Ficin nimi: Herrojen alueelle…?
Kirjoittaja: Granada
Beta: Ei ole, vain minä.
Fandom: X-Men
Genre: Huumori
Ikäraja: K-11
Paritus: Pyro (John Allerdyce) /Jäämies (Bobby Drake) , Colossus (Piotr Rasputin) /Varjokissa (Kitty Pryde)
Varoitukset: Slash, kiroilu ja musta huumori.
DISCLAIMER: Empä omista (valitettavasti) mitään mahtavasta X-Menistä, kaikki kuuluu Marvel Comicsille, 20th Century Foxille ja muille asianoheisille.
Summary: One-shot: Pyro kokee takaiskun, kun Colossus antaa hänelle iskun suoraan vyön alle - kirjaimellisesti.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
”Tiedätkös, John hakkaa pääsi sisään kun huomaa, että joit hänen smoothiensa”, Kitty huomautti pisteliäästi Colossukselle, joka jahtasi viimeisiä hedelmänpaloja pirtelömukinsa pohjalta. Tämä vain hymyili itsekseen siemaistessan loput juomat suuhunsa, ja kolautti lopulta tyhjän mukin pöytään voimalla, jonka alla tanskandoggikin olisi liiskaantunut tuusannuuskaksi. Onneksi lasitkin on vaihdettu nyt kantapään kautta muovikuppeihin, salmiakkijäätelönsä rippeitä kaapiva Warren tuhahti itsekseen katsellessaan kaksimetristä nuorta miestä edessään, joka tapaili karkeasti keittiötason vastatullutta halkeamaa titaanisilla sormenpäillään. Hänen pitäisi tosiaan hankkiutua sinuiksi voimiensa kanssa.
”Rauhoitu, kissimirri”, huvittunut Colossus hymähti naurunpoikanen suupielillään. ”Ei sinun minun puolestani tarvitse huolehtia.” Pieni mehujuomatippa valui pitkin mukin reunaa; hän nuolaisi nektaripisaran sormensa kautta suuhunsa. ”John on jo iso poika, kyllä hän kestää.”
Kitty ja Warren jakoivat epävarman katseen. ”No, en kyllä menisi-- ” Sekaisenvaalean hiuspehkon pelmahtaminen ovensuuhusta katkaisi Warrenin lauseen äkillisesti puolitiehen ja heidän päänsä käännähtivät katsomaan kiroavaa pyrokineetikkoa, joka tömisteli ovesta sisään kiivas ilme vääristyneenä kasvoilleen.
”En voi uskoa tätä! Hän pisti minut taas kuukauden jälki-istuntoon! Mikä hänen helvetin ongelmansa on? Kerrankin kun yritän pysyä kontrollissa sen museoretken mulkun jälkeen*, niin hän määrää minut heti perään johonkin pirun käytöspuhutteluun? Helvetin tekopyhää, sanon minä! Ottaen huomioon että hän itse silpoo huonekaluja ja mesoaa kuin joku helvetin takapuoleen ammuttu ahma!” John pauhasi levitellen hurjasti käsiään ja potkien kaikkea, mikä vain sattui hänen tielleen osumaan. Keittiössäistujat vaihtoivat varautuneita silmäyksiä ja ulkopuoliset katselijat liukenivat pikaisesti paikalta, kun poika tarrasi raivoissaan haikuvioiseen Zippoonsa ja alkoi tuttuun tapaansa leikkiä sillä: Click, Swoosh, Cla-Clonk, bensasytyttimen lieska roihahti katonrajaan hänen jokaisella sananpainollaan, mutta hän ei näyttänyt sitä itse huomioivan. Warren veti salamannopeasti lumivalkeat siipensä suojaan roihulta, törkäten samalla Kittyä kipeästi nenään.
”...Ja minä menin – hyvää hyvyyttäni – menin tallille saarnatuoliin, olen ylt'ympäriinsä öljyssä ja rasvassa ja ei hän voi helvetti odottaa että minä—”
”..Sinä räjäytit hänen autonsa?” Kitty pohjusti avuliaasti.
”—No itseasiassa, se oli Kykloopin auto”, Pyro totesi suupielet korvissa, Allerdycen tavaramerkkivirneen levitessä hänen kasvoilleen. ”Siksi se onkin vain kuukausi.” Hän nosti hieman kulmaansa ystäviensä vaivaantunuulle liikehdinnälle ja alati vaihtuville katseille - jokin oli vinossa.
”Mikä hitto teitä kaikkia vaivaa?” hän peräsi ärtyneenä. ”Vai veikö kissa kielen?” Kitty näytti hänelle myrtyneenä omaansa, mihin John vastasi kevyellä olankohautuksella. ”En minä sinun kieltäsi kaipailekaan, mirri.” Jestas että he osaavatkin olla rasittavia yksilöitä välillä. ”No, kakaiskaahan ulos!” John ärähti turhautuneena. Huone pysyi vielä hetken kiusaantuneen hiljaa, kunnes John nosti sarkastisesti kätensä ylös luovutuksen merkiksi ja sulloi murahtaen sytyttimensä takaisin takataskuunsa, astellen tiskiä kohti. Hitto minä tarvitsen nyt smoothieni.
Yht’äkkiä hän pysähtyi raiteillaan kuin seinään. Hänen katseensa tavoitti hänen ystäviensä kasvot; Kitty oli painanut päänsä käsiinsä, Warren tarkkaili keskittyneesti kenkiään, ja Piotr.. näytti vain puhtaasti huvittuneelta. Hölmistyneen Johnin silmät alkoivat selata levottomasti ympäri huonetta etsien jotakin, joka olisi normaalia epätavallisemmassa kunnossa: jokin oli tosiaan vialla. Ei kestänyt kuin murto-osa sekunnin, kunnes hän tajusi mikä.
”Missä minun smoothieni on?” John kysyi hitaasti. Warren aikoi ilmeisesti sanoa jotakin, mutta sanat tukahtuivat puolimatkassa ulos hänen suustaan, saaden hänet vain näyttämään kuivalle maalle jätetyltä kalalta. Kitty nosti kasvonsa ja ne levisivät pieneen hymyyn. Johnin sappi alkoi hiljalleen kiehua.
”Missä – minun – smoothieni – on?” hän toisti ääni väristen pidellystä kiukusta. En voi uskoa tätä.
”Tiedätkös, tulin juuri harjoituksista”, Colossus aloitti huolettomasti, ”Ja näin sinun smoothiesi pöydällä – minun oli kamala jano joten ymmärrät varmaan – en edes tiennyt, että se oli sinun, ennen kuin Kitty tässä mainitsi asiasta aivan rahtusen l-liian m-myöhään..”, hän selitti naurunpyrskähdyksistä takellellen, katsellen Pyron kasvonmuutoksia ja tulta, jotka alkoi roihuta hänen silmiensä takana. Sivustakatselijat tirskahtelivat kehkeytyvälle ottelulle. ”…Mutta ajattelin, että koska olet tosi antelias kaveri, niin varmaan ymmärtäisit kuitenkin.” Hän tarrasi nuorukaista hartioista ja pörrötti tämän hiuksia ronskilla otteella.
”Hiuksiin ei kosketa, Rasputin!” Pyro ärähti ja rimpuili irti hänen otteestaan, teeskennellen jokseenkin läpinäkyvästi vihaista. Ei tilanne häntä raivon loppupartailta alas saanut, mutta tuo mulkku saisi kyllä osansa: Snt. John Allerdycen nenille ei noin vain hypitty. Hän kerjäsi tätä, John kiehui, kun Piotr katsahti häneen jokseenkin kummastuneena, päästäen suojamuurinsa alas. Pyro tarttui tilaisuuteen ja hyppäsi hänen niskaansa, vieden toisen mukanaan maahan valtavalla rysähdyksellä. ”Hah! Pyro – 1, Titaanimies – 0!” hän huudahti ivallisesti ja painoi järkälemäisen miehen lattiaan kengänpohjallaan.
”Vau, tästä tulikin yhtäkkiä hauskaa”, Kitty nauroi, alkaen vähitellen innostua tilanteesta. ”Tappelu, tappelu!”
Colossus virnisti yllään häälyvälle nuorukaiselle. ”Leikit sitten kanssani, hmm? Katsotaan hyytyykö hymysi, kun maksat tuosta, poju.”
Nopealla kiskaisulla Colossus tempasi ulvahtavalta Johnilta jalat alta ja rysäytti hänet lattialle, antaen tälle pari leikkimielistä lyöntiä rintakehään. Ei se sattunut paljoakaan, mutta oli hän ainakin helvetinpaljon vahvempi; se jos mikä nostatti pyrokineetikon taistelutahtoa. John yritti kiemurrella irti hänen rautaisesta puristuksestaan, mutta päätyi lopulta vain potkaisemaan Colossusta kipeästi vatsaan saadakseen hänet kierähtämään päältään, ja tehdäkseen tilaa muutamalle tarkkaan valitulle iskulle toisen kylkeen, selkään ja leukaperiin. Satunnaisten urahdusten sekoittamat sadatukset ja kiroukset kaikuivat ympäri nauravaa keittiötä, kun he painivat raivoisasti jakaen mottauksia ja potkuja toisilleen kovalla kivilattialla. Pian Piotr sai kuitenkin survottua nuorukaisen kädet lukkoon tämän selän taakse maata vasten, ja painoi hänet kylmään kivilattiaan, tasaten omaa hengitystään. John koitti pyristellä hänen altaan – peläten, että hänen hengityselimensä rusentuisivat pian – samalla hetkellä, kun hänen vastustajansa päätti uudelleenasetella itsensä parempaan kulmaan. Juuri kun John oli likimain vapaa ja hän päästi helpottuneen naurahduksen, tuli Colossuksen polvi alas, täydellä voimalla Pyron haaroväliin.
”SISSOS!” John ulvaisi pidättäen hengitystään. Hän puski Colossuksen karskisti päältään ja painautui kaksinkerroin kivusta tarraten nivusiinsa. Hän hölläsi nopeasti otettaan, kivun ampuessa jälleen hänen lävitseen kuin pallosalama. ”AUH!” Tahattomat kyyneleet juoksivat nuorukaisen poskilla, kun hän yritti kerätä ilmaa keuhkoihinsa valittamatta ääneen. Pirun titaanimies ja rautapolvet, hän ajatteli tuskissaan, sadatellessaan ääneen läpi koko sanavarastonsa.
Kaksi kättä laskeutui kyyristyneen Pyron käsivarrelle. ”John? Oletko kunnossa?” Kitty kysyi arasti. Vastausta ei kuulunut, joten hän ravisteli ystäväänsä kevyesti. ”John?”
Terävä henkäys karkasi Johnin suusta. ”Olen kunnossa.” Hänen äänensä tuli ulos hatarana urahduksena.
Ilmassa vallitsi hetken hiljaisuus. ”Ei, etkä ole”, Warren kommentoi. No shit, helvetin neropatti-Worthington.
John hymyili väkinäisesti. ”Oikeasti. Olen ihan kunnossa.” Kipu säteili yhä voimakkaampana hänen miehustastaan. Tappakaa minut heti.
Katseet tutkivat hänen ahdinkoaan hetken, kunnes Kitty nousi ja astahti muutaman askeleen taaksepäin. ”Tule sitten tänne”, hän kehotti yksinkertaisesti.
Mitä helvettiä? Onko tuo katti vajaa tai jotakin?, John ajatteli kitkerästi itselleen. ”Miksi?”
”Ihan vaan hetkeksi”, tyttö jatkoi vakuuttavasti.
”Ja miksihän v—”
”Nouse nyt vain”, hän tiuskaisi keskeyttäen Pyron vastalauseet. Ajatuskin nousemisesta nosti hapon Johnin kurkkuun, mutta hän piti naamansa kovana peruslukemilla. Hän huokasi ja pyörähti varovasti ympäri lattialla. Selvä… tuo ei sattunut, hän ajatteli helpottuneena ja nousi hiljalleen istumaan – kipua ei taaskaan tullut entistä enempää – mutta hankalin osa oli vielä edessä. Hampaitaan kiristellen John tarrasi tukea keittiötasosta ja koukistui hieman eteenpäin nostaakseen itsensa ylös jaloillaan, mutta ulvaisi äkillisen kivun johdosta ja rysähti taas lattialle. Helvetin nöyryyttävää.
Colossus hörähti voitonriemuisesti, kulmat koholla. ”Mikä hätänä kuumakalle? Oletko nyt ihan varmasti kunnossa?”
Raivo leiskui Pyron vatsanpohjassa, kun hän kamppaili tuskaisesti äristen tasapainoon, yrittäen olla välittämättä suunnattomasta kivusta vyönsä alla. ”Olen”, hän murahti kitkerästi, nilkuttaessaan ulos ovesta lähimpään vessaan antamaan ylen.
John makasi turkoosiksi kaakeloidun vessan lattialla ja katseli ylös kattoon, yrittäen sivuuttaa taantuvan – silti eittämättömän – kivun sukukalleuksissaan. Pyrkikö se järkäle tähän tahallaan? Vai oliko se vain sattuma?..
”JOHN!” Bobby huusi paukuttaen ovea nyrkillään. Hän astui varovaisesti sisään ja näki huonekaverinsa jokseenkin epämukavasti rähmällään wc-pönttöä vasten. Koko huone tuntui pätsiltä.
”Niin?” Pyro ärähti ja raahautui varovaisesti käsivoimillaan ylös posliinilta; sappi poltti edelleen hänen kurkussaan, kun hän kohdisti raivosta kihisevät kasvonsa Bobbyyn.
Bobby nojautui ovea vasten ja kallisti päätään sivulle. ”Jos totta puhutaan, niin tämä on yksi niistä vihoviimeisistä tilanteista, joissa odottaisin sinut näkeväni”, hän sanoi hämillään vetäessään vessan, johon John oli tyhjentänyt viimeisimmän tunnin aikana vatsanpohjansa.
”Älä totu siihen liikaa,” Pyro vastasi vaivalloisesti virnistäen ja kurottautui sotkemaan kyykistyneen ystävänsä hiuspehkoa rystysillään. Bobby läimäytti ärtyneenä käden kasvoiltaan, mutta John vinkkasi hänelle vain silmää, saaden railakkaan punan nousemaan toisen kasvoille. Bobby jatkoi avunantoyritystään polvistumalla kismityneen Johnin viereen lattiatasoon, mutta onnistui vain töytäisemään nuorukaista kylkeen.
”AUTS!” Pyro ulvahti. Bobby singahti samantien ylös lattialta ja kumautti päänsä käsipyyhetelineeseen.
”Mitä nyt?” hän kysyi kiireesti. John veti syvän sisäänhengityksen. ”…Ei mitään”, hän parahti kiristellen hampaitaan.
”Hitot, John”, Bobby sanoi. ”Olit sinä miten mulkku hyvänsä, et sinä ainakaan valehtelemalla elantoa tee.”
”Kuule, Drake—”
Hän nosti kätensä pysäyttääkseen vastalauseryöpyn. ”Mitä jos vain kertoisit: vaikket sinä ikinä autakaan ketään – tiedätköhän edes mitä se tarkoittaa – niin se ei tarkoita ettenkö minä voisi hairahtaa ja auttaa sinua nyt.”
John huokaisi hiiltyneenä, kun hänen leukaperänsä jännittyivät taas. ”Drake—!”
”..Ole kiltti?” Bobby pyysi.
John jännitti kätensä raivostuneena nyrkkiin, mutta hellitti pian otettaan ja päästi paksun uloshenkäyksen. Pitää kostaa tästä hänelle vielä.”Aivan sama”, hän luovutti närkästyneenä. Bobby nojautui lavuaariin ja varautui kuuntelemaan. ”Minä ja Titaanimies ajauduimme tauolla jonkinsortin painiotteluun, ja loukkaannun jupakassa hieman.”
Bobby seurasi ystävänsä pingottuneita kasvonilmeitä kummastuneena, joten Pyro päätti viitata hänelle hienovaraisesti kintaalla suuntaa. ”Sain Järkäleeltä potkun Alankomaille.”
Bobby kurtisti hämmentyneenä kulmiaan, joten John yritti turhautuneesti murahtaen uudestaan. "Tiedäthän, Herrojen Alueelle."
Sinisilmäinen nuorukainen pudisti taas hämillään päätään – edelleen ulapalla. ”Sinne minne aurinko ei paista – Iskun vyön alle.” Bobbyn silmät levisivät ymmärryksestä, ja hänen poskipäänsä saavuttivat nolostuksessaan uuden syvänpunaisen sävyn. Pian hänen kasvonilmeensä vääntyi ajatuksesta vain epämiellyttävään irveeseen ja hän katsahti selvästi pahoittelevana ystävänsä miehustaan.
”S-sattuuko se vieläkin?”, hän kysyi köhien. Tämä tilanne voisi oikeasti olla huvittava, jos se ei sattuisi niin helvetisti, John ajatteli tuskastuneen naurun partaalla katsellessaan Bobbyn vaivaantunutta ilmettä.
”Arvaa vain.”
”Se ei voi olla kauhean hyvä. Tehän painitte yli tunti sitten, ei sen pitäisi enää sattua.”
Pirun neropatti-Drake. ”Tiedän kyllä.”
”O-Oletko sinä vielä… t-tarkistanut tilannetta?” Bobby takelteli yrittäen pitää naamansa peruslukemilla.
”Jep. Eikä näytä ainakaan liian mahtavalta”, John totesi irvistäen kivusta, kun hän yritti vaihtaa turtuneena asentoaan. ”Mutta voisithan sinä aina varmistaa, jos tahdot, Drake”, hän vihjaisi virnistäen. Herranjumala, poika näyttää jo paloautolta... Oliko tuo katse oikeasti harkitseva?
”Tuki suusi, John. Pitäisiköhän sinun käydä klinikalla näyttämässä… sitä… tohtori Greylle?”
En ikimaailmassa. Minua tullaan muutenkin vainoamaan tästä koko surullisen loppuelämäni. Pyro köhi vastenmielistä palaa kurkustaan. ”En! Se olisi vain… outoa. Ei klinikoita. Ei lääkäreitä.”
”Pistä sille ainakin jäätä”, Bobby ehdotti avuliaasti. Pyro nosti katseensa ja vilkuili häntä päästä varpaisiin, kunnes hän äyskähti kiusaantuneena. ”Mitä?” Pyrokineetti viittasi merkitsevästi kämmenellään hänen suuntaansa. ”Ai, juu. Tottakai”, Bobby Drake - Jäämies - mutisi puoliääneen, kiusallisen punan noustessa taas hänen kasvoilleen.
Hän tarttui lähimpään käsipyyhkeeseen ja kohmetti sen kämmenkosketuksellaan. Läpikuultava jääpuhuri kiteytyi rakeittain sen pinnalle, kunnes froteekangas hohkasi kipristelevää pakkasta, sisällään nipullinen satunnaisia jääkimpaleita. Hän musersi sen mytyksi ja kyykistyi, painaen nyytin varovasti ystävänsä nivusten aralle alueelle.
Kylmä paine teki tehtävänsä silmänräpäyksessä ja tylsytti sykkivän kivun. Pyro huokaisi autuaana, kun kangas tavoitti hänen haarovälinsa ja hän tarttui siihen kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. ”Ah, helvetin paljon parempi”, hän voihkaisi tyytyväisenä ja katsahti Bobbyyn, joka oli edelleen kyykistyneenä hänen edessään, äärimmäisen vaivaantunut katse naamallaan.
John nosti vapaalla kädellään Bobbyn leukaa, kunnes jäänsiniset silmät kohtasivat vihreät. ”Tiedätkös, tämä tuntuisi tosi paljon helpommalta, jos et vilkuilisi sinne kokoajan”, hän naurahti itseriittoisesti, kun paloautonpunainen palasi toisen kasvoille. ”Ei sillä tosin, että valittaisin”, hän lisäsi, ja ennen kuin Bobby oli ehtinyt tiedostaa tapahtumaa, oli Pyro jo pukittanut miehustansa hänen kättään vasten ja painanut tultahohkaavat huulensa hänen omilleen, täynnä himoa. Bobbyn silmät laajenivat, mutta toettuaan ensijärkytyksestä, toisen polttava hengitys ja hänen alahuulellaan tanssiva kieli saivat hänet pian vastaamaan suudelmaan entistä kiihkeämmin. Hän avasi tien toisen määrätietoiselle kielelle, päästäen sen tutkimaan suutaan samalla, kun Johnin kädet löysivät suutelon lomassa hänen lantionsa. Kitkan tiivistyessä Bobbyn kädet ajautuivat riipimään kuumeisesti toisen ylävartaloa, joka hohkasi hänen kohmeisena vaeltelevia sormiaan vasten; Pyro murahti sille karheasti, ennen kuin lopulta katkaisi suudelman ja vetäytyi katsomaan jälleen kirkkaanpunaisena huohottavaa nuorukaista edessään. Hän ei voinut muuta kuin virnistää toisen viattomuudelle.
”Jatkoimme me tätä aktia enää tai emme, niin voisin nyt kyllä löytää käyttöä sille avulle”, John köhäisi merkitsevästi, ja nuorukainen auttoi häntä nousemaan ylös lattialta, tukien toisen käden niskansa taa. Bobby avasi oven hän otti suunnan heidän huoneelleen, nilkuttava John kainalossaan.
John heräsi – ihme kyllä – aikaisin aamulla, tietyt alatienoonsa huomattavasti paremmassa kunnossa kuin edellisenä iltana. Bobby ravisteli häntä nousemaan ja käski pitää kiirettä, mihin John vain murahti happamasti takaisin ja vakuutti olevansa jo puolivalmis.
Jonkin ajan kuluttua John astui ulos huoneesta – läimäisten oven lukkoon perässään – ja suunnisti harppauksensa käytävien halki keittiöön. Hän nappasi pöydältä hillotun paahtoleipäviipaleen ja ahmi sen suuhunsa nälkäisenä, samalla kahmaisten toisen vastaavan vapaalla kädellään, kun hän huuhtoi ensimmäisen alas tuoremehulla.
Kitty, Rogue, Warren, Jubilee ja Bobby istuskelivat jo keittiötasojen äärellä, jutellen toisilleen taas jostakin jonninjoutavasta. Kitty, Jubilee ja Rogue hymyilivät Pyrolle, kun hän lampsi muiden seuraan ja söi aamiaisensa loppuun; Warren veti enkelinsiipensä jokseenkin vaistonvaraisesti suojaan nuorukaisen lähestyessä, mutta Bobby vain vilkaisi merkitsevästi Johnin miehustaa, ennen kuin hymyili myös: ”Parempi tänään?”
John tunki viimeisetkin aamiaisenrippeet suuhunsa, ennen kuin nyökkäsi kankeasti ja kiitti tätä nopeasti avusta. Sen sanottuaan hän nousi ja marssi ovesta ulos, kohti Vaarahuonetta ja ensimmäistä tuntiaan.
Pyro saavutti alakäytävän hopeisen oven, hädin tuskin ajoissa. Kankeakasvoinen Wolverine seisoi ovella päästämässä viimeisiä oppilaita sisään, massiiviset kätensä ristissä, ja murahti Johnille varoittavasti kun he ohittivat toisensa. Nuorukainen näytti hänelle vain hapanta naamaa, kun ovi pamahti kiinni ja petomainen mies ohjeisti heidät tunnin alkuun. Oppilasmassa alkoi muodostua pareiksi ja Pyro huikkasi: ”Hoi, Titaanimies!” kun hän näki nuoren miehen valtavan figuurin muiden ylitse.
Colossus kääntyi kannoillaan ja virnisti hänelle, tehden vaivalloisesti tiensä väkijoukon läpi. ”Hoi, kuumakalle? Mitenkäs perhekalleudet?”
Liekit roihahtivat Pyron silmien takana. Hän siis suunnitteli sen alun alkaenkin! Nyt tuo mulkku saa maksaa! Hän katseli edessään seisovaa pariaan pitkän minuutin, kiristellen leukaperiään. ”Hyvin. Entäs omasi?”
”Paremmin kuin sinun, ainakin”, Colossus naurahti.
”Ihanko totta?” Pyro harppasi hänen luokseen yhdellä roimalla askeleella, ja potkaisi kaikin voimin maihinnousukenkänsä kärjen hänen nivusiinsa. Colossus rysähti lattialle, tarraten haaroväliinsä ja ähkäisten kivusta.
John seisahtui arvioivasti miehen eteen – katsellen kuinka vesi valui nuorenmiehen silmistä, kun hänen kasvonsa muuttuivat tuskasta punaiseksi – ja virnisti hyvin tehdylle työlle.
”Harmin paikka, titaanimies. Ensikerralla kannattaa ehkä kasvattaa teräksiset pallitkin.”
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
*Museoretken mulkulla viittasin X2:n alkuun, jossa Xavierlaiset on siis historiallisessa museossa ”retkellä”: Lyhyesti summattuna pari mulkkua tuli häiritsemään Pyroa ja kumppaneita ja kysymään tulta, jota Pyro ei, köh, tietenkään, antanut. Toinen näistä veljistä päätti lopulta napata Pyron kädestä sytkärin väkipakolla, ja John päätti sitten sytyttää hänet tuleen.
Simple as hell, don’t cha think?
Juu eli kaikki mahdolliset risu- ja ruusukommentit kehiin vaan, ilolla vastaanotetaan semipositiivisin mielin :’DDDD
