Poika, joka ei ole orpo (K11, entä jos Voldemort ei olisi valinnut Harrya) - luku 35/35

[Nyyhti]

Ja nyt viimein jotain vastausta kommentteihin!

Riija, löysin järkytyksekseni WordPadin koneeltani. Kai siihen on sitten tyytyminen ainakin varmuuskopioinnissa (en vain yhtään osaa käyttää sitä, nyyhkis!) Aivan ihana kuulla, että pidit huispaus-osiosta. Minusta se on kirjoissa aivan loistavasti kuvattu, joten en missään nimessä olisi halunnut jättää sitä pois! Ja oli muuten hyvin lähellä, etten sulanut penkilleni, kun sanoit Hagridin olevan IC. Siinä on meillä maailman vaikein hahmo nimittäin! Kiitos miljoonasti ihanasta kommentistasi (:

Miusamo, kiva että kuitenkin kommentoit, kiitos paljon! Hermione on niin kiva hahmo, että kyllä sille jotain pitää keksiä, mutten vielä osaa sanoa, mitä

Resonanssi, ai, liian pitkä luku o_o Nyt kyllä yllätyin! Kai se johtuu siitä, että itse pidän pitemmistä luvuista. Mutta voihan ne aina lukea vaikka kahdessa osassa (: Hehe, Sirius on aina Sirius, eihän sille mitään voi! Tosi kiva, että pidit huispausottelusta, ja enköhän minä yritä Hagridia vielä esitellä (: Kiitokset kommentista!

Luihuinen_89, hehe, minun puolestani saat kommentoida vaikka viidesti saman luvun! Ööööh kyllä Kuhnusarvio piti liemiä. Toivottavasti en ole sekoillut sinne jotakin! Ei siellä nimittäin ainakaan pitäisi olla mitään Kalkaroksesta Kuhnusarvio opettaa liemiä ja Kirvalas PVS:ää. Kiitos kirjoitusvirheestä, korjailen sen! Minusta James oli kapteeni, ja jos muistan väärin, niin sitten ei voi mitään Kiitos vielä kommentistasi!

Anturajalka93, vastaan nyt sinullekin vähän kattavammin (: Tosiaan pohdin pitkään tätä Kalkaros-asiaa, ja tulin siihen tulokseen, ettei hän voi opettaa Tylypahkassa. Hänhän kääntyi hyvisten puolelle sen takia, että Voldemort tappoi Lilyn, ja koska tässä ficissä Voldu valitsi Nevillen, Kalkaroksella ei ole ollut mitään syytä kääntyä killan puolelle. Ja kiva homma, että pidät siitä, että Sirius on Tylypahkassa! Mietin, olisiko se vähän liian outoa, mutta pakkohan se oli sinne saada Ja Peter asustelee muualla, eikä ole kauhean aktivisesti mukana Voldun vastustamisessa, siksi ei ole suurempaa tarvetta piileskellä (:

hiekkapaperi, kiitos ihanan pitkästä kommentistasi! (Oli se muutenkin ihana kuin pituudeltaan ) Heheh, voisin kirjoittaa tähän ihan kunnon katsauksen tuohon tilanteeseen, koska itse ficissä sitä ei taideta niin selkeästi selittää. (Muutkin ihmettelevät voivat lukaista.) Kalkaroksesta tosin voit lukea edellisistä vastauksista (: Olenkohan ilmaissut jotain väärin, koska siis kyllä Voldemort yritti tappaa Nevillen. Nevillen äiti ei kuitenkaan ollut suojaamassa poikaansa samalla tavalla kuin Harrya suojattiin kirjoissa, joten kirous ei iskenyt takaisin, vaan siitä tuli ainoastaan arpi. (Saattaa kuulostaa omituiselta, mutta tähn tullaan vielä palaamaan itse ficissä.) Eli siis Voldemort on elossa ja voimainsa tunnussa, mutta myös Neville on elossa, joskin arpiotsaisena.
En oikein osaa vastata muuhun osaankommentistasi! Tosi kiva, että pidät Siriuksen ja Harryn rooleista (: Ronista sen verran, että itse taas juuri ajattelin hänet enemmän tuollaiseksi, mutta toisaalta kun sanoit, niin ehkä hänen pitäisi olla enemmän katellinen Näkemyseroja selvästi (: Kiitos vielä kommentistasi!

Ja joo, sen lisäksi että innostuin vastailemaan kommentteihin, innostuin myös kirjoittamaan seuraavan luvun. Olkaapa hyvät!
(Toivottavasti en muuten sekoile kovin pahasti, koska osa muistiinpanojani katosi vanhan tiedoston mukana.)


Luku 12
Pöllö hukassa

Luihuiset olivat suorastaan sietämättömän iloisia voitostaan. Joukko vihreä-hopeisia ihmisiä hyppeli katsomoista alas kentälle, monet halailivat toisiaan, joku pari suuteli, ja kaikki katsoivat hyvin vahingoniloisesti rohkelikkoja. Harryn silmät seurailivat pääasiassa uskomatonta etsijää, tai oikeastaan sitä luihuisten kasaa, joka oli hänen ympärillään. Kuinka kovasti hän toivoikaan, että olisi joskus yhtä hyvä!
   Ne rohkelikoista, jotka eivät olleet jo lähteneet nyrpeinä takaisin linnaan, istuivat kohtalaisen kivettyneinä paikoillaan. Harry ja Ron kuuluivat heihin, huispauksesta vähät välittävä Neville nyt vain sattui istumaan heidän vieressään. Hagrid tuhahteli itsekseen.
   Äkkiä ne luihuiset, jotka olivat ympäröineet heidät katsomossa, tajusivat, että heidän lähellään oli hävinneen joukkueen tupatovereita. Yksi, jolla oli ällöttävän limainen vaaleanruskea tukka, kääntyi penkillään, osoitti heitä ja nauroi.
   ”Katsokaa, millaista rupusakkia meillä täällä on!”
   Hänen kaverinsa – kaikki varmasti vähintään kolmasluokkalaisia – kääntyivät ja nauroivat hänen mukanaan.
   ”Mitäs noille tehtäisiin? Kuka nyt tahtoo istua tuollaisen roskasakin kanssa!”
   Harry avasi jo suutaan vastatakseen jotakin pistävää, muttei ehtinyt sanoa mitään ennen kuin Hagrid nousi seisomaan niin että koko katsomo tärähti.
   ”Kuules sinä!” hän jyrähti niin kovaa ja vakuuttavasti, että kaikki luihuiset hätkähtivät. ”Älä kiusaa pienempiäs.”
   Luihuinen odotti vielä hetken, josko jättikokoisesta miehestä olisi tullut jotain parempaa irti. Hagrid, vaikka näyttikin kokonsa puolesta aina vähän pelottavalta, oli kuitenkin kasvoiltaan niin ystävällisen oloinen, että ilmeisesti luihuinen totesi hänet harmittomaksi.
   ”Ja mikä sinä olet sanomaan? Ethän ole edes opettaja!”
   ”Mää en ehkä opeta mitään oppiainetta, mut sulle saattais tarpeen vaatiessa liietä pari oppituntii ihan oikeesta elämästä. Sen voin nyt jo sanoo, et tollanen on aikas säälittävää, alkaa ny vaan haastaa riitaa ilman mitää oikeeta syytä. Tolla et tuu pärjää pitkälle.”
   Luihuinen avasi suunsa hieman hämmentyneenä yllättävästä saarnasta, muttei saanut mitään kokonaista sanaa suustaan ennen kuin Hagrid tukahdutti sen tuhahduksella. Sen jälkeen, ennen kuin kukaan muu luihuinen ehti tehdä mitään, hän kääntyi pienten rohkelikkojen puoleen.
   ”Tulkaas ny, te kolme. Ei tänne oo mitää järkee jäädä, ei oo sen arvosta.”
   Harry, Neville ja Ron eivät sanoneet mitään, nousivat vain ja lähtivät kävelemään Hagridin perässä pois. Kun he olivat liittyneet yleiseen linnaa kohti kulkevaan massaan, Harry alkoi puhua hieman närkästyneeseen sävyyn.
   ”Miksi meidän piti vain kävellä pois? Ne luihuiset olisivat ansainneet kunnon opetuksen! Mikset sinä tehnyt mitään?”
   ”Teinhän mä”, Hagrid totesi. ”Sanoin niin ku asiat on.”
   Ron tuntui kuitenkin olevan samoilla linjoilla Harryn kanssa. ”Mutta olisit voinut tehdä paljon enemmänkin, ihan varmasti. Nyt näyttää siltä että me hävisimme, kun vain lähdimme!”
   ”Hävisitte? Sanoikko sä just äsken et te muka hävisitte? Ei kuules nii mee. Kai sä oot vielä nii pieni ettet tajuu – ei millää pahalla tietty!” Hagrid oli selvästi huomannut Ronin äärimmäisen nyrpeän ilmeen, kun häntä oli sanottu pieneksi. ”Siis sillä taval nuori viel, ettet tajuu, mitkä asiat on tappelemisen arvosii. Toi ei ollu. Ei kaikki luihuset oo pahoja.”
   ”En nyt sanoisi”, Harry mutisi hiljaa, mutta ilmeisest Hagrid kuuli kuitenkin.
   ”Ei tosiaan oo. Mä tiiän ite monta tosi kivaa – eikä kaikki oo tiedät-kai-kenen puolella ollenkaa. Moni tietty on, mutta ei nekää kaikki oo luihusii. Ei pidä tuomita ketää ennen ku varmasti tietää – ihan niinku Dumbledore aina sanoo. Hyvä mies, Dumbledore, ja tosi viisas.”
   ”Väitätkö”, Neville kysyi hitaasti puuttuen nyt ensimmäistä kertaa keskusteluun, ”väitätkö, että siis… että joku rohkelikkokin voisi olla tiedät-kai-kenen joukoissa?”
   Hagrid kohautti olkapäitään. ”Totta kai. Miks ei. Ei se kuulkaa tupaa kato. Ei se niin mee, että rohkelikkoja on kaikki kiltalaiset ja luihuisia kaikki kuolonsyöjät. Lajittelu on paljon vanhempi juttu ku tiedät-kai-kuka, ja jatkuu vielä senki jälkee ku tiedät-kai-kukaa ei enää oo.”
   ”Mutta tuskinpa silti kukaan rohkelikko voisi olla kuolonsyöjä”, Harry totesi vakuuttuneena.
   Hagrid katsoi häntä lempeästi, melkein säälien. ”Nii, sä oot tietty ihan oman tupas hienouden pauloissa.”
   ”Missä tuvassa sinä sitten olit?” Ron kysyi hieman haastavasti.
   ”Rohkelikossa”, Hagrid vastasi, ja se hiljensi sekä Harryn että Ronin.
   ”Minusta sinun puheissasi on kyllä tavallaan järkeä”, Neville sanoi. ”Mummi on joskus kertonut, mitä tiedät-kai-kuka väittää seuraajilleen. Kai sellaiseen voi uskoa moni, vaikka ei siinä minusta mitään järkeä ole.”
   ”Jep, se on viisaasti tajuttu sulta, Neville”, Hagrid sanoi. ”Mä lähden tästä mökilleni. Törmäillään taas. Pitäkää huolta ittestänne, kaikki kolme!”
   Ja niin Hagrid lähti ja jätti kolme jokseenkin hämmentynyttä ensiluokkalaista rohkelikkoa jatkamaan matkaansa kohti tupansa oleskeluhuonetta, jossa he aiemmin olivat ajatelleet kaikkien olevan ehdottomasti killan puolella taistelussa Voldemortia vastaan.

Seuraavana päivänä oli tuskatorstai, niin kuin Ron sen nimesi. Sen tuskaa ei lainkaan vähentänyt se, että edellinen iltapäivä oli vietetty mukavasti huispausottelussa.
   Aamu alkoi loitsujen tuplatunnilla. He harjoittelivat siipiirdium lentiusa –nimistä loitsua, jolla pystyttiin lennättämään esineitä. Granger oppi loitsun saman tien – kaikkien suureksi harmiksi. Heidän piti lennättää sulkia, mutta Harry sai omansa vain vaivoin nousemaan ilmaan. Se oli suuri pettymys, sillä he olivat harjoitelleet loitsun perusteita niin pitkään, että Harry oli kuvitellut osaavansa kaiken saman tien (niin kuin Granger). Toisaalta Neville oli vielä huonompi kuin hän: sulka pysyi itsepintaisesti pulpetilla. Ron puolestaan taisi olla paras koko luokasta, mutta se saattoi olla vain huono juttu. Hän nimittäin – usean epäonnisen yrityksen jälkeen – huitaisi taikasauvallaan niin voimakkaasti, että osui huti, minkä seurauksena pikkuinen professori Lipetit osui taian tielle ja lennähti heilumaan kattokruunuun.
   ”Weasley!” Lipetit kimitti vihaiseen sävyyn. ”Mitä sinä oikein teet! Kaksi pistettä pois Rohkelikolta, ja saat luvan jäädä puhutteluuni tunnin jälkeen.” Sen sanottuaan hän päästi lampusta irti, osoitti taikasauvallaan maahan ja leijui nätisti paikoilleen opettajan pöydän taakse, missä hän seisoi kirjapinon päälle nähdäkseen pöydän ylitse.
   Kun muut lähtivät pois luokasta ja Ron jäi saarnaa odottavaan jokseenkin lannistuneen näköisenä, Harry sattui kuulemaan, kuinka Granger puhui jollekin tytölle, jonka nimi taisi olla Patil. Tytöt kävelivät aivan Harryn takana.
   ”Todella vastuutonta Weasleylta sohia sauvallaan minne sattuu.”
   ”Se taisi olla kyllä vahinko”, sanoi kolmas tyttö – Lavender Brown, Harry tajusi heti.
   ”Ei taikasauva kädessä pitäisi tehdä tuollaisia vahinkoja”, Granger sanoi. ”Eihän tämä loitsu edes vaadi muuta kuin hitusen keskittymistä! Kyllä siihen luulisi tuonkin pystyvän.”
   Harry irvisti itsekseen sille ylimieliselle sävylle, jolla Granger puhui. Ilmeisesti hän ei ollut ainoa, joka ei pitänyt siitä.
   ”Mikä sinua oikein vaivaa?” Lavender kivahti. ”Olet kuin mikäkin kuningatar olevinasi, aina paras kaikessa ja pilkkaamassa muita. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa kuunnella itserakkaita höpinöitäsi!”
   ”Joo”, sanoi nyt kolmas tyttö, Patil. ”Mitä sinä ylipäätään teet Rohkelikossa? Sinua varten pitäisi perustaa joku oma nirppanokkatupa. Meidän kanssa ei ainakaan tarvitse enää liikkua!”
   ”Niin, ja parempi, että pidät makuusalissakin suusi kiinni. Ellet sitten saa siirrettyä itseäsi muualle, mikä olisi parempi kuin hyvä juttu!”
   Harry hätkähti, kun joku tönäisi häntä, ja hän oli juuri älähtämässä syytöksen, kun tajusi, että tönäisijä oli Granger joka juoksi jo kaukana edellä. Tyttö oli peittänyt kasvonsa käsillään, ja Harry tajusi, että tämä itki.
   Se ei kuitenkaan ollut Harryn huoli, sillä itsehän Granger oli ollut ilkeä. Ehkä hän oli juuri sellainen tiedät-kai-kenen puolella oleva rohkelikko, josta Hagrid oli puhunut.
   Harry ja Neville, joka ei ollut kuullut tyttöjen keskustelua, ihmettelivät Grangerin käyttäytymistä Ronia odotellessaan. Kun Ron viimein pääsi luokasta – silloin, kun heillä oli enää tasan kolme minuuttia aikaa ehtiä kasvihuoneille yrittitiedon tunnille – hän näytti hilpeältä.
   ”Lipetit vain höpötti siitä, miten velhon pitää osoittaa varovaisuutta taikoessaan!” Ron kertoi. ”Varmaan lepsuimmat huudot jotka olen koskaan saanut. Ei mitään verrattuna minun äitiini. Sitä paitsi hän antoi minulle takaisin ne kaksi pistettä, koska leijuntaloitsuni oli ollut niin tehokas.”
   Edes se, mitä Harry kertoi Grangerista, ei pilannut Ronin mielialaa.
   ”No, sehän nyt tiedettiin, että se tyttö on päästään pöpi. Ja saipahan ansionsa mukaan. Se Lavender vaikuttaa tosi mukavalta.”
   Ja niin he juoksivat yrttitietoon, myöhästyivät vain pari minuuttia, ja keskittyivät muun luokan tavoin lähinnä seuraavaana olevaan lounastaukoon. Granger ei ollut paikalla, mutta kukaan ei kaivannut häntä. Paitsi ehkä professori Verso, jonka kysymyksiin kukaan ei vastannut täydellisesti.
   Lounasta seuraavalla muodonmuutosten tuplatunnilla Grangerin puuttuminen vasta kunnolla huomioitiin, pitihän tuntia heidän tuvanjohtajansa professori McGarmiwa.
   ”Missä Granger oikein on?” hän kysyi, mutta kukaan ei osannut vastata.
   Grangeria ei näkynyt vielä taikuuden historiassakaan, eikä edes taikaeläinten hoidossa. Illallisella Harry tähyili jo lievästi uteliaana Rohkelikon pöytää, mutta Grangeria ei ollut vielä sielläkään. Kun kello tuli viisi, ja kaikki sulloutuivat oleskeluhuoneeseen, Harryn oli myönnettävä tosiasia: Granger oli kuin kadonnut.
   ”Missähän hän oikein on?” hän kysyi Ronilta ja Nevilleltä.
   ”Eipä kauheasti kiinnosta”, Ron totesi.
   ”Miettikää nyt”, Harry sanoi, ”kaikkien pitäisi olla täällä! Mitä jos hänelle on oikeasti sattunut jotain?”
   ”Mitä muka?” Ron sanoi välinpitämättömänä.
   ”Mehän olemme Tylypahkassa”, Neville sanoi. ”Mitä täällä muka voisi sattua?”
   Mutta Harry oli levoton. Hän muisteli sitä, mitä Sirius oli sanonut hänelle siitä, että edes Tylypahkassa ei saa kuvitella olevansa liian turvassa. Harry tähyili ikkunasta ulos ja toivoi, että olisi nähnyt Bertien kuljettavan kirjettä hänen vanhemmiltaan. Siitä tuntui olevan ikuisuus, kun hän oli kirjoittanut heille, eikä hän ollut vieläkään saanut vastausta.

Kun ensiluokkalaiset Rohkelikot jo haukottelivat väsymystään, muotokuva-aukko avautui.
   ”Ensiluokkalaiset! Kamat kasaan ja menoksi.”
   Ron huokaisi teatraalisesti, nousi seisomaan ja heilautti laukun olalleen. Syy siihen, miksi hän oli nimennyt kyseisen torstain tuskatorstaiksi, oli tulossa: he eivät päässeet nukkumaan, vaan joutuivat vielä opiskelemaan. Vuorossa oli tähtitiede, jota onneksi oli vain kahdesti kuussa.
   Heidän piti kävellä jonona, jonka viimeisenä kulki professori Verso. Harry, Ron ja Neville kulkivat kerrankin aivan kärjessä. Linnan käytävät olivat pimeitä ja autioita, ja he näkivät eteensä ainoastaan sauvojensa valossa.
   Äkkiä Harry huomasi, että heitä kohti tuli pieni valopiste. Se kuitenkin välkkyi ja heilui toisin kuin taikasauvasta tuleva tasainen valo. Harry jännittyi, mutta hänen edellään kulkeva Sinistra ei tuntunut huomaavan näyssä mitään kummallista, joten hän oletti, että mitään vaaraa ei ollut.
   Kun valopiste lähestyi, Harry tajusi sen olevan lyhdyssä palava kynttilä. Muutaman sekunnin kuluttua hän tunnisti miehen, joka kantoi lyhtyä.
   ”Hyvää yötä, Voro”, Sinistra sanoi kohteliaasti. ”Mitään epätavallista näkynyt?”
   ”Ei mitään, ei mitään”, Voro hinkui tuttuun tapaansa mutta katsoi oppilaita siihen sävyyn, että olisi halunnut laittaa heidän kaikki jälki-istuntoon. Sinistra vain nyökkäsi ja jatkoi matkaansa.
   Hetken aikaa he kävelivät hiljaisuudessa, mutta sitten edessäpäin näkyi jälleen valoa. Tällä kertaa Harry tunnisti sen heti taikasauvan valoksi, tarkemmin sanottuna kahdeksi erilliseksi taikasauvan valoksi, mutta ennen kuin he olivat tarpeeksi lähellä nähdäkseen tulijat he kuulivat äänet.
   Taustalla oli joku pieni ja hento ääni, jota Harry ei osannut sijoittaa mihinkään. Välillä se voimistui ja välillä hiljeni, eikä siitä saanut oikein mitään selvää. Sen sijaan miesäänestä sai hyvin selvää, ja se oli Harrylle niin tuttu, ettei hänen tarvinnut hetkeäkään miettiä, kenelle se kuului.
   "Ei, kun nyt sinä seuraat minua", Sirius sanoi hyvin käskevään sävyyn. "Minä vien hänet omaan tupaansa, sillä satuin kuulemaan muutamalta rohkelikolta jutusta, eikä tähän toden totta liity mitään. Ei ole mitään syytä vaivata Dumbledorea."
   "Minusta meidän kuitenkin pitäisi", vastasi toinen ääni, joka oli tuttu, mutta Harry ei osannut sanoa, kenelle se kuului.
   "Niin, sinusta. Mutta minusta ei, ja me teemme nyt niin kuin minä sanon. Kas, edessähän näkyy valoa - liekö luokka menossa tähtitieteen tunnille."
   "Varmasti he tukevat minua."
   Sitten seurasi hiljaisuus, jonka aikana sekä rohkelikot että Sirius seuralaisineen kulkivat muutaman askeleen, ja sitten he pystyivät näkemään toisensa. Tällä kertaa Sinistra pysähtyi kunnolla, ja kaikki oppilaat pysähtyivät hänen perässään.
   "Hyvää yötä, professori Kirvalas, Sirius", Sinistra sanoi nyökäten kummankin kohdalla. "Ja kukas teillä siellä on?"
   Vasta silloin Harry tajusi, että piilossa Siriuksen selän takana oli joku muukin, selvästi pienehkö tyttö. Kun Sirius liikahti vähäsen, muttei kuitenkaan tarpeeksi paljastaakseeni tytön kasvoja, Harry erotti rohkelikon värit ja ruskean sotkussa olevan tukan. Kyseessä ei voinut olla kukaan muu kuin Granger.
   "Pikku juttu vain, professori", Sirius sanoi sutjakkaasti. "Olemme juuri viemässä häntä takaisin oleskeluhuoneeseen."
   "Vaikkakin", professori Kirvalas puuttui puheeseen, "minusta olisi viisaampaa viedä hänet rehtorin luo. Hän näet löytyi yksin vessasta, selvästi järkyttyneenä, ja siinähän voi olla sattunut vaikka mitä. Vaikka - " Kirvalas loi varovaisen katseen oppilaisiin, jotka kaikki tuijottivat häntä silmät suurina " - no, siis, heistä. Emmehän me voi olla varmoja!"
   "Mutta minä kuitenkin tiedän tämän tapauksen, mitä arvoisa professori Kirvalas ei suostu uskomaan", Sirius sanoi, "ja me viemme hänet makuusaliin, sillä ainoa mitä hän juuri nyt kaipaa on rauhallinen uni."
   Sinistra nyökkäsi. "Jos sanot niin. Ja Kirvalas, mikäli olisi syytä epäillä jotain... sattuneen, että joku olisi tehnyt hänelle jotain, kenties sairaalasiipi olisi parempi paikka kuin rehtorin kanslia."
   "Olkoon sitten niin", Kirvalas sanoi, muttei kuulostanut erityisen tyytyväiseltä.
   "Hyvää yönjatkoa teille", Sirius toivotti kohteliaasti. "Heippa, Harry", hän sanoi sitten katsoen suoraan Harryyn.
   "Hei!" Harry huudahti vähän turhankin kovaa, sillä niin innoissaan hän oli, kun Sirius oli huomioinut hänetkin.
   Niin he erosivat. Harry vilkaisi vielä taakseen ja huomasi, että Sirius piiloteli Grangeria selkänsä takana niin, että kukaan rohkelikoista ei varmasti tunnistanut häntä. Kun he viimein pääsivät tähtitorniin, Harry oli jo tyystin unohtanut, että hänen tulisi opiskella: hän supatti suurimman osan tunnista Ronin ja Nevillen kanssa. He pohtivat, miksi ihmeessä Granger oli niin salaperäisesti viety oleskeluhuoneeseen, ja mistä muusta opettajat olivat puhuneet. Lopulta Sinistralla meni hermot, ja hän tuli nuhtelemaan Harrya liiasta ylimielisyydestä, jonka hän uskoi Siriuksen tervehdyksen aiheuttaneen.
   "Ja jos se häiritsee sinun tuntityöskentelyäsi, Potter", Sinistra saarnasi, "lupaan pitää huolen, että herra Musta ei enää ota sinuun mitään kontaktia käytävillä."
   "Ei häiritse, professori", Harry vastasi nöyränä ja keskittyi viimeisen viidentoista minuutin ajan tiirailemaan pimeälle yötaivaalle erityisen tarkkaavaisesti.

Ehkä hiukan säikähtäneenä professori Sinistran uhkauksesta Harry ei seuraavana päivänä Siriuksen nähdessään uskaltanut tervehtiä. Hän vain katsoi maahan ja jatkoi matkaansa kohti suurta salia ja lounasta, mutta Sirius otti hänet kiinni ja pysäytti hänet kädestä vetämällä.
   "Harry, hei. Oletko liian väsynyt eilisen tähtitieteen tunnin jälkeen, jotta huomaisit vanhan kummisetäsi?"
   "En", Harry vastasi totuudenmukaisesti ja selitti koko jutun, kun Sirius näytti niin hämmentyneeltä.
   "Äh", Sirius totesi naurahtaen ja heilautti kättään. "Hän vain pelottelee sinua. Niin kuin opettajat aina."
   "Ai jaa", vastasi Harry, joka ei ollut aivan niin varma.
   "Mutta kuule, minulla oli sinulle asiaakin. Satuitko huomaamaan eilen, kuka se tyttö oli?"
   Harry nyökkäsi. "Granger, vai mitä?"
   "Kyllä vain. Hermione etunimeltään - ethän sinä kai puhuttele tupalaisiasi sukunimillä?"
   Harry pyritteli silmiään. Oppilaat tungeksivat nälkäisinä heidän ympärillään, Ron ja Neville seisoskelivat vähän matkan päässä epävarmoina siitä, oliko heidän sallittua kuunnella vai ei.
   "En nyt muita kuin häntä. Hän on idiootti."
   Siriuksen kasvoille levisi Harryn kummastukseksi hyvin toruva ilme. "Tuota minä vähän pelkäsinkin. Tule, minulla on sinulle asiaa. Ja te kaksi", hän sanoi ja katsoi erittäin läpitunkevasti Nevilleä ja Ronia. "Teidän on parasta tulla myös."
   Sirius johdatti heidät aivan seinän viereen, missä kulki vähän vähemmän ihmisiä. Seinää peitti kuvakudos, mutta ennen kuin Harry ehti tajuta, mitä se esitti, Sirius oli hänen järkytyksekseen vetäissyt sen syrjään. Sen takaa paljastui pieni käytävä, johon hän patisti heidät kaikki, minkä jälkeen hän sulki kuvakudoksen ja sytytti sauvaansa valon.
   "No niin", Sirius sanoi jokseenkin pahaenteisellä äänellä. "Nyt te kolme selitätte minulle koko tämän Hermione Granger-jutun."
   Hieman epävarmana siitä, mitä Sirius tarkoitti "jutulla", Harry alkoi kertoa nirppanokkaisesta, näsäviisaasta Grangerista. Ron ja Neville täydensivät selitystä, jos Harry sattui unohtamaan jonkun erityisen inhottavan tapauksen. He lopettivat tarinansa siihen, kuinka Granger oli puhunut muiden rohkelikkotyttöjen kanssa ja juossut sen jälkeen itkien pois.
   "Ymmärrän", Sirius sanoi äänensävyllä, joka ei luvannut mitään hyvää. "Te kiusaatte häntä siksi, että hän on hyvä."
   Ronin leuka loksahti auki, ja muut kaksi tuijottivat Siriusta epäuskoisina.
   "Emmepäs kiusaa!" Harry sanoi.
   Sirius katsoi häntä ilmeellä, jota vastaan Harry ei uskaltanut lähteä väittelemään. "Kylläpäs. Hän on fiksu tyttö, ja oikein mukavakin, mutta kukaan ei vain anna hänelle tilaisuutta siihen. Tiedoksenne, että hän oli eilen koko päivän vessassa itkemässä, aina siihen asti, että ulkonaliikkumiskielto astui voimaan. Löysimme hänet vasta yöllä, kun hän ei enää uskaltanut lähteä pois vessasta. Ja kai te kolme tiedätte tai olette vähintään päätelleet, että siihen on hyvä syy, miksi teidän on oltava oleskeluhuoneissanne viiteen mennessä? Hermionelle olisi voinut sattua jotakin, ja se olisi ollut teidän rohkelikkojen syy. Kyllä, myös teidän kolmen."
   Harry oli aikeissa vastata jotain - hän ei itsekään ollu ihan varma, mitä, mutta Sirius vaiensi hänet kädellään.
   "Älkää sanoko mitään. Teidän on turha yrittää puolustella itseänne, enkä minä sitä paitsi puolustuksianne kaipaa, vaan Hermione. Miettikää, mitä minä sanoin, ja miettikää, jos olisitte itse hänen asemassaan.
   "Ja sitten sinä, Harry", hän jatkoi ja kääntyi katsomaan nyt yksinomaan Harrya. "Mikset sinä kirjoita enää vanhemmillesi? He ovat kyselleet perääsi."
   "Kirjoittaisinhan minä!" Harry puuskahti. "Mutta kun he eivät vastaa minulle!"
   Sirius näytti hämmentyneeltä. "Niinkö? No, ovathan he olleet hyvin kiireisiä. On vain kummallista, että he varta vasten pyysivät minua sanomaan sinulle, että vastaisit heidän kirjeeseensä... Tai 'pyytää' on ehkä liian lievästi sanottu siitä, miten Lily asian ilmaisi."
   "Miksi he sinulle niin sanoivat!" Harry valitti. "Minä olen odottanut ja odottanut, että heistä kuuluisi jotain, tai että edes Bertie tulisi takaisin, mutta ei. Siitä on ikuisuus kun he viimeksi kirjoittivat minulle, ja äiti käski minun kertoa kaiken, mutta miten minä ikinä muka voin kun pitäisi kirjoittaa romaani, kun hän ei kerran itse vastaa..."
   Sirius kurtisti kulmiaan. "Ikuisuus? Milloin sinä sitten viimeksi sait heiltä kirjeen?"
   "Monta viikkoa sitten!"
   "Oletko ihan varma?" Sirius kysyi ja kurtisti kulmiaan yhä vielä lisää.
   "Olen!"
   Hetken Sirius oli hiljaa ja näytti miettivän syvästi, aivan kuin haluaisi välttää johonkin tiettyyn vaihtoehtoon päätymistä. Kun hän puhui, hän puhui hitaasti. "Kuule, Harry", hän sanoi. "Minusta vähän tuntuu, että joko sinun kirjeesi tai vanhempiesi kirje ei ole koskaan päässyt perille."
   "Mutta kyllä Bertie jaksaa lentää, on se lentänyt pitempiäkin matkoja", Harry sanoi varmana.
   "Niin, varmasti Bertie on tehnyt kaikkensa. Mutta pelkäänpä... pelkäänpä, Harry, että Bertie on siepattu."
   Siihen Harry ei osannut vastata muuten kuin epäuskoisella toljotuksella.



//Muokkeliskuokkelis! Luin tässä aikani kuluksi kommentteja, ja tajusin, että en ollut jostain syystä vastannut kasilukuun kommentoineelle Siralmasille! OMG () Ei vaan oikeesti, jos vielä satut tänne joskus eksymään, niin pahoittelut. Ei ollut tarkoitus

[terkku]

Uusi lukija ilmoittautuu!
Aivan ihana ficci!!! Jäin heti ensimmäisen luvun jälkeen koukkuun 

Pidin erityisesti ensimmäisessä luvussa siitä kun Harry halusi sen hämähäkin jotta voisi laittaa sen talutushihnaan  Ja muutenkin koko luku oli jotenki vaan niin ihana 

Toisessa luvussa taasen pidin siitä kun Harry kinusi sinne huispaus kauppaan Jotenkin vaan niin tutun kuulosta toi kinuaminen 

Kolmas luku: Jamesin ja Lilyn kinastelu lehdestä  Se oli jotenkin vaan niin hauska Ja Harryn ylivilkkaus kirjettä odotellessa. Ymmärrän Harrya täydestä sydämmestäni   

”Mitä minä oikein voin tehdä, etten koko ajan ajattele sitä helvetin kirjettä?”

Lilyn reaktio tähän lausahdukseen oli vaan niin... hauska  Ja Jamesin lepyttely.

Neljäs luku: Ovela tuo siivous. Taikoenhan se käy paljon nopsempaan

Viides luku: Siriuksen saapuminen juna-asemalle oli vaan niin Sirius maista 

”Isä on ollut laiton.”

Repesin tälle ihan totaallisesti 

Kuudes luku: Koko luku oli hyvä enkä osaa ottaa mitään erityistä kohtaa jota kommentoida

Seiska luku: Fred ja George <3 Ne on vaan niin ihania    Olisin varmaan itsekkin tehnyt niin kuin Harry ja kirjoittanut mahdollisimman monta ja pitkää kirjettä viivyttääkseni läksyjen tekemistä 

Kahdeksas luku: Taas sama kuin kuudennessa 

Yhdeksäs luku: Jotenki arvattavaa et Dumbledore kutsui kaikista kelmeistä just Remuksen

Kuulemma niin vähän aikaa, että hän joutuu tekemään sen Kalkaroksen antaman tutkielman."
   "Ai niin, se tutkielma!" Dean kauhisteli. "Oletteko te jo saaneet sitä tehtyä?"
   Harry vilkaisi Nevilleä, joka istui hänen vieressään olevalla nojatuolilla takan edustalla.
   "Minä olen aloittanut", Neville sanoi. "Sain kirjoitettua puolikkaan lauseen: 'Tässä tutkielmassa käsitellään', mutta siihen se sitten jäikin."
   Dean nyökkäsi. "Olisi paljon helpompi tehdä se tutkielma jos edes tietäisi, mistä pitää kirjoittaa!"
   "No niinpä", Harry sanoi. "Tekisi melkein mieli kirjoittaa kotiin ja kysyä."
   Dean vaikutti tavallista kiinnostuneemmalta - ehkä se johtui siitä, että Harry oli nyt hetkellisesti melkein julkkis todistettuaan Fredin ja Georgen tapausta. "Ai, kotiin? Miksi?"
   "Äitini on parantaja", Harry vastasi yksinkertaisesti. "Hän tuntee liemet."
   Dean nyökkäsi ymmärtäväisenä. "Olisipa minunkin äitini parantaja, niin varmasti kysyisin häneltä saman tien. Ärsyttää tuollaiset läksyt - ja eihän me edes olla oltu täällä koulussa niin pitkään!"
   "Ron kertoi, että hänen veljensä ovat aina haukkuneet Kalkarosta. Hän ilmeisesti antaa aina ihan mahdottomia läksyjä, ja sitten päästää luihuiset pulasta, kun nämä eivät ole osanneet."
   Dean pyöritteli päätään. Neville huokaisi. "Minä sitten niin inhoan Kalkarosta."

Tuon kohdan perusteella sais sellasen käsityksen et Kalkaros opettais liemiä, mut eiks se ollut Kuhnusarvio joka opetti liemiä??

Kymppi luku: Harryn ja Siriuksen harjoittelu oli hauska kohta. Varsinkin se kun Sirius torjui sen Harryn loitsun tämän huomaamatta ja Harry rupeaa ihmetteleen miks se loitsu ei toiminutkaan

Yhdestoista luku: aah... huispausta on aina ilo lukea 

Kahdestoista luku: Hermione parka. Toivottavasti Harry, Ron ja Neville ystävystyis ton Siriuksen saarnan jälkeen Hermionen kanssa  Niin ja sitten se Beriten sieppaus. Hyvin Lilymäistä käskeä Siriuksen kysyä Harrylta miksei tänä ole kirjoittanut 

Mut joo tää on kyll vähä tönkkö komentti    Johtuu varmaan ajankohdasta milloin kirjotan tätä  Mut toivottavasti saat jotain irti tästä 
Ei nyt kyll tuu enään muuta mieleen paitsi että Jatkoa_{(mahdollisimman pian)}

terkku

[Resonanssi]

Oiih...ihanaa, jatkoa!
Mä oikeasti luulin, ettet jatka enää ikinä, ja olin tosi pahoillani siitä

”Joo”, sanoi nyt kolmas tyttö, Patil.
Kumpi Patil? Parvati vai Padma?
Tosin olisi oletettavaa, että tarkoitit Parvatia, joka on rohkelikossa, etkä Padmaa, joka on korpinkynnessä, vai?

Rohkelikot on tollasia itserakkaita pösilöitä Mä ainaski menisin luihuiseen jos saisin valita<3

Ne vaan luulee, että kaikki luihuiset on pahoja, mutta kun ei, ei.
Hagridin selitys oli hyvä, todella hyvä.
Ja lisäksi voin mainita, että niin IC kuin ikinä voi olla.
Murteenkin otit tarkasti huomioon, hyvä, hyvä

Niin ja Hermione raukka, oikeasti...
Nyt ne vaan meni liian pitkälle
Raukka parka, itki koko yön vessassa, no ei koko yötä, mutta...
Ehkäpä Hermione otetaan nyt enemmän huomioon...

Sirius oli tosi fiksu ja ihanan IC hänkin.
Se saarna oli hyvä, sillä eihän kukaan todellakaan ole antanut Hermionelle mahdollisuutta

Niin ja pidän kovasti sun tyylistä kirjottaa, se seuraa elokuvan juonta melko tarkasti.
Odotin koko ajan, että ahaa, nyt Hermione meni itkemään, ja koskas tulee the peikko

Mutta ei, et vedä juonta tylsäksi vaan juuri sillä odotuimmalla hetkellä vedät ihan hatusta jonkin uuden käännekohdan, kuten nyt Siriuksen.

Ja kuvailusikin on koko ajan parempaa
Odotan jatkoa pian!

[hiekkapaperi]

Jiaa, jatkoa! (Joo, luin tän tosiaan kyllä jo eilen _{toissapäivänä}, mutta toi oli pakollinen lause...) Ja hyvää tekstiä edelleen tulee. Kiitos näistä, hmm, suuntaa antavista vastauksista. On muuten tosi hienoa, että kirjoitetaan tällä tavalla, että ei heti oo siinä joku ihme Harry/Neville paritus, vaikka mielenkiinnolla odotan mitä tämä ficci tuo tullessaan. (Toivottavasti ei kumminkaan tätä edellämainittua Harry/Nevilleä Vaikka en kyllä tiedä...)

Pakko sanoa, että en ymmärrä miten joku voi sanoa et liian PITKÄ luku, koska itehän rakastan pitkiä lukuja ja lukisin mielelläni paljon pidempiäkin lukuja! Tosin joskus se on vähä huono ku en tykkää jättää lukua kesken ja sitten pitääkin jo lähteä jonnekin... Mutta silti, antaa tulla niitä pitkiä lukuja vaan!

Tyyyykkäään kelmeistääää<3

Muuten, kun Harry on täs silleen et "Apua, luihuisia!" niin musta olis jotenki silleen luontevampaa, että se ei niitä niiin paljon pelkäis. Mutta näinkin hyvä. Mutta ajattelin vaan, kun James ja Sirius oli semmosii luihuisten kiusaajia, niin Harry olis niiltä oppinut. Hm.

Rakastaen tätä ficcia odottelen jatkoa, hyvä nominal! Kiitos lukunautinnostaa!=)

[Arion]

Aa! Ihanaa, jatkoa! Toi Hermione-juttu oli hieno, ja Sirius osas hyvin huolehtii asiasta. Pidin kovasti myös kohdasta, ku tuntilaiset kohtaisivat Siriuksen, joka moikkas Harrya.
Ehkä Sirius olis voinu sanoo jotain painavampaaki, mut en nyt keksi mitään parempaa (siis kolmikolle Hermionesta)
Ja huispaus-ottelut ovat muuten la...
Mut toi kirje-juttu oli pelottava, jää odottamaan jatkoo. Toivottavasti ongelmasi seliävät tämän fikin kannalta!

[Nyyhti]

terkku, valtaisat kiitokset aivan ihanasta kommentista! Ei se lainkaan tönkkö ollut (: Ja suurkiitokset, että lainasit tuon Kalkaros-kohdan. Pahemmanlaatuinen moka minulle sattunut! (Parasta tässä toki on se, etten ole tajunnut sen olevan noin iso, vaikka useampi siitä on kommentoinut...) Kai se on vain niin selkäytimessä, että Kalkaros opettaa liemiä! Ja sitä hän ei tosiaankaan tässä ficissä tee. Koska tuo virhe nyt on ollut tuolla niin pitkään ja kaikki ficciä seuranneet ovat sen sieltä lukeneet, en viitsi koko kohtaa kirjoittaa uudestaankaan...

Voi, Resonanssi, kiiiitos! :') Heh, voin kertoa, että mulla ei ole tapana lopettaa ficcejä kesken Tätä ennen olen kirjoittanut tasan yhden piiiiiitkän ficin, ja siinä oli jossain vaiheessa joku vuoden tauko, mutta jatkoin sen kuitenkin loppuun! Älä siis huoli (: Ja muuten kommenttisi oli niin ihana, että minä vain täällä punastelen. Hagrid IC! Awww, kiitos!! Olen liian häkeltynyt vastatakseni paremmin, joten kiitos vain tsiljoonasti!

hiekkapaperi, kiitän! (: Minusta tuntuu vähän epäilyttävältä alkaa parittaa 11-vuotiaita toisilleen, mutta saa nyt nähdä, en ole vielä päättänyt... Jee, pitkien lukujen kannattaja,asiaa! Jo, no, itsekin vähän epäilin tuota Harryn luihuiskammoa, mutta tulin siihen tulokseen, että pakkohan hänen on niitä pelätä, kun hän on kuitenkin joka kerta jäänyt alakynteen isompiaan vastaan eikä pahemmin vielä osaa tehokkaita taikoja. Suurkiiiiiiiitokset kommentistasi!

Anturajalka93, tosi kiva, että pidit Siriuksesta! (: Ja mitäää, ovatko huispaukset la? :DDD No, nyt sitten eivät ole Olen missannut koko jutun! Kiitos kovasti kommentistasi! (:




Luku 13
Taikaministeriö painostaa


Lauantaina Harry sai oppia, että kun hänen kummisetänsä päättää toimia, se tapahtuu nopeasti.
   Lauantaiaamuisin aamiaiselle sai saapua paljon vapaammin omaan tahtiin kuin arkipäivisin, ja väsyneenä tähtitieteiden takia valvomisesta Harry nukkui pitkään. Itse asiassa niin pitkään, että jopa Ron heräsi ennen häntä, mikä nyt oli ihme sinänsä. Ron ja Neville olivat myös saaneet loistavan idean herättää Harry pommittamalla häntä likaisilla sukilla, joihin oli langetettu haisuherja.
   Joka tapauksessa, kun Harry oli huuhtonut ällöttävältä mädän kalan ja ihmisen erinäisten eritteiden sekaiselta löyhkäävää naamaansa vartin, he lopulta pääsivät aamiaiselle. He olivat niin myöhässä, että pöllöposti oli jo tullut. Kun Harry istui paikoilleen, Rohkelikon pöydän toisessa päädyssä päivystänyt pöllö kuitenkin lehahti siivilleen ja liisi suoraan Harryn olkapäälle. Jo siitä tajusi, että se oli Tylypahkan hyväkäytöksinen pöllö: muut olisivat varmasti närkästyneet hänen myöhäisestä saapumisestaan ja nokkaisseet korvalehteä.
   Harry otti hämmentyneenä kirjeen pöllön jalasta. Ensin hän ajatteli, että se olisi hänen vanhemmiltaan, jotka olivat tajunneet lähettää hänelle postia ilman Bertietä. Hän kuitenkin tunnisti Siriuksen käsialan saman tien.

Harry,
olen mennyt hoitamaan muutamia asioita. Palaan Tylypahkaan vielä tämän päivän puolella, ja silloin meidän pitää nähdä. Sinun pitää pysytellä linnan sisällä ja poissa vaikeuksista, jooko. Uskon, että pystyt siihen, jos vain haluat. Yritän ehtiä takaisin ennen illallista. Odottele kutsua Dumbledorelta.
Sirius

Harry näytti kirjeen Ronille ja Nevillelle, jotka lukivat sen yhtä aikaa. Molempien silmät laajenivat hämmästyksestä viimeisen lauseen kohdalla.
   "Ei kai pöllön katoaminen nyt niin ihmeellinen asia voi olla?" Neville kysyi mutta kuulosti vähän siltä, ettei itsekään aivan uskonut sanoihinsa.
   "He varmasti luulevat, että se liittyy johonkin isompaan juttuun", Harry mutisi. Se tuntui hänestä aika pelottavalta.
   Ron nyökkäsi. "Sillä on varmaan jotain tekemistä sen kanssa, mitä Fredille ja Georgelle kävi Tylyahossa."
   "No", Harry totesi ja kääri kirjeen rullalle ja laittoi taskuunsa. "Minä kuitenkin varmaan noudatan tällä kertaa ihan oikeasti Siriuksen neuvoa. Jos hän ei kerran ole täällä, kuka muka tulee apuun, jos isot luihuiset päättävät taas käydä meidän kimppuumme."
   "Hyvä pointti", sanoi Neville.
   "Tahtoisinpa vain tietää, mitä niille yksille kävi", Ron mutisi. "Downic, Malfoy, keitä ne muut olivatkaan..."
   "No, ainakaan ne eivät nyt ole täällä meitä ahdistelemassa", Harry totesi yksinkertaisesti.

Juuri, kun Ron oli lopettamassa syömistään, suuren salin ovet avautuivat. Paikalla oli enää muutamia oppilaita, sillä aamiainen loppuisi tuossa tuokiossa. Harry, Ron ja Neville olivat ainoat Rohkelikon pöydässä lukuun ottamatta jotain seitsemäsluokkalaista tyttöä, joka oli syventynyt huolestuneen näköisenä Päivän Profeettaan.
   Harry vilkaisi automaattisesti oville, mutta käänsi sitten pikaisesti katseensa. Hän alkoi saman tien supattaa ystävilleen.
   "Se on Hermione Granger! Älkää katsoko, hän näytti ihan melkein kauhistuneelta, kun näki meidät."
   Totta kai Ron katsoi, mutta kääntyi sentään pian pois.
   "Hän ei näytä olevan ihan kunnossa", Ron totesi, ja oli oikeassa. Fyysisesti Hermione näytti ihan normaalilta, mutta hänestä huomasi, että hän oli itkenyt paljon. Lisäksi hän näytti siltä, että yritti olla mahdollisimman itsevarman näköinen, mutta epäonnistui surkeasti.
   "Minun käy häntä sääliksi", Neville totesi hyvin vilpittömästi. "Miettikää nyt, millaista olisi tulla tänne ja olla saamatta yhtäkään ystävää."
   "Mutta se johtuu vain hänestä itsestään", Ron sanoi.
   Harry ei vastannut heti mitään. Hänen täytyi myöntää, että hän oli tullut joskus pohtineeksi asiaa - ei nyt tietenkään tosissaan, koska kyllähän oikeasti oli uskonut saavansa ystäviä. Mutta se pieni mahdollisuus yksin jäämisestä oli kuitenkin välillä ennen Tylypahkaan tuloa kummitellut hänen mielessään...
   "Minua pelotti, että kaikki vihaisivat minua", Neville sanoi suoraan. "Minulla ei ole koskaan ollut erityisemmin ystäviä, koska mummi ei pahemmin ole antanut minun olla muiden kanssa. Siksi oli tosi kivaa, että tutustuin teihin kahteen. En osannut odottaa, että mitään tällaista sattuisi."
   Ron ja Harry olivat hiljaa, ja Nevillekin näytti vaivaantuneelta.
   "Tai siis..." hän sanoi, muttei jatkanutkaan.
   Vielä hetken oli hiljaista, mutta sitten Harry rykäisi. "Oikeastaan minusta tuntuu, että olet oikeassa, Neville."
   "Ai missä?" Ron kysyi. Hän kuulosti hieman anteeksipyytävältä, aivan kuin hänestä olisi noloa myöntää, ettei hän aivan pystynyt seuraamaan keskustelua.
   "Tuota..." Harry aloitti. "No, siis... siinä mitä hän sanoi. En minä tiedä."
   He olivat taas vaiti. Äkkiä Neville näytti rohkaisevan mielensä, ehkä siksi, ettei kukaan ollut käännyttänyt häntä pois, vaikka hän oli puhunut niin syvällisiä.
   "Minusta tuntuu, että meidän pitäisi yrittää puhua Grangerille", hän sanoi. "Sitä varmaan sinäkin tarkoitit, Harry?"
   "Jaa, niin..." Harry sanoi vähän epäröiden. "En minä tiedä."
   "No", Neville sanoi päättäväisesti. "Minä ainakin aion yrittää olla hänelle ystävällinen."
   Se näytti ratkaisevan jotain. Ron huokaisi ja sanoi: "No, kai minäkin sitten. Mutta lopetan saman tien, jos hän ei osoittaudukaan kivaksi, niin kuin Sirius väitti! Jos sieltä tulee yksikin kommentti siitä, kuinka minä en muka osaa jotain mitä neiti täydellinen osaa, saatte jatkaa yksinänne."
   Neville hymyili. "Sovittu."
   He eivät kuitenkaan aloittaneet liian hankalasti, uskotellen itselleen, etteivät vain halunneet häiritä Grangerin aamupalaa. Kun he lähtivät pöydästä, he kävelivät Grangerin ohitse. Neville hymyili ystävällisintä hymyään ja sanoi "Moi."
   Granger hätkähti ja vilkaisi heihin säikähtäneenä kuin odottaen jatkoa. "M-moi", hän vastasi sitten niin hiljaa, että sitä tuskin kuuli.
   "Moi", Harry ja Ron sanoivat yhtä aikaa ja lähtivät sitten kiireesti pois Neville hieman heidän perässään kulkien. Hermione Granger näytti hyvin hämmentyneeltä omena puolimatkassa suuhun.

Suurimman osan päivästä Harry, Neville ja Ron viettivät oleskeluhuoneessa. Ulkona oli sellainen sää, joka enteili hyvin aikaista lumentuloa sinä vuonna: oli hurjan kylmää ja tuulista ja harmaata. Linnan lähes kaikki ikkunat loistivat kullankeltaista valoa, eikä ulkona näkynyt ketään. Kun Harry katsoi oikein tarkasti, hän kuitenkin näki valopisteen kaukana, ja tiesi sen olevan Hagridin mökki, jonka hän oli nähnyt muutaman kerran vilaukselta kasvihuoneille mennessään.
   Kun Hermione Granger saapui aamupalalta, kaikki ensiluokkalaiset kääntyivät katsomaan häntä. Silloin Neville kuitenkin teki jotain hyvin urheaa.
   "Hei, Hermione", hän sanoi ja meni sillä hetkellä äärimmäisen säikähtänyttä Hermionea vastaan. "Kuule, minä olen ihan surkea taikajuomissa."
   Vastaukseksi Hermione inahti jotain erittäin epäselvää.
   "Joo, niin, mietin, että haluaisitko sinä auttaa minua tekemään tutkielmaa. Sinä kun tunnut osaavan siitä niin paljon..."
   Loppuja Harry tai muutkaan eivät kuulleet, sillä Hermione käveli hyvin määrätietoisesti makuusaleihinsa. Kun Harry sattui vilkaisemaan Hermionen kasvoja tämän kääntyessä kiipeämään portaita ylöspäin, hän kuitenkin huomasi, että pieni hymynväre kareili tämän huulilla.
   Neville sitä vastoin näytti hyvin tyytyväiseltä itseensä, kun hän saapui takaisin ystäviensä luokse.
   "No?" Ron kysyi.
   "Jaa, en teistä tiedä, mutta minusta ainakin on ihan kiva saada joku tuollainen superihminen auttamaan minua taikajuomien tutkielmassani tänään illemmalla. Saatan jopa saada hyvän arvosanan ainaisten säälipisteiden sijaan."
   "Varmasti hän tekee minunkin tutkielmani", Ron sanoi. "Aion olla niin ystävällinen, ettei hän voi kieltäytyä."
   Harry ei sanonut mitään. Hän mietti, missä oikein olisi iltapäivällä, jos hänen kerran pitäisi odottaa Dumbledorelta viestiä.

Kello oli jo ylittänyt neljän ja lähestyi uhkaavasti viittä. Harry alkoi olla yhä varmempi siitä, että Sirius joutuisi siirtämään sen mitä hänellä ikinä olikin mielessään seuraavalle päivälle, kun muotokuva-aukko heilahti auki ja kaikki hiljenivät hämmentyneinä.
   "Harry!" Sirius sanoi lujaan ääneen. "Alahan tulla."
   Sirius näytti hyvin vakuuttavalta pitkässä mustassa matkaviitassaan, kun hän seisoi suorana ja vaikutusvaltaisena ja kaiken kaikkiaan hyvin pätevän näköisenä. Hänellä oli taikasauva kädessään, eikä kukaan halunnut mennä hänen lähelleen, kun ei osannut tulkita, millä tuulella hän oli. Harry oli kuitenkin tuntenut kummisetänsä niin pitkään, että tulkitsi ongelmitta: Sirius oli huolestunut.
   "Nähdään", Harry sanoi Nevillelle ja Ronille ja meni sitten puolijuoksua Siriuksen luo.
   "Mutta Sirius", Harry kysyi, "eikö minun pitänyt odottaa kutsua Dumbledorelta eikä sinulta?"
   "Minä olen se kutsu. Nyt, nopeasti."
   Sirius heilautti muotokuvan auki niin reippaasti, että Lihava leidi älähti.
   "Kuules nyt, Musta, ei minua tarvitse paiskoa! Kuinkahan monta kertaa olen pitänyt sinun salaisuutesi, mitä? Jotain käytöstapoja nyt, kuules, vaikket enää oppilas olisikaan!"
   "Pahoitteluni, arvoisa leidi", Sirius sanoi hyvin kohteliaasti ja sai taulussa olevan naisen punastumaan. Harrya nauratti.
   "No niin, Harry", Sirius sanoi. "Ei hukata turhaan aikaa."
   Eivätkä he tosiaan hukanneet. Sirius harppoi pitkillä jaloillaan niin nopeasti, että Harryn oli hölkättävä pysyäksen mukana. Lisäksi Sirius kulki aivan ihmeellisiä reittejä: hän availi kuvakudoksia, painoi pari kertaa haarniskan kättä saaden aikaan aukon seinään. He kulkivat varmaan seitsemää eri salatietä, joista Harry ei ollut koskaan kuullutkaan, eikä kulunut kuin pari minuuttia, kun Harry tajusi heidän olevan ruman kivihirviön edessä.
   "Tuulihattu", Sirius sanoi, ja portaat rehtorin kansliaan vyöryivät esiin.
   Harry alkoi tuntea perhosia vatsassaan, kun he kiipesivät kierreportaita ylös. Hän ei yhtään tiennyt, mitä odottaa.
   Ainakaan hän ei odottanut sitä, että hetkeä ennen kuin he pääsivät ovelle asti, Sirius äkkiä pysäytti hänet kädellään. Harry seisahtui ja oli juuri kysymässä syytä heidän pysähtymiselleen, kunnes hän tajusi, että kansliasta kuului kovaäänistä puhetta.
   "Mutta professori!" tuttu ääni valitti. "Minusta meidän pitäisi kyllä tarkistaa tyttö. Hänellehän on voinut käydä mitä tahansa. Emmekö me muka epäile kuolonsyöjien puuhaavan jotain - eikö juuri sen takia käytävillä vartioi aina niin moni? Ja varmasti, jos kerran ei ole syytä epäillä mitään, me voisimme partioida yksin, eikä minun tarvitsisi maleksia sen typerän Mustan kanssa."
   Sirius irvisti Harrylle, mutta Harrya lähinnä huvitti. Hän tiesi, ettei Sirius ottanut tuollaisia tosissaan. Hän myös tajusi, kuka puhuja oli: professori Kirvalas.
   "Musta on osoittautunut oikein hyödylliseksi ja päteväksi", professori Dumbledore sanoi. "Niinpä joudunkin pyytämään sinua nyt poistumaan, sillä olen sopinut tapaamisen hänen kanssaan."
   "Luotat johonkin ministeriön entiseen auroriin enemmän kuin henkilökunnan jäseneen?" Kirvalas kysyi epäuskoisesti.
   "Tämä on asia, josta emme keskustele. Nyt, jos olisitte niin ystävällinen..."
   Ilmeisesti Dumbledore osoitti Kirvalakselle ovea, sillä vain kahta sekuntia myöhemmin ovi avautui ja hyvin nyrpeän näköinen pimeyden voimilta suojautumisen professori marssi ulos. Hän loi äärimmäisen pistävän katseen Siriukseen ja hieman hämmentyneemmän Harryyn, muttei sanonut sanaakaan.
   Sirius hymyili Harrylle valloittavasti ja asteli itsevarmasti sisään.
   "Iltapäivää", Dumbledore sanoi leppoisasti. "Istukaa toki." Sitten hän heilautti kevyesti sauvaansa, ja hänen pöytänsä eteen ilmestyi yhden tuolin lisäksi toinen.
   Harry, joka oli nyökännyt rehtorinsa tervehdykselle, istui hieman epävarmasti. Häntä jännitti nyt toden teolla.
   "No niin, Harry", Dumbledore sanoi ja puhui suoraan hänelle. Harry nielaisi sinisten silmien porautuessa jonnekin hyvin syvälle häneen, ja hänestä tuntui, ettei hän olisi voinut katsoa poispäin vaikka olisi halunnutkin. "Sinä varmasti ihmettelet, miksi sinut on tuotu tänne. Sillä aikaa, kun odotamme lisää väkeä saapuviksi, minun lienee syytä selittää sinulle hieman tarkemmin. Kaikkea en tietenkään voi kertoa, mutta sen sinä varmasti ymmärrät."
   Harryn teki kovasti mieli väittää vastaan ja käskeä Dumbledorea kertomaan ihan kaikki, mutta eihän hän nyt tietenkään niin voinut tehdä. Dumbledore katsoi häntä niin ymmärtävästi, että äkkiä Harrysta tuntui aivan siltä, että tämä tiesi, mitä hän ajatteli.
   "Niin, katsos, Harry. Sinun vanhempasi ja kummisetäsi kuuluvat kiltaan, jota minä johdan, minkä sinä aivan varmasti tiesit. Koska joko sinun tai vanhempiesi lähettämä kirje on varastettu, meidän on syytä epäillä, että kirjeissä oli jotain sellaista, mistä kuolonsyöjät toivoivat hyötyvänsä. Toki toivomme, että he ovat vain luulleet saavansa kirjeistä jotain irti eivätkä todellisuudessa ole hyötyneet millään tavalla, mutta pian saamme sen selville. Näytät aivan siltä, että haluaisit kysyä jotain - kysy pois vain."
   Harry henkäisi syvään, sillä hän todellakin paloi halusta kysyä. "Professori - miten te voitte olla varmoja, että kuolonsyöjät ovat vieneet Bertien? Entä jos se onkin vaikka eksynyt tai..."
   "Onko sinun pöllösi koskaan eksynyt?" Dumbledore kysyi ja katsoi Harrya vielä syvemmin kuin äsken, vaikka Harry ei ollut tiennyt sen olevan mahdollista.
   "Tuota.. ei, mutta onhan sille voinut käydä jotain muutakin."
   Dumbledore irroitti nopeasti katseensa hänestä ja hän tunsi olonsa kummallisen helpottuneeksi.
   "Niin, niin, totta kai se on mahdollista. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että fiksu pöllö katoaa reitiltä, jonka se on aiemmin matkannut ongelmitta, että ja että se pöllö kuuluu juuri killan tunnettujen jäsenten pojalle. Tämä on oikeastaan vain arvaus, Harry, mutta pahimpaan on näinä aikoina ikävä kyllä varauduttava."
   Harry nyökkäsi. Sitten hänen mieleensä tuli toinen kysymys, ja hän vilkaisi epävarmasti Siriusta ennen kuin uskaltautui esittämään sen.
   "Tuota... professori. Saanko minä Bertien takaisin?"
   Tällä kertaa Dumbledore katsoi häntä hyvin, hyvin lempeästi.
   "Enpä tiedä, Harry, enpä tiedä. Toivottavasti saat."
   "Me yritämme etsiä sen", Sirius sanoi kummipojalleen lempeään sävyyn. "Älä huoli. Bertie on urhea pöllö."
   "Niin on", Harry sanoi ja huokaisi.
   Sen jälkeen syntyi hiljaisuus, jota Harry ei uskaltanut rikkoa. He odottivat jotain, eikä Harry tiennyt, mitä. Harry katseli kaikkia vanhojen rehtorien muotokuvia, jotka puolestaan katselivat häntä. Osa nuokkui kehyksissään, eikä kukaan todellakaan tehnyt mitään jännittävää, joten Harry tunsi olonsa erittäin pitkästyneeksi.
   Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Harryn takana olevasta tulisijasta kuului humiseva ääni ja sen lattialle luoma valo muuttui vihreäksi. Harry kääntyi salamana tuolissaan ja ehti nähdä parin vihreän liekin välkähdyksen ennen kuin ne muuttuivat taas tavallisiksi ja jäivät takasta matolle astuneen hahmon peittoon.
   "Äiti!" Harry huudahti, säntäsi ylös tuoliltaan ja ryntäsi halaamaan nauravaa naista.
   Lily rutisti poikaansa lujasti takaisin ja hengitti tämän hiusten tuoksua aivan kuin Harry hengitti syvään äitinsä tuttua ja turvallista tuoksua. He olivat siinä hetken, kunnes Harry tajusi, missä oli, ja vetäytyi kiireesti pois.
   Lily jätti kätensä Harryn hartioiden päälle ja kääntyi katsomaan Dumbledorea, joka hymyili - samoin kuin Sirius, jonka virne oli astetta leveämpi.
   "Oikein hyvää päivää, Lily. Hienoa, että pääsit tulemaan." Niine sanoineen Dumbledore loi kolmannen tuolin sauvan sulavalla heilautuksella.
   "Päivää", Lily vastasi. "Tulen suoraan töistä." Hän viittilöi Harryn edellään istumaan ja tuli itse perässä. "Enkä voi viipyä kauaa. Pygminkylässä on ollut taistelu, ja Mungo pursuilee haavoittuneita. Ilmeisesti kuitenkin kuolonsyöjät jäivät tällä kertaa häviölle."
   Dumbledore nyökkäsi. "Kuulinkin siitä."
   Lily nyökkäsi myös, eikä selvästi lainkaan ihmetellyt, että Dumbledore oli jo asioiden tasalla.
   "Menkäämme siis suoraan asiaan. Lily - Harry - minun on ikäväkseni pyydettävä teitä kertomaan, mitä kaikkia kirjeissänne luki."
   Lily alkoi välittömästi kertoa heidän muutaman kirjeen kattanutta kirjeenvaihtoaan pääpiirteissään. Harrylla ei ollut oikeastaan mitään lisättävää - ainoastaan se, että ilmeisesti hänen vanhempansa olivat saaneet hänen viimeisimmän kirjeensä, mutta hän ei ollut koskaan saanut vastausta siihen.
   "Nyt ainakin tiedämme, missä vaiheessa Bertie on viety", Sirius totesi.
   "Niin", Dumbledore sanoi. "Harry, ovatko nämä ainoat kotiin lähettämäsi kirjeet, nämä, joita äitisi kuvaili?"
   Harry nyökkäsi, mutta muisti sitten jotain. "Ei kun kyllä minä lähetin Siriukselle kirjeen! Junasta, kun tulin tänne."
   "Niinpä muuten lähetitkin", Sirius sanoi. "Olikohan siinä mitään sellaista tärkeää, mikä voisi kiinnostaa heitä... En muista tarkalleen, mitä se sisälsi."
   "En minäkään", Harry sanoi suoraan.
   "Mistä voisit kuvitella kirjoittaneesi?" Lily johdatteli. "Siriushan oli saattamassa sinua asemalle. Mitä sellaista oli tapahtunut sen jälkeen, että siitä ylipäätään riitti asiaa kirjeeseen?"
   "Minä taisin kiittää häntä siitä, että hän tuli saattamaan", Harry sanoi. Lily katsoi häntä ylpeänä, ilmeisestikin tyytyväisenä onnistuneesta kasvatuksesta. "Niin, ja varmaan kerroin, että olin Nevillen kanssa samassa vaunussa. Se oli tietty silloin jännää, ennen kuin tutustuin häneen kunnolla, koska hän nyt kuitenkin on Neville Longbottom."
   Dumbledore nyökkäsi hyväksyvästi. "Olet ollut suureksi avuksi, Harry."
   Harry oli tyytyväinen itseensä, mutta Lily katsoi Dumbledorea säikähtäneenä.
   "Luuletko, että..."
   Hetken Dumbledore ja Lily katsoivat toisiaan, ja sitten Dumbledore nyökkäsi jokseenkin pahoittelevan näköisenä. Lily nielaisi ja silitti peukalollaan Harryn olkapäätä.
   "Kiitoksia teille kaikille", Dumbledore sanoi ja nousi seisomaan. He kaikki nousivat välittömästi myös, ja Lily käveli tulisijalle vetäen Harrya mukanaan.
   "No niin, Harry", Lily sanoi aivan takan edessä ja kääntyi katsomaan ainoaa poikaansa. "Minulla ja isällä on ollut sinua kova ikävä."
   "Minullakin on ollut ikävä teitä. Teidän olisi pitänyt opettaa minulle, miten tapellaan luihuisia vastaan!"
   Lily naurahti huvittuneena. "Onneksi Sirius on täällä, voit yrittää kinuta häntä." Saman tien Lily vilkaisi kanslian ovella seisovaa Siriusta ilmeellä, joka kertoi "varokin, jos menet opettamaan hänelle mitään".
   "Joka tapauksessa, Harry", Lily sanoi totisena. "Toivon, että kirjoitat meille jatkossakin. Älä kuitenkaan käytä enää pöllöpostia, äläkä kirjoita mitään Nevillestä, jooko?"
   "Miten minä sitten voin muka kirjoittaa?" Harry kysyi ihmeissään.
   "Anna kirjeet Siriukselle, hän toimittaa ne meille. Ja annetaan Nevillelle salanimi, jooko?"
   "Voidaanko kutsua häntä herra X:ksi?" Harry innostui ja sai äitinsä taas nauramaan.
   "Se olisi varmaan liian läpinäkyvä. Mieluummin joku ihan tavallinen nimi, vaikkapa Ted. Mitä pidät Tedistä?"
   "Sehän kuulostaa ihan teddyltä! Teddykarhu..."
   "Keksisitkö sinä sitten paremman?"
   "Hmm... miten olisi Sean?"
   "Se käy oikein hyvin. No niin, minun on nyt mentävä, mutta toivottavasti kuulen sinusta pian! Opiskele ahkerasti ja ole kiltisti, ja katso, ettei Sirius saa istutettua päähäsi mitään typeriä ideoita. Hei vain!"
   Hyvästien kohdalla Lily heitti hormipulverin liekkeihin, mutta jäi vielä hetkeksi ennen katoamistaan vilkuttamaan Harrylle. Harry vilkutti takaisin mahdollisimman pitkään, ja kun äiti oli mennyt, hän asteli Siriuksen luokse.
   "Menoksi, Harry. Kello on yli viiden, joten minun on saatettava sinut tupaasi."
   "Voitko opettaa minulle niitä salareittejä?" Harry kysyi pystymättä hillitsemään innostustaan. Dumbledoren vaimea naurahdus kuului heidän takaansa, kun Sirius laittoi oven heidän perässään kiinni ja lupasi ainakin yrittää opettaa.
   He olivat puolivälissä portaita, Harry Siriuksen takana, kun heidän edestään kuului kopisevia askeleita. Sirius pysähtyi kuin seinään ja Harry jäi piiloon hänen taakseen.
   "Malfoy", Sirius sanoi kylmästi, ja Harry meinasi nielaista väärään kurkkuun.
   "Musta", kuului vähintään yhtä kylmä ääni, joka kuitenkin kuului selvästi vanhemmalle miehelle kuin se blondi luihuinen Malfoy.
   "Mitä sinä täällä teet?" Sirius kysyi. "Kuka sinut oikein päästi sisään?"
   "Minä", kuului uusi ääni. Ilmeisesti joku mies oli jäänyt Siriukselta huomaamatta.
   "Niin, katsos, Musta", Malfoyksi kutsuttu sanoi jäätävällä äänellään. "Ministeriö kuuli, mitä pojalleni ja muille täysin kunnollisille oppilaille oli käynyt, ja he päättivät, että asia ei voi olla niin."
   "Herra Malfoy on oikeassa", sanoi se tuntematon ääni. "Tylypahka ja sen myötä Dumbledore on ylittänyt valtuutensa pahemman kerran. Miten voi olla mahdollista, että neljä oppilasta on vain kadonnut?"
   "Eivät he ole kadonneet", Sirius sanoi hiljaa.
   "Kas kummaa", Malfoy sanoi ivallisesti. "Miten on sitten mahdollista, että minä en voi olla missään yhteydessä poikaani? Luulitteko muka todella, että jättäisin asian tähän?"
   "Kuules, Malfoy", Sirius sanoi äkkiä voimakkaammin ja ääni uhkuen sellaista itsevarmuutta, että Harry ei olisi koskaan halunnut joutua sen vastustajaksi. "Poikasi ja muut hänen 'toverinsa' tekivät asioita, joita Tylypahkassa ei missään oloissa suvaita - varmasti ministeriö on samaa mieltä. Sinuna en leuhkisi Dracolle niin sanotuista saavutuksistanne, jotka eivät tule koskaan toteutumaan. Ette tule koskaan onnistumaan siinä, mihin pyritte."
   "Mitä sinä oikein vihjaat, Musta?" Malfoy suorastaan kuiskasi kuulostaen nyt äärimmäisen vaaralliselta. "Jos yrität sanoa sitä mitä luulen, voin aavistella, ettet tule säilymään hengissä kovin pitkään. Minun poikaani ei kohdella miten sattuu, ja minä tulin hakemaan hänet takaisin. Jos Tylypahka tukee sinun kaltaistasi roskasakkia, vien Dracon täältä lopullisesti pois."
   "Niin olisi varmasti paras", Sirius sylkäisi.
   "Pois tieltäni", Malfoy sihisi.
   "Mitä, eikö egosi muka mahdu tuosta?" Sirius kysyi pilkallisesti. Malfoy ei enää vastannut, vaan marssi Siriuksen ohi ylös, eikä edes huomannut varjoihin painautunutta Harrya. Toinen mies, joka seurasi Malfoyta, käveli kuitenkin hitaammin ja huomasi äkkiä myös Harryn.
   "Öh, päivää vain", hän sanoi hyvin hämmentyneenä ja jatkoi matkaansa. Harry pysyi vaiti, ja kun Sirius lähti hiljaisuudessa kävelemään alas, Harry kipitti nopeasti perään.
   Vasta, kun he olivat Tylypahkan autioilla käytävillä, Harry alkoi puhua.
   "Kuka se Malfoy oikein oli? Oliko se Dracon isä? Eihän Draco ja ne muut luihuiset nyt tule takaisin tänne? Missä he edes ovat? Ja kuka se toinen oli? Miksi ne pääsivät tänne? Miksi ne menevät puhumaan Dumbledorelle? Miten niin Tylypahka on ylittänyt valtuutensa?"
   Sirius huokaisi. "Kai minun on vastattava, mutta et sitten kerro tätä eteenpäin."
   "Enkö edes Ronille ja Nevillelle? Heitäkin vastaan hyökättiin!"
   "No joo, heille saat kertoa, kunhan kukaan muu ei kuule. Minä pidin huolen, että ne neljä luihuista saivat ansaitsemansa rangaistuksen. He ilmeisesti tiesivät asioista vähän enemmän kuin olisi pitänyt. Harry - tämä on hyvin salaista tietoa, eikä kukaan ulkopuolinen saa kuulla tätä. Ne neljä olivat kuolonsyöjien lapsia."
   Harry nielaisi. "Tarkoitatko, että se Malfoy tuolla äsken oli - oli - kuolonsyöjä?" Viimeisen sanan Harry kuiskasi puoliksi kunnioittaen, puoliksi kauhistuneena.
   "Kyllä. Mutta kuten sanottu, siitä sinä et saa puhua. Joka tapauksessa, me olemme yrittäneet kuulustella niitä teidän kanssanne tapelleita. Olemme saaneet jotakin irti. Mutta koska emme ole voineet kertoa, mitä olemme tehneet, Lucius on näköjään päättänyt mennä ministeriöön valittamaan. Hän on pelottava mies, varsinkin jos häntä ei osaa vastustaa. Hän on ilmeisesi saanut puhuttua ainakin osan ministeriötä puolelleen, ja vaikuttaa vähän siltä, että ministeriön painostuksen alaisena meidän on pakko luovuttaa lapset takaisin."
   "Mutta miksi ette vain sano ministeriölle, että hän on kuolonsyöjä?"
   "Se ei ole niin yksinkertaista."
   "Miksi muka ei?"
   Sirius huokaisi jälleen. "Ministeriö ei välttämättä ole killan puolella. Emme voi tietää. Se on todella monimutkaista, Harry, en voi alkaa selittää sitä."
   "Mutta entä miksi Dumbledoren pitää tehdä niin kuin ministeriö tahtoo? Hänhän on kaikista voimakkain velho!"
   "Ministeriöllä on valta sulkea Tylypahka", Sirius totesi yksinkertaisesti. "He voivat erottaa Dumbledoren. Ei hän voi sooloilla miten tahtoo, tai muuten hänen pitäisi taistella, eikä siinä ole mitään järkeä. Tämä ei ole niin yksinkertaista kuin luulet, Harry."

[Resonanssi]

Voi tuota lasten ajatuskykyä
Onhan Harryn helppo lapsena ajatella, että on hyvät ja pahat ja kaikki ovat jakautuneet vastakkain sen mukaan

Mutta ei, eihän se niin yksinkertaista ole, eikä pahoja edes ole olemassa

Mä haluan tietää, miksei Draco ja ne muut luihuiset ole Tylypahkassa?
Tai siis eihän lapsia voi erottaa vain sen perusteella, että he ovat kuolonsyöjien lapsia

Hhi, vihdoinkin Hermione alkaa saada ystäviä, tai jotakin sen tapaista
Ihanaa...

Hmm...Sirius oli selkeästi Killan asioilla ja selvittämässä Bertien katoamista, ja voi Harrya! Hän ei taida saada pöllöään takaisin...

Niin ja mitäköhän Dumbledore nyt keksii?
No joo, kyllä mä ymmärrän Luciuksen vihan, oikein hyvin vieläpä

Ja Sean on todella ihana nimi, jos olisin poika, niin ottaisin Sean-nimen<3

Niin ja missä ne lapset on?
Anteeksi, surkea kommentti vaikkakin ihana luku, kiitos kun pistit jatkoa näin pian

[Riija]

Jee, tähänhän tuli jo jatkoa ennen kuin ehdin edes edellistä lukua kommentoida!
Hyvä että joku kirjoitusohjelma pelaa ja kirjoittaminen jatkuu (:
Viimeiset luvut ovat olleet yhtä laadukasta jälkeä kuin aiemmatkin. Tämä kolmastoista luku etenkin oli melkoisen mielenkiintoinen; jotenkin Harryn ja Dumbledoren suhteen erilainen laatu on jännä ajatus! Ettei Harry olekaan se poika, joka elää ja joka on ratkaisu kaikkeen vaan nuori sivusta seuraaja... jolla kuitenkin on merkitys killan jäsenen poikana. Jäännää!

Lily nielaisi ja silitti peukalollaan Harryn olkapäätä.

Okei, aika ihme kohta lainata, mutta minulle tuli ihan oma äiskä mieleen, se aina pienempänä silitteli peukalolla mun olkapäätä! Aww, tuli ihan kylmät väreet Niin äitimäistä!

Ja jippii-huuto sille, että poikakolmikko saa vahvistusta Hermionelta! Nythän ne saa kohta ratkotuksi kaikki Tylypahkan arvoitukset, kun on mukana tietopankki-Granger.
Ahm, ja Resonanssin tavoin kummastelen että mihin ne luihuslapset on joutuneet? Apua, lukeeko se jossain, minä oon sitten unohtanut!!
Joka tapauksessa, jälleen ihania lukuja (: Edelleen siis täällä ruudun toisella puolen löytyy innokasta lukijakuntaa. Kiitos!
Riija~

[Arion]

Oi, toi oli ihana toi Hermione-juttu, et siit on tulos kolmikon kaveri! Ja Sirius sai taas mut nauramaan! Ja Lilyn kommentit Siriuksesta Ylipäätään oli hieno luku, jossa oli aikamoinen tietopalkki.

[hiekkapaperi]

Ihanan nopeesti jatkoa! Eikä taaskaan kirjoitusvirheitä (ainakaan mun silmälle) ja muutenkin tosi sujuvaa tekstiä. Kaikki kappalejaot, kuvailut ja vuorosanat on perfecto, tosin täs olis voinut olla vaikka enemmän sellaisia 'kuvailukappaleita'.

   "Pois tieltäni", Malfoy sihisi.
   "Mitä, eikö egosi muka mahdu tuosta?" Sirius kysyi pilkallisesti. Malfoy ei enää vastannut, vaan marssi Siriuksen ohi ylös, eikä edes huomannut varjoihin painautunutta Harrya.

Hoo! Tykkään. Lucius ja Sirius... yhet mun lempihahmoista. Ja voisin aivan kuvitella ne puhumaan tolleen. Tosin olis ollu kiva jos Severus olis liemimestari. Olis varmaan ollut innoissaan Siriuksesta.

   Lily naurahti huvittuneena. "Onneksi Sirius on täällä, voit yrittää kinuta häntä." Saman tien Lily vilkaisi kanslian ovella seisovaa Siriusta ilmeellä, joka kertoi "varokin, jos menet opettamaan hänelle mitään".

Hahah, normipäivä! Ja Sirius uskoo tietenkin kiltisti.

Mutta niin, kiitos kiitos, kun kirjoitat tätä! Aihe on mielenkiintoinen ja kaikkea, eikä tapahtumat lopu. Taas saa jännätä mitä tapahtuu seuraavaksi. Olin ihan sillein "Jee!", ku huomasin että tullu jatkoa. Jatka samaan malliin.

Kiva muuten että Hermione sai nyt tavallaan kavereita, ettei tarvii olla yksin. Herm ei muuten ikinä oikeen oo keidenkään Parvatin ja Lavenderin kans tullut toimeen, eikä tarviikaan.

Jaatkoa odotellen... (Ei mitään kiirettä.... Heh, muuten vaan janoan lisää.)

[Bizzarre]

En nyt jaksa kommata kaikkia lukuja, mutta aivan ihana sarja, vaikka Harry onkin aika naiivi.

Niiden kirjeenvaihtoa on ilmeisesti seurattu pidempäänkin?

Ööh, ei tuu oikein mitään mieleen, jatkoa!

Bizza, sekavissa tunnelmissa

[Nyyhti]

Ensinnäkin, pahoittelut luvun viivästymisestä! (En ehkä muuten pahoittelisi, mutta tämä on tällainen miniluku - sikäli ku nykyisellä kirjoitusohjelmallani lukujen pituutta pystyy arvioimaan.) Olen niin täpinöissäni, kun muutan tässä kuussa, etten ole malttanut istua aloillani kirjoittamassa Eli pahoittelut miniluvusta, joka on samalla myös aika tylsä väliluku, mutta koettakaa kestää! Seuraavassa pitäisi tapahtua tämänkin edestä.

Toiseksi, kiitoksia hurjasti kommenteistanne! <3

Resonanssi, saat jo tässä luvussa vastauksia ainakin osaan kysymyksistä (: Heh, minä taas en kauheasti pidä Sean-nimestä! Oli ihan älyttömän vaikeaa keksiä edes joku nimi, joten kiva että pidit tuosta (:

Riija, minustakin Harryn ja Dumbledoren suhde on jollain lailla tosi jännä! Se on jotenkin vaikea ajatella, kun on niin tottunut siihen sellaisena kuin kirjoissa. Oih, ihanaa, että toi lainaamasi kohta oli äitimäinen! (: Luihuisjuttu selvinnee muutaman minuutin kuluttua

Anturajalka93, tosi kiva kuulla, että Sirius nauratti! (:

hiekkapaperi, pistän kuvailukappaleet korvan taakse! Olen yleensä tässä ficissä niin innokas etenemään juonen suhteen, etten muista ajatella moista - yritän parantaa tapani! (: Ajattelin itse asiassa aluksi, että olisin yrittänyt saada Hermionea kaveeraamaan Parvatin ja Lavenderin kanssa, mutta aivoni eivät vain suostuneet hyväksymään moista

Bizzarre, oi, uusi lukija! Mukavaa (: Joo, Harry on aika naiivi, onhan se vielä loppujen lopuksi suhteellisen pieni



Luku 14
Kadonnut kaulahuivi


Seuraavaan aamuun mennessä Harry, Ron ja Neville olivat päässeet kahteen johtopäätökseen.
   Ensinnäkin he olivat olleet vastakkain kuolonsyöjien lasten kanssa, mikä oli melkein sama kuin jos he olisivat olleet vastakkain itse kuolonsyöjien kanssa. Se oli ollut toki pelottavaa, mutta toisaalta he olivat selvinneet siitä. Ja niinpä he olivat tulleet siihen tulokseen, että kuolonsyöjät eivät voineet olla niin ylitsepääsemättömän kauheita kuin kaikki antoivat ymmärtää.
   Toiseksi he olivat tajunneet, että jotain suurta oli nyt tekeillä. Harry tunsi olonsa hyvin tärkeäksi, ja samoin Ron, koska olihan hän mukana itse jutussa. Neville puolestaan vaikutti aika vaivaantuneelta siitä ajatuksesta, että ehkä - ja vain ehkä, sillä eiväthän he varmoja voineet olla - kaikki johtui hänestä.
   Suurien päätelmien lisäksi kolmikkoa odotti lisäyllätys oleskeluhuoneen ilmoitustaululla. Vanhemmat oppilaat sivuuttivat sen niin tottuneesti, että Harry epäili sen olevan jokavuotinen perinne. Itse hän kuitenkin - muiden ensiluokkalaisten tavoin - odotti sitä innolla. Seuraavan viikon lauantaina olisi nimittäin kurpitsajuhla, jonka kulusta Ron kävi kysymässä veljeltään Percyltä ja sai aika nuivan vastauksen: "Kurpitsajuhla on vain pidot. Astetta parempaa ruokaa."
   Koska vastaus oli niin kovin ankea, Ron etsi seuraavaksi käsiinsä toiset veljensä, kaksoset, ja kysyi saman kysymyksen.
   "Olemmehan me kertoneet sinulle kurpitsajuhlasta!" nämä huudahtivat närkästyneinä ja aloittivat niin pitkät höpinät lepakoista, möröistä, aaveiden rivitanssista, kuuhulluista opettajista ja vertavuotavista menninkäisistä, ettei se mitenkään voinut kaikki pitää paikkaansa.
   Harry koetti vaivata muistiaan, sillä hänestä tuntui, että varmasti hänelle oli kerrottu joskus kurpitsajuhlasta. Mutta ehkei se vain ollut niin merkittävä, että kukaan olisi keskittynyt erityisen tarkasti kuvailemaan juuri itse juhlaa.
   Maanantaina Harry yritti opastaa ystäviään tunneille niiden lukuisten Siriuksen hänelle näyttämien salakäytävien läpi, jotka osuivat heidän reitilleen. Se oli erityisesti Ronista todella siistiä, mutta ei nopeuttanut heidän matkaansa, päin vastoin. Neville piti salateitä hienoina, mutta oli närkästynyt, kun he myöhästyivät tunnilta. Granger istui eturivissä tuttuun tapaansa ja vilkaisi ovelle heidän astuessaan sisään, jolloin Neville sanoi:
   "Kuulkaa, minä taidan tällä kertaa istua Hermionen vieressä. Istukaa te yhdessä, niin kenenkään meistä ei tarvitse istua yksin."
   Harry ja Ron jäivät puulla päähän lyötyinä tuttuun ja turvalliseen takariviin heidän tavanomaisille paikoilleen, kun Neville selkeästi hieman hermostuneena marssi eteen Grangerin viereen.
   "Nyt kaikki opettajat näkevät heti, jos hän erehtyy tekemään jotain väärin", Harry kuiskasi Ronille.
   "Mutta ehkä Granger pelastaa hänet pulasta", Ron totesi. "Olisit kuullut hänet, hän oli loistava opettaja! Mutta ehkä vähän liian tietävä silti... Minulla ja Nevillellä on nyt ainakin kaikki läksyt oikein."
   "Hei, epäreilua..."
   "Älä huoli, voit kopioida minulta", Ron lupasi.

Sillä viikolla satoi ensilumi.
   Harry, Ron ja Neville olivat juuri ulkona kävelemässä, kun taivaalta alkoi äkkiä sadella untuvamaisia valkoisia palleroita. Kaikki pihalla olevat oppilaat hihkuivat innosta katsellessaan, kuinka lumi satoi tummaan maahan vain sulaakseen saman tien. Harry kietoi kaulaliinaansa tiukemmalle, ja Ron katsoi vierestä.
   "Olisipa minullakin kaulahuivi!"
   "Miksei sitten ole?"
   "Olen ilmeisesti hukannut sen", Ron sanoi. "En löydä sitä mistään! Äiti tappaa minut. Ei hänellä olisi varaa ostaa uutta..."
   Juuri silloin kuului läiskähdys, ja Ron älähti vihaisena ja hänen kätensä lennähti hänen paljaaseen niskaansa.
   "Huonot refleksit!" kuului ilkkuva huuto, ja Weasleyn kaksoset juoksivat nauraen heidän ohitseen. Ron katsoi murhaavasti heidän peräänsä ja yritti epätoivoisesti kuivata niskaansa, johon oli läiskähtänyt taialla kasvatettu märkä lumipallo.
   "Vielä minä noille näytän..." Ron mutisi, mutta Harrya ja Nevilleä nauratti.
   He nauttivat ensilumesta viitisen minuuttia kuunnellen Ronin valitusta märästä niskasta ja typeristä veljistään, kun pöllö lennähti heidän luokseen. Se leijui hetken ilmassa katsellen heitä pää kallellaan ja päätti sitten ilmeisesti mennä Ronin olkapäälle.
   "Kukahan minua kaipaa tähän aikaan?" Ron pohti hämmästyneenä. "Hei, se on meille kaikille!" hän sanoi yllättyneenä otettuaan kirjeen pöllön jalasta.
   Kaikki kolme kerääntyivät postinsa ympärille. Muste näytti pieniä leviämisen merkkejä lumen sataessa sen päälle, mutta yksikään heistä ei jaksanut tehdä asialle mitään.

Harry, Ron, Neville,

jos sattuu kiinnostamaan, voisitte tulla käymään vaikka teellä tänään neljän aikaan. Mulla on teille kerrottavaa, jos vaan haluutte kuulla, ja luulenpa että se on sellanen juttu jonka te tahotte kuulla.

Onko Ron hukannu sen kaulahuivin? Charlie Weasley tuskin on käyny täällä rohkelikkohuivin kanssa, ja ainaki Fredillä ja Georgella näytti olevan omansa (siinäki taas juttu jonka ne olis voinu jättää tekemättä, mutta onneks Verso on taitava ja kurpitsajuhla ei jääny ilman kurpitsoja.)

Hagrid

"Hänellä on kaulahuivini!" Ron hihkaisi.
   "Miten Charlie Weasley liittyy sinun kaulahuiviisi?" Harry ihmetteli.
   "Äh, se on hänen vanha..." Ron mutisi hieman vaivaantuneen oloisena, ja Harry jätti asian siihen.
   "Mitähän Fred ja George ovat menneet tekemään", Harry pohti ääneen.
   "Oli se mitä vaan, onneksi kurpitsajuhla pelastui", Neville totesi. "Ainakin nimestä päätellen kurpitsat ovat aika olennainen osa sitä."
   "Ollaanhan me menossa?" Ron varmisti ja tökkäisi kirjettä.
   "Tietty", Harry sanoi, ja Neville nyökkäsi.

Illallisen alkua odotellessaan Harry kirjoitti kirjeen vanhemmilleen. Siinä ei ollut mitään erikoista, lähinnä hän kertoili, miten koulu oli sujunut ja että hän oli menossa Hagridin luo teelle. Kun kirje oli valmis, Harry laittoi sen koululaukkuunsa aikeenaan kantaa sitä mukanaan, jotta hän voisi antaa sen Siriukselle törmätessään tähän.
   "Mitä luulette Hagridin tarkoittavan 'teellä'?" Neville kysyi.
   "Miten niin?" Ron ihmetteli. "Kai sinä sentään tiedät, mitä tee on?"
   "Ei mutta onkohan hän aikeissa tarjota meille jotain ruokaa?"
   Sitä he pohtivat jonkun aikaa, mutta koska eivät kehdanneet pelkästään sen takia laittaa Hagridille viestiä, he päättivät mennä illalliselle joka tapauksessa. "Ja ainahan voimme syödä siellä lisää", Ron sanoi. Harry ja Neville jättivät kertomatta, että vain Ron pystyi ahtamaan itseensä niin valtaisan määrän ruokaa.
   Koska kello tuntui sinä iltana liikkuvan tuskallisen hitaasti, Harry kirjoitti myös Remukselle pitkästä aikaa kirjeen. Sitä kirjoittaessaan hän tajusi, että oli nähnyt koulujen alettua Siriuksen, äitinsä ja Remuksen - ainoastaan isäänsä hän ei ollut nähnyt. Se sai hänessä aikaan hurjan ikävän, ja niinpä hänen oli pakko lisätä vanhemmille osoitetun kirjeensä loppuun uusin oivalluksensa sekä ilmoitus siitä, että hän ikävöi isäänsä.
   Harry, Neville ja Ron söivät nopeasti illallisensa ja lähtivät sitten kohti Hagridin pientä metsän laidalla sijaitsevaa mökkiä. He pohtivat matkalla, miten Hagrid oikein uskalsi asua niin lähellä kiellettyä metsää.
   Kun he koputtivat oveen, sisältä vastasi kovaääninen haukku.
   "Tuo varmaan selittää metsän", Ron totesi. "Hagrid kulkee koiran kanssa, eikä mikään uskalla tulla tielle, kun se on niin pelottava."
   Neville ja Harry nyökkäilivät myöntymisen merkiksi. He kaikki kolme hätkähtivät, kun ovi äkkiä kiskaistiin auki. Sisällä mökissä oli epäilemättä valoisaa, mutta Hagridin valtaisa hahmo peitti kaiken valon. Harry, Ron ja Neville joutuivat kaikki taivuttamaan niskaansa nähdäkseen Hagridin kasvot, jotka sillä hetkellä loistivat hymystä.
   "Tervetuloa, tervetuloa!" Hagrid sanoi. "Mä jo luulin ettette te tuukaan ku ette mitään vastannu."
   "Anteeksi, unohdimme", Harry vastasi totuudenmukaisesti.
   "Sinäkö siis löysit kaulahuivini?" Ron täräytti.
   "Joo. Olin siistimässä pensaita huispauskentän lähellä, ku huomasin sen maassa ihan tallautuneena ja multasena. Tässä", Hagrid sanoi ja kurotti hyllyltä - joka oli niin korkea, ettei Harry nähnyt sinne - jonkin epämääräisen likaisen kasan.
   "Eh, kiitos", Ron sanoi ja otti ällöttävän näköisen kaulahuivinsa vastaan.
   "Mutta mitä mä tässä teitä seisotutan!" Hagrid jyrähti ja veti äkkiä oven kiinni. "Ulkonaki on niin kylmä jo. Vai ootteko te saman tien menossa takasin?"
   "Ei, emme", Neville vastasi. "Ajattelimme, että haluaisitkohan sinä kertoa meille, mitä Fred ja George olivat tehneet kurpitsoille."
   "Ei ne mitään kurpitsoille tehny! Painakaahan puuta ny, niin mä kerron."
   Harry, Neville ja kaulahuiviaan käsivarrenmitan päässä itsestään pitelevä Ron tekivät työtä käskettyä ja istuivat puupöydän ääreen. Hagrid meni puuhaamaan jotain selkä heihin päin: ilmeisesti keittämään teevettä.
   "Matoisa-Lankku oli pitämäs taikaeläinten hoidon tuntia", Hagrid kertoi heille. "Olin ihan siin lähellä, ruokin elukoita, kun yhtäkkii se juoksee sieltä suoraan mun luo. Ei oo Matoisa-Lankun tapasta se, yleensä hänki pärjää melkeen elukan ku elukan kanssa, mut ilmeisesti kaksoset oli hälle vähän liikaa. 'Hagrid, tuu auttamaan', se huus mulle. 'Weasleyt yritti sitoo pokkuroijille talutushihnaa niiden kaulahuiveista, ja nyt kaikki villiinty.' Ne säikähti nimittäin, ne pokkuroijat. Ei niitä pidetä talutushihnassa, ne on rauhallisia elukoita mut ei niitä lemmikiks kannata ottaa. Ja kun mä sitte menin auttaa, kaikki oli pelkkää sekasortoo. Pokkuroijii pokkuroi ympäri tiluksia, jos tajuutte. Mä oon monta kuukautta kasvattanu kurpitsoja kurpitsajuhlaa varten, ja komeita niistä onki tullu - mut jotku pokkuroijat päätti lähtee niiden luo juoksemaan ja onnistu jotenki hajottaa muutaman."
   "Mutta sinä kirjoitit, että kurpitsat pelastettiin?" Harry ihmetteli.
   "Nii, nii, annahan mä kerron loppuun. Menin nimittäin sit Versolle kertomaan, mitä oli käyny, ja se tuli kattomaan niitä kurpitsoja. 'Eihän tässä oo hätäpäivää, Hagrid hyvä', Verso sano. Se kävi hakemas jotain lientä, hiero sitä hajonneisiin kohtiin ja asetti ne kauheen tarkasti silleen paikoilleen ku ne oli alun perin ollu. Sitte se käski mun pitää niitä siinä varovasti tasan kolme minuuttii, ja kun mä olin tehny sen, ne oli jotenki kasvanu takas ehjiks. Niin että mitään ei onneks kokonaan menetetty, paitti tietenki kaksosten viikonlopun vapaa-aika. Ne saa tulla mua auttaa poimii kielletystä metsästä sysmänmarjoja, tylsää puuhaa."
   Siinä vaiheessa tee oli jo valmista, ja Hagrid antoi heille kullekin kupposellisen. Harry siemaisi varovasti omaansa, joka oli hurjan vahvaa, mutta juotavaa. Ennen kuin Hagrid täytti oman kolmen kolpakon kokoisen mukinsa, hän asetti pöydälle vadillisen keksejä. Harry oli näkevinään yhdessä mustan hiuksen ja toisessa kolme ylöspäin törröttävää koirankarvaa. Itse koira - valtava sellainen - makasi Ronin jaloissa ja kuolasi.
   "No nii, nyt ku kaikilla on juotavaa ja purtavaa, voin kertoo sen jutun, jonka aattelin et haluutte kuulla", Hagrid sanoi. "Mut teidän pitää muistaa, et tää on salasta, enkä kertoiskaan tätä teille, ellen tietäis et tää koskee just nimenomaa teitä kolmee ja teidän pitäs tietää tää. Ihan vaan et osaatte olla varovaisii."
   Sen sanottuaan Hagrid antoi katseensa kiertää kaikissa heissä kolmessa vuoron perään, ja jokainen yritti näyttää mahdollisimman viattomalta ja suurta varovaisuutta noudattavalta.
   "No nii. Mä en kerro tätä teille jos te ette jokainen lupaa ettette kerro tätä eteenpäin yhtän kellekää. Tää on nimittäin oikeesti tosi salasta."
   "Minä ainakin lupaan", sanoi Harry, josta tuntui että hän oli nyt Tylypahkaan päästyään saanut kuulla hyvin paljon tärkeitä asioita, jotka häneltä ennen oli aina pimitetty.
   "Joo, minäkään en kerro kellekään", Ron vakuutti.
   "Minäkin lupaan olla kertomatta", Neville sanoi.
   "Hyvä. Tää nimittäin koskee niitä luihusia, te varmaan tiiätteki jo keistä mä puhun. Tulisupa, Downic, Yellowitch, ja sit ne uudet, Malfoy, Goyle, Crabbe. Sanoo varmaa jotai?"
   "Noi me ajateltiin että oli ne, jotka silloin hyökkäsivät vessassa meidän kimppuumme", Neville sanoi. "Heistä varmasti puhut?"
   Hagrid näytti äimistyneeltä. "Ettekö te tienny et ne oli ne?"
   "No siis", Ron sanoi, "kyllähän me ajateltiin..."
   "Oltiin me melko varmoja", Harry totesi.
   Hagrid näytti yhä edelleen järkyttyneeltä. "No, joka tapauksessa, Harry varmaa ainaki tietää    että Malfoyn isäukko päätti tehä jotain sille, et ne oli vaan kadonnu."
   "Mihin he katosivat?" Harry kysyi. "Sirius sanoi, että heitä kuulusteltiin."
   "Niin, eihän se ny välttämättä ihan paras ratkasu ollu, mut on totuusseerumii käytetty tyhmempiinki juttuihin."
   Sekä Harry, Ron että Neville nielaisivat. Kaikki he tiesivät, mitä totuusseerumi oli ja mihin se pystyi.
   "Joka tapauksessa on kiltalaiset tehny huonompiiki asioita jotta saatais selville mitä kuolonsyöjät suunnittelee, ja noista osa oli niin vanhoja että ne ties vaikka mitä, ja nyt me osataan suojaa Tylypahkaa aina vähä paremmi..."
   "Tylypahkaa?" Harry kysyi suu hämmästyksestä avoinna.
   Hagrid läppäisi käden suulleen. "Miks mä ton menin kertoo, ei mun tota pitäny teille kertoo..." hän mutisi.
   "Tarkoitatko, että kuolonsyöjät aikovat hyökätä Tylypahkaan?" Neville kysyi silmät järkytyksestä selällään.
   "En!" Hagrid huudahti. "En mä tarkota mitään. Unohtakaa koko juttu."
   "Emmehän me voi unohtaa, kun kerran sanoit sen jo", Harry totesi. "Kerro lisää!"
   "En. Tollaset jutut ei kuulu teille, ja mun piti kertoo teille jotain ihan muuta. Turha kysyy lisää! En vastaa kuitenkaa. Joten kuunnelkaa nyt tää: Lucius Malfoy sai tahtonsa läpi."
   "Mitä hän tahtoi?" Ron kysyi.
   "Jotain hän meni ministeriöön tekemään", Harry sanoi tietävänä.
   Hagrid nyökkäsi. "Ministeriöönpä hyvinkin, ja eilen tuli kirje, Dumbledorelle nimittäin. Kirjeessä sanottiin, että Dumbledore saa potkut jos ei pysty huolehtii oppilaistaan."
   "Mutta pystyyhän hän", Neville sanoi närkästyneenä. "Mitäs pahaa siinä kirjeessä sitten muka oli?"
   Hagrid pudisti surkeana päätään. "Ei se siltä ministeriöön näyttäny, ku Malfoy meni sinne kertomaan asiansa. Kirjeessä sanottiin, et jos ykski oppilas vielä katoo tai jos yhelleki käy jotai, nii Dumbledore korvataan. Eikä me sellasta voida päästää tapahtumaan, ei tietenkää. Joten niiden oli pakko tuoda ne luihuset takas."
   "Mitä?" Harry älähti järkyttyneenä.
   "Ne on huomiseen mennessä täällä."   



A/N: Olen pahoillani, jos Hagrid ei kuulosta itseltään, hän vain on niin tuhottoman vaikea hahmo!

[Resonanssi]

Ihana luku.
Ronin tyyli kadottaa kauluhuivinsa oli nyt vaan jotenkin niin sulosta

Ja kurpitsajuhlat...nam<3
Miekin haluun

Hmm...toivon, että olisit mainininnu Toraa vähän enempi siinä vaiheessä ku trio meni Hagridin luo
Tora vain on niin olennainen osa Hagridia
Et kertonu mitään siitä, miten Tora yrittäisi nuolla poikien korvia jne.
Tai ainakaan en huomannut...

Hagrid lipsauttelee juttuja niin kuin aina
Kuolonsyöjät hyökkäämässä Tylypahkaan? 
Nyt jo? Voldemort on aikaisessa, mutta kuulostaa hurjan siistiltä.

Jos tulee taistelu, niin kunnon rysäys
Hmm....Fred ja George...niin heidän tyylistään olisi yrittää ottaa pokkuroija lemmikiksi, etenkin kun ne yrittävät kaivaa silmät päästä

Niin ja Dumbledoren korvaus olisi todella paha juttu
Se raivaisi Voldemortille tien auki...

Ja joo, mä haluun tietää missä Draco ja kumppanit on ollu
Missä ne piti niitä?

Totuusseerumin käyttö lapsiin?
Herrajumala, ei kinä, on ne sitte kuolonsyöjien tai vaikka veelojen lapsia, mut...

Ainaki ne tulee takas, hyvä niin, mutta kiinnostavaksi jää, mitä sitten tapahtuu
Jatkoa tulee mukavin väliajoin

PS. Ja kyllä mun silmiin Hagrid vaikutti aika IC:eeltä.

[Winerie]

Huh... Sain tämän nyt kokonaan (kaikki 14 lukua) luettua ja ensimmäiseksi haluan sanoa, että tää oli aivan mahtava!
Ensimmäiset luvut meni ehkä vähän totutellessa ja mietiskellessä, että mistä nyt on kyse, mut kuiteskii tykkäsin jo niistä ihan älyttömästi.
Pikku Harry on niin söpö ja ihanaa, kun sillä on vastuullisia aikuisia huolehtimassa 
Nuo synttärijuhlat oli hienosti toteutettu ja jotenkin kiva, että Harry on jo heti alusta alkaen kunnon huispausfani.
Jotkut alun juonenkäänteet oli vähän "tahmeita", mutta kun niistä pääsi ohi teksti alkoi sujua ja juoni edetä.
Odotin innolla jo heti alusta alkaen Harryn junaan menemistä, ja sitä kenen kanssa poika päätyy samaan vaunuosastoon.
Nevillehän se odotetusti oli, mutta yllättävää, että ne oli kahdestaan.
Jotenkin odotin ainakin Ronin tulevan samaan vaunuosastoon ja näin.
Mutta hyvä, että Harry ja Neville tuli heti hyvin toimeen keskenään.
Lajittelu sujui ihan sillä tavalla, miten sen olin aina kuvitellutkin. Pöydissä paikat vaan oli vähän jännät, ja toisaalta Harry ja Ron olisivat voineet jo siinä tutustua.
Ei tosin haitannut yhtään, että se tuli sitten vähän myöhemmin, koska oli söpöä, että Harry oli mustasukkainen Nevillestä Ronille 
Kolmikko on jotenkin aidon oloinen, ja voin hyvinkin kuvitella, että he pysyvät ystävinä koko ficin ajan.
Hermionen uskon porukkaan vielä lopulta liittyvän, mikä on hyvä juttu.
Jotenkin vaan häiritsi, ettei kukaan hänestä pitänyt (vaikka luultavasti ihan normaalia onkin), koska Viisasten kivessä Harry ja Ron hänet loppujen lopuksi aika nopeasti porukkaan hyväksyivät.
Ja sitten Sirius <3 Ihanaa, että hän on Tylypahkassa!
Kalkaroksen poisjättäminen vähän häiritsi/ärsytti, mutta toisaalta, kun luin perustelut sille, niin ymmärsin täysin.
Järkevästi ajateltu.
Sitten ensimmäiseksi, kun tätä luin tuli tekstistä mieleen ihan Rowling. Olet todellakin omaksunut hänen tyylinsä ja siitä syystä tämä tempaa mukaansa ja tuntuu, kuin lukisi ihan aitoa Potteria. Tosin juoni on vähän erilainen.
Mutta kiitoksia paljon tästä ihanasta ficistä ja aion ehdottomasti jatkaa tämän lukemista, sillä jäin koukkuun.
Kirjoitathan lisää pian 
- Winerie

[Riija]

Täällä taas!
Olipa miniluku, niin se on kuiteskin luku sekin, ja tämä ficci saa aina hymyn huulille (:
Huh, ei mahtanut olla Dumbledoren idea käyttää totuusseerumin kaltaisia litkuja kakruihin? Uhkaavaa tunnelmaahan tämä maalaa, erotusuhka nimittäin. Vaikka tämä vähän lyhykäinen ja välilukumainen luku olikin, Hagridin mökissä käyty keskustelu oli tosi mielenkiintoinen; Tuskin kuolonsyöjät ovat kuitenkaan hyökkäämässä Tylypahkaan, se kun on aika uhkarohkeaa ja epävarmaa. Mutta Hagrid selvästi tietää, että jotain on meneillään (ja se epäilemättä koskee Nevilleä!) ja odotan innolla että pojat saavat jotain tietoa nyhdettyä tästä jutusta vielä irti!

xD Ronin kaulahuivi. Ja Harryn koti-ikävä, aww. Pitää muistaa että pojat on vielä niin pikkusia.
Hagridin puhe aina välillä lipsui vähän epäHagridiksi, liian viralliseksi tai liian murteeksi, mutta se on varsin ymmärrettävää, kun repliikkejä on paljon ja se on niiiin hankalaa. Harjoittelu tekee mestarin, ja kaiken kaikkiaan ja kokonaisuudessaan aika IC kuva jää tämänkin luvun jättikaveristamme (:
Kiitos jälleen kerran,
~Riija

[Arion]

Oho, mikä luku! Toivottavasti Dumbbista ei heti viedä pois. Aika mielenkiintoinen toi kaulahuivi juttu. Ja ei se mitää, vaik Hagrid on vähän OoC. Must tuntuu, et Nevilleki on vähän...

Jatkoa!

[Anya]

Laitan tähän vain itselle muistutukseksi, että olen menossa sivulla kolme ja luvussa kahdeksan.

Kunnon kommentin laitan sitten kaikki luvut luettuani 

[Nyyhti]

Hei kaikki ihanat lukijani, jotka toivottavasti ette ole kaikonneet! Huutelen täältä mullistuneen elämän keskeltä (uusi kaupunki, uusi koti, uusi koulu, uusi koira), etten ole sittenkään unohtanut tätä ficciä. Itse asiassa teen tästä tämän vuoden nanowrimoni tavoitteena saada tämä valmiiksi! Joten nyt haluaisin teidän mielipiteitänne: haluatteko, että julkaisen luvut sitä mukaan, kun saan ne valmiiksi (LAATU SUKKAA) vai vasta marraskuun jälkeen, kun ehdin lukea niitä läpi ja muokata luettaviksi?
Lisäksi, haluatte kumman tahansa vaihtoehdon, voitte varautua omituisiin tarinan käänteisiin, koska sellaisia nanowrimot vain tuppaavat olemaan

[Arion]

Mun puolesta laita vasta marraskuun jälkeen, mun pitää muutenki keskittyy kouluun aika paljon.
Ja haluan muutenki lukea mielummin parempaa tekstiä ja odottaa sitä kuin lukee huonolaautsta tekstiä heti, kun on tarjolla...

[Luihuinen_89]

Luin kolme viimeistä lukua.

Ja nyt tylee vähän huonoa palautetta. Tarina tuntuu välillä laahaavan, tuntuu ettei siinä niin tapahdu mitään. Mutta hyvä puoli on se että osaat yllättää. Malfoy tulee takaisin kouluun, Sirius "ryntää" muotokuva aukon läpi yms.

Hagrit taas oli aika samantyyppinen kuin kirjoissa. (Paitsi että hän olisi saattanut pestä Ronin kaulahuivin ( =

Mutta kaikesta huolimatta odotan uutta lukua ja aijon lukea sen

Jouluisin terveisin ~L~