Kirjoittaja: Hucca
Beta: Narina
Ikäraja: Sallittu
Paritus: veliparituksena Fred/George
Genre: lievä angst
Disclaimer: Suureksi harmikseni Rowling omistaa veljekset, en suinkaan minä. En saa tästä ficistä rahaa tai muutakaan palkkiota, ainoastaan hyvän mielen.
Summary: "Se oli muisto, joka satutti enemmän kuin mikään muu."
A/N: Suututti, kun Fred kuoli joten kirjotin sitten tällästä joskus aikoinaan ja nyt vihdoin saan tän tungettua tänne. Kommentilla saa heittää.
IKUINEN HYMY
Sanotaan, että muistot auttavat selviämään läheisen kuolemasta, mutta tosiasiassa juuri muistot ovat niitä, jotka satuttavat eniten.
Muiston välähdys lapsuudesta, jolloin kaksi pisamanaamaista poikaa eivät halunneet totella äitiään.
Muisto ensimmäisestä kouluvuodesta, jona kaksi poikaa räjäyttivät poikien vessan vessanpytyn taivaan tuuliin.
Muisto yöstä, jona pojat hakivat turvaa toistensa läsnäolosta.
Muisto päivästä, jolloin he jälleen kerran kiusasivat kaikkitietävää ja ärsyttävää isoveljeään.
Muisto hetkestä, jona he iloitsivat yhdessä huispausmestaruudesta.
Muisto viimeisestä sekunnista ennen loputonta taistelua elämän puolesta.
Viimeisenä pahin muisto: muisto siitä päivästä, joka muutti kaiken; muisto Fredin kasvoille syöpyneestä ikuisesta hymystä ennen hänen kuolemaansa. Se oli muisto, joka satutti enemmän kuin mikään muu.