Ficin nimi: Kultainen häkki
Kirjoittaja: Annoy
Beta: minä itse
Fandom: Twilight
Genre: angst
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Renesmee
Disclaimer: Hahmot ja muu kuuluvat Stephenie Meyerille, teksti minulle.
Summary: Renesmee angstaa elämästään.
A/N: No joo, tämmösen tein. Eka oneshottini.
Kultainen häkki
Tuntuu kuin eläisin häkissä. Kultaisessa häkissä. Ulkopuolisen silmin elämäni näyttää täydelliseltä, mutta sitä se ei ole. Minulla on kaikkea mitä voisi toivoa, rahaa, kaunis ulkomuoto, täydellinen perhe ja joku joka rakastaa minua. Mutta ne eivät tee minua onnelliseksi. Sillä kaipaan muuta.
Perheeni rakastaa minua ja minä heitä, mutta heidän suojelevaisuutensa tuskastuttaa minua. Isäni ja äitini kohtelevat minua kuin olisin viisi, en kuusitoista. Heille olen vain helposti särkyvä nukke, jota pitää suojella pahalta maailmalta ja jonka puolesta pitää tehdä kaikki päätökset. Ikään kuin en itse osaisi suojella itseäni. Ikään kuin minulla ei olisi omaa tahtoa.
Joskus ahdistun, kun olen perheeni kanssa. Tuntuu kuin jokaista askeltani seurattaisiin ja perääni katsotaan ettei rakkaalle nukelle vain tapahdu mitään pahaa. Olen loukussa. Joskus olen pohtinut itsekseni miltä tuntuisi vain lähteä pois. Saisin vihdoin elää omaa elämääni, ilman että joku on koko ajan vahtimassa minua. Vanhempani ovat sanoneet että saan lähteä jos haluan, mutta tiedän mitä he ajattelevat oikeasti. Miksi lähtisit luotamme? Olemme antaneet sinulle kaiken mitä saatat haluta, olemme rakastaneet sinua täydellä sydämellämme. Tässäkö on kiitos kaikesta?
Olen salannut tällaiset ajatukseni isältä. En halua loukata heitä, mutta en vain kestä. Tukahdun tänne, haluan tietää miltä tuntuu elää oikeaa elämää.
Jacob… Pidän Jakesta, mutta vain ystävänä. Hän taas on rakastunut minuun, mutta en tohdi kertoa hänelle että en tunne samoin. Äiti yrittää aina patistaa minua ja Jacobia yhteen. Hän yrittää varmaan hyvittää sen että itse jätti Jacobin isän takia. Ja minua hän käyttää anteeksipyyntökeinona.
Ennen Jacob oli hauskaa seuraa, mutta nyt kun olen vanhempi, hänestä on tullut todella mustasukkaiseksi. Kun kuljemme yhdessä jossain, hän aina mulkoilee kaikkia poikia jotka edes vilkaisevat minua ja kiertää kätensä tiukemmin ympärilleni. Silloin mieleni tekisi huutaa ”En ole omaisuuttasi!” Enkö itse saa päättää kenen kanssa olen, vaan pitääkö minun kitua sen takia että Jake olisi onnellinen? Mutta en kehtaa kertoa hänelle että en rakasta häntä. Hän on kuitenkin paras ystäväni ja silti tärkeä minulle. Kaikki olisi paljon helpompaa jos Jake ei olisi leimautunut minuun.
Myös Jacob kohtelee minua kuin olisin tehty lasista. Jos ehdotan jotain hiukankin vaarallisempaa, kuten kalliolta veteen hyppäämistä, hän aina kieltää sen koska minuun voisi sattua. En ole vain ihminen, olen puoliksi vampyyri. Olen yhtä kestävää tekoa kuin Jacob, mutta hän ei tunnu tajuavan sitä. Ehkä hän pitää suojelemisestani. Ehkä se saa hänet tuntemaan itsensä mieheksi. Niinpä niin, mieheksi joka suojelee heikkoja, pelastaa heidät jokaiselta asialta, joka voisi olla hiukankin vaarallinen. Joskus tekisi mieli todistaa hänelle että en ole heikko. Pärjäisin aikuiselle miehelle helposti, monellekin.
Joskus, vielä joskus, lähden pois. Jätän perheeni ja Jacobin. Matkustan maailmalla, käyn monissa kiinnostavissa paikoissa, tapaan uusia ihmisiä. Haluan nauttia elämästä, kokea seikkailuja. Totta kai rakastan perhettäni, mutta en vain kestä tätä tukahduttavaa elämää. Kaipaan jännitystä.
Niin, elän kultaisessa häkissä. Täydellinen elämä, perhe ja kaikki muu. Mutta kaikki on yhtä tyhjän kanssa.
