Kirjoittaja Aihe: I tried to be like everyone 3/3 + epilogi VALMIS! | K11, Teddy Lupin, Angst  (Luettu 8801 kertaa)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Title: I tried to be like everyone
Author: Odoshi
Beta: Eip, saa huomauttaa kirjoitus virheistä.
Genre: angst
Character: Teddy Remus Lupin
Rating: K11
Warning: Sisältää hahmojen kuoleman, väkivaltaa, kiroilua voi olla
Summary: Teddy on opiskellut jo Tylypahkassa kolmatta vuotta säilyttäen salaisuutensa, kuinka
käykään muiden epäillessä, syrjiessä ja pelätessä? Samalla Teddy löytää, jotain mikä tuo lohtua vaikeaan elämään...
Disclaimer: Rowlingille oikeudet maailmasta ja hahmoista.
A/N: Tämä tarina lähti alkujaan Lunellan pyynnöstä/haasteesta saada angstinen tarina Teddy Remus Lupinista, no tietysti innostuin aiheesta ja ilmoittauduin vapaa ehtoiseksi kirjoittamaan! Etenkiln mietittyäni hetken Teddyn menneisyyttä, poikaa itseään. Millaisia olisivat ihmissuden nuoruus vuodet Tylypahkassa? Alunalkaen siis aion kirjoittaa vain lyhyen angstisen oneshotin, mutta huomatessani jo alun venyvän hitaasti eteenpäin niin ei oikein voinut muuta kuin tehdä tästä kolmeosaisen tarinan, koska pidempää tarinaa en saisi koskaan valmiiksi ehw..^^'' Ja tosiaan tämä on ensimmäinen jatkoficcini!

// Ficci siis valmistui kuin valmistuikin, joten kokoelma jokaisesta osasta+epilogista.

1. Luku
2. Luku
3. Luku
Epilogi

Tässäpä tämä nyt olisi...
I TRIED TO BE LIKE EVERYONE

LUKU I

Tunnit kuluivat hiljalleen, yksi minuutti kerrallaan. Poika istui yksikseen oleskeluhuoneen nurkassa tuijottaen vain rannekelloaan ruskeiden puolipitkien hiuksien valuessa kasvoille. Kultaisen kellon viisarit liikkuivat hitaasti. Kello oli jo 23.14. Rohkelikkotornin oleskeluhuone oli yleensä tähän aikaan jo autio. Kuitenkin tänään oli perjantai, eikä huomenna olisi enää koulua vaan vihdoinkin vapaapäiviä rankan kouluviikon jälkeen. Takkatulen loimussa muutamat viidesluokkalaiset tytöt selasivat kirjoja ja tekivät läksyjään tai harjoittelivat V.I.P. kokeita varten, jotta eivät joutuisi pänttäämään kokonaan hyvin ansaittua viikonloppuaan. Poika katsoi ahertavia tyttöjä hetken, sama urakka odottaisi häntä itseäänkin parin vuoden kuluttua. Ruskeiden, hieman harmahtavien hiuksien valahtaessa taas kasvoille oli poika kääntynyt takaisin katsomaan kelloaan. Hän nosti jälleen katseensa kuullessaan kolinaa ja hiljaista mutinaa pöydän äärestä, jonkin matkaa itseään kauempana. Kaksi poikaa pelasi velhojen keskuudessa kuuluisaa velhoshakkia ja mutina oli luultavasti seuraavien siirtojen ankaraa pohdintaa.

Poika tunnisti kaksi muuta hänen vuosikurssilaisikseen, kolmannen luokan oppilaita. Hän nukkui heidän kanssaan samassa makuusalissa ja tiesi, ettei ollut heidän tapaistaan koskaan mennä ajoissa nukkumaan – ei edes kouluviikolla. Mielessään poika toivoi, etteivät he tänään jaksaisi valvoa pitkään, olivathan he kuitenkin eilenkin valvoneet reilusti yli keskiyöhön. Poika jatkoi odottamistaan ja katseli jälleen kultaista kelloaan, jonka viisarit olivat liikkuneet jo muutaman minuutin verran edellisestä vilkaisusta.
”Eivätkö he voisi mennä jo nukkumaan?” Poika ajatteli sipaistessaan kelloaan varovasti kädellään, kello oli kauniisti muotoiltu ja kokonaan kultainen lukuun ottamatta hopeisia ohuita viisareita, jotka liikkuivat hitaasti lasin alla. Kultakello oli aikoinaan kuulunut hänen isälleen Remukselle, josta hän ei valitettavasti itse muistanut oikeastaan mitään. Poika tiesi kuitenkin, että isänsä oli saanut kellon täyttäessään seitsemäntoista vuotta eli tullessaan täysi-ikäiseksi. Katsellessaan kelloaan hän mietti hetken isäänsä ja äitiään Nymfadoraa, jota kuuleman mukaan useimmiten Tonksiksi kutsuttiin. Poika piti kasvonsa ilmeettöminä ja vaisuina ollessaan täysin omissa maailmoissaan.

Hetken kuluttua poika havahtui kuullessaan tyttöjen lähtevän ja vilkaisi jälleen heihin päin. Tytöt keräsivät kirjojaan ja pitkiä pergamentti muistiinpanojaan. Pakattuaan kaiken laukkuihinsa he lähtivät yhdessä kiipeämään rappusia pitkin makuusaleihinsa. Enää pitäisi odottaa, että pojat lähtisivät. Poika nousi ylös siirtyäkseen istumaan tyttöjen paikalle takan ääreen, kun huomasi poikien tuijottavan häntä. Kauanko he olivat tuijottaneet? Poika vilkaisi takaisin heihin ja odotti, että toiset sanoisivat jotain. Mietittyään hetken pojat ilmeisesti olivat päättäneet mitä aikoisivat sanoa odottavalle ruskeahiuksiselle luokkalaiselleen.
”Hei, Lupin – tuota olemme hieman kuulleet juttuja, että olisit hmm – ihmissusi?” He kutsuivat häntä sukunimellä, johon Teddy Lupin oli kerinnyt kolmen vuoden aikana tottua Tylypahkassa. Olihan hänellä kavereita, mutta hän viihtyi mieluummin yksin seuraten muiden tekemisiä, eikä hän todellakaan halunnut paljastaa kaikille, mikä hän oli. Nyt häneltä kuitenkin kysyttiin sitä salaisuutta, minkä hän oli onnistunut varjelemaan jo ensimmäisestä luokasta lähtien. Teddyn ilme kalpeni hieman, mutta hän vastasi pojille kysymyksellä, ihan vain kiertääkseen vastaamista.
”Kuka niin on väittänyt?” Hän yritti pitää ilmeensä normaalina, koska pelkäsi paljastuvansa.
”Luihuiset, he ovat kuulemma käsitelleet jo ihmissusia pimeyden voimilta suojautumisen tunneilla ja no kaikkihan tietävät kenen poika sinä olet…” Poika naurahti aluksi sanoessaan keneltä oli kuullut kuin todistaakseen ettei uskonut mitä Luihuiset hänelle kertoivat, hänestä ja hänen ystävästään kuitenkin huomasi, että he epäilivät. Molempien ilme oli vakavoitunut puhuessaan Teddyn isästä, jonka jokainen tunsi hyvin. Hän oli opettanut ennen Tylypahkassa ja nimi oli tullut julki sen jälkeen, kun tiedät-kai-kuka kukistettiin. Remus oli kuulunut Feeniksin kiltaan ja jokainen tiesi hänen myös olleen ihmissusi. Useiden lasten vanhemmat, erityisesti Luihuislapsien vanhemmat olivat varoitelleet lapsiaan siitä, että kouluun tuli kolme vuotta sitten ihmissuden poika.
”Öh okei, harvemmin Luihuiset kuitenkaan ovat olleet tarpeeksi viisaita ymmärtämään edes tavallisen suden ja ihmissuden eroja…” Teddy sanoi ja naurahti lopuksi kuin vitsaillakseen. Pojat tuijottivat häntä epäuskoisina, mutta naurahtivat myöntäväksi. Sen jälkeen he vielä nyökkäsivät vastaukseksi ja loivat toisiinsa katseen, joka kertoi heidän selvästi epäilevän – ehkä jopa pelkäävän.

”Niin tietysti me varmaan lähdemmekin nukkumaan… Öitä, Lupin.” Niiden sanojen myötä pojat katosivat ripeästi kohti poikien makuusaleja jättäen jälkeensä velhoshakki laudan sekä joukon mustia ja valkoisia nappuloita. Teddy tunsi olonsa ahdistuneeksi, mutta samalla iloiseksi. Oleskeluhuone oli viimein tyhjä eivätkä äskeiset pojatkaan varmasti kiinnittäisi enää mitään huomiota siihen, että hän livahtaisi tänäkin yönä ulos Rohkelikkotornista. Teddy vilkaisi vielä kerran kelloaan, joka näytti jo varttia vaille keskiyötä. Hän kulki hiljaa oleskeluhuoneen poikki kohti Lihavan leidin muotokuvaa. Hän kipusi varoen alas muotokuva aukosta ja sai kuulla perästään väsyneitä, mutta vakavia sanoja.
”Miksi minut herätetään tähän aikaan yöstä – oppilas, sinun ei pitäisi liikkua yöllä ulkona tähän aikaan. Voro saa sinut kyllä kiinni, ja minä joudun sitten taas heräämään, kun sinua kiikutetaan takaisin makuusaliisi…”
”Anteeksi… en herätä sinua toiste.” Teddy sanoi anteeksi pyytäen, tietäen samalla, että joutuisi valehtelemaan. Hänen olisi pakko palata ennen aamunkoittoa, ettei kukaan huomaisi hänen olleen poissa.

Teddy otti viittansa alta ohutta kangasta olevan viitan, jonka oli saanut lainaan kummisedältään. Hän oli aina ollut hyvissä väleissä kummisetänsä Harryn kanssa ja kunnioitti tätä suuresti niin kummisetänä kuin maineikkaana velhonakin. Harry Potter – poika joka elää, hänen kummisetänsä! Kaiken sen sankarillisuudenkin takana oli piilenyt muutamia salaisuuksia, joita Harry ei kuitenkaan ollut jokaiselle uskaltanut kertoa. Yksi niistä oli näkymättömyysviitta, jota Teddy piti tällä hetkellä kädessään heittääkseen sen päällensä. Teddy ei ollut uskonut silmiään, kun Harry oli antanut viittansa hänelle! Tosin vain lainaan, kunnes Harry saisi antaa sen omalle pojalleen. Viitasta oli ollut kuitenkin jo paljon hyötyä, vaikka se oli vain lainassa. Teddy halusi usein olla omassa rauhassaan linnan tiluksilla katsellen vaikka järveä ilman, että joutuisi kuulemaan luihuisten ivaa. ”Sudenpentu” oli yleisin niistä nimityksistä, joita he käyttivät. Nyt oli kuitenkin täysin erilainen tilanne, kun Teddy joutuisi kuljeskelemaan yksin pimeillä käytävillä vältellen vanhaa Voroa, sekä hänen kissaansa. Olivathan vastassa myös valvojaoppilaat, mutta heidän vältteleminen oli helppoa näkymättömyysviitan avulla. Teddy puki viitan oman viittansa ylle ja lähti matkaamaan eteenpäin.

Kuljettuaan läpi liikkuvien portaiden ja muutamien oppimiensa salaovien kautta hän oli päätynyt sinne minne halusikin. Kolmanteen kerrokseen. Hän oli tullut tänne jo kahtena aikaisempana yönä ja oppinut reitin hyvin kiinnittäessään kompaportaisiin ja oikoreitteihin ja kaikkeen muuhun mahdolliseen huomiota päiväsaikaan kulkiessaan käytävillä. Hän oli saapunut tyhjän luokkahuoneen eteen ja avasi oven lausuen hiljaa loitsun.
”Alohomora”
Ovi napsahti auki.

****

A/N2: Tässäpä tämä olisi, ensimmäinen osa. Tarina auvautuu hitaasti, mutta toisesessa ja kolmannessa osassa tarina sitten eteneekin reippaammin. Kommentti olisi oikein suotavaa!  ;)

« Viimeksi muokattu: 22.03.2015 07:10:33 kirjoittanut Beyond »
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Resonanssi

  • ***
  • Viestejä: 1 010
  • Seamus Finnigan + Theodore Nott = <3
Vs: I tried to be like everyone 1/3
« Vastaus #1 : 13.05.2010 20:58:10 »
mielenkiintoinen jatka toki, oi Teddy on ihana hahmo ;)

harvemmin Luihuiset kuitenkaan ovat olleet tarpeeksi viisaita ymmärtämään edes tavallisensuden ja ihmissuden eroja
tavallisen suden (välilyönti puuttuu)

äh jostain syystä mua ärsyttää että se viitta on Tedillä vaan lainassa, ja sitte sen saa joku James :P
Seamus Finnigan <3 Theodore Nott
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15036.0

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Vs: I tried to be like everyone 1/3
« Vastaus #2 : 13.05.2010 21:25:43 »
Kiitokset kommentista Resonanssi :) Jatkoa on kyllä luvassa ainakin sen kaksi osaa ja luultavasti myös epilogi (mitään en lupaa).

Ja korjasin kirjoitusvirheen, ilmoittakaa vain kaikki, jos lisää löytyy niin osaan sitten korjailla ihmisystävällisemmäksi luettavaksi tuota tekstiä.. ;D Ja yritän seuraavat osat katsella tarkemmin kirohäröjen varalta.

Juuh, mietin itsekkin alussa, että se voisi olla kokonaan Tedin, mutta kun viitta on kulkenut suvussa niiiin pitkään isältä pojalte-periaatteella, etten viitsinyt rikkoa tätä ketjua.  :)
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Lunella

  • ***
  • Viestejä: 703
Vs: I tried to be like everyone 1/3
« Vastaus #3 : 14.05.2010 20:59:05 »
oih, tää on täällä! Ja moniosainenki vielä! Oisin tullu jo aikasemmin kommentoimaan, mut kotona katkes netti ja nytki oon kännykäl. Tää eka osa oli tosi hyvin kirjoitettu ja tykkäsin varsinki tosta kohdasta jossa noi pojat epäili Teddyn olevan ihmissusi. Kommentoin sitte myöhemmin pidemmin, ku täl kännyl on rasittava kirjottaa, mut tulinpaha ainaki ilmottamaan, et tykkäsin.


Life is an illusion.



Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Vs: I tried to be like everyone 1/3
« Vastaus #4 : 15.05.2010 15:34:47 »
Hyvä Lunella, että on ollut mieleen ja tosiaan siitä tuli moniosainen vaikka oneshottia suunnittelin. Huomasin vain, etten saa mitenkään tästä yksiosaista, kun kirjotettavaa olisi niiin paljon.  :)

Ja kiitokset kommentista, Lunella.  :D
Lisää tulee kunhan tässä kerkeän kirjoittelemaan, toivottavasti nyt vähän nopeammin kuin aikaisemmin, koska nyt on jo aika hyvä haju siitä mitä seuraavaksi tuleman pitää. Nämä rohkelikkopojatkin saavat vielä vähän lisää roolia tässä tarinassa.  ;)
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Milgia

  • Kapteenska
  • ***
  • Viestejä: 1 789
  • He'd be Her Bert.
Vs: I tried to be like everyone 1/3
« Vastaus #5 : 16.05.2010 18:15:34 »
Oh, kiintoisa <3 Voi etta Teddy on ihana ja oikein kyyneleet tuli silmiin ja paha Aaaawwws kohtaus kun puhuttiin Remuksen kultaisesta kellosta :D se on kanssa mulle jotenkin Remuksen ilmentyma U know, ainoa kello jonka voisin sille miehelle kuvitella.

Ihana, luen varmasti tata jatkossakin, kaikki osat, eikos niita tule kolme? Jos oikein lukaisin?

Jotenki multa meni hieman ohi etta oliko Teddymme ihmissusi vai ei, vaikka toiset niin vaittivat, mina kun epailen kolmesti aina luihuisten sanomisia, niin en usko ennen kuin sina sanot miten asian laita on :D

Hienoa tekstia kirjoitat, saa koukkuun, intensiivinen jotenkin ja kuvailet hienosti, muuta en oikein osaa sanoa, koska ajattelin nyt vain jonkunlaisen merkin jattaa etta olen oikeasti lukaissut tekstin :D

M
But deep within my soul, I'm glad the times have changed
As long as rock and roll and the Chevys stay the same.

It was me and you and Chevy.

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Vs: I tried to be like everyone 1/3
« Vastaus #6 : 17.05.2010 17:46:08 »
Kiitokset Milgia! Ja kiva, että tykkäsit ja että luet vielä jatkonkin!  :D

Sitten noihin sinun kysymyksiisi vastaukset.

Lainaus
eikos niita tule kolme? Jos oikein lukaisin?
Kyllä kolme osaa tulee, ja luultavasti vielä epilogi mutten vielä kuitenkaan lupaa siitä mitään. Suunnitteilla kuitenkin olisi myös epilogi.  ;)

Lainaus
Jotenki multa meni hieman ohi etta oliko Teddymme ihmissusi vai ei, vaikka toiset niin vaittivat, mina kun epailen kolmesti aina luihuisten sanomisia, niin en usko ennen kuin sina sanot miten asian laita on  :D
Ja asiat kyllä selventyvät loppua kohti, kakkos-osassa alkaa jo tapahtua enemmän kuin tässä ensimmäisessä.  ;)
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Vs: I tried to be like everyone 1/3
« Vastaus #7 : 22.05.2010 23:10:58 »
A/N1: Noniin, nyt on sitten toinen lukukin saatu julkaistua täällä ! Mitäpä tässä nyt sanoisi...en itse oikeastaan ole edes kovin tyytyväinen tähän lukuun ja tuntuu, että inspiraatio on vähän huonolla pohjalla..noh yritin kuitenkin. Hyviä luku hetkiä! ~

Luku II

Ovi aukesi narahtaen. Poika astui tyhjään luokkahuoneeseen ja antoi katseensa kulkea hiljalleen pölyisistä pulpeteista kauimmaiseen nurkkaan, jossa lepäsi kaunein peili, jonka Teddy oli koskaan nähnyt. Peilin kultaiset kehykset kiilsivät kauniisti ikkunasta hohtavan kuun säteistä. Peili kohosi kattoon asti seisoen siinä paikallaan käpälän muotoisilla jalaksilla.

’’Iseeviot nämmi vysna avisajo vsak ätyänne, mitä se oikein tarkoittaa?” Teddy kysyi hiljaa itseltään katsellessaan edessään kohoavaa peiliä. Hän oli miettinyt asiaa, keksimättä siihen mitään järkevää tai yksi selitteistä vastausta. Välittämättä sen enempää peiliin kaiverretuista sanoista hän laski viittansa astuen peilin eteen. Hetken peilistä näkyi vain hänen oma kuvajaisensa, kunnes kuvaan ilmestyi muitakin henkilöitä sekä kirkkaana loistava täysikuu heidän yläpuolelleen.

”Hei taas, isä.” mies peilissä hymyili, hän oli kuin täysi-ikäinen Teddy. Väsyneen katseen omaava mies näytti jokaiselta piirteeltään pojaltaan. Remuksen ruskeat silmät kuitenkin loistivat kirkkaina katsellessaan poikaansa, jonka katseen kirkkaus oli kadonnut. Teddy tunsi sisällään voimakasta kaipuuta ja käänsi katseensa kohti naista, jonka purukumin pinkit hiukset loistivat kirkkaina ja eloisina peilissä.

”Hei, äiti! Tulin taas katsomaan teitä ja häntä!” nainen nyökkäsi iloisena. Hänen kasvoillaan oli iloinen ja pehmeä hymy, joka muistutti paljon Teddyn omaa hymyä.
”Mukavaa olla taas täällä, olen odottanut koko päivän…” Teddy sanoi katsellessaan peiliä tietäen aikaisemmin illoista, etteivät peilin kuvajaiset vastaisi hänelle. Hänen sanoillaan ei ehkä ollut merkitystä kuvajaisille, mutta Teddylle oli. Kerrankin hän sai puhua ja nähdä vanhempansa vierellään hymyillen kannustavasti.

Teddy vain katseli hetken vanhempiaan oikealla puolella olevaa äitiään, isäänsä vasemmalla puolella. Hän tunsi olonsa kevenevän ja helpottuvan samaan aikaan, mutta samalla tunsi jotain suurta surua sisällään, jota ei saanut pois. Ei mitenkään, vaikka kuinka puhuisi kuvajaisille. Silti Teddy odotti, että hän saapuisi jälleen paikalle, hän, jota hän oli odottanut samalla tavalla kuin vanhempiaan, pian odotus palkittiin. Toivoen, koko sydämellään, että hän palaisi. Kunhan hän vain oli ollut hetken vanhempiensa kanssa ja nyt – siinä hän oli.

Tonksin ja Remuksen takaa astui esille poika, jonka kasvoja ei kuitenkaan erottanut kunnolla. Teddy ei tunnistanut poikaa keneksikään, mutta tervehti tätä iloisesti.
”Hei, mitä kuuluu?” poika ei vastannut, kuten eivät muutkaan kuvajaiset. Vaikka Teddy ei tunnistanutkaan tuota poikaa hän tiesi kuvajaisen perusteella, että hän oli hänen ystävänsä, ainut ystävänsä. Eihän hänellä ollut koulussa ketään…saatikka missään muualla…paitsi Harry, joka oli lähes aina töissä, aurorin hommat olivat rankkoja.

Teddy istui peilin äärellä hetken jutellen niitä näitä, kunnes alkoi taas tuntea painetta sydämessään. Hänen oli pakko puhua enemmän. Hiljaa hän alkoi kertoa elämästään, kuinka taas oli saanut kuulla haukkuja ja joutunut yhteen tappeluunkin toisella luokalla olevan luihuispojan kanssa. Hän pohti vaikeita asioita, yritti löytää vastauksia tuntemattoman ystävän ja vanhempien katsoen ymmärtäväisesti poikaansa…

”…miksi minä olen erilainen?”
”…miksi kukaan ei halua olla ystäväni?”
” – ja nyt kaikki pelkäävät minua… kiitos luihuisten.”
”…ja mistä minä tiedän, kuunteletteko te edes minua…isä…vastaa minulle, MIKSI?”
”ISÄ, VASTAA MIKSI OLEN TÄLLÄINEN? MINÄ EN HALUA OLLA IHMISSUSI!”

Luokassa hiljaa kantautuneet lauseet hajosivat epätoivoiseksi huudoksi, kyyneleet alkoivat valua viimeisten sanojen saattelemana vuolaana virtana pitkin pojan surullisia kasvoja. Nyyhkyttäen Teddy avasi suunsa ja lopulta kakisti ulos sanat…
”En minä tarkoittanut, isä.”
Remus Lupinin kuvajainen hymyili.
”Ei se ole sinun vikasi… Miksi tämä on näin vaikeaa?”
Teddy mietti jokaista täysi-kuuta, jonka oli saanut jo elämänsä aikana kokea. Ne olivat olleet yhtä helvettiä hänen muutenkin vaikeassa elämässään. Muutos oli kivulias…ja kaiken lisäksi hän tunsi olonsa sairaaksi jokaisen muutoksen jälkeen. Joka kerta se tuntui niin pahalle, kuin häntä revittäisiin kahtia jokainen yö, kun kuu oli täysi. Huomaamattaan Teddy vilkaisi peloissaan kuvajaisessa olevaa täysi-kuuta. Ainoastaan tuossa peilissä näkyvässä heijastuksessa hän ei muuttunut. Hän oli normaali. Katsoessaan toisen kerran, nyt alemmas hän näki vanhempansa lähellään.
Kuvajaisessa vanhemmat halasivat poikaansa, Teddy rauhoittui, vaikkei tuntenutkaan kosketusta. Nyyhkytys tasaantui rauhallisesti tasaiseksi hengitykseksi.

Teddyn taas vain istuessa lattialla, katselemassa kuvajaistaan peilistä hän ei edes huomannut napsahdusta selkänsä takana. Ovi oli auennut. Kaksi hahmoa astuivat yhtä aikaa hämärään kuun kajastamaan huoneeseen.

”Lupin, mitä sinä teet täällä?”
”Kuulimme kaiken.”

*

A/N2: Siinäpä se nyt on, iseeviot-peili on jälleen Tylypahkassa, kuka sen sinne sitten on siirtänyt - ken tietää? Nyt vain odottelemaan kolmatta lukua ja nyt vihdoin lupaan lukijoilleni sen epilogin!  ;) Ja, kuten aina toivoisin paljon kommenttia ja päläpälä! Ja koska betaa ei vieläkään ole niin kirjoitusvirheista saa toki - ja pitääkin huomauttaa!
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Resonanssi

  • ***
  • Viestejä: 1 010
  • Seamus Finnigan + Theodore Nott = <3
Vs: I tried to be like everyone 2/3
« Vastaus #8 : 23.05.2010 09:48:06 »
ei tää ole olleskaan huono, kyllä minäkin tiiän ne hetket kun inspis junnaa paikallaan eikä tule mitään, mutta mä tykkäsin tästä.

miksiköhän Iseeviot-peili oli siellä? jännäks käy ::)
jotenkin se oli niin suloista että Teddy seuraa Harryn jalanjälkiä, se oli niin söpöä :-*

Teddyn taas vain istuessa lattialla, katselemassa kuvajaistaan peilistä hän ei edes huomannut napsahdusta selkänsä takana. Ovi oli auennut. Kaksi hahmoa astuivat yhtä aikaa hämärään kuun kajastamaan huoneeseen.

”Lupin, mitä sinä teet täällä?”
”Kuulimme kaiken.”


ah, taisi Luihuiset tulla käymään ;) jatkoo
Seamus Finnigan <3 Theodore Nott
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15036.0

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Vs: I tried to be like everyone 2/3
« Vastaus #9 : 23.05.2010 20:51:45 »
Resonanssi kiitoksia ! Kiva, että tykkäsit vähän pelotti että inspiksen puute sai tekstin kuulostamaan pakosti väännetyltä, mut hyvä et oon sentään onnistununna.  :D

Juuh ja jatkoa on tulossa piakoin jopa (luulisin), sekä sen epilogin lupasin.  ;)
Tuosta lopusta en sano juuta, enkä jaata se selviää seuraavassa osassa!  ;D
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Vs: I tried to be like everyone 2/3
« Vastaus #10 : 09.06.2010 21:14:21 »
A/N1 : Okei tässä tää on, valitus virttä tulossa 2 osioon, mutta nyt aloitetaan kolmannella osalla! Sain sen vihdoin valmiiksi kaiken tämän kiireen ja inspiraation keskellä, huhhuh. Olkaa hyvät ~

LUKU III

Äänet kantautuivat pojan korviin kuin puukon sivallukset, sanat olivat epävarmoja ja pelokkaita, muttei siltikään pakenevia. Hätääntynyt Teddy käänsi katseensa nopeasti katsoakseen taaksensa. Reippaalla otteella hän nappasi samalla kertaa myös vierellään makaavan näkymättömyysviitan.
”Mitä te täällä teette?” Lupin tiuskaisi yrittäen peitellä säikähdystään.

”Kunhan tultiin sun perässäs tähän luokkahuoneeseen, sulla taitaa olla tapana aina kadota illasta” toinen tulijoista sanoi hieman tärisevään, mutta itsevarmaan äänen sävyyn, jonka Teddy tunnisti heti. Ääni oli kova ja täynnä itse luottamusta, joskin nyt siitä kaikui häivä pelkoa noiden lipevien sanojen välissä, joiden oli tarkoitus saada poika puhumaan.
”Ja nyt sitten saatiin tavallaan varmuus siitä, mitä ollaan ajateltu.” Toinen jatkoi heti toisen jälkeen Teddyn kääntäessä kysyvän katseensa häneen päin puristaen viittaa tiukasti oikeassa nyrkissään. Hän voisi kadota melkein milloin vain tilanteesta kahden muun tajuamatta mitään, kun vain saisi tilaisuuden käytettäväkseen. Tulijoiden tarkkaillessa häntä hetken ennen vastausta, olivat hiukset alkaneet taas muuttaa väriä harmahtavaan sävyyn, jollainen nykyisin nuorella hylkiöllä oli aina. Hän halusi pois, muttei voisi kadota noilta kahdelta noin vain, oli keksittävä jotain sanomista ennen kuin oli liian myöhäistä tehdä katoamistemppu, jonka jälkeen häntä etsisi varmasti Voro ja Norriska. Teddy tiesi entuudestaan, ettei viitta toiminut kissoihin, tai sitten se johtui vain hajusta – joka tapauksessa Norriskan saapuminen olisi ongelma, koska se vaistosi aina Teddyn liikkeet yöllisillä seikkailuillaan.
”Ja millähän tapaa se kuuluu teille missä minä olen tai mitä minä puhun!?” Teddy yritti sanoa varmalla äänellä särkien sen sitten liian heiveröiseksi olemaan lähellekään yhtä varma kuin tulijoiden uhkaava äänen sävy.

”Eihän se meille kuulu millään tapaa, Lupin, mutta katos kun ministeriö saattaa olla kiinnostunu siitä, että täällä seikkailee sudenpentu.” ensimmäinen pojista sanoi hänelle katsellen nyt ahnaasti toisen ahdistunutta asemaa. Teddy alkoi väristä hiljalleen tuntien koko ajan vain voimakkaampaa tärinää kehossaan. Se johtui joko heräämistään odottavasta vihan purkauksesta tai jatkuvaan kasvavasta pelosta.

”Ministeriö? Ihan kuin niille muka olisi koulun asiat kuulunut, pitäisi kai sinun se tietää!” Teddy sanoi yrittäen löytää ääneensä varmuutta ja pientä uhoa, hän ei halunnut jäädä noille kahdelle toiseksi. Olisi vain parempi puhua ja paeta sitten tilanteesta näkymättömyysviitan avulla ennen kuin tilanne kiristyisi liiaksi.
”Juu ministeriö. Pitäs kait sun nyt tietää, mikä ministeriö on? Vai asutko sää ihan hylkiönä? Sellanenha sä oot koulussakin, ei sulla mitään kavereit oo missään vaihees ollukkaan!” toinen tulijoista oli alkanut puhua sävyyn, jonka oli tarkoitus saada haavoitettua itseään vuotta nuorempaa poikaa mahdollisimman hyvin, vuosien kauna voisi vihdoin päästä valloilleen.

Teddy tunsi toisen sanat kuin puukonviiltoina sydämessään, hylkiö – se hän todella oli. Ainakin koulussa, eihän hänellä ollut kavereita saatikka sitten ketään tärkeämpää. Kaduilla hän ei paljoakaan kulkenut, koska ei kiinnostanut kuljeskella ihmismassojen mukana katselemassa mitään hupivälineitä Sekon pilapuodista tai muuta turhanpäiväistä, joita ihmiset ystäviensä kanssa käyttivät. Ystävät… heitä hän tarvitsisi nyt. Heitä ei ehkä ollut, mutta Teddy antoi vasemman kätensä kulkea vapaasti kaavun alle huomaamattomasti ja tarttui ainoaan turvaansa, joka hänellä oli – taikasauvaan. Se oli pelastanut hänet ennenkin, kun ystäviä ei ollut auttamassa.

”Hylkiö voin olla, mutta se ei tietääkseni ole sinun ongelmasi. Ja samaan sarjaan sinäkin kuuluisit ellei teitä Kuolonsyöjä junioreita sattuisi olemaan useampia. Kyllä minä tiedän miten teitä kohdellaan. Olette halveksittuja, kuten minäkin, koska teidän saastaiset isänne palvelivat häntä-ketä-ei-pidä-mainita. Toisin kuin teidän sukuanne, minun sukuani kunnioitetaan.” Teddy päästi suustaan sanoja, sitä mukaa, kun niitä vain tuli. Hän halusi lyödä takaisin, olihan hänellä pakokeinokin valmiina.

Luihuispojat tuijottivat häntä raivon vallassa, hetki sitten ylempiarvoisena olevat pojat olivat olleet niskanpäällä, mutta nyt puoli-ihminen antoi heille takaisin. Heidän mulkoilevat katseensa kohtasivat nuorimman Lupinin pelästyneen, mutta vahvan katseen.
”Olet kuollut, Lupin. Sulla ei ole oikeutta solvata mun isää, saatikka sukuu!”
”Me tultiin tänne ottaa selvää oletko sä oikeesti sitä mitä huhut väittää, mut saadaan sitten samoin tein kyniä sut. Susta ei oo aamulla mitään jäljellä, sudenpentu.”

Poikien uhmakas asenne alkoi painostaa Teddyä lähtemään, he eivät tosiaan päästäisi häntä helpolla. Onneksi on näkymättömyys viitta, Teddy ajatteli miettiessään kummisetäänsä ja muutamaa hänen opettamaansa loitsua, joita he olivat harjoitelleen lomilla. Niistä olisi nyt hyötyä.

”Niinkö ajattelitte tehdä?”
”Kyllä meinattiin, onko sinun kysyttävä joka asiaa kahdesti?”
”Ei oikeastaan.”
”Eikö sua pelota? Täällä kukaan ei tule auttamaan sua, ha, tosin ei tule missään muuallakaan!”
Teddy värähti hieman ja tiukensi vasemman kätensä otetta taikasauvaan.
”Ei, vaikka teitä onkin kaksi minua huomattavasti iso kokoisempaa järkälettä – ” luihuisten mulkoilu voimistui, sillä he olivat ymmärtäneet Teddyn sanat oikein, poika yritti aukoa heille päätään. Kahden muun luodessa murhaavia katseita Teddyyn hän alkoi tuntea itsensä typeräksi ja miettiä koko ajan vain keinoja, joilla päästä pois. ”Isä, mitä minä nyt teen?” hän ajatteli omassa yksinäisessä mielessään. Oli parempi, että hän piti tilannetta hallussaan, mutta epävarmuus onnistumisesta sai ruumiin taas tärisemään, kuten aiemmin. Teddyn sisällä purkautuva pakokauhu alkoi voimistua voimistumistaan, oli pakko toimia.

” – keholeijus !” loitsu lensi kohti pidempää poikaa, joka seisoi hänen vastapuolellaan. Oli parempi päästä hänestä ensin. Loitsu toimi ja saman tien toinen Luihuisista roikkui katosta nilkoissaan ilman varassa. Teddy ei voinut olla hymyilemättä taidoilleen, yksi pois pelistä, toinen jäljellä.

Loitsu sinkosi Teddyn korvan juuresta tämän pysähdyttyä sekunniksi miettimään onnistumistaan, toinen pojista lähestyi häntä uhkaava ilme kasvoillaan, sauva koholla. Tämä olisi helppoa, Teddy ajatteli miettiessään ja nostaessaan oman sauvansa – piti vain olla toista nopeampi.

Hän nosti sauvansa ylös karkottaakseen hyökkääjän aseista, sen jälkeen hän voisi kirota tämän ja paeta. Sauvan heilautuksesta hän karkaisi loitsun kaikumaan luokkahuoneessa:
”Karkota  – mitäh?” samalla sekunnilla oli nuoren ihmissuden ruumiin ympärille taikoutunut joukko naruja, jotka kietoutuivat vahvasti hänen käsiensä ja jalkojen ympärille. Katosta roikkuva poika oli saanut iskettyä häneen loitsun, joten sauvan oli oltava vielä häneltä.

Molemmat nauroivat toisen päästäessä toista alas näkymättömistä kahleistaan. Inhottava ivallinen nauru täytti hiljaisen luokan, Teddy ei kyennyt sanomaan yhtään mitään, koska nyt se piilotteleva pakokauhu oli saanut mahdollisuutensa. Rimpuillen kahleistaan Teddy onnistui vain pahentaa tilannetta, hän ei voisi päästä irti.. taikasauva makasi lattialla aivan liian kaukana otettavaksi.
”Päästäkää irti” hän yritti kerran, ennen kuin joutuisi alistumaan kohtalolleen – luihuisten ilkikuriset ilmeet kertoivat, että häneen tulisi sattumaan.

 Ei ollut hänen vikansa, että noiden saastaiset isät olivat Azkabanissa, kenties jo kuolleita. Ei se ollut Teddyn vika, hän tunsi polttelevan tunteen sisällään, vihaa ja sääliä. Missä oli se rohkeus, jonka hänen pitäisi omata aitona rohkelikkona? Ritarin uskallus, kumma pelottomuus… pelkuri hän oli. Pakeni itseään ja muita, nyt totuus tuli silmille, kaikki saisivat tietää mikä hän oli.

Hänen yksinäiset aatteensa katkesivat hänen kuullessaan jälleen ne lipevät sanat, joita Teddy oli saanut kuulla kellonsa mukaan jo ainakin viisitoista minuuttia. Kello lähestyi jo kahta.

Vilkaistuaan viimeisen silmäyksensä kelloon Teddy tunsi silmänsä ummistuvan kivusta, hän tunsi kuinka jonkun jalka potkaisi voimakkaasti häntä ohimoon.. se vuosi inhottavasti verta, eikä sidoksiltaan pystynyt pyyhkimään sitä. Taas naurua. Eivätkö he vain voisi tehdä sitä kunnolla, Teddu ajatteli tuntiessaan voimakasta tykytystä ohimossaan. Seuraava isku… kylkeen, tuntui kuin yksi luista olisi murtunut. Poika makasi vaikeroiden maassa tietämättä miten voisi puolustautua, hänen teki mieli huutaa mutta hänestä ei enää lähtenyt ääntä tai voimaa huutaa. Hän tunsi luovuttaneensa.

Isku iskulta, lyönti lyönniltä kipu vain kasvoi jokaisessa ruumiin osassa, jokaisessa hermossa, pienimmissäkin soluissa. Nuorukaisen katse alkoi pikku hiljaa hämärtyä Luihuisten naurun saattamana, jäisikö hän tänne koko yöksi? Hakattuna, haavoitettuna… sielultaan rikkinäisenä.

”Isä… pelasta…
”Vaikereiko tuo pentu itsekseen?” syrjäsilmällä Teddy näki toisen kohauttavan hartioitaan, erottamatta enää kumpi on kumpi. Veri vana valui silmän yli ja silmäkulma alkoi turvota pikkuhiljaa. ”Mitä sanoit, Teddy?”
Ted ei vaivautunut vastaamaan kysymykselle, ei hänen tarvinnut. Hän toivoi vain yli kaiken, että näkisi peilille, että saisi nähdä isänsä… edes sekunnin ajan. Oliko se liikaa pyydetty, nuori velho ajatteli tuntiessaan silmäkulmiensa kostuvan. Taas potku, se oli luultavasti kosto siitä etten vaivautunut vastaamaan, Teddy ajatteli jälleen antaen ajatuksiensa kulkea omia hämärtyviä polkujaan – millään ei ollut väliä.

Hetkeksi kipu helpotti ja nuori ihmissusi pääsi pyörähtämään lattialla ympäri saaden katse kontaktin peiliin, johon oli niin kovasti halunnut silmänsä ja koko sielunsa upottaa, iseeviot peiliin.
”Isä?” hän kuiskasi hiljaa vaikeroiden, toivoen, että hänen kaltaisensa mies, velhoista suurin tulisi peiliin ja hymyilisi edes kerran pojalleen ennen kuin kaikki pimenisi.

”Hengittääkö se?”
”Sehän liikkuiki äsken… katso nyt sitä?”
”Ei kukaan tiedä et me oltiin täällä?”
”Ei tiedä… paitsi tuo”
”Sitä kukaan usko”
”Lähdetään”

--

”Kiitos, isä.”

Koko huone pimeni nuoren ihmissuden katsoessa peilistä heijastuvaa kuvajaistaan nähden taustalla isänsä ylvään surumielisen näköisen hahmon. Remus Lupin oli tullut, kun oli hän oli sitä eniten toivonut. Huone oli autio, luihuisetkin olivat poissa… tässä on hyvä olla.

--

Tylypahkassa apua saavat ne, jotka sitä pyytävät, anteeksi Teddy Remus Lupin, mutta tällä kertaa olin myöhässä… tule… sinun on päästävä sairaalasiipeen.”

*

A/N2 : -_____________-´ joo nyt on myönnettävä, etten oo tähän viimeiseen lukuun yhtään tyytyväinen ärrinmurrin…  siitä löytyy varmasti satatuhatta virhettä ja jos joku viitsii niitä ilmoittaa niin kiitän kovasti. Noh toivottavasti tämä kelpaa sentään Lunellalle, jonka haasteeseen alun alkaen vastasin. Väsyneenä ei oo hyvä kirjoittaa ja jotenkin inspis kadonnut tän ficin suhteen ihan kokonaan ja muutenkin täysin angstiset ficit ei oikein toimi mulla… yritän loistaa epilogissa sitten kolmannenkin luvun edestä! ps. Voi Teddy parkaa! 8< ...jäljellä siis epilogi !
« Viimeksi muokattu: 09.06.2010 21:18:05 kirjoittanut Odoshi »
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Resonanssi

  • ***
  • Viestejä: 1 010
  • Seamus Finnigan + Theodore Nott = <3
jännitin viimeistä lukua koko ajan.
mitä se pitäisi sisällään :D

ja olen tyytyväinen tähän, sillä näin sen olisikin voinut olettaa menevän, vaikka ehkä olen hiukan pettynyt sisimässäni.

mutta tuo miten Teddy pyysi isältään apua oli jotenkin niin ihanaa.
ja hetken jo pelkäsin hänen kuolleen.

eli pidin tästä ja odotan epilogia syvällä mielenkiinnolla.

Tylypahkassa apua saavat ne, jotka sitä pyytävät, anteeksi Teddy Remus Lupin, mutta tällä kertaa olin myöhässä… tule… sinun on päästävä sairaalasiipeen.”
oliko tuo Dumbledore? vaiko kenties Remus.... :D

vähän ne luhuispojat olivat olivat tymiä kun ne kiusasivat Teddyä niin,  mutta siihen olisin toivonut enemmän mielikuvitusta.
Seamus Finnigan <3 Theodore Nott
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15036.0

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Kiva kuulla, että odotit.  :D
Kiitokset paljon kommentistasi Resonanssi, mukavaa, että tulee rakentavaa palautetta ja suurimmaksi osaksi olet vielä oikeassa tämä oli arvattavissa, mutta päädyin silti lopulta tähän yksinkertaisinpaan ideaan.

Niin Teddy on ihana. He vaikka itse sanonkin, jotenkin kävi sääliksi sitä, vaikka itse kirjoitinkin koko systeemin  :( ;D
Kuulostaapa tyhmälle kirjoittaa tälleen ''vaikka itse sanoinkin / kirjoitinkin'' ...aarr

Juu odottele vain, epilogissa tuleekin sitten jo jotain muuta tähän, mutta toivon, että sekin vielä miellyttää. Yritän saada sen julkaistavaksi tuohon 13. päivään mennessä (olen ruennut ajoittamaan kirjoittamistani, että saan kesken eräiset valmiiksi, kun uusia ideoita pukkaa koko ajan.. :'D ja on kiltimpää lukijoillekkin.).

Ja tuosta kommentista en sano yhtään mitään. ;)

Juu niistä puuttu kaikki mielenkiinto... aluksi pojilla olivat jopa persoonallisempia, mutta ne sitten jäivät tuollaisiksi tampioksi, joista ei edes erota kumpi on kumpi. Se on yksi syy miksi itse en tähän niinkään mieltynyt.

Mutta kiitokset kommentistasi, ihanaa, että sinä jaksat lukea ja kommentoida tätä! :)
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Fairytale

  • ξωτικά
  • ***
  • Viestejä: 244
  • Say that you believe.
Pidin ihan kaikista kolmesta luvusta, mutta kolmannessa huomasin yhdyssanavirheitä joita en tähän jaksa tarkemmin etsiä. Itsetunto on kuitenkin yhdyssana.  Kaksi viimeistä lukua kaikesta huolimatta vaikuttivat kuitenkin jotenkin väkinäisiltä, mutta ei onneksi paljoa. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla sitä epilogia : )
"There was a price to be paid for any decision he made. There was a price for who he was. Other people paid it."

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Fairytale kiitos kommentistasi.  :D Kiva, että olet pitänyt tästä.
Ja tosiaan pitää korjata se sana ''itsetunto''. Ja se väkinäisyys on lähinnä sitä mitä sanoitkin, inspiraation puutteessa, kun on hieman hankala kirjoittaa ja koko systeemi alkuperäisestä suunnitelmasta muuttui niin paljon, että niistä sitten tuli tuommoisia ja tässäpä tämä epilogikin tulisi.  :D

A/N1 : No niin vihdoin I tried to be like everyone on valmis!  Tässä tulisi nytten siis tämä epilogi, jota en sitten ole kovinkaan paljoa tarkistellut (joten kirjoitus virheistä ja muista saa huomauttaa). Sen enemmittä puheitta, tässä tämä nyt olisi!  ;)

EPILOGI


Pilvi peitteen takaa paistavat auringon säteet loistivat kirkkaina ja lämpiminä nuoren pojan kasvoille. Hän piti tiiviisti silmänsä suljettuna, siristäen välillä, jotta saisi katsottua kirkasta ympäristöään. Hän tunsi olonsa raukeaksi kuin monen yön levon jälkeen. Teddy näki sumuisina hahmoina siristettyjen luomiensa alta, että huoneessa, jossa hän makasi epäilemättä sängyllä, oli muitakin ihmisiä. Hetken hän mietti missä mahtoi olla, kunnes sai avattua hieman silmiään kirkkailta auringon säteiltä ja väsymykseltä.

Hän näki koulunsa sairaala osaston, sekä joukon ihmisiä pyörimässä ympäriinsä. Näytti siltä, että hänen lisäkseen oli myös muitakin sairastuneita tai loukkaantuneita. Päätään kohottaen hän halusi nähdä, ketkä muut sinne olivat päätyneet ja mikä tämä hälinä oli, suurin osa oli selvästi oppilaita, joiden joukossa muutama opettaja sekä hoitaja Pomfrey.

Yllättäen nostettuaan päätään Teddy huomasi, että monet ihmisistä olivat ikkunan ympärillä kerääntyneinä jonkin miehen luokse, joka katseli käsillään nojaten ikkunasta kaukaisuuteen. Kuka tuo oli? Tedin herättyä paremmin, hän muisti miksi oli joutunut sairaalasiipeen. Hän tuhahti hiljaa, ja kokeili varovasti ohimoaan ja molempia kylkiään. Ei tuntunut enää kipua, se oli hyvä. Teddy kohotti jälleen päätään sängyltä nousten kyynärpäiden varaan, kukaan ei vaikuttanut edes huomaavan, että hän oli herännyt. Hän tarkkaili ympäristöään toivoen, että joku tulisi hänen luokseen, vaikka toisaalta hän halusi vain olla yksin, hän saisi kuulla vain typeriä kysymyksiä ja varmasti häntä rangaistaisiin ainakin 50 tupapisteen menetyksillä yöllisistä seikkailuista. Kuka hänet oikein oli pelastanut sieltä? Joku professoriko? Ajatukset pyörivät Teddyn pään sisällä hänen katsellessaan ihmisjoukkoa, josta tunnisti muutamia henkilöitä.

Professorit Verso ja McGarmiwa juttelivat keskenään kauempana nurkassa, Kuhnusarvion katsellen heitä hyvinkin pitkään ja hartaasti kahden sängyn luota. Hänen ilmeestään ei voinut lukea oikeastaan mitään, mutta hän oli Tedin silmissä varmasti ärtynyt tai huolissaan. Heidän luonaan pyöri joukko ehkä ensiluokkalaisia, sekä muutama vanhempi oppilas Luihuisesta lähellä Kuhnusarviota, oliko sängyssä Luihuisia?

Katseen kierrellessä sairaalasiipeä Teddy pysähtyi sen miehen kohdalle, joka katseli ikkunasta ulos. Mustat hiukset ulottuivat takaa niskan korkeudelle. Hän oli hoikka, muttei näyttänyt heikolta vaan pikemminkin yllättävän vahvalta kokoonsa nähden. Yllään tuo ikkunassa seisova mies piti pitkää pullonvihreää kaapua. Kuka tuo oli? Teddy yritti nähdä hahmoa tarkemmin, mutta juuri tuon miehen ympärillä ollut ihmisjoukko pyöri ympäriinsä hymyillen ja yrittäen jutella niitä näitä. Näkemistä haittasi myös auringonsäteet, jotka tuijottivat miestä vasten, hän oli takaapäin pelkkää varjoa, joten yksityiskohtien näkeminen ei ollut mahdollista.

Teddy nousi sängyllään istumaan kunnolla, jotta voisi ehkä nähdä paremmin, tuo mies kiinnosti häntä enemmän kuin se, kuka hänet oikein oli pelastanut sieltä luokkahuoneesta. Juuri sopivasti mies näytti kääntyvän, nyt hän näkisi!

Mutta, samalla sekunnilla matami Pomfrey hyökkäsi hänen kimppuunsa, kuten myös muutama Rohkelikko.
”Olet herännyt! Kerro kaikki, mitä tapahtui?!” kuului innostunut ääni hänen vasemmalta puoleltaan.
”En tiennytkään, että olette sukua! Mikset ole koskaan kertonut?” jatkuen oikealta puolelta, innostuneiden joukko kasvoi nopeasti, yksi pyyteli anteeksi ja muut vain katselivat hymyillen. Mitä täällä oikein tapahtuu? Lopulta Poppy kyllästyi innostuneisiin nuoriin häätäen heidät pois potilaan luota ja kääntyi sitten Teddyn puoleen.
”Kuinka jakselet? Ei ole todellakaan normaalia, että luiden kasvatus saa jonkun nukahtamaan kolmeksi päiväksi putkeen. Se on kivuliasta touhua, mutta sinä et herännyt edes siihen, kun jouduimme juottamaan sitä sinulle!…Luulisi kaikkien heräävän siihen kipuun. Näytähän nyt kylkiäsi.” Teddy kuunteli hämmästyneenä matamia, oliko hän murtanut kylkiluita? Hyvin mahdollista, sillä potkut ja kaikki ne lyönnit olivat tuntuneet kuin veitsin iskuilta.

Hän näytti kylkeään matamille, mutta pyörähti itse niin päin, että voisi nähdä ikkunassa olleen miehen. Hän oli poissa! Teddy tunsi pettymyksen valtaavan hänet. Hän vain makasi hiljaa matami Pomfreyn tarkastaessa häntä ympäriinsä todeten lopulta, että kaikki oli hyvin. Ihmisetkin olivat hävinneet lukuun ottamatta muutamia hänen luonaan.

Hänen oli pakko saada tietää, kuka hänet pelasti. Samalla myös kuka se mies oli, vaikka jossain syvällä itsessään Teddy luuli tietävänsä, että he kaksi olisivat sama henkilö.
”Matami Pomfrey? Kuka minut toi tänne, olenko nyt ihan terve?” hän kysyi hoitajaltaan, kun muut olivat taas hajaantuneet hänen käskystään. Teddy odotti vastausta silmät tuikkien.
”Teddy-kulta, kyllähän sinä hänet tunnet. Ja kyllä sinä olet aivan terve, mutta on kuitenkin parempi, että jäät tänne vähäksi aikaa… Tapahtumat varmasti mietityttävät sinua, eikä ole hyvä että lähdet mukaan tuohon hullunmyllyyn, joka kouluaikana pyörii. Saat miettiä kaikkea ihan rauhassa. Tuon sinulle kurpitsamehua.” Poppy vastasi ystävällisesti hymyillen, lopettaen puheensa juuri silloin, kun Teddy aikoi kysyä uudelleen pelastajastaan. Ennen, kuin hän ehti aloittaa edes kysymyksensä, oli matami kadonnut huoneeseensa hakemaan kurpitsamehua.

Teddy tuhahti tyytymättömänä.
” Tylypahkassa apua saavat ne, jotka sitä pyytävät”
Teddy oli varma, että oli kuullut tuon jossain ennenkin, muttei muistanut missä. Hän syventyi miettimään lausetta yrittäen muistaa pelastajansa kasvot. Hän haluaisi vain kiittää, ei mitään muuta. Hän haluaisi myös kysyä, että miksi hän oli pelastanut ihmissuden – no ehkei hän tiennyt, Teddy ajatteli. Hänen miettiessään ovelta kuului narahdus, tällä kertaa Teddy huomasi sen ja kääntyi katsomaan tulijoita. Poppy?
Tulija ei ollut Poppy vaan se sama mustahiuksinen mies, joka oli ollut ikkunassakin. Pyöreät silmälasit, arpi otsassa, ymmärtävä hymy kasvoillaan… sotkuiset hiukset peittämässä puoliksi otsaa. Mies oli Harry Potter.

”Taisit herätä äskettäin, Teddy?” kummisetä kysyi kummipojaltaan, jonka ilme oli hyvinkin ällistynyt mitään ymmärtämätön.
”Mitä helvettiä sinä teet täällä?” Teddyn ei ollut tarkoitus kiroilla tai sanoa pahasti, sanat vain tulivat hänen suustaan kaiken hämmennyksen myötä. Aina töissä, ei kovinkaan usein aikaa kummipojalle, etenkään nyt kun nuorin hänen pojistaan oli kasvamassa isoksi kohta yhdentoista vuoden ikään. James oli Harryn ylpeys.

Harry hymyili reippaasti naurahtaen hieman kummipoikansa hämmennykselle.
”Olet ihan kuin Remus nuorempana. Hiljainen, mutta yllättyessäsi tai muuten vain hämmennyksissä tuollainen varsin hyökkäävä luonne, ehkä se on veressä.”
”Kuin isä? Et vastannut kysymykseeni, kerro mitä sinä teet täällä minulla on paljon kysyttävää.” Teddy sanoi hämmennyksen laannuttua hieman. Kuin arvaamatta hänen luokseen oli saapunut juuri se ihminen, jota hän oli tarvinnut eniten, isän korvike.

”Olen täällä, koska minun piti hoitaa asioita Tylypahkassa. Kävin suosittelemassa yhtä opiskelija toveriani tänne professoriksi.”
”Kahden aikaan yöllä? Luulisi professoreiden olevan nukkumassa…”
”En, saavuin tänne jo illalla juttelemaan rehtorin kanssa, hän ei ollut aluksi ihan varma, että kuinka suhtautua ehdotukseeni, mutta myöntyi sitten. Suosittelemani professori on loistava virkaansa.”
”Tuo ei vielä kerro mitä teit täällä, Harry.”
”Ei niin, ei niin. Minusta on varmaan tulossa vanha, kun selittelen asioita tällä tapaa.” Harry naurahti yksinään vieressään hymyilevälle kummipojalle.
”Niin siis, jäin Tylypahkaan yöksi. Kaksi päivää sittenhän järjestettiin huispauksen loppuottelu, jos satuit muistamaan. Halusin siis jäädä tänne, kun olihan minulla vapaa päivä ja aikaa kierrellä linnassa, samoin tavata sinut.” Harry jatkoi selittäen ja Teddy tosiaan muisti vasta nyt, että Rohkelikko oli pelannut loppuottelussa Korpinkynttä vastaan. Korpinkynnen joukkue oli tänä vuonna todella hyvässä iskussa, en ihmettele yhtään, että Harry halusi nähdä ottelun. Heidän uusi etsijänsä oli myös oikein erinomainen pelaaja kuuleman mukaan.

”Okei, no nyt on tavattu. Minä olen varma, että sinä hait minut sieltä luokkahuoneesta! Miten sinä päädyit sinne?” Teddy kysyi ohittaen Harryn selitykset kokonaan, hän halusi vastauksia.
”Niin hainkin ja vaikka en olisi hakenut niin, joku sinut olisi pelastanut kuitenkin. Vanha kunnon Albus tapasi aina sanoa, että Tylypahkassa apua saavat ne, jotka sitä pyytävät. Nuorempana en sitä vielä huomannut, mutta loppuunsa muistutan jopa paljon Dumbledorea ja opin häneltä paljon. Halusin käydä myös hänen haudallaan ja sinne minä olin yön aikaan menossa.” Teddy katsoi hämmentyneenä kummisetäänsä, joka normaalisti ei puhunut paljoakaan edesmenneestä rehtorista, vaikka Teddy tiesi miehen olleen tärkeä Harrylle. Niin hän oli kuullut.

”Sinä siis pelastit minut.”
”Kyllä, miten sinä jouduit sinne?”
Teddy epäröi vastaamista iseeviot peilistä, mutta päätti kuitenkin olla rehellinen.
”Menin sinne katsomaan yhtä peiliä.”
”Peiliä? Iseeviot peili on siis siirretty takaisin sinne, en huomannut sitä, kun hain sinut.”
”Oletko sinä nähnyt sen peilin?”

”Kyllä, sinua kaksi vuotta nuorempana. Olin kaikki yöt sen peilin luona. Monestiko sinä näit sen?”
”Kävin siellä kolmesti… tai viimeisin oli kolmas kerta. Tahdon mennä sinne vielä uudestaan.”
”Ei, monet ovat seonneet katsoessa sitä peiliä. Minäkin vaivuin horrokseen, halusin aina vain nähdä peilin, en mitään muuta. Se peili ei anna tietoa, eikä totuutta.”
”Mutta se näyttää minulle…”
”Uskoisin tietävän mitä sinä näet peilissä. Minä näin siinä vanhempani ja koko perheeni.”
”Minäkin näin isän ja äidin… sekä jonkun jota en ole koskaan tavannut…” hän luotteli kummisedälleen, toivoen että tämä kertoisi jotain peilistä.
”…ja täysikuun.” Teddy lisäsi epäröiden perään.
”Arvelinkin jotain tuollaista, tiedätkö mitä peili näyttää katsojalleen?”
”Perheen?”

”Ei, muistaakseni peilissä lukee Iseeviot nämmi vysna avisajo vsak ätyänne?”
”Kyllä, en vain tiedä mitä se tarkoittaa.”
” ”En näytä kasvoja vaan syvimmän toiveesi” sitä se tarkoittaa. Se näyttää sydämesi syvimmän ja tärkeimmän toiveen, meille se näyttää perheen, koska olemme orpoja. Ja luulisin, että se tuntematon henkilö on sinun ystäväsi ja kuu kuvastaa toivettasi olla normaali, ihminen.”
”Se ei siis kerro totuutta.”
”Ei, monet tulevat hulluiksi eläessään peilimaailmassa, he unohtavat elää.”
”Mutta, Harry… minä haluan olla normaali! Haluan ystäviä… olen yrittänyt olla kuin muut.”
”Sinun ei tarvitse yrittää niin paljon, Teddy.” Harry sanoi haroen hänen hiuksiaan.
”Kaikki pitävät minua outona ja nyt he pelkäävätkin minua…”
”Riittää, kun olet oma itsesi. Löydät kyllä ne, jotka pysyvät rinnallasi. Aina.”
”Helppohan sinun on sanoa… Olit varmasti koulun suosituin poika.”
”En ollut, minua epäiltiin Luihuisten perilliseksi ja salaisuuksien kammion aukaisijaksi jo toisena lukuvuonna, sen jälkeen olin monesti hullu tai muuten vain sekaisin.”
Teddy pysähtyi katsomaan kummisetäänsä, hän ei ollut koskaan kuullut Harryn nuoruudesta paljoakaan, tietysti hän tiesi kaikki uroteot sekä muut sankarijutut, mutta ei hänellä ollut hajuakaan siitä millaista elämää hän oli elänyt.

”Olitko syrjitty?”
”Kyllä, kaikki pelkäsivät, että usutan heidän kimppuunsa hirviön, vain koska puhuin kärmeskieltä.”
”Sen jälkeen sinusta tulikin sankari…”
”Silti se aika ei ollut helppoa. Minulla oli vain Hermione ja Ron tukenani, heistä oli paljon apua.”
”Minulla ei ole ketään.” kyynel vierähti Teddyn poskelle.

”Ole oma itsesi. Isälläsikin oli kolme parasta ystävää, vaikka jokainen tiesi hänen olevan ihmissusi. He kaikki tekivät paljon hänen eteensä. Opiskelivat animaageiksi, jotta voisivat karata Remuksen luokse, kun tämä muuttui ihmissudeksi.”
”Miksei kukaan ole koskaan kertonut minulle tällaisesta?”
”Et ole kysynyt ja monesti nuoruudesta kertominen jää vähälle, mutta sinun isäsi oli minun isäni hyvä ystävä samoin minun kummisetäni Sirius.”
”Kuka se neljäs oli?”
”Peter Piskuilan, joka petti meidät.”
”Mutta miksi?!”
”Se ei ole tämän päiväntarina, hän sovitti syntejään pelastamalla minut.”

”Mutta nyt haluaisin puhua sinusta. Miksi luulet olevasi erilainen?”
”Olen ihmissusi, kai se on selvää.”
”Eivät kaikki vieroksu ihmissusia. Jotkut tosin pelkäävät heitä siitä syystä, että niin moni ihmissusi oli Voldemortin puolella sodan aikaan. Mutta kuten tiedämme, on olemassa hyviäkin ihmissusia, kuten isäsi.
”Minun siis tulisi olla oma itseni?”
”Kyllä, mutta voin esitellä sinulle yhden tuttavani, joka varmasti hyväksyy sinut itsenäsi. Kummallista, että te ette ole vielä tavanneet.”
”Kuka hän on?”
”Erään hyvän tuttavani lapsi, hän on sinua vuotta nuorempi.”
”Haluaisin tavata hänet.”

”Tapaatkin, hän saapuu aivan kohta.”
”Tuleeko hän tänne?”
”Kyllä, Teddy.”

”Hän pitää minua varmasti outona, olen erilainen ja makaan tällä hetkellä hakattuna sairaalasiivessä, miksi hän hyväksyisi minut?”
”Hänkin sattuu tuntemaan erään kaltaisesi.”
”Olen silti erilainen…”

Oven kalahdus, joku astui sisään katsoen ensin oven raosta tervehtien sitten Harryä iloisesti.
”Hei Harry! Ja sinä olet varmaan Teddy? Hauska tutustua.” tyttö ojensi kätensä reippaasti Teddylle, joka hätkähti niin suuresta ystävällisyydestä.
”Hauska tutustua.” Teddy sanoi ja hymyili tytölle. Harrykin tervehti tyttöä ja sen jälkeen osoitti tyttöä katsoen Tediin, hän esitteli heidät toisilleen vaihtaen kohteensa puolelta toiselle.
”Teddy, tässä on Victoire Weasley, Ginnyn veljen tytär.”
”Victoire, tässä on minun kummipoikani, Teddy Lupin.”
Molemmat nyökkäsivät vastaukseksi toisilleen ja hetken katsottuaan Teddy tunnisti tytön, hän oli nähnyt tuon kakkosluokkalaisen vaaleahiuksisen tytön aiemmin ainoastaan taivaalla, lentämässä. Tyttö oli Korpinkynnen uusi lupaava etsijä! Siellä hän oli nähnyt hänet aikaisemmin…

”Sinähän pelaat huispausta? Korpinkynnessä.”
”Kyllä, olen etsijänä. Siitä puheen ollen, voitimme mestaruuspokaalin.”
”Onnea, olet hyvä lentämään.”
”Niin ja tosiaan sinähän olet se ihmissusi?”
Teddy hätkähti suoraa kysymystä, joka normaalisti olisi sattunut häntä arkaan paikkaan.
”Olen… tunnet kuulemma jonkun kaltaiseni, siksikö et pelkää minua?”
Victoire nauroi kaunista heleää naurua ennen kuin vastasi hänelle.
”Isääni puri Fenrir Harmaaselkä, se raateli hänen kasvonsa täysin tunnistamattomiksi. Hänestä ei tullut ihmissutta, mutta jotain häneen on tarttunut, olen tottunut siihen, että isä syö pihvinsä mieluiten verisenä ja raakana.” Harry naurahti vieressä ja katsoi hetken uusia tuttavia.

”Te varmaan pärjäätte täällä?”
”Tietenkin.” Victoire vastasi Harryn selälle tämän kävellessä jo ovelle.
Teddy heilautti kättään kummisedälleen ja kääntyi sitten Victoriaan päin.

”Mielestäsi olen siis ihan normaali?”
”Et tietenkään ole!” tyttö puristi huulensa tiukasti yhteen kurtistaen kulmiaan Teddylle. Teddy värähti vastausta eikä tiennyt mitä tuolla vahvaluonteiselle kakkosluokan tytölle pitäisi vastata. Victoire ehätti kuitenkin jatkaa ennen kuin Teddy valitsi vastauksensa.
”Erilaisuus on lahja, sitä pitää kunnioittaa. On minussakin pikkuisen veelaa ja isäni on saanut ihmissudelta jonkinlaisen tartunnan.” Victoire sanoi vakavalla katseella kääntäen katseensa sitten ulos ikkunasta, josta Harry oli aikaisemmin katsonut.

”Ole oma itsesi, sitäkö sinä tarkoitat?”
”Tietysti, joskus on vaikeaa - se on kuin sataisi vettä.” Victoire osoitti ulos ikkunasta, siellä tosiaan satoi hieman vettä, ei kaatamalla, mutta kyllä siellä silti satoi.
”Toisinaan taas elämä hymyilee – se on kuin aurinko.” tyttö jatkoi katsellen edelleen ulos ikkunasta, taivaalla tosiaan näkyi myös rakoilevien pilvien lomasta kirkkaat auringon säteet.

”Kun sade ja aurinko kohtaavat syntyy sateenkaari. Elämä, kuten ihminenkin on värikäs persoona, jokaisen tulee saada olla omanlaisensa hyvinä ja huonoinakin hetkinä, sellaista elämä on.”

Teddy katsoi ulos ikkunasta ja näki kauniin sateenkaaren, joka kaartui linnan tornien takaa kauas järvelle. Hän ei täysin ymmärtänyt, mitä Victoire tarkoitti, mutta selvästi hän puhui totta, jokainen ihminen on erilainen. Huonon ja hyvän kohtaamisesta syntyy vaihtelu – elämän värikkyys.

”No menemmekö, Teddy?”
”Minne?”
”Järvelle, tietysti.”

Teddy hymyili vastaukseksi, hän näki päänsä sisällä peilin, jossa hänen itsensä ja vanhempien rinnalla seisoi vaaleaverikkö tyttö pidellen häntä kädestä.

Hän oli saanut ensimmäisen ystävänsä.

*

A/N2 : Nyt olisi mukavaa, jos kommentoisitte tätä ficciä, johon tosiaan meni aikalailla aikaa ja suunnitelmat muuttuivat useaan otteeseen tätä kirjoittaessani. On käyty taistelua inspiraation puutetta vastaan ja samalla yritetty saada juonesta kiinnostava, en tiedä olenko onnistunut, mutta toivottavasti olen edes jotenkin onnistunut ilahduttamaan lukijoitani. Tätä oli ihan hauska kirjoitta, vaikka ongelmia inspiraation kanssa on ollutkin. Teddy on loistava hahmo saatan kirjoittaa hänestä varmaan joskus enemmänkin, ainakin uskoisin.  :D Sitten vielä tahdon kiittää teitä kaikkia!


KIITOKSET

Paljon kiitoksia Lunellalle, joka antoi aivan loistavan haasteen kirjoittaa Teddystä angstista tarinaa, toivottavasti tämä on kelvannut. Tätä oli hauska kirjoittaa, vaikka matkassa olikin monta monituista ongelmaa, kuten ajan ja inspiraation puute sekä Teddy-hahmon tunteminen. Kiitokset Lunella, tätä oli mukava kirjoittaa toivottavasti pidät! Kiitokset myös kaikille lukijoille, jotka ovat tämän kolmiosaisen fanfictionin jaksaneet lukea ja erityinen kiitos Resonanssille, joka on aina jaksanut kommentoida jokaiseen osaan. Kiitokset myös muille kommentoineille ja lukijoille!  ;)

Odoshi kiittää ja kumartaa!


« Viimeksi muokattu: 14.06.2010 18:05:52 kirjoittanut Odoshi »
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Resonanssi

  • ***
  • Viestejä: 1 010
  • Seamus Finnigan + Theodore Nott = <3
Vs: I tried to be like everyone 3/3 + epilogi VALMIS!
« Vastaus #15 : 14.06.2010 17:29:35 »
oi, nytkö tää loppu? :'(

mutta itse ficciin:
pidin epilogista ja olin suuresti yllättynyt kun se pelastaja olikin Harry eikä Dumbledore.
ja se miten Victoire tuli oli minusta hyvä juttu, ja nuo keskustelut olivat ihania ja loogisia.

äh, muuta en kyllä keksi, en vaikka miten haluan.

eikä ole hyvä että lähdet mukaan tuohon hullun myllyyn
hullunmyllyyn

Teddy katsoi kummissaan kummisetäänsä, joka normaalisti ei puhunut paljoakaan edes menneestä rehtorista,
edesmenneesstä
meille se näyttää perheen, koska olemme orpokoja.
orpoja

”Mikset kukaan ole koskaan kertonut minulle tällaisesta.”
miksei (ja "?" perään)

tuossapa muutama virhe.

kirjoita toki Teddystä lisää, kun kirjoitat tosi hyvin ja Teddy on kiva hahmo ja hänen luonteesikin olet onnistunut kuvaamaan hyvin (ainakin jos hän on kuin Remus).
Seamus Finnigan <3 Theodore Nott
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15036.0

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Vs: I tried to be like everyone 3/3 + epilogi VALMIS!
« Vastaus #16 : 14.06.2010 18:04:09 »
Resonanssi, kyllä nyt se loppui jo.  :(
Kiitokset kommentistasi ja etenkin lukemisesta ja jatkuvasta kommentoinnista! =) Olen ollut hyvinkin otettu, kun aina sai huomata sinun kommentoineen melkein heti jatkon ilmestyttyä. Kiitos!  :-*

Ja ihanaa, että olet pitänyt tästä! Saa kirjoittajan aina hyvälle tuulelle, kun tulee positiivista palautetta.  :D Haha

Kirjoitusvirheetkin on nyt korjattu ja muutkin lukijat voi niitä ilmoitella, jos vielä sattuu silmään betaa kun ei ole.  ;)
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Fairytale

  • ξωτικά
  • ***
  • Viestejä: 244
  • Say that you believe.
Vs: I tried to be like everyone 3/3 + epilogi VALMIS!
« Vastaus #17 : 15.06.2010 10:47:12 »
Tämä epilogi oli kirjoitettu hyvin, eikä se tuntunut väkinäiseltä. Harryn ja Teddyn sananvaihto oli onnistunut ja muutenkin koko luku oli kuvailtu juuri sopivasti. Silmiin ei pompannut häiritsevästi kirjoitusvirheitä :)
"There was a price to be paid for any decision he made. There was a price for who he was. Other people paid it."

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 852
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Vs: I tried to be like everyone 3/3 + epilogi VALMIS!
« Vastaus #18 : 11.07.2010 22:36:38 »
Fairytale, anteeksi kuinka en ollutkaan huomannut kommenttiasi! Minulla, kun kuitenkin on aina tapana kiittää jokaista kommentoinutta. On ihana saada palautetta ja vielä enemmän ilahduttaa, että olen onnistunut miellyttämään lukijoita. Kiitos kommentistasi, jonka olet jo jättänyt aikoja sitten. Parempi myöhään kuin milloinkaan, eikö?  :)

Mukavaa, että olen onnistunut kirjoittamaan hyvän dialogin ja kuvailemaan asioita sopivasti.
Kirjoittajan kelpaa olla ylpeä saadessaan kehuja, haha. :D Ei sentään, olen iloinen, että onnistuin luomaan jotain mistä pidit/lukijat ovat pitäneet.   :)
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Winifred

  • Nuorallatanssija
  • ***
  • Viestejä: 496
  • © Sara Sofia
    • Ad surdas auras canere
Vs: I tried to be like everyone 3/3 + epilogi VALMIS!
« Vastaus #19 : 20.12.2010 17:41:13 »
Kommentinkerjääjistä moi. Pahoittelen, että meni viimeiseen päivään asti, mutta tässä sitä nyt kommentti olisi.

Ensimmäisessä osassa oli paljon kuvailua, mistä tykkään, mutta se oli ehkä hieman pitkäveteinen. Toki lukijalle tarvitsee kertoa alkuasetelma ja tarvittavat tiedot, mutta jotenkin tuntui hieman puuduttavalta lukea. Alku saattaa olla hankala, mutta itse olen kokenut hyväksi tavaksi sen, ettei edes yritä kertoa kaikkea heti alkuun. Lukijan ei tarvitse tietää kaikkea heti ja osan asioista voi kertoa sivumainintoina - tarkka lukija kyllä havaitsee pienimmätkin tiedonmuruset ilman että niitä esitellään silmien edessä.

Toinen osa puolestaan oli mielenkiintoinen ja siinä vaiheessa teksti ei ollut yhtään puuduttavaa. Iseeviot-peilin mukaantuominen oli loistava idea ja toteutuskin onnistui. Kohtaus toi mukavasti esille Teddyn luonnetta tässä ficissä ja sitä, miten hän kaipasi vanhempia elämäänsä. Peili!Remus oli symppis, mukava että toit Remuksen esille ficciin näinkin hyvällä tavalla. Mielestäni tämä toi ficciin lisää ulottuvuuksia, sillä paljon laimeammaksi tämä olisi jäänyt, jos Remuksesta olisi vain puhuttu.

Kolmannessa osassa tuli esille hyvin se, miten julmia nuoret "lapset" voivat olla. Erilaisuutta ei välttämättä osata hyväksyä ja tupien välinen nälviminen, kiusanteko ja jopa väkivalta jatkuivat, vaikka sota oli vuosia sitten ohitse. Jotenkin kolmas osa kuvasi todella hyvin sitä, miten todellisuudessa asiat eivät mene niin, että tulee sota, hyvät voittavat ja kaikki on hyvin; pikemminkin edelleen se hävinnyt osapuoli on katkera, mikä näkyi tässä noiden kahden luihuispojan kautta, ketkä eivät sietäneet vanhempiensa halventamista, vaikka nämä olisivatkin olleet vankilassa. Äh, syvennyin nyt analysoimaan vähän liikaakin, mutta siis haluan vain sanoa, että mielestäni kolmas osa syvensi tätä hyvin ja toi esille asioita, jotka eivät välttämättä ihan suoraan tekstistä näy - tosin ei se minua haittaa, tykkään toisinaan lukea rivien välistä ja analysoida.

Epilogi kokosi hienosti kaikki aikaisemmat osat ja Harry oli omalla tavallaan aika symppis, kun se toimi apurina, jotta Teddy saisi ystävän. Harry oli myös mukavan IC, voin hyvin kuvitella, että Harry kävisi suosittelemassa tuttavaansa professorin virkaan ja jäisi siinä samalla sitten katsomaan lankon tyttären huipausottelua ja tapaamaan kummipoikaa. Uskottavaa ja tykkäsin kyllä. Teddyn ja Victoiren keskustelu oli ihastuttava, tykkäsin Victoiresta ja siitä, miten tyttö tuntui pitävän erilaisuutta lahjana, ja Victoiren vertaus sateesta ja auringosta oli hienon pohdiskeleva.

Kokonaisuudessaan siis luettava ja vallan mukava ficci Teddystä. Teddystä onkin harmittavan vähän ficcejä, niitä saisi ehdottomasti olla enemmän! Teksti oli sujuvaa, mutta virheitä yhdyssanojen kanssa oli muutamia, mutta ne eivät haitanneet lukemista kovin paljoa, eivätkä olleet niin silmäänpistäviä, että niistä jaksaisin nipottaa. Kerta muuten oli sujuvaa tekstiä, niin mitäpä sitä pienistä, ei kukaan niihin virheisiin kuole : D Tykkäsin kyllä, mukava oli saada luettavaksi tämä kommentinkerjäyksen kautta. Kiitos!
Just keep your head to the sunlight so you won't see the shadows .

I'll be dancing with myself.