Tittle: En koskaan kieltäisi sitä sinulta
Author: Remi (a.k.a. Psykiatri eli minä)
Pairing: Sirius/Remus
Genre: Kyllä se nyt ainakin kai fluffya on (kertokaa toki, jos tulee mieleen muita sopivia/sopivampia genrejä)
Raiting: S (korkeintaan K7, ilmoittakaa jos en osaa laittaa ikärajoja olemaan tarpeeksi korkeita)
Summary: Tuota... Remus toivoo Siriukselta läheisyyttä ja huolenpitoa, muttei uskalla uskoa tämän olevan kiinnostunut sellaisesta
Disclaimer: Eipä ole minun hahmojani, Rowlingille nuo kuuluvat
A/N: Ja siinä jossain kohdassa X alkoi tuntua siltä, että kyllä tästä aika kliseekeittoa taitaa tulla, mutta tulkoon. Pidetään aivot elossa ajoittaisella kliseeannoksella (vai onko koko tekstin kliseisyys kuinka pahasti vain minun aivoissani..?) Joka tapauksessa sanotaan näin: 7 kuppia teetä (joista 4 putkeen) + valvottu yö + edellisenä yönä luetut S/R fickit = tämä ficki... Ja melkein jaksoin tarkistaa kunnolla, kuinka toimiva tämä nyt edes on... (Ja anteeksi sinulle kenen kanssa olen puhunut jotain jostain beta-hommista, mutta siitä, kun puhuimme on kulunut yli puoli vuotta, jos oikein muistan, joten en nyt ottanut sinuun yhteyttä, anteeksi.)
***
Remus oli sinä päivänä herännyt hieman normaalia myöhempään. Hänen ensimmäinen ajatuksensa sen jälkeen, kun hän oli nähnyt kellon, oli ollut, että hänen pitäisi kiirehtiä, jotta hän ei myöhästyisi aamun ensimmäiseltä tunnilta. Hän oli noussut istumaan paniikissa, mutta tajunnut pian makuusalin olevan täynnä rauhassa nukkuvia rohkelikko poikia. Lauantai, hän oli ajatellut asettuessaan takaisin makaamaan rauhoittuakseen.
Inhottavan ahdistuksen tunteen väistyttyä ja sydämen rauhoituttua hän oli noussut ylös, vaihtanut vaatteensa ja lähtenyt alas oleskeluhuoneeseen. Hän oli voinut hieman huonosti aiemman paniikki tilansa takia.
Paniikin jälkeisen pahoinvoinnin väistyttyä hän oli huomannut, että hänen päätään särki. Hän oli sivuuttanut sen ajatellen sen johtuvan viime aikojen stressistä ja väsymyksestä.
Kun Sirius, James ja Peter olivat laskeutuneet alas makuusalien portaita, hän oli noussut sohvalta ja liittynyt heidän seuraansa aamiaiselle.
Nyt kelmit istuivat oleskeluhuoneessa. Sirius ja James pelasivat velhoshakkia takan edessä Peterin katsellessa heitä sivusta. Remus istui sohvalla ja yritti keskittyä läksyihinsä. Päänsärky ja Jamesin ja Siriuksen harvinaisen kovaääninen shakin pelaaminen kuitenkin häiritsivät hänen keskittymistään. Lisäksi hänen nenä oli alkanut vuotaa suunnilleen puolessa välissä portaita heidän kävellessään takaisin suuresta salista. Se oli kiusallista, ei hän halunnut olla sairaana muiden edessä.
Remus laski sulkakynänsä pergamentin päälle ja sulki silmänsä. Hän olisi mieluummin nukkunut tai maannut paijattavana. Siriuksen paijattavana. Hän hymyili ajatellessaan asiaa. Hän pystyi tuntemaan Siriuksen lempeän kosketuksen.
”Remus, mitä sä oikein ajattelet?” Siriuksen ääni kuului lattialta. Remus avasi silmänsä ja katsoi Siriusta. ”Mä en muista nähneeni sulla tollasta ilmettä koskaan. Mitä sä oikein ajattelit?”
Remus katseli ystäväänsä hiljaa. Eihän voinut kertoa tälle, mitä oli ajatellut.
”Joulua”, hän sanoi hiljaa.
”Joulua? Mitä niin ihmeellistä joulussa nyt yhtäkkiä on, että se saa hymyilemään tuolla tavalla?” James kysyi Siriuksen vierestä.
”Ensimmäinen joulu, joka me vietetään yhdessä. Niin, että kaikki neljä on paikalla”, Remus sanoi hymyillen.
James ja Sirius palasivat takaisin shakkinsa pariin. Remus istui hetken silmät taas kiinni hieroen ohimoitaan. Sitten hän otti sulkakynänsä ja yritti taas keskittyä tehtäviinsä.
”Remus”, ruskeahiuksinen poika havahtui hereille Siriuksen äänen kutsuessa häntä. Hän avasi silmänsä. Sirius oli kyykistynyt sohvan viereen ja katseli sohvalla makaavaa Remusta.
”Mä ajattelin tulla katsomaan nukutko sä täällä vieläkin”, Sirius sanoi pyyhkien ruskeita hiuksia pois ystävänsä kasvoilta. Poika katseli unisen näköisenä tyhjää oleskeluhuonetta. Hän nousi istumaan.
”Missä kaikki on?” hän kysyi hiljaisella äänellä.
”Osa on syömässä ja loput on ulkona”, Sirius vastasi ja siirtyi lattialta istumaan nojatuolin käsinojalle. Remus näytti järkyttyneeltä.
”Kauanko mä oikein olen nukkunut? Miksi te ette herättäneet mua?” pojan äänestä pystyi erottamaan ärtymystä. Hän oli lievästi pettynyt itseensä nukahdettuaan oleskeluhuoneen sohvalle tehdessään tehtäviä (ja hän oli vieläpä nukuttuaan monta tuntia).
”Kyllä me yritettiin. Ja kyllä sä heräsit, kun me kysyttiin tuletko meidän kanssa syömään. Vastasit ettei sulla ole nälkä”.
Remus ei muistanut kuulleensa kysymystä tai vastanneensa siihen. Hän ei myöskään muistanut nukahtaneensa.
”Haluaisitko sä mennä Jamesin ja Peterin luokse ulos?” Sirius katsoi Remusta silmiin. Remus katsoi ulos ikkunasta. Ulkona leijaili hitaasti alas taivaalta suuria lumihiutaleita. Hän ei innostunut ajatuksesta mennä ulos kylmään, kun hän meinasi sisälläkin alkaa täristä kylmästä.
Hän käänsi katseensa pois ikkunasta ja pudisti päätään. Ei, hän ei menisi ulos kylmään.
Sirius katseli ystäväänsä miettien.
”Oletko sä kunnossa?” pojan harmaat silmät arvioivat tarkasti Remuksen piirteitä. Remus nyökkäsi.
”Mä olen vain vähän väsynyt. Meillä on ollut aika paljon tehtäviä. Opiskelua”, poika mutisi vetäen polvensa niin lähelle rintakehäänsä, kuin vain pystyi.
”Remus, ole kiltti, äläkä valehtele”, Siriuksen ilme ole vakavampi, mitä Remus oli tällä tottunut näkemään. Hän pysyi vaiti hetken aikaa. Hän ei saanut mielestään ajatusta Siriuksen läheisyydestä ja huolenpidosta. Hän ei kuitenkaan uskaltanut toivoa, että Sirius oikeasti jaksaisi kiinnostua sellaisesta. Hän ei myöskään olisi halunnut vaivata Siriusta.
”No, mä saatan olla tulossa vähän kipeäksi”, poika sanoi epäröiden. Sirius nousi seisomaan ja tuli Remuksen luokse. Hän istui pojan viereen sohvalle.
”Sitten mä jään tänne sun seuraksi”, Siriuksen käsi kietoutui Remuksen ympärille. Ihmissuden valtasi hetkellisesti lämpö. Hän hymyili nojautuessaan toista poikaa vasten. Pojan kosketus tuntui lämmittävän häntä tai ainakin estävän häntä alkamasta täristä. Remus tunsi toisen pojan viileän käden eksyvän hänen niskan ja hartian välille paidan alle.
”Remus, sulla on kuumetta”, Sirius sanoi ottaen kätensä pois ihmissuden paidan alta. Remus hymähti. Häntä ei kiinnostanut protestoida, Sirius oli luultavasti oikeassa.
”Voisitko sä mennä vähän sinnemmäs?” Remus kysyi Siriukselta. Poika siirtyi hieman ja Remus asettui sohvalle makaamaan pää Siriuksen sylissä.
”Anteeksi Sirius. Mä olen hirveän törkeä, kun mä kysyn tätä, vaikka sä jäit tänne mun seuraksi, mutta mua väsyttää kamalasti, joten voisinko mä saada nukkua edes ihan vähän aikaa?” ruskeahiuksinen poika mutisi ystävänsä paitaan. Sirius laski kätensä toisen pojan hiuksiin ja rapsutti tätä kevyesti.
”Mä en halua kieltääkään sitä sulta”.
”Hitto, Sirius, musta tuntuu että mä saatan rakastaa sua”, Remus kuuli itsensä sanovan enne kuin ylitti unen ja valvetilan rajan.
