// Alaotsikko: Oneshotti, kuolema
Nimi: Falling Inside The Black
Kirjoittaja: Unknow
Beta: Kiitoksia sinulle,
Haplo. <3 Ja kiitoksia kehuistasi ja neuvostasi. Olet lyhyen yhteistyömme aikana jo tullut minulle tärkeäksi.
Henkilöt: Paritusta ei ole, ja päähenkilönä on vain yksi ainut, Emily.
Vastuuvapaus: Kaikki on minun, paitsi laulun sanat. Kyseessä on
Skilletin kappale,
Falling Inside The BlackVaroitukset: Kuolema, kielenkäyttöä vähän rajummassa muodollisuudessa.
Rajoitus: K-11, lukeminen omalla vastuulla!
A/N: Omistettu
Leeville, joka pakotti minut kuuntelemaan kyseisen kappaleen, ja siitä se sitten lähti.
Mukavaa luku kokemusta!
P.S. Itse ehdotan, että kuuntelisit samaan aikaan tuota biisiä esim. youtubesta, se auttaa sisäistämään itse tarinan..
___________________
Olin kuollut. Tiesin sen.
Aivan varmasti…
Ei, hetkinen. Miten minä pystyin kuitenkin olemaan ja ajattelemaan? Ja näkemään, kuulemaan, haistamaan? Minulla oli ruumis, siitä olin ehdottoman varma.
Mutta miksi silti minusta tuntui kuolleelta? En tunne mitään. En pysty tuntemaan. Minut oltiin murskattu sisältä joksikin sanoinkuvaamattoman rikkinäiseksi. Miksi? Jaa-a, sitä on hyvä kysyä. Koska en itsekkään tiedä.
Tonight i’m so alone
This sorrow takes a hold
Don’t leave me here so could
(Never want to be so could) En ehkä ollut kuin muut. Kaunis, paras, pitkä, laiha, ihana, hymyilevä - kaikkea näistä ja tuhat muuta. En ollut ehkä kaunis, paras, pitkä, laiha, ihana, hymyilevä - mutta olin silti ihan ihminen. Minä tunsin, jos joku toinen oli erilainen kuin muut, niin onko se sääntö ei-tuntemiselle? Sille, ettei välitä? Ettei tunne kuinka ne sanat sattuu?
Paskat siitä.
Your touch used to be so kind
Your touch used to give me life
I've waited all this time, I've wasted so much time Eivät ne välitä, eivät tunteistani. Ei, jollen ole se kaunis, paras, pitkä, laiha, ihana - ja kaikkea muuta täyttä paskaa. Niiden takia nyt olen kuollut - kyllä, olen kuollut.
Henkinen itsemurha…
Don't leave me alone
Cause I barely see at all
Don't leave me alone, I'm He nauroivat. Kuka muka kuolisi henkisesti? Vain ruumiillisesti kuolema tarkoittaa oikeasti kuolemaa, lähtemistä.
Falling in the black
Slipping through the cracks
Falling to the depths can I ever go back
Dreaming of the way it used to be
Can you hear me
Falling in the black
Slipping through the cracks
Falling to the depths can I ever go back
Falling inside the black
Falling inside falling inside the black Mutta minä olin kuollut. Henkisesti. En ruumiillisesti, mutta kuka siitä loppupeleissä välitti? En ollut enää sinut vartaloni kanssa. En hallinnut liikkeitäni ja putosin syvään apatiaan. Ajattelin nykyään vain. En kiinnittänyt huomiota mihinkään ympärillä olevaan.
You were my source of strength
I've traded everything
That I love for this one thing
(Stranded in the offering) Olisiko se erilaista jos olisin oikeasti kuollut? Ei varmaan. Tosin sitten en enää ajattelisi, tai kuka tietää onko taivasta olemassa? Jotta voisin jatkaa miettimistäni. Mietin aivan liikaa. Vajoan apaattiseen tilaan - en kuule, en näe, en haista, en maista enkä tunne. Olisiko ilman ruumista paljoakaan eroa? Jos taivas on olemassa, pääsisin ehkä toiseen ruumiiseen, jossa en kuolisi ja ahdistuisi.
Pitääkö uskoa Jumalaan? Ehkä, en tiedä. En itse ole miettinyt sitä kovinkaan paljoa. Koska olen vain ajatellut, että tämä on rangaistus ihmisille - ja Jumala on luotu vain turvaksi. Mutta kun ajattelen sitä nyt, niin kyllä - Jumala on turva. Ajatuskin rakastetuksi tulossa jossain kaukaisessa paikassa, jossa voisin elää ilman kipua..
Don't leave me here like this
Can't hear me scream from the abyss
And now i wish for you my desire
Puhuiko joku jotain? Ehkä, ehkä ei. Lopetin jo kuuntelemisen aika päiviä sitten. Jokainen sana tappaa minua enemmän, ja minua ei enää paskan vertaa kiinnostanut. Ne olisi samoja sanoja kuin aina ennenkin. Ne olivat tappamista varten. Kauheaa murhaa varten. Ihmiset eivät tajua, kuinka paljon ne sanat tappaa ihmistä. Kaikki tekevät murhaa. Joka päivä. Ajatuksilla ja teoilla. Sanat ja lyönnit - mitä eroa niillä oikeastaan oli? Sama kipu siitä lähtee. Sanat vain satuttavat henkisesti, ja pysyvät mukana aina. Niitä ei koskaan unohda.
Antaa voi aina anteeksi, mutta ei, ei koskaan unohtaa. Ja kyllä, minä annan anteeksi. Kukaan ei ymmärrä toiselle ihmiselle tehtyä tuskaa, ennen kuin joutuu itse sen kohteeksi, ja nyt ymmärrän, että he eivät voineet sille ehkä mitään. Koska eivät olleet itse kokeneet sitä. Sitä murhaa, raakaa sellaista. Kun oikeasti kuolee, ja vain ruumis on todistamassa elossa oloa. Annan anteeksi kaikille, niiden pahojen sanojen omistajille, mutta ei. En ikinä unohda. Sitä kipua, sitä raastavaa tunnetta.. Ei, en pysty unohtamaan.
Don't leave me here like this
Can't hear me scream from the abyss
And now i wish for you my desire
Don't leave me alone
Cause I barely see at all
Don't leave me alone, I'm
Sydämenlyönnit alkavat hidastua hidastumistaan. Kukaan ei tiedä sitä, ei kukaan. Koska kukaan ei ole koskaan tiennyt pahan olon vaikutusta, sitä, että mieli stressaantuu - ja haluaa vapauteen. Jonnekin muualle, paikkaan, jossa ymmärretään. Ja jossa voi ajatella ilman kipua…
Taivas. Se on taivas.
Luulin, ettei semmoista ole olemassa, mutta kyllä, kyllä on.
Ja vihdoinkin, kivut loppuvat. Voin vain pyytää anteeksi kaikilta muilta. Tämä ei ollut tahallinen teko, tämä oli yhteydessä sydämeen, ja ei kukaan ihminen kestä ikuisesti henkistä kipua. Se litistää sydämen, ja sydän haluaa lentoon - pakoon siitä kaikesta.
Kuten sanoin, annan anteeksi - mutta en unohda.
***
Voin antaa anteeksi mutten ikinä unohtaa…
Voin antaa anteeksi mutten ikinä unohtaa…
Voin antaa anteeksi mutten ikinä unohtaa… Kaikki kolme nuorta kuulivat nukkuessaan nuo sanat, Mike, Laura ja Jenny. He heräsivät aamulla, unohtaen koko jutun ja vetäen kaiken leikiksi. Mutta tavallisesti kouluun tultuaan, he haeskelivat katseellaan Emilyä, sitä ihmistä, johon purkaa paineensa. Mutta ei, hän ei tullut kouluun. Eikä seuraavanakaan päivänä, eikä sitä seuraavana.
Falling in the black
Slipping through the cracks
Falling to the depths can I ever go back
Dreaming of the way it used to be
Can you hear me
Falling in the black
Slipping through the cracks
Falling to the depths can I ever go back
Falling inside the black
Falling inside falling inside the black
Black, black, black
Falling in the black...
Slipping through the cracks... Viikkoa myöhemmin, heille kerrottiin, että Emily oli kuollut.
“Johonkin rytmihäiriöihin”, tiedon tuonut opettaja kertoi. Kolme nuorukaista katui, katui ja katui. He muistivat unensa sanat:
Voin antaa anteeksi mutten ikinä unohtaa… Ja he alkoivat pelkäämään. Pelkäämään tosissaan, kuolemista ja Emilyn uudelleen näkemistä.
He olivat työntäneet Emilyn mustaan, ja kukaan ei ollut häntä kuullut, sillä he olivat murhanneet hänet.
Ja mitään ei ollut enää tehtävissä.
Falling in the black
Slipping through the cracks
Falling to the depths can I ever go back
Dreaming of the way it used to be
Can you hear me
Falling in the black
Slipping through the cracks
Falling to the depths can I ever go back
Falling inside the black
Can you hear me?
Falling inside the black
Can you hear me?
Falling inside the black
Can you hear me?
Falling inside
Falling inside, falling inside the black ____________________________
A/N2: OLKAAKKEE HYVVÖÖÖ!
Mitä piditte? Nyt sitä kommenttia kiitos, ja sitä rakentavaakin olisi ihan kiva saada..