Penber, minusta sinä osaat kommentoida ihan hyvin
Tarkoitatko ficciä nimeltä Tapaus vaaleanpunainen helistin tai jotain vastaavaa? Koska minusta tuntuu että luin sen joskus mutta unohdin sen sitten, otankin kyseisen ficin uudelleen syynin myöhemmin. Isyys ja vanhemmuus on mielenkiintoinen aihe erityisesti jos isähahmoksi joutuu joku jolla ei ole isällisiä piirteitä. Hihi. Tosin Holmes ja Watson ois kyllä tosi söpöi vanhempia keskenään. Se on kyllä ihan eri asia mistä ne saisi sen lapsen
Nukkemestari, no, aina ei voi voittaa, eli aina ei voi olla edellistä parempi, mutta yritys on aina kova ja kiva kun pidit silti <3
Jesta muuten miten näiden seuraavien raapaleiden kirjoittaminen oli vaikeaa! Ehäpä jopa vaikeinta tähän mennessä.
Mielipiteitä (
S) Tripla
On totta etten ajatuksissa ollessani välttämättä kuule puhetta tai näe ihmisiä ympärilläni. Tämä varsin harvinainen ilmiö, sillä ongelman täytyy olla tavallista mutkikkaampi ennen kuin vaivun transsiin, joka vie kaiken keskittymiskykyni.
Totta puhuakseni rikolliset keskimäärin ovat kovin ajattelematonta sakkia, eikä minun usein tarvitse vaivata päätäni ylenpalttisesti. Jos sellainen tilanne kuitenkin tulee, niin istun takamukselleni vaikka keskelle Carnaby Streetin hullunmyllyä, eikä minua saisi jättämään pyrkimyksiäni.
Tavallisesti herään tästä hurmaavasta hurmoksesta yhtä nopeasti kuin siihen vaivuinkin, enkä tiedä mitä muu maailma on tehnyt tällä välin. Kerran kuitenkin kävi niin, etten illan pimeyden ja takkatulen hiipuvan valon vuoksi ollutkaan menossa heti siltä istumalta paljastaman ratkaisuani, vaan heräilinkin hiljalleen todellisuuteen. Kuulin rakkaan Watsonin rauhallisen äänen puhuessaan hämmentyneelle asiakkaallemme.
”Niin, niin, ei syytä huoleen, Holmes tekee tuota joskus.””Pelottavaa, minä pelästyin että sairauskohtauksenko hän nyt sai”, hermostuneen oloinen nuorimies sanoi tuijottaen. Päätinkin pistää hieman leikiksi kuunnellakseni hetken, olihan tilanne nyt ainutlaatuinen.
”Oletko lukenut kirjoituksiani? Tämä on yksi Holmesin harvinaisempi metodi. Hän asettuu nyt pahaisen konnan asemaan mitatakseen kaikki muuttujat keskenään, arvioiden mikä on todennäköisin tapahtumien kulku.”
”Miten semmoinen muka onnistuu?”
”Aivan helposti tietenkin. Täytyy vain arvioida kuinka älykäs vastustaja on ja virittää aivonsa toimimaan samalla tavalla.”Mies pyöräyttää silmiään heitellen käsiään.
”Vai helposti... miten voi muka älykkyyden mitata?”
”Holmesilla on vuosien kokemus. Nyt vastassamme taitaa olla joku todella nerokas tapaus, koska tavallisesti hänen ei tarvitse tuhlata näin aikaa. Mutta sitä enemmän hän nauttii mitä kiperämpi tilanne.”Watsonin äänestä paistaa lävitse erikoinen ylpeys kun hän puhuu minusta ylistävin sanoin.
”Tavallisten ihmisten tekemiset hän siis arvaa heti? Sinunkinko?” asiakkaamme murjaisee melkein kiusaavalla tavalla.
”Niin.””Eli herra Holmes pitää sinua tyhmempänä kuin itseään vai? Hyvin ylimielistä”, asiakas vikisee vilkuillen minua, enkä anna edelleenkään ymmärtää olevani hereillä. Näen Watsonista, mutristuvista huulista ja nyrkkiin puristuvista käsistä hänen pahoittaneen hieman mielensä.
Huuto (
K-11)
Ilmassa ohuena leijaileva sumu ja vesihöyry sumensi näkyvyyden, mutta rakkain Watsonini seisoi kivellä putouksen toisella puolen.
”Holmes! Holmes!” hän kutsui osoittaen kauhulla sanansa kohti syvää rotkoa, jonne hän pelkäsi minun pudonneen.
Painoin pääni tiukemmin juurakon suojaan, tietäen hyvin olevani piilossa kuin kesäisen suojavärin saanut jänis kolossaan. En nähnyt tarkasti, mutta seurasin ystäväni hahmoa, sitä miten hän istui kivelle varmatenkin löytäen viestini. Profiilista näin miten hän itki.
Minäkin itkin.
Aivan vähän, en niin paljon kuin paruin joskus lapsena pahaa oloani ja ikävääni. Nyt ei vain ollut ketään lohduttamassa, kuivaamassa kyyneleitä niin kuin pikkupojilla on aina joku helma jonka piiloon juosta.
Kultapuntia (
S) Tripla
Punnitsin vaihtoehtojani, eikä niitä ollut montaa. Minun oli päästävä ulos maasta, ulos Englannista ja vitkasti. Jos jäisin antaisin itseni vahingossa ilmi, ennemmin tai myöhemmin, vaikka asuisin piilotellen syrjäkujilla naamioituneena.
Olin kuitenkin pennitön, vaatteeton ja hukassa.
Vain vaivoin sain lähetettyä sanan veljelleni. Se oli vaarallista, en voinut turvallisin mielin lähettää viestiäni. Enkä voinut myöskään luottaa Mycroftin viitsimiseen, vaikka olinkin hätää kärsimässä.
Silti minun oli veljeeni turvauduttava toivoen, ettei hän kääntäisi minulle selkäänsä.
”Rahaa olet vailla, vai mitä, pikkuveli?” hän hymisi minulle saavuttuaan satamaan, kuten niin pyysin. Mikä onni.
Olin naamioinut itseni merisotamieheksi, mutta hän tunnisti minut heti tyypillisestä varvasaskelluksestani. Suunnitelmani oli pestautua laivaan, sillä minulla oli kokemustakin nuoruusvuosiltani Pariisissa.
”Mikä tämän katoamisen takana on, kerro minulle kaikki.”Puhahdin vain vastaukseksi.
”Älä viitsi Mycroft, tiedät yksityiskohdat varmasti minuakin paremmin.”Mycroft paranteli tummanvihreää hansikasta tyytymätön ilme kasvoillaan.
”Kuulisin selityksen mieluummin suustasi.”
”Aiotko auttaa minua vai et?” kivahdin, mutta veljeni vain hymyili sitä ylemmyydentuntoista hymyään, joka on aina saanut sappeni kiehumaan.
”Mikset pyydä tohtoriasi apuun, vai oletteko kenties riitaantuneet?”
Maininta Watsonista käänsi näkymätöntä veistä rinnassani. Tuijotin mukulakiviä jalkojeni alla. En pystynyt äännähtämään pihahdustakaan, sillä tuntui kuin Mycroft olisi lyönyt keuhkoni tyhjiksi pelkillä terävillä sanoillaan.
”Oi, hän ei siis tiedä! Unohdan alituiseen etteivät kaikki näe päivänselviä asioita edessään.”Sitten hän oli hiljaa. Vilkuilin veljeäni ja hän minua, kunnes hän kaivoi kuin kaivoikin päällysviittansa alta paksun pussillisen rahaa. Pelkästä painoista arvelin hänen juuri lahjoittaneen minulle kaksikymmentäviisi kultapuntaa, enemmän kuin hänellä oli todellisuudessa varaakaan.
”Tottakai minä autan Sherlock. Olkoonkin, että olet pelkkä murheenkryyni. On minullakin sydäntä sen verran, etten puille paljaille veljeäni jätä.”Hämmentyneenä tungin rahat piiloon kantamaani laukkuun ja katsoin Mycroftia silmiin.
”Kiitos... ja anteeksi. Velihyvä.”Ennen katoamistani sataman varjoihin halasin veljeäni ja ensimmäisen kerran koskaan saatoin nähdä hänenkin liikuttuvan. Näin kaikki erimielisyytemme olivat kerralla sovitut.
Sielu (
K-11) Tripla
Ei matkakumppaneistani kukaan kertonut itsestään mitään todellista. Olin tavannut heidät yksitellen päästyäni ulos Englannista, laivojen kansilta tai satamien kapakoista. Meitä yhdisti vain tarve olla jossain muualla. Se oli ainoa seikka jossa olimme täysin rehellisiä, eikä muualla ollut väliä. Historia, lapsuus, nimet, kaikki oli keksittyä, eikä kukaan luullut hetkeäkään toisin.
Eräänlainen ryhmänjohtajamme, mies joka kutsui itseään yksinkertaisesti nimellä Bill, väitti olevansa ikäkausia meriä kiertänyt matruusi, mutta pienistä asioista saatoin päätellä, että tämä mies oli todellisuudessa ollut joskus jotain suurempaa kuin pahnanpohjimmainen. Hänen tapansa puhua ja komentaa oli kapteeninmakuinen. Merimies epäilemättä, mutta pelkkä matruusiko?
En usko, todisteet ovat vastaan.
Jätin kuitenkin päätelmäni pakon sanelemilta tovereiltani piiloon, olinhan itsekin salainen.
Nimeni on Jans Sigerson.
Kotikaupunkini Porsgrunn, Norja.
Matkustamiseni syy: merkityksetön.
Lähes joka ilta kaivoin reppuni pohjalta kasan kellastuneita papereita ja aloitin kirjeen sanoilla:
”Rakas Watson...”Joskus kirjoitin pitkästikin ennen kuin hylkäsin ajatuksen. Toisinaan taas raaputin vain muutan ensimmäisen kirjaimen, kunnes turhautuneena sytytin kynttilänpätkän polttaakseni paperit tuhkaksi käsiini.
”Kullalleko rustaat?” kysyi tämä ”Bill” kerran majailtuamme samassa yömajassa satamassa, odottaen taas sopivaa laivaa joka veisi meidät muualle.
En sanonut mitään.
Bill paukutti henkseleitään sytyttäen halvan siirtomaasikarin, joiden katku ei ole koskaan aikaisemmin ollut nenälleni yhtä tuttu.
”Kerran kun niille piruille sydämensä antaa, niin riipivät ja syövät sen suihinsa.”Mumisin murtaen englantia tapaan, jonka opin vuosia sitten kuunnellessani norjalaisia kalastajia Englannin rannikolla, jossa heitä silloin tällöin tapasi. Bill jatkoi:
”Oli minullakin kerran sussu. Saatanallinen emähuora. Ryösti sielun, täältä rinnasta, taivuttaen kylkiluut poikki kuin syöjätär. Vaan mikä nainen!”Bill nojautui lähemmäs kuiskaten seuraavan hiljempaa. Aivan kuin ketään olisi kiinnostanut puheemme pennin vertaa.
”Jätä se lappu kirjoittamatta. Pidä Jans ikuisesta sielustasi kiinni. Niitä saa elämää kohden vain yhden.”
Tämän sanottuaan hän läimäytti olkaani ja häipyi, varmatenkin ryyppäämään.
Ruttasin taas yhden kirjeenalun. Sytyttäessäni sen kulman tuleen tuntui kun olisin korventanut jotakin omassa kohoilevassa rinnassani.
A/N: Jaahas, tämä ketju ilmeisesti aikoo elää pidempään kuin edelliseni. Meneeköhän 30 rikki, vai jäänköhän alle, sitä en vielä tiedä. Oli muuten oikeasti äärimmäisen vaikeaa kirjoittaa, joka sana täytyi melkein puristaa ulos. Viittauksia esim. Musgrave rituaaliin on havaittavissa, kiitos taas Ylelle Granada-uusinnoista.
Ja suomalaisille Holmes-faneille tiedoksi, että liittykää ihmeessä Livejournalissa
sherlock-suomi yhteisöön, kaikki Holmes-liittyvä otetaan mielellään siellä vastaan. Yhteisö on varsin uusi, mutta tehdään siitä yhdessä kiva!