Nimi: Tarina, jolla ei ole alkua eikä loppua
Kirjoittaja: howboring
Beta: Saapasjalkakissa (Tuuli)
Ikäraja: k-11
Tyylilaji: drama
Yhteenveto: Oikea maailma vs epätodellinen. Paljon tuntemuksia. Pohdintaa. Kissa, hevonen ja päähenkilö.
A/N: Kirjoittelin tätä tunnilla, että pystyin olemaan siellä. En ole varma jatkosta, haluan kirjoittaa sitten jos kirjoituttaa. = tekee mieli kirjoittaa. Tällaista millä ei oikein ole päätä eikä häntää... alkua eikä loppua. Mikäli mut tuntee, tekstiin saattaa tulla raakoja piirteitä, mutta koska jatkosta ei tiedä, tämä kokonaisuus on k-13:ta.
Minä laukkaan ruskealla hevosellani niityn poikki. Vaaleanpunainen kissani laukkaa samoin perässä, se on nopea kissa. Hevoseni napsii perhosia matkan varrelta, ne kuolevat. Kissani taas päinvastoin ei ole lainkaan kiinnostunut niistä. Se juoksee takana täysin keskittyneenä tärkeään kulkuun. Kissan nimi on Natalia. On kesäinen sää.
Yritin keskittyä tähän mielikuvaan. Minulla oli viileä olo. Tuntui viileältä. Hevonen nytkähti yrittäen saada minua hetkeen. Otin harjan juuresta kiinni, painuin matalammaksi ja napautin kylkiä kantapäillä. Niitty loppui ja kesä jäi taakse. Me kuljimme tiheässä metsässä enkä tajua, miten oli mahdollista että pääsimme puista huolimatta eteenpäin. Hevonen ei ollut pieni, joten tämä on hyvin omituista.
Päädyimme metsän pimentoon. Kissani pysähtyi ja niin myös hevoseni. Oikealta tuuli. Olimmeko me menossa sinne, tuulen tietä? Me kuuntelimme, tuuli kuiski korviimme sanoja. Se sanoi kauniita sanoja sukeltamisesta meren syliin, auringonpaisteesta, lukemattomasta hiekkamassasta, veden hyväilystä vartalolla, porekylvystä ammeessa.
Kissa tointui. Se sanoi, me emme ole menossa sinne. Minä katsoin kaipaavasti tuulen reittiä. Kissa sähähti, miten typerä olin, koska olin noin vieteltävissä. Huomautin kissalle sen omasta lasittuneesta ilmeestä, kun se myös oli ollut tuulen vallassa. Kuljimme hiljaisuudessa takaisinpäin. Tai ainakin luulen, että kuljimme takaisinpäin.
Minua pitkästytti tällainen. Toivotonta koko kamala elämä. Mitä typeryyttä, kissa sähähti yllättäen. Kalliolta sinä idiootti olisit hypännyt ja murskaantunut rantakiviin. Tuuleen ei pidä luottaa. Tuollainen aalloissa uiskentelu olisi ollut liian hyvää ollakseen totta, ajattelin. Tätä minä tuskin ikinä sanoisin tuolle sähisijälle. Ääliö. Hevosesta en ottanut selvää. Vielä. Vielä?
Tuuli oli ollut ystäväni unissakin. Nousin alas hevosen selästä. Mätkähdin selälleni maahan. Otin tuulta siipieni alle, puikkelehdin puiden välistä tuulen vierellä. Ja niin minä hyppäsin kalliolta.
Possu röhkäisi. Tipahtaessani henki juuttui kurkkuun ja hetken podin happivajetta. Tömähdin tuolille. Hetken tasapainottelin niin, etten tippunut tuolilta.
Takapuoleen koski. Oikeasti. Tunsin sen.
Istuin täydessä luokassa. Tunnustelin pudotuksen jälkeisiä tuntemuksia. Tunsin ne.
Kukaan luokassa ei katsonut minuun päin. Kuin ei olisi tapahtunut mitään poikkeavaa. Minä olin varsin hämmentynyt. Possu röhkäisi uudestaan. Se possu oli koiran vinkulelu. Historian opettaja herätteli luokkaa sillä ja myös vitseillä ja kertomuksilla omasta elämästään. Tuttu possu minulle siis. Sillä oli vihervalkoinen huivi ja vihreä lakki. Se taisi olla jouluna saatu vinkulelu. Eikö koira ollut pitänyt siitä? Oranssin värisen possun suu oli leveässä virneessä. Sipaisin silmilläni kevyesti luokaa. Enempää en uskaltanut, sillä se olisi kiinnittänyt huomiota. Kohautin olkapäitäni. Joku naurahti possulle.
Piirtoheittimelle lätkäistiin otsikoton teksti.
> suomalaiset uskollisia Venäjän keisarille vuodesta 1809
Otsikoton teksti, näytti, että tähän olisi ollut alkua jossain, mutta vihostani ei löytynyt mitään.
Tämä jatkui ihan asian keskeltä. Käheä-ääninen opettaja raahasi puhettaan hitaasti luokan edessä. Nojauduin kirjoittamaan jatkoa suomalaisten uskollisuudesta Venäjän keisarille. En tajunnut mitään tästä, en saanut asiasta kiinni. Olin huolestunut, sillä suunnitelmissani oli kirjoittaa historia. Minua häiritsi vielä tuulenvire, joka tuntui pyyhkäisevän jalkojani lattian rajassa.
> uskollisuus loppui 1899, kun Venäjän yhtenäistämispolitiikka ulottui Suomeen
> Suomen valtiollinen elämä uudistui 20 vuodessa:
- 1906 eduskuntauudistus -> säätyvallasta yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen
- Suomi itsenäistyi 1917 ->
- talvella 1918 verinen sisällissota
- lokakuu 1918: Suomesta tuli kuningaskunta (monarkia) saksalaisesta kuninkaasta luopuminen
- heinäkuu 1919: tasavaltainen hallitusmuoto (HM) vahvistettiin
