A/N: Kaiken olen jo selittänyt, mutta tämä luku on nyt kahdessa osassa. Tämä on toinen puolisko. Nauttikaa!
Putoaminen oli kuin suoraan painajaisesta. Hän putosi lujaa vauhtia, mutta kuitenkin niin hitaasti. Oli mennyt ikuisuus - tai sitten 10 sekuntia - kunnes hän oli osunut maahan. Hän oli tuntenut, miltei kuullut, miten käden ja kylkien luut murtuivat. Hän oli kuullut pillin puhaltavan pelin päättymisen merkiksi. Hänen ympärillään oli ollut paljon ihmisiä. Sitten hän oli kuullut äänen viereltään, joka oli täynnä tuskaa, vaikka yrittikin olla vakaa.
"Ei hätää. Tulet pian kuntoon", se oli sanonut. Käsi oli puristanut hänen kättään, mutta päästi sitten irti.
Ääni oli ollut niin tuttu, en hahmottanut kuka istui ruohossa vierelläni. Sitten silmäni havaitsivat sotkuisen mustan tukan ja pähkinänruskeat silmät. Suklaasilmä.
"James?" olin kuiskannut hiljaa. Näkökenttäni sumeni enkä muistanut enempää.Lily raotti hiukan silmiään. Hän näki valkoisen katon ja koristeellisen kattokruunun. Hän käänsi päätään ja huomasi, että oli sairaalasiivessä. Sen huomasi valkoisista sängyistä, jotka olivat rivissä ja puhtaasta lattiasta ja pöydistä. Yksi asia oli myös, että hänen ystävänsä Jas istui viereisessä sängyssä ja luki
Tylypahkan historiikkia. Lily tiesi, että kirja oli se kirjan kannen väristä ja muodosta sekä kultaisista koukeroista joista hän ei saanut selvää.
"Jas?" Lily kuiskasi vaikka tiesi, että paikka oli autio.
"Lily! Olet herännyt. Mikä on olo?" Jas sanoi rauhallisesti, mutta tukahdutti ilonsa nähdä taas ystävänsä tajuissaan.
"Särkee hirveästi. Muuten olen okei. Sinäkin olet parantunut", Lily sanoi väsyneesti ja yritti nousta istumaan.
"Älä, Lils. Sinun pitää maata, kädestäsi on murtunut luita", Jas sanoi ja laski kirjan yöpöydälle.
"Minä huomaan sen. Koska pääsen pois täältä ja koska sinä pääset pois?" Lily kysyi ja asettui taas makuuasentoon.
"Luultavasti huomenna. Joudut juomaan kuulemma Luuran-Kokoa, että luusi taas kasvavat. Ja lepoa. Pääsen pois jo viikonloppuna ellei tilani pahene. Minulla on vain hiukan lämpöä. Ei sen pahempaa", Jas sanoi.
"Äh, mikä päivä tänään on, miten pelissä kävi?" Lily kysyi uteliaana ystävältään.
"Nyt on torstai-ilta. Kello on yksitoista illalla. Peli oli aamulla. Olet ollut vajaa kaksitoista tuntia täällä. Me voitettiin se peli kuulemma 170-160. Elaine ja Lucy kertoivat. Heräsin vasta kun peli oli ohi ja James oli täällä katsomassa sinua."
"Eikö hän tajua, että minä en välitä?" Lily sanoi onnettomasti kun ei jaksanut huutaa. "Minua ei kiinnosta tippaakaan, seurustelumielessä. Voimme kyllä olla ystäviä, jos hän ei enää ahdistelisi minua" Lily sanoi.
"Lils, James on ihastunut sinuun. Kai sinä sen tiedät? Etkö osaa kuvitella millaista on olla ihastunut johonkuhun? Kun minä olin ihastunut Siriukseen, en muuta voinut ajatellakaan ja sitten kun aloimme seurustella se oli kuin olisin ollut taivaassa. Enää se ei ole samanlaista." Jas huokaisi.
"Minä tiedän sen. Miksi te muuten erositte?" Lily kysyi uteliaana. Jasmin ei koskaan ollut tarkasti kertonut muille, miten hän ja Sirius oikein erosivat. Kaikki tiesivät, että ero oli ollut molemmille raskas, mutta sillä oli hyvä syy. Ja nykyäänhän he tulivat mainiosti toimeen keskenään.
"No kun se alkoi jo mennä vähän yli, niin ajateltiin ettei me haluta kuitenkaan pilata meidän ystävyyttä. Se olisi saattanut muuttua vakavaksi. Erosimme yhteisestä päätöksestä, Lily. Ei se ollut mikään kauhea tragedia, vain kaksi tavallista ihmistä."
"No, onko joku käynyt katsomassa minua?" Lily kysyi ja arvasi vastauksen olevan ei.
"On, odotas, koko Rohkelikon joukkue kävi, James, Elaine, Lucy, Remus, Sirius ja Peter", Jas sanoi. "James vaikutti aika surulliselta kun istui vieressäsi ikuisuuksia. Heräsi juuri silloin" Jas selosti.
Lilyn mielestä oli outoa kuvitella jonkun kelmin olevan surullinen, he olivat koko koulun hilpeimmät oppilaat. He nauroivat ja vitsailivat koko ajan. Varmaan siksi kaikki olivat lätkässä heihin, paitsi tietysti Lily.
***
Keskiviikko 17. marraskuuta. 1977Viikko kului ja kului ja vihdoinkin Lily ja Jasmin pääsivät pois sairaalasiivestä. Lilylle oli noussut lämpöä kun hän oli ottanut Luuran-Kokoa, joten molemmat palasivat koulun tohinaan lauantaina. Kun he astuivat oleskeluhuoneeseen (jonka he luulivat olevan tyhjä), he suorastaan hämmästyivät. Oleskeluhuone oli täyteen ahdettu, ja kaikki hurrasivat heille. Elaine, Lucy, Remus, Sirius, Peter ja James tulivat ensimmäisinä heidän luokseen. Lily pani merkille, että Remus piti Lucya kädestä.
Elaine halasi ensin Lilya ja sitten Jasminia, sitten Lucy halasi heitä, Peter toivotti tervetuloa, Sirius rutisti heitä molempia niin lujaa, että he meinasivat tukehtua, Remus kätteli asiallisesti ja James, Rohkelikon joukkueen johtajana rutisti heitä molempia erikseen, hivenen hellemmin kuin Sirius. Kun Lily vilkaisi Jamesia, hänen kasvonsa olivat taas normaalilla kelmi-ilme-vaihteella. Lilyä ei ollut nolottanut halata Jamesia, sitähän James halusi.
Ei Lily, lopeta, lopeta tuo typerä ajattelu, Lily hoki mielessään.
He menivät istumaan takan ääreen. Lucy asettui Remuksen kanssa sohvalle. He istuivat siinä niin kauan kunnes muut rohkelikot olivat menneet makuusaleihin. Lily ja Elaine vilkaisivat toisiaan ja sitten Jasminia. He nyökkäsivät yhtä aikaa ja nousivat ylös. Lily tarttui Siriuksen käsivarresta ja katsoi häntä. Sitten hän nyökkäsi Lucya ja Remusta kohden. Sirius nyökkäsi ja sanoi:
"Me menemme nukkumaan." Lily, Elaine, Jasmin, Sirius, Peter ja James kävelivät pois oleskeluhuoneesta. He sulkivat makuusaleihin menevän portaikon oven ja jäivät oven taakse.
Tytöt kurkistelivat oven raosta, jonka Lily oli tarkoituksella jättänyt hiukan auki. Lopulta pojatkaan eivät voineet vastustaa kiusausta (siis ei ruokaa) ja tulivat myös kurkistelemaan.
Lucy istui edelleen Remuksen kainalossa sohvalla. He molemmat olivat hiljaa jäätyään kahden. Lucy ei näyttänyt ollenkaan kiusaantuneelta, vaikka olikin Remuksen kyljessä.
"Onko hyvä, että Jasmin ja Lily ovat taas kunnossa?" Remus kysyi Lucylta rikkoen hiljaisuuden.
"Tietysti. Tiedätkö sinä, että…että", Lucy änkytti, joka ei oikein kuulunut hänen tapoihinsa. Remus kuitenkin sanoi väliin:
"Pidän sinusta." Lucy katsoi äimistyneenä Remusta.
"Niin minäkin."
"Tiedän sen."
Muut kääntyivät hetkeksi poispäin ovesta ja katsoivat hiljaa toisiaan.
"Remus ja Lucy…he…he", Lily sanoi mykistyneenä.
"Ovat lätkässä toisiinsa", James täydensi Lilyä hiljaisella äänellä.
"Juuri niin. Nyt hän joutuu kylläkin kuulusteluun", Lily sanoi.
"Shh!" Jasmin kuiskasi ehkä liiankin lujaa. Hän kurkotti kohti ovea. Sirius oli hänen tiellään ja väisti kohteliaasti. "Oih!" Jasmin sanoi ja muutkin kurkistelivat oven välistä, ja hämmästyivät.
Lucy ja Remus istuivat edelleen sohvalla. Ja he suutelivat toisiaan. Paljon oli ehtinyt tapahtua siinä ajassa kun muut olivat jutelleet.
Remuksen toinen käsi oli Lucyn hiuksissa ja toinen piti tyttöä vyötäröltä. Lucyn kädet taas olivat molemmat Remuksen niskan takana. Suudelma oli aika intohimoinen ja pitkä. Tai siltä kannalta muut sen näkivät. Kun he vihdoin irrottautuivat toisistaan molemmat katsoivat toisiaan nolostuneina.
"Oho", Lucy sanoi huvittuneesti.
"Hupsis. Juttu taisi karata käsistä", Remus sanoi ja molemmat naurahtivat. Kello oli jo yli keskiyön eikä ollut ihme kun he nousivat seisomaan.
"Ylös, ylös! Pois, menkää!" Lily hoki yhtäkkiä toisille kuiskaten ja alkoi nousemaan portaita. Hän veti toisia ylöspäin kohti makuusaleja. Alhaalta kuului askelia. Lily avasi ensiksi poikien makuusalin oven ja passitti pojat sisään.
"Mitä sinä…", Peter yritti, mutta Lily vaimensi hänet.
"He tulevat, takaisin ylös", Lily kuiskasi. Nyt askeleet olivat jo aivan lähellä. Pojat tajusivat, ryntäsivät sisään ja sulkivat oven hitaasti. Tytöt menivät omaan makuusaliinsa, jonka ovi oli vastapäätä poikien ovea. He heittäytyivät sängyilleen ja nappasivat jonkin kirjan käteensä.
Juuri silloin Lu avasi oven leveä hymy huulillaan ja hän hyräili jotain. Lucy istui omalle sängylleen muiden tyttöjen tuijottaessa häntä. Helen ja Sandra nukkuivat jo, ja tytöt puhuivat siis hiljaa.
"Miksi hyräilet?" Elaine kysyi. Lu katsoi hetken Elainea kummastuneena ja kysyi sitten:
"Miten niin?"
"Olet hyvällä päällä. Tapahtuiko alhaalla jotakin?" Jasmin kysyi uteliaana. Lily mulkaisi Jasia Lucyn huomaamatta. Jas eteni asioissa liian nopeasti, Lily ajatteli. Lucy voisi vaikka arvata, että he olivat salakuunnelleet heitä.
"No tuota…ei oikeastaan", Lucy sanoi ja hänen äänensä paljasti hänet, sen verran hyvin Lily tunsi ystävänsä.
"Mitä te teitte?" Elaine kysyi.
"No me vaan juteltiin ja… ja…", Lucy sanoi arastellen.
"Ja mitä?" Jas kysyi yli-innokkaana.
"Remus pyysi minua treffeille! Me mennään viikonloppuna Tylyahoon!" Lucy sanoi selvästi innoissaan.
"Hieno juttu, Lu!" Jas sanoi. "Minäkin menen viikonloppuna sinne. En tunge mukaanne, älä sitä pelkää, mutta voisitteko tekin tulla?" hän kysyi Elaineltä ja Lilyltä.
"Voisitteko olla hiljaa kun me yritämme nukkua?" kuului ääni Sandran sängystä. Tytöt eivät olleet huomanneet, että olivat kohottaneet ääniään.
"Anteeksi, Sandra. Me olemme hiljaa", Elaine sanoi. Tytöt vaihtoivat yöpaidat päälleen ja menivät nukkumaan. Jokaisen mielessä pyörivät eri asiat.
Lucy mietti sitä mitä alhaalla oli äsken tapahtunut. Remus oli pyytänyt häntä treffeille, kun he olivat toivottaneet toisillensa hyvää yötä. He olivat päättäneet tavata lauantaiaamuna kello 11.00 oleskeluhuoneessa. Lucy ei yhtään tiennyt mitä laittaisi päällensä. Jotakin josta Remus pitäisi. Mutta kaikki hänen vaatteensa olivat samanlaisia. Mekkoja ja neuleita. No, hän voisi laittaa punaisen neuleen ja mustan mekon. Sekä jonkun paidan.
Lucy ei ollut oikeasti koskaan ollut kenenkään kanssa treffeillä, vaikka hän tiesikin, että pojat puhuivat hänestä. Lucy ei koskaan ollut erityisesti pitänyt kenestäkään, kuitenkin kesän aikana hän oli huomannut pitävänsä Remuksesta yhä enemmän ja enemmän. Tähän oli sitten päädytty.
Jasmin mietti Tylyaho- viikonloppua. Lu menisi Remuksen kanssa sinne. Hän menisi Lilyn kanssa ellei hän muuttaisi mieltään ja jäisi koululle tekemään läksyjä Elainen kanssa. Jasminin pitäisi ostaa mustetta ja pergamenttia. Hän ei ollut kauhean innostunut opiskelusta, mutta olisi hänen hiukan opiskeltava, että pääsisi edes pois koulusta. Hän halusi pelata huispausta, ei koulu paljoakaan kiinnostanut. Huispaukseenkin tarvittiin jonkinlainen S.U.P.E.R.-tutkinto. Hän olisi mieluummin vain pitänyt hauskaa.
Elaine mietti muita tyttöjä. He kaikki olivat olleet parhaita ystäviä siitä asti kun olivat tutustuneet toisiinsa. Muut olivat olleet toistensa kanssa parhaita ystäviä ensimmäisestä luokasta lähtien… hän oli viettänyt ensimmäisen vuoden Peterin kanssa, joka oli ollut myös yksin. Sitten toisena vuonna Peter oli löytänyt kelmit ja hän oli jäänyt yksin. Puoli vuotta hänen oli pitänyt olla yksikseen. Jouluna he olivat olleet ulkona, ja hän näki muiden pelaavan lumisotaa. Hän itse oli istunut lukemassa kirjaa. Sitten joku oli heittänyt häntä päin, suoraan naamaan lumipallon. Se oli ollut Lucy Stones. Elaine oli laittanut kirjan kassiinsa ja kumartunut tekemään lumipalloa. Hän oli heittänyt sen Jasminiä niskaan. Siitä oli alkanut todellinen lumisota, jossa ei nähty armoa. Myöhemmin mut tois- ja ensiluokkalaiset olivat liittyneet mukaan lumisotaan. Mukana oli ollut rohkelikkoja, puuskupuheja, korpinkynsiä ja yksi ainoa luihuinen, Severus Kalkaros. Siitä asti hän oli kulkenut Lilyn, Jasin ja Lun kanssa. Tietysti hän oli vielä Peterinkin ystävä, mutta ei ollut jutellut hänen kanssaan hirveästi. Lauantaina hän olisi taas yksin Tylypahkassa tekemässä läksyjä.
Lilyn ajatukset olivat sekavat. Potter tunkeutui joka kerta hänen mieleensä kuin joku pakkomielle. Lily ei halunnut ajatella häntä. Vaikka hänen oli pakko myöntää itselleen, ettei James aina ollut mäntti, useimmiten kyllä. Lily halusi oppia tuntemaan pojan kunnolla, sen takia hän suostui olemaan tämän ystävä. Vain ystävä, ei yhtään enempää ja Lily oli varma ettei James luovuttaisi. Potter seuraisi häntä koko hänen loppuelämänsä. Niin se vain oli.
Tylyahoon Lily suostui menemään. Hän tietysti vakoilisi Lucya, vaikka se oli väärin. Lily halusi tietää mitä tapahtuisi. Saisi siinä samalla käydä Hunajaherttuassa ja Kolmessa Luudanvarressa.
Lily nukahti ainoana ajatuksenaan edessä oleva viikonloppu, josta hän tiesi tulevan erikoinen.
A/N: Siinäp. Kommentoikaahan. Ja pian pitäisi tulla extroja omista henkilöistäni. Lisätietoa tulossa mutta nyt saatte nauttia uudesta luvusta. Oikein väriskästä syksyä kaikille!
