Ficin nimi: Häiritsevä hymy
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Sherlock Holmes
Tyylilaji: Oneshot, draama
Ikäraja: S
Paritus: Kokki/Holmes
A/N ja infoa: Latasin (laittomasti) kännykkääni the Adventures of Sherlock Holmes ”The Silver Earring”-pelin mobiiliversion.
Kokin nimeä ei mielestäni sanottu missään vaiheessa, mutta pakko myöntää että hänelle on piilotettu parhaat keskustelut Holmesin kanssa. Pelistä olen ottanut (epäsuoria) lainauksia pelistä, mutten laita niitä erikseen (veisivät paljon tilaa). Tosin kahta lempisienipäisyyttäni en saanut tähän, joten jaan ne tässä:
OK, let's measure the cook's head. 43cm, I have seem squirrels with bigger heads.
Cook: "What the... are you doing?"
***
Holmes: "Mr. Cook."
Cook: "Mr. Holmes, Hoolmes?"
Holmes: "Holmes, Holmes???"
Cook: "Too bizarre Holmes?"
Holmes: "Cook cook!"
Cook: "Go holmes, Holmes!"
Holmes: "Dada?"
…Siis mitä?
Häiritsevä hymy
”Johan minä sanoin, etten tiedä enempää!”
Olen pitkään ihaillut häntä lehdistä, mutta nyt elävänä Sherlock Holmes saisi minut vielä hermoraunioiksi palatessaan koko ajan kyselemään mitä milloinkin. Epäileekö hän että minä olisin murhannut ihmisen?
Salapoliisi harppoo pitkin keittiötäni ja pysähtyy sitten erään pöydän viereen.
”Tämä pöytä tarvitsee puhdistusta.”
”Minä siivoan sen kun olen lopettanut työni, grr…”
Hän hymyilee, mikä karmii minua hänen kyselyjään enemmän.
Käännyn kokkaukseni puoleen, mutta tunnen kuinka etsivä hiippailee takanani, enkä tunne oloani kovin kotoisaksi.
Hän kopauttaa minua olkapäähän ja kun käännyn hän-on-aivan-liian-lähellä. Yritän perääntyä, mutta pöytä estää sen. Hän tuijottaa minua. Minä yritän katsoa takaisin, mutta hänen merkillinen hymynsä estää sen. Sydän pompahtaa kurkkuun osittain pelota.
Hän laittaa kätensä taskuun ja ottaa sieltä…
”Mitä pystytte kertomaan tästä?”
Hän ojentaa minulle ison, punakuorisen perunan.
”Tämä iso peruna kasvaa eteläisessä Englannissa…”
”Voitte pitää sen.”
”Hm… kiitos”, totean ja otan perunan. En ymmärrä häntä.
Hän kävelee edestakaisin ja tunnen olevani kuin nälkäisen pojan eteen laitettu kakunpala.
Hän hieraisee leukaansa, käännähtää selkä minuun ja kävelee kauemmaksi. Jokaisella askeleella tunnen helpotusta.
Nyt palaa. Etsivä pysähtyy, vetäisee jotain taskustaan… ja osoittaa minua pistoolilla.
”Voi ei…”
”Tehkää jotain herkullista ruokaa. Heti.”
”Oikeasti?”
”Unohtakaa se, pieni pila vain.”
Sitten hän jatkoi tuota hymyä, joka oli kuin Mona Lisalla ja joka oli häirinnyt minua niin kauan kun olin tuntenut Sherlock Holmesin. En kovin kauaa, mutta aina hän palasi minun keittiööni. Kyselemään perunoista ja valittamaan siisteydestä. Eikö hänen pitäisi tehdä jotain järkevää?
”Ole rehellinen... Te haluatte saada minut vankilaan murhasta, ettekö haluakin?”
Hän nauraa.
Ajaudun pakokauhun valtaan.
"PYYDÄN, JÄTÄ MINUT YKSIN!"
"En!"
"PYYDÄN, PYYDÄN, PYYDÄN!"
"Harkitsen sitä."
”Ajat minut hulluksi tuolla korppikotkan kiertelyllä! Mitä sinä teet!”
”Tutkin. Löysinhän täältä jo yhden johtolangankin.”
”Aikonette siis todellakin saattaa minut vankilaan…” mutisen.
”En toki, ellette ole todellakin ole murhaaja.”
”EN!”
Tartun tätä suurta salapoliisia olkapäistä ja töytäisen hänet kauemmaksi.
Kauhukseni hän horjahtaa lattialle ja mieltein lyö päänsä.
Erityisen kauhuissani on kun hän alkaa jälleen nauraa.
”Saanette minut epäilemään vahvasti että yritätte murhata ainakin minut.”
”Anteeksi! Olen vain ollut ihailijanne pitkään ja nyt minua pelottaa, että päätätte että minä olen murhaaja!”
Hän nauraa jälleen.
Omituinen mies. Lehdissä kerrotaan hänen olevan hillitty, mutta täällä hän vain nauraa kuin viimeistä päivää.
Kurottaudun tarttumaan häntä kädestä ja tajuan kuinka kevyt hän oikeastaan on.
Hänet jaloilleen saatua sanoin:
”Te olette hyvin laiha, herra Holmes.”
”Ruokahaluni ei ole aina suurin mahdollinen. Taloudenhoitajattaremme tekee hyvää työtä, mutta…” hänen silmänsä välähtivät.
”…mutta ei minulla ole omaa kokkia.”
Ajattelen vain millisekunnin, kurkotan ja yritän hapuilla minut liki hulluksi ajaneen idolini huulia, mutta tämä vetäytyy säikähtäneenä taaksepäin ja pakenee huoneesta.
”No, ainakin keittiö on nyt yksin minun…”
