Sydän taskussa (S) || One-Shot, Drama, Hermione/Ron

[Päärynä]

Nimi: Sydän taskussa
Beta: Ei ole :/
Kirjoittaja: Päärynä
Genre One-shot, drama
Ikäraja S
Paritukset: Hermione/Ron vaikkei noita nimiä tossa nyt sanotakaan
Vastuunvapaus: En omista, Rowlingin omia on, enkä saa rahaakaan
A/N: Ensimmäinen täällä (tai missään muuallakaan) julkaisemani ficci en tiedä yhtään, mitä tästä tykätään, mutta tuli tällänen idea vaan niin se piti päästä kirjoittamaan.  


Sydän taskussa

Minun on niin vaikea saada ajatuksistasi selkoa, sinä kerran sanoit minulle järven rannalla, pyökin varjossa. Minä katsoin sinuun pitkään, mutten sanonut mitään, koska ei ollut mitään sanottavaa. Minun sydämeni oli piilotettuna sinun taskuusi, ja jos olisit ojentanut kätesi minua kohti olisit huomannut, ettei meidän välissämme ollut seinää.
   Väitit usein, että me elämme eri maailmoissa, mutta se ei ole totta. Maailmamme on sama, tapamme katsoa sitä vain hieman eriää. Näin monen vuoden jälkeen sillä ei tietenkään ole enää merkitystä sinulle, mutta minä haluan aina tietää totuuden. Vietimme monta vuotta yhdessä, olimme ystäviä. Uskon, että sinäkin ajattelet niitä aikoja toisinaan.
 
Mieleeni palasi eräs aamu, jolloin istuimme aamiaisella kaikki kolme yhdessä. Lukuvuosi oli päättymäisillään, loppukokeet menneet ja meidän mielessämme tanssi vapaus ja ilo. Minä katselin teitä ja mietin kuinka hyvä oli, että olin saanut tutustua teihin molempiin. En enää muista mistä puhuitte, koska en silloin kiinnittänyt siihen huomiota, enemmän silmäni takertuivat sinun nauruusi ja kasvosi ilmeisiin. Yhtäkkiä katsoit minuun erilailla kuin koskaan ennen. Et sanonut mitään, siniset silmäsi tuikkivat hetken vain minulle ja silloin tunsin voivani ennustaa tulevaisuuden. Hetki meni ohi, te jatkoitte nauruanne ja minä teidän läheisyydestänne nauttimista.

Vuosia vieri eteen päin ja me kohtasimme asioita, jollaisia emme uskoneet olevan olemassakaan. Sinä et enää koskaan katsonut minua samalla tavalla kuin tuona kesäkuun aamuna. Kerran kuitenkin, vasta paljon myöhemmin, otit minua yhtäkkiä kädestä kiinni ja sanoit: Anteeksi, että on jo liian myöhäistä. Olemme tainneet kasvaa aikuisiksi.
   En ymmärtänyt mistä puhuit, puristin silti kättäsi ja hymyilin. Käännyin lähteäkseni, mutta katsoin sinua vielä kerran.

Nyt ymmärrän, että jos olisin silloin laittanut käteni taskuun, olisin löytänyt sieltä sinun sydämesi.