// Alaotsikko: Sherlock Holmes, S, Sherlock Holmes/John Watson, angst, draama, oneshot
Ficin nimi: Tutkielma suudelmista
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Sherlock Holmes Sekoleptikko lisäsi fandomin myös otsikkoon. //Kupla lisäsi fandomin alaotsikosta otsikkoon.
Tyylilaji: Angst, draama
Ikäraja: S
Paritus: Holmes/Watson
A/N: Mul on joku juttu tähän ”Watson menee naimisiin”-tapahtumaa.
Omistettu Jeremy Brettille joka menee aivoihin-nam.
Jos hän heräisi, hän kääntyilisi haud… EI haudassa, jos hän eläisi hän olisi täällä kaikkien ihailtavana. miksi hän muka haudassa olisi? Käsittämätöntä!
Vähän erilainen tapaus tämä(kin) ficci. Tänään oli vähän omituinen ficcauspäivä.
Tutkielma suudelmista
”Onnea sitten.”
Niin hän sanoi kolme päivää sitten, jonka jälkeen hän käveli huoneeseensa.
***
”Ei ole syönyt eikä minun nähteni tehnyt yhtään mitään”, rouva Hudson tokaisi ja näytti kärttyiseltä kuten aina Holmesin käyttäytyessä tällä tavoin.
”Turhaan minä tässä taas ruokaa teen!” Hän jatkoi ja heilautti kättään porisevan kattilan suuntaan.
”Haluaako tohtori nauttia päivällistä täällä?” Rouva Hudson sanoi sitten pehmeämmin.
”En haluaisi olla vaiv…”
”Et ole, pikemminkin hyödyksi. Ei mene ruokaa hukkaan kun suuri etsivämme ei syö.”
”Kiitos, syön mielelläni erinomaista ruokaanne, rouva Hudson.”
”Tohtori on aina niin kultainen”, Rouva Hudsonin ääni oli lämpimän äidillinen ja hänen pahantuulisuutensa kuin verholla peitetty.
”Minä menen katsomaan häntä.”
Niin sanottuani kävelin ylös rappuja. Rouva Hudson huusi vielä perääni, että ruoka on valmista noin kymmenen minuutin kuluttua.
***
Talon toisessa kerroksen ovesta astuessani tiesin aika tarkasti mitä odottaa, olinhan tuntenut Holmesin jo pitkään.
Astun sisään ja heti silmäni tavoittavat oudon näyn. Holmes ei istu lempipaikallaan paripäivää vanhoissa vaatteissa ja silmien alla pussit kuin bulldoggilla.
”Holmes?”
Ei ääntäkään.
”Holmes?” kysyn uudestaan ja sydämeni hakkaa hermostuneena etsiessäni häntä katseellani.
”Rakas Watson. tervetuloa. Luullakseni aiot nauttia päivällistä seurassani?”
Holmes oli ilmestynyt makuuhuoneestaan täysissä pukeissa ja hymyili nyt säteilevästi kädet hiukan levällään. Olin hiukan järkyttynyt ja aivoillani kesti hetki tajuta kuinka sanat muodostuvat.
”Hmh, Kyllä, Holmes.”
”Sehän on mukavaa. Istuhan toki, Watson hyvä.”
Istumaankin pääsin vasta kun aivoni saivat kehoni toimimaan ja minä olin oikeastaan tyytyväinen niiden valinnasta istua. En tiedä olisinko voinut seistä hetkeäkään kauempaa.
Mistä tämä leveästi hymyilevä Holmes oli tuotu? Hänhän oli varmasti vielä hetkisitten ollut vain kuin patsas täynnä aivosoluja.
Holmes oli istahtanut vastapäätä ja unohtunut ajattelemaan jotain. Niiden muutaman sekunnin aikana huomasin, että kaikki tuo pirteä innokkuus oli vain silmänlummetta yhdistettynä puhtaisiin vaatteisiin. Hänen katseensa oli usvainen ja silmien alla oli suuret pussit.
Holmes virkistyi ja hymyili jälleen.
”Miten sinulla ja Maryllä? Onko uusi asuntonne osoittautunut käytössä yhtä hyväksi kuin ajattelitte?” Näin hän pommitti minua kysymyksillä. Vastasin ilmeisesti liian hitaasti, sillä ennen kun olin saanut sanottavani loppuun, hän oli jo kysynyt uuden kysymyksen.
Onneksi koputus ja rouva Hudson keskeytti hänet.
”Ai… tekin olette ilmeisesti syömässä viimein”, hän sanoi hiukan karvaasti Holmesille, joka nyökkäsi ja vastasi:
”Joudun pyytämään anteeksi, rouva Hudson, etten ole ollut kovin nälkäinen näinä päivinä. Kiitos kuitenkin, että huolehditte ruokahuollosta niin mainiosti.”
Rouva Hudson naurahti ja sanoi:
”Voiko teille edes olla vihainen, herra Holmes?”
Jatkaen nauramistaan hän poistui huoneesta jättäen Holmesin ja minut kaksin aterialle.
Huoneeseen tuli pelottavan hiljaista kun minä ja Holmes kuin kilpaa helisyttelimme aterimillamme lautasia.
Minä söin piirun verran nopeampaa leipäni ja pyyhin suuni ja viikseni lautasliinaan, sillä minusta tuntui niihin jääneen useampikin muru.
Tämän jälkeen pääsin etuoikeudella kysymään:
”Holmes – minä sinun ystävänäsi, kolleganasi… miten haluat… minä sinun lääkärinäsi huomaan, ettet ole oikeasti noin elinvoimainen kuin esität. Ketä ja miksi yrität huijata?”
Holmesin ilme muuttui yllättävän hämmästyneeksi ja hänen katseensa kartteli omani.
”Holmes.”
Hän huokaisi ja nousi kävelemään sillä tavoin hermostuneesti kuin Sherlock Holmes vain voi kävellä.
”Sinua tietenkin, Watson.”
”Mutta miksi, Holmes?”
Holmes käveli tuolinsa viereen ja hänen silmissään oli outo, pimeä ulottuvuus.
”Sinun täytyy ymmärtää että asia jonka kerron, on hyvin yksityinen. Luotan sinuun. Sinun ei tarvitse hyväksyä sitä, mutta toivon voivamme jatkaa samalla lailla.”
Hän katsoi minua terävöityneillä silmillään.
”En halua pilata onneasi, mutta olen jo pitkään rakastanut sinua.”
Sitten hän istuutui silmät kiinni.
Mitä hän oli juuri sanonut? Rakasti, minua?
Nousin ylös ja Holmesin silmät räpsähtivät auki hänen kuullessaan nousemisen äänet.
Hänen katseensa oli niin riipivän surumielinen, että ihmettelin kuinka koskaan olen voinut sanoa hänen olevan liki tunteeton.
Kävelin hänen viereensä ja laskeuduin hänen tasolleen.
”Arvostan sanojasi, Holmes” sanoin hiljaa.
Hän hymähti.
”Olisiko liikaa, jos pyytäisin sinua suutelemaan minua tämän, yhden ainoan kerran… muistoksi?”
Hänen katseensa oli sumun peittämä ja minä tein ratkaisuni.
”Ei ole.”
Kumarruin suutelemaan ystäväni huulia.
Se oli kaukana intohimoisesta, pikemminkin surullinen.
Huuliemme irrottua Holmes laski katseensa ja sanoi:
”Mene… mene vaimosi luo.”
Hänen toistettuaan nuo sanat viimein lähdin, jättäen hänet ja palan sydäntäni tuon riipaisevan syväntumman varjon alle.
A/N: No, mitä piditte tämän kertaisesta juoniratkaisusta?
