Ficin nimi: Otan kaiken vastuun itselleni
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Sherlock Holmes
Tyylilaji: Daama, hiukan angstia, oneshot
Ikäraja: K11
Paritus: Holmes/Watson, Lestrade/Holmes
Varoitukset: Raiskaus viittaus
A/N: Tästä ei tullut ihan sellanen mitä ajattelin aluksi, vähemmän synkkä…
Jonkinlainen sekoitus Sherlock Holmes – Oikeudenkäynti sarjakuvaa ja pimeitä ulottuvuuksia. Edellä mainitusta kelpo sarjakuvasta on luiskahtanut epäsuora lainauskin mukaan… Ainiin, älkää välittäkö epäloogisuuksista, johtolangat taitaa olla vähän… kepposet. Yritin tavoittaa sellaista Doylemaista meininkiä vähän normaalia enemmän mukaa…
Paljon onnea vaan, jossujb! Tämä on synttärificcisi<3 Jatka vanhentumista rauhassa ja ficcaa vaikka koko elämäsi<3 Anteeksi, ettei se ole niin hyvä kun ansaitsisit.
Otan kaiken vastuun itselleni
20.6
Watson:
Eräänä iltapäivänä kun olin kerrankin saanut ystäväni kävelylle Hyde Parkiin, Holmes tuli täysin yllättäneeksi minut suutelemalla minua erään suihkulähteen katveessa.
”Holmes”, puuskahdin ja ystäväni hymyili ilkikurisesti. ”Joku olisi voinut nähdä!”
Holmes vain jatkoi kävelyään ja minun oli otettava pari juoksuaskelta, jotta jähmettyneiltä jaloiltani saatoin saada hänet kiinni. Tartuin hänen käsivarteensa.
”Kuulehan, Holmes”, sihahdin. ”Tämä ei ole vain sinun päähänpistostasi kiinni.”
”Kerrohan mistä, rakas Watson?”
”Minä olen kunniallinen lääkäri, enkä haluaisi menettää mainettani.”
”Jos meitä syytettäisiin siveettömyydestä, ottaisin kaiken vastuun itselleni.”
23.6
Watson:
Tätä on niin vaikea uskoa todeksi. Olen ostanut kaikki päivän lehdet herättääkseni itseni todellisuuteen. Sama juttu koristaa niiden kaikkien etusivuja. Toimittajat olivat nokkineet korppien tavoin riuhtoneet joka ikisen lihanpalan jutusta.
Sherlock Holmes oikeuden eteen siveettömyydestä
Tunnettu etsivä Sherlock Holmes tuomittiin oikeuden edessä vankilaan toisen miehen siveellisyyden riiston yrityksestä. Oikeus tuomitsi hänet tänään elinkautiseen.
”On ikävä menettää kenties Euroopan älykkäin ja tarkkakatseisin mies”, toteaa tarkastaja Lestrade Scotland Yardista. ” Harmiteltavaa tosiseikka on kuitenkin…”[/i]
Ja se jatkui, en jaksanut lukea sitä enää. Sinä olet uskomaton, Sherlock Holmes. Toden totta otit kaiken vastuun niskoillesi. Nyt minusta kuitenkin tuntuu että olisin mieluummin kanssasi kun muiden säälivien katseiden alaisena. Kukaan ei epäillyt ettei lehtien ”toinen mies” olisi ollut minä. Rouva Hudson, Lestrade ja joukko muitakin ihmisiä tiesi asiasta. Vielä kukaan ei ollut vuotanut asiaa lehdistölle.
Tämä helvetti alkoi vain kolme päivää sitten. Holmes oli saanut taas yhden päähänpistonsa ja kaatanut minut sohvalle pitkin pituuttani. Ja silloin eräs pappi, ilmeisesti asiakkaaksi aikova, ryntäsi sisään. Hän valahti kalpeaksi.
Hän oli selvästi, keskustelumme jälkeen tai sitä ennen, suunnitellut tällaisen tilanteen. Näin sen ilmeestä. Hänen silmissään oli terävän päättäväisyyden lisäksi aavistus pelkoa. En tiedä tempaisiko hän puukon sohvan kätköistä. Hän painoi sitä kaulalleni ja käytti uskomattomia näyttelijän lahjojansa. Hän sai papin, lehdistön ja koko Lontoon uskomaan, että oli syyllinen. Oli yrittänyt pakkomaata minut. Minä olin vain perverssien himojen kohde.
Siitähän se soppa syntyikin.
Kuuluisa Sherlock Holmes ei ollutkaan niin puhdas pulmunen kuin mitä kaikki hänet vain pintapuolisesti tuntevat luulivat. Minä tietenkin tiesin valmiiksi hänen paheistaan, ettei hän ollut täysin hyvyyden perikuva.
Miten ikinä saisin Holmesin takaisin Barker Streetille? Tai ainakin pois vankilasta. Jos Holmesin pitäisi muuttaa kauas ja keksiä itselleen uusi henkilöllisyys, seuraisin häntä. En minä jaksa elää vuosia ilman häntä… ei hän sen jälkeen voisi vaan palata, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
En voi edes käydä katsomassa häntä ettei juoni paljastuisi. Ilman Holmesia olen turha.
Olen hyödytön. Anteeksi, Holmes.
24.6
Holmes:
Watsonin sanojen jälkeen olin ajatellut asiaa. Jos meidät todella tavattaisiin kahdenkeskisissä puuhissa, miten selittäisimme sen. Harjoittelin mielessäni uskottavalta kuulostavan esityksen. Piilotin veitsiä ympäri asuntoa.
Sitten, muutaman kaoottisen päivän jälkeen, joiden aikana kaikki energiani meni koossa pysymiseen ja tarinani esittämiseen, minut työnnettiin selliin. Eivät liene edes ajatelleet sitä, että olen tosissaan passittanut useamman kuin yhden miehen telkien taakse. Pahoittelivat tilanpuutetta. Minulla olisi sellitoveri. Hänen silmänsä välähtivät tajuttuaan kuka tuli sisään.
”Kas kas…” sellitoverini sanoi minulle heti. ”Kuka se tässä, Scotland Yardin vainukoira Sherlock Holmes… et sinäkään ole ihan puhtoinen. Me täällä vankilassa olemme kuulleetkin jo.”
Ja heti kun vartijat olivat kuulomatkan ulkopuolella, hän löi minua.
”Sä jouduit aivan väärään paikkaan, mulkvisti. Oikein hingun päästä työntämään kostoni itsekeskeiseen paskareikääsi.”
Juuri nyt en jaksanut tapella vastaan. Anteeksi, Watson.
2.7
Watson:
Lestrade odotti ovella. Hänen silmiensä alla oli tummat varjot, tosin luulen silmäpussieni olevan vielä synkemmät. Pyysin häntä sisään, istumaan viereeni, sillä enhän minä voinut antaa hänen istua ystäväni paikalle vastapäätä minua.
”Halusin vain kertoa, parahin Watson, että olen pahoillani Holmesin puolesta. Olen jo pitkään tiennyt mitä teidän kahden välillä on.”
Tuskin hätkähdin. En jaksa liikahtaa tässä sudenkuopassa. Sen seinämillä on sitä paitsi teroitettuja seipäitä. Luultavasti niiden keskellä ei ole yhtään polkua ylös.
”Niinkö, Lestrade…” Totesin välinpitämättömästi.
”Minäkin rakastan Holmesia…” hän sanoi.
Nyt kuulin hänen äänensä selkeästi.
”Watson, älä elättele nyt liikoja toiveita, mutta minulla on idea, jolla Holmes voidaan vapauttaa.”
Hengähdin syvään ja katsoin Lestraden kasvoja uusin silmin. Kyllä, sama tuska kuvastui hänenkin silmistään verhoten hänen kasvonsa johonkin syväntummaan, joka syntyy, kun sydämen varastanut ihminen on ulottumattomissa.
Hän huokaisi syvään ja sanoi mieluummin näkevänsä Holmesin minulla kuin olla näkemättä ollenkaan. Luulen, että se oli ainoa kerta kun murruin Lestraden nähden.
”Tämä on kokoaan minun syytäni. Hän teki sen minun maineeni takia!”
Lestrade oli neuvottomana noussut tuolistaan lohduttamaan.
”Kerro, hyvä mies, miten voimme korjata tilanteen”, sanoin kun olin kahden tunteen repimisen jälkeen rauhoittunut.
”En periaatteessa saisi kertoa tätä ulkopuolisille, mutta onhan Scotland Yard ennenkin luottamuksellisissa asioissa kääntynyt Holmesin ja näin ollen sinun puoleesi, Watson hyvä.”
Hän palasi takaisin tuoliin.
”Tämä tapaus vaatii suurta hienotunteisuutta. Me olemme kuitenkin niin pahasti umpikujassa. Scotland Yard on suunnitellut kääntyvänsä Sherlock Holmesin puoleen. Hän ei voi poistua sellistään, joten meidän täytyy tarpeen vaatiessa tehdä käytännön työt. Mutta, ensimmäiseksi meidän pitää käydä kuulemassa Holmesia.”
”Mutta… enhän minä voi mennä vankilaan”
”Vaikken olekaan Holmesisi kaltainen nerokas naamioituja, osaan minäkin muokata sinusta apulaisen itselleni.”
En ollut edes huomannut Lestraden mukanaan tuomaan laukkua, sillä ensin surun kyyneleet ja sitten tarkastajan sanat olivat sokaisseet yksityiskohdat. Pian pöydällä oli kuitenkin keko erinäisiä purkkeja ja lievästi epäilyttävän näköisiä karvaisia kasoja, peruukkeja ja tekoparta. Hyvä kun Lestrade oli ottanut mukaan maskeeraustarvikkeensa, sillä minulla ei ollut hajuakaan missä Holmesin vastaavat olisivat.
”En tee mitään kovin suurta naamiota”, Lestrade sanoi. ”Vain sen verran, ettei kukaan matkalla tunnista sinua. Vankilassa ei pitäisi olla ketään, joka tunnistaisi sinut… Holmesia lukuun ottamatta, hänen silmäänsä en petä vaikka valmistelisin vuoden.”
***
Minulla on muhkea parta ja peruukki sekä koukkuinen tekonenä. Näytän todennäköisesti kamalalta kun uusi ulkonäköni yhdistetään tummiin silmäalusiini. Lestradella oli vaunutkin odottamassa. Hiljaisuuden vallitessa matkustimme vankilalle.
Vankilan porteilla maleksi epämääräisiä ihmisiä, todennäköisesti jotain toimittajien juoksupoikia. Valmiita juoksemaan kertomaan mahdolliset tapahtumat toimittajalle, joka kertoisi ne taas eteenpäin ja saisi kunnian. Tuskin toimittajat enää täällä parveilivat.
Kunnialla selvisimmekin vankila portista sisään. Lestrade oli ilmeisen tunnettu, sillä vartija vain vilkaisi häntä. Joukko apupoikia ryntäsi perään ja yritti lahjoa vartijan ottamaan selvän, mitä arvon tarkastaja oli tullut tekemään. Ihan kuin tämä ei voisi asioida vankilassa muuten kuin Holmesia tapaamassa.
Jouduimme odottamaan hetken, kun Holmes järjestetään toiseen huoneeseen.
***
Lestrade selittää tilannetta. Holmes tuijottaa lohduttomasti minua. Ei näytä tunnistavan. Harmaa, harmaa katse. Voin miltei pahoin pelkästään hänen katsomisestaan. Miten lyhyt vankilassa vietetty aika on voinut lannistaa hänet tuollaiseksi. Riutuneeksi kuin nälkäkuoleman partaalla olevan katukissan, jonka turkista on vain muutama töyhtö siellä täällä ja jonka silmien takana näkyy jo luovutus. Iho täynnä mustelmia, vanhoista hyvin tuoreisiin. Ei kai häntä ole hakattu?
Kävelen lähemmäs Holmesia ja Lestrade katsoo häveliäästi pois kun suutelen Holmesia. Hänen silmiin syttyy kipinä kun hän tunnistaa minut vale-asuni takaa.
”
Watson… Se olet todellakin sinä, rakas Watson!” Hän huudahti ja vastattuani myöntävästi hän syleili minua. Elämä tuntui oikein virtavan hänen suoniinsa ja sai hänen ihonsa muuttumaan kalmonkalpeasta elävämmän näköiseksi.
”Hyvä tarkastaja, kiitos että toitte Watsonini tänne. En olisi ilman häntä edes tajunnut paikalle tuloasi. Ole hyvä, ja kerro kuinka voin auttaa!”
Lestrade katsoi Holmesia hymyillen hiukan surumielisesti, sillä tiesi tämän kiinnostuksen häneen olevan vain hetkellistä. Hän karisti kurkkuaan ja aloitti.
”Prinssi Henrikin ystävätär… ja sanoisin, rakastajatar Louise Grant on murhattu. Ainoa epäiltymme on ranskan lähettiläs Jean Deschamps, joka poistui murhan tapahtumapaikalta ennen murhaa, mutta hän vakuuttaa syyttömyyttään, emmekä ole löytäneet todisteita häntä vastaan.”
Holmes hymyili ja veri kulki hänen suonissaan selostuksen liikuttamana. Pumppasi elon takaisin häneen. Lestrade näytti alkavansa pian kehrätä Holmesin hymylle, joka nyt niin aurinkoisena katsoi häntä. Tunsin lievää mustasukkaisuutta, mutta ehkä Lestrade oli juonensa takia ansainnut hetken valossa. Pyrin olemaan neutraalin järkevä, vaikka eri tunteet yrittivätkin ottaa vallan. Holmes kun ei tunteilusta juuri välitä.
”Haastateltu sisäkkö, joka löysi ruumiin, näki kun Deschamps poistui murhapaikalta ennen murhatun löytöä, perusteella tapahtuvat kulkivat näin: Sisäkkö oli siivoamassa läheistä käytävää kun Deschamps syöksähti juosten käytävään kasvoillaan kiihtynyt ilme. Sisäkkö on omien sanojensa mukaan liki kuuro eikä ollut kuullut mitä huoneessa tapahtui. Hän jatkoi siivoamistaan ja tultuaan neiti Grantin huoneen ovelle hän koputti ja kun vastausta ei kuulunut, hän yritti mennä sisään.”
”Mutta?” keskeytin kertomuksen. Lestrade vilkaisi minuun ja näytti tajuavan ettei sopisi innostua Holmesin huomiosta.
”Mutta sisäänpäin aukeavan oven edessä oli jokin ja syntyneestä pienestä raosta hän näki neiti Grantin selän lattianrajassa. Järkyttyneenä hän ryntäsi hakemaan apua ja eräs palvelija juoksi ulkokautta huoneen ikkunalle, sillä mikäli en ole maininnut, huone sijaitsi ensimmäisessä kerroksessa koska neiti Grant tunsi olonsa epävarmasi ylempänä sijaitsevissa huoneissa.”
Holmesin katsoessa mietteliäänä Lestradea huomasin hänen ranteissaankin mustelmia. Minua kylmäsi.
”Palvelija siirsi neiti Grantin veristä ruumista päästäen paikalle hälytetyn hovilääkärin ja asianomaisia sisään. Oli kuitenkin liian myöhäistä. Neiti Grant oli kuollut lääkärin mukaan luodin lävistettyä hänen aivonsa.”
Holmes naurahti salaperäisesti.
”Hyvä tarkastaja, en ymmärrä miten voitte luulla ranskan lähetin surmanneen uhrin ennen poistumistaan huoneesta, se on päivän selvää, vaikken ole vielä murhaajaa selvittänyt. Löytyikö maasta muiden kuin huoneeseen menneen palvelijan jalan jälkiä?”
”Alaiseni haravoivat maaston ikkunan lähellä, eikä jälkiä löytynyt, sillä maa oli kovaa.”
”Kertokaahan, parahin Lestrade, neiti Grantin suhteesta prinssiin? Miten he tapasivat?”
”No, se ässä se arka paikka onki. Tänään näes selveni, että neiti Grant ei ole läheskään prinssille sopivaa seuraa. Hän oli erään palvelijan, Terry Piersonin, kihlattu, kunnes muutaman sattuman takia prinssi iski silmänsä neiti Grantiin. Kuten taisin jo sanoa, heidän välillään oli jotain muutakin kuin pelkkää ystävyyttä.”
Lestrade vilkaisi minuun ja hänen suupieltään nyki.
”Hovi ei tietenkään katsonut hyvällä ja neitistä tuli hyvin epäsuosittu ja, tuota… siipeilijän maineessa oleva”, Lestrade sanoi ja näytti ajattelevan aivan toista sanaa kuin siipeilijä.
”Ja hänen entinen kihlattunsa, mitä hän tekee työkseen?” Holmes sanoi hymähtäen mietteliäästi.
”Hän hoitaa hevosia, on ilmeisesti jonkinlainen tallipäällikkö.”
”Lopetettiinko tuona päivänä hevosia?”
Lestraden ilme muuttui hämmentyneeksi.
”Kyllä, hyvin monta hevosta lopetettiin ampumalla juuri murha päivänä.”
”Ja luodin reikä, oliko se seinässä ovi aukossa?”
”Sinä olet tainnut jo ratkaista tämän arvoituksen? sillä kyllä, tuo luodin reikä oli juuri siinä.”
”Lestrade, tämä on hyvin yksinkertainen tapaus. Ihmettelen miksi et ole huomannut miksi Deschamps ei voi olla syyllinen. Ovi, Lestrade, oi! Miten ampuja voisi ampua uhrin oven eteen, jos hän poistuu ovesta?”
Holmes otti paremman asennon. Nyt en nähnyt enää mustelmia hänessä. Hän oli taas oma itsensä, henkilö lähes täynnä aivosoluja. Sanon lähes, sillä tiedänhän minä asioiden oikean laidan. On hänellä rintakehässään sydänkin.
”Deschamps astui sisään huoneeseen, luultuaan sitä joksikin toiseksi huoneeksi. Hän poistui hämmentyneenä pois huoneesta sulkien oven, jonka takana oikea murhaaja oli. Neiti Grant tunsi hänet, sillä puhui tälle ja siirtyi lähemmäksi. Murhaaja ampui hänet oven eteen ja pakeni ikkunan kautta. Sisäkkö tuskin kiinnitti ääniin huomiota, sillä hänhän on liki kuuro ja ulkoa kuului hevosten lopettamisesta johtuvia laukauksia… tämän tiesi loogisesti myös Pierson, joka todennäköisesti on sanonut alaisilleen, että juuri tänään pitää kuolonsairaat ja vanhuudesta kärsivät hevoset ampua. Tutkimalla hänen asuntonsa ja kuulustelemalla häntä ja hänen alaisiaan saatte varmasti lisää todisteita, sillä hän lienee poistunut murhan ajaksi heidän luotaan… Mutta Lestrade, loput sinä hoidat itsekin, toivottavasti näemme päivällisen merkeissä Barker Streetilla parin päivän päästä! Voisitko antaa minulle ja rakkaalle Watsonilleni pari minuuttia aikaa kahden?”
Lestrade poistui huoneesta sanoen, että vain minuutti, ettei asia herätä epäilyjä.
”Nuo mustelmat sinussa”, kiirehdin sanomaan ennen kun Holmes sai mitään sanotuksi. Holmes vilkaisi kyllästyneesti ranteitaan.
”Sinut siis…?”
”Kyllä, mutta se ei merkitse mitään. Tiedät että osaan sulkea sydämeni. Ajattelin koko ajan sinua…
se tuntui paljon pahemmalta kuin roiston lyönnit ja tämän ote. Luulin etten näkisi sinua enää.
6.7
Scotland Yard turvautuu Holmesiin – Holmes vapaaksi kiitokseksi?
7.7
Kuuluisa salapoliisi vapauteen – ”uhri” tunnusti suhteen
8.7
Watson:
Holmesin astuessa lehtiryöpytyksen ja ihmismassan huutelujen jälkeen Barker Streetille, hän näytti hivenen voipuneelta. Olen kiitollinen että Lestrade oli hienotunteisesti järjestänyt kadulle ympäri vuorokautisen vartion. Hän itse oli ehdottanut sitä ja vahti ensimmäisessä vuorossa asunnon ovella saaden päästää Holmesin omakätisesti sisään taloon.
”Siihen asti, kun väki rauhoittuu”, Lestrade oli sanonut.
Syöksähdin halaamaan Holmesia ja suutelin häntä.
”Nyt olemme sitten siveettömyyden perikuvia ja turmelemme nuorison, mutta Lestrade lupasi yrittää pitää meidät vapaalla jalalla. En tosin tiedä, miten sinun lääkärin toimellesi käy, rakas Watson.”
”Lontoo kyllä unohtaa tapahtumat alle kuukaudessa kun lehdistö lakkaa höpisemästä ja löytää jonkin uuden ahdisteltavan, Holmes!” huudahdan onnesta soikeana ja suutelen häntä kevyesti.
”Kuten olen jo monta kertaa sanonut sinullekin”, hän sanoi minun irrottautuessa hänestä ja jatkoi:
”Rakkaus ajaa ihmiset mielipuolisiin tekoihin, kuten tämäkin tapaus osoitti.”
”Mutta”, hän sanoi hieraisten poskeani.
”Sinun takiasi ymmärrän sen hyvätkin puolet, rakas Watsonini.”
