Kirjoittaja Aihe: Lontoosta Lontooseen | 1409 2.luku | K 11  (Luettu 5902 kertaa)

Brianna

  • Tigger
  • ***
  • Viestejä: 286
  • Bounces a lot
Lontoosta Lontooseen | 1409 2.luku | K 11
« : 08.07.2010 15:06:03 »
// Alaotsikko: adventure, joka vie sinut maailman ääriin

Ficin nimi: Lontoosta Lontooseen
Kirjoittaja: Brianna
Genre: Het, adventure (johon sekoittuu fluffya, romancea, ehkä myös snoggia, huumoria jne, sen näkee myöhemmin!)
Ikäraja: K-11.
Paritus/Päähenkilöt: Omat hahmoni: Bessie/Justin. Matkanvarrella esiintyy useita sivuhahmoja.
Summary: ”A good traveler has no fixed plans, and is not intent on arriving.” – Lao Tzu

A/N: Tartuin Slytherinin haasteeseen jonka tuo oli heittänyt ilmoille muutama vuosi sitten. Kyseessä on ensimmäinen enemmän kuin yhden osan ficcini, joten saa nyt nähdä mitä tästä tulee, toivottavasti jotain hyvää! Lukuja tulee jonkin verran, tarkkaa määrää en osaa tässä vaiheessa sanoa. Toivottavasti pääsen hyvin alkuun näin kesälomalla, mutta kouluaikana jatko-osia joutuu odottelemaan sitten hiukan pidempään.
Hahmot olen keksinyt itse, joten sovitaankos ettet käyttele ja kopsaile niitä ilman lupaani. :--)




Ilmestyneet luvut
1. Tahdonilmaisu
2. Lontoosta itään



Trailer

Kun perhe on täysin rikkoutunut...
”Perheen lapset eivät ole edes puheväleissä!”
”He menettivät vanhempansa kaksi vuotta sitten...”

...ja on aika lukea suvun rikkaimman isoäidin testamentti...
”Luultavasti hän jätti kaiken kissoilleen.”
”Minun kuuluu saada osani, hoidinhan hänen puutarhaansa!”

...jonkun elämä kääntyy päälaelleen.
”Mitä? Kuulin kai väärin?”
”Täysin epäoikeudenmukaista!”
”Älä naurata!”

On aika lähteä kokemaan elämää Lontoon ulkopuolella...
“Minä tulen mukaasi!”
”Toki. Pakkaa tavarasi, lähdemme tänä iltana.”

...lähellä...
”Une baguette de pain, s'il vous plait!”
“Esitteissä Eiffel-torni näyttää paljon pienemmältä!”
”Ei se Mona Lisa vakuuttanut.”

...kauempana...
”Vsjo ravno.”
”Pitääkö kätellä jokaista vastaantulijaa?”
”Juna lähtee noin kello kaksi? Omaperäistä.”

...ja kaukana.
”Ensin syödään, sitten puhutaan.”
”Mikä nimesi oli? Tsing Tsong?”
“Nämä puikot raatelevat hermojani!”

Brianna ylpeänä esittää...
”Maailma odottaa sinua!”

...kokemuksia vieraista kulttuureista...
”Hei, täällä jaellaan poskisuudelmia!”
”Senhor? Senhora?”
”Sambaa ja sateenvarjotanssia!”

...unohtumattomia hetkiä toiselta mantereelta...
”Tässäkö kaikki, mitä minulle annat, oi Amerikka!”
”Voiko täällä syödä jotain muuta kuin pikaruokaa?”
”Have a nice day!”

...villiä menoa...
”Eilen täytyi olla todella kivaa, koska en muista mitään.”
”Älä suotta, minä tarjoan. Kaikille kierros!”
”Olit söpö kun sammuit sikiöasentoon.”

...ja odottamattomia tunteita.
”Kyllä, minä rakastan sinua.”
”Jopa minä pelkään tällä hetkellä.”

Joskus on kuitenkin aika...
”Eiköhän tämä ollut tässä.”
”Lähdetään.”

...palata kotiin.
”Nyt kun olemme palanneet... Lontoo näyttää kovin pieneltä.”
”Ensi viikolla uudestaan, eikö?”

Coming soon!



A/N2: Tosiaan, ensimmäinen osa ficcistä on hyvällä mallilla. Mutta kertokaahan, miltä maistui?

Star muokkaisi otsikkoon vain korkeamman ikärajan
« Viimeksi muokattu: 08.05.2015 01:23:37 kirjoittanut Pyry »
M ♥ T amour depuis 230410

Dude, you were like "Whoa!"
and then we were like "WHOA!"
and then you were like "Whoa."

Fell

  • Vieras
Tällaiselle nojatuolimatkailijalle ihan täydellinen originaali (8

Harmi kyllä en voi venyttää tätä kommenttia, kun kirjoitustyylistä etc. ei voi vielä mittään sanoa, kuten ei oikein mistään muustakaan pelkän trailerin perusteella, mutta idea kyllä vaikutti sen verran hyvältä, että jään mieluusti lukemaan :3

Lainaus
”Hei, täällä jaellaan poskisuudelmia!”
Kyllä mullekin kelpaisi ♥ Ainakin jos jotkut söpöt olisivat poskisuudelmoimassa 8D

Eli siis joo, tyngästä kommentista anteeksi ja jatkoa toivotaan n__n
Kehnot kommentit muuten eivät _koskaan_ ole ihme, jos kommentoija olen mä, näin ohimennen varoitukseksi 8D

Slytherin

  • Vieras
Vs: Lontoosta Lontooseen (traileri 8.7) | K 13
« Vastaus #2 : 08.07.2010 22:28:27 »
Vaikka pistin jo ihkutusta yksäriboksiin taidanpa nostaa tätä ficciä pinnalle ja ihkuttaa tännekin :D + haluan että tämä näkyy uudet viestini-juttussa sitten kun uusia lukuja ilmenee.

Lainaus käyttäjältä: Fell
Harmi kyllä en voi venyttää tätä kommenttia, kun kirjoitustyylistä etc. ei voi vielä mittään sanoa, kuten ei oikein mistään muustakaan pelkän trailerin perusteella, mutta idea kyllä vaikutti sen verran hyvältä, että jään mieluusti lukemaan :3
totta ^
mutta äh rakastan maailmanmatkustusjuttuja enkä jaksa odottaa uusia lukuja ja hahmojasi ^^
Traileri esitteli jo, että ficissä tulee olemaan huumoria, fluffia ja adventurea = Slytherin tykkää.
Ah, loistavaa. Ihanaa että tartuit haasteeseen ja sait tämän aikaseksi. Nyt vain pitää odotella lukuja (:

Brianna

  • Tigger
  • ***
  • Viestejä: 286
  • Bounces a lot
Vs: Lontoosta Lontooseen (traileri 8.7) | K 13
« Vastaus #3 : 09.07.2010 20:46:50 »
Fell
- Hohoo kiva kuulla että olet innostunut lukemaan ja seuraamaan! Eikä joo tosiaan haittaa tuo mukalyhyt kommentti, ei tässä vaiheessa vielä enempää tarvikaan kun niin kuin sanoit niin ei vielä paljoakaan ole sanottavissa. :--)
Lainaus
Kehnot kommentit muuten eivät _koskaan_ ole ihme, jos kommentoija olen mä, näin ohimennen varoitukseksi 8D
En usko.
:--)

Slytherin
- Joo ainahan näitä ihkuttaa saapi, hih. Toivottavasti et nyt pety kun uudet viestit ilmoittavat uuden vastauksen tähän topicciin muttei ensimmäistä lukua vielä olekaan näkyvissä. :--D
Ja hyvä että hyvältä kuulostaa!

Nyt tulee kuulkaa hirveet paineet, pitää kirjoittaa niinko täydellisesti! Tosin ainahan siihen pyritään, mutta silti. :--)
M ♥ T amour depuis 230410

Dude, you were like "Whoa!"
and then we were like "WHOA!"
and then you were like "Whoa."

Brianna

  • Tigger
  • ***
  • Viestejä: 286
  • Bounces a lot
Vs: Lontoosta Lontooseen | 1607 1.luku | K 13
« Vastaus #4 : 16.07.2010 13:35:43 »
1. luku
Tahdonilmaisu


Lontoon yö oli vaihtunut hiipivin askelin aamuksi, aurinkoisena mutta kosteana. Yöllä oli satanut. Olin kuullut kun isot pisarat olivat tippuneet vasten posliinisia kukkaruukkuja jotka olivat täysin sään armoilla parvekkeeni kaiteella. Parvekkeen ovi oli hiukan raollaan, ja kadulla töihin astelevien ihmisten puheensorina kantautui vaimeana korviini. Ohuet, vaaleat verhot liikahtelivat toisinaan kun pieni tuulenväre saattoi tunkeutua ovenraosta. Rappukäytävästä kuului epämääräistä meteliä ja puhetta, ja se sai kulmani hiukan kurtistumaan.

Laiskanoloisesti avasin viimein silmäni ja ne kohtasivat heti tavallisen näyn; hämärän yksiöni, jonka lattia koostui lähinnä vaatteistani, levyistä ja sanomalehdistä. Vanha akustinen kitara nojasi seinää vasten. Nurkassa pienellä pyöreällä pöydällä oli radio, ja sen yläpuolella seinällä kalenteri jotta pysyisin edes jotenkin päivissä ja viikoissa mukana. Siihen oli myös merkitty satunnaisten viikonloppujen kohdalle kellonaikoja, jotka ilmoittivat työajoistani.
Kyllä, työajoistani Lontoon turhimmassa mutta myös rennoimmassa kapakassa, jossa ei oikeastaan koskaan käynyt ketään. Muutamia juoppoja perjantaisin ja lauantaisin. Omistaja oli kuitenkin sen verran rento, että työkuvaan kuului omien antimien maistelu ja joskus sainkin poistua työpaikalta konttaamalla.

Nyt kuitenkin siristelin silmiäni jotta saisin erotettua tuon pienen mustekynällä tehdyn merkinnän tämän päivän kohdalla. Kauaa minun ei tarvinnut vaivata näköäni, sillä vaikka en saanutkaan selvää pienestä töherryksestä, muistin sen nopeasti. Se testamentti. Minulta karkasi hymähdys ja nousin istumaan sänkyni reunalle. Tai no, jos sitä saattoi sängyksi kutsua; pari patjaa päällekkäin, peitto ja muhkurainen tyyny.

Nousin ylös ja venyttelin raukeasti. Kello tikitti hiljaa sänkyni vierellä. Tiesin että taas tulisi kiire.
Astelin huoneen poikki parvekkeen kynnykselle avaten oven nyt kokonaan. Astuin ulkoilmaan ja se tuntuikin pistävän ensin inhottavasti vasten kiitettävän paljasta ihoa; minimaaliset olkaimet omistava toppi ja shortsit eivät juurikaan auttaneet asiaa. Kumarruin ottamaan parvekkeella olevan pöydän laatikosta tupakka-askin ja tulitikut. Savuke löysi tiensä huulilleni ja aamun ensimmäiset henkoset oli pian nautittu. Päädyin nojaamaan vasten parvekkeen kaidetta ja katselemaan alhaalla kadulla kulkevia ihmisiä.

Jostain syystä kaikki näyttivät olevan hyvin kiireisiä. Ja kireitä. Juurikin siinä minun parvekkeeni alapuolella joku mies tohinoissaan törmäsi vanhempaan rouvaan, mutta eipä tuon suusta liiennyt anteeksipyyntöä. Hymähdin jälleen ja vilkaisin sitten taivasta. Se näytti pilviseltä, mutta kyllä aurinko maalasi silti säteillään katuja ja talojen seiniä.
Sitten katseeni laskeutui taivaasta niihin posliinisiin kukkaruukkuihin, joiden asukit näyttivät ihmeen hyviltä olosuhteisiin verrattuna. Ruukut olivat piripintaan täynnä vettä yöllisen sateen jäliltä. No, ei tarvitsisi kastella niitä vähään aikaan. Virnistin ja tökkäsin tupakan tumpin ruukkuun. Se sihahti mukavasti koskettaessaan vettä.

Edes jonkin verran siistit vaatteeni löytyivät sängyn päädystä viikattuna, enkä näemmä ollut unissani potkinut niitä alas. Kiskoin ylleni farkkushortsit ja sinisen neulepuseron. Jalkoihini sujautin kyllä jo pienoisesti kuluneet tennarit, ja ne jaloissani jouduin hiukan varoen astelemaan huoneen toiselle puolelle peilin eteen.
Muutaman aurinkoisen päivän ansiosta kasvoni olivat hiukan päivettyneet ja nenälle ja poskipäille oli ilmestynyt pisamia. Muistutin kuulemma kovasti äitiäni, tummine silmineni ja mustine hiuksineni. Katsoin kuvajaistani toinen kulma koholla, se tuijotti takaisin samalla ilmeellä. Pudistelin päätäni hiljaa laskien katseeni alas kun sidoin pitkät hiukseni nutturalle. Nopea huokaus ja viimeinen katse omalle peilikuvalleni, ja olin valmis lähtemään.

Suurin aamuruuhka oli ehtinyt väistyä, kun astuin kivitielle joka vei Lontoon sydämeen. Korjasin kangaslaukun hihnaa olallani ja tungin sitten käteni shortsien taskuihin.
Minua ei oikeastaan houkutellut se lakitoimisto, jota kohti jalkani minua koko ajan veivät. Joutuisin siihen piinapenkkiin sisarusteni väliin, kuuntelemaan heidän vähättelyään ja katselemaan heidän sääliviä ilmeitään.

***

Astelin ripeästi valkoisesta kivestä tehdyt rappuset ylös ja saavuin lakitoimiston aulaan. Katselin hetken ympärilleni, mutten nähnyt kuin sivummalla pöydän takana istuvan nuoren naisen, ilmeisesti jonkinlaisen sihteerin. Huomatessaan olemassoloni hän ohjasi minut viereiseen käytävään ja totesi vielä perään, että minua odotettiinkin jo. Katsoin hiukan ihmeissäni seinällä olevaa kelloa. No jaa, kymmenen minuuttia sinne tai tänne.
Käytävän toisessa päässä oli ilmeisesti kiihkeä keskustelu meneillään, mitä luultavammin kahden asianajajan välillä salkuista ja puvuista päätellen. He eivät huomanneet minua, mutta minä kuulin kaiken kuiskimiseksi tarkoitetusta äänensävystä huolimatta.

”Perheen lapset eivät ole edes puheväleissä!” kuulin toisen, nuoren tummatukkaisen miehen ikään kuin inttävän vastaan toiselle, selvästi isokokoisemmalle ja vanhemmalle osapuolelle.

”Minä en voi tehdä asialle mitään, sillä tämä on ollut asiakkaani oma tahto”, vanhempi mies totesi tyynesti. Hidastin askeleitani, ja lopulta pysähdyin seinän viereen mahdollisimman huomaamattomasti.

”Mutta... Heidän vanhempansa kuolivat kaksi vuotta sitten...” nuorempi mies sanoi edelleen madaltaen ääntään.

”Tiedän sen varsin hyvin, mutta se ei liity tähän mitenkään. Rouva Adams teki päätöksensä. Se ei ehkä kaikkia miellytä, mutta minun tehtäväni ei ole alkaa selvittämään henkilökohtaisia mykkäkouluja”, vanhempi mies totesi vakavasti ja ammattimaisesti korjaten solmiotaan.

Suoristauduin ja tein selväksi läsnäoloni kun lähdin jälleen astelemaan kohti miehiä. Huomasin, että nuorella miehellä olisi ollut vielä asiaan jotain sanottavaa, mutta tuo päätti vaieta ja sulkea suunsa kun näki minun lähestyvän. Puolittain selkä minuun päin ollut vanhempi mies kääntyi katsomaan minua.

”Hei. Sinun täytyy olla Bessie?” mies hymyili ja ojensi kätensä. Nyökkäsin ja tartuin ojennettuun käteen.
”Minä olen Quinton Harris. Tätä tietä, olkaa hyvä.” Mies ohjasi minut toimistoonsa jättäen päätään pudistelevan nuoremman miehen suljetun oven taa.

Olin sujauttant kädet takaisin shortsieni taskuihin kun istuutuduin, yllätys, siihen sisaruksieni välissä olevalle tuolille. Vilkaisin molempia melko nopeaan. Brandi näytti edelleen yhtä omahyväiseltä kuin ennenkin, tuo nirppanokka joka nykyään asusteli sen rikkaan miehensä heivissä Liverpoolissa, ja Barret puolestaan teki olemuksellaan selväksi että häntä tämä tilaisuus ei olisi voinut kiinnostaa yhtään vähempää. Veljellänikin kun tietenkin oli jo tarpeeksi omaisuutta oman yrityksensä ansiosta. Että minä vihasin heitä.
Niin, meistä tosiaan ei kukaan ollut puheväleissä. Ja asiat olivat menneet vain huonompaan suuntaan vanhempiemme auto-onnettomuuden jälkeen.
Emme olleet koskaan omistaneet sellaista normaalia sisarussidettä, eivätkä siskoni ja veljeni olleet ikinä olleetkaan minulle muuta kuin seinänaapureita. Äiti ja isä eivät koskaan olleet auttaneet asiaa; he olivat aina katsoneet läpi sormien, luulleet että tulimme toistemme kanssa hyvin toimeen. Todellisuudessa, jos isosiskoni ja –veljeni eivät olisi olleet minulle sukua, olisin mieluusti jättänyt heidät pois elämästäni.

Herra Harris istuutui toiselle puolelle suurehkoa pöytäänsä ja asetteli paperit eteensä. Hän vilkaisi meitä ja näytti nopean hetken ajan siltä, kuin olisi toivonut ettei olisi koskaan työntänyt lusikkaansa tähän soppaan. Sitten hän rykäisi ja sai meidän kolmen huomion itseensä.

”No niin, Brandi, Barret ja Bessie”, hän aloitti ja vilkaisi meitä vuorotellen ja laski sitten katseensa papereihin.
”Kuten tiedätte, on aika lukea poismenneen isoäitinne, rouva Adamsin, testamentti johon te olette osallisina. Testamentti on pysynyt muuttumattomana siitä hetkestä lähtien kun isoäitinne allekirjoitti sen. Testamenttiin on luetteloitu vain omistusoikeuksia, joka tarkoittaa että teillä on täydet omistusoikeudet siihen, mitä teille luovutetaan.”

”Luultavasti hän jätti kaiken kissoilleen”, Barretin oli pakko päästä tuhahtamaan ja hän sai minut ja Brandin kääntämään katseensa häneen. Herra Harrisin kasvoilla oli lievästi ihmettelevä ilme. Barret vilkaisi minua ja Brandia.
”No eikö se olekin todennäköistä? Hänhän oli aivan hulluna niihin ylilihaviin karvakasoihinsa”, isoveljeni jatkoi naurahtaen hiukan pilkkaavaan sävyyn.

”Herra Harris juuri mainitsi meidän olevan täällä, koska olemme osallisina testamenttiin!” Brandi puuttui tiuskaisten asiaan. Saatoin kuitenkin erottaa hänen äänensävystään epätoivon hiukkasen; entä jos Barret olikin oikeassa? Sehän tarkoittaisi, ettei Brandi saisi penninpyörylääkään.

”Totta”, mutisin vahvistaen isosiskoni kommenttia. ”Minun tietääkseni minä en ole ylilihava karvakasa, teistä en tiedä, joten voisimmeko antaa herra Harrisin jatkaa?”

Barretilla olisi varmasti ollut vielä sana sanottavana tähän hiljaa kehittyvään väittelyyn, mutta herra Harris ennätti ensin. Hän nosti paperin käsiinsä ja korjasi silmälaseja nenällään, rykien jälleen kurkkuuaan.
”Niin”, hän aloitti jatkaakseen, ”rouva Adams on siis jakanut omaisuutensa teidän kolmen kesken. Oletan, että olitte hänen suosikkejaan, sillä melko arvokkaista omaisuuksista on kyse.”
Sivusilmällä näin Brandin pyörittelevän innokkaan hermostuneesti sormiaan. Pyöräytin huomaamattomasti silmiäni tuolle, mutta annoin herra Harrisin jatkaa ilman suurempaa draamaa. Herra Harris näytti kuitenkin keräävän itseään; huomasin miten hän hiukan hypisteli paperia kädessään ja yritti olla katsomatta meihin päin. Kulmani kurtistuivat hieman.

”Rouva Adams on jättänyt rahallisen omaisuutensa Bessie Adamsin haltuun. Terveisensä ovat vain, että käytä rahat oikein”, Harris sai viimein sanottua ja näytti siltä kuin olisi nyt odottanut aikapommin räjähtävän. Nopeasti hän työnsi paperin eteemme pöydälle niin että saatoimme nähdä kyseisen osan testamentista.
Paperi sai aikaan Brandin korvia hivelevän kiljahduksen ja kämmenen lyönnin suulle, ja Barretin epäuskoisen yskähdyksen. Nappasin paperin käsiini sydän lujasti pamppailen. Riittikö tuon luvun ykkösen ja sen perässä olevien nollien laskemiseen yhden käden sormet? Haroin hiuksiani, raavin poskipäätäni vaikkei sitä edes kutittanut, pyyhin otsaltani hikeä vaikkei sitä edes ollut, katsoin Harrisia, paperia, Harrisia ja taas paperia.

”Minun kuuluu saada osani, hoidinhan hänen puutarhaansa!” Brandi huudahti ja kaivoi laukustaan nenäliinaa. Hän vilkaisi minua murhaavalla katseellaan, mutta se meni minulta täysin ohi kun olin lysähtänyt nojaamaan vasten tuolin selkänojaa ja tuijotin lattiaa.
”Totta kai sinä saat, Brandi”, herra Harris yritti sulatella tilannetta, ”rouva Adams on testamentannt sinulle... Öhm... Juuri nimenomaan puutarhansa kaikkine kukkineen ja kasvihuoneineen.”
”Mitä? Kuulin kai väärin?” Brandi kiljaisi taas, mutta ei todellakaan tyytyväisyyden merkiksi. Nyt nenäliinalle oli jo käyttöä. ”Täysin epäoikeudennmukaista!”
Siskoni lysähti tuoliinsa ikään kuin voimattomana ja taputteli nenäliinallaan vinhaa vauhtia nenänalustaan ja silmäkulmiaan. Olisin katsonut tuota säälivästi, jos olisin voinut palata taas todellisuuteen.

Barret oli pysynyt hiljaa. Hän nojasi kyynärpäällään tuolinsa käsinojaan ja leukaansa puolestaan kämmeneen. Silmät olivat jumittuneet myös jonnekin lattiaan. Herra Harris vilkaisi häntä tovin kuluttua ja yskäisi ottaen jälleen testamentin luettavakseen. Hän ei antanut Brandin pienen nyyhkytyksen haitata.
”Barret. Isoäitisi toivoo sinun pitävän hyvää huolta sukunne kartanosta. Hän olisi jättänyt sen isällenne, mutta... No, joka tapauksessa, tästä päivästä lähtien Rochesterin kartano on sinun omistuksessasi.”
Barret nyökkäsi hyvin hitaasti, katse edelleen harhaillen lattialla. Hänen kasvojensa ilmeestä ei voinut nähdä, että oliko hän järkyttynyt, iloinen vaiko shokissa.

***

Barret ja Brandi olivat tehneet harvinaisen selväksi, etteivät mielellään enää kuulisi minusta tai näkisi minua testamentin lukemisen jälkeen. Heti kun olimme astuneet ulos huoneesta, olin saanut kuulla ulko-oville asti halveksuntaa siitä, miten olin ollut isoäidin suosikki ja miten olin mielistellyt häntä aina tilaisuuden tullen, perintö tietenkin vain mielessä. En ollut sanonut mitään. Barret ja Brandi kuvittelivat voivansa satuttaa minua sanoillaan, mutta eivät he pystyneet siihen. Eivät olleet koskaan pystyneet.
Astuessamme ulos, Barret ja Brandi lähtivät tervehtimättä omiin suuntiinsa, samoin minä. Olin melko varma, ettemme enää näkisi toisiamme.



Miltä maistui?
Tätä voisi kai kutsua myös prologiksi. Kuitenkin, seuraavat luvut tulevat olemaan pidempiä kunhan päästään asiaan. ;--)
« Viimeksi muokattu: 14.09.2010 14:08:41 kirjoittanut Brianna »
M ♥ T amour depuis 230410

Dude, you were like "Whoa!"
and then we were like "WHOA!"
and then you were like "Whoa."

Slytherin

  • Vieras
Vs: Lontoosta Lontooseen | 1607 1.luku | K 13
« Vastaus #5 : 16.07.2010 15:30:17 »
Ai jestas tämä oli juuri sitä mitä tarvitsin tällaisena päivänä. Kun mikään ei tahdo onnistua, kaikkialla tylsää ja mieli maassa päätän kurkata jospa finissä on tapahtunut jotain. En odottanut tätä ja tämä oli tosiaankin positiivinen yllätys. Heti nousi hymy huulille vaikken ehtinyt kun nähdä "1. luku" ilmoituksen otsikossa.

En tiedä miksi, mutta luulin trailerista asti että päähenkilö olisi mies :D Et kai maininnut sukupuolta jossain tai sitten olen missannut jotain :D Joten heti kunn luin että hän puki shortsit päälle aloin miettiä ett hetkonen... :D ja sitten se jatkui sillä ettähän muistutti äitiään ja aloin jo epäillä mielenterveyttäni. Onneksi pian tuli selvennys että se oli nainen :D
Rakastuin totaalisesti rentoon ja "renttumaiseen" Bessieen joka ei paskaakaan välittänyt sisaruksistaan tai mistään sellaisesta. "Kymmenen minuuttia sinen tai tänne" <3 juuri tuota meinasin.
Kuvailit hienosti reaktioita, jotenkin yksinkertaisesti mutta silti tarkasti.
Ihastuin myös kämpän kuvailuun, koko paikka kuullosti niin rennolta. Ja rentoahan minä juuri nyt tarvitsenkin : D

Ja ihanan positiivinen yllätys oli tuo kuva! Se sai minut jostain syystä iloiseksi, jotenkin antoi kuvan että otat tämän tosissaan tai jotain, en tiedä. Tuleeko noita kuvia jokaiseen lukuun, vai? Oli todella kiva kuva, antoi hyvän kuvan alusta ja silti jätti hieman mielikuvituksen varaan.

Jotkut sanajärjestykset olivat hieman outoja mutta myöhemmin kun luin ne uudestaan, huomasin että ehkä niissä onkin järkeä :D ymmärsin tietenkin miä tarkoitit, mutta kirjoitustapa oli ehkä hieman vieras minulle. Mutta tässä tapauksessa, vieras on onneksi hyvä (: Tärkeintähän on että ymmärrän mitä tarkoitat.
Löysin vain ja ainoastaan yhden virheen koko tekstissä, muuten tämä oli aikalailla täydellistä jälkeä (: Onnittelut siitä :D

Lainaus
Rappykäytävästä kuului epämääräistä meteliä ja puhetta, ja se sai kulmani hiukan kurtistumaan.
Ensimmäisestä kappaleesta siis.

Ja tämä sai minut hieman ihmettelemään. Voi olla että kyseeessä on tuo sanajärjestys joka on ihan oikein mutta en itse vain ymmärrä.
Lainaus
Ilmeisesti edes jonkin verran siistit vaatteeni löytyivät sängyn päädystä viikattuna, enkä näemmä ollut unissani potkinut niitä alas.
Toiseksi viimeinen kappale ennen ** osuutta. Jostain syystä tuo sekoitti minut. En saanut oikein selvää tuosta, ehkä se on tuon "ilmeisesti" ja "näemmä" sanojen käyttäminen samassa lauseessa. Ehkä tuo ilmeisesti on turha tuossa alussa? Äh en tiedä :d minua tuo ainakin sekoitti.

Mutta ai jestas kiitos tästä piristämisestä. Sinulla on ainakin yksi fani ja lukija joka aikoo lukea jatkossakin lukuja ja aion kommentoida jokaista _hiton lukua_ ! Se on lupaus.

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 708
Vs: Lontoosta Lontooseen | 1607 1.luku | K 13
« Vastaus #6 : 30.07.2010 18:30:56 »
Aaaah ihana tarinan alku, en malta odottaa jatkoa! Traileri lupasi jo jotain todella hyvää, eikä ensimmäinen luku pettänyt odotuksia. Teksti on hyvin kuvailtua ja mielenkiintoista, ja pidän päähenkilöstä jo nyt. Pystyin hyvin kuvittelemaan tuon kohtauksen asianajajan toimistossa, ja riitaantuneiden sisarusten kiistely oli aidontuntuista. Haluan jo päästä lukemaan lisää matkasta!

Bessie on oikeasti tosi hyvä hahmo, pidän sen rennosta asenteesta ja siitä, ettei se välitä yhtään siitä, mitä sen sisarukset ajattelee siitä.

Vaikuttaa todella lupaavalta tämä luku. (:
I've got blisters on my fingers!

Brianna

  • Tigger
  • ***
  • Viestejä: 286
  • Bounces a lot
Vs: Lontoosta Lontooseen | 1607 1.luku | K 13
« Vastaus #7 : 02.08.2010 11:06:25 »
Slytherin
Oi hienoa, että jo ensimmäinen luku oli jotain sellaista mitä odotit ja mihin olit tyytyväinen!

En tiedä miksi, mutta luulin trailerista asti että päähenkilö olisi mies :D
Aijaa, heh! Jätin tosiaan aluksi mainitsematta päähenkilön sukupolen, tarkoituksella (kiva muuten että Bessie miellytti). Ensin ajattelin kirjoittaa miespääosalla, mutta olen todennut jo pariin otteeseen etten pysty mukautumaan kunnolla fiilikseen kirjoittaessani miehen näkökulmasta, joten päätin sen näin pitkässä ficcissä jättää suosiolla toteuttamatta.
Mutta tosiaan, miehiäkin on kyllä luvassa. ;--)

Mukavaa muuten myös, että kuvailu miellytti. En ollut suoraan sanottuna oikeasti ihan varma, että menikö liian pikkutarkaksi vai jäikö jotain tärkeää aina pois.

Tuleeko noita kuvia jokaiseen lukuun, vai?
Jjep, kuvat tulevat jokaiseen lukuun!

Kiitos tosiaan myös kun bongasit nuo virheet tuolta! Tosiaan, tuo sanajärjestys ja lause tuossa toisessa lainauksessasi on vähän hassu kun katson sitä itsekin (tarkistin kyllä tekstis pariinkin kertaan, mutta näköjään sitä osaa olla sokea omille virheilleen loppuun asti). Tarvinee katsoa ensi kerralla tarkemmin. :--)

Kiitos kommenteista!

pihlajanmarja
Mukavaa että pidit!
Kiva kuulla, että olen näköjään saanut luotua Bessiestä juuri sellaisen kuin sen suunnittelinkin ja vielä ihmiset jopa pitävät siitä, vou!
Mutta tosiaan, kiitos kommenteista ja siistiä saada uusi lukija mukaan!


Toinen luku on valmisteltu, ja kirjoittaminen alkaa tuota pikaa. Se on vähän viivästynyt aikataulusta lomamatkan takia, mutta olkaahan toki kärsivällisiä. :--)

-Brianna
M ♥ T amour depuis 230410

Dude, you were like "Whoa!"
and then we were like "WHOA!"
and then you were like "Whoa."

Dani

  • wild
  • ***
  • Viestejä: 286
  • necessary evil
    • tumblah
Vs: Lontoosta Lontooseen | 1607 1.luku | K 13
« Vastaus #8 : 05.08.2010 13:52:17 »
Oi, pidän!

Mun on pitänyt aikasemminkin lukea tämä, muttakun aina on tullut jotain muuta tehtävää, ja olen unohtanut (tekosyitä, tekosyitä..):'D

Hyvää tekstiä, ihanasti  kirjoitat :3

Bessie on jännä, ja sain vähän tuollaisen tomboy-kuvan :D Ihana :) <3

Toivottavasti kovinkin sisällötön kommenttini kelpaa u.u

-Dani
I'm Gotham's reckoning, here to end the borrowed time you've all been living on.

avatar by raitis

Paraikaa käynnissä fini-hiatus, joka kestää määräämättömän ajan.

Jippu

  • ***
  • Viestejä: 135
Vs: Lontoosta Lontooseen | 1607 1.luku | K 13
« Vastaus #9 : 15.08.2010 18:18:02 »
Jäin heti koukkuun.

Tosi sujuvasti ja kivasti kirjoitettu, en malta odottaa että matka alkaa. Minäkin luulin aluksi että päähenkilö on mies mutta parempi vaan että on nainen. :D
Ää, en keksi mitään fiksua sanottavaa. Jatkoa, äkkiä! :D
Empty minds make the most noice.

Peacock

  • ***
  • Viestejä: 300
Vs: Lontoosta Lontooseen | 1607 1.luku | K 13
« Vastaus #10 : 12.09.2010 18:44:04 »
Lontoo otsikossa sai miut lukemaan tätä, kun kerran sen verran addiktoitunut kaupunkiin olen. Tämä taitaa olla ensimmäinen adventureficci, jonka luen, mutta tämän perusteella tulen luultavasti lukemaan niitä enemmänkin. Eli täältä ilmoittautuu yksi innokas lukija lukemaan tätä! :------)

Miusta on jännä sitten nähdä, että miten tarina jatkuu, kun on aika lähteä maailmalle ja mitä siellä tapahtuu. Siulla on helppolukuinen ja siisti kirjotustyyli ja tarina rullautuu eteenpäin oikein mallikkaasti.

Lainaus
Olin sujauttant kädet takaisin shortsieni taskuihin kun istuutuduin
Tuossa pieni kirjoitusvirhe, joka pisti silmään.

Lainaus
Omistaja oli kuitenkin sen verran rento, että työkuvaan kuului omien antimien maistelu ja joskus sainkin poistua työpaikalta konttaamalla.
Jotenkin niin täydellinen ja kuvaava lause tuohon. :- D

Tykkäsin, tulen seuraamaan ja kiitän ja kumarran. ♥




ava © vanilla
banneri © raitis

Brianna

  • Tigger
  • ***
  • Viestejä: 286
  • Bounces a lot
Vs: Lontoosta Lontooseen | 1607 1.luku | K 13
« Vastaus #11 : 13.09.2010 19:00:48 »
Dani totta kai kelpaa, kaikki kommentit ovat tietenkin tervetulleita! :--) Kiva kuulla, että tykkäät !
Jippukiitti kans kommentista ja mukavaa että pidit ja jep, jatkoa on tulossa!
Peacock hohoo kiitos, korjailenkin tuon virheen tuosta sitten ettei jää itseänikin häiriimään! Kiva että pidät. :--)

Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi että 2.luvun kanssa on kestänyt! Siinä myöskin tulee vielä kestämään arvioni mukaan vajaan viikon verran. Mieleni on nimittäin lukittunut luvun loppuosalle, jota olen fiksannut jo ties miten kauan mutten saa siitä oikeankuuloista niin että olisin siihen tyytyväinen. Siksi loppu on myös auki sen osalta, miten pitkälle pistän parivaljakkomme matkaamme jatkamaan tässä 2.luvussa.
Niin ja plus kun tähän lisää koulun ja autokoulun ja harrastukseni ja muutenkin tiukan aikataulun niin joooo mutta en ala turhan paljoa itseäni ja hitauttani puolustelemaan. --
Kärsivällisyyttä siis edelleen pyytelisin rakkailta seuraajilta, yritän tehdä parhaani ja mahdollisimman nopeasti !

-Brianna
M ♥ T amour depuis 230410

Dude, you were like "Whoa!"
and then we were like "WHOA!"
and then you were like "Whoa."

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 392
Vs: Lontoosta Lontooseen | 1607 1.luku | K 13
« Vastaus #12 : 13.09.2010 23:38:45 »
Tämähän vaikuttaa varsin kiinnostavalta. Olit kirjoittanut hauskan trailerin, joka sai kyllä ehdottomasti ajatukset liikkeelle - mitähän kaikkea tulet keksimään noilla rahoilla? Minä odotan ainakin innolla maailmanmatkailua, ja kiinnostaa myös, lähdetäänkö matkaan aluksi yksin vai seuran kanssa ja tuleeko matkalla mukaan uusia tuttuja. Todellakin herätti kiinnostuksen!

Tykkäsin myös ensimmäisestä luvusta. Käytät kivaa, pehmeää kieltä, jota on miellyttävä lukea. Ehkä vielä hieman nuoren oloista tekstiä, mutta sinusta kyllä harjoituksen kanssa kehittyy sujuva kirjoittaja. Lähinnä pilkkujuttuja ja joitain sanavalintoja osui silmiin, jotka olisin itse tehnyt erilailla - mutta nekin ovat toisinaan vain makuasia.

Sukuviha! Hei, hiemanko mahtava aihe, oikeasti. Minä todella toivon, ettei tämä jää vain tähän, vaan että sisarukset kohtaavat toisensa myös tulevaisuudessa. Tämähän on aivan liian herkullinen asetelma heitettäväksi täysin hukkaan. Ehkäpä myös selviää, mitä kaikkea sisarukset perimillään asioilla oikein tekevät...

Mut niin, sitä toista lukua olisi kyllä kiva lukea. (:


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Brianna

  • Tigger
  • ***
  • Viestejä: 286
  • Bounces a lot
Vs: Lontoosta Lontooseen | 1607 1.luku | K 13
« Vastaus #13 : 14.09.2010 15:42:45 »
Arte
Kiidoos palautteesta ja kiva että miellytti ja sai mielenkiintosi heräämään ! Voi, ihana ilmaus tuo "nuoren oloista tekstiä" :--) ! En siis tarkoita että se jotenkin loukkaisi, mutta voisin sanoa että fiilaan itse aika samalla tavalla kun luen näiden Finin huippukirjoittajien tekstiä. Ja joo, myönnän itsekin että olen melko huono pilkkujenkäyttäjä. Tosiaan, uskon myös siihen että harjoitus tekee mestarin ja siksi voinkin jo pyydellä anteeksi; tulevissa ficeissäni tulee varmasti olemaan liikayrittämistä mikä ei aina välttämättä ole hyväksi.
Sukuvihasta en paljasta mitään, vaikkakin tiedän jo itse että mitä sen suhteen tässä tarinassa teen!


//: Arte yhdisti viestit.
/Okoko jees kiitti !






2. luku
Lontoosta itään


”Älä naurata!”

Justin oli melkein kaatanut höyryävän kuuman kaakaon syliinsä ja vetänyt kulauksen väärään kurkkuun. Asetettuaan mukinsa turvallisesti takaisin pöydälle tuo jäi katsomaan minua ruskeilla mantelinmuotoisilla silmillään. Nyökkäsin ja annoin pienen hymyn kareilla huulillani, joskin hiukan epävarmana. En osannut lukea edessäni istuvan tummatukan kasvoja, en niiden ilmettä. Haroin hiuksiani ja annoin sormieni naputella kahvimukini korvaa. Tunsin koko ajan Justinin herkeämättömän katseen, vaikka olin itse kääntynyt katsomaan kahvilan ikkunasta ulos kohti Piccadilly Circusta ja aukiolla parveilevia ihmisiä, joiden huomio kiinnittyi aina vain uudelleen ja uudelleen neonvaloisiin videotauluihin.

Justin oli kirjaimellisesti törmännyt minuun ihmisjoukossa ja koska olimme sopineet tapaamisesta tänään, hiukan myöhemmin tosin, tämä ajankohta sai nyt kelvata sillä Justin oli innokas kuulemaan perinnönjaosta. Ja minulla puolestaan oli mennyt tuhottoman kauan aikaa saada kakistettua ulos koko asia viimeistä yksityiskohtaa myöten, ja vilauttaa pankkikorttia, ja tunsin edelleenkin oloni vähän vaivautuneeksi. Justin kyllä tuli suht varakkaasta perheestä ja hänen suvussaan oli vaikuttavia henkilöitä, mutta tuo oli kokenut aikalailla saman kohtalon kuin minäkin; värjäytynyt mustaksi lampaaksi joka eli omillaan, mutta jolla oli reilusti parempi työpaikka kuin minulla, sanomalehden toimittajana.

Justin oli kuitenkin yksi ihmeellisimmistä ihmisistä jonka tunsin. Nyt kun katsoin uudelleen hänen kasvojaan ja niin leveästi hymyileviä huuliaan kuin kirkkita silmiäänkin, näin sen aidon iloisuuden ja onnellisuuden minunkin puolestani.

”Näin tässä kävi, joo”, totesin sitten tovin hiljaisuuden jälkeen ja otin pienen kulauksen mustasta kahvistani. Katselin mustaa nestettä, jonka höyryävä tuoksu kävi nenääni. ”Olisitpa nähnyt Brandin ja Barretin ilmeet.”

Justin tyrskähti.
”Voin vain kuvitella.”

Olimme siinä pienessä kuppilassa onneksi kahdestaan. Sellainen keskellä hälinää oleva tapaamispaikka ei olisi ollut mieleeni, sillä enhän halunnut kaikkien uteliaiden korvien kuulevan millainen onni minua oli tänään lykästänyt. Tai no, onni ja onni. Myöhemminhän sen vasta näkisi, että toiko raha onnea vai ei. En ollut koskaan uskonut siihen, ja siksi en vieläkään oikein osannut sisäistää sitä tosiseikkaa, että olin nyt roimasti varakkaampi kuin sisarukseni, varakkaampi kuin olin itsekään koskaan ollut.

”No”, Justin rikkoi hiljaisuuden hetken kuluttua ja sai minut nostamaan taas katseeni häneen, ”onko sinulla mitään suunnitelmia killinkiesi varalle?” tuo sitten kysäisi vähän huvittuneen ja hörppäsi kaakaostaan.

Pudistin päätäni. Oli kamalan vaikeaa kuvitella, että tuhlaisin rahoja mihinkään. Minä, joka olin tottunut asumaan pienillä varoilla pienessä asunnossani, työskentelemään räkäisessä baarissa muutamien lanttien eteen ja joskus jopa lainaamaan naapureiltani rahaa ruokaan tai vuokran maksuun.
Tuntui hölmöltä ajatella, että voisin alkaa elämään ihan toisenlaista elämää kuin nyt. Enää ei tarvitsisi herätä räsyisiltä patjoilta tai jättää yökerhossa viimeistä drinkkiä väliin taskurahojen loppuessa.
Mutta nyt ne ajat olisivat ohi, kai?
Ihan kuin olisin kääntänyt uuden sivun uutta elämää ja ajanjaksoa kohti. Se houkutteli mahdottomasti mutta samalla myös sai minut varautuneeksi; olin joutunut liian monta kertaa hyväksymään sen, että kaikki ei aina mennyt niin kuin itse halusi.

”Enpä tiedä yhtään”, vastasin tylsästi olkiani kohauttaen, luultavasti saaden Justininkin pettymään koska tuo tunsi minut idealistina, ja sitten kääntäen katseeni taas ulos kahvilan ikkunasta samalla kun otin pienen kulauksen mustaa kahvia. Silmäni osuivat kaikista aukiolla olevista ihmisistä kahteen aasialaiseen, mieheen ja naiseen, jotka istuskelivat Sohon kuuluisimman suihkulähteen reunalla, ja ottivat valokuvia kaksikerroksisesta tomaatinpunaisesta bussista joka seisoa nökötti liikennevaloissa odottamassa.
”Ellei sitten...”

Käänsin nopeasti katseeni Justiniin, jonka kulmat olivat painuneet hiukan alemmas luoden kasvoille kysyvän ilmeen. Tummatukan kädessä oleva kaakaomukikin oli jäänyt puoleen väliin matkallaan, kun luultavammin se oli ollut tarkoitus viedä huulille asti.
”No?” Justin kysyi malttamattomana.
Minä puolestani tunsin innostuksen liekin syttyvän roihahtaen sisälläni. Laskin nopeasti kahvikupin pöydälle ja tiesin että innostus näkyi jo minusta ulospäinkin. Ilmeeni, joka innostuksesta kertoi, oli nyt melkein peilattavissa Justinin kasvoilta kun tuokin oli laskenut mukinsa puiselle pöydälle ja nyökkäili nyt rivakasti patistaen minua jo kertomaan ideastani.

”Keksin!” ilmoitin sitten, vaikka se tuskin tuli nyt mitenkään yllätyksenä, ja jatkoin sitten heti: ”Tietenkin! Minä lähden matkalle, pitkälle sellaiselle. Justin, minä matkustan maailman ympäri!”

Tunsin poskieni kuumenevan innostuksesta ja viimeiset sanani kävivät sangen korkealla. Tuijotin tiiviisti Justinia silmiin, odottaen tuon reaktiota. Tummatukka näytti ensin hiukan pöllämystyneeltä, mutta räpyteltyään pari kertaa silmiään, Justin loihti hymyn huulilleen ja nauroi. Hymy omilla huulillani leveni entisestään ja Justinin nauru tarttui minuunkin.
Nyt maltoin jo juoda kahvikuppini tyhjäksi, mutta Justin vain katseli minua hymyillen, ilmeisesti tietämättä että mitä olisi pitänyt sanoa. Sädehtivien kasvojen alta näin tuon kuitenkin miettivän jotain, en voinut erehtyä siitä sillä tiesin tuon pienen rypyn vasemman kulmakarvan vieressä. Se ilmestyi siihen aina, kun Justinin kasvoilla oli edes hiukan miettiväinen ja pohtiva ilme. Ja jos en olisi ehtinyt juoda kuppiani viimeistä pisaraa myöten tyhjäksi, olisin varmasti vetänyt kahvikulauksen väärään kurkkuun kuultuani Justinin seuraavan kommentin.

”Minä tulen mukaasi!”

Suuni oli luultavammin loksahtanut pienoisesti auki, mutta nopeasti huuleni kaartuivat kuitenkin hymyyn joka taas ikään kuin heijastui Justinin kasvoilta. Unohdin hetkeksi jännityksen ja innostuksen, ja annoin mukavan lämmön vallata kehoni kokonaan. Justin hymyili leveästi niin että tuon valkoiset hampaat näkyivät.
Justin, sinä olet ihan uskomaton, ajattelin hymyillen ja selvitin sitten hiukan kurkkuani.

”Toki. Pakkaa tavarasi, lähdemme tänä iltana.”
”Minne me menemme?”
”Ei mitään hajua.”

***

Olin kerännyt kaiken tarpeellisen, mielestäni tarpeellisen siis, jo jonkin verran vanhaan ja kuluneeseen selkäreppuuni. Siihen  oli vuosien varrella tarttunut lian lisäksi muutamia pinssejä ja avaimenperiä, joita jotkut tuttavat ja ystävät olivat tuoneet tuliaisiksi maailmanvalloituksiltaan. Hymyilin katsellessani ikkunasta tulevan auringon säteiden kultaamia avaimenperiä. Nyt olisi minun vuoroni. Minun vuoroni kokea se kaikki ja valloittaa se mihin muut eivät olleet vielä pystyneet.
Avaimenperien kilinä paljasti minut kun astelin raput alas ja kadulle, jossa Justin jo odotteli ja kohotti katseensa tumpatusta tupakastaan kuullessaan minun tulevan. Hypähdin parin viimeisen portaan yli suoraan Justinin vierelle, ja lähdimme sitten  kävelymatkan päässä olevaa Lontoon sydäntä kohti.

Siinä kävellessämme kaivoin oman savukeaskini sekä sytyttimen sortsien takataskusta. Vilkaisin Justinin matkatavaroita. Eipä tuokaan ollut näköjään pakannut mukaan mitään turhaa, repun koosta päätellen. Se ei ollut paljoakaan suurempi kuin omani.
Emme puhuneet hetkeen mitään, vain sivusilmällä Justinia vilkaistessani huomasin tuon ihailevan iltaista taivasta. Oma katseeni seurasi perässä ja niimpä unohdin hetkeksi sormieni välissä palavan savukkeen. Toinen suupieleni kaartui pieneen hymyyn kun katselin ilta-auringon värjäämää taivasta. Se näytti kovin levolliselta, eikä viimeöisestä sateesta näkynyt enää jälkeäkään. Otin muutaman imun tupakastani ja annoin savujen karata vapaasti suoraan ylös päin kohti taivasta.

”Sinä ilmeisesti tiedät jo, minne me olemme menossa?” Justin sitten kysyi, oikeastaan totesi, ja rikkoi hiljaisuuden. Kuulin hänen äänensävystään sen valtavan innostuksen, mikä yhtälailla näkyi noista ruskeista silmistä, niiden tuikkeesta. Justin oli laskenut katseensa taivaista, samoin tein minä ja käännyin sitten katsomaan tummatukkaan päin.

”Totta kai. En kai minä muuten kulkisi kohti linja-autoasemaa”, sanoin sitten se tavallinen, rauhallinen hymy kasvoillani. Huomasin Justinin kasvoilla värähtävän sellaisen epävarmuuden häivähdyksen, sitten tuo kääntyi katsomaan eteen päin niin kuin minäkin. Viimeisen imun jälkeen heitin tupakan tumpin kiviselle jalkakäytävälle ja tapoin sen kengänkärjelläni. Nostin katseeni maasta takaisin Justiniin, jolla oli pohtiva ilme kasvoillaan. Kai tuo oli siis jo huomannut, että ainakin kävelimme täysin vastakkaiseen suuntaan, kuin missä Lontoon lentokenttä oli. Se kertoi jo vähän. Ehkä toinen luuli, että minusta oli tullut parissa tunnissa pihi emmekä lähtisikään kuin kiertoajelulle ympäri Britanniaa.
No, ei nyt sentään.

”Miltä Pariisi kuulostaisi, Justin?” kysäisin sitten kulmiani hiukan kohottaen.
Tiesin että Justin melkein palvoi Ranskaa ja eritoten Pariisia. Hänen asuntonsakin oli täynnä lehtileikkeitä, joissa kerrottiin lomakokemuksia Pariisin romanttisesta keväästä, ja rantalomista Nizzassa. Lisäksi seiniä tapetoivat julisteet ja taulut, jotka olivat kaikki mustavalkoisia katukuvia Pariisin kaduilta. Koskaan Justin ei ollut kuitenkaan Pariisissa käynyt, ei astunut edes jalallaan Ranskan rajojen sisäpuolelle. En ollut minäkään.
Justin näytti nyt tyytyväiseltä. Hän nyökkäsi.

Kävelimme vielä tovin matkan Piccadilly Circukselta, aina Leicester Squaren ohi linja-autoasemalle joka näytti olevan melko tyhjillään. Ulkona, laiturilla kolme, seisoskeli vain joku vanhempi herra nuhjuisissa kuteissaan ja aikansa elänyt selkäreppu olallaan. Tuo vihelteli ilmeisen hyväntuulisena ja katseli taivasta. Hän vaikutti niin huolettomalta.
Tunsinkin jo ensimmäisen katseen jälkeen jonkinlaista kateutta miestä kohtaan. Saatoin hyvin kuvitella, miten kahleetonta tuon elämä oli; reppu selkään ja kohti tuntematonta, minne ikinä vain tahtoi. Sitä sai tuntea itsensä vapaaksi koko ajan, ei tarvinnut jähmettyä arjen rutiineihin ja joka päivä oli erilainen tuoden tullessaan aina uusia kokoemuksia.
Huokaisin hiljaa, mutta huuleni olivat kuitenkin kaartuneet pieneen hymyyn.

Justin mutisi ääneen vieressäni tarkastellessaan matka-aikataulua taululta, joka melkein sokaisi jo ympärille hiipuneessa illan pimeydessä. Pian Justin jo ilmoitti että bussin tulisi saapua puolen aikoihin. Nyökkäsin hajamielisesti heräten unelmoinnistani, enkä edes katsonut että miten paljon kellon viisarit tällä hetkellä näyttivät.
Asettauduimme Justinin kanssa istumaan laiturin kolme betoniselle tasanteelle. Laskin repun vierelleni ja kaivoin sieltä esiin napillisen villapaidan, jonka heitin niskaani sillä ilta oli alkanut jo viiletä.

”Kuinka kauan matka Pariisiin kestää?” Justin kysyi.
”En tiedä. Riippuu varmaan siitä, miten kauan joudutaan odottamaan Folkestonissa”, vastasin olkiani kohauttaen, ”uskoisin kuitenkin, että olemme perillä aikaisin aamulla. Kysytään vielä kuljettajalta, kunhan hän ja autonsa saapuvat paikalle”, lisäsin vielä vilkaisten Justinia.

Eikä kulunut kuin suunnilleen varttitunti, ennen kuin linja-auton valot kääntyivät risteyksestä asemalle ja häikäisivät kasvomme. Matka saattoi vihdoin alkaa.

***

Justin tuhisi unissaan. Hänen tumma hiuspehkonsa kutitteli korvanjuuressani, pää oli painautunut olkaani vasten. Paljon taaempaa kuului matalaa kuorsausta, kulkuri se siellä taisi uneksia seuraavasta päivästä. Muita linja-autossa ei sitten ollutkaan. Paitsi tietenkin kuljettaja. Radio soi hiljaa taustalla, hidas klassinen sävel tuntui sangen unettavalta eikä asiaa auttanut yhtään himmeänä palavat valot auton sisällä. Ikkunasta katsoessaan ei nähnyt muuta kuin oman kuvajaisensa joka heijastui yön mustuudesta. Toisinaan ohi meni muita autoja ja niiden valot tuntuivat sokaisevan silmät muutaman sekunnin ajaksi.

Matkaa ei ollut kulunut kuin puolisen tuntia ja olimme arvioni mukaan jossakin Maidstonen ja Ashfordin välillä. Matka Folkestoniin Lontoosta kesti kuulemma tavallisesti kolmisen varttia. Kuljettaja oli kertonut, että juuri ennen Kanaalin tunnelia, eli nimenomaan Folkestonissa, meidän tulisi passitarkastuksen jälkeen vaihtaa linja-autoa, joka sitten veisi meidät läpi Kanaalin ja Calaisista aina Pariisiin asti.
Nojasin päätäni viileää ikkunalasia vasten ja annoin luomieni painua kiinni.

Silmieni ummistamisesta kului reilu vartti, vaikka se tuntuikin vain parilta minuutilta, ennen kuin linja-auto pysähtyi nytkähtäen Folkestonessa, Kanaalin tunnelin parkkipaikalla. Heräsin puolittaisesta unestani hätkähtäen, Justin näkyi tekevän samoin koska suoristi itsensä nopeasti ja tarkkaili ympäristöään. Taaempana istunut ukko kiiruhti jo ohitsemme käytävää pitkin ja ulos linja-autosta. Kuljettajakin oli jo poistunut. Vaitonaisina keräsimme tavaramme säilytystilasta ja hinauduimme ulos kirpeän viileeseen yöilmaan. Kello oli jo yli puolenyön.

”Teidän täytyy käydä tuolla passintarkastuksessa”, linja-automme kuljettaja sanoi tupakka huulillaan ja nyökäten kohti tarkastuspistettä. Tässä vaiheessa kulkuri oli jo painellut menemään passiaan etsien povitaskuistaan.
”Sen jälkeen bussi ottaa teidät kyytiin tuolta toiselta puolelta”, kuljettaja vielä totesi.
Kiitimme nyökäten ja lähdimme jo tovin matkan päässä menevän kulkurin perään, joka katosi pian tarkastuspisteen ovista sisälle rakennukseen. Etsiskelin oman passin käsiini, se oli repussani alimmaisena niin kuin lompakkonikin. Avasin passini katsoen henkilötietojani ja mustavalkoista valokuvaa, joka oli otettu vajaa pari vuotta sitten kun olin halunnut uusia sen täysi-ikäisyyden kunniaksi. Kuulin Justinin hymähtävän ja käännyin vilkaisemaan tuota.

”Kuvani on otettu, kun olin kolmentoista”, tummatukka sanoi vähän harmistuneella äänellä astuessamme sisälle. Vilkaisin Justinin mustavalkoista passikuvaa, jossa poika hymyili sillä tavalla vinosti että toiselle poskelle oli muodostunut hymykuoppa. Naurahdin väsyneenä ja vilkaisin vieressäni astelevaa Justinia.
”Älä pelkää, ihan olet itsesi näköinen”, totesin vielä virnistäen ja nyökkäsin kuvaa kohti.

Passintarkastus sujui vaivatta. Tiskin takana oleva virkapukuinen mies vertasi nopeasti passien kuvia niiden omistajiin, näpytteli vähän tietokonetta ja sitten pääsimmekin jo läpi ja toiselle puolelle parkkipaikkaa, jossa toinen linja-auto odotteli. Siellä oli jonkin verran enemmän matkustajia kuin edellisessä. Se vanha kulkuri oli varannut taas paikan auton takaosasta, ja jäädessämme Justinin kanssa siihen puolenvälin tienoille, saatoimme hyvin nähdä loput matkustajista. Pari penkkiriviä meitä edempänä näytti olevan sikeässä unessa jonkin verran meitä vanhempi nuorimies. Hänen vieressään ikkunanpuoleisella penkillä makoili akustinen kitara. Toisella puolella käytävää, etummaisia penkkirivejä täyttivät muutamat nuoret tytöt. He kuulostivat hyvin innokkailta, mutta en tietenkään ymmärtänyt sanaakaan koska tytöt puhuivat ranskaa.

Kuljettaja harppoi sisälle autoon, sulki oven istuutuessaan penkilleen ja niin lähdettiin taas liikkeelle. Jouduimme kuitenkin odottelemaan suht kauan, että meidät päästettiin Kanaalin tunnelin läpi vievään junaan. Liikennettä ei toki ollut, mutta näin yöaikaan junan aikatauluja oli harvennettu.

Ei mennyt kauaakaan, kun tunsin Justinin kaatuvan jälleen minua vasten ja tuon hiukset kutittelivat taas kaulaani. Painoin itsekin pääni yhtälailla taas kylmää ikkunaa vasten. Ehdin nähdä kirkkaana loistavat valot ja linja-auton edessä sulkeutuvan liukuoven kun olimme päässeet ajoneuvojunaan joka meidät kuljettaisi läpi Doverinsalmen. Sitten silmäni ummistuivat puhtaasta, hartaasta väsymyksestä kiinni ja vaivuin syvään, odotuksen ja jännityksen täytteiseen uneen, jossa poukkoilin Eiffel-tornin huipulla, käsi kädessä Justinin kanssa joka yritti ahtaa suuhunsa mahdollisimman monta kroisanttia.

***

Lukuun ottamatta paria lyhyttä pysähdystä ja ranskalaisten tyttöjen kiivasta supinaa joka minut herätti toisinaan, sain nukuttua kiitettävän hyvin siinä loppujen lopuksi epämukavalta tuntuvassa tuolissa. Justin oli retkahtanut pitkäkseen. Hänen jalkansa roikkuivat tuolin reunan yli käytävällä ja tuon pää lepäsi sylissäni. Tunsin miten oma käteni, joka oli ollut pääni ja ikkunan välissä, oli puutunut. Kohottaessan pääni ylös, kättä pisteli epämiellyttävästi. Venyttelin raukeasti ja haukottelin, vetäen sitten villapaitaa tiukemmin ylleni. Linja-autossa oli sangen viileä, tunsin kurkkuni olevan hellänä. Yskin muutaman kerran mahdollisimman hiljaa ja katsoin sitten ulos silmät hiukan sirillään.
Meitä ei ympäröinyt enää ollenkaan se pimeys, joka oli ollut seuranamme Englannista lähtiessämme. Nyt ympärillämme näkyviä nummia ja peltoja valaisi heikosti aamuaurinko, jonka ensimmäiset säteet kiirivät yli metsien puiden. Satunnaisina peltojen reunoilla näkyvät maalaistalot näyttivät edelleen uinuvan, mikä tarkoitti sitä ettei kello ollut vielä paljoakaan ja matkaakin olisi varmaan vielä jonkin verran jäljellä.

Irrotin katseeni ikkunasta ja vilkaisin nyt Justinia. Huulilleni nousi pieni hymy ja sipaisin pari ruskeaa, kiharaa suortuvaa hänen silmiltään. Toinen näytti nukkuvan hyvin sikeästi, sillä sama tuttu tuhina oli kuultavissa.

Kohotin katseeni eteen päin ja huomasin kovaäänisten tyttöjen olevan poissa. Ei siis ihme, että olin saanut ainakin loppumatkan nukuttua hyvin, koska tytöt olivat ilmeisesti jääneet jollakin aikaisemmalla pysäkillä pois. Huomasin myös, että edessämme istuva nuorimies venytteli nyt raukeasti ja käänsi katseensa ikkunaan. Miehen käsi näytti eksyvän kitaralle ja tuo otti sen syliinsä. Hän kuitenkin kääntyi katsomaan taakseen, varmistamaan ettei vain herättäisi ketään soitollaan. Kohtasin noiden sinisten silmien katseen enkä koskaan ollut nähnyt samanlaista.
Miehen silmät näyttivät hyvin haurailta, ne olivat kuin peilit. Väritykseltäänkin ne poikkesivat normaalista sinisestä, sillä ne olivat hyvin, hyvin vaaleat, eikä niissä ollut häivähdystäkään mitään muuta väriä. Katse oli kuitenkin ystävällinen. Mies nosti hiukan päässään olevaa lipallista lakkiaan ja hymyili pehmeästi. Minä hymyilin takaisin.

Mies laski kitaran takaisin vierelleen koska sekä Justin, että takana kuorsaava kulkuri nukkuivat. Katselin eteen päin kääntyneen miehen takaraivoa tovin verran. Näin hänen katseensa edelleen silmissäni, sen lämpimän hymyn hänen huulillaan.
Pakottauduin irroittamaan katseeni miehen takaraivosta, itse asiassa juuri sopivaan aikaan. Vilkaistessani linja-auton suuresta etuikkunasta ulos, huomasin tien vieressä nököttävän kyltin, joka kertoi ettei Pariisiin ollut enää pitkä matka. Jokin hypähti sisälläni ja innostuksen liekki, joka oli hetkeksi jäänyt vaaleansinisten silmien katseen pauloihin, syttyi uudelleen.
Ravistelin Justinin hartioita hellästi.

”Justin, herää. Olemme ihan pian perillä. Pariisi odottaa!”


A/N: Pahoittelen todellakin sitä, että mielestäni tämä luku ei onnistunut yhtä hyvin kuin ensimmäinen. Tässä ei myöskään ollut mukana vielä ehkä toivomaanne toimintaanne, mutta sitä on kyllä luvassa kun sankarimme heräävät Pariisissa seuraavassa luvussa. :--)

//EDIT: Joitain virheiden muokkailua vaan !
« Viimeksi muokattu: 18.09.2010 15:05:02 kirjoittanut Brianna »
M ♥ T amour depuis 230410

Dude, you were like "Whoa!"
and then we were like "WHOA!"
and then you were like "Whoa."

Peacock

  • ***
  • Viestejä: 300
Vs: Lontoosta Lontooseen | 1607 1.luku | K 13
« Vastaus #14 : 14.09.2010 18:01:16 »
Ah, ihanaa jatkoa! Piristit oikeesti miun päivää tällä. ♥ Kakkosluku oli todella todentuntuinen ja tuli sellainen olo, että olisipa kiva olla maailmanmatkaaja (jos siis rahaa olisi) ja olisi kiva päästä pois täältä (siihen toivoon voi myös sekoittua muutakin kuin mitä sait miut tämän ficin avulla tuntemaan ;>). Ainoa asia, mikä hieman hämmästytti, on se kun melkein kaikki polttavat tupakkaa, mutta en tiedä onko se sen verran yleistä briteille. :-------D

Lainaus
”No”, Justin sittn rikkoi hiljaisuuden hetken kuluttua ja sai minut nostamaan taas katseeni häneen, ”onko sinulla mitään suunnitelmia killinkiesi varalle?” tuo sitten kysäisi vähän huvittuneen ja hörppäsi kaakaostaan.

Tykkään myös siitä, että päätökset tapahtuvat ihan extempore-meiningillä eikä asioita jäädä pohtimaan liian paljon, kun on aikaa, rahaa ja ideoita. On kiva lukea, että joku toteuttaa toivettaan eikä murehdi tulevaa, elää päivä kerrallaan. Se on miusta ihailtavaa.

Lainaus
Justin tuhisi unissaan. Hänen tumma hiuspehkonsa kutitteli korvanjuuressani, pää oli painautunut olkaani vasten. Paljon taaempaa kuului matalaa kuorsausta, kulkuri se siellä taisi uneksia seuraavasta päivästä. Muita linja-autossa ei sitten ollutkaan. Paitsi tietenkin kuljettaja. Radio soi hiljaa taustalla, hidas klassinen sävel tuntui sangen unettavalta eikä asiaa auttanut yhtään himmeänä palavat valot auton sisällä. Ikkunasta katsoessaan ei nähnyt muuta kuin oman kuvajaisensa joka heijastui yön mustuudesta. Toisinaan ohi meni muita autoja ja niiden valot tuntuivat sokaisevan silmät muutaman sekunnin ajaksi.
Tuon kappaleen kuvailut, ah ja nam. :- 3 Osaan silmissäni nähdä yöllisen matkan jonnekin, koska se on vaan jotain niin parhautta. Olit tosi hyvin tuonut sen tunteen ja maiseman tähän, tykkäsin aivan mielettömästi!

Lainaus
Lukuun ottamatta paria lyhyttä pysähdystä ja ranskalaisten tyttöjen kiivasta supinaa joka minut herätti toisinaan, sain nukuttua kiitettävän hyvin siinä loppujen lopuksi epämukavalta tuntuvassa tuolissa. Justin oli retkahtanut pitkäkseen. Hänen jalkansa roikkuivat tuolin reunan yli käytävällä ja tuon pää lepäsi sylissäni. Tunsin miten oma käteni, joka oli ollut pääni ja ikkunan välissä, oli puutunut. Kohottaessan pääni ylös, kättä pisteli epämiellyttävästi. Venyttelin raukeasti ja haukottelin, vetäen sitten villapaitaa tiukemmin ylleni. Linja-autossa oli sangen viileä, tunsin kurkkuni olevan hellänä. Yskin muutaman kerran mahdollisimman hiljaa ja katsoin sitten ulos silmät hiukan sirillään.
Meitä ei ympäröinyt enää ollenkaan se pimeys, joka oli ollut seuranamme Englannista lähtiessämme. Nyt ympärillämme näkyviä nummia ja peltoja valaisi heikosti aamuaurinko, jonka ensimmäiset säteet kiirivät yli metsien puiden. Satunnaisina peltojen reunoilla näkyvät maalaistalot näyttivät edelleen uinuvan, mikä tarkoitti sitä ettei kello ollut vielä paljoakaan ja matkaakin olisi varmaan vielä jonkin verran jäljellä.
Ja tässäkin, tuo käden puutuminen on myös niin käsinkosketeltavaa. Myös nuo aamuauringon kuvaukset olivat todellisia ja erittäin aitoja. Pidin paljon myös "tunsin kurkkuni olevan hellänä" - lauseesta, koska se sopii tähän tarinaan tuon tunteen kuvailemiseksi.

Kiitos uudesta luvusta ja toivottavasti inspiraatio sykkii kolmannen luvun kirjoittamisessa. :-------)

ava © vanilla
banneri © raitis

Brianna

  • Tigger
  • ***
  • Viestejä: 286
  • Bounces a lot
Vs: Lontoosta Lontooseen | 1409 2.luku | K 13
« Vastaus #15 : 14.09.2010 19:17:26 »
Peacock kiiddii! Kiva kuulla että maistui tämä 2.luku!
Halusin nyt heti vastata tuohon sun ihmettelyyn tuosta tupakasta. Elikkä tosiaan, molemmista päähenkilöistä tein tupakoitsijat koska jotenkin jo alusta alkaen kuvittelin Bessien parvekkeelleen vetämään aamusauhuja, ja muutenkin sellainen "huoleton" tupakan poltto sopii tyttöselle hyvin (nämä on näitä mun omia mielikuvia omista hahmoistani, ei aina kannata kysyä että miksi :--D). Justinista tuli oikeastaan vahingossa tupakoitsija. Tai no vahingossa ja vahingossa, lähinnä siksi että kun poitsu odotteli Bessietä siinä ovella niin saatoin taas nähdä sen elävänä kuvana mielessäni kun tummatukka nostaa katseensa asvaltilla kuolevasta savukkeesta.
Bussinkuljettaja poltti myös. Tämä siksi, että mulla on päässäni sellainen kuva että älyttömän monet linja-auton kuljettajat polttaa, niin täällä Suomessa kuin Briteissäkin ! Ja se vaan tuntui luontevalta siihen kohtaan.
Mutta en siis ole mitenkään tupakan kannattaja, se ei tule ylikorostumaan seikkailun jatkuessa, se vaan antaa toisinaan lisää kuvailunaihetta. :--)7

Ai niin, ja Britit ei kuulu kymmenen kärkeen maissa joissa tupakoidaan eniten !

-Brianna
M ♥ T amour depuis 230410

Dude, you were like "Whoa!"
and then we were like "WHOA!"
and then you were like "Whoa."

Slytherin

  • Vieras
Vs: Lontoosta Lontooseen | 1409 2.luku | K 13
« Vastaus #16 : 18.09.2010 13:56:05 »
Luin kakkosluvun jo muutama päivä sitten, mutta oli pakko saada sulatella tätä ihanuutta, ettei tulisi vain ihkutusta. Nyt kun ajattelin että ehkä olen saanut miettiä tarpeeksi ja luin uudestaan luvun niin mieleen tulee taas vain ihkutusta. Sitä yritän nyt vältellä vähän :D

Pidin Justinista todella paljon, hän sopii jotenkin Bessien ystäväksi. Heillä vain synkkaa (tai siis tapasi kirjoittaa heidät yhteen on onnistunut, lol puhun heistä kuin oikeista ihmisistä).

Onnistuit taas kerran vangitsemaan realistisuuden ja pystyin niin kuvittelemaan jokaisen kohtauksen joko leffana tai omana kokemuksena (did that even make sense?)
ja jotenkin minusta oli söpöä miten Bessie halusi ensimmäiseksi Pariisiin, koska Justin on aina halunnut sinne. Tuli sellainen aww-ystävyys-fiilis (:

Se kitarahemmo bussissa vaikutti mukavalta ja kuvailit häntä tavalla, että aloin miettiä, jospa hän on tulevaisuudessa tärkeäkin hahmo. Ehkä he törmäävät uudestaan? Toivottavasti koska hän vaikutti kivalta hahmolta (:

Tässä luvussa ei tosiaan juonellisesti tapahtunut mitenkään kovin tärkeää (ellet ole jättänyt vinkkejä jonnekin), mutta tässä luvussa esittelit kivasti Justinin ja Bessien ystävyyden ja Justinin tottakai, ja se oli minusta tärkeää. Lisäksi, minua ei haittaa yhtään vaikka jossain luvussa ei olisikaan lohikäärmetappelu-kohtauksia, kunhan saa lukea kuvailujasi niin päivä pelastuu.

Ja fanitan yhä noita kuvia :D ihan mielettömiä antaa kivan jännityksenmaun jo ennen lukemista.

Lainaus
”Toki. Pakkaa tavarasi, lähdemme tänä iltana.”
”Minne me menemme?”
”Ei mitään hajua.”
Tämä!!! Tämä oli niin ah-nyt-se-alkaa kohta. mahassa alkoi kuplia ja jännitys alkoi (:

Lainaus
Eikä kulunut kuin suunnilleen varttitunti, ennen kuin linja-auton valot kääntyivät risteyksestä asemalle ja häikäisivät kasvomme. Matka saattoi vihdoin alkaa.
Tämäkin oli sellainen samantyylinen hetki kuin ekassa quotessa. Mutta tässäkin oli jotenkin niin yksinekertaisia kuvailuja ja silti niin kuvailevia :D

En kestä kirjoittaa paljon koska kone kettuilee minulle ja hyppää ylös ja alas sivua pitkin jotne  en eds näe mitä kirjoitan. Huhhuh, no kiitosihanasta luvusta ja toivottavasti seuraava tulee pian piristämään minua! (:

Eikä tämä ficci olesaanut läheskään niin paljon huomiota kun sen pitäisi. Uskon, että lähitulevaisuudessa tämä tulee olemaan vielä sensaatio! :D no, tai siis tunnetumpi toivottavasti koska näin hyvä tarina ansaitsee huomiota.
« Viimeksi muokattu: 18.09.2010 14:03:39 kirjoittanut Slytherin »

Brianna

  • Tigger
  • ***
  • Viestejä: 286
  • Bounces a lot
Vs: Lontoosta Lontooseen | 1409 2.luku | K 13
« Vastaus #17 : 19.09.2010 15:30:34 »
Slytherin
Hih, piristit pitkällä kommentilla ! :--) Voi voi, ihan punastun kun saan noin kehuja kuulla, kiitos paljon !
Tosiaan, mukavaa että onnistuin mielestäsi tässä luvussa ja hienoa että olen saanut hahmot ilmeisemmin kuvattua juuri niin kuin haluaisinkin lukijoiden niistä ajattelevan. Sitä aina miettii, että nyt kyllä kuvailen liikaa eikä mikään etene ollenkaan eikä kukaan jaksa lukea selitystä jostain aamuauringoista, mutta toisaalta taas omasta mielestäni teksti voi näyttää hyvinkin kaljulta ilman tällaisia kohtia joissa tavallaan pysähdytään hetkeksi. Onneksi ne eivät siis ole venyneet liian pitkäveteisiksi !
[quoteUskon, että lähitulevaisuudessa tämä tulee olemaan vielä sensaatio!  :D[/quote]
Hui, minä kyllä pelkään sensaatioita ! :--D Olen toisinaan niin itsekriittinen, että pelkään koko ajan tekstieni ja lukijoiden puolesta, hoho.

Kiitos nyt !

-Brianna

HUOM HUOM
Pahoitteluni! Seuraavaan lukuun menee todellakin paljon aikaa; muutto on menossa ja inspiraatio on hukassa. Toivottavasti jaksatte odottaa!
« Viimeksi muokattu: 14.10.2010 20:21:37 kirjoittanut Brianna »
M ♥ T amour depuis 230410

Dude, you were like "Whoa!"
and then we were like "WHOA!"
and then you were like "Whoa."

Slytherin

  • Vieras
Vs: Lontoosta Lontooseen | 1409 2.luku | K 13
« Vastaus #18 : 05.05.2012 11:56:43 »
Hei mites inspis jaksaa ? (: aloin yhtäkkiä miettiä interrail juttuja ja sitten tuli mieleen että on olemassa tämä ihana ficci ja nyt mietin jospa se saa jatkoa joku pv? (: