Ficin nimi: Ystävänpäivä tanssiaiset
Kirjoittaja: Minä, MissWeasley
Beta: Ei ole. Vain Microsoft Works ja omat tarkkaavaiset silmäni.
Genre: Fluff?
Ikäraja: K-11 luulisi, en tosi ole varma olisiko se K-7 vai K-11, joten sanokaapa jos on korjattavaa
Paritus: retkahdin nyt itekin kirjottaan H/D:tä
Disclaimer: Kaiken minkä voitte tunnistaa J.K Rowlingille kuuluvaksi on hänen(valitettavasti
)
Summary: Harrya painaa sydänsurut ja Malfoy tulee haastamaan riitaa...
Varoitukset: eipä taida olla...
A/N: Juu eli ensimmäinen kunnon ficcini ennen tätä oon tehny vain pari raapaletta, joten kommenttit olis kivoja
Perus H/D kaavalla menee: ensin riidellään sitten tehdään sovinto ja pussaillaan.
Joten nauttikaa!
“Typerä ystävänpäivä, typerät tanssit!” Harry murisi potkiessaan sohjolunta tanssikenkänsä kärjellä. Helmikuu oli huonoin miesmuistiin. Lunta oli tuskin yhtään ja sekin vähä mitä sitä maassa oli, oli pelkkää sohjoa.
Harry nosti katseensa taivaalle ja silmäili vapaana lentäviä lintuja työntäen kätensä syvälle taskuihinsa. Hän huokaisi.
Vain kesyt linnut haaveilevat, villit lentävät.Se hän oli, kesy lintu. Liian kesy lintu. Hän oli kuluttanut aikaa liian kauan haaveiluun ja menettänyt sen kaiken, mistä alun perin oli edes haaveillut. Se oli ohi, lopullisesti ohi.
Yksinäinen kyynel vierähti pojan poskelle, jonka tämä kuitenkin pyyhkäisi nopeasti pois.
En aio itkeä hänen takiaan.Viileä pohjois-tuuli pyyhkäisi Harryn ohitse pörröttäen hänen hiilenmustia hiuksiaan ja hyväillen hänen kasvojaan. Hän oli tuulen tuoman ilman mukana haistavinaan Ginnyn kukkaistuoksun. Harry sulki silmänsä ja veti tuoksua sisäänsä.
Mutta sitten hän ei enää haistanutkaan sitä. Epätoivoinen Rohkelikko oli vain kuvittelut sen kaipuunsa keskeltä.
Lopeta. Pärjäät ihan hyvin ilman häntäkin. Meressä riittää kaloja, poika muistutti itseään.
Kuitenkin suru kävi ylivoimaiseksi ja Harry vaipui polvilleen maahan puhjeten itkuun.
Kyynelet virtasivat solkenaan punaisille poskille juovittaen kasvot.
Kauan Harry ei siinä voinut surra kohtaloaan, sillä pian hänen takaraivoonsa iski kivuliaasti hyvin tähdätty sohjopallo.
“Mitä Potter siellä maassa makailee?” Kysyi ilkkuva ääni.
Ei häntä tänne. Ei nyt.Harry nousi ja kääntyi hitaasti ympäri.
“Se ei kuulu sinulle, Malfoy”, hän sihisi viimeisen sanan oikein terävästi.
“Voi kyllä se kuuluu, kun niin tahdon”, blondi naljaili. “No, etkö uskalla ottaa matsia Luihuisten Prinssiä vastaan?”
Malfoy kouraisi maasta paljaaseen käteensä lisää lunta.
“Ei huvita nyt, kiitos vain.”
“Menikö pupu pöksyyn?”
“Painu HITTOON, Malfoy!”
“Pelkuri-Potta, Pelkuri-Potta!” Malfoy rallatti.
Rohkelikko-pojan käsi oli vaistomaisesti siirtynyt taikasauvan kahvalle ja tämä vetäisi sen esiin osoittamaan blondin sydänalaa.
“Ai, nyt sitä esitetään oikein kovaa! Ei taikasauvoja Potter. Vain sinä, minä ja lumipallot.”
Harry tunki vihaisena taikasauvansa takaisin housuntaskuun ja koppasi kourakaupalla lunta Malfoyn räkättäessä vedet silmissä.
Harry tähtäsi.
“Ai, helvetti, Potter! Peli ei alkanut vielä!” Malfoy kiljaisi kun lumipallo osui häntä keskelle nenää.
“Se alkaa silloin kun minä haluan”, toinen vastasi Malfoymaisella äänellä.
Siitä alkoi varsinainen lumisota ja kohta ilma oli solkenaan kosteita, vetisiä sohjopalloja. Harry oli saanut lumipallosta keskelle otsaa ja kerran myös ikävästi palleaan, mutta ei hän huonommalle jäänyt: hän itse oli osunut Malfoyta rintakehään ja kasvoihin.
Yhteenoton päätteeksi Harry huomasi makaavansa sohjossa märkänä, Malfoyn kamppaamana, mainittu poika päällään hajareisin.
Hetken he vain tuijottivat toisiaan suu auki yrittäen saada hengityksensä tasaantumaan.
“Pois päältäni, Malfoy!” Harry vinkaisi yrittäen kuulostaa ärsyyntyneeltä, muttei onnistunut.
Malfoy ei ottanut kehotusta kuuleviin korviinsa vaan sen sijaan kumartui Harrya kohti. Heidän nenänpäänsä koskettivat toisiaan ja Harry tunsi pojan lämpimän hengityksen huulillaan, kunnes se sitten vetäytyi pois Malfoyn kierähtäessä hänen päältään lumihangelle istumaan.
“Anteeksi”, poika kuiskasi.
“Ei - ei se mitään.”
Tuli kiusaantunut hiljaisuus, jonka aikana Harryn päässä vilisi miljoonia ajatuksia.
Ginny, Dean, jota Ginny oli suudellut tansseissa. Malfoy, joka aiheutti häneen kielletyn hyvänolon tunteen istuessaan - Anteeksi mitä? Luihuinen ja Rohkelikko? Hah!
Harry naurahti huomaamattaan ääneen.
“Mitä sinä siinä naureskelet?” Malfoy kysyi närkästyneenä.
“Meitä”, Harry vastasi kursailematta.
“Meitä?”
“Niin, meitä.”
“Mitä meistä?” Malfoy kysyi kummissaan.
Harry pudisti virnuillen päätään ja nousi seisomaan. Hän ojensi kätensä Malfoyta kohti.
“Sovinto?”
Malfoy näytti epäröivän hetken, kunnes sitten antoi pojan vetää itsensä ylös maasta.
“No,
Draco, miksi tulit tänne pihalle, kun olisit voinut jäädä tanssimaan Parkinsonin kanssa?” Harry kysyi.
Draco kääntyi Harryyn päin.
“Hän raivostuttaa minua!” Draco kiljaisi, “Voi, Draco, Pimeyden Lordi tulee olemaan vielä ylpeä sinusta. Oi, Dracsu, meistä tulee vielä loistava pari!”
Harry naurahti.
“No ei minullakaan sen paremmin mene. Ginny petti minua Deanin kanssa. Ja vielä aivan silmieni alla. Jätin hänet…” Harry kuiskasi viimeiset sanat tuskin kuiskausta kuuluvammin.
Draco katsoi häneen melkein myötätuntoisella katseella.
“Pöh, unohda mokomat, ansaitset paljon parempaa”, tämä lopulta tuhahti.
“Kuten?” Harry kysyi kohottaen kulmiaan.
Hetken Draco oli aivan hiljaa kunnes kääntyi Harryyn päin ojentaen tälle kätensä.
“No, kun kummallakaan ei ole muuta seuraa niin tulisitko sinä minun kanssani tanssimaan?”
Hetken Harryn aivoilla kesti rekisteröidä mitä toinen oli sanonut ja sen jälkeen hän alkoi epäillä kuuloaan.
“Kuule, en ole Pansy Parkinson saati sitten tyttö”, hän lopulta sanoi.
“Niin?”
“Enkä homo.”
“Oletko aivan varma?”
Harry ei jälkeenpäin tiennyt ollenkaan mikä sai hänet tarttumaan Draco Malfoyn käteen, mutta yhdessä he kävelivät takaisin sisään linnaan(ensin putsattuaan vaatteensa kuuraanu-loitsulla).
Linnan lämmin ilma tulvahti vastaan tervetulleella lämmöllä kylmän ulkoilman ja lumisodan jälkeen.
Monien päät kääntyivät heitä kohti, nähtyään koko Tylypahkan luultavasti tunnetuimmat vihamiehet käsikädessä, mutta yksi niistä oli näkemisen arvoisin; nimittäin Pansy Parkinsonin.
Tämä oli puristanut kädessään olevan boolimaljan rikki ja sylkäissyt suussaan olevat boolit Blaisen rinnuksille, joka nyt kuivaili kaapuaan turhautuneena.
Draco vain iski Pansylle silmää ja johdatti Harryn keskelle tanssilattiaa.
“Minä vien”, Draco ehätti sanomaan.
“Miksi sinä?” Harry ihmetteli ja muka suuttuvinaan.
“Koska, minä sinut tanssimaan pyysin, nättipoika.”
Harry tuhahti ja pyöräytti silmiään, mutta antoi kuitenkin Dracon viedä. Monet tanssilattialla olevat parit loivat heihin epäileviä silmäyksiä, valmiina kunnon nujakkaan tai ‘aprillia!’ - huudahdukseen.
Kumpaakaan ei tullut.
Viimeinen kappale loppui ja kaikki taputtivat samalla kun lavalla oleva bändi ilmoitti, soittavansa vielä yhden hitaan biisin kaikille rakastavaisille.
Harry oli jo kääntymässä pois tanssilattialta kun vaalea poika tarttui tätä ranteesta.
“Tanssitaan vielä tämä”, toinen pyysi.
“Eikö tämä ole vähän hidas?” Harry kysäisi.
“Ei ollenkaan”, Draco hymyili ja kiesi Harryn kädet niskaansa ja omansa tumman pojan lanteille.
Bändi alkoi soittaa ja vähitellen Harrykin rentoutui ja nojautui kohti toista poikaa, kunnes lopulta saattoi painaa päänsä tämän olalle, jolloin Dracon kädet valuivat vähitellen Harryn takapuolelle(vahingossa, kuten Draco jälkeenpäin tapasi sanoa).
Jotkut seinän vieressä seisovat pojat vislailivat.
“Muutan nuo viheltelijät vielä fletkumadoiksi” Draco uhkasi.
“Älä välitä heistä”, Harry naurahti tuon korvaan.
Kappale loppui Harryn mielestä liian nopeasti. Ihmiset heidän ympärillään katselivat heitä vaivihkaa tai vähemmän vaivihkaa, niin kuin myös kyseiset pojatkin tuijottivat tiiviisti toisiaan.
Sitten alkoi kauhea supina ja kuhina, sillä pojat olivat nojautuneet pehmeään suudelmaan.
Nimittäin rakkaus on ainoa voima, joka pystyy tekemään vihollisesta ystävän.