Ficin nimi: Kyl myö selvitään
Kirjoittaja: Hopeakettu
Fandom: Tuntematon sotilas
Vastuuvapautus: Väinö Linnan kaikki, minä vain leikittelen
Tyylilaji: Deathfic, one-shot
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Rokka & Tassu
Yhteenveto: Miten Rokan ja Tassun kävi?
A/N: Sanottakoon, etten ole Kaakkois-Suomesta kotoisin, joten murre saattaa heittää hiukan - sanokaa toki, jos huomaatte jotain mätää. Toimikoon tämä samalla eräänlaisena vihjeenä teille kirjoittaa TS-ficcejä.
Täyteen ahdettu sairasauto kulki niin nopeasti kuin kuoppainen maantie vain salli. Ajoneuvon tärinä sai haavoittuneet ääntelehtimään kivusta entistä kovempaa ja rukoilemaan Jumalaa, vaikka sota olikin saanut suurimman osan menettämään uskonsa jo ajat sitten. Pahimmin loukkaantuneet saattoivat yltyä jopa karjumaan kurkku suorana, kunnes hiljenivät menettäessään joko tajuntansa tai henkensä. Veren ja hien hajuista tunkkainen ilma oli omiaan lietsomaan miesten jo valmiiksi suurta ahdistusta.
Rokka makasi auton takaosassa valtavien tuskien kourissa. Murtunut solisluu heijasti kipua kaikkialle ylävartaloon, ja hampaita yhteen purren mies pidätteli tuskanhuutoa, vaikka se vain pahensi hänen oloaan. Kaikkein kiduttavinta oli kuitenkin viereisiltä paareilta kuuluva hiljainen valitus:
– Antti, mie en selviä…
Tassun haava olikin pahempi kuin miltä alkuun oli näyttänyt. Verenvuoto kiivastui koko ajan, ja paksu sideharso tihkui tummia pisaroita hiljaisen miehen korahdellessa valituksen lomassa. Kädet kouristelivat tyhjää, harittava katse harhaili katossa mitään näkemättä ja hengitys kävi yhä raskaammaksi.
– Tassu, Rokka ähkäisi ahdistuneena toisen sanoista. – Kyl myö tästä selvitään, myö selvitään ain.
Samassa hän vaikeni. Oli vaikeaa puhua huutamatta kivusta, mutta Tassun vaikertaessa heikosti hän pakotti itsensä jatkamaan mahdollisimman rauhallisella äänensävyllä:
– Tassu, koht myö piästään sairaalaan, siel on tyttölöitä jotka on ko enkeleitä. Hyö pittää meit hyvänä ja hoitoo kuntoo, ja sitten myö jatketaanki kotia päin, mis on eukot oottelemassa sankarloitaan. Usot sie et hyö ovat ylpiät meist? Ties vaik antasivat jotai palkinnoks kamarin puolel…
Auto heilahti rajusti, ja polttava kipu Rokan lapaluussa sai tämän parahtamaan kesken puhumisen. Kasvot irvessä ja hieman huohottaen hän jatkoi yritystään saada Tassu ajattelemaan jotain muuta:
– Nii on sitä vaan saatu hyvät eukot kumpainennii. Muistat sie, miten myö poikin sanottii jot hittoikaa tytöist, onha meil toisemme? Myöhä luvattii ettei perkele tai naisetkaa meit erota, ja nii on olluna. Läpi on käyty vaikka sun mitä ja yhtä on veetty kaiken aikaa. En mie ees tiiä mitä mie tekisi jos sinnuu ei olis… Ko yhes on selvitty kaikest ja selvitää vastaki, eikö nii? Tassu, eikö nii?
…Tassu?