Lauranood, teeppäs sinä se leffa niin minä kiittelen sinua kommentistasi. <33
katriqqq, betalla tekstini käyvät mutta kirjoitusvirheistäni vastaan vain ja ainostaan minä. Kiitos ihanasta kommentistasi!´
raww! , wow. Pitää katsoa jos joskus jaksan korjata noi virheet. Kiitos huomautuksesta ja kommentista.
Spot, on aika haastavaa näin nuorena tyttösenä kirjoittaa 100-vuotiaan tavoin. Kiitos kuitenkin kommentista.
A/N: Tästä tuli jälleen erittäin lyhyt, mutta luku mikä luku. Kommenteilla saa heitellä.
3. Pyyntö
“Aro, saisinko käydä metsästämässä?” kysyin muina miehinä Arolta kun kurkkuani rupesi polttamaan päivä päivältä enemmän.
“Katsotaan josko saisit lähteä huomenna”, Aro vastasi epämääräisesti.
“En kestä enää, minun kurkkuni on tulessa!” karjaisin tuohtuneena, olin nälkäisenä erittäin helposti suuttuva.
“Mehän olemme tarjonneet sinulle aterian joka päivä”, Aro sanoi ja iski punaiset silmänsä minuun moittivasti.
“Ei, ette ole. Olette tarjonneet minulle vain viiniä, ette lihaa. Enkä halua tulla humalaan”, vastasin itsekin hämmästyneenä puheeni runollisuudesta.
“Me tarjoamme sinulle vain kalleinta ja hienointa viiniä, mutta sinä tyydyt väljähtyneeseen olueen”, Aro vastasi minulle tutuksi käyneellä äänellä käyttäen minun alkoholivertaustani.
“Mieluummin joisin kuravettä kuin teidän lempiviiniänne”, vastasin ja katsoin kylmästi Aroa. Kuulin kuinka joku aukaisi suurensalin oven, jossa he ruokailivat. Suljin silmäni kun tunsin herkullisen tuoksun, tuoksun, joka veti vertoja jopa Bellan aistikkaalle tuoksulle. Tunsin kuinka myrkkyni erittyi suussani ja nielaisin katkerasti karvaan makuista myrkkyäni kurkusta alas.
“Hmm, ihan vesi herahtaa kielelle”, Aro hymisi vaarallisella äänellä, nyt vasta huomasin hänen tarttuneen kädestäni kiinni.
“Sinä, sinä teit tämän tahallasi”, pihisin vaikeasti, koska kilpailin sisälläni taistelua hyvän moraalin ja halun välillä, halu oli voittamassa koko ajan tätä taistoa. Pieni lipsahdus, niin yksi ihmishenki olisi poissa.
“Et voi mitään tarpeillesi, nuori Edward”, Aro hymisi ja kiersi ympärilläni. Jouduin sulkemaan silmäni, jotta keskittyisin paremmin välttämään tuon ihanan tuoksun.
“Aro, tulin vain varmistamaan, että kaikki kulkee suunnitelmien mukaisesti”, laiska ääni, Marcus, sanoi jostain oven suunnalta jonne olin matkalla puoliksi tahtomattani.
“Kaikki sujuu kuin suunnittelimme”, Aro naurahti ja minä ymmärsin kaiken. He olivat etsineet juuri sellaisen ihmisen jota en pystyisi vastustamaan.
“Minä pystyn kestämään kiusauksen”, mutisin puoliääneen. Suljin silmäni, mutta samalla muut aistini vahvistuivat entisestään, tunnistin kuinka herkullisen hajun omaava henkilö käveli minua lähemmäksi ja kuiskasi värisevällä, pelokkaalla äänellä;
“Ole hellä, en halua yhtä tuskallisen näköistä kohtelua kuin Lisa.” Avasin silmäni, jotka olivat mustaa mustemmat veren tuoksusta, uusi erä myrkkyä tuli suuhuni. Lähestyin naista hitaasti ja solvasin samalla itseäni koko ajan kaikilla haukkumanimillä mitä keksin.
Nainen ajatteli lastaan, kaksivuotista poikaa nimeltään Leo, jolla oli siniset silmät ja vaaleat hiukset. Pienet hymykuopat lapsen pyöreissä poskissaan, samanlaiset kuin hänen miehellään Thomasilla. Hän kävi mielessään muistoja, joita he olivat kokeneet yhdessä. He olivat tavanneet tarhassa. Neljännellä luokalla he olivat ihastuneet toisiinsa ja kuudennella ryhtyneet seurustelemaan. He olivat menneet naimisiin vasta kahdeksantoistavuotiaina, he vain olivat olleet niin varmoja tunteistaan ja oli toinenkin syy, Maddyn kohdussa kasvava lapsi. Nainen hymyili kaihoisasti kyyneleidensä lomasta ja hiveli litteää vatsaansa, jossa kasvoi Leolle pikkusisko tai veli, hän oli saanut tietää lapsesta tänään ja oli halunnut kertoa lapseta romanttisessa paikassa aviomiehelleen, vanhassa linnassa, jonne pidettiin joka päivä turistiretkiä, Volterassa. Maddy syyllisti itseään siitä, ettei hänen lapsellaan olisi enää vanhempia, isovanhemmatkin olivat kuolleet jo vuosi sitten.
“Anteeksi, Maddy. Mutta, mutta… Anteeksi. En voi tälle mitään. Lupaan, että minä hoidan itse, että Leo saa hyvän sijaisperheen”, rauhoittelin naista epätoivoisena. Nainen pillahti itkuun ja taivutti päätään niin että saisin purtua häntä paremmin.
“Ei, en voi tehdä sitä”, sanoin varmasti ja käänsin selkäni syntisen houkuttelevalle tuoksulle.
“Pidäthän varmasti huolta?” nainen kuiskasi viimeisiksi sanoikseen, ennen kuin kuului tuskainen ulvahdus ja rusahdus.
“Lupaan, minä lupaan Maddy Sue”, sanoi liian myöhään ja juoksin pois kiehtovan veren luota.
*
Juoksin suoraan omaan tyrmääni, jonka Aro oli avokätisesti minulle antanut. Tartuin puhelimeeni johon en ollut koskenut moneen päivään ja näppäilin numeropalvelun numeron.
“Numeropalvelu, hyvää päivää”, heleä naisääni vastasi puheluuni kahden minuutin odotuksen jälkeen. Kahden minuutin, aika oli tuntunut ikuisuudelta.
“Hyvää päivää, saisinko sosiaali — toimiston numeron ja osoitteen kiitos?” kysyin.
“Hyvä on, puhelin numero on +35 246 932 7556 ja osoitetta emme löydä, pahoittelut”, pirteä ääni sanoi ja muuttui mietiskeleväksi.
”Kiitos”, sanoin ja suljin puhelun aloittaakseni uuden.
”Hei, soitin vain ilmoittaakseni että Thomas ja Maddy Sue ovat kuolleet, he olivat hyviä ystäviäni ja olen edelleen hiukan shokissa, mutta heillä on poika, Leo, hänellä ei enää ole elossa olevia sukulaisia ja minä voisin adoptoida hänet”, selitin yhteen pötköön ja kuulostin jo omiin korviinikin naurettavalta kuitenkin virkailija vain totesi.
”Maddy, hän oli siskoni.”