Mies kuin myrkkylonkeroinen
Author: Neriah (minä)
Beta: Ei
Disclaimer: Mahtava JKR omistaa hahmot, minä leikin niillä. En saa tästä rahaa.
Genre: Romance, fluffy (ripaus angstia), One-shot
Pairing: ?/? (selviää, en halua spoilata)
Rating: S
Words: 896
Summary: Hän liiteli lattialla kuin hopeainen joutsen.
A/N: Teki mieli kirjoittaa tällaista, joten julkaisenkin sitten kun jo illalla niin päätin.
Siinä hän istui. Kovin lähellä, mutta hyvin kaukana kosketuksen ulottumattomissa, monella tavoin. Vain hento, hiljainen huokaisu pääsi miehen huulilta, mitä tuskin kukaan kuuli. Naisen vaaleat kädet veivät taidokkaasti koristellun teekupin huulille ja takaisin asetille. Mies katsoi jokaista liikettä janoisemmin kuin ei olisi ennen ihmistä nähnyt. Heleä nauru purkautui naisen huulilta. Miestä harmitti, ettei hän ollut se, joka tuon naurun oli aiheuttanut. Kohteliaasti hän itsekin olisi yrittänyt hymyillä, mutta se ei kuulunut hänen tapoihinsa. Syrjäkarein mies tutki naisen eleitä, kasvojen ilmeitä ja käsien sulavia liikkeitä.
Joku professoreista laukoi jälleen vitsejä. Miestä ärsytti, muttei antanut kasvoilleen päästä mitään merkkejä. Nainenhan voisi pitää tätä kummallisena.
*
Ruoaksi tarjoiltiin sitä samaa kuin ennenkin. Albus otti puheeksi joulutanssiaiset, ja professorit tarttuivat siihen innoissaan yksi toisensa jälkeen. Nainen kysyi, kuka opettajista johdattaisi kolmivelhotaistelijat tanssimaan. Luonnollisesti opettajallekin olisi oltava pari. Miehen sisimmässä sykähti, mutta hän ei kehdannut sanoa mitään. Eihän hän osannut tanssia. Lipetit kehui harjoitelleensa kuoron kanssa monia hienoja kappaleita. Mies tuhahti itsekseen, harmissaan. Hän ei ollut valmistautunut mitenkään. Monet kehuivat ostaneensa jo mitä kauneimpia ja komeimpia kaapuja. Mies istui yhä hiljaa. Hän kun oli ajatellut käyttää työkaapuaan tanssiaisissa.
*
Opettajainhuoneessa oli leppoisaa, kuten aina. Mies istui keskellä muita opettajia saadakseen olla kiinni aiheessa, vaikkei siihen juuri osallistunutkaan. Hetken mies ajatteli naisen katsoneen häntä erilailla kuin yleensä, mutta uskoi vain kuvittelevansa. Nainen hymyili tavoittaessaan miehen katseen. Voi, miten lempeä hymy. Mies tyytyi nyökkäämään vastaukseksi, sillä lihakset olivat unohtaneet, miten hymyillään.
*
Mies tiesi, ettei koskaan saisi naista itselleen. He olivat erilaisia, he olivat työtovereita. Ei sillä, että se olisi häntä loppupeleissä estänyt, mutta nainen tuntui pysyvän etäämmällä. Ei velho voinut asiaan vaikuttaa, mitäs hän oli niin luotaantyöntävä. Soimattuaan itseään hetken professorin ajatukset katkesivat miehen kuullessa tutun naurun. Jokin nyki miehen toista suupieltä, kuin olisi yrittänyt saada sen nousemaan ylöspäin. Mies kuritti tuota tunnetta kääntämällä katseensa pois naisesta.
*
Joulutanssiaisia edeltävänä iltana joku koputti miehen oveen. Velho asteli jäykästi ovelle ja avasi sen. Näky salpasi hengen, sillä mies ei ollut odottanut näkevänsä juuri tuota noitaa ovellaan. Mitä tämä tarkoitti?
Nainen pyysi miestä tanssiaisten avajaisparikseen. Rehtori oli halunnut, että noita itse avaa tanssit ensimmäisenä opettajana, heti kolmivelhokilpailijoiden jälkeen. Nainen näytti säteilevän, hän kai piti tanssimisesta. Ei hän voinut miehen takia näyttää noin iloiselta. Mies takelteli hetken. En osaa tanssia.
*
Velho istui muiden opettajien seurassa katselemassa tanssiaisten avajaisia. Nainen tanssi Albuksen kanssa. He olivat hieno pari. Miehen sisintä kouraisi ilkeästi, ja tämä käänsi katseensa pikariinsa, jota täytti jo kolmannen kerran puolen tunnin sisään. Nainen näytti iloiselta. Hän liiteli lattialla kuin hopeainen joutsen. Mies huokaisi hiljaa pikarilleen. Noita näytti todella osaavan, ja oli vain hienoa, ettei hän itse ollut tanssittamassa tuota. Hän vain sotkisi askelet.
*
Tee kirveli miehen kurkkua. Mies kaatoi lisää maitoa viilentääkseen tuota lillinkiä, muttei koskenutkaan siihen sen koommin. Lipetit keskusteli Verson kanssa varsin innoissaan myrkkylonkeroisista. Mies tunsi kummaa ykseyttä tuon kasvin kanssa. Ruma ja myrkyllinen olento, jolla oli limaiset lonkerot - tai hiukset. Eikä kukaan lähestynyt sitä vapaaehtoisesti. Nainen saapui huoneeseen, ja liittyi pian myrkkylonkeroiskeskusteluun. Mies mumahti lannistuneena. Edes sen ainoan kerran nainen puhuisi hänestä, ainakin melkein.
*
Velho tiesi olevansa pelkuri, hän oli aina ollut. Lilyn jälkeen hän ei ollut yrittänytkään ketään muita. Ei sillä, että heitä olisi ollut useampi. Vain tuo sama nainen. Sama, upea nainen, vuodesta toiseen, niin kauan kuin hän itse oli opettajana Tylypahkassa ollut. Hänellä ei näyttänyt olevan onnea naisten kanssa sitten ollenkaan. Mies laski nyrkkinsä polvelleen. Nainen nauroi jollekin. Mies kohotti tuohon katseensa, vain huomatakseen, ettei noita vilkaissutkaan häneen. Mies ei ollut ikinä osannut vitsailla, mikä näytti todella kostautuvan. Nainen muutti puuhalon jalkarahiksi, ja asetti kaavun peittämät jalkansa sen päälle. Mies seurasi toimea syrjäkarein, ja hänen oli myönnettävä, että naista ei turhaan kehuta hyväksi opettajaksi. Noita oli lahjakas, mutta kyllä mies sen jo tiesi.
*
Mies tarkkaili naista, kuten aina. Hän ei halunnut jättää liikettäkään huomaamatta, sillä seurailu oli ainoa, mitä hänelle sallittiin. Kauniit eleet hivelivät miehen silmiä, naisen nauru ja pilkehtivät silmät lumosivat miehen kerta toisensa jälkeen. Velhon kasvoilla oli tuo sama, ynseä ilme kuin aina ennenkin. Sisin kuitenkin iloitsi saadessaan painaa muistiinsa kaiken, minkä se vain suinkin kykeni. Mies lähti vasta, kun nainenkin lähti, ettei olisi hukannut ainuttakaan hetkeä. Pian olisi kesäloma.
*
Mies murjotti nähdessään oppilaiden olevan niin innoissaan päästessään lomalle, pois linnasta. Se oli viimeinen, mitä mies itse halusi. Kiittämättömät kakarat. Rehtori piti jäähyväispuheen, ja päästi huligaanit menemään. Tummanpuhuva mies asteli opettajainhuoneeseen. Se olisi viimeinen kerta pitkään aikaan.
Opettajainhuoneeseen ei saapunut juuri muita kuin hän. Verso istui jossain nurkassa hetken, mutta lähti juotuaan juomansa. Mies seisoi selin oveen, ja katseli hiljakseen hiipuvaa takkatulta. Ovi kolahti, ja mies kuuli pienen yskäisyn.
Nainen tuli miehen viereen, ja toivotti hyvät lomat. Miehen katseessa viivähti syvä ikävä tämän katsoessa naista hieman vältellen, yrittäen keskittyä takkatuleen, jottei vain paljastaisi itseään. Nainen halasi miestä, ja kiitti kuluneesta lukuvuodesta. Mies jähmettyi. Hän ei osannut kiertää käsiään naisen ympärille, sillä hän ei ollut ikinä tehnyt niin. Halaus tuntui uskomattoman hyvältä, vaikka miestä kauhistutti ajatus, että hän vain seisoi jäykkänä kuin seiväs. Kukaan ei ollut opettanut hänelle tällaista. Ei ihmisiä voinut noin vain halata.
Nainen kysyi, oliko jokin hullusti. Velho pudisti päätään. Nainen oli irrottanut otteensa miehestä. Mies tunsi, että olisi voinut murtua siihen paikkaan. Hän katsoi, kun nainen käveli huoneesta ulos. Mies lyyhistyi nojatuoliin, eikä noussut pitkään aikaan. Kesä olisi vain kaksi ja puoli kuukautta. Hän kyllä näkisi naisen vielä, kuten ennenkin. Yksi edistyksetön vuosi toisensa perään. Yksi vuosi vähemmän aikaa tehdä asialle yhtään mitään. Mies sulki silmänsä. Minerva...