Nimi: Hyvä sää kuolla
Fandom: Ajan pyörä
//Kupla lisäsi fandomin otsikkoon.Author: Dria
Beta: -
Pairing: Siuan/Moiraine
Genre: Romance, General, Deathfic
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Femslash, hahmon kuolema, spoilaa The Gathering Stormia sen verran, että paljastan Egwenen Pitäjän nimen…
Disclaimer: Ajan pyörä kuuluu Robert Jordanille
Summary: Moiraine palaa Valkoiseen Torniin ja huomaa, että jotkut asiat ovat muuttuneet.
A/N: Osallistuu
Petetty –haasteeseen ja
Fandom kymppiin. ***
Hyvä sää kuollaValkoinen torni kohosi korkeuksiin edessäni ja pitkästä aikaa annoin hymyn kohota kasvoilleni. Epäaessedaimaistahan se oli, mutta kuukaudet Ghenjein tornissa olivat saaneet minut arvostamaan kaikkia positiivisia tunteita.
Kaduilla oli tuttu ihmisvilinä ja iloitsin salaa siitä, että olimme jättäneet hevosemme kaupungin ulkopuolelle Punakäsien huomaan. Tässä ihmispaljoudessa niillä liikkuminen olisi ollut mahdotonta. Kävelimme Kultaisen kurjen ohitse. Se oli majatalo, jossa olimme viettäneet Siuanin kanssa monia iltoja Kelpuutettuina, koska Aes Sedait eivät käyneet siellä usein. Siitäkin huolimatta jäimme kiinni useammin kuin yhteensä neljä muuta Kelpuutettua.
Itse Torni oli muuttunut. Halusin tietää mitä oli tapahtunut ja riensin sisään Thom ja Mat kannoillani ja pysäytin ensimmäisen sisaren, jonka näin. Nainen oli heikko Mahdissa, mutta hän kantoi siitä huolimatta vihreää saalia. Kupari-ihoinen domaninainen näytti tutulta.
”Leane?” henkäisin kauhuissani ja halusin kysyä suoraan mitä oli tapahtunut. Hän on sinisestä ajahista, ja kantoi
vihreää saalia.
”Moiraine? Miten…” äänestä päätellen hän oli aivan yhtä yllättynyt kuin minäkin ja veti minut suoraan käytävää pitkin suoraan kohti… kirjastoa? Mitä ihmettä oikein tapahtui? Kirjasto sijaitsi kerrosta ylempänä. Oliko tämä taas yksi niistä oudoista asioista, joista olin kuullut?
Kävelimme kirjastoon ja tunsin sydämeni pysähtyvän. Komea nuori nainen, joka oli lähes yhtä heikko mahdissa kuin Leane, seisoi korkeiden hyllyjen välissä ja selaili paksua kirjaa. Kun hän käänsi sivua, tiheä pölypilvi nousi ilmaan.
”Siuan!” nimi karkasi huuliltani ennen kuin ehdin estämään sitä. Riensin halaamaan häntä, enkä olisi halunnut päästää irti koskaan. Kahden miehen edessä minun oli ylläpidettävä Aes Sedain mainetta, joten lopulta päästin hänet irti vastahakoisesti.
”Jättäisittekö meidät? Meillä on asioita hoidettavana”, Siuan sanoi miehille ja Leanelle. Hän käänsi katseensa heihin ja tuijotti kolmikkoa, kunnes kuulin oven sulkeutuvan takanamme. Hän kumartui hieman ja suuteli minua samoin kuin ennenkin. Tuntui kuin en olisi ollut päivääkään poissa Kelpuutetun aikamme jälkeen ja annoin hänen vetää minut syliinsä. Olin turvassa.
Tunsin kuinka Siuan kietoutui saidariin, mutta en kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota ennen kun erotin ohuet ilmanvirtaukset ympärilläni. Kohotin kulmiani kysyvästi ja odotin Siuanin hymyilevän rauhoittavasti. Minä hetkenä tahansa hän sanoisi haluavansa vain kokeilla sidontaleikkejä, joista olimme luopuneet jo ollessamme Noviiseja, koska jälkiä oli ollut vaikea peittää.
Mitään ei sanottu, Siuan ei tehnyt elettäkään liikahtaakseen tai rauhoitellakseen minua. Tiesin hänen vaistoavan pelkoni. Meidän välillämme oli aina ollut erikoinen yhteys, ja tiesimme aina toistemme tunteet. Se ei ollut kaitsijaside, se oli jotain voimakkaampaa.
”Siuan, mitä…?” Suuni tukittiin ilmapunoksella ja nieleskelin peloissani. Silmäkulmastani näin muutaman Aes Sedain kerääntyvän ympärillemme. Punainen saali sai minut jo kauhun valtaan, sillä muistin Siuanin uhkaukset luovuttaa minut punaisten käsiin. Siitäkö tästä oli kyse?
”Onko hänet kilvetty varmasti?” karheaääninen punaista saalia kantava nainen kysyi jostain takaani. Kun hän astui näkyviin, muistelin hänen nimeään. Silviana, muistaakseni. Suljin silmäni ja kuvittelin itseni ruusunnupuksi, joka avautui hitaasti. Vasta kun olin saavuttanut täydellisen mielentyyneyden, uskalsin avata silmäni. Olinko muuttunut näin helposti säikäytettäväksi Ghenjein tornissa vietetyn ajan jälkeen?
”Kyllä, Pitäjä”, vastasi vihreää saalia kantava nainen. En kiinnittänyt mitään huomiota häneen, sillä keskitin kaiken huomioni Siuaniin. Tunsin kitkerää katkeruutta ja olin täysin maassa ja ymmälläni. Hän oli pettänyt minut, se oli selvä, mutta en tiennyt syytä. En tiennyt edes mistä minua syytettiin.
”Moiraine? Onko hän…?” Tsutama Rath, punainen Aes Sedai kysyi melkein ihmeissään, ellen tietäisi, että nainen todennäköisemmin naisi miehen kuin yllättyisi jostain. Pevara, toinen punaisen ajahin jäsen vaiensi hänet käden heilautuksella ja kirjastoon laskeutui syvä hiljaisuus.
”Hän saapuu”, totesi Lelaine, sininen sisareni, joka mulkoili minua raivoissaan. Täsmälleen vastapäätä häntä seisoi keltaisen ajahin Romada, joka ei vaivautunut peittämään vahingoniloaan täysin. Muistelin naisten kilpailleen keskenään silloinkin, kun olin Tornissa. Kaikki kääntyivät ovelle ja Egwene astui sisään.
Jos en olisi tiennyt hänen olevan Amyrlin, olisin hätkähtänyt nähdessäni raidallisen saalin hänen harteillaan, mutta nyt en tehnyt elettäkään liikahtaakseni. Se olisi ollut muutenkin mahdotonta ottaen huomioon kuinka tiukasti minut oli sidottu. Olin kiitollinen ilman punoksista, sillä ilman niitä olisin vapissut kauttaaltani. Ajatukseni pysähtyivät ja tunsin epämääräisen hyytävän nesteen kulkevan suonissani.
”Kuljetko Valkeudessa sisar?”, Lelaine kysyi tyynesti ja ilmeettömästi. Vaikka keskityin pitämään mieleni tyhjänä, pakokauhu hiipi mieleeni. Yksi ainoa sana kaikui mielessäni. ’Pimeänkulkija!’ ääni mielessäni syytti ja pelkäsin kauhuni näkyvän kasvoiltani. Oliko mahdollista pelätä näin paljon? Minulla oli huono olo, halusin pois. Minun ei olisi pitänyt tulla Tar Valoniin! Verta ja tuhkaa vihasin itseäni nyt.
”Hän ei voi vastata jollet pura punosta, joka estää häntä puhumasta Lelaine” Romada mutisi hiljaa, mutta tarkoituksellisesti niin kovaan, että Lelaine kuuli sen ja loi keltaiseen sisareen äreän katseen enne kuin vapautti minut. Nieleksin pari kertaa ja uskottelin itselleni, että ilmapunos oli kuivattanut suuni.
Siuan käveli eteeni ja ojensi valasauvaa. Katsoin norsunluunväristä sauvaa, johon oli kaiverrettu kolmonen ja tiesin mitä he aikoivat; minun olisi vannottava valat heidän edessään ja sanottava etten ole mustaa ajahia. Siuan loi minuun epävarman katseen ja tiesin, että hän ei olisi lyönyt vetoa puolestani.
Otin sauvan käteeni, se tuntui jäiseltä ja tokaisin: ”Te olette kilvenneet minut.” Muutamat nuoremmat Aes Sedait, joiden kasvoilla ei näkynyt merkkejä iättömyydestä, punastuivat. Muut pysyivät ilmeettöminä ja tunsin kilven katoavan ja kietouduin saidariin.
Näin kuinka muutkin Aes Sedait kietoutuivat saidariin ja kanavoin ohuen hengen virtauksen sauvaan. He käskivät minun vapauttaa itseni ensin valoista ja sitten vannoa ne uudestaan. Valojen poistaminen oli kivuliasta, tuntui kuin päälleni olisi kaadettu kuumaa vettä ja sitten jokainen ihon neliösentti lävistettäisiin neuloilla. Tunsin oudon keveyden tunteen. Valojen paino oli poissa. Tunne oli oikeastaan miellyttävä ja tein päätökseni.
He odottivat, että sanoisin jotain. Päästin saidarin katoamaan vastentahtoisesti ja pysyin vaiti. Sydämeni hakkasi nopeasti, liian nopeasti. He eivät olisi epäilleet minua ilman todisteita. Kaikki oli selvää ja kirkasta. EN vannoisi valoja. Valojen vannomisella ei ollut merkitystä. Olin hävinnyt pelin, kun Siuan oli sitonut minut. Jäljelle jäi vain yksi kysymys: kuka oli pettänyt minut? Oliko muita vaihtoehtoja kuin Siuan?
”Oletko pimeänkulkija, Moiraine?” Siuan kysyi hiljaa. Hän käytti sitä äänensävyä aina kertoessaan minulle huonoja uutisia, ollessaan peloissaan, vihainen tai epätoivoinen.
”Olen pahoillani Siuan,” vastasin tuskin kuuluvasti ja hän tiesi minun tarkoittavan sitä. En olisi halunnut hänen saavan tietää. Tunsin kuinka minut kilvettiin ja silmäni sokaistiin. Kaksi heistä tarttui minua käsistä ja he johtivat minut pois kirjastosta kovakouraisesti. Tiesin toisen olevan Siuan, vaikka en nähnyt häntä. Kävelin mukana turtana. Minut oli johdettu suoraan ansaan. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Itkin pelosta, raivosta, epätoivosta, en tiedä. Kyyneleet eivät tyrehtyneet, vaikka puristin silmäni kiinni.
Miksi Siuan oli pettänyt minut?”Mistä on kyse Egwene?” kuulin Matrimin kysyvän ihmeissään. He olivat siis yhä käytävällä odottamassa. Mahtoi olla erikoista nähdä Aes Sedai joukon taluttamassa minua. En usko, että he tiesivät minun olevan mustaa ajahia.
”Sanohan, Matrim, onko Yhdeksän kuun tytär yhä hengissä?” kysyi tyynesti ja annoin pienoisen hymyn paljastua. Sääli, että en kyennyt näkemään häntä, koska puolet ilosta on nähdä vastaparin epätoivoiset ilmeet.
Daes’Dae’Mar oli iskostettu myös syvälle luihini, ja osasin lukea ilmeistä enemmän kuin monet muut.
”Mitä tarkoitat Moiraine?” Egwene tiukkasi ja nautin hetkestä. Minut teloitettaisiin, joten voisin sitä ennen kylvää hieman lisää kaaosta. Pimeyden Ruhtinas kaipailisi varmasti uutta Valittua Semirhagen tilalle ja kaikki tiesivät, että hän kykeni palauttamaan uskolliset alamaisensa. Edes roihutuli ei tuhonnut sielua täysin, mutta esti Häntä palauttamasta uskollisia alamaisiaan takaisin tähän aikaan.
”Mistä tässä kirotussa pelleilyssä on kyse?” Matrim toisti kysymyksensä kiivaammin ja saatoin kuvitella hänen astuvan Egwenen eteen. Thom luultavasti yrittäisi estää häntä. Kaikki muut Aes Sedait pysyivät vaiti. Mustaa ajahia ei mainittu ulkopuolisten kuullen. Se ei sentään ollut muuttunut.
Annoin Matrimin tehdä omia päätelmiään rauhassa ja arvion sillä välin omia mahdollisuuksiani pelissä. Minulla ei ollut Ta’verenin onnea, mutta tiesin milloin arpa oli heitettävä. Cairhienissa Sukujen peli oli yhtä kuin elämä ja lopettaisin pelaamisen vasta kuoltuani. Sitä ennen voisin kokeilla muutamia asioita.
”Poistakaa side silmiltäni, niin kerron teille mitä tarkoitan” ehdotin rauhallisesti. Kuulin Matrimin älähtävän jossain sivullani ja koin hetkellisen valaistumisen. Kirjaimellisesti. En oikeasti olettanut heidän tekevän sitä, mutta ilahduin huomatessani, että he antoivat minulle vaarallisimman aseeni takaisin. Sanottiin, että Aes Sedait kävivät läpi kovan koulutuksen, koska jokaisen Noviisin ja Kelpuutetun oli opittava Sukujen pelin säännöt.
”Katerine johtaa joukkoa, jonka ainoa tehtävä on soluttautua seanchanien hoviin ja tappaa yhdeksän kuun tytär. Kun Katerine on kyseessä, voit olla varma, että hän suorittaa tehtävän huolellisesti.” Jätin sanomatta, että Tuonin ruumis olisi silvottu, sidottu ja todennäköisesti revitty kappaleiksi. Matrim oli ihan mukava, joten voisin säästää hänet totuudelta. Hän näytti kauhistuneelta ja aukoi suutaan saamatta aikaiseksi ääntä.
”Mistä sinä sen tiedät?” Siuan murisi viereltäni ja vaikka halusin nähdä hänen kasvonsa, en katsonut häntä. Jos katsoisin häntä, katuisin päätöstäni. En halunnut kuolla, mutta pyörä kutoo, kuten pyörä mielii. En ollut valinnut sinistä ajahia, jotta antaisin periksi. Olin ollut valmis kuolemaan voidakseni ohjata Uudestisyntynyttä lohikäärmettä, olin ollut valmis kuolemaan minut pettäneen naisen puolesta, olin ollut valmis kuolemaan tehtäväni puolesta. Kuitenkaan periksi en ollut antanut, enkä antaisi nytkään. Verta ja tuhkaa, olin pettänyt Siuanin, kun valitsin pimeän ruhtinaan.
”Siuan rakas, kenen luulet antaneen hänelle ohjeet? Kenen luulet antaneen Liadrinille ohjeet paeta tornista?” vastasin hänelle ehkä hieman turhan katkerasti, mutta en nähnyt syytä peittää totuutta pidempään. Tiesin olevani todella korkealla komentoketjussa. Alviarin piti Tornin sisäisistä asioista huolen ja minä ulkopuolisista. Sain ohjeeni suoraan Valituilta.
”Kauanko olet ollut mustaa ajahia?” kysyi Pevara. Hän mulkoili minua raivoissaan. Hänen perheensä kuoli pimeänkulkijoiden käsissä, joten hän ei viitsinyt peittää inhoaan.
”Mitä?!” Thom älähti vuorostaan ja vilkaisin miehiä kylmästi. Molempien silmät olivat levinneet hämmästyksestä ja silmistä näki, etteivät he olleet vielä ymmärtäneet asiaa.
”Jonkin aikaa” vastasin välttelevästi. Totuus oli, että Merean, entinen Noviisien oppiäiti, oli opastanut minut Mustan ajahin sekaan noin vuotta ennen kuin ansaitsin saalin.
”Tarkalleen ottaen kuinka kauan?” Pevara näytti valmiilta repimään minut kappaleiksi, jollei saisi parempia vastauksia.
”Kenties noin 25 vuotta…” Vaikenin tuskastuneena. En ollut puhunut siitä kenellekään, enkä uskonut että haluaisin puhua nytkään, mutta olin sen velkaa Siuanille. Hän ansaitsi kuulla totuuden.
”…ja, Valkeus, minä tapoin
hänet” kuiskasin surkeana. Oloni oli hirveä, olin pettänyt koko Tornin niin kauan aikaa sitten. Jos en olisi silloin paljastanut Gitaran ennustusta, tätä ei olisi käynyt. Siuan ei olisi kokenut tyynnyttämistä. Häntä ei olisi nöyryytetty julkisesti ja syösty vallasta.
”Kenet?” Egwene kysyi vuorostaan ja huomasin saaneeni kaikkien jakamattoman huomion. Thom ja Mat pysyivät myös vaiti, vaikka näin Thomin kädessä välähtävän tikarin. Hän halusi tappaa minut. Mat näytti pikemminkin uteliaalta ja hivenen kauhistuneelta. En voinut syyttää heitä.
Pudistin päätäni ja pysyin vaiti. Tarkoitin Tamraa, eikä se jäänyt kenellekään silloin Tornissa olleelle epäselväksi, sillä huhut Tamran ja Gitaran kuolemasta olivat levinneet ympäri Tornia silloin. Egwene ja pari muuta vähän aikaa sitten saalin ansainnutta katsoivat minua kysyvästi.
Muut eivät. Heidän kasvoiltaan näkyi kaikki mitä tunsin. Inho, viha, katkeruus, suru. Tamra Ospenya oli ollut pidetty Amyrlin.
***
”Moiraine Damodred, sinut tuomitaan rikoksistasi Valkeutta kohtaan tyynnytettäväksi ja teloitettavaksi.” Egwene julisti mahtipontisesti ja nyökkäsi vartijoilleni, jotka johdattivat minut pihamaalle. Näin edessäni lankuista rakennetun korokkeen ja tiesin mitä se tarkoitti. Mat ja Thom seurasivat joukkoa, mutta muut sisaret olivat unohtaneet heidät täysin ja keskittyivät hätistelemään lukuisia noviiseja ja kelpuutettuja lavan luota. Vartijat johdattivat minut keskelle lavaa ja pakottivat minut kovakouraisesti polvieni varaan.
Siuan, joka ylläpiti kilpeäni, seisoi ainoana vieressäni. ”Olitko osallisena vallankaappauksessa?” hän kysyi hiljaa ja pudistin kevyesti päätäni. Halusin sanoa hänelle niin monia asioita, joita en ollut koskaan sanonut. Halusin sanoa rakastavani häntä.
”Minun piti vain huolehtia, että Liadrin joukkoineen pääsi pakoon ja pysytellä Randin lähettyvillä. Sain vapaat kädet kaiken muun suhteen.” Selitän hiljaa ja hivutan suuren käärmeen sormustani sormestani. ”Siuan, tiedän, että minulla ei ole oikeutta pyytää sinulta mitään, mutta sen sijaan että he sulattaisivat sormukseni, toivoisin, että otat sen.” Pudotin sormukseni hänen jalkojensa juureen, mikä ei ole aivan yksinkertaisin temppu, sillä hän seisoi takanani. Riemukseni hän nosti sen ylös ja piilotti kämmeneensä.
”Toivoin, että tämä ei päättyisi näin…” Siuan kuiskasi minulle ja käveli Egwenen luo. Katselin kuinka he neuvottelivat hetken ja Siuan palasi luokseni. Ollessaan selin muihin, hän iski nopeasti silmää.
”Hiljaisuus!” Silvianna karjahti ja aukealla kuulunut puheensorina vaikeni saman tien. Egwene astui esiin ja luetteli syytökseni, jotka myönsin kaikkien kuullen. Pelko, joka oli aiemmin hallinnut minua, oli poissa. Olin tyhjä, saavuttanut sen täydellisen tyyneyden, jota Aes Sedait pyrkivät jäljittelemään. En edes huomannut, kuinka kolmetoista sisarta muodosti kehän ympärilleni ja suorittivat tyynnyttämisen. Saidar katosi ulottuviltani, mutta tyhjyys, josta olin kuullut niin paljon, pysyi poissa.
Kaksitoista sisarta käveli lavalta pois, jäljelle jäi vain Amyrlin, Silvianna ja Siuan, joka oli ollut kolmastoista kehässä. Hän käveli eteeni ja katsoi silmiini.
”Moiraine, onko sinulla viimeisiä sanoja?” Egwene kysyi happamasti lavan toiselta reunalta. Sanat olivat kuin moukari alasinta vasten ja katsoin Siuania, joka veti esiin kapean, koristellun veitsen. Jos hän haluaisi, en kärsisi pitkään.
Annoin kyyneleilleni vallan. En ollut koskaan, edes pidellessäni niin paljon saidaria kuin kykenin, tuntenut kaikkea niin selkeästi. Kyyneleet tuntuivat pehmeiltä ihollani ja katsoin Siuaniin. Osoitin hänelle ensimmäiset sanani niin hiljaa, etteivät muut kuulleet.
”Valkeuden alla ja kautta toivoni pelastuksesta ja uudesta syntymästä, vannon että rakastan sinua” Vannoin ensimmäistä kertaa vuosiin mitään kauan sitten kadottamani Valkeuden nimeen ja todella tarkoitin sitä.
Hetkeä ennen kuolemaa huomasin pelkääväni ja menettäneeni uskoni Pimeän ruhtinaaseen. Vapisin kauttaaltani pelosta. Kurkkuani poltti inhottavasti ja purin hampaani tiukasti yhteen.
’Kuvittele ruusunnuppua Moiraine’.Muistin vanhan cairhienilaisen sotilaan, joka oli käynyt Aurinkopalatsissa kauan sitten. Olin kysynyt kuinka hän saattoi ratsastaa vielä yhteen sotaan. Hänen viimeiset sanansa palasivat mieleeni.
"On hyvä sää kuolla, lady Damodred."Kohotin katseeni kohti taivasta, joka tuntui pilkkaavan minua sinisyydellään.
”Pyörä kutoo, kuten pyörä mielii”
***
Fin
A/N2: En tiedä onko Moiraine todellisuudessa Mustaa ajahia... minusta se on aina tuntunut mahdolliselta.
Kommentteja
pitää saa laittaa. Ruusut ja risut otetaan vastaan mielellään.
