A/N: No niin, vihdoinkin tämä tuli valmiiksi. Tässä luvussa tapahtuu aika paljon.
3. osa: Lentämistä ja putoamistaKeskiviikko 6. lokakuuta. 1977”Kuten hyvin tiedätte, tämän vuoden jälkeen suurin osa meistä lähtee Tylypahkasta. Tämä on siis meille viimeinen mahdollisuus voittaa pokaali ja saada joukkueen nimi siihen” James selosti joukkueelleen.
Joukkue istui pukuhuoneessa. Joukkueeseen kuului luonnollisesti James. Hän pelasi etsijää. Lily, Jasmin ja Angelica olivat jahtaajia, ja koska Jasmin oli edelleen sairaalasiivessä Sandra O’Smith pelasi hänen tilallaan.
Angelica oli pienikokoinen kolmasluokkalainen tyttö. Hänellä oli olkapäihin ulottuvat mustat hiukset ja ruskeat silmät. Angelica oli James löytö, ja hän onkin hyvä pelaaja. Hän on nopea liikkeistään ja on yleensä ensimmäisenä syöttämässä.
Sirius ja Elone Bara olivat lyöjiä. Elone on neljäsluokkalainen. Hän on Elainen pikkuveli. Elone on lihaksikas – vaikka onkin vasta 14 – ja hän voi lyödä Ryhmyn toiseen kenttäpäätyyn. Sirius taas on nopea ja yleensä puolustaa omia joukkuetovereitaan. Hän ei pysty aivan samaan kuin Elone, mutta on selvästi nopeampi.
Cameron on pitäjä. Hän on viidesluokkalainen rohkelikko. Cameron ei ole lihaksikas kuten Elone, mutta hän on nopea ja hyvä torjumaan.
James määräsi harjoitukset kolmena iltana viikossa. Joukkue alkoi treenata ahkerasti, sillä ensimmäinen peli olisi jo marraskuussa. He pelaisivat korpinkynttä vastaan, jolla oli uusi kapteeni.
”No kai me heidät päihitämme” Sirius sanoi eräänä lokakuun iltana Jamesille harjoituksien jälkeen.
”En ole niinkään varma. Heillä on uusi kapteeni” James sanoi.
”Se on helppo nakki” Sirius sanoi virnistäen. ”Se ”kapteeni” on Penelope Bones. Hän on meidän vuosi kurssilla. Ei ole mikään urheilullinen. Hänet taidettiin valita vain siksi, että hän on hitonmoisen hyvä koulussa” Sirius selosti. ”Ja hän on jahtaaja” Sirius vastasi Jamesin kysyvään ilmeeseen.
”Eikö hän ole se jonka kanssa seurustelit viidennellä?” James sanoi ja naurahti. ”Annoit pakit, koska tajusit, että hän on liian hyvä koulussa sinulle. Ja sitten aloit olla Jasminin kanssa” nyt hän jo hytkyi tikahdutetusta naurusta.
”Taisi muuten olla. Hyvä huomio. Jasmin taas… no hän jätti minut kun te räjäytitte suihkujen välisen seinän” James nauroi nyt niin lujaa, että muut oleskeluhuoneessa olevat tuijottivat heitä kummastuneina.
”Ja sitten… sitten hän tuli poikien makuusaliin pelkkä pyyhe päällään ja sanoi, että tappaa sinut” James sanoi ja rauhoittui jo hiukan. ”En vain tajua mitä hauskaa siinä oli”
***
Sunnuntai 31. lokakuuta. 1977Lily lensi. Hän todellakin lensi. Pienenä se olisi tuntunut mahdottomalta, mutta ei nyt. Kaikki oli niin selvää: hän lensi ja oli noita. Olo oli kuin pikkutytöllä, joka vihdoinkin on tarpeeksi pitkä päästäkseen isoihin huvispuistolaitteisiin. Hänellä ei ollut luutaa, eikä siipiä, mutta silti hän oli ilmassa. Sitten taivaanrannasta nousi aurinko. Aurinko häikäisi Lilyä, ja hän joutui nostamaan kätensä kasvojensa peitoksi ettei sokaistuisi.
Aurinko huokui lämpöä ja voimaa. Se kutsui Lily luokseen. Sanattomasti. Lily ei voinut tehdä muuta kuin lähestyä aurinkoa. Hän olisi halunnut pitää etäisyyttä, sillä hän pelkäsi ettei näkisi auringon jälkeen enää mitään. Silti hän lähestyi aurinkoa, vaikka hänen aistinsa kielsivät sen.
Matka auringon luo kesti ikuisuuden, tai ainakin siltä se tuntui. Aurinko kietoi kätensä Lilyn ympärille. Lilystä tuntui, että tässä olisi maailman turvallisin paikka. Sen säteet lämmittivät ihanasti, kun Lily kietoi omat kätensä sen ympärille. Lily katsoi suoraan aurinkoon, pelkäämättä, että se sokaisisi hänet. Kun hän katsoi tarkemmin hän huomasi jotakin. Sillä oli kasvot ja kasvot kuuluivat James Potterille.
Lily heräsi hätkähtäen. Hän oli nähnyt kummallista unta. Siinä oli ollut hän ja James Potter. Potter oli oikeastaan ollut aurinko ja hän oli halannut sitä aurinkoa! Ei Lily, keskity. Älä ajattele Potteria. Tänään on kurpitsajuhla ja ensi viikolla on tärkeä peli, älä ajattele Potteria, hän hoki mielessään.
Lily nousi sängystä ja meni kylpyhuoneeseen. Miksi minä ajattelen Potteria? Hän kysyi peilikuvaltaan. En kai pidä hänestä? Ei, ei, minä vihaan häntä. Tai en ihan vihaa, mutta en pidä hänestä. En sillä tavalla.
Hän meni takaisin makuusalin puolelle ja katsoi muita tyttöjä. He nukkuivat vielä. Lily menee vaatekaapille. Hänellä ja Jasminillä on yhteinen kaappi. Muut kaksi kaappia kuului Lucylle ja Elainelle sekä Helenille ja Sandralle. Hän puki itsensä ja poistui vähin äänin makuusalista.
Kello oli vasta kuusi aamulla eikä siis olohuoneessa ollut vielä ketään. Lily istahti tuoliin takan äärellä. Se oli hänen lempituolinsa. Vaikka monet muutkin pitivät siitä. Se oli melkein aina varattu.
Lily yritti nukahtaa, vaikka tiesi sen olevan mahdotonta. Hän halusi nähdä uudelleen sen unen, mutta ajatus nähdä Potter uudestaan ei houkuttanut.
***
Elaine ravisteli Lilyä, joka oli nukahtanut nojatuoliin.
”Lily, herää!” hän toisteli. ”Kello on viisi vaille kahdeksan!”
Lily heitti peiton päältään.
Hetkinen, nukuinko minä? Miksi päälläni on peitto, vaikka en nukahtanut peitto päälläni? Lily kysyi itseltään. Joku on varmasti laittanut se päälleni sillä aikaa kun nukuin.
”Lily, kello on viisi vaille kahdeksan! Sinulla on viisi minuuttia aikaa syödä ja mennä PVS-tunnille!” Elaine sanoi äidilliseen sävyyn.
”Joo, joo El! Älä nyt huuda” Lily sanoi ja nousi seisomaan. ”Minä menen!”
Matkalla Saliin muut oppilaat nauroivat Lilylle sillä hänen paitansa repsotti omituisesti ja mekko oli rypyssä. Eivätkä hänen hiuksensakaan olleet missään edustus kunnossa.
Hän ehti juuri ja juuri napata pöydältä pari leipää ennekuin ruoka katosi. Hän juoksi niin nopeasti kun pystyi Rohkelikko torniin ja nappasi sieltä laukkunsa.
Miksi minä en ottanut sitä aiemmin mukaan? Hän ajatteli. Sitten hän rynnisti suoraan neljänteen kerrokseen missä pidettiin Pimeyden Voimilta Suojautumisen tunti.
Ovi oli juuri sulkeutumassa kun Lily ehti laittaa jalkansa väliin. Hän istui Elainen viereen, sillä Lucy oli omaksunut istua Remus Lupinin vieressä.
”Mitä Lu tekee Remuksen vieressä?” Lily kysyi Elaineltä.
”En tiedä. Hän ei ole sanonut mitään. Yhtenä iltanakin hän katosi tornista ja tuli tuntien päästä takaisin” Elaine kuiskutti samaan aikaan kun professori Damone paasasi pimeyden kirouksista.
”Luulen, että Lucy on vihdoin löytänyt vertaisensa. Katso nyt heitä!” Lily sanoi. Lucy hymyili koko ajan, vaikka professori puhui tappokirouksesta.
”Nyt kyllä hän joutuu kuulusteluun!” Elaine sanoi muka vaarallisella äänellä.
”ja voisikohan neiti Bara kertoa ajatuksistaan myös meille?” professori Damone kysyi tyttöjen takaa. Hän oli hiipinyt arvaamatta viimeisien pulpettien taakse. ”Kertoisitteko minkä takia velho, josta puhuimme tunnin alussa, tappoi itsensä eikä vastustajaansa?”
”No, hänellä oli taikasauva housujen takataskussa” Elaine sanoi vakavana. ”Hän siis oli vetämässä taikasauvaa takataskustaan, mutta lensikin istumaan ja räjäytti itsensä” Elaine sanoi.
”Ehkä velhoille ei enää kannata myydä housuja, jossa on takataskut” James sanoi tyttöjen edestä. Koko luokka räjähti nauruun ja professori yritti turhaan estellä heitä.
”Tunti on päättynyt!” professori huusi ja meni huoneeseensa hermoheikkona. Oppilaat poistuivat iloisena siitä, että ruokatunti tuli puolituntia etuajassa.
”Minä vihaan PVS- tuplatunteja!” Lily valitti toisille seitsemäsluokkalaisille rohkelikoille. ”Kaksi tuntia teoriaa ja vielä tunti käytäntöä! Opettaja on niin ärsyttävä, että voisin laittaa hänet leivänpaahtimeen!”
”Mikä on leivänpaahdin?” James kysyi. Lily oli suostunut istumaan Jamesia vastapäätä, mikä miellytti Jamesia kovasti.
”No se on sellainen laite johon jästit laittavat leipää ja sitten raudat lämmittävät leipää ja siitä tulee rapeaa” Lily selosti. ”Aivan normaalia”
”Voisit välillä tutustua velho-kulttuuriin”, James sanoi virne kasvoillaan. ”Esimerkiksi minun kanssani” hän lopetti lauseensa.
”Tyhmä!” Lily nauroi leikkisästi. ”Yrität taas iskeä minut!”
”En, prinsessani. Tarjoan vain auttavaa kättä” James sanoi ja ojensi kätensä Lilyä kohti. Lily kuitenkin kopautti Jamesia päähän kädessään olevalla kirjalla. James veti kätensä ja nousi ylös:
”Au” hän sanoi ja lähti juoksemaan kohti Eteishallia.
Voi ei, nyt hän loukkaantui, Lily ajatteli. Menen perään.”Tähtitorniin tai järven rannalle” Sirius sanoi” Luultavasti järven rannalle” hän sanoi kuin lukien Lilyn ajatukset.
”Kiitos, Sirius” Lily mutisi ja lähti juoksemaan kohti ovea. ”Nähdään Loitsuissa!” hän huikkasi ja katosi Eteishallin väkijoukkoon.
***
James istui järvenrannassa. Hän oli yksin ajatuksiensa kanssa.
Miksi Lily ei pidä minusta? Miksi Lily löi minua päähän? Sattuu hirveästi. Saan varmaan kuhmun tai jotain. Minäkö tein jotain väärää? Minä rakastan häntä. En tiedä tunteeko hän samoin, mutta silti. Rakastan hänen hiuksiaan ja silmiään. Rakastan hänen vartaloaan ja kasvojaan. Rakastan hänen hymyään ja nauruaan. Rakastan kaikkea hänessä. Jopa sitä, että hän tulistuu helposti. Rakastan hänen ääntään. Olen rakastunut. Ensimmäisestä luokasta lähtien olen pitänyt – ei, ollut ihastunut häneen – mutta vasta viime vuoden alussa aloin rakastamaan häntä. Punatukkainen tyttö istui Jamesin viereen rannalle. Ennen kuin James ehti avata suutaan Lily sanoi:
”Anteeksi. Ei ollut tarkoitus satuttaa”
”Et sinä satuttanut. Minä ole pahoillani kun ärsytin sinua”
”Satutinpas”
”Et satuttanut”
”Satutinpas. Sinusta vuotaa verta. Siitä mihin löin. Kirjan kulma taisi osua siihen. Odota, minulla pitäisi olla paperia taskussa” Lily sanoi ja alkoi kaivella taskujaan.
”Oletko sinä noita vai et?” James kysyi katsellessaan Lilyä.
”Olen, olen, mutta en ole hyvä parannusloitsuissa. Voisin vain pahentaa asiaa. Tässä. Imutus!” Lily sanoi ”Nyt se imee verta paremmin”
Lily painoi nenäliinan Jamesin päälaelle, joka oli värjäytynyt verestä punaiseksi. Molemmat olivat hetken hiljaa, mutta James rikkoi hiljaisuuden:
”Miksi sinä kumautit minua kirjalla?” hän kysyi. Lily katsoi polviaan.
”En minä tiedä. Ehkä suutuin kun kutsuit minua prinsessaksi. Olen kuitenkin pahoillani”
Kyynel vierähti Jamesin poskea pitkin. Se oli ensimmäinen kyynel, jonka Lily oli nähnyt Jamesin vuodattavan.
”Voi James!” Lily sanoi ja pyyhkäisi kyyneleen Jamesin poskelta. ”Haluan olla ystäväsi. Ehkä myöhemmin voimme seurustella. Minun on totuttava etten enää vihaa sinua” James nyökkäsi. He nousivat ja kävelivät loitsujen tunnille. Lily piti edelleen nenäliinaa Jamesin otsalla.
Kurpitsajuhla oli aivan tavallinen. Lily ja James istuivat vierekkäin ja juttelivat toisilleen. Muut ihmettelivät minkä oli saanut heidät tekemään aselevon. He nauroivat ja juhlivat kunnolla.
***
Maanantai 15. marraskuuta. 1977Sää oli aurinkoinen ja lumi heijasti valoa ihanasti. Tylypahka oli hiljainen ja yksinäinen. Kaikki oppilaat istuivat katsomossa, huispauskatsomossa. Kentällä lensi seitsemän punaista ja seitsemän sinistä täplää. Sekä neljä palloa. Molemmissa päädyissä oli kolme maalisalkoa. Rohkelikko johti 50-0. Lily oli tehnyt maaleista kaksi.
James tähysi kultasiepppiä, mutta ei löytänyt sitä. Välillä hän silmäili Korpinkynnen etsijää jos tämä olisi löytänyt sen, mutta hänkään ei ollut löytänyt sitä.
Peli kesti vielä kymmenen minuuttia. Puoli tuntia. Rohkelikko johti nyt 170- 10. Pelaajat olivat jo aika väsyneitä, mutta James sai lisää puhtia kun näki kultaisin vilauksen Korpinkynnen kenttäpäädyssä. Hän nojautui eteenpäin ja sai tuntea sen ihanan tunteen, joka syntyi vain kun kiihdytti luudan sen huippunopeuteen. Sivusilmällä hän näki miten Korpinkynnen etsijä kiihdytti kohti häntä.
Koko kenttä pysähtyi kun kaikki pelaajat seisahtuivat katsomaan etsijöiden kamppailua. James kurkotti. Hänen sormensa hipaisivat sieppiä, mutta sitten Korpinkynnen etsijä tönäisi hänet sivuun. James tönäisi häntä ja nyt hän melkein sai siepin kiinni, mutta kirkaisu toisesta päästä hämäytti hänet. Lily.