vielä asioistasi”, sanoin selventämiseksi.
“En voi”, hän sanoi ja katsoi minua silmiin. Suru oli täyttänyt silmät kyynelistä.
“Olen pahoillani”, sanoin ja istuin viimeistä kertaa paikalleni sängyn vierelle. Minulla ei ollut mitään muita sanoja. En voinut lohduttaa häntä mitenkään muuten. Taas välillämme oli uusi muuri. Minä ja hän omien tuskiemme kanssa.

**Viikko myöhemmin

“Hyvästi, Bella”, Sharon sanoi ja halasi häntä viimeisen kerran. Minä seisoin perimmällä, väkijoukon takana piilossa katseilta. Tämä oli se päivä, jolloin hän lähtisi.
“Hyvästi, Sharon”, Bella kuiskasi kyynelehtien. Hän oli itkenyt koko päivän. En ollut kertaakaan saanut puhuttua hänelle.
Bella istui hopeisessa pyörätuolissaan hyvästellen vuoronperään kaikkia. Carlislen jälkeen, minä olin viimeinen. Ja Bella oli kuin ei olisi huomannutkaan minua. Kuljettaja siirsi häntä jo autoon.
Kun hän pääsi istumaan, ja ikkuna jäi vielä auki, siirryin nopeasti hänen luokseen. Viimeinen mahdollisuus puhua.
“Mitä tahdot?”, hän kysyi.
“Minä vain tahdon sanoa sinulle, että tulen kaipaan sinua ja-”, sanoin.
“Niin?”, hän kysyi ja nosti kulmiaan. Bella ei jaksanut enää välittää minusta.
“Minäkin pidän sinusta. Voimakkaammalla tavalla. En vain koskaan voinut sanoa sitä ääneen”, kuiskasin ja katsoin häntä silmiin. Samassa auto lähti liikkeelle ja Bella katosi näkökentästäni. Muistin vain hänen viimeisen katseensa. Yhtä kaipaavan, kuin minunkin.
Olin saanut elämäni parhaimmat puolivuotta. Nyt se vain loppui, hetkessä.
« Viimeksi muokattu: 28.07.2010 18:31:52 kirjoittanut Chcy »

Prumrose

  • Vieras
Vs: Sanattomat, 4.luku 25.7
« Vastaus #27 : 25.07.2010 22:37:28 »
Voi luoja !
Niin paljonkaan kun mä rakastan Edwardia, niin se on välillä niin tyhmä ! :( Kuten nyt..
Tää oli tosi koskettava ja mun on pakko myönttä että mä itkin..
Toivottavasti Ed ja Bella saa vielä toisensa, ne kun on niin ihania. <3
kiitos ja jatkoa ? :) <3

~Prumrose

Classick

  • Pelinrakentaja
  • ***
  • Viestejä: 1 137
  • Because of you, I’m becoming ruined
Vs: Sanattomat, 4.luku 25.7
« Vastaus #28 : 26.07.2010 08:49:54 »
Argh! Edwar on nuija!!
Nyt se pilas elämänsä!  >:(
Mutta hyvä luku ja en löytänyt virheitä.
Classick tahtoo vaatii nopeasti jatkoa!

~Classick
scars  are  only  skin  deep
beauty  comes  from  within

aurore

  • Vieras
Vs: Sanattomat, 4.luku 25.7
« Vastaus #29 : 26.07.2010 11:31:11 »
Yksi piilolukija ilmoittautuu !  :-*
Tää ficci on ihana, kirjoitat mahtihyvin, kuvailet taitavasti ja teksti on sujuvaa.
Edward on hahmona melko IC, samoin Bella (ainakin minun mielestäni (; ).
Toivon pian jatkoa tähän ihanuuteen. <3
~ a.

Lööperiikka

  • ***
  • Viestejä: 481
Vs: Sanattomat, 4.luku 25.7
« Vastaus #30 : 26.07.2010 12:28:46 »
Lainaus
Olin saanut elämäni parhaimmat puolivuotta. Nyt se vain loppui, hetkessä.
Voi kiesus, silmiini tuli kyyneleitä ja kymätväreet kulkivat vartaloni läpi.. Siis tosi koskettava kohta.

Tää ficci on sit jotain niin ihanaa... Luin tämän putkeen ja rakastuin palavasti ja lopullisesti.
luotan siihen että Edi menee sinne Phoenixiin.
jatkoa jos saan pyytää??

Chcy

  • ***
  • Viestejä: 97
Vs: Sanattomat, 4.luku 25.7
« Vastaus #31 : 26.07.2010 15:10:29 »
Kiitos kaikille kommenteista! Teidän takia, jaksan tätä kirjoittaa :)
Tein muuten ficille oman julisteen :) Vilkaise se täältä!

Lööperiikka

  • ***
  • Viestejä: 481
Vs: Sanattomat, 4.luku 25.7
« Vastaus #32 : 26.07.2010 15:23:00 »
Wou. Jäin tuijottamaan tuota julistetta pitkäksi toviksi. Aivan upea!<33

Sarkku

  • Green Day holisti
  • ***
  • Viestejä: 175
  • ava by NiNNNi
Vs: Sanattomat, 4.luku 25.7
« Vastaus #33 : 27.07.2010 18:42:38 »
Ihanaa tekstiä <33333
Tyhmä Edward kun  ei voinut nauttia niistä hetkistä mitä oli jäljellä
Jatkappas pian

Sarkku
Do you know what's worth fighting for?
When it's not worth dying for?

Chcy

  • ***
  • Viestejä: 97
Vs: Sanattomat, 4.luku 25.7
« Vastaus #34 : 09.08.2010 10:15:44 »
Uutta lukua pukkaa...
Ou nou! Tän jälkeen enään yksi luku :S!

-

Edward PoV

5.luku
Kerro minulle, kun tuulet muuttaa suuntaa. Äläkä annan niiden enää vaihtaa puolta.
Kerro minulle, kun hän palaa. Äläkä anna mennä enää koskaan pois.


Takauma

Ensimmäinen kuukausi,
maailmani romahtaa. Olen idiootti.

Toinen kuukausi,
vihaan itseäni. Jos olisi mahdollista, heittäisin itseni jokeen ja löisin ilmat pihalle.

Kolmas kuukausi,

hemmetin Edward Ongelma Cullen.

Neljäs kuukausi,
antakaa minun olla yksin.

Viides kuukausi,
mikseivät he jätä minua rauhaan?

Kuudes kuukausi,
minun täytyy unohtaa. En voi pakoilla tätä loppu elämääni.

Seitsemäs kuukausi,
ei, en pysty siihen koskaan.

Kahdeksas kuukausi,

en voi unohtaa. Se olisi väärin.

Yhdeksäs kuukausi,
minulla on jano.

Kymmenes kuukausi,

kauankohan olen ollut täällä?

Yhdestoista kuukausi,
missäköhän Bella on nyt?

Kahdestoista kuukausi:

Helvetin Emmett. Annan yksinkertaisia pyyntöjä, mutta 'herra aivoton' ei näytä tajuavan niitä edelleenkään. En edes ymmärrä, miksi pyysin häntä mukaan metsästämään? Ai, olihan sille syy. Emmett oli ainoa, joka jaksoi ajatella jotain muuta kuin Bel-.., Edward, herran jestas, ryhdistäydy. Ajatella Bellaa! Miten se on niin vaikeaa? Enhän minä kuollut. Tai, en olekaan niin varma, pieni raapaisu viilsi sydämeni auki ja täytti sen kaipuulla.
Miten voin olla niin tyhmä? Idiootti, paskiainen, petturi, valehtelija.., tätä listaa voisin jatkaa ikuisesti. Tuntui kuin koko tämä vuosi, niinpä, kaikki nämä kaksitoista kuukautta olisivat repineet minua yksi kerrallaan palasiksi. Hän ei ollut soittanut edes Forksin sairaalaan. Charlie ei ollut puhunut minulle mitään. Edelleenkin odotin Bellan kirjettä. Minulla ei ollut puhelinnumeroa eikä osoitetta. Oli turha syyttää, etten ollut koskaan edes yrittänyt. Carlislen kautta ongittuja tietoja oli turha saada sairaalasta. Vaitiolovelvollisuus, ja pah.
Jokainen perheenjäseneni kidutti minua omalla tuskallani. He ajattelivat Bellaa, ja minua. He ajattelivat miten minun onnellisuuteni oli vaihtunut hetkessä vihaksi. Vihaksi itseäni kohtaan. Alice ei halunnut nähdä Bellan tulevaisuuteen. Minäkin olin luovuttanut.
Mutta vaikka olin yrittänyt unohtaa ja kestää sen kaiken. Muistella lämmöllä niitä hetkiä kun hän oli vielä täällä. Ajattelin itsekkäästi haluavani lisää. Ja jokainen pienikin ajatus muistutti minua hänen kasvoistaan. Olen vain niin hemmetin itsekäs.

Kuollut harmaakarhu tipahti jalkojeni juureen. Sen eloton ruumis ja kadonnut katse saivat minut värähtämään. Se tunne oli tuttua. Tunsin sen aina tapettua jonkin..., jonkun. Emmett karjui vieressäni ja huitoi jokaiseen ilmansuuntaan. Oli huvittavaa katsella hänen metsästämistään. Raaka voima oli Emmettin salainen ase. Hän näytti usein erehdyttävän paljon halvan karate-leffan tähdeltä ilman taistelutaitoja.
Käänsin hänelle selkäni ja säntäsin metsään. Olin saanut uuden tuoksun etelästä päin. Se houkutteli minua jopa tuon edellisen karhun jälkeen. Hirviä. Ehkä kolme kappaletta? Ne olivat niin lähellä, että juoksin vain pienen hetken. Hyökkäsin keskellä puiden varjostamaa metsikköä suurimman uroshirven kimppuun. Loput kaksi pinkoivat karkuun. Olisin saanut ne helposti kiinni, mutta uskoin tämän tyydyttävän hetkellisesti janoni. Mehukas ja täyteliäs elämäni nektariini sukelsi alas kurkustani. Maku oli hämmentävän hyvää.

Samassa tunsin Emmettin pitävän kiinni toiselta puolen hirven päätä. Hänkin imi saalistani. Murahdin Emmettille. Kuulin pienen naurahduksen.
Hetken päästä olimme valmiita.
”Emmett! Mitä hittoa sinä täällä teet?” karjuin kun hirvi oli imetty kuiviin, kirjaimellisesti.
”Tulin vain kysymään, tarvitsetko apua!” hän nauroi.
Pyöräytin silmiäni. ”Näytinkö tarvitsevan?”, kysyin muristen. Hän läimäytti pitkällä ja haisevalla kädellään rehdin taputuksen olkapäähäni. Horjahdin aivan hiukan hänen voimistaan.
”Lähdit vain niin tuskaisena”, hän sanoi. Tyrkkäsin käden nopeasti syrjään. Käänsin selkäni raukkamaisesti veljelleni. Ja lähdin kävelemään ihmisvauhtia kohti kotiamme.
”Ajattelet taas Bellaa. Tiedän sen vaikken osaakaan lukea ajatuksiasi”, hän kuiskasi, kuin peläten minun kuulevan, mutta minä kuulin.
”En.”
”Älä viitsi”, Emmett murahti. Häntä alkoi jo ärsyttää ne kaikki epäonnistuneet yritykset olla hauska.
”Siitä on Edward jo vuosi. Hän ei ole enää täällä. Kuntoutus on jo loppunut. Bella asuu jo onnellisena Phoenixissa”, hän selitti nopeasti. Vilkaisin Emmettiä olkani yli. Hän seisoi kädet levällään, kasvoillaan säälivä ilme. Harkitsin pitkään, ennen kun tunnustin:
”En voi unohtaa häntä.”
Emmett katsoi minua ällistyneenä.
”Uuu, rakkaus syttyi vuoteen äärellä”, hän nauroi. Arka paikka, rakkaus. Ei sellaisia tunteita koskaan ollut. Vai oliko?
”Todella romanttista,” Emmett jatkoi hetken päästä. Käännyn kokonaan häneen päin. Välillämme oli muutaman metrin väli. ”Älä sano niin”, murahdin. Emmett pyöräytti silmiään. Tällä kertaa, en enää kääntynyt vaan lähdin juoksuun.

Tunsin tuulen ihollani ja haistoin metsän tuoksun. Uppouduin omiin ajatuksiini. En antanut valtaa sille, mitä Emmett sanoi. En halunnut muistaa. Juoksin ilman määränpäätä, yrittäen löytää jonkin rauhaisan paikan, jossa voisin vaipua syyllisyyteeni. Kiihkeän hetken keskeytti kännykkäni. Carlisle soitti minulle.
”Haloo”, vastasin epävarmasti. ”Edward? Sinun täytyy tulla tänne”, hän sanoi hengästyneenä.
”Onko kaikki kunnossa? Missä olet?”, huolestuin. Carlisle kuulosti erikoiselta.”Olen Forksissa. Kaikki on täydellisesti”, hän nauroi.
”Sairaalassa?”, kysyin epäilevästi. En ollut käynyt siellä sitten Bellan lähdön. ”Kyllä.”
”Olen jo tulossa”, sanoin samalla, kun vaihdoin juoksusuuntaa.
”Missä itse olet?”, hän kysyi. ”Metsästämässä”, kerroin kun hyppäsin erään kukkulan päältä eteenpäin.
”Selvä. Tule pian”, Carlisle sanoi ja sulki puhelun.

En viitsinyt poiketa kotiini hakemaan Volvoa. Tosin, joku voisi nähdä saapumiseni. Mutta en halunnut kantaa siitä mitenkään erikoista huolta. Jos olen rehellinen, minua pelotti oikeasti. Mitä Carlislelle oli sattunut, oliko hän kunnossa? Ja miksi hän pyysi minua. Eikö Alice olisi voinut mennä apuun, nähtyään aluksi kaiken. Silti, minulla ja Carlislella oli erityinen kumppanuus. Hän oli ensimmäisenä muuttanut minut, joten olimme kulkeneet aina yhdessä, melkein aina. Nuoruudessa, uudelleen syntyessäni, minulla oli ollut 'kapinavaihe'. En halunnut usein puhua tästä aiheesta. Turhaa ihmisveren vuodattamista. Siksi olisin luultavasti ensimmäinen, jonka Carlisle halusi auttamaan.

Forks oli muuttunut. Tuntui, kun pilvet olisivat viimeinkin lähteneet pois taivaalta ja vetäytyneet syrjään. Ja ei, en tarkoita, että aurinko paistoi. Pienen pieni valkoinen sumu oli peittänyt taivaan. Tarkoitan sitä, että kaikki näytti hämmästyttävän valoisalta. Jossain syvällä sisimmässäni huomasin nauttivani tästä valon määrästä. Luonnonvalo oli hyvin kaunis asia, yksi kauneimmista mitä olin koskaan nähnyt.
Metsän rajaan saavuttuani siirryin kävelemään normaalia ripeämpää vauhtia kohti sairaalaa.
Talon valkeat, haalistuneet, seinät kohosivat synkkinä. Viileä tuuli raapi niskaani kun astelin päättäväisesti kohti sairaalaa. Ja muutaman askeleen päästä saavuinkin ovelle, nappasin sen auki ja vilkaisin hiukan arvioiden sisään. Sharon istui tyypilliseen tapaansa pöydän takana kädessään nippu papereita. Muodikkaat silmälasit olivat valuneet nenää pitkin. Hän kurtisti hieman kulmiaan arvioiden, kunnes huomasi minut.

”Edward?”, hän kysyi naurahtaen. Nyökkäsin vaisusti ja astuin pois ovensuulta. Kävelin tiskille ja nojasin syvään, jotta pääsisin lähemmäksi. ”Sinua ei ole näkynyt pitkään aikaan. Sitten Bellan lähdön”, hän sanoi ja hymyili. Niin, eihän Sharon tiennyt miksi tuo viimeisin lause riipaisi taas rintaani. Arvioin hetken tunteitani, ennen kun vastasin. ”Niin, ei tosiaankaan.”
Sharon nyökkäsi, rullasi penkkinsä harmaalle kaapistolle, laski sinne muutaman paperipinon, ja palasi sitten takaisin tiskille.
”Oletko kuullut mitään hänestä?”, hän kysyi. Minä säikähdin, en halunnut valehdella.
”En oikeastaan. Emme ole puhuneet kertaakaan hänen lähtönsä jälkeen”, sanoin rehellisesti. ”Mikä harmi”, Sharon sanoi surullisena. Hymyilin hiukan ja vaihdoin aihetta. ”Oletko nähnyt Carlislea?”
”Hän varmaankin on huoneessaan. Onko jotain sattunut?”, Sharon kysyi äkkiä. ”Ei, minä vain menen vierailulle”, totesin ja nousin tiskin reunalta,
”Selvä”, hän totesi ja nousi penkiltään. Sharon lähti kävelemään toiseen huoneeseen. Itse käänsin kurssini kohti Carlislen huonetta. Mutten ehtinyt edes oleskeluhuoneesta pois, kun hän ilmestyikin sinne.
Saliin, jossa oli sinapin värisiä ja natisevia penkkejä, oli pakkautunut yllättävä määrä ihmisiä. He keskustelivat keskenään, ja osa sai istua penkeillä. Käänsin katseeni takaisin Carlisleen.
”Edward”, hän huokaisi ja katsoi paheksuvasti ilmettä. ”Mitä nyt?”, ihmettelin.
”Minun täytyy kertoa jotain”, samassa katseeni, joka oli salaa paennut halkomaan taas ihmismassaa ja ihmettelemään väen paljoutta, kiinnittyi yhteen ja ainoaan.

Tyttö seisoi tyynen rauhallisena. Ilme hiukan vakavana. Hänellä oli päällään farkkutakki, jossa huomasin olevan paksu karvavuori sisäpuolella. Tummat housut ja syksyyn sopivat saappaat. Ruskeista hiuksista osa oli vedetty taakse kiinni muutamalla pinnillä. Kampaus avasi hänen kasvojaan erittäin kauniisti. Silmät tuikkivat ja katselivat hiljaisuudessa ympärilleen.
Hän näytti niin hyvältä.
  Niin terveeltä.
« Viimeksi muokattu: 09.08.2010 10:30:43 kirjoittanut Chcy »

phoebeZ

  • ***
  • Viestejä: 166
Vs: Sanattomat, 5.luku 9.8
« Vastaus #35 : 09.08.2010 11:21:24 »

oijoi. tätä on tullu lisää jo monta lukua...
aika ihana jatko on ollu. kiva, että Bella on taas terve ja näin pois päin.. nyt vaan sille ja Edille jotain juttuu (;
jatkoa nyt nopeesti : >>
kiitoksia ♥

GoldenSunset

  • ***
  • Viestejä: 55
Vs: Sanattomat, 5.luku 9.8
« Vastaus #36 : 09.08.2010 11:52:46 »
Ihana luku....

Jatkoa!

miss i

  • ***
  • Viestejä: 73
Vs: Sanattomat, 5.luku 9.8
« Vastaus #37 : 09.08.2010 18:45:49 »
hyvä luku oli ;) äkkiä jatkoa vaan :D

Lööperiikka

  • ***
  • Viestejä: 481
Vs: Sanattomat, 5.luku 9.8
« Vastaus #38 : 09.08.2010 18:47:27 »
Ihana luku oli.
Onks Bella tuo typy?
Jatkoa janoten, Lööperiikka

Chcy

  • ***
  • Viestejä: 97
Vs: Sanattomat, 5.luku 9.8
« Vastaus #39 : 12.08.2010 17:06:14 »
Kiitos kommentista (:
Jatkoa tulee sitten, kun inspaa taas. Lopetan tämän tunnuksen käytön ja alan käymään täällä aivan erillä nickillä.


Chi