Penber Gracias, Hartelijk dank and Thank you very much <3 Oot ihana ku oot kommentoinu<3 Lähetän sulle sen nimmarin : D En tie tuleeko sitä kolmiota sitten käytännössä kovinkaan mehevänä? No nyt kun lainasit tuon tuolla tavalla erilleen niin totta, se on aika hauska lause : DD
A/N: Sanasodan tajunnanvirta aiheutti taas vaikka mitä
Ja siis kaikki mitä on sanasodissa kirjoitettu on myös julkaistu!
3.LukuTonks nousi pöydän äärestä, juuri parahiksi, nähdessään Lockhartin saapuvan kanttiiniin.
»Mitä helkkaria tuo täällä tekee, hänen pitäisi olla suljetulla, » Tonks mutisi itsekseen.
»Hei uskollisin ihailijani, en nyt ehdi puhua kanssasi kun haen muille ihailijoilleni syötävää,» Lockhart juoksi kepein keijumaisin askelin naisen ohi.
»Sepä harmi» Tonks myhäili. Riemuiten salaa ja sisäisesti että miehellä oli ollut kiire.
Tonks käveli rauhassa, kiinnittäen huomiota ympärilleen. Käytävillä alkoi jo olla hälinää, joka sai Tonksin olon kotoisaksi, olihan hän tottunut asumaan melkein pari vuotta Päämajassa silloin tällöin.
»Ah, täällä sinä oletkin Tonks, miten itse voit? » Thomas tervehti jo melko kaukaa, kättään heilauttaen.
»Kiitos hyvin, ainakin nyt. Entä itse? » Tonks kysyi vastakysymyksen kohteliaasti.
»Hienosti, kuljemmeko yhtä matkaa Remuksen huoneeseen? » Thomas kysyi.
»Kyllä se käy. Ne venytykset joita käskit tehdä, ne toimivat oikein hyvin» Tonks sanoi hymyillen.
»Hienoa, saitko nukuttua? » Thomas kohotti kulmiaan.
»Sain, vaikka heräsinkin keskellä yötä, mutta kiitos Carlislen sain lähes tulkoon heti unta,» Tonks kertoi.
»Ai, kävitkö hänen työhuoneessaan? » Thomas kysyi uteliaana.
»Kävin, puhuimme hetken ja sitten tunsin oloni mukavammaksi.
»Hienoa» Thomas sanoi ja painoi hissinnappulaa.
»Onko mitään tietoja tullut» Tonks kysyi yhtäkkiä.
»Mitä tarkoitat? » Thomas ihmetteli.
»Remuksen voinnista? Muutoksia? » Tonks selitti käyttäen käsiään.
»En ole vielä käynyt siellä tänään» Thomas muistutti.
»Ainiin, olen pahoillani koska en muistanut sitä taaskaan,» Tonks huokaisi.
»Ei se mitään, ymmärrän kyllä,» Thomas sanoi ja astui hissiin, ennen kuin ovet olivat edes auenneet loppuun asti.
»Mikä se kerros olikaan? » Tonks varmisti ja katsahti Thomasia kohti.
»Ensimmäinen» Thomas hymähti ja näytti vasemmalla kädellään oikean nappulan.
»Niinpä tietysti, miksen ikinä opi noita numeroita, vaikka aina katselen tuota numerotaulua,» Tonks sanoi jälleen katse numerotaulussa.
»Jotkut eivät muista ikinä numerosarjoja» Thomas muistutti.
»Hyvin lohduttavaa» Tonks nauroi.
»Annan sinulle erikoisoikeuden olla läsnä Remuksen tarkastuksessa, olet nyt hänen omaisensa, kun hänen vanhemmistaan ei ole kuulunut yhtään mitään» Thomas kertoi, heidän astuessaan hissistä ulos.
»Ahaa, no… »Tonks hämääntyi.
»Kyllä sinä voit olla hänen omaisensa, ei se sinun vikasi ollut ja omaisetkin tekevät joskus virheitä» Thomas sanoi.
»Olet kyllä aivan oikeassa» Tonks hymähti.
Jälleen, kun Tonks astui huoneeseen, hän katsahti Remuksen vuodetta kohti ja joutui pettymään.
»Odotat häntä» Thomas totesi varovaisesti.
»Tietysti, hän on ystäväni, minulle hyvin tärkeä sellainen» Tonks sanoi ja käänsi katseensa pois, ettei Thomas näkisi punaa poskilla. Hymy halusi nousta omia aikojaan naisen poskille.
»Vain ystävä? » Thomas kysyi mukamas ohimennen.
»Vain…» Tonks sanoi, ja tajusi liian myöhään jättäneensä lauseen liian vajaaksi.
»Ahaa» Thomas sanoi muina miehinä aloitellessaan tarkistusta.
Tonks näpräsi nojatuolin saumaa, jottei möläyttäisi mitään ylimääräistä.
»Aiotko viettää täällä paljonkin aikaa? » Thomas kysyi.
»En tiedä, kyllä varmaankin» Tonks vastasi ja nousi nyt tuolista katsomaan lähemmäs mitä Thomas teki.
»Aiot siis ottaa vapaata töistä? » Thomas kysyi uteliaana.
»Ainiin, ne työt… En ole puhunut Ministeriön kanssa mitään siitä» Tonks parahti.
»Luulen että Arthur on hoitanut asian puolestasi, sellaista me ainakin puhuimme tänään aamulla,» Thomas kertoi.
»Ai mitä? Silloin kun Mollykin kävi täällä? » Tonks kysyi.
»Juuri silloin» Thomas sanoi.
»Hänen tilansa on vakaantunut eilisestä, muita hyviä uutisia ei sitten olekaan, eikä kyllä pahojakaan joten voit olla onnellinen nyt » Thomas sanoi.
»Jaa-a» Tonks huokaisi.
»Kyllä sinä voit olla, tämä tarkoittaa sitä että hän saattaa joskus ehkä jopa herätä» Thomas kertoi hymyillen mahdollisia hyviä uutisia.
»Hienoa» Tonks sanoi ja tunsi perhosten lentelevän vatsassaan. Hymy tahtoi taas nousta omia aikojaan ja kiristi nyt Tonksin poskipäitä kuumottaen.
Päivä oli alkanut mukavasti ja Tonks oli tyytyväinen, vielä tyytyväisemmäksi tekisi ainoastaan se että Remus heräisi, mutta se olisi hyvin epätodennäköistä.
»Minä lähden nyt ja suosittelen sitä sinullekin, käy edes kävelemässä sisäpihalla jos ei muuta» Thomas pyysi tai oikeastaan jopa käski.
»Kyllä, kyllä, vaihdan ensin vain vaatteet,» Tonks nyökkäsi.
»Käykin sitten kanssa, tarvitset raitista ilmaa,» Thomas sanoi tuimasti kerätessään tavaroitaan mustaan nahkalaukkuun.
»Kyllä minä käyn» Tonks vastasi jämäkästi.
»Hyvä, se on tärkeää,» Thomas heilautti kättään ja lähti.
Thomasin antama käsky kuulosti houkuttelevalta, joten Tonks vaihtoi nopeasti ylleen puhtaat vaatteet, vaaleat farkut ja punaisen tunikan. Tonks oli tyytyväinen Mollyn valitsemaan asukokonaisuuteen, hän ei itse ollut koskaan käyttänyt niitä yhdessä, mutta silti ne näyttivät todella hyviltä.
Tonks muisti että sisäpihalle pääsisi toisesta kerroksesta ainakin, hän suuntasi jälleen hissille.
»Hyvää päivää» vaaleahiuksinen hoitaja tervehti tullessaan Tonksia vastaan hississä.
»Morjens» Tonks vastasi naiselle ja astui hissiin.
»Toinen kerros» Tonks ajatteli ääneen jotta varmasti muistaisi oikean kerroksen.
»Mihinkäs neiti on menossa? » vanhempi mies kysyi uteliaana naiselta.
»Sisäpihalle kävelylle, entä te? » Tonks kysyi kohteliaasti.
»Samaan paikkaan, samaan paikkaan» mies nyökkäsi.
»Oletteko omainen? » Tonks kysyi varovaisesti.
»Juu, kyllä, rouva on tuolla osastolla, kun vessanpönttö hyökkäsi hänen kimppuunsa, raukka parka» vanhempi mies sanoi haikeasti.
»Kamalaa, en tiennytkään että niitä on taas liikkeellä? » Tonks ihmetteli.
»Onhan niitä, saimme sen naapurista jotka muuttivat pois. Päätimme vaimon kanssa ettemme koskaan enää ota keneltäkään vessanpönttöjä ettei sitten käy samalla tavalla» mies hymähti.
»Niin kannattaa tehdä» Tonks sanoi ja huomasi hissin pysähtyneen.
Nainen jäi odottamaan että vanhempi mies menisi ensin ulos.
»Daamit ensin» mies sanoi kohteliaasti.
»Kiitos paljon» Tonks hymyili ja astui ulos.
Sisäpihalle paistoi aurinko, kävi pieni tuulenvire ja korviin kantautui iloine puheensorina. Pihalla kasvoi paljon lehtipuita, omenapuita ja kauniita kukkivia pensaita. Kukkapenkkeihin oli istutettu paljon erilaisia ja erivärisiä kukkia, kävelyreittien varsille oli laitettu valkoisia puisia puistonpenkkejä, joilla istuskeli vanhoja ihmisiä.
Tonks veti raikasta ulkoilmaa keuhkonsa täyteen. Toinen henkäys ja nainen aloitti kävelyn. Rauhaisin askelin nainen käveli, katsellen koko ajan ympärilleen, pysähdellen sinne tänne jotta voisi katsella tarkemmin erilaisia kukkia ja kuuntelemaan mitä linnut visersivät.
»Päivää, saanko liittyä seuraanne? » punapäinen nainen kysyi Tonksilta.
»Toki, mutta on täällä muitakin, joiden seura olisi teille ehkä parempi,» Tonks sanoi varovaisesti.
»Mielestäni on mukavaa jutella nuorten ihmisten kanssa, kuunnella mitä mieltä he ovat maailmanmenosta,» nainen selitti.
»No mikäs siinä sitten, haluatteko puhua jostakin tietystä aiheesta? » Tonks hymähti.
»En, mutta kai saan esitellä itseni? Martha Atkinson» nainen sanoi hymyillen.
»Nymphadora Tonks» Tonks esitteli itsensä.
»Kaunis nimi sinulla» Martha sanoi.
»Itse en pidä siitä ollenkaan, pyydän ihmisiä kutsumaan minua sukunimelläni, josta pidän paljon enemmän,» Tonks kertoi.
»No Tonks, oletko kokenut suruja vai mitä, vai miksi olet täällä Mungon sisäpihalla kävelemässä? »
Martha kysyi.
»Olen ystävänäni, takia, hän vajosi koomaan,» Tonks sanoi surullisena.
»Olen hyvin pahoillani, no minun mieheni on onneksi hereillä, hänellä sattuu vain olemaan hieman sydänvaivoja,» Martha kertoi.
»Toivottavasti hänkin toipuu, onko hän kauankin ollut täällä? » Tonks kysyi uteliaana.
»Kaksi viikkoa, jos hyvin käy mieheni pääsee jo ensi viikolla kotiin,» Martha sanoi iloisella äänensävyllä.
»Oih, sepä hienoa» Tonks sanoi ja iloitsi aivan vilpittömästi.
»Oletko sinä metarfomaagi, kun hiuksesi ovat tuollaisen väriset? » Martha ihmetteli, katsellen Tonksin vaaleansinistä kiharapilveä.
»Olenhan minä, mistä sinä tunnistat sen? » Tonks kysyi, hän mietti kuumeisesti näkyikö hänessä muita merkkejä siitä.
»Pojanvaimoni on myös sinunlaisesi, hän pitää silti vain yleensä vaaleita hiuksia, en ymmärrä miksi hän hukkaa taitoaan» Martha päivitteli.
»Toiset pitävät tästä taidosta ja toiset eivät, minä esimerkiksi pidän siitä hyvin paljon ja hyödynnän sitä töissä,» Tonks kertoi hymyssä suin.
»Ah, missä sinä oikein sitten työskentelet? » Martha kysyi.
»Taikaministeriössä aurorina» Tonks kertoi.
»Mielenkiintoista, mieheni oli ennen eläkepäiviään aurori myös, hän rakasti ammattiaan,» Martha muisteli.
»Entä poikanne, mikä hän on ammatiltaan? » Tonks jatkoi kysymyksien kyselyä.
»Vaatturi, hän ja hänen vaimonsa tapasivat hänen liikeessään,» Martha selitti tohkeissaan.
»Joskus ammatin kautta tosiaankin löytää rakkauden, toisin kuin minä» Tonksilta lipsahti, samassa hän katui sanojaan.
»Etkö sitten ole löytänyt itsellesi ketään? » Martha ihmetteli syvästi.
»En, tai olen, mutta hän ei vastaa tunteisiini, ei vastannut ainakaan silloin kun hänelle niistä kerroin, enkä tiedä vastaako koskaan, koska rakkauteni kohde on hän joka makaa nyt koomassa» Tonks selitti ja antoi patoumien aueta.
»Harmillista, kyllä sinä rakkauden löydät ja jos hän herää niin uskon että suhteenne on vakaampi sen jälkeen,» Martha sanoi.
»Minä uskon muuta, hän ei varmaan edes muista minua, jos hän herää» Tonks murehti.
»Kyllä hän muistaa, todella pieneltä osalta katoaa muistista pätkiä kooman aikana,» Martha muistutti.
»Minun tuurillani hän on osa juuri sitä pientä osaa,» Tonks huokaisi raskaasti.
»Piristy tyttökulta, kävelläänpä vähän eteenpäin, kukkaloiston katseleminen tuo hyvän mielen» Martha sanoi ja lempeästi tuuppaisi Tonksia eteenpäin.
»Ehkä niin on parasta,» Tonks hymähti ja tarjosi naiselle käsivartensa.
»Kiitos paljon » nainen sanoi, tarttuessaan Tonksin käsivarteen.
»On mukavaa keskustella eri ihmisten kanssa, se tuo positiivisia muutoksi elämänkulkuun ja heistä voi löytää sen elämänsä rakkaudenkin,» Martha hymähti.
»Tuo on kyllä totta,» Tonks sanoi nyt jo hymyillen.
He kävelivät käsikynkkää reittiä pitkin, pysähtyen ihastelemaan kukkia, puhumaan eriasioista ja nauramaan niille. Tonks tunsi olonsa todella mukavaksi ja rakastetuksi pitkästä aikaa. Hän muisti taas minkä takia piti ikäihmisistä joskus enemmän kuin omaikäisistään. Heidän kanssaan pystyi keskustelemaan asioista.
»Oih, minun mieheni lääkkeet jaetaan kohta, minun täytyy lähteä jotta näen onko niihin tullut joitakin muutoksia mistä parantaja on puhunut,» Martha sanoi ja taputti Tonksin käsivartta.
»Minäkin voisin käydä katsomassa ystävääni,» Tonks sanoi vastaukseksi.
»Kuljemme siis hetken vielä samaa matkaa, missä kerroksessa hänen huoneensa on? » Martha kysyi.
»Ensimmäisessä» Tonks sanoi.
»No niin minunkin mieheni huone, pääsemme siis kulkemaan samaa matkaa,» Martha ilostui vilpittömästi. Silmäkulmiin syvenivät naururypyt vilpittömästä hymystä.
»Niin pääsemmekin,» Tonks nauroi.
He kävelivät rintarinnan hissiin, iloisesti rupatellen odottivat hissin kulkua ja astuivat siitä ulos naureskellen.
»No tässä on minun mieheni huone, toivottavasti näemme vielä jatkossakin,» Martha sanoi.
»Toivottavasti, olisi suorastaan ilo nähdä toistekin,» Tonks sanoi hymyillen ja vilkutti Marthalle rennolla ranteella.
Hitaasti Tonks avasi oven, kurkaten ensin sisään, olisiko Remus herännyt, mutta niin ei ollut päässyt käymään.
Tonks istahti hetken mielijohteesta Remuksen sängyn reunalle, otti miehen käden omaansa.
»Heräisitpä, saisit nähdä sen ihanan naisihmisen kenen kanssa juttelin juuri äsken, hän oli oikein mukava,» Tonks kertoi, vaikka tiesi ettei Remus ymmärtäisi.
»Sinä näytät niin huolitellulta nytkin, vaikka makaat koomassa… no paitsi tuota sänkeä lukuun ottamatta, sinä kyllä pidät siitä, joten en taida ajaa sitä vielä pois, saat tehdä sen sitten itse jos heräät tällä viikolla,» Tonks sanoi ja kurottautui silittämään miehen poskea.
»Avaan verhot, jotta saat auringonpaistetta,» Tonks höpötti Remukselle koko ajan, avatessaan sinisiä verhoja sivuun. Hän pysähtyi katselemaan maisemia, niitä tekomaisemia jotka oli loitsittu näkymään huoneiden ikkunoista, onneksi säätilat kuitenkin määrittyivät oikean säätilan mukaan.
Maisemat olivat liian teennäisiä ja Tonks käänsi katseensa Remuksen suuntaan, eikä mies ollut vieläkään herännyt. Kylmä möhkäle tömähti taas Tonksin sydämen päälle, syytä nainen ei tiennyt, mutta ahdistus oli suuri.
Tonksin teki mieli kyynelehtiä, mutta hammasta purren hän lähti pois huoneesta, hän halusi muualle, nieleksimään kyyneleitä ja ajattelemaan jotakin muuta.
Kanttiini tuli hänelle ensimmäisenä mieleen. Sinne hän suuntasi.
Naisen teki mieli rommia, mutta harvemmin sairaalan kanttiinissa sellaista myytiin, joten Tonks tilasi suuren kupillisen mustaa vahvaa kahvia, ilman sokeria. Siihen oli hyvä purra surunsa.
Yksin hän istahti ikkunan eteen ja pöydän ääreen. Poissaolevana Tonks katseli ikkunasta ulos, jossa tällä kertaa näkyi oikeita maisemia.
Hän ei huomannut kenenkään tulevan, ennen kuin joku kosketti häntä lempeästi olkapäähän. Tonks säpsähti ja käännähti miestä kohti.
»Anteeksi että säikäytin sinut, en olisi saanut tehdä niin,» Carlisle sanoi.
»Ei se mitään. Istu jos haluat,» Tonks sanoi värisevin äänin.
»Itkettääkö sinua? » Carlisle kysyi hieman ihmeissään.
»Kyllä, en tiedä mistä se kylmä möhkäle jälleen pompahti sydämeni päälle,» Tonks huokaisi ja keskittyi taas kahviinsa.
»Kerro huolesi, minä ehdin kyllä kuunnella,» Carlisle sanoi lempeästi ja nojautui hieman eteenpäin, jotta Tonksille välittyisi kuinka paljon Carlislea oikeasti kiinnosti ja kuinka paljon hän välitti.
»Kertoisin jos tietäisin. On hieman ahdistavaa, mutta en tiedä ahdistaisiko minua enemmän jos olisin kotona enkä yhtään tietäisi Remuksen olotilasta,» Tonks tasapainotteli ääneen puhuen.
»Vain sinä itse osaat vastata tuohon. Kuule minulle tuli juuri äsken mieleen, että haluaisitko… sairaaloissa on yleensä tapana huolehtia koomapotilaiden ulkonäöstä. Haluaisitko sinä tehdä sen? Ajaa Remuksen sängen? » Carlisle kysyi yrittäen samalla siirtää naisen ajatuksia toisaalle.
»Saisinko? » Tonksin mielenkiinto heräsi, silmissä pilkahti.
»Ei, en tee sitä vielä» Tonks sanoi perään.
»Mikset? »Carlisle uteli.
»Remus näyttää paremmalta sängen kanssa, en halua että hän näyttää kuolleelta» Tonks huokaisi syvään.
»No tee se kun haluat,» Carlisle hymähti.
»Anteeksi kun kysyn mutta miten kellään voi olla tuon väriset silmät kuin sinulla on? » Tonks uteli varovaisesti.
»En voi kertoa, valitettavasti. Tai ehkä joskus myöhemmin» Carlisle sanoi hiljaa, ettei kukaan muu kuulisi kuin Tonks.
»Yritän olla olematta liian utelias» Tonks nauroi.
»Kiitos, nyt on taas parempi mieli. Hei muuten, onko minulla koskaan mahdollisuutta tavata vaimosi? » Tonks kysyi saaden Carlislen hämmästymään.
»Heti kun haluat, tulisitte varmasti hyvin toimeen,» Carlisle sanoi.
»Oih, kuulostaa ihanalta, minä voisin kyllä nyt käydä pistäytymässä kotona, vanhempieni luona, kerrothan heti jos jotain muutoksia tapahtuu? » Tonks sanoi helpottuneesti.
»Tee se, kyllä kerron, aivan varmasti» Carlisle vannoi ja hoputti Tonksia heiluttamalla oikeata kättään.
»Menossa koko ajan» Tonks sanoi ja nousi pöydästä muistaen myös ottaa tarjottimen mukaansa.
Nainen vei ne tiskin toiseen päähän, leijuvalle telineelle ja poistui kanttiinista kepein askelin. Tonks ei ollut aikoihin nähnyt vanhempiaan, hyvästä syystäkin, he odottivat nyt joka kerta että Tonks toisi vävykokelaan mukanaan vierailulle, joka kerta kuitenkin Tonks tuotti vanhemmilleen pettymyksen tullessaan yksin.
Tonks kulki pidemmän reitin kautta ulos Mungosta, hengittäen koko ajan syvin henkäyksin raikasta ulkoilmaa, jota hyvin vähän sai Mungon seinien sisäpuolella. Hän katseli kaupungin vilskettä nauttien siitä, etsien samalla hyvää piilossa olevaa paikkaa ilmiintymiseen, kun ei hänellä luutaakaan ollut.
Paikka löytyi vihdoin vanhan ja ränsistyneen kahvilan takaa, roskapönttöjen luota. Varovaisesti, kolistelematta ja kaatamatta mitään Tonks kaikkoontui kotiinsa, ajatellen sitä koko sydämestään.
Hänestä oli ihanaa päätyä tutun talon, tutulle pihalle, pimpottaa tutun oven tuttua ovikelloa ja odottaa äitinsä tai isänsä tulevan avaamaan hänelle oven.
»Hei Dora, ihan nähdä sinua pitkästä aikaa» Ted huudahti ja sulki tyttärensä syleilyynsä, rutistus oli isällinen, kaipauksellinen ja lämmin. Tonks nautti tästä halauksesta täysin siemauksin ja olikin kietonut omatkin kätensä isänsä ympäri niin hyvin kuin taisi.
»Niin on, mutta minulla on huonoja uutisia. Koskien yhtä kiltalaista» Tonks sanoi hiljaa.
»Mitä on tapahtunut? Tai kelle on tapahtunut jotakin? » Ted kysyi heti ja päästi tyttärensä taloon sisälle.
»Remukselle, hän joutui pahaan alakynteen kuolonsyöjien kanssa ja nyt hän makaa koomassa Mungossa, olin tämän päivän, viime yön ja eilisen illan siellä» Tonks sanoi murheellisesti.
»Voi kamaluus, no toivottavasti hän herää. Haluatko teetä, kahvia tai jotakin muuta? » Ted kysyi.
»Missä rommipullosi on? Mieleni on tehnyt jo monta tuntia kirsikkarommia,» Tonks hymähti.
»Totta kai saat rommia, käyn hakemassa lasit, käy sillä välin tervehtimässä äitiäsi, hän on yläkerrassa,» Ted kertoi ja läksi keittiöön.
Tonks siveli rappusten tuttua kaidetta, kävellessään portaita ylös, hän muisti vieläkin että kolmanneksi ylin narahti inhottavasti ylös tullessa.
»Hei äiti, missä olet? » Tonks huudahti käytävällä.
»Vierashuoneessa” hänen äitinsä vastasi heti.
Vierashuoneen ovi oli auki, siellä hänen äitinsä oli petaamassa vierashuoneen vuodetta.
»Kesäsiivouksen aika» Andromeda sanoi ja laski lakanat käsistään sängylle.
»Mitäs sinulle kuuluu? » Andromeda kysyi.
»Hyvää, mutta Remus joutui Mungoon,» Tonks sanoi hiljaa.
»Se ihmissusi? » Andromeda varmisti.
»Hän kyllä, mutta miksi kutsut häntä sillä nimellä? » Tonks kysyi.
»En kutsu, minun piti vain varmistaa että muistan oikean ihmisen. Autatko peiton kanssa? » Andromeda kysyi.
»Toki, mikset tee tätä taikomalla? » Tonks kysyi.
»Näin tämä on mukavampaa, käännä sieltä kulmasta» Andromeda sanoi.
»Minkä kumman takia väität hänestä niin paljon,» Andromeda ihmetteli, yrittäen nähdä vastausta tyttärensä kasvoilla.
»Koska hän on ystäväni ja … » Tonks aloitti mutta sulki sitten suunsa nähdessään äitinsä ilmeen.
»Ja? Onko hän sinulle enemmän kuin ystävä? » Andromeda kysyi ruskeat silmät aivan viiruilla.
»Äh, äiti älä katso minua noin. Ei, ei hän ole mutta olen vastuussa koko asiasta tavallaan,» Tonks sanoi ja keskittyi lakanoihin jotta Andromeda ei voisi saada asian oikeaa laitaa selville hänen kasvoistaan.
»Luulin, tai siis oletein että kuolonsyöjät aiheuttivat sen etkä sinä. Minähän olen monen monta kertaa sanonut että kömpelyyksissäsi vielä tapat jonkun,» Andromeda tuhahti.
»Ei hän edes kuollut. Enkä se todellakaan ollut minä, en todellakaan. Etkä luota tyttäresi taitoihin edes sen vertaa että uskoisit, etten voisi tappaa ketään vahingossa, etenkään häntä,» Tonks sanoi pingottuneella äänensävyllä. Silmät leimahtivat tumman ruskeiksi.
»Etenkään häntä» Andromeda tarttui juuri niihin sanoihin joihin Tonks ei halunnut hänen tarrtuvan.
»Vaikea selittää, et kuitenkaan tahtoisi ymmärtää asiaa sillä oikealla tavalla, teet omia tyhmiä johtopäätöksiäsi etkä kuuntele minua loppuun asti. No haluat siis tietää, hän tuli auttamaan minua ja joutui hyökkäyksen kohteeksi. Oletko tyytyväinen kun se en ollut minä kömpelyyksissäni? » Tonks tiuskaisi.
»Mustien veri kiehuu taas, olkaahan nätisti,» Ted sanoi leikittelevään äänensävyyn ja kilisteli laseja äänimerkiksi, jotta saisi molempien huomion itseensä.
»Äiti ei tahdo ymmärtää tyttärensä sydämen asioita» Tonks tuhahti.
»Vaikea ymmärtää koska Nymphadorani ei niitä minulle selitä,» Andromeda sanoi hyvin tiukasti, ilmaisten että hänen sanansa oli se viimeinen.
»Älä kutsu minua tuolla nimellä! Käytä vaikka mieluummin Doraa» Tonks pyysi .
»Minä kutsun tytärtäni juui sillä nimellä jonka olen hänelle aivan itse valinnut syntymänimeksi. Etkä sinä voi sitä kieltää» Andromeda sanoi. Ted seurasi sivusta heidän keskusteluaan, enää edes yrittämättä saada kiinnittämään naisten huomiota jonnekin muualle.
»Dora, haluatko vielä sitä rommia? Jätetään äitisi siivoamaan, jos tunteet vaikka viilenisivät siinä muutaman sadan astetta,» Ted ehdotti tyttärelleen.
»Haluaisin kiitos» Tonks hymähti ja paha tuuli oli mennyt menojaan tummien silmien kanssa.
»Pullo on olohuoneessa,» Ted viittoi Tonksin lähtöön.
»Kaadanko lasin täyteen? » Ted kysyi heidän istuessaan kahden kesken olohuoneessa, lasien ollessa vielä sohvapöydän kulmalla.
»Ehdottomasti. Ensin haluatte että minä saisin ystäviä, sitten kun minulla on niitä te teilaatte ne lyttyyn – tai no äiti teilaa heidät lyttyyn. Hän aina sanoo olevansa erilainen kuin muut Mustat mutta silti hän arvostelee erilaisia ystäviäni nenän vartta pitkin,» Tonks sanoi ärsyyntyneenä ja odotti kärsimättömänä että Ted kaataisi lasit täyteen.
»Rauhoitu tyttöseni, teistä löytyy samaa vaikket sitä haluaisikaan. En osaa vastata tuohon kysymykseen yhtään sen paremmin kuin sinäkään, mutta luulen että se vain on veressä, eikä siitä pääse yli eikä ympäri» Ted sanoi ja aloitti lasillisensa rauhallisesti toisin kuin tyttärensä joka joi lasillisen tyhjäksi yhdellä kulauksella.
»Olet varmasti oikeassa. Minun pitäisi löytää itselleni aviomies, jotta äiti lopettaisi nuo puheensa ja epäilyksensä kaikesta. Sitä ei vain löydy jos etsin sitä. »Tonks sanoi ja pyöritteli lasiaan sormillaan pöydän nurkalla.
»Älä pudota lasia, äitisi ei pitäisi siitä ollenkaan,» Ted muistutti.
»Aina äiti ja äiti. Isä miten kestät häntä? » Tonks kysyi varomatta sanojaan.
»Rakkaudella, rakastan häntä koko sydämestäni hyvinä ja huonoina hetkinä» Ted sanoi lyhyesti ja hymyili sanojen päätteeksi.
»Niin tietysti, en osannutkaan sitä ajatella… tai oikeastaan osaan. Tiedätkö juuri sen takia minä haluan huolehtia Remuksesta ja maksaa hänelle velkani, koska minä rakastan häntä, en tiedä rakastanko ystävänä vai enemmän, mutta kuitenkin,» Tonks sanoi ääneen mitä hänelle oli juuri tullut mieleen.
»En voi nyt sanoa muuta kuin että hienoa tyttöseni, tee juuri niin kuin sinusta tuntuu oikealta,» Ted sanoi ja kaatoi Tonksin lasin puolilleen rommia.
»Helpommin sanottu kuin tehty» Tonks lisäsi isänsä neuvoon.
»Totta, mutta hyvän eteen on aina tehtävä paljon töitä,» Ted muistutti.
»Niin, olet taas oikeassa,» Tonks huokaisi.
***
A/N2: Mums. Toivottavasti en feilannut Andromedaa kovin pahasti.
M