// Alaotsikko: Aikakausi -haaste, historiallinen draama, one-shot
Title: Euforian arvoinen
Author: Lavinia
Beta: Ciffie
Rating: K-11
Genres: historiallinen draama, one-shot
Disclaimer: Minun, minun.
Summary: Swanfieldin herttuatar oli harvoja euforian arvoisia naisia.
A/N: Aikakausi -haaste, 1700 luvun Englanti
Euforian arvoinen
“Aivan järkyttävän näköistä seutua”, nuori nainen nurkui vilkuillessaan kiiltävien vuokravaunujen ikkunasta näkyviä huonokuntoisia asuinrakennuksia ja ahtailla kaduilla kuljeskelevia resuisia ihmisiä. “Onko madame la duchesse aivan varma - aivan varma että haluaa tulla juuri tänne?”
Madame la duchesseksi puhuteltu vallasnainen taputteli hajamielisesti vatsanseutuaan. “Sietäisit saada ympäri korvia, Jeanne”, madame tuhahti, “sillä herrasväen asiat eivät kuulu millään muotoa palvelusväelle. Minulla on omat syyni hankkiutua tästä turhasta sikiöstä eroon.”
“Tietääkseni aviomiehenne lapsesta”, kamarineito Jeanne huomautti.
“Minulla ei ole pienintäkään aikomusta synnyttää lasta sen enempää aviomiehelleni kuin muille. Ah, taidammekin olla perillä. Käypä sanomassa ajurille, että odottaa meitä sen aikaa, kun sen ämmän luona menee.”
“Vuokravaunuilla vielä!” Jeanne nurkui lähinnä itsekseen. “Tällaisissa epämukavasti jousitetuissa vuokravaunuissa, joissa on kyyditetty kaikenlaisia tallukoita ja moukkia. Mitä isä-vainajannekin sanoisi? Mon dieu…” Kamarineito kapusi kuitenkin ripeästi vaunuista.
Herttuatar ja hänen palvelijattarensa ylittivät pian mukalakivetyn, saastan peittämän kadun helmojaan kannatellen. Huteron näköinen kolmikerroksinen hökkeli kohosi vaaleana heidän edessään. Herttuatar nyökkäsi huomaamattomasti ennen kuin he menivät sisälle. Hän alkoi nousta kapeaa portaikkoa, kunnes saapui kolmanteen kerrokseen. “Missä sinä kuhnailet, Jeanne?” hän tivasi käskevään sävyyn.
“Tässähän minä, madame la duchesse”, Jeanne vastasi portaiden yläpäästä.
“Yhym.” Nuori herttuatar koputti kuuluvasti kolmannen kerroksen perimmäistä ovea. Pian ovi avattiin, ja hyvin lyhyt nainen seisoi lihavine ruhoineen ovenpielten kehystämänä. Koominen ilmestys muistutti jonkun verran turpeaa emakkoa pienine siansilmineen, punakoine kasvoineen ja kärsämäisine pystynenineen. Ohuina ja ennen aikojaan harmaantuneina hapsottavat haivenet oli kietaistu päälaelle pienelle ja sotkuiselle sykerölle.
“P-peremmälle vaan r-rouva”, nainen änkytti, jolloin kamarineito tirskahti alentuvasti.
Swanfieldin herttuatar purjehti ylväästi pimeään ja niukasti kalustettuun huoneeseen, jonka puupinnat olivat enimmäkseen ohuen pölykerroksen vaaleuden peitossa. Takkuturkkinen kissan rääpäle oli linnoittunut savuttavan takan edustalle pesemään kaikenkirjavaa turkkiaan. Herttuatar kaivoi pullean rahakukkaron esiin ja löysäsi sen nyörejä. Kilinä houkutteli sikiönlähdettäjän vaappumaan lähemmäs herttuatarta ja ojentamaan paksusormista kättään kolikkokukkaron suuntaan. “Siinä pitäisi olla normaalia taksaasi enemmän”, herttuatar ilmoitti ranskalaisittain murtaen.
“Juu-u, juu”, sikiönlähdettäjä mumisi hiljaa laskeskellessaan kultakolikoita. “Enemmänkin.”
Madamen kaarevat kulmakarvat kohosivat, ja pienet sieraimet laajenivat inhosta ja halveksunnasta, jota hän ei ollut tuonut ajomatkan aikana yhtä vahvasti esiin kuin kamarineito. Vatsaa poltteli kuvottavasti, ja kitkerä oksennusta enteilevä sapekkuus oli noussut hänen kielelleen. Kirottu aamupahoinvointi, kirottu sikiö joka oli ehtinyt koetella hänen kärsivällisyyttään. Edessä oleva kipu ei saanut kavahtamaan tai pelkäämään, koska hetkellinen alavatsaa korventava tuska toisi jälleen kerran ainakin väliaikaisen vapahduksen.
“Minne minä voin asettua?”
Lyhyt etusormi osoitti moneen kertaan parsittua nojatuolia, jolle levitetty valkoinen pellavapyyhe. Herttuatar asettui tottuneesti tuolille; hän siirsi hamekerrokset tieltä, nosti koukistetut jalkansa edessä olevalle jakkaralle ja levitti laiskasti reitensä. Eukko saisi luvan pitää kiirettä, jotta hän pääsisi mahdollisimman nopeasti tästä tunkkaisesta rotankolosta.
***
Viikon kuluttua Satine Swanleigh (omaa sukua de Moralle) makasi puolipukeissa simpukanmuotoisella katosvuoteellaan kirjoittamassa kirjettään kaksoisveljelleen Chereden markiisille. Pronssinruskeat, luonnonraitojen elävöittämät hiukset oli käherretty piippaussaksilla, ja kiharoista oli taiteiltu pomadan, hiusvalkin ja hiussolkien avulla viimeisimmän ranskalaismuodin mukainen kampaus. Satinen soikeat kasvot olisivat olleet täydellisen kauniit ilman lumenvalkoisen puuterin ja silmäkulman lähelle kiinnitetyn kauneuspilkun viimeistelemää ehostustakin. Hänen kasvonpiirteensä olivat veistokselliset sekä harmoniset, ja mantelinmuotoiset turkoosisilmät olivat hyvin hypnoottisen suuret olematta liian isot herttuattaren kasvoihin. Satine näytti puolivalmiissa koreudessaan siltä kuin olisi odottanut rakastajaa. Niin ei kuitenkaan ollut.
“Tohtori Johnson on tullut, Teidän armonne”, Jeanne ilmoitti.
Hänen emäntänsä kiersi mustepullon korkin kiinni ja siirsi kirjoitustarvikkeet toiselle yöpöydälle. Hän nojautui äärimmäisen viehkeästi pulleita pieluksia vasten. “Pyydä hänet sisään.”
“Kyllä, madame la duchesse.”
Eipä aikaakaan kun kamarineito ohjasi miellyttävän näköisen tohtorin emäntänsä ruusunpunaiseen makuuhuoneeseen. “Hyvää päivää, Teidän armonne”, tohtori tervehti ranskaksi.
“Kas, tohtori”, Satine sanoi nyökäten.
Tohtori Johnson laski nahkaisen lääkärinlaukkunsa sijaamattomalle vuoteelle. “Mikä teitä vaivaa?”
Herttuatar heilautti kyllästyneenä kättään. Hän ei ollut voinut kertoa juorujen ja skandaalin pelossa syytä lääkärin haetuttamiseen. “Minulla on ollut vuotoa yhtäjaksoisesti parin viikon ajan.”
“Ei taida olla kyse normaalista kuukautisvuodosta?”
“Ei, ei.”
“Onko teillä muunlaisia oireita - kipuja tai kouristuksia?”
“Alussa viiltävää kipua alavatsassa ja runsasta vuotoa, joka ei ole vähennyttyäänkään tyrehtynyt kokonaan”, aatelisrouva vastasi.
“Minun täytynee tehdä teille sisätutkimus”, otsaansa rypistävä lääkäri totesi alkaessaan etsiä laukustaan tutkimukseen tarvittavia välineitä. “Jos madame la duchesse sallii?”
“Siitä vaan; tehkää työnne”, Swanfieldin herttuatar virkkoi viileään, etäiseen äänensävyyn asettuessaan vuoteen reunalle koukkuun nostetut polvet levitettynä katsellen baldakiinia miltei suljettujen luomiensa raosta. Hän sävähti tuntiessaan tohtorin sujauttavan kylmän rautainstrumentin hänen sisälleen. Tutkimus ei nolostuttanut tai saanut häntä punastumaan, sillä Satine ei ollut mikään kainon hyveellinen pikkurouva, vaan kyltymätön lumoojatar, jolla oli yhtä paljon kokemusta miehistä kuin hänen kaksoisveljellään naisista. Kirvelevä kivun aistimus tärisytti hänen levitettyjä reisiään. “Pardi!” hän sähähti voimatta kätkeä tuskaisuuttaan, sillä hän ei aavistanut tutkimuksen vievän oletettua vähemmän aikaa.
“Se olikin siinä”, herra Johnson ilmoitti, jolloin Satine laski helmansa alas.
“No? Mistä siinä oli kyse? Oliko se jotain vakavaa?”
“Teidän synnytyselimenne ovat jonkin verran tulehtuneet, joten tutkimuskin teki kipeää. Taidan tietää mikä on aiheuttanut tulehduksen, mutta olen niin tahdikas, etten sekaannu potilaideni yksityisasioihin.”
Jeanne älähti.
“Siinä teette oikein”, Satine sanoi painokkaasti.
“Ei siinä kaikki, Teidän armonne.”
“Kuinka niin, herra Johnson?”
“Vuoto tulee loppumaan ennen pitkää, mutta valitettavasti te ette voi enää tulla raskaaksi”, lääkäri ilmoitti.
“Voi herttuatar parkaa -”, Jeanne aloitti pahoitellen, mutta hänen emäntänsä vaiensi hänet pelkällä alentuvalla katseella.
Eipä ollut suurikaan menetys, Satine ajatteli huojennuksen valaessa raukeutta hänen hoikkaan, kuitenkin hyvin muodokkaaseen ruumiiseensa. Laiska hymy kohotti hänen suupieliään. Yksikään loismainen, etäiseksi jäävä olio ei enää paisuttaisi hänen uuman seutuaan muodottoman pulleaksi, joten hän saattaisi tästä lähtien heittäytyä seurauksettomiin lemmenleikkeihin täysin vapautuneesti. Viimeisin abortti oli vapauttanut hänet sitovimmasta kahleesta, jonka ei olisi pitänyt turmella hekumallisiin aistinautintoihin syntyneen naisen fyysistä täydellisyyttä. Hänen ei enää tarvinnut olla kateellinen veljensä kaltaisille viettelijöille, joiden nautintoa mitkään jälkiseuraamukset eivät laimentaneet. Swanfieldin herttuatar oli harvoja euforian arvoisia naisia.
