Ikäraja: Sallittu
Hahmot: Sirius, Regulus, Severus
Tyylilaji: Draama
Yhteenveto: Severus tiesi olevansa jotain erityistä.
A/N: Tässä on kaksi näkökulmaa siitä kun Voldemort ensimmäisen kerran nousee valtaan. Miten tämä uusi, sotaa ennustava ilmiö vaikuttaa nuoriin? Osallistuu FF100 sanalla Henki.
*
Jotain erityistä
Sirius makoili sängyllään silmät suljettuina. Hän uneksi moottoripyörästä, jonka eräs jästisyntyinen poika oli näyttänyt hänelle koulussa.
“Jos vain saisi jonkun tällaisen lentämään. Se olisi kuin luudalla lentämistä, mutta hauskempaa. Katso kun nämä painavat enemmän kuin luuta. Se olisi niin kuin, en minä tiedä, jos vaikka lentäisi lohikäärmeellä.”
Sirius oli auttanut poikaa loitsimaan kuvan liikkuvaksi ja tämä oli antanut hänelle kokonaisen lehden, jossa käsiteltiin moottoripyöriä. Siinä oli ollut juliste, jonka Sirius oli loihtinut ja nyt se koristi hänen seinäänsä.
Sirius oli juuri kiihdyttämässä vauhtiaan jossain pilvien yläpuolella, kun hänen pikkuveljensä käveli häneen huoneensa ohi ja potkaisi ovea mennessään.
Sirius oli kärppänä pystyssä ja harppoi veljensä perään. Regulus pujahti huoneeseensa ja kun Sirius sulki pojan oven takanaan, Regulus parahti:
“Sori nyt. Ei tarvitse tuollaisen takia suuttua!”
Sirius istui pikkuveljensä työpöydän ääreen ja otti pöydällä lojuneen pergamentinpalan käsiinsä.
“Mikä se juttu on? Ne jotkut sinun ‘kavereista’ oli lennättäneet jotain jästiä ympäri kaupunkia.”
Hän katsoi Regulusta tuimasti.
Poika virnisti kuin olisi saanut kirouksen otsaansa ja sulloi joitain papereita sänkynsä alle.
“En minä tiedä. En minä ollut siellä.”
Sirius katsoi pargamentin palaa kädessään. Se oli joku koulumoniste ja hän heitti sen takaisin pöydälle.
“Tosi ääliömäistä. Jonkun täytyy kuitenkin siivota jäljet, pyyhkiä niiden jästien muistit ja mitä kaikkea.”
Regulus ei vastannut, vaan heittäytyi selälleen sängylle ja risti kädet päänsä taakse.
“Mitä sinä sitten teet niiden kanssa?” Sirius kysyi. Hän oli ihan tosissaan huolissaan pikkuveljestään. Ministeriö saattaisi lähettää hänet Azkabaniin, jos hän vain olisi muiden seurassa, vaikka ei mitään rikosta tekisikään.
Regulus katseli kattoon ja nitkautti olkapäitään.
Sirius tivasi uudestaan:
“Tajuatko sinä kuinka vaarallista sellainen voi olla. Et kai sinä söisi fletkumatoa vain koska joku kaverisi syö.”
Regulus huokaisi ylidramaattisesti.
“Paljonpa sinua kiinnostaa. Mitä itse teette siinä pikku jengissänne. Homoilette jossain kouluvessassa.”
Sirius oli hiljaa. Sitten hän nousi ja heitti Reguluksen pöydältä löytämänsä keltaisen kiven tämän vatsaan ennen kuin astui ulos huoneesta.
“Ole sitten ääliö.”
*
Kuolonsyöjien värvääjiä oli liikkunut kaikkialla sinä kesänä. He puhuivat koulutovereille ja perhetutuille. “Tiedätkö sinä siitä Mustan pojasta?” “Entäs Aberald? Kaikki hänen serkkunsa ovat liittyneet.” Jokainen tiesi jonkun, joka tiesi jonkun, jonka isoveli puhui jostakusta joka oli yksi niistä.
Severuksesta tuntui, että häneltä kukaan ei edes kysynyt. Hän sai Pimeyden piirtonsa ja sillä selvä. Kenellekään hän ei voinut kertoa, kuinka paljon se oli sattunut. Hän oli välittömästi kotiinsa päästyään kietonut kätensä ympärille sideharsoa ja itkenyt äänettömästi kasvot tyynyä vasten painettuna.
Koulussa Severus jyrsi kaapunsa hihaan reiän, josta hän pujotti peukalonsa, ettei käsivarsi paljastuisi.
Totta kai hänet oli opetettu kantamaan merkkiään ylpeästi ja olemaan ylpeä siitä, että hän oli osa jotain.
Mutta.
Todellisuudessa nekin, joiden isät ja isoveljet olivat Kuolonsyöjiä, ajattelivat että täytyi olla täysi-ikäinen saadakseen Pimeyden piirron. He kyllä puhuivat kaikesta siitä, miten he halusivat isompien mukaan, mitä olivat kesälomalla tehneet ja mitä vielä aikoisivat tehdä ja kuinka he todistaisivat uskollisuutensa Pimeyden lordille, mutta se oli jotain, joka vielä odotti. Joskus myöhemmin. Oli täysin eri asia olla tuleva Kuolonsyöjä.
Severus tiesi olevansa erilainen. Pimeyden lordi oli tullut henkilökohtaisesti tapaamaan häntä sen jälkeen kun oli tehnyt Pimeyden piirron hänen ranteeseensa.
“Keksitkö sinä nämä itse?” hän oli kysynyt tiukkaan äänensävyyn kädessään Severuksen muistivihko. Hän oli viidennellä luokalla alkanut kirjoittaa ylös niitä loitsuja ja kirouksia, joita hän oli itsekseen harjoitellut. Siellä oli myös havaintoja ja muistiinpanoja taikaeläimistä, vaarallisista kasveista ja liemistä. Jotkin asiat hän vain ymmärsi kuin luonnostaan ja tiesi nopeasti, jos opettaja tai kirjan kirjoittaja oli tehnyt jonkin virheen tai ei ollut kirjoittanut aivan kaikkea ylös.
Severuksen suu oli kuivunut joten hän oli tyytynyt nyökkäämään.
Pimeyden lordi nauroi ääneen ja hänen seurueensa yhtyi siihen.
“Siinä meillä on viisas poika”, hän kääntyi uudelleen Severuksen puoleen ja ojensi kirjan takaisin hänelle. “Lue vain lukusi loppuun, niin minulla on sinulle vielä paljon käyttöä.”
Severus tosiaan tiesi olevansa erityinen.
*
