Pidemmittä puheitta, tässä viimein viitosluku naurettavan pitkän tauon jälkeen, olkaa hyvät! :---)
Luku 5
Bella's PoV”En edelleenkään ole muuttanut kantaani. Tämä on yhä idioottimainen idea, Alice.”
”Bella rakas, luuletko sinä että voit piiloitella ikuisuuden Lucasilta? Denalit ovat ystäviämme!”
”Lucas on entinen miehekkeeni, viidenkymmenen vuoden ajalta! Ja oi kyllä, luulin.”
”Mitä kauemmin lykkäät jälleennäkemisestänne, sitä hankalampaa se tulee olemaan”, Alice julisti.
”Mielenkiintoinen teoria”, vastasin hymyillen kuivasti. Minkä ihmeen takia se jälleennäkeminen nyt olin näin tärkeää hänelle?
”Toinen vaihtoehtosi, karkaaminen, on turhan vahvoilla. Tiedät että pystyn estämään sinut.”
Irvistin. Se oli totta – Alice oli valitettavasti minua ketterämpi tapaus. ”Senkin meedio”, tuhahdin ja juoksin yläkertaan Edwardin luo. Alice oli valjastanut hänet ja Emmettin rakentelemaan huonekaluja. Kyllä, hän oli ostanut näille ihastuttaville yövieraille uudet
sängyt. Kyllä, sängyt. Vaikkei kukaan heistä ollut nukkunut vuosikymmeniin. Alice oli lätissyt idyllistä ja perusteellisuudesta sun muusta, mutta ne puheet olivat vilisseet vauhdilla ohi korvieni. Kaikki vampyyrit eivät tosiaankaan olleet täysjärkisiä.
”Bella, älä raivostu nyt!” Alice vinkaisi perääni. ”Hyvä tästä tulee”, hän mutisi sitten puoliääneen, ja kuulin tytön sormenpäiden hierovan ohimoitaan. Alice luotti ehkä liikaa omaan tutkaansa, eikä ottanut huomioon että kaikkea äkkiarvaamatonta saattaisi sattua.
Alicen sanojen jälkeen tunsin sen pahuksen ärsyttävän ja turruttavan tunteen vellovan sisälläni. Tämä tästä vielä puuttui.
”Jasper, lopeta manipulointi!” kivahdin portaiden yläpäästä kohti aulan sohvalla köllöttävää Jasperia, joka yritti parhaansa mukaan esittää lukevansa sanomalehteä. Tosiasiassa poika oli tempaissut sen pöydältä samalla sekunnilla kun minä huudahdin – väärinpäin olevat sivut käräyttivät hänet. Sitten hän nosti katseensa, ja väläytti minulle leveän hymyn.
”Miksi te kiusaatte Bellaa?” tunnistin yläkerran vierashuoneesta lähestyvän äänen. Edward oli huikeasti parempi rauhoittamaan minut kuin Jasper luonnottomine kykyineen.
”Niinpä, aivan kuin tämä ei olisi tarpeeksi surkeaa muutenkin”, marisin tarrautuen luokseni saapuneseen Edwardiin. Hän silitteli hiuksiani ja suukotti otsaani.
”Joko helpottaa?” Edward hymyili.
”Ei ihan vielä”, hymisin ja etsin hänen huulensa omillani.
Aivan kuin olisimme edes saaneet suudella rauhassa.
”Hyi, pehmopornoa!” Emmett älähti takaani, ja kun käännyin katsomaan myrtyneesti, poika virnisti viattomasti. ”No, jatkakaa vain. Tulin vain ilmoittamaan, että eräs puukappale meni kahtia, kiitos ronskien otteideni. Sinä saat luvan kertoa Alicelle, tai hän riistää minulta vasaroinnin ilot.”
”Mikä puukappale? Ja minä helvettiä sinä teet
vasaralla?” Edward tivasi.
”Umm...” Emmett raapi vaikean näköisenä takaraivoaan. ”Koko helahoito...” Poika puri huultaan ja siristi silmiään. ”Se kokoamasi sänky.”
Edwardin silmät laajenivat, ja vaikutti siltä, ettei hänelläkään kohta riittäisi kärsivällisyys.
”Miksi sinä koskit valmiiseen sänkyyn?”
”Koeajoin sen”, Emmett intti. ”Mistä pilipalilastulevyliikkeestä Al osti ne? Saatoin ehkä istahtaa turhan kovakouraisesti siihen, mutta kyllä minulla ja Rosella ainakin on kestänyt tuo sänky jo -”
”Kiitos riittää! Setvi itse sotkusi, ja unohda ne vasarat. Tunnetko käsitteen ruuvimeisseli?”
”Meisseli?! Ohhoh, Edward...”
Emmettin kasvoille ilmestyi leveä virne, Edward tuhahti, pyöritti silmiään ja veti minut mukaansa.
”Minne nyt?” kysyin hämmentyneenä.
”Eikö diktaattori – siis Alice – kertonut?” Edward kummasteli. ”Meidän tehtävämme on ajaa Denaleita vastaan. He eivät ole ennen käyneet luonamme Forksissa.”
Mary Alice Cullen, juuri nyt menit tempauksesi kanssa
liian pitkälle. En tiennyt vielä kuinka, mutta jotenkin hän saisi vielä suloisen koston.
Alice's PoV”Missä he oikein kuppaavat?” huokaisin kärsimättömänä. No, tiesinhän minä että he olisivat seitsemän minuutin kuluttua paikalla, mutta olisivat he voineet olla nopeampiakin. Aika mateli käsittämättömän hitaasti; kaikki oli vieraita vaille valmista, Carlisle ja Esmekin olivat omien sanojensa mukaisesti häipyneet alta pois, ja Emmett oli pukenut idioottimaisen tötteröhatun päähänsä. En edes tiennyt, mistä hän löysi sen. Mutta olin aistivani hänen käytöksestä jonkinsortin ironiaa – vötysten mielestä olin kai turhan paneutunut juhlien järjestämiseen. Jasper lukeutui vötyksiin myös.
”En ole vieläkään antanut anteeksi sitä, että nyt Tanyalle ei ole omaa pastellinpunaista sänkyä”, murahdin Emmettille, pojan puhaltaessa ivallisesti pieneen torveen. ”Ja mistä hitosta kaivat nuo rekvisiittasi?”
”Tästä”, Emmett virnisti ja kurottautui ottamaan sohvan takaa muovisäkin. Kohotin epäilevänä toista kulmaani – Emmettin omat viritykset eivät koskaan lupaisi mitään hyvää.
”Älä huoli. En käytä näitä
sinua vastaan”, Emmett vakuutti kuuliaisesti, kuin olisi juuri lukenut ajatukseni. Sitten hän kätki säkin jälleen sohvan uumeniin, ja ponkaisi itsensä niiltä sijoilta ylimmälle portaalle, ottaen parvenkaiteesta kiinni ja heilautti sitten itsensä sen yli porrastasanteelle. Pudistelin päätäni hämmentyneenä, ja säntäsin heti perään korjaamaan yhden koristenauhoista, jonka Emmett oli lennollaan repinyt.
”Rauhoitu”, Jasper kuiskasi takaani, eikä aikaakaan kun tunsin jo hänen kätensä ympärilläni, huulensa niskassani.
”
Rauhoita”, pyysin tosissani. Hän oli oikeassa – kävin ylikierroksilla. Siis enemmän kuin tavallisesti. En vain ollut aikoihin järjestänyt kunnon juhlia!
Käskyni ansiosta rauhan vellova aalto vyöryi sisääni, ehkä turhan voimakkaana, sillä olisin varmaan lösähtänyt maahan ilman Jasperin otetta.
”Mmm... mitä minun pitikään tehdä seuraavaksi?”
”Luulisin, että sinun piti suudella minua”, Jazz kuiskasi korvanjuureeni. Tein työtä käskettyä, ja pysähdyin hetkeksi, virittäen itseni hempeilyvaihteelle. Kiedoin käteni hänen hunajanvaaleiden hiuskiharoiden sekaan, ja huulemme kohtasivat toisensa varsin suloisesti.
Mutta lopulta oli pakko irtautua – ehkä ihan syytäkin, olin epähuomiossa jo kietoutunut jalkavarsiani myöten Jasperiin, ja poika oli painanut selkäni seinää vasten – vaikka se olikin hiukan hankalaa, ihan käytännössäkin, sillä näin että Bella ja Edward vieraineen kaartaisivat autoillansa pihaan kahdenkymmenenseitsemän sekunnin kuluttua.
”Vingt-deux secondes! Kaksikymmentäkaksi sekuntia!” kiljaisin Jasperille kun luiskahdin irti hänestä, syöksyen alakertaan ottamaan vieraat vastaan kuin kunnon emännän kuuluisi. Tarkistin ulkomuotoni peilistä; kohensin lyttääntynyttä kampaustani ja siistin vaatetustani.
”Edward”, kuulin Bellan marisevan. Kurtistin kulmiani, tuollainen asennoituminen ei tosiaankaan olisi hyvästä. Ei aikaakaan kun ovi paukahti jo auki, ja Edward astui ensimmäisenä Bella kannoillaan sisään. Molemmat näyttivät hyvin myrtyneiltä ja happamilta, vilkuilivat minua ehkä vihaisen oloisesti, ja hävisivät samantien lumekeittiöön – Luoja tietää mitä tekemään. Ja minä myös.
”Tervetuloa!” hihkaisin Lucasille ja Tanyalle, sekä Felicialle ja Ryanille, Katea unohtamatta. Vastaukseksi sain epämääräistä mutinaa lukuunottamatta Ryanin vähintään yhtä innokasta tervehdystä. Felicia ja hän syöksyivät halaamaan minua, ja muut käyttäytyivät hiukan etäisemmin. Ei mikään ihme, en ollut koskaan erityisemmin tullut Lucasin kanssa juttuun, ja hän oli varmaankin aivopessyt Tanyan ja Katen heillä asuessaan. Karkoitin kuitenkin nuo mustanpuhuvat epäilykseni ja yritin suhtautua tulevaan niin avoimesti kuin suinkin.
Edward's PoVMinä en pidä tästä yhtään! Näitkö Lucasinkin ilmeet? Hän näytti siltä kuin haluaisi repiä minut kappaleeksi hetkenä minä hyvänsä!Sähähdin huomaamattani. Pelkkä ajatus siitä, että se helvetin Lucas
koskisikaan Bellaani, vihastutti. Olin valitettavasti myös joutunut kuulemaan sen ajatuksia. Tähän rinnastettuna Bellan kaveeraaminen Jacobin kanssa tuntui kumman... huolettomalta.
Bella piti kilpeään poissa alituiseen. En tiennyt, tekikö se kipeää tai veikö se voimia, mutta osa minusta ei välittänytkään; minulla oli suora yhteys häneen, ja tämä oli yksi harvoista hetkistä, jolloin kuulin
kaiken, rajoituksitta, mitä Bellan päässä liikkui. Nyt hän kauhisteli Alicen ripustamia koristeita. Ja muisteli Felician uutta särmikästä kampausta.
”Olet kai edes mielissäsi siitä, että Feli ja Ryan tulivat?”
Tietysti! Bella oli näköjään jumahtanut ajatuksilla kommunikoinnin tasolle.
”Siitä puheenollen, minun pitäisi esitellä Audini Ryanille.”
”MIKÄ HEMMETIN AUDI?” kuului oleskelutiloista. Ei aikaakaan, kun Ryan oli jo ilmestynyt keittiöön, ja irtauduin Bellasta hiukan soveliaampaan asentoon.
”Edward lahjoi”, Bella intti. En tiennyt, miksi tytön äänensävyssä oli jotain puolustelevuutta ja selityksen makua.
”Audi... Audi? Audi!” Ryan ruikutti hieroen takaraivoaan käsittämättömän oloisena. Hänen ajatuksensakin olivat vähintään yhtä ihmetteleviä.
”Se on mainio ajaa! Luovu ennakkoluuloistasi”, Bella marisi takaisin, otti autonavaimet taskustaan ja viskaisi ne Ryanille. Poika otti näppärästi kopin, ja irvisti hiukan kun Bella nyökkäsi autotallia kohti.
”Tuletko sinäkin?” hän kysyi minulta.
”En taida. Menkää vain kahdestaan”, hymyilin. Kyllä minä nyt muutaman minuutin ilman Bellaa pärjäisin. Kai.
”Hei Edward!” kuulin Tanyan helisevän.
Hei vaimonvarastaja! Lucas ajatteli ivallisesti.
Hän ei ollut sinun
vaimosi... eikä kyllä minunkaan. Vielä.
Ajatus unohtui pian, kun tajusin saaneeni nuo kaksi paholaista riesakseni. Mieleni teki tehdä täyskäännös ja juosta Bellan perään. Sen sijaan hymyilin kuivasti ja nostin laiskasti kättäni. Sitten toivoin, että he jättäisivät minut rauhaan. Turha toivo.
”Miten yhteiselonne on sujunut?” Tanya kysyi teennäisen maireasti hymyillen. Tuo katse oli muuttunut paljon viimekertaisesta – silloin se oli ollut ällöttävän aito, nyt taas täynnä jäätä. Mitäpä Tanyalla oli enää aihetta perääni haikailla, kun oli löytänyt ilmeisen sielunkumppaninsa?
”Loistavasti”, vastasin totuudenmukaisesti. ”Entä teillä?” tiedustelin muodon vuoksi.
”Vielä kysyt!” Tanya hihkaisi ja tukki Lucasin huulet omillaan. Se oli hyvä tilaisuus livahtaa alta pois, ja niin totisesti teinkin. Kummankaan ajatuksista ei kuulunut minkäänlaista noteerausta poistumisestani. Luultavasti nuo kaksi olivat yhtä kyrsiintyneitä tähän tilanteeseen kuin minäkin.
Astelin hitaasti kohti yläkertaa, käytännössä katsoen kohti kuolemanloukkua, mutta sekin oli parempi vaihtoehto kuin näköetäisyys Tanyaan ja Lucasiin. Löysin automaattisesti tuoksua ja ajatustenjuoksua seuraten Alicen – olin jo ajat sitten sulkenut korvani hänen ja Felician pulinalta – ja nostin toista suupieltäni tervehdykseksi.
”Ai hei Edward!” Al kiljahti. ”Istu alas, puhuimmekin sinusta.”
Miksi en kuullut nimeäni mainittavan? Olinko niin myrtynyt Lucasista ja Tanyasta? Paljon mahdollista...
”Ette kai?”
”No, emme varsinaisesti sinusta. Juhlista ja merkkitapahtumista yleensäkin... tiedäthän, Cullenien perheessä on vielä yksi vihkimätön pari.”
Ja minä ja Felicia olisimme mahtavia kaasoja...Katselin tyrmistyneenä tuota typerän uivelosti hymyilevää siskontapaistani.
Hän ehdotti minulle kosimista? Vain hääjuhlien takia?
”Taidan mennäkin takaisin Tanyan ja Lucasin luo”, mutisin yhä hämmentyneenä.
”Etkä!” Felicia inahti.
”Luuletteko, että suostun edes
ajattelemaan teidän puheitanne eräiden ihmisten läsnäollessa?” kysyin kulmat kurtussa, nyökäten päälläni alakertaa kohti.
”Mieti sitä."
Mieti Bellaa SINUN morsiamenasi, Lucasia ei lähimaillakaan... sinä ja Bella, varmistus ikuisuudesta. VIRALLINEN varmistus, Alice maanitteli ajatuksissaan, iskien heikkoihin kohtiini häikäilemättömästi. Kyllä minä tiesin, että tuo ajatus oli enemmän kuin houkutteleva, mutta
ei nyt. Miksi juuri nyt? Oliko tässä joku taka-ajatus? Oliko Alicen juhlilla yleensäkin joku taka-ajatus, jonka hän oli onnistunut piilottamaan jopa minulta? Millä kaikilla asioilla olikaan loppupeleissä tekemistä keskenään? Olo oli yhtäkkiä kumman avuton ja höveli. Olimmeko me kaikki Alicen pelissä vain nappuloita, joita hän hyvillä taivuttelutaidoillaan siirteli mielensä mukaan? Hänestä oli hankala uskoa sellaista... tosin Alicesta ei muutenkaan pitäisi uskoa
mitään.Bella's PoV”Vieläkö morkkaat Audiani?” kysyin hymyillen, ja pukkasin Ryania käsivarteen.
”En myönnä mitään”, Ryan mutisi.
”Hän harkitsee sellaisen hankkimista itselleenkin”, kuulin tutun ja rakastettavan samettisen äänen takaani. Ei aikaakaan kun tunsin Edwardin kädet lanteillani, ja kun käännyin häneen päin, kasvoilla oli se vino hymy. Kukaan muu ei saanut pelkästään hymyä näyttämään niin hurmaavalta.
”Kiitos vain Eddie”, Ryan murahti ja jätti meidät sitten hienovaraisesti kahden.
”Minähän sanoin että se on manio ajaa!” hihkaisin pojan loittonevalle selälle. Ryan pudisteli päätään, mutta olin varma että hänkin hymyili. Ennakkoluuloista irrottautuminen teki hyvää itse kullekin... siitä tulikin mieleeni Jake. Mitäköhän pojalle kuului? Alicen härnätessä olin unohtanut hänet miltei kokonaan... aivan kuin Alicen tarkoitus olisi sekoittaa pääkoppaani entisestään.
Edward painoi lempeästi huulensa omilleni, ja suutelimme nopeasti mutta tunteikkaasti.
”Miten pärjäsit?” kysyin sitten hiljaa.
”Huonosti, hyvin huonosti.”
Kohotin kysyvästi toista kulmaani.
”Riittääkö, jos kerron että Tanya, Lucas ja Alice”, Edward mutisi hiukan kärsineen oloisena.
”Voi sinua”, mutisin silittäen hellästi Edwardin poskea. Pojan ilme muuttui entistä surkeammaksi.
”Älä kerjää nyt sääliä, meillä pitää olla – siis esittää – innostuneita ja pirteitä.” Ajatus sai minutkin irvistämään.
”Kurjuuksista – siis sinun kannalta katsoen – toiseen; ajattelin nähdä Jacobia taas lähipäivinä. Näin varoituksena etukäteen.”
Edward tarttui kädestäni tiukasti kiinni, ja kuulin hyvin, hyvin huomaamattoman sähähdyksen.
”Rauhoitu. Vaikka sitten Forksissa, jos se yhtään lohduttaa.”
”Bella... tiedän, että tämä kuulostaa äärimmäisen itsekkäältä, ja sitä se onkin. Mutta minä en kestä ilman sinua. Minä en halua jakaa sinua. Minä en suostu siihen, että joudun aina värjöttelemään epätietoisuudessa!” Edward puuskahti kuin olisi pidätellyt nuita sanoja ikuisuuden.
”Edward, olen sinun, vain sinun, ja ikuisesti. Ei tässä mitään ongelmaa ole”, hymyilin rohkaisevasti.
”Bella... tämä on osaksi Alicen syytä, mutta en voi enää perääntyä, tiedän että tilanne on ehkä surkea ja kaikkea muuta kuin -”
”NO NIIN, JUHLAT SAAVAT LUVAN ALKAA!” kuului kimeä tiedotus yläkerrasta, ja samassa sekunissa Alice oli liitänyt luoksemme.
