Kaunis vanha mies (Sallittu, lievä H/D)

[Viwiél Singóllo]

Title: Kaunis vanha mies
Author: Viwiél Singóllo
Rating: G
Genre: draama, songfic, one-shot
Paring: lievä Harry/Draco
Beta: Giselle
Summary: Mies vierailee menetetyn rakkautensa haudalla.

A/N: Idea tekstiin lähti, kun joka kerta kuunnellessani Jipun Kaunista vanhaa miestä, mielessäni pyöri filmin pätkän. Näin platinaiset hiukset tuulessa.
Mielessäni sijoitan siihen aina Luciuksen, mutta kirjoittamisvaiheessa Draco tuli ja tönäisi Lucius- ressukan jorpakkoon.



Kaunis vanha mies

Hän seisoi sen haudan vierellä
Musta hattu kädessä ja
Puhuu jäätyneille lehdille lumessa

Vanha mies seisoi hiljaa hautapaaden edessä.
Lähes kaikilla ympäröivillä haudoilla oli kimpuittain kukkia.
Vain miehen edessä olevan haudan edus oli paljas.
Ainoastaan pienet kuuraiset heinänkorret ja syksyn lehdet koristivat sitä.

Vaalean miehen hiuksia silasi hopea,
platinaista vaaleutta korostivat hopeaiset raidat.
Hienoina säkeinä hopea sekoittui,
ennen niin puhtaan valkeisiin hiuksiin.

Äkillinen tuulenpuuska sekoitti hiukset.
Hetken se leikki suortuvilla ennen kuin kyllästyi ja jatkoi,
kukkia kevyesti tempoen, matkaansa.
Ärtyneesti mies siloitti hiuksensa.

Kasvoja kirjoi hienoinen ajan seitti,
muuten ne olivat kuin neljäkymmentä vuotta sitten.
Niitä koristi yhä lähes yhtä ylpeä ilme,
kuin silloin kauan sitten.
Vuosikymmenetkään eivät pystyneet sitä hajottamaan.

Vain silmien ilme oli muuttunut.
Vuosien takaiset tapahtumat muuttivat sitä.
Tai eivät tapahtumat niinkään, vaan hän.
Vaalean miehen elämän ainoa oikea rakkaus.
Ja tuon oikean rakkauden menetys.
Juuri oman ylpeytensä takia hän oli menettänyt sen ainoan,
millä koskaan oli ollut mitään merkitystä.

Kaunis,
Vanha surullinen mies
Lumisia sinivuokkoja
Keräsi sun haudalle

Hitaasti hän laski rakastettunsa haudalle
kimpun tummansinisiä ruusuja.
"Ensin halusin unohtaa sinut. Uskon että ymmärrät sen,
oikeastaan tiedän että ymmärrät.
Sinä ymmärsit aina minua parhaiten. Silloinkin kun en itse ymmärtänyt",
mies silitti hellästi kivifiguuria hautakiven päällä.

"Siitä on niin kauan aikaa ja tavallaan erosimme kuitenkin vasta eilen",
filosofointia seurasi hymähdys.
"Tämä on oikeastaan sinun puuhaasi. Tunteilu siis.
Minun pitäisi olla se aikuinen tässä suhteessa."

Hitaasti kyyneleet alkoivat virrata miehen silmistä.
Kristallin kirkkaat pisarat valuivat ensin poskia pitkin alas,
pysähtyivät sitten leualle ja putosivat siitä mustan kaavun kaulukselle.
Ne kimalsivat hetken, ennen kuin imeytyivät tummaan kankaaseen.

Hän oli palanut kertomaan
Että osaa rakastaa ja
Ettei saa unta ilman sua

"Kaipasin sinua myöhemmin niin paljon.
Eikä minulla ollut aavistustakaan minne olit mennyt.
Tein kaikkeni, jotta olisin löytänyt sinut",
ohut hymy nousi hänen kasvoilleen.
"Käytin kaiken Malfoyn vaikutusvallan löytääkseni sinut."

"Huvittavaa eikö totta. Olin niin varma ettet pysty pakoilemaan minua.
Loppujen lopuksi sinä olit oikeassa. Niin kuin olit aina ennenkin",
hän hymyili surullisesti.
"Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin rakastan sinua.
Rakastan, jos mahdollista, niin entistä enemmän."

Vielä viimeisen kerran hän silitti valkoista marmoria.
Sileä pinta tuntui vastaavan hänen kosketukseensa.
Hitaasti hän kääntyi ja lähti kävelemään polkua hautausmaan poikki.

Juuri ennen kuin hauta jäi pois hänen katseensa ulottuvista,
hän oli näkevinään liikettä aivan näköpiirinsä rajoilla.
Nopeasti hän pyörähti ympäri. Vastoin kaikkea järjenmukaista hän
oli nähnyt ihmishahmon luikahtavan varjoihin.
Hyvin tutun ihmisen hahmon.
Vanha mies olisi voinut vannoa nähneensä mustan hiuspörrön
ja silmälasit omaavan pojan katoavan hautausmaan sokkeloihin.

Hetken tarkkailtuaan hän pudisti päätään, vanhan miehen mieli teki temppujaan.
Hitaasti, kävelykeppiinsä tukeutuen hän ontui ulos hautausmaalta.

Kaunis,
Vanha surullinen mies
Kristalli virran reunalle jätti sydämen


A/N: Kursivoidut laulunsanat ovat siis Jipun kappaleesta Kaunis vanha mies.

[Giselle]

Sanonpahan vain, että johan kesti.

Viv kun ei millään suostunut uskomaan, että tämä kannattaa julkaista..
Minä taas pidän aiheesta([size=75]minä en ole lukenut kovin montaa H/D:tä jossa Harry olisi se kuollut osa puoli..[/size]) ja kirjoitus tavasta, ja aika paljonkin.
Kristallin kirkkaat herättää tunteita, kauniita sellaisia.
Ja loppu on tähän ficciin täydellinen.

*menee lukemaan vielä kerran*

[Breathless]

Kultasein, raahasin luuni tänne asti sinun vuoksesi, ja päätin tuoda ajatukseni julki ihan julkisella sektorillakin, kerta sitä kaipasit.

Tervehdys kaikki näin pikaisesti, en ole koskaan ollut rekisteröityneenä Finille, mutta sivusta on tullut joskus seurattua. Mutta siis asiaan.

Käytän aika lailla samaa tekstiä mielipiteessäni kuten MSN:ssäkin keskustellessa. Et saa siis kauheasti uutta matskua.

"Vaalean miehen hiuksia silasi hopea,
platinaista vaaleutta korostivat hopeaiset raidat.
Hienoina säkeinä hopea sekoittui,
ennen niin puhtaan valkeisiin hiuksiin. " Tuosta pidin kovasti. Etenkin tuo loppu, kuinka hopea todella sekoittui sekaan. Hyvin kauniisti mutta koruttomasti ilmaistuna.

Lukija odottaa ja odottaa, mitä tapahtuu luontohavaintojen ja muiden jälkeen. Et hyppää heti asiaan vaan pidät odotuksen tunnetta yllä.

Olisin pitänyt vähän piilotetummasta sanomasta enemmän, siis kun tuossa lopussa paljastettiin täysin tunteet ja ajatukset. Pidän enemmän ns. "sanattomammasta kielestä", jonka seasta saa poimia asioita. Mutta hyvä kokonaisuus, kaunista teksitä tosiaan. Sana "kiepsahti" jotenkin särähti korvaan, kuulosti vähän humoristiselta, mutta enpä sitten tiedä. Kuten mietimmekin jo, että käyttääkö sanaa "käännähtää" vaiko "pyörähtää", tulen ehkä siihen lopputulokseen, että sinun kannattaisi käyttää jälkimmäistä vaihtoehtoa. Se kuvastaa sitä, kuinka Malfoy todellakin kääntyy, ei pelkästään käännähdä kuin vain vilkaistakseen.

Kokonaisuudesta pidän, tämän voisi lukea joskus oikein kunnolla maistellen. Ylipäätään hyvä teos, jotain pientä viilausta olisin ehkä väliin pistänyt, mutten mitään dramaattista.

[Huurresinetti]

Kaunista työtä, täytyy myöntää. Kovin kaunista ja omalla tavallaan hyvin surullista. Ehkä jopa olisin laittanut tämän angstin puolelle, Komeroon portaiden alla, mutta se on täysin epäolennaista.

Kirjoittamisessa käytetty tyyli ihastuttaa. Runonomainen kerronta ja jopa rivijako, joka korostaa tätä runollisuutta. Harvoin käytetty keino, mutta toimiva yhtä kaikki. Jos olisit halunnut, olisit voinut uskoakseni julkaista tämän myös runona, mutta näin se on parempi, vaikkakin saa ehkä vähemmän kommentteja. Sillä tosin ei ole yleensä lainkaan niin suurta merkitystä kirjoittajalle kuin luullaan.

Rakastin joitakin käyttämiäsi sanoja, ilmauksia, käsitteitä. Ajan seitti oli erityisen hieno. Lisäksi tuo luonnon, hiuksien kuvaaminen toimi hyvin. Luonnetta tuotiin esiin, tapahtumia, tietyn nimettömyyden suojissa. Onnitteluni, olet kirjoittanut tämän oikein hyvin.

Kaikenkaikkiaan kaunis työ, ja vaikuttava sellainen. Tällaisia haluaisin lukea monta lisää, niin sinulta kuin keneltä tahansa muultakin. Ja sen tähden halusin kommentoida, vaikka minulla ei ehkä ollutkaan mitään kovin kaunista sanottavaa.

Olen yhdessä Breathlesin kanssa sitä mieltä, että tämä olisi ollut vieläkin kauniimpi jos olisit säilyttänyt nimettömyyden loppuun asti. Myös ihan vaan repliikkien käyttö särähti hieman korvaan, ehkä ne olisi voinut tehdä ajatuksina ja tunnetiloina ja jättää suoran lainauksen kokonaan käyttämättä? Toisaalta ne kevensivät tekstiä, mutta... itse olen mieltynyt raskaampaan tekstiin, ja nämä repliikit rikkoivat hieman tunnelmaa, vaikkakin sopivat paikoilleen ihan hyvin.

Ja vielä lisään - ihanaa, että kerrankin songfic toimii eivätkä lyriikat kuulosta väkinäisiltä ja ylimääräisiltä. Kiitos myös tästä.

~Daraganyan

[Fairy tale]

Olipa kaunis. Foorumin vanhimpia tekstejä (ei paljoa vanhempaa voi olla). Ei ollut ihan helppo piirtää mielikuviin kuva vanhasta keppiin nojautuvasta Dracosta.
Kuvaus vanhasta Dracosta on niin onnistunut. En käy tähän kaikkia rivejä lainailemaan, sillä muuten joutuisin lainaamaan aika pitkän pätkän.

Äkillinen tuulenpuuska sekoitti hiukset...
...Ärtyneesti mies siloitti hiuksensa.

Niin Dracoa tämä.