Ajan pyörä, Onnen hylkäämät, S

[Dria]

Fandom: Ajan Pyörä //Kupla lisäsi fandomin otsikkoon.
Author: Dria
Beta: SB
Rating: S
Pairing: Rand/Asmodean
Genre: angst, romance, fluff
Disclaimer: Ajan Pyörä pyörii ja kuuluu Jordanille… Ja otsikkoa ehdotti minulle SB
Summary: Asmodeanilla ja Randilla on monia yhteisiä asioita.

A/N: Kiitokset ihan ensin loistavasta betauksesta SB:lle. Sain paljon hyviä neuvoja sinulta.

En kyllä edes muista mistä sain tämän idean, mutta olen kohtalaisen varma, että se oli jonkun kommentti jossain. 

// ai ja menee Fandom kymppiin.


Onnen hylkäämät


Couladin, Sammael, Rahvin, Lanfear… Miksi hän ei saanut edes hetken rauhaa ongelmilta? Ongelmat tuntuivat sen kuin kasvavan ja kasautuvan. Pitkä mies astui ulos teltasta ja pian Keihään neidot ryhmittäytyivät hänen ympärilleen ja asettuivat vaaraan miehen henkivartijoina. Mies oli jo nyt tapattanut aivan liikaa naisia ja lista hänen päänsä sisällä kasvaisi vielä ennen Viimeistä taistelua.

Päästyään ulos teltasta hän käveli lyhyen matkaa metsässä ja jäi aivan puiden eteen. Maa näytti kuivalta ja kuolleelta. Se kuolisikin, jos pian ei sataisi. Pimeän valtiaan vankilan sinetit tosiaan heikkenivät, kun sää käyttäytyi kummallisesti. Kuivuus tappoi sadon, eikä ihmisille jäänyt mitään talven varalle. Tai siis, jos talvi joskus ylipäätään tulisi. Ilman pitäisi olla kylmempi, ainakin Moirainen mukaan Cairhienissa oli viileät talvet.

Rand erotti tutun pienen hahmon ihmisvilinässä. Aes Sedain arvovallan vaikutuksesta Moiraine vaikutti pidemmältä kuin mitä oikeasti oli. Kyseinen Aes Sedai oli viimeinen henkilö, jonka mies halusi tavata juuri nyt ja hän vetäytyi hiljaa metsän varjoihin. Moiraine jatkoi edelleen hänen kouluttamistaan ja saattoi puhua tuntikausia, joko Cairhienin tavoista ja yleisistä asioista tai opettaa hänelle Daes Dae’marin, Sukujen pelin, lukuisia sääntöjä.

Mies odotti, kunnes Aes Sedai oli kadonnut väkijoukkoon ennen kuin lähti kiertämään leirin ulkoreunaa kohti telttaansa. Suuri teltta oli keskellä leiriä ja sitä koristi Lohikäärmeviiri. Teltta oli sisältä upea. Siellä oli koristeelliset tuolit ja kirjoituspöytä. Lattialla oli paksu ja pehmeä matto ja sen päällä oli lukuisia kirjailtuja tyynyjä. Koko teltan täytti kaunis, hivenen surumielinen musiikki, sillä kuten lähes aina, teltan nurkassa istui tummahiuksinen mies silmät kiinni keskittynyt, mutta levollinen ilme kasvoillaan. Jasin Nataelia ei nähnyt kovin usein ilman harppua.

”Lordi Lohikäärme”, oli ainoa tervehdys, jota hän ikinä käytti, mutta Rand tunsi lämmön tulvahtavan lävitseen. Hänen kasvoilleen jäänyt ilmeettömyys suli pois ja tilalle tuli poikamainen virnistys. Aiempi synkkä ja huolestunut mies oli kadonnut ja tämän paikalla oli nuori, hilpeä ja viaton lammaspaimen. Jopa hänen punainen tukkansa tuntui muuttaneen väriä aiemmasta harmahtavasta leiskuvan tummanpunaiseen.

”Jasin”, Randin ääni oli kirkas innosta. Hän oli ikionnellinen, että Neidot suostuivat pysymään teltan ulkopuolella, sillä muuten toinen mies olisi ollut täysin hiljaa ja kenties poistunut paikalta. Nyt Jasin vaihtoi hilpeään kappaleeseen, jonka Rand tunnisti ainoastaan Lews Therin Telamonin muistojen ansiosta.

Rand kanavoi lähelle jätetyn viinikarahvin läpi ohuen ilman virtauksen. Viini ei ollut jäätävän kylmää, mutta kuitenkin miellyttävän viileää ja aromit vapautuivat täydellisesti. Hän täytti toisen pikarin ja odotti, että toinen mies tuli hänen vierelleen ja tarttui pikarin kauniilla sormillaan. Rand katseli usein miehen sormien taiteilua harpun kielillä. Hän rakasti katsella Jasinia, kun mies soitti harppua. Tuntui väärältä, että niin ihanan lahjan omaava mies oli valinnut Pimeän valtiaan? Toisaalta, jos ei olisi Asmodeania, ei olisi Jasin Nataelia.

”Mitä haluatte harjoitella tänään Lordini?” Jasin kysyi kauniilla äänellään. Se sointui hänelle täydellisesti. Ääni oli sointuva, hivenen matala ja käheä.  Sellainen ääni kuului enkeleille, joista satunnaiset Kaksvirroilla vierailleet leikarit olivat kertoneet.
Rand pudisti päätään, tänään ei harjoiteltaisi. Sen sijaan hän asettui makuulleen, laski päänsä Jasinin syliin ja veti syvään henkeä. Jasin tuoksui heikosti kesäiselle ruoholle ja kukkasille. Se toi mieleen Kaksvirrat ja Bel Tine keväällä, kun kaikki juhlivat ja tytöt toivoivat saavansa Naisten piiriltä luvan palmikoida hiuksensa. Nynaeve seisoi naisten piirin keskellä, Viisautena hän kuului automaattisesti joukkoon. Mat tanssitti tyttöjä ja jakoi ilkikurisia hymyjään kelle tahansa vähänkin nätille tytölle. Perrin seisoi Randin kanssa sivummalla. Molemmat olivat liian ujoja pyytääkseen tyttöjä tanssiin, mutta Egwene ja Bode tulivat pyytämään heitä mukaan.

Jasinin lämpimät sormet silittelivät hänen hiuksiaan lempeästi ja Rand siirtyi hitaasti takaisin telttaan Cairhienin alueelle. Hän avasi silmänsä ja harmaat silmät katsoivat syvän tummiin silmiin, jotka toivat mieleen järven, jossa heillä oli lapsena ollut tapana uida keväästä syksyyn. Rand hymyili miehelle lempeästi. Sitä hymyä hän ei suonut monelle. Muut eivät saaneet nähdä hänen heikkouttaan. Se poika, joka oli ollut pelkkä lammaspaimen Kaksvirroilla eli kovan kuoren alla. Jasin Natael oli ainoa, jolle Rand al’Thor saattoi näyttää sisimpänsä.

Asmodean silitteli Randin hiuksia lempeän rauhoittavasti, kunnes poika nukahti hänen syliinsä. Nukkuessaan Asmodeanin sylissä Rand näytti hauraalta ja viattomalta. Hänen seurassaan Uudestisyntynyt Lohikäärme oli tavallinen ihminen, kenties koska he molemmat olivat pelättyjä hylkiöitä. Ei ollut paikkaa, jonne yksi Valituista saattoi ilmaantua vailla valepukua, eikä ollut paikkaa, jonne Uudestisyntynyt Lohikäärme oli tervetullut. Poika oli syntynyt tuhoamaan maan ja jättämään jälkeensä kaaosta ja hävitystä. Hän kylväisi tuhoa aikansa, menettäisi järkensä, kuten kaikki, jotka kanavoivat saidinia vailla Pimeän valtiaan suojaa ja lopulta kuolisi Shayol Ghulin kiville.

Asmodean ei pelännyt hulluutta, sillä Maailman murtumisen aikana hulluus oli ollut sääntö eikä poikkeus. Vielä 3000 vuotta myöhemminkin kerrottiin Pimeän valtiaan sinetöimisestä ja Hulluuden aikakaudesta. Lews Therin Telamon ja 68 muuta miestä olivat kadottaneet järkensä sillä sekunnilla, kun Pimeän valtias oli suljettu vankilaansa ja miehet olivat käyttäneet Mahtia kaikkea liikkuvaa vastaan.

Onnea ei ollut luotu heitä varten. Asmodean katsoi noita kasvoja ja mietti, miksi pojan harteille oli kasattu niin suuri taakka. Poika oli hyväsydäminen. Todisteeksi riitti jo sekin, että hän oli säästänyt Asmodeanin hengen. Entinen Valittu oli vain opettaja ja saattoi kanavoida korkeintaan kynttilän palamaan, mutta Rand antoi hänen elää. Poika uskalsi jopa nukkua hänen lähellään.
Hitaasti Asmodean nousi ylös, nosti Randin syliinsä ja laski hänet vuoteelle. Se oli pelkkä huopa lattialla, vaikka Rand olisi voinut nukkua sängyssä, joka veti vertoja kuninkaiden makuusijoille. Asmodean piti tätä jääräpäisyyttä suloisena. Poika yritti säilyttää pientä osaa Kaksvirtain yksinkertaisesta elämästä elossa. Kun vaatteet ja käytös olivat poissuljettuja vaihtoehtoja, oli Rand päättänyt tinkiä mukavuudestaan.

 Asmodean peitteli pojan ja kumartui antamaan nopean suudelman pojan huulille. Hän olisi halunnut mennä jo nukkumaan pojan viereen, mutta joku aieleista, luultavasti se Aviendha -niminen tyttö, tulisi vielä käymään Car’a’Carninsa luona. Siksi hän odottaisi vielä hetken.

Asmodean vetäytyi omaan nurkkaukseensa ja tanssitti sormiaan harpun kielillä. Valittu soitti hiljaisen kappaleen, jonka hän oli säveltänyt sisarelleen ennen maailman murtumista. Se oli hidas ja murheellinen sävellys. Jo ennen viimeisiä nuotteja teltan ovesta kurkisti valkohiuksinen Keihään neito, jonka kasvojen poikki kulki arpi. Asmodean muisteli naisen olevan Sulin.
”Hän nukkuu”, Asmodean muotoili huulillaan ääneti. Neito katsahti poikaan nopeasti ja todettuaan tämän hengittävän nyökkäsi ja poistui mutisten jotain ”Nuku hyvin ja herää” -tapaista. Asmodean ei ollut ikinä kuullut muiden kuin aieleiden toivovan, että he heräisivät aamulla. Heidän ji’e’toh kunniajärjestelmänsä mukaan ei tainnut olla edes kunniakasta tappaa nukkuvaa.

Asmodean todella piti aieleista, sillä heidän tapansa olivat erikoisia ja usein yllättäviä. Kuka olisi kuvitellut, että kunnian voi ansaita takaisin tekemällä jotain hyödytöntä, kuten siirtämällä vettä astiasta toiseen tippa kerrallaan? Ja ne Keihään Neidot, jotka olivat rynnänneet taistelun keskelle Jangain solan suulla, kantoivat nyt nukkeja mukanaan.  Asmodean oli yllättynyt nähdessään, että aieleiden vaatteet eivät olleet muuttuneet lähes nimeksikään. Valittu oli myös huomannut nopeasti, että aielten yhteisöt olivat muuttuneet ja Da’shainin aielt olivat kadonneet. Ilmiselvästi aielit olivat unohtaneet noudattaneensa joskus Lehden polkua.

Jangain solalla Rand oli sanonut luottavansa häneen kuin veljeen, kunnes hän pettäisi Randin. Sen jälkeen he olivat lähentyneet yllättävän nopeasti. Asmodean oli kertonut olleensa säveltäjä jo ennen siirtymistään Pimean valtiaan joukkoihin. Musiikki oli ollut ensimmäinen yhdistävä tekijä heidän välillään.

 Aikaa ei ollut kulunut edes kuunkierron vertaa, mutta Asmodean tiesi, ettei pettäisi poikaa. Rand oli liian tärkeä hänelle, ja jos hän lähtisi, joku muista Valituista tappaisi hänet, petturin. Hän voisi vain toivoa, että Semirhage ei olisi Valittu, joka saisi hänet käsiinsä. Asmodean tiesi, että Semirhage pystyi korvaamaan veren jollain muulla aineella ja pitämään miehen hengissä sen jälkeen tunteja. Puhumattakaan ihon polttamisesta, elinten poistamisesta uhrin katsellessa tai Semirhagen kuuluisasta neulatyöskentelystä. Mesaana tosin vakuutti, että Semirhage osasi olla hyvin hellä halutessaan, mutta täytyisi olla hullu, että haluaisi kokea mitään Semirhageen liittyvää.

Rand vääntelehti ja vaikeroi unissaan. Asmodean soitti vielä muutaman rauhoittavan soinnun harpullaan ennen kuin riisui ensin takkinsa, sitten paitansa ja housunsa, kunnes seisoi alusvaatteillaan teltan keskellä. Asmodean pääsi kahdella nopealla askeleella Randin viereen ja poika kietoutui saman tien hänen ympärilleen. Valittu joutui kurkottamaan sammuttaakseen kynttilän, sillä hän ei uskaltanut kanavoida lainkaan, jollei Rand ollut hereillä ja vieressä.

Pimeys lankesi telttaan ja Asmodean kuunteli vierellään nukkuvan pojan tasaisen hiljaista hengitystä. Hän kietoi kätensä suojelevasti pojan ympärille ja Rand käpertyi Valittua vasten. Asmodean liukui onnellisena unten maailmaan.


***
Fin