Kiitos ihanista kommenteistanne! 
Ja ANTEEKSI kun on kestänyt, toivottavasti saan anteeksi!20. Sopu Renesmee “Edward, mitä on tapahtunut?” äiti tivasi heti oltuamme kuulomatkan päässä ukista. Jacob kiskoi minua kainalossaan kohti isän uutta kiiltävänmustaa autoa. Nojasin häntä vasten.
Isä pysyi hiljaa. Vasta kun olimme kaikki pakkautuneet autoon - äiti ja isä edessä, minä ja Jake takana - ja kaasuttaessaan pois ukin pihamaalta hän vihdoin avasi suunsa.
“Volturien tulo on aikaistunut”, isä sanoi hiljaa. “Alice soitti minulle. Hän oli nähnyt, että he saapuvat huomenna tasan kello 15.05, samalle aukiolle kuin viime kerrallakin. Arolla on meille ehdotus… Ja mukaansa hän ottaa sen tavanomaisen kaartinsa, onhan heitä tosin tullut muutama lisääkin.”
Jacob haroi toisella kädellään hieman hämmentyneenä mustia, pörröisiä hiuksiaan. Toinen oli minun ympärilläni.
“Olihan tuo huono uutinen, mutta kai me jollakin tasolla se jo tiedettiin. Miksi olet niin poissa tolaltasi?” hän ihmetteli kulmat kurtussa.
Isän silmät tuntuivat jähmettyneen jäisiksi jalokiviksi. Hän katsoi sokeasti eteensä.
“Aron tavoitteena on edelleen… Nessie. Toivoin vähän, että hän olisi muuttanut mielensä, mutta ei. En tiedä mitä hän haluaa”, isä voihkaisi tuskaisesti. Äkkiä kaikki kolme silmäparia olivat kääntyneet minuun.
Purin alahuultani ja painauduin syvemmälle Jaken kainaloon. Hän laski leukansa päälaelleni.
Minulla oli vahva tunne, että tämä ei päättyisi hyvin. Minulle tässä ainakin oli liikaa pelissä.
Kohtasin Jaken huolestuneet, mustat silmät. Punaruskea iho näytti hieman harmahtavalta. Hänen rinnastaan värähteli hiljaista murinaa.
Hautasin kasvoni hänen kainaloonsa. Kyllä. Aikoisin uhrautua, jos tarve vaatisi. Rakastin heitä niin paljon. Jake, isä, äiti, ukki, Esme, Rose, Emmett, Carlisle, Alice, Jasper…
Minun takiani kaikki rakkaimpani olivat vaarassa.
“Tämä ei ole millään lailla sinun vikasi”, isä torui katsoen peilin kautta minuun. En vastannut.
Jacob ravisti minua hellästi. “Oletko sinä ihan tyhmä? Olet tullut äitiisi”, hän huokaisi. Jake vilkaisi äitiä odottavasti, mutta äiti ei vastannut haasteeseen.
Hiljaisuuden vallitessa kaarroimme kotipihallemme. Isä ajoi auton suureen autotalliimme.
Kun kiirehdimme sisälle taloon, kukaan Carlislea ja Esmeä lukuun ottamatta eivät värähtäneetkään.
Rose istui Esmen vieressä vaalealla sohvalla. Jasper katseli kauempana ikkunasta ulos harmauteen selkä meihin päin. Emmett seisoi keskellä olohuonetta valtavan lihaksikkaat kädet puuskassa. Alice tuijotti tyhjyyteen huoneen nurkassa, yrittäen nähdä lisää. Carlisle seisoi lähimpänä ovea.
Esme suhahti luoksemme ja rutisti meitä jokaista tiukasti.
“Kaikki järjestyy”, hän henkäisi korvaani.
“Carlisle, mitä me teemme?” äiti kysyi ääni särkyen isän selän takaa. Hän ei kääntänyt hetkeksikään katsettaan minusta.
Toinen ukkini huokaisi hiljaa.
“Emme me voi muuta kuin odottaa”, Carlisle sanoi. “Ei meillä
pitäisi olla hätää…”
“Seth lupasi kertoa susille. Harmi, että meillä ei ole heitä tällä kertaa suojaamassa selustaamme”, isä mutisi.
Jake liikehti levottomasti vieressäni. Itse pysyin mykkänä hänen kainalossaan, turvaa hakien.
“Entäs Nessie sitten? Emme me voi vaan jättää häntä niiden iilimatojen ulottuviin!” hän puuskahti kiivaasti. “Jos Nessie lähtisi pakoon? Minun kanssani?”
“Demetri”, isä muistutti hiljaa. Jacobilta pääsi manausten ryöppy. Hyssyttelin häntä laimeasti.
“Minä jään teidän kanssanne, jos vain annatte minun jäädä”, ilmoitin anovasti. Vilkaisin Carlislea, joka nyökkäsi.
“Aikaa on vielä alle vuorokausi. Ehdotan, että keskittyisimme nyt ihan normaaliin arkeen - ei meillä ole vielä hätää”, hän lausui lempeästi.
Kankeasti kaikki siirtyivät askareisiin, joita he olivat tekemässä ennen uutista.
Carlisle ja Esme lähtivät viimeisen kerran metsästämään, mutta muut keskittyivät pakkaamaan tavaroitaan ja vaatteitaan muuttoa varten, joka tapahtuisi huolestuttavan pian. Isä ja äitikin lähtivät hiljaisina mökilleen. Minä ja Jacob jäimme olohuoneeseen, johon Emmett jäi katsomaan tapojensa mukaisesti televisiota.
Tuijotin ruutua mitään näkemättömin silmin. Siellä pyöri joku kepeä teinikomedia.
“Nessie pieni, älä näytä noin masentuneelta. Voltureita ne vaan ovat”, Emmett lohdutti hilpeästi. Eipä kauheasti auttanut.
“Niin. Voltureita, jotka ovat vaarallisia”, pihisin.
Itse en heitä muistanut, mutta tiesin, että he olivat tulleet tänne kerran tappaakseen minut ja perheeni. Luulivat minua Kuolemattomaksi Lapseksi, kielletyksi lapseksi.
Muistin vain sen pelottavan vampyyrin, Aron, utuisen punaiset silmät. Aina välillä ne ilmestyivät uniinikin. Ne karmivat minua.
Jake meinasi sanoa jotain, mutta vaikeni kesken lauseen. Hän kuunteli tarkkaavaisesti.
Minäkin kuulin juoksevien askeleiden ääntä, jotka lähestyivät taloamme. Toinen jalkapareista oli huomattavasti toista nopeampi.
Tunnistin heidät heidän hajustaan. Jacobkin näytti tekevän samoin; hän hämmästyi.
Nahuel asteli harmaudesta sisään Leah seuraten häntä paljon myöhemmin.
Carlisle ilmestyi viereemme.
“Kas hei Nahuel, hei Leah! Kuinka voimme auttaa?” hän kysyi lämpimästi.
Leah katseli jurona lattiaa. Nahuel vilkaisi minua tiikinruskeilla silmillään.
“Tiedättekö vielä, koska - “
“He saapuvat huomenna kello 15.05”, Alice ilmoitti portaiden yläpäästä Jasper takanaan. Täti oli arvannut, mitä Nahuel oli meinannut kysyä - Alice ei nähnyt Nahueliakaan.
“Huh”, poika hämmästyi. Sitten hän kysyi: “Tarvitsetteko minua? Minusta voisi olla apua…”
“Emme tarvitse. Voisitteko häipyä, kiitos?” Jacob ärähti. Vasta nyt huomasin hänen vihamielisen ilmeensä ja kätensä, jotka olivat puristautuneet nyrkkiin. Hän tuijotti Nahuelia silmä kovana.
Laskin käteni hänen kädelleen ja annoin hänen kuulla minut kosketuksen kautta.
Jake,
älä viitsi.
Kuuntelisit nyt,
mitä hän haluaa sanoa.
Hänhän on meidän puolellamme?
“Niin, mutta vain sinun takiasi”, Jacob murahti yhteen lukkiutuneiden hampaidensa välistä. Pyöritin silmiäni.
Nahuel hymyili äänettömälle keskustelullemme.
“Mielenkiintoista. Joka tapauksessa, aion seistä jälleen rinnallanne tulevassa kohtaamisessa. Minä ja Leah olemme puolellanne.”
Kaikki jämähtivät paikoilleen. Jake katsoi Nahuelia vihaisesti, kuin uskoen tämän tekevän huonoa pilaa. Muut tuijottivat poikaa silmät pyöreinä.
Minun silmäni olivat kohdistuneet Leahiin. Katselin, kuinka hän katseli niin kylmästi perhettäni. Siksi hieman säikähdinkin, kun silmäni äkkiä tavoittivat hänen katseensa.
Ne olivat kauniit silmät, suuret, tummat ja mantelinmuotoiset, paksujen ripsien reunustamat. Mietin, miltä hän oli mahtanut näyttää ennen… No,
tätä.
“Olen pahoillani”, Leah sanoi hiljaa. Luulin kuulevani olemattomia, mutta hän katsoi edelleen minua jatkaessaan: “Olen pahoillani, että olen ollut vähän tyly sinua kohtaan. Haluaisin aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä, jos vain suostut… Nessie.” Tytön ääni oli kovin väkinäinen, mutta silti vilpitön.
Minä kohotin ihmeissäni kulmiani. Leah kiirehti vakuuttamaan:
“Älä luule, että haluaisin varastaa sinulta Jacobin tai mitään! Yäk. Me ollaan vaan kavereita.”
“Kavereita, jotka suutelevat”, kuulin Rosen mutisevan ivallisesti.
“Minä en ole suudellut Leahia!” jake kivahti Leahin sanoessa tyynen viileästi: “Suu kiinni, verenimijä.” Rose vaikeni loukkaantuneena.
“No, miten on?” Leah kysyi katsoen jälleen minua. Minusta tuntui kuin hän olisi vasta nyt nähnyt minut ensimmäistä kertaa oikeasti. Sisimpäni täytti varovainen toivo. En saattanut uskoa hänen olevan tosissaan.
“No, jos olet tosissasi”, änkytin, ja Leah nyökkäsi, “- niin totta kai saat anteeksi.”
Leah nyökkäsi jälleen. Rose katsoi minua ylen hämmästyneenä, mutta Jakelta sain lämpimän hymyn osakseni. Hymyilin takaisin.
Tulin äkkiä niin iloiseksi tästä hetkellisesti käänteestä, että mieleni teki suorastaan halata Leahia. Lähestyin häntä ujosti hymyillen.
Leah kohotti kätensä muuriksi väliimme.
“Kiitos vaan Nessie, mutta NOIN valmis en sentään vielä ole. Sinun, öh, vampyyrihajusi saa vieläkin kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin. Anteeksi”, hän sanoi vääntäen huulilleen vinon hymyn.
“Ai, anteeksi”, minäkin sanoin ja päästin käteni valahtamaan alas. Kyllä minä ymmärsin häntä.
“No,
minua sinun hajusi ei pelota ollenkaan”, Jacob virnisti ja rutisti minut tiukkaan halaukseensa. Nauroin ja huokaisin sitten.
“Minua turhauttaa vain odotella täällä. Emmekö voisi tehdä jotain?” Olin suorastaan epätoivoinen.
Jacob nyökkäsi.
“Kyllä. Sinä neiti painut nyt nukkumaan.”
Tuijotin häntä äimistyneenä. Hän vastasi katseeseeni tyynesti.
“Nukkumaan? Tällaisessa tilanteessa?!”
“Tarvitset unta. Et ole nukkunut kauhean hyvin”, hän vastasi huolestuneesti.
Tuijotin häntä epäuskoisena. Melkein tunsin silmäni tipahtavan kohta päästäni.
“Tottelepas Jakea”, Alicekin puuttui keskusteluun. Muut nyökkäilivät, paitsi nyt tietenkään Leah.
Alistuneena lähdin laahustamaan kohti isän ja äidin mökkiä. Kiskaisin Jacobin mukaani.
“Uuh”, kuulin Emmettin viheltävän takaamme. Punastuin tietenkin rajusti, vaikkakin ilman syytä.
Jake loi yhden halveksivan katseen taaksemme, ja seurasi sitten minua.
