Twilight: Vaikein tie kulkea,Viimeinen osa10/10(11.6)|K11 Jatkoa; Vielä yksi mahdollisuus

[Lauranood]

- Ficin nimi Vaikein tie kulkea
- Kirjoittaja Lauranood
- Mahdollinen beta  Pulina, toisen osan kolmannesta luvusta lähtien
- Fandom Twilight
- Ikäraja K-11
- Tyylilaji Romance, Draama, Angst
- Henkilöt Selvii lukiessa
- Tiivistelmä Bella on vampyyri. Hän on löytänyt uuden perheen ja he muuttavat Forksiin, Bella välttelee Edwardia peläten, että hänet tunnistetaa. Hänenhän pitäisi olla kuollut.
A/N Toivottavasti pidätte

“Siitä on miltein satakaksikymmentä vuotta ja kaipaan häntä yhä. Joskus kadun valintaani ja toivon, etten olisi ajatellut niin huolimattomasti. Usein iltaisin mietin, rakastaako hän minua enää? Rakastiko edes silloin? Niinä hetkinä, olen onnellinen valinnastani.

Minulla on uusi perhe Stormyt, me olemme kaikki kasvaneet erillämme. Löysin heidät puolivuosisataa sitten. Olemme lauma. Vanhin on Victor. Hän on vahvin ja hän osaa lukea sanoja, hän tietää mitkä ovat totta ja mitkä valetta. Yritän aina vain jättää osan totuutta pois, koska hänelle ei voi valehdella.

Toinen on luultavasti Catherine. Hän ja Victor ovat pari. Catherinella ei ole mitään näkyvää kykyä, mutta hän ajattelee aina positiivisesti.

Kolmantena tulivat Susannah ja hänen parinsa Julian, joka on lähtenyt. Susannah on erittäin kiivasluontoinen ja hän pystyy siirtämään tunteitaan muille ihmisille kosketuksesta.

Nuorin minun jälkeeni on Themes. Hän on ilmaissut ihastuksensa minuun, mutta en voi unohtaa minun rakastani, jonka hylkäsin ja jota en koskaan unohda. Themes on jäljittäjä. Hänellä on kyky pakottaa kuka tahansa tahtoonsa. Se saattaa tehdä jäljittämisestä tylsää, mutta hänen pitää päästä tarpeeksi lähelle siirtääkseen mielikuvan uhrinsa ajatuksiin. Minuun se ei onneksi tepsi.

Sitten olen minä. Minulla on kilpi, vahva sellainen. Saimme sen selville Victorin avulla. Selvitimme kauan voimaani torjua kaiken mielestäni. Opin myös erään Lyran avulla siirtämään ja käyttämään kilpeäni melkein aseen veroisena, mutta harjoittelussa meni kaksikymmentä vuotta. Minulla on myös vaiva, en voi unohtaa en koskaan. Tavallaan se on myös siunaus.

Olin vaihtanut nimeni Isabellakis, vaikka vihasin sitä nimeä. Themes oli keksinyt minulle lempinimenkin, minua sanottiin Issyksi.

Victor ja Catherine olivat löytäneet meille täydellisen asuinpaikan jostain. He halusivat yllättää meidät kaikki. Susannah ei sietänyt mitään yllätyksiä ja mökötti takapenkillä. Themes ja minä istuimme hänen molemmilla puolillaan. En jaksanut kuunnella Themeksen flirttailuja koko ajan.

Victor ja Catherine istuivat edessä ja pitivät kättä toistensa käsissä. Se sai minut suremaan. Muistin kuinka Edward oli pitänyt aina minun kädestäni kiinni. Toivoin, etteivät muut olleet antaneet hänen tehdä itsemurhaa. Pudistelin päätäni. Miksi olisivat? Paremminkin; miksi Edward olisi halunnut tehdä itsemurhan? Olin aivan typerä, Omien haaveideni lumossa.

Maailma oli ikään kuin pysähtynyt. Muutama vuosi muuttumiseni jälkeen todettiin, että kehityksen oli pysähdyttävä. Ellei mentäisi vielä taaksepäinkin. Sadassa vuodessa melkein mikään ei siis ollut muuttunut. Ilmasto oli jo niin saastunut, ettei kehitetty enää mitään uutta. Tätä ilmiötä kutsuttiin ihmisten uutisissa “maailman pysähtymiseksi”, siltä se näyttikin. Huokaisin.

Katsoin auton ikkunasta ulos. Todellakin kaikki oli aivan kuin satakolmetoista vuotta sitten. Charlien talokin oli vielä paikallaan. Naurahdin.

Ihan kun joku olisi lyönyt minua. Charlien talo!? Sehän voi tarkoittaa vain yhtä asiaa! Me olimme Olympian niemimaalla, Forksissa. “Muutammeko me tänne?” kysyin melkein hädissäni. Victor katsoi minua ihmeissään. “Niin me kaavailimme. Etkö pidä ideasta? Täällä on niin kamalan vähän aurinkoisia päiviä, että tämä kuulostaa täydelliseltä. Haluan tietää voiko sellainen olla edes totta”, Victor hymyili minulle. Huokaisin.

“On se valitettavasti”, sanoin niin hiljaa, ettei ihminen olisi kuullut. Vampyyrit kyllä kuulivat. Kolme uteliasta ja yksi halveksiva silmäpari tuijotti minua. “Joskus toisten”, sanoin melkein anovasti. Pieni pisto vaienneessa sydämessäni. Susannah oli kuin Rosalie. Halveksiva, kaunis. Susannah oli vain saavuttanut täydellisyyden vampyyrielämäsään ja menettänyt sen.

Olin aluksi säälinyt häntä, mutta lopetin sen hyvin pian. Hänellä oli tapana hiipiä taakseni ja näyttää kuinka paljon hän halveksikaan minua. Kun lopetin hänen säälimisensä, hän lopetti minun piinaamiseni ja meistä oli tullut ystäviä. Häntä tosin harmitti, että Themes piti minusta.

Otin laatikkoni. Sen päällä luki Issyn roinaa. Themeksen käsialaa. Pyöräytin silmiäni. Olimme monella tapaan kuin perhe. Victor ja Catherine olivat ne huolehtivat vanhemmat. Me olimme kolme kuritonta kakaraa. Themes oli lopettanut minun ahdistelemiseni. Hän oli lähinnä kuin Emmet. Isoveli, joka ei osannut hävitä. Hän oli minusta oikein mukava. 

Olimme päättäneet ruveta leikkimään perhettä tällää oikein kunnolla, sillä nyt olisi uusi alku ja Forks kuulosti niin täydelliseltä paikalta. Victor haki poliisiksi. Hänet ylennettäisiin luultavasti poliisipäälliköksi, koska hän olisi niin etevä. Olisiko toinenkin isähahmoni Forksin poliisimestari? Naurahdin happamasti.

Talomme oli kaunis. Se sijaitsi minulle tuntemattoman sinisen joen rannassa. Piha oli kaunis ja talo iso. Totta kai. Eivät nämäkään vampyyrit nyt niin nuoria olisi, ettei heillä rahaa piisaisi. Meillä oli vain kolme autoa. Jaguaari, jolla olimme juuri tulleet ja jo autotallissamme pönöttävä Porsche. Se oli minun autoni. Susannah omisti Ferrarin ja Themes moottoripyörän, koska autot olivat hänestä niin alkeellisia. Hän oli vain lapsellinen.

Olimme parissa tunnissa saaneet kaiken valmiiksi katselin huonettani. Seinät olivat siniset, koska sininen oli hänen mukaansa sopinut minulle. En tiedä sopiko se enää, mutta se oli jäänyt takaraivoon ja siitä oli tullut melkein pakkomielle, sininen. Hymyilin. Hymyilin liikaa, se oli vain jäänyt päälle. Annoin valheellisen tunteen pyyhkiytyä kasvoiltani ja otin todellisen, surun.

Istuin leveälle ikkunalaudalleni ja katselin ikkunasta ulos. Katsoin virtaavaa jokea ja ihastelin sen sulavia liikkeitä. Kuulin oveltani koputusta. “Tule alas”, kuulin Themesen hieman karhean äänen. Hypähdin pois ikkunalaudaltani ja laahustin mahdollisimman epävampyyrimaisesti pois huoneestani. Susannah loi minuun melkein huvittuneen ilmeen. Tökkäsin häntä selkään. Hän yritti huitaista minua, mutta väistin. Catherine nauroi meille. Tämän vuoksi me olimme lapsia. Me olimme lapsellisia.

“Mitä pidätte paikasta?” Victor kysyi. “Mahtavaa! Täällä on vain yksi lukiokin, ei tarvitse miettiä minne menee!” Themes hihkui. Osasiko hän edes vääntää suutaan alaspäin? “Aika kaunis paikka”, Susannah totesi. Kaikki katsoivat minuun. Tuijotin pöytää. “Masentava paikka”, sanoin ja vilkaisin ulos ikkunasta. Näin kallion. Kylmät väreet vavisuttivat kehoani.

“Oletko kunnossa kulta?” Catherine kysyi ja tuli hieromaan olkapäätäni, melkein kun lämmittääkseen. “Olen pahoillani, yritän totutella. Minulla vain on huonoja muistoja tästä paikasta”, kuiskasin. Olisiko aika ketoa heille? Voisinko uskoa heille, että juuri tuon kallion sisässä minä menetin kaikkeni. Kuolin. Nyökkäsin itsekseni. Oli aika.

“Haluan kertoa teille jotakin. Voin varmasti viimein kertoa teille miten muutuin”, totesin hiljaa. Olin kuullut muiden tarinat, mutta he eivät tienneet minun. En koskaan ollut kertonut sitä. Victor nyökkäsi.

“Minä synnyin täällä. Ihmiselämässäni. Asuin Phoenixissä ja muutin tänne täytettyäni 17. Hmm. En jaksa kertoa teille tylsää elämääni sanonpa vain, että tuon kallion sisässä minä kuolin”, kuiskasin ja nyökkäsin ikkunasta ulos. Catherine henkäisi pelästyneenä. Hymyilin alakuloisesti.

“Eräs vampyyri, Victoria. Halusi enemmän kuin mitään tappaa minut. Hän kidutti minua ensin kauan. Lopulta hän aikoi imeä minut kuiviin, mutta eräs henkilö pysäytti hänet ja hän heitti minut avustajalleen, joka piilotti minut. Makasin kivien takana ja luulin kuolevani, mutta hänen hampaistaan oli jäänyt polttavaa myrkkyä vereeni ja minä paloin. Kun avasin silmäni kaikki uskoivat minun kuolleen. Annoin heidän elää sen mukaan”, sanoin surullisena ja sensuroin Edwardin pois tarinastani. Heidän ei tarvinnut tietää epätoivoisesta rakkaudestani, joka oli kuollut minun mukanani.

Aamulla kouluun lähteminen oli yhtä helvettiä. Minä heitin myös Thamesin ja Susannahin, koska satoi vettä ja minun autoni oli hieman vähemmän huomiota herättävä, kuin Susannahin Ferrari.  Forks oli jämähtänyt sata vuotta sitten paikalleen. Se oli yhä pikkukaupunki. Jotkut suurkaupungit ja pikkukaupungit olivat muuttuneet, mutta Forks vain oli ja pysyi. Tavallaan hyvä, minä rakastin sitä sellaisenaan.

Katselin levottomana parkkipaikkaa. Ei hienoja, eikä uusia autoja. Eikä varsinkaan hienoja ja uusia autoja. Vain minun Sininen Porscheni. Rakastin sitä. Se oli saman mallinen kuin Alicella. Se muistutti minua parhaasta ystävästäni, jonka olin menettänyt rakkauteni mukana.

Minulla oli mitä tylsin päivä, istuimme ruokailussa kaikki yhdessä. Vilkaisin lukujärjestystäni. ”Biologiaa”, kuiskasin. Ihan nousivat ensimmäiset päiväni täällä mieleen. Minun oli ihan pakko vilkaista Culleneiden vakiopöytää, se oli tyhjä? Miksihän ihmeessä. Minuun iski mielenkiintoinen pelon värinä, mutta peitin sen parhaani mukaan. Naurahdin muka. Susannah ja Themes katsoivat minuun. “Kun muutin tänne, minulla oli myös biologiaa ruuan jälkeen”, sanoin muka huvittuneena. Se riitti heille selitykseksi.

“Meillä on uusi oppilas Isabella”, opettaja Okery sanoi. Aivan kuin ensimmäisenä päivänäni. “Issy vain”, sanoin hiljaa. Menin paikalleni. Eturivin tyhjään pulpettiin. Koko lopputunnin kuvittelin hänet viereeni. Kuvittelin kaikki ne tunnit, jotka olimme viettäneet tässä samassa luokassa ja samassa pulpetissa.

Kun koulupäivä lopultakin päättyi, me lähdimme kotiin. Susannah huokaili tylsää Englannin tuntiaan. Minä en sanonut sanaakaan biologiasta, liian noloa. Ajoin kotipihaamme ja kävin heittämässä repun huoneeseeni. Olin jo huomannut, että tässä lähellä oli hautausmaa. Halusin heti maksaa Charlielle kaikki ne kerrat joita en ollut edes vilkaissut hänen hautaansa. Edes tajunnut sen olemassaoloa.

Kommentteja?

[mmiru]

Mun mielestä tämä oli hyvä.
jäänkin seurailemaan tätä, jos aiot kirjottaa jatkoa.
Kirjotus virheitä en huomannu ja teksti oli sujuvaa.

Nyt en enempää keksi sanottavaa, mutta jatkoa.

[Lauranood]

Kiitos mmiru: Toivottavasti joku muukin on tuota mieltä, että saan julkaista tämän, sillä todella haluaisin. Ei vain ole kivaa kirjoittaa, jos tietä ettei kukaan tykkää siitä.
Voin melkein luvata, etten ole vielä lopettanut. Tekstiä on koneellani muutenkin jo enemmän kuin tämä pätkä, mutta haluan olla varma ettei se ole täällä turhaan. Eli jos joku piti voisiko kommentoida, jotta tiedän että pidit. Ja saa myös kertoa miksei pitänt, koska silloin voin muokata siitä ehkä parempaa   

Anteeksi jos kuulostaa kerjäämiseltä 

[Vanamo]

En oikein osaa sanoa tästä mitään, mutta koitan jotain tähän väsätä.. (;

Teksti ei sinänsä ole tönkköä, mutten sitä voi oikein sujuvaksikaan sanoa.
Kirjoitusvirheitä oli jonkun verran, ja muutamat lauseet olisin muotoillut toisella tavalla.

Juonesta oli myös vähän saada kiinni, mutta se johtuu varmaan siitä, että huomasin vasta tämän luettuani, että tämä tarina on jatkoa toiselle ficillesi.. Pitää varmaan se lukaista jossain vaiheessa, niin tajuaisi tästäkin enemmän.. 

Ja ymmärrän että haluat kommentteja, itsekin kerjäilen niitä aina omille ficeilleni, mutta hei, olet postannut ficcisi tänne tänään! Joten älä vielä "masennu" kun ei ole enempää kommenttia, on ärsyttävää, ettei kaikki kommentoi, mutta sehän ei ole pakollista.. 
Mullakin on ollu täällä jo hyvän aikaa ficci, joka ei ole saanut keneltäkään vieläkään yhtäkään kommenttia, ja nyt se on jo uponnut jonnekkin twilight ficcien syövereihin..

Jään kyllä seurailemaan tätä, joten kirjoita lisää vaan, idea vaikutti mielenkiintoiselta, vaikka saman tapaisia, mutta kuitenkin hyvin erilaisia, ficcejä finissä jo muutama on. 

[Lauranood]

Sitä mää vaan niistä kommenteista, ku kysyin siinä ensimmäisessä, että haluuko kukaan edes, että kirjottaisin jatko osan. On tosi turhauttavaa ajatella että se ois ihan turhaa lisätä, koska ei sitä kuitenkaan kukaan lukis.
Ei sitä ny ekan tunnin aikana tarvi läheskään kommentoida, mutta moni päivä alkaa mennä jo jotenki masentavaks 

[Vanamo]

Juu, ymmärrä hyvin.
On turhauttavaa ja ärsyttävää kirjoittaa tarinaa, jos kukaan ei vaivaudu sitä kommentoimaan.
Ite kommentoin jokaista lukemaani ficciä, sillä se on kohteliasta kirjottajaa kohtaan.
Ja kyllä tähän varmaan vielä tulee paljon kommentteja. (:

[NiNNNi]

No nyt minäkin päätin tulla kommentoimaan. (:
Kuten Vanamo jo sanoi, jonkin verran virheitä löytyi, pääösin aika pieniä sellaisia, ja muutama lause kuulosti kuin sanoja olisi puuttunut välistä tai pilkku puuttunut.

Ehkä betaa kannattaisi harkita, jotain lukijaa kysyä, tai hakea tuolta osiosta missä voi (: Beta auttaisi juuri kaikissa kyseisissä asioissa. Ja antaisi tietenkin positiivistä kommenttia ja neuvoja ehkä jos sellaisiin on tarvetta.

Ja sitten tuo kommenttien pyytäminen, ei siinä mitään pahaa ole, ethän sentään kirjoita erikseen kommentteja jotta tarinasi olisi aina ensimmäisellä sivulla, etkä kerjääkään kommentteja pelkästään viestissä. Mutta jos olet tänään tän postannu, ihmiset voi alkaa huomaamaan tätä vasta jopa viikon kulutta, se niin riippuu tilanteesta. (: Joskus menee päivä joskus voi jopa mennä viikkoja, älä siis suotta masennu! Ja varmasti tätä joku lukee vaikkei kommentoi, eihän se kaikkien tapoihin kuulu.

Mutta ficin idea oli sinänsä hyvä ja jään varmaankin seurailemaan jatkoa jos olet sellaista kirjoittamassa. (:: Mutta betasta siis olisi paljon apua. (:

ninnni~

[Lauranood]

Olen sitä betaa harkinnut useamman kerran itsekkin. Kun tulee kirjoteltua aika nopeesti niin ei siinä samassa ehdi kattoo kirjotusvirheitä. Eikä koneella tarvi kattoo niin tarkasti, kun vaikka käsin kirjottaessa. Että yritän saada aikaseks hankittua, että muut saa lukea parempaa ja selvempää tekstiä =))

[Sarkku]

Hyvältä vaikuttaa <3
Jatka pian

Sarkku

[En-nu]

<33333.............ja toi 10000000000000000 uudelleen ihana <3

[Prumrose]

Kiva ja mielenkiintoinen alku
Vaikakin aika surullinen... 
Mutta vannoutuneena Edward fanina minun on pakko kysyä tuleehan Cullenit (tai ainakin Edward) vielä mukaan ? 
Kiitos, tästä ja jatkoa?

♥:Prumrose

[Susskku_-]

Ihana alku 
Tykkään ideasta
Ja itsekkin toivon Culleneita mukaan tarinaan : )
Ja haluaisin vielä pyytää anteeks etten oo kommanu siihen aikasempankaan tarinaan 

~~Susskku_-

p.s.  Jatkoa odotellaan 

[Lauranood]

Juu tulee ne Cullenit   Laitankin samantien jatkoa, missä he ovat mukana.

Sitä ennen:
Kiitos kaikille vastanneille
Anteeksi tuo kerjäämiseltä kuulostava kommenttien pyytely
Ja
Toivottavasti pidätte

Kertokaa kelpaako nimi?  En keksiny mitään parempaakaan

[Lauranood]

A/N Nyt pääsevät osa Culleneista mukaan

Kävin kaupassa ostamassa kamalasti ruusuja ja kauniin lyhdyn. Lyhty oli hopeinen ja siinä oli kultaisia ruusuja ja koukeroita. Se oli soikean mallinen. Sanat oli väritetty kultaisiksi syventeiksi. Kaiverrutin siihen sanat: Vaikka oletkin mennyt, ei merkityksesi tässä maailmassa ole muuttunut. Sinua muistetaan vieläkin. Olin sen velkaa hänelle. Kalliin lyhdyn kirjoituksineen.

Kävelin läpi hautausmaan ja katselin syksyistä hautausmaa maisemaa. Kaikki oli peittynyt kirjaviin lehtiin. Näin haudan, joka kuului isälleni. Laskin ruusut siihen. Asettelin ne oikein kauniisti. Muutama jäi yli asetelmastani. Kohautin olkiani. Laittaisin ne johonkin toiseen hautaan. Lyhty meni asetelmani keskelle. Sytytin kynttilän ja olisin halunnut itkeä, koska nyt tunsin itseni niin tunteettomaksi.

Olin jo lähdössä kun huomasin Charlien haudan viereisen haudan. Olin saada sydänkohtauksen, jos olisin vain voinut.

Isabella Marie Swan
Hänen elämänsä päättyi arvaamatta ja liian aikaisin

[/i].

Nyt minä vasta melkein itkinkin. Millaisia tunteita herättää kohdata oma hautansa? Seistä vielä sen edessä. Laskin loput ruusut siihen. Se tuntui itserakkaalta, mutta en keksinyt muuta. Huomasin, että minun hautani oli hyvin hoidettu. Kuka ihme sitä kävi hoitamassa. Kuulin askelia ja nostin pääni.

Jacob Black käveli hautojen välissä. Loikkasin melkein ilmaan. Hän oli vain hieman vanhemman näköinen. Ei muuttunut melkein lainkaan. Oliko hän leimaantunut? Oliko hän onnellinen? Miksi hän kävi haudoilla? Tajusin äkkiä, hän oli tulossa minun haudalleni. Juoksin nopeasti piiloon. Katsoin piilostani, kuinka hän laski valkoisia ruusuja haudalleni. Hän katseli ihmeissään minun laittamiani ruusuja. Hän vilkaisi myös Charlien hautaa ja uutta lyhtyä. Hänen otsansa meni kurttuun.

Olisin halunnut nauraa, mutta en voinut, hetki oli niin tunteellinen. Paras ystäväni Jacob oli haudallani ja minä kurkin puunoksalta hänen tekemisiään. Olihan tilanne hieman koominenkin.

Pakenin paikalta, niin mitään muuta en osannut. Minä pakenin aina, kerran toisensa jälkeen. Koskahan lopettaisin sellaisen sairaan raukkamaisuuden. En ollut muuttunut kamalasti. Olin yhä sama pelkuri. Olin ikuisesti Bella, sanottiin minua Issyksi tai ei.

Menin suoraan huoneeseeni. Istuin suuren flyygelini ääreen ja soitin koko yön. Se oli minun harrastukseni, minä vain soitin. Rakastin soittamista ja laulamista, nyt kun äänestäni oli tullut kaunis. Suurin osa lauluistani oli surullisia huonosti päättyviä rakkaustarinoita, jotka olin omistanut hänelle. Omalle rakkaalle vampyyrilleni.

Menin kouluun jo hieman luottavaisemmin. Pysäköin vapaalle paikalle ja silmääni osui uusi musta auto, jota en ollutkaan nähnyt eilen. Kiiltävä Ashton Martin. Katselin sitä hieman pelokkaasti. Kuulin pienen kuiskauksen. “Alice.” Käännyin pelokkaana ja näin hänet. Hän käveli Alicen rinnalla kohti koulua. Hänen kupariset hiuksensa hulmusivat tuulessa ja sai polveni pettämään alta.

Susannah juoksi viereeni. “Issy, Issy!” mikä on sattuiko sinuun. Näin Edwardin pään kääntyvän tylsistyneesti. Pudistin päätäni ja tuijotin maata. Hän tuli kohti epäuskoinen ilme kasvoillaan. “Pitää mennä huono olo!” huusin ja pomppasin autooni. Katselin edelleen alas, jottei hän huomaisi minua.

“Victor tarvitsen apuasi!” huusin heti kotona. “Issy, lintsaaminen on rumaa. Mikä on hätänä”, hän kysyi. “Tarvitsen sitä Juliania!” parkaisin. “Haluan muuttaa heti ulkonäköäni!” kiljuin. Victor soitti Julianille, vaikka sanoi sen olevan huono idea. Me lähdimme hänen Jaguaarillaan kohti paikkaa missä Julian oleskeli.

“Voiko Susannah hyvin?” nuori mies kysyi meiltä ennen kun ehdimme avata suumme. “Näkisit itse jos et olisi paennut”, Victor totesi hyytävästi. Julian näytti murheelliselta. “Vieläkö minulle kannetaan kaunaa? Mutta kerro toki kuka on uusi nuori ystäväsi?” hän piristyi kumman nopeasti. “Hän on Issy, hän tarvitsee lahjaasi”, Victor sanoi hieman varoittavasti. En ymmärtänyt miksi. “Mitä haluaisit muuttaa itsessäsi, vaikka olet jo nyt hirvittävän sievä?” Julian kysyi. Olisin punastunut jos olisin voinut.

“Haluan vaaleat hiukset, ehkä hieman pisamia. Muuta huuliani. Ole niin kiltti”, pyysin häneltä. Hän nyökkäsi minulle. Tunsin kasvonpiirteideni muuttuvan. Näin kullankeltaisten hiusten leijailevan vierelläni. Katsoin peiliin ja nyökkäsin. Tarpeeksi erilainen. “Muista tyttö pieni, että vaikutus kestää vain kaksi kuukautta”, hän muistutti. Nyökkäsin. Tulisin takaisin kun vaikutus lakkaisi.

Victor yritti koko matkan udella miksi olin halunnut niin kipeästi muokata itseäni, mutta en paljastanut mitään. Halusin pitää sen ainakin toistaiseksi salaisuutena. Se oli minulle niin tärkeää. Katsoin itseäni peilistä ja yritin tunnistaa itseni. Olin varma, että jos oli tuntenut minut vain ihmisenä, ei voisi tunnistaa minua nyt.

Siksi meninkin aamulla paljon luottavaisempana kouluun. Olin nyt Issy Stormy. Olin vaalea ja kaunis pisamanaamainen tyttö, jolla oli kullankeltaiset silmät. Kukaan ei edes hän voisi nyt tunnistaa minua. Olisi silti parempi pysytellä etäällä.

Ruokalassa näin jotain erikoista. Culleneiden pöydässä istui yksi uusi jäsen. Tytöllä oli oranssit hiukset. Hän oli kaunis ja pikkutyttömäinen. Hänellä oli pisamaiset täydelliset kasvot ja hän tuijotti ahmien minun Edwardiani. Oliko Edwardilla joku toinen? Ei se ei olisi mahdollista. Edward ei edes katsonut häneen. Hän suorastaan vältteli tyttöä.

Lähdin murjottaen biologian luokkaa. Edwardille oli hankittu joku muu. Piikö hän tytöstä? Oliko se vienyt minun paikkani hänen sydämessään. Huokaisin. Astuin luokkaan ja jähmetyin ovelle. Minun Edwardini istui meidän paikallamme biologina luokassa. Katsoin häntä ehkä liian kauan, sillä opettaja tuli taakseni. “Onko Issyllä ongelmia parinsa kanssa?” opettaja kysyi.

Edward käänsi katseensa salamansa minuun. Laskin katseeni maahan, jos olisin voinut, olisin punastunut. “E- ei, kaikki on hyvin. Unohduin vain ajattelemaan”, sanoin nolosti.

Katsoin Edwardia, hänen silmänsä olivat mustat, pikimustat. Miksei hän ollut metsästänyt. Hänen silmiensä alla olevat varjot olivat kamalat. Voi miksei kukaan pakottanut häntä metsästämää? Minun teki mieli tintata sitä tyttöä. Jos hän rakasti minun Edwardiani, miksei hän hoitanut häntä?

Istuin ärtynyt ilme kasvoillani hänen viereensä. Hän katosi minua ihmeissään. “Olenko tehnyt sinulle jotakin?” hän kysyi ihanalla hunajaisella äänellään, johon sekoittui ripaus hupaisuutta ja katkeruutta. “Sinäkö? Et”, sanoin vain nopeasti. “No kuitenkin, hei olen Edward Cullen”, hän ilmoitti. Meinasin jo tokaista, että tiedetään, minä rakastin sinua vuosia sitten. Sen sijaan sanoin: “Hei minä olen Isabella, sano vain Issy.” Loin hänelle hyväksyvän hymyn.

Oli hauskaa nähdä, kuinka hän huumaantui katseestani. Hän katsoi minuun epäuskoisesti. Hitto! Hän ei tietenkään voinut lukea ajatuksiani. Olinpa ollut hölmö. “Et vaikuta kamalan normaalilta ihmiseltä”, hän totesi pian. “Kiitos, et sinäkään”, sanoin vain takaisin. Tästä tunnista tulisi vaikea. Hän tuijotti koko ajan kasvojani. Etsien tuttuja piirteitä. Olinko samanlainen kuin Bella? Olinko hieman liian hyökkäävä?

“Enpä taida”, hän loi minulle pikaisen, rakastamani vinon hymyn. Huumaannuin. Oliko minut tunnistettu? Katselin hänen kasvojaan. Minä ärsytin häntä, koska hän ei ollut varma henkilöllisyydestäni, eikä hän voinut lukea ajatuksiani. Hän ei myöskään ollut varma olinko vampyyri. Siinä hänellä oli pohtimista. Olisin tosin halunnut selvittää niistä osan hänen puolestaan.

“Näin teidät ruokalassa. Olivatko he sisaruksiasi? Olette niin samanlaisia”, kysyin äkkiä. “Tavallaan”, hän tokaisi. “Ottolapsia?” kysyin. Hän katsoi minua ihmeissään. “Mistä tiesit?” “Minäkin olen”, soin hänelle hymyn. Hän nyökkäsi ymmärtäväisesti. “Se yksi punapää katsoi sinua aika rakastavasti, oletteko te pari?” kysyin häneltä äkkiä. En voinut sille mitään.

Hän katsoi minuun melkein vihaisesti. “Kuuluuko se sinulle?” hän kysyi ehkä hieman liian töykeästi. “Anteeksi”, irvistin ja käännyin pois. Jos voisin itkeä, niin se ei olisi kaukana. Hän oli muuttunut niin etäiseksi. Seuraavaksi englantia, huokaisin melkein onnesta. Halusin vain pois.

Menin englannin luokkaan. Istuin paikalleni takariviin ja laskin reppuni alas. Huokaisin onnesta. Olin melkein seonnut. Oliko Edwardin hyökkäävä käytös tarkoittanut sitä, että he olivat pari? Se sai minut surulliseksi, nyyhkin kuivaa itkuani. Joku istui viereeni, mutten välittänyt. Olin vain pää käsieni välissä. Lopulta minun oli pakko nousta ja vieressäni istui Alice.

“Hei olen Alice Cullen” hän tervehti minua. “Olen Issy, tapasin veljesi Edwardin äsken biologiassa”, ilmoitin hänelle. Alice näytti pahoittelevalta. “Olen pahoillani. Äänensävystäsi huomaa, että hän sanoi sinulle jotakin rumaa”, hän kuiskasi, koska tunti oli jo alkanut. “Miksi hän on niin hyökkäävä?” kysyin hiljaa. “Hänellä on vain ollut hieman huono menneisyys”, hän kuiskasi.

“Et ole ihminen”, Alice kuiskasi tunnin loppupuolella. Katsoin häntä muka järkyttyneenä. Hän hipaisi tummia silmänalusiani. “En ole typerä”, hän kuiskasi. Silloin kello soi ja hän loikaksi pois paikaltaan. Voi miten kaipasinkaan häntä. Voisikohan Issy olla Alicen ystävä?

Lähdin heti koulunjälkeen katsomaan Port Angelsia, siitä oli niin kauna, kun olin käynyt siellä. Kävin sen ravintolan edessä, jossa olin melkein käynyt juopuneen Jacobin päälle. Hymyilin tyhmälle muistolleni. Se sai minut taas ajattelemaan mitenköhän Jacob voi. Oliko hänellä kaikki hyvin?

“Issy!” kuulin Alicen huutavan. Vilkaisin sinne. Hän, Rosalie ja punapää seisoivat kahvilan edessä. Alice vilkutti minulle. Lähdin kävelemään normaalia nopeampaa pois paikalta. Halusin olla Alicen kanssa, mutta Rosalie ja punapää eivät olleet minusta mitenkään houkuttelevaa seuraa.

Alice sai minut kiinni. Hän ei viitsinyt edes näytellä hyvin ihmistä. Se sai minut aika ärtyneeksi, koska en päässyt pakoon. “Olimme menossa kahville. Tuletko kanssamme?” hän kysyi. Kahville? “Minun ei yhtään tee mieli”, sanoin. “Tule edes istumaan kanssamme. Tule tutustumaan tyttöihin”, hän pyysi. Hän ei sanonut sisariini? Ennen hän olisi sanonut niin.

Myönnyin vain siksi, että hän raahasi minut mukaansa. “Tytöt tässä on Issy, hän on samalla englannin tunnilla kanssani”, Alice esitteli. “Te olette varmaan Alicen ja Edwardin sisarina”, tervehdin tekopirteästi. Ehkä hieman liian teko. Punapäältä meni pasmat sekaisin. “Mistä tunnet Edwardin?”, hän kysyi hyökkäävästi. En pitänyt hänen omistavasta sävystään. “Olemme samalla biologian kurssilla”, totesin.

Punapää rauhoittui hieman. “Olen Rosalie ja tämä on Edwardin tyttöystävä Sheila”, Rose sanoi. Tukahdutin murahdukseni ennen kun se karaksi huuliltani. “Ei oikeastaan”, Alice melkein murisi. “Sheila on Rosalien sukulainen, joka pitää Edwardista.” ”Heistä tulee pari, halusit tai et Alice”, Rose murahti. Minä murisin. Kaikki katsoivat minuun. Esitin kun en tietäisi.

Istuimme kahvilaa. “Oletko kiinnostunut minun Edwardistani?!” Sheila kysyi hyökkäävästi. “Voi enhän minä toki sinun Edwardistasi”, tokaisin korottaen ‘sinun’ sanaa. Alice loi minuun mielenkiintoisen katseen. “Kuten aiemmin mainitsin, et ole ihminen. Mikä olet?” hän kysyi. “Ihan kun et sitä tietäisi Alice”, sanoin hänelle lämpimästi hymyillen.

jatkuu...

Kommentteja?

[emaii]

Mielenkiintoinen ja aika erilainen : ))
Juoni on kutkuttava, ja tekisi mieli lukea lisää (;
Joissain kohdin teksti hieman takkuaa, mutta eipä se lukemista haitannut.
Kaikin puolin oikein oivallinen fic : )
Tulipa turha kommentti, kaikki mitä yritin sanoa on että jatkoa kiitos : D

Ainiin, PS. Ficin nimi on ihan hyvä (;

[Vanamo]

Juu, tuota noin..
Tässä luvussa oli huolimattomuusvirheitä paljon ja myös monta pilkkua puuttui!
Ne häiritsivät lukemista.
Olen siitä varmaan jossain aikaisemmassa kommentissakin sanonut, että sinun kannattaisi hankkia beta!
Hän voisi auttaa pilkkujen kanssa, mutta itse voisit lukea tekstisi läpi muutaman kerran, niin saisit nuo huolimattomuusvirheet pois.
Juoni kulkee aika nopeaa tahtia, liiankin nopeaa.
Kuvailua oli tässä luvussa tosi vähän.

Olin sen velkaa hänelle. Kalliin lyhdyn kirjoituksineen.

Tässä ei ole sinäänsä mitään vikaa, mutta minua häiritsi tämä lause. Velkaa lyhdyn? Ehkä vähän jotain muutakin..

Kommenttini on aika suorasanainen, mutta ei ole mitenkään tarkoitus loukata.
Osaat selvästi kirjoittaa hyvin, ja jos viitsit hieman enemmän käyttää aikaa tämän läpi lukemiseen ja muokkaamiseen, tästä tulee paljon parempi.  

[Susskku_-]

Oi ihanaa 
Onneks tuli nopeesti lisää : )
Oon jo nyt ihan koukussa ja
toivon että Edward tunnistais Bellan tai jtn.
Hyvin keksitty muuten toi Bellan "muodonmuutos"

~~ Susskku_-

[NiNNNi]

Päätinpä sitten jäädä tätä ficcii seuraileman sillä tässä on kuitenkin hyvä juoni.
Tää luku oli joo mielenkiintoinen ja jäi hiukan jännään kohtaan
Virheitä oli jonkin verran. Kirjaimia puuttui ja oli väärin päin. Oletko yrittänyt hankkia itsellesi sitä betaa? (:

Mutta muuten lukusi ovat aika  hyvän pituisia, itse olen aika huono kirjoittamaan pitkiä. Mutta Vanamo varmaan sanoi jo kaikki mitä minunkin olisi pitänyt sanoa, mutta siitä huolimatta olisi mukava saada lukea lisää. (: Ja jos auttaa olleenkaan, pitäähän jokaisen kirjoittajan lähteä jostain. Joten jatka kirjottamista, se kehittää ja auttaa. Ja lue aina noi sinun lukusi muutamaan kertaan vähintään ennen kuin postaat ne tänne, silloin huomaa monesti virheensä. (::

ninnni~

[mmiru]

Tosiaan, hyvä luku oli. Huomasin itsekin nyt nuita kirjoitus virheitä, että kirjain puuttui tai niitä oli väärinpäin. Rupesin kyllä miettimään tuossa että kuka ihmeen Julian, mutta sitten tarkistin sen tuolta ekasta luvusta.

Tässä luvussa tapahtui enemmän ku edellisessä, mikä on tietenki hyvä. Toivoisin vaan että Edward ei rakastu tuohon Sheilaan. Ja toivottavasti Edward jossain vaiheessa älyää että Issy on Bella!

Jatkoa!

[phoebeZ]

Uusi lukija ilmoittautuu.
Ihana, tulispa Alicesta ja Bellasta taas kavereita (:
+ sen punapään voi sitten heittää jonnekkin kaappiin ; >>
jatkoa millon?
kiitoksia ♥